*HUHTIKUUN MASUASUKIT* ~ syyskuussa -->

Alkuperäinen kirjoittaja manna8:
ruttana, älä huoli ultran mittauksista/LA:n siirtymisestä. Mulla oli ihan sama tilanne eikä kätilö ainakaan ollut yhtään tippaa huolissaan, veti vaan sen varhaisultran LA:n yli ja pisti nla-korttiin 1.4. Ja mullakin siis siirtyi nt-ultran perusteella maaliskuun loppuun se LA. Eli, nyt huoli pois, jos meitä löytyy ainakin kaksi näin pienestä otoksesta, jolla sama tilanne, eikä kätilöt edes suurinpiirtein noteeranneet asiaa, niin eiköhän nautita nyt vain tokasta raskauskolmannesta ihan rauhassa? :)
Siis tottahan toki tästä nautitaan. :) Ja syytä onkin kun ensimmäinen kolmannes on takana. :D
Ihmetytti lähinnä tuo kun tietää sen ensimmäisen mahdollisen hedelmöittymispäivän ja siihen ei täsmännyt, mutta eipä sillä nyt väliäkään tietenkään ole vaan pääasia on että vauveli kasvaa hyvin. :)

Täällä taas on tuttu kuvotus seurana ja selkeästi huomaa sen lisääntyvän mikäli jää lämmin ruoka ajoissa syömättä.
Ensi maanantaina on sitten neuvola joten saas nähdä tuleeko satikutia painonnoususta. :whistle: , koska aivan varmasti sitä on tullut lisää.
Mutta kyllä tää on vaan ihanaa aikaa. :heart:


Ruttana & Beanie 12+5 :heart:
 
Pahoittelut huonoja uutisia saaneille :hug:

Tervetuloa mukaan uudet :wave:

Taas niin paljon tekstuuria tullut, että ei voi lukea ilman suodatusta... Anteeksi vaan.

Paino on hypännyt uusille kymmenille... Siis 58kg painoin vielä jokunen aika sitten.

Flunssaa pukkaa. Aivastuttaa. Nenä vuotaa ja kurkku on kuin santapaperia. Esikoisella elämänsä ensimmäinen korvatulehdus ja kamala räkätauti, joka alkaa kyllä jo helpottaa. Mutta taitaa siirtyä meikäläiseen.

Väsymys alkaa helpottaa.

Pieniä liikkeitä olen jo tuntenut. Ellen sitten aivan liikoja kuvittele... Mutta kyllä vaan.

Mua jännittää myös torstainen NP-ultra. Apuuuuva.

Nyt pakko lähteä niistämään nessua :snotty:
 
guess: kiva kuulla että siellä on kaikki erinomaisesti..hieno juttu,aivan mahtavaa!! Nautihan lämpimästä rakkaasi ja pikkuisen kanssa :heart: ja kiitos kovasti kun vastasit tyhmään kysymykseen ku rupee pää pehmeneen näiden raskausasioiden keskellä niin ettei omat aivot enää toimi :p

jouskari:mä voisin kans liittyä ryhmään..
 
Kiitoksia mm. Kesikselle...
Mulla sit oli sen aamun viestin jälkeen ehkä puol tuntia ok olo ja sit alko ihan sairaasti oksettamaan. SIsällä onneks pysy ruoat tänäänki.

).( Kyllä pitäis vaan olla ihan rauhallisin mielin. Vauvastakin tulee ihan neuroottinen ku olen tällainen koko ajan. Kun ei oo tippaakaan ollu edes rusehtavaa vuotoa ja koko ajan on kaikki raskausoireet, mitä tosiaan nyt on vähän rinnat normalisoitunu, ettei oo niin arat enää siis... Niin mitä hölmöä mä stressaan koko ajan.

Mun äiti nauraa mua kun mä käytän jo odotusfarkkuja... Mutta siis... Joo ei mulla oo mitään muille erottuvaa mahaa, mutta kun se on aika usein turvoksissa ja kun muutenkin on usein ikävä olo, niin miksi siihen lisäks lisätä epämukavuutta käyttämällä joustamattomia housuja. Okei, myönnetään, olen vähän yli-innostunut tästä odotuksesta, mutta enkö sais olla? :LOL: Tosi viehättävä närästys ainakin on iskeny, nukun jo silleen että on ylävartalon alla täytettä sängyssä, mm tyynyjä. Odotan vähemmän innolla että millainen mahtaa olla olo sen puolesta loppuraskaudesta...
Olipa taas hyödytöntä jauhantaa, sorry siskot.

Laala ja Punkero rv9+6
 
Musta tuntuu kyl et ei millää saikulla parane tää asia. Ehkä mun pitäs vaan kysyy lääkärilt se todistus. Mut itestähän se on kiinni kuin paljo jaksaa sitä vittuilua kuunnella. Ei ne fudujakaa voi antaa, vakituinen ku olen.

Mites sit jos/kun jää ennenaikaiselle äippälomalle, eikös se vaikuta äitiyspvärahaan?

Mies lähtee viel kaikenlisäks inttiin heinäkuussa, tietää aika tyhjiä taskuja ens vuosi :( Vai saako siitäki jotai tukea.. eipä varmaan jos ei älyä edes hakea.. plääh, liian vaikeita nää asiat.

Rv12+1
 
Laala, kyllä mun mielestä saa heti vaan alkaa käyttää mammakuteita! Omat housut eivät enää viikkoihin ole tuntuneet mukavilta ja kumma kyllä mammahousutkin kiristävät ikävästi. En taida olla resorivyötäröisten housujen ystävä - tuntuu, että vaikka varsinainen housuosa alkaisi vaikka kuinka matalalta, niin silti istuessa kiristää ikävästi. Ja huom! Housut eivät ole liian pientä kokoa, joten itsensä huijaamisesta ei ole kyse :LOL: Sitten toi korkea housuresori: tulee pahoinvoiva olo, kun se on tiukasti kiinni mahassa.

Helpottaa tosi paljon kuulla, että monet teistä eivät myöskään tunne vielä "greippiä" alavatsalla =) Olen huolestunut siitä monta kertaa, kun olen vielä tosi litteä. Pallovatsa on toistaiseksi turvotusta ja mitä lie.

Jatkaa työntekoa

Ox 10+5
 
Terveiset np-ultrasta! :wave:
:whistle: :) :D :heart: :saint:
Siellä oli kaikki tosi hienosti ja iso kivi putosi harteilta :heart: Asukki vastasi täysin viikkoja edelliseen varhaisultraan verrattuna (11+1) mutta laskettua aikaa ei muutettu eli rv:t on kuukautisista laskettuna 11+4. Jee, sain siis pari päivää lisää ilmaiseksi :D :xmas: Pää-perämitta oli 4 cm ja niskaturvotus 0,9. :heart: Olo on täydellisen onnellinen... =) :heart:
Käytiin vielä labrassa ultran jälkeen, annoin verinäytteen sitä yhdistelmäseulaa varten, ja siitä pitäisi tulos tulla parin viikon kuluttua.

Muoks. piti vielä lisätä, että kätilö aloitti ultraamaan alakautta, mutta asukas oli vähän huonossa asennossa sitä ajatellen, joten ultrattiin loppuaika masun päältä, mutta hienosti onneksi näkyi! :) Asukki oli selvästi aamu-unillaan ultrauksen ajan, vähän heräsi kun "ravisteltiin" ja heräteltiin, ja heristeli sitten nyrkkiä, eli ihan äitinsä elkeet :LOL:

 
Huomenia!

mun on varmaan PAKKO hakea tänään saikkua...olo aivan hirveä. Pahenee vaan päivä päivältä! Erikoista, just kun sen pitäisi alkaa helpottamaan niin mulla menee vaan pahempaan suuntaan. Mutta pitääkö mun mennä neuvolaan vai työterveyteen? tietääkö joku?

Gardenia vihreänä ja Kapris 10+6
 
täällä ei kyllä pysy perässä jutuista :ashamed: tosiaan kaikki mansen immeiset kerhon puolelle :attn:

jo luulin että huono-olo alkoi helpottamaan, mutta meni taas aamu yökkäillessä ennenkun sai syödäkseen :kieh:

huomenna np-ultra jännittää niin helkutisti :saint: ei mua pelotat turvotuksen määrä tai mikään vaan se että onko pikkuisella kaikki hyvin. pitäisi olla kun ultrassa oli ja sydänäänet kuulunut jo 3 kertaa :heart: silti pelottaa!

onnittelut kaikille hyvistä ultrakuulumisita ja tsemppiä tuleviin ultriin :flower:

JJ-t ja mussu ultran mukaan tasan 12!!! :D
 
Jouskis, mulla oli koko viime viikon maha ihan sekaisin, mutta nyt on jo ollut parempi. Yhtään en tiedä syytä siihen ja epäilin, että sain ulkomailta jonkun pöpön - tai voihan se liittyä tähän raskauteenkin. Kipuja ei ollut paljon onneksi. En käynyt lekurilla.

Gardenia, mulla on aamut ja päivät jo paljon parempia, mutta iltaisin on ihan kamalaa, heikottaa ja pyörryttää usein. Mäkin jo luulin, että paha olo alkoi taittumaan, mutta sieltähän se sitten tuli takaisin.

Onnea kamalasti matkaan tämän viikon ultraajille :flower: :flower: :flower: Itselläni on huomenna ja näin jo painajaisia aiheesta...huoh.

K&o 11+0 (11+5)
 
Jouskis, sama vika täällä, maha kyllä toimii, ja välillä ollaan vähän turhankin löysällä meiningillä. Ja maha on ollut kipee esim. eilen koko iltapäivän ja enimmän osan iltaa. Mulla myös välillä huono olo helpottaa kun käy 'tyhjennyksellä', taitaa vaan olla järjestelmä täynnä tavaraa. Ei mikään ihme tällä syömisellä. :LOL:

Laala, mä kans oon pitänyt mammahousuja jo kohta pari viikkoa. Nää on vaan niiiin paljon mukavammat! Eikä tarvi muistaa laittaa nappia kiinni kun lähtee liikkeelle. :D Nämä on kyllä tosta mahapussin kohdalta vielä löysät, mutta hyvin pysyvät jalassa ja onpahan masulla kasvunvaraa. Ainakaan ei purista eikä ahdista.

Onnea kaikille hyvistä ultrakuulumisista! Ja tsemppiä niille, joilla vasta edessä, meillä vasta 2.10.

Täällä on useampikin kans maininnut epäilyksistä ja stressaamisesta. Samaa liikkeellä, vähän väliä hiipii jokin epäilys mieleen, että onko tuolla kaikki ok. Ihan kauheeta friikkausta. Entäs jos tää onkin vaan joku tosi outo mahatauti? Joka myös turvottaa rintavarustusta yms... no, tuskinpa. Täytyy vaan yrittää psyykata itteensä ja yrittää pysyä järjissään ens viikon torstaihin asti.

Perjantaina aion ilmoitusluonteisesti kertoa lähimmälle työjengille kun on palaveri, jossa on koko porukka paikalla ja puhutaan mm. ens vuoden resursseista. Jännää nähdä miten jengi reagoi, ja miten reagoivat kun alkavat tajuta mitä se oikeesti tarkoittaa töiden kannalta.

ventti. + viuhti 12+4/12+0 Jes, joka laskutavalla 12 vkoa täynnä! :heart:
 
Siis mikä kouluammuskelu Kauhajoella? Täytyykin mennä surffaamaan jonnekin uutissivulle, olen selvästi pimennossa..

Jouskisko se kyseli mahan toiminnasta? Mulla on ennemmin ummetusongelmaa, toissa yönä oli ihan tosi kipeä maha ja harkitsin jo kaapista löytyviä Laxoberon-tabletteja. Niissä kuitenkin luki että pahaan ummetukseen ja voi aiheuttaa ripulia... Ylläri. En sitten uskaltanut tarttua niihin vielä, vaikka kuulemma raskaana ollessakin niitä saa ottaa. :|

Muhun uppoaisi herkkuja ihan loputtomasti :ashamed: , mutta kasvikset tekee nyt tiukkaa eikä mitään lämmintäkään ruokaa tekisi mieli. Toivottavasti tämä menee ohi, olen muuten tosi punkero jo ennen talven tuloa. :whistle:

Voi Millipilli, mä niin tykkäsin siitä Hapamperista. Se oli jotenkin sympaattinen nimi. No ehkä mä totun Millipilliiinkin...

Mulle mahtuu vielä muutamat normihousut jalkaan, mutta ei esim. yhdetkään farkut... Kävin jo tänään vähän kiertelemässä mammaosastoilla, mutta en edes viitsinyt sovittaa mitään. Miten se mahanseutu esim. jossain farkuissa joustaa mahan kasvun mukaan? Tuntuu jotenkin että kaikki näytti nyt niin valtavilta, kun eihän tota mahaa nyt vielä niin kamalasti ole.

Kävin tänään labrassa viemässä pissaputkia ja antamassa verta. Menin heti kahdeksan jälkeen ja ennen mua oli vain reilut 50 tyyppiä. Onneksi otin myös toisen jonotusnumeron, joka oli kyselyjä varten. Halusin varmistaa että ne voi ottaa verta, vaikka olin syönyt aamupalan etten turhaan odottelisi. Sitten ne kiltit tädit ottivat verenkin siinä samalla kyselykerralla, ja pääsin jonon ohi. Melkein hävetti lähteä sieltä, kun mummoja ja pappojakin istui siellä seinän vieret täynnä. Mutta siis 50 tyyppiä jonossa ja seinällä kuluneen näköinen lappu, jossa sanottiin että meillä on tänään tavallista vähemmän henkilökuntaa, pahoittelemme ruuhkaa. Jep jep.

Saitteko muut ultrakutsujen kanssa jonkun kyselylomakkeen synnytyspelkotutkimukseen liittyen? Mä sain ja ihmettelin miksi sellaisia jo tässä vaiheessa lähetellään. En ollut edes tajunnut että sellaisia kaikkia asioita voi pelätä ja synnytyksessä tapahtua, mitä siinä kyseltiin. Öh, nythän se pelko vasta tulee.. :/ :xmas:

Mulla alkaa olla yksi vauvan villatakki valmis kohta, se on ainoa mitä olen tavarapuolella vielä tehnyt.

Tilia, tasan 11 jee!
 
millipilli mitä aikaa sun ultra on torstaina? meillä on 12.20, paikkana ps. Jouduin nakittaa mun pikkusiskon sinne mun kanssa. Oli pakko ottaa aika mikä annettiin ja mies ei tietenkään just silloin pääse paikalle. :( No, pikkusisko on ihan yhtä henkisenä tukena.

Oon hyvin järkyttynyt noista uutisista kauhajoelta. Kattelin äsken ballykisangelia kun töllön yläreunassa alko juosta teksti. Tuli semmonen epätodellinen "ei taas" olo, melkein itkuun purskahdin. Ne hormoonitko vai mitkä, tiedä häntä, järkyttävää silti.

Ja eilen katsoin Love storyn ja itkin silmät päästäni. Aika kurja elokuva.

tilia cordata mulle neuvolan täti varasi oikein ajan labrasta, kun sanoin että mulle tulee hirveen helposti huono olo verta otettaessa. Pääsin ajallani sisälle ja näytteenottokin kävi tosi näpsäkästi. Eikä lähteny taju. Ja mummoja ja pappoja oli sielläkin jo pilvin pimein.
 
minä vasta tämän kautta kuulin ammuskelusta :( Ei kai taas :'(

Kohdun tuntemisesta on ollut puhetta. Kyllä tunnen omani seisoen tuntuu navan ja häpyluun puoli välissä kovempana alueena, siitä ylös päin jatkuu pehmeänä turvotuksena ja vararavintona :whistle: Makuullaan tuntuu samaan puoli väliin kovana "laattana".
Liikkeitä olen yrittänyt kuulostella, mutten sanoisi että tuntuu kuitenkaan vielä.

Fyysisesti raskas työ ja sairausloma Mulla on ollut molemmissa aikaisemmissa odotuksissa puolesta välistä asti sairauslomaa äitiyslomaan asti. Syynä supistukset jotka eivät liity synnytykseen. Eli niin sanotusti (kai) supistusherkkä kohtu. Työ ei "sinänsä" ollut aikaisemmin fyysisesti rankkaa, mutta liittyi kuitenkin paljon nosteluja, kumarteluja yms yms, jotka eivät oikein luonnistuneet kun kokoajan ja joka asiasta supisteli. No tämä herrasmies lääkäri totesi silloin lappua kirjoittaessaan että, et nyt oikeastaan mitään sairaslomaa tarvisi kun ei supistelut johda enneaikaiseen synnytykseen niin ei niistä ole mitään haittaa :kieh: Samaisella herralla kävin tässä alkuraskaudessa lääkärineuvolassa. Silloin otin puheeksi nämä aikaisemmat supistelut ja huomattavasti lisääntyneen fyysisesti raskaan nostelun ja hankalat nosteluasennot. Vastaus oli; Raskauden puoleen vällin voi ihan hyvin nostella, mikään nostelu ei aiheuta keskenmenoa ja kaikki kipuilu on kohdun kasvamiseen liittyvää. Raskauden puolessa välissä, jos fyysiseen työhön liittyy supisteluja tarkkaillaan kohdunsuun tilannetta ja jos supitelut vaikuttaa siihen, voidaan harkita lepoa.
Suoraan sanoen mä kauhulla odotan taas raskauden puolta väliä, kohtu alkaa olla jo sen kokoinen silloin, että supisteleminen ei taas tunnu mukavalta ja alkaa haitata. Ahdistaa jo valmiiksi, jos joudun taas sressaamaan sairaslomien kanssa. Kyllähän tietenkin tiedän että töitä ehtii tekemään ja lapsi on tärkein. Tämmöistä :kieh:

IkäG Itse olen 28 ja mies juuri 32

ÄippävaatteetOn hyvinkin käytössä ollut jo kauan ja erittäin mukavat olleet jalassa, ei tuota turvotusta entisiin housuihin sullota. Onpahan tainnut takapuolikin päästä leviämään :whistle:

Tsemppistä mukaan kaikille ultraan ja neuvolaan menijöille :heart: Tulkaahan kertomaan hyviä uutisia :flower:

Iitanen Rv13 =)
 
Tiistai huomenta-päivää. :)

Tänään tuli Down-seulan tulokset kotiin eikä kohonnutta riskiä ole. :) Nopeeta toimintaa kun viime keskiviikkona näyte otettiin.
Tosin en tuota jostain syystä osannut edes pelätä, mutta oli helpottava lukea kirje että tuon puolesta on kaikki kunnossa tällä hetkellä.

Todella surullinen ja järkyttävä tuo ammuskelu Kauhajoella. :(

Ruttana & Beanie 12+6
 
millipilli
Tilia cordata kyllä sä saat sanoa hapamperiks :D mä vaan aloin sekoilla näiden kahden nikin kanssa niin, että parempi olla yhtenä.

teppana meillä on ultra vasta 16.30 torstaina.

 
voi viulu, hävis toi hemmetin pitkä jorina jonnekkin :'(
no lekurissa käyty ja syke kuului vahvasti :heart:
hemppari kivasti nousussa 158 nyt, eli ei ihme jos jaksaakin jo jotain tehda...

en jaksa ennää enempää kirjoitella kun tarttee ehtiä ulos, mutta kaikki ok täällä masussa.

Lis69 11+4
 

Yhteistyössä