Ehdottomasti näytän tämän ketjun miehelleni! Olen kokenut niin suurta häpeää ja syyllisyyttä omasta raivostani, ettei mitään rajaa. Onkohan nyt sitten niin, että naisten raivosta ja väkivaltaisista teoista ei puhuta eikä niihin ole samalla tavalla terapioita ym. tarjolla kuin miehille? Ja jotenkin sitä naisten riehumista vähätellään ja ihankuin vitsillä puhutaan (kirjoitetaan), vaikka itse ainakin kärsin näistä tilanteista jälkikäteen paljon ja mietin lastenkin vuoksi itseäni ruoskien. Ja siis ulospäin olemme "mallikas" perhe, lapset ihania ja hyvinkasvatettuja, molemmilla vanhemmilla hyvät työt ja alkoholia ei käytetä. Anteeksi, että vakavoitin hetkeksi ketjua, jossa osa siis ihan hauskojakin yksittäisiä tilannekuvauksia.