Huhtikuun hurmurit 2016 *maaliskuussa*

Mustikalle tervetuloa ja hienoa, että huhtihapsulla asukas pysynee vielä tovin aikaa matkassa. Sanii, minkä vuoksi edellinen ei mahtunut syntymään? Huonon tarjonnan vuoksi vai ahtaan lantion? Jos tarjonta on huono niin siinä ei auta hehtaarilantiokaan, jos synnytys päätyy hidastumaan tai jopa pysähtyy kokonaan. Siihen joutuu jokainen varautumaan, että tarjonnan vuoksi ei sitten menekään kuin strömmsössä ja päädytään sektioon. Ei varmaan lohduta, jos pelottaa mutta toisaalta voi ajatella niinkin, että nyt voikin olla hyvä tarjonta ja synnytys sujuu kuin unelma.

Hyvä sanoa, kun menee itse ensi viikolla pelkopolille juttelemaan synnytykseen liittyvistä asiosita. =D

ON: Tänään käyty neuvolassa. Tehtiin eka kokoarvio ja ihan normivauvaa sen mukaan ollaan tekemässä. Painoarvio nyt n. 2600g. Pää jo niin alhaalla, että kunnon mittaa ei siitä saatu. Ihan oikeaan siis meni oma dg, että nyt pitää älytä ottaa iisisti vielä viikko pari, että ei lähde syntymään liian aikaisin. Sitten voinee tuntemuksista huolimatta vähän enemmälti liikuskellaki. Joo... ja sairaalakassi on todellakin nyt pakattava. Ens viikolla tsekataan sitten kohdunsuu äitipolilla. Pitänee ottaa autoon sairaalakassi mukaan, kun se hospitaali sijaitsee meiltä yli 100km:n päässä...

Niittys 34+5
 
Täällä ollaan kotona :love:
Proteeinimäärä virtsassa oli maltillinen ja pääsin nyt verenpainelääkityksen kanssa kotiin. Huomenna käyn normisti neuvolassa. Torstaina pitää alkaa kotona keräämään vuorokausivirtsaa, jonka vien perjantaina labraan ja käyn samalla verikokeissa. Klo 10 on sitten perjantaina äitiyspolille aika ultraan ja muutenkin lääkärin vastaanotolle. Katsotaan siis vauvan vointia, minun labratuloksia ja sitten lääkäri tekee päätöksen jatkosta. Itse toivon kovasti, että päästäisiin näin viikko tai kaksi ja sitten ei haittaa, vaikka vauva syntyykin.

Elelin siis viikonlopun synnytysosastolla, jossa ihanansuloisia vastasyntyneitä tuli nähtyä vaikka kuinka monta. Jokin hormoniryöppy iski, kun mulla alkoi rinnat valua maitoa ihan tosissaan. Piti tilata mieheltä liivinsuojia sinne. On ne vaan niin hellyttäviä. Ja ihan kohta meillä on oma rakkauspakkaus.

Kotiin oli ihana palata. Täällä oli pidetty koti kunnossa ja mies oli hakenut & kasannut hoitopöydän, jonka hyllyille tytöt olivat nätisti viikanneet vauvan harsot, lakanat ja pussilakanat :)

Nyt sitten otetaan rauhallisesti, tarkkaillaan paineita ja syödään mahdollisimman terveellisesti, mutta reilusti. Vauva tosiaan kasvaa keskikäyrän alapuolella ja mulle sanottiin, että karkin mussutusta ei kannata aloittaa, mutta muuten voi syödä ihan reilusti normaalia ruokaa.

T. Huhtihapsukkainen 35+2
 
Kiva aina lukea täältä kaikkien kuulumisia. :) Toivottavasti joku jaksaisi päivittää tulevan ketjun, itse en kyllä valitettavasti taida jaksaa siihen ryhtyä. :sick:

Mutta, tänään alkoi MAMMALOMA!!! Oli ihana viimeinen päivä, nyt kyllä aika tyhjä olo, jospa se tästä. Sain mm. vaippakakun ja vauvanvaatteita. Onneksi äiti tulee pohjoisesta illalla muutamaksi päiväksi käymään. :)
 
Niittys, mulla on vähän ahtaanlainen lantio siks jäi vähän ikävä fiilis, kun lantiota ei edes kuvata, vaan mennään sitten ihan arpapelillä. Sektio pelottaa kaikkein eniten, viimeksi se oli kokonaisuutena niin raskas prosessi toipua. Enkä mä käynnistystä vielä haluaisi :D vaan se, ettei odotella sinne 42 viikolle :D

Huhtihapsukainen, kiva kun pääsit kotiin :) on se kuitenkin aina mukavampi olla kotona, kuin sairaalassa, toivotaan nyt pienelle vähän lisää masuaikaa :)
 
Huhtihapsukkainen, olipas hyviä uutisia :)

Mulla kans alkoi tänään äitiysloma! Ei siis enää olla saikulla :barefoot: ihan uhallakin silitin vauvalle juttuja ja laitoin pinniksen valmiiksi, vaikka supisteli. Nyt sit kyl suosiolla makaan loppuillan. Neiti riehuu ihan hulluna ja hakkaa päällään kohdunsuuta, tahtoisi vissiin jo pois. Mun puolesta saisi kasvaa vielä pari viikkoa.. Vaikken yhtään jaksaisi enää tätä raskautta niin mieluummin silti kantaisin sen yliaikaiseksi kuin synnyttäisin ennenaikaisen vässykän.

Niin ja kiitti vinkistä useammalle, ehkä mä pakkaan mukaan yhdet lökärit siltä varalta että vedet meneekin tuossa 300m matkalla :ROFLMAO: mun tuurilla kävis just niin. Huomaa ettei aivot enää oikein pelitä täysillä, ei tullut mieleenkään..
Jos kotona menee niin tietty jättiside ehkä pitää tuurilla housut kuivina matkan ajan, ja sairaalassa meinasin hengailla potilaspökäreissä tai nakuna :D
 
Huomenta :)

Ompa monella alkanu mammaloma :)

Mulle on ilmestynyt taas uus vaiva:LOL: mulla kipeytyy nykyään päivällä nivuset ja illalla käveleminen on vähän vaikeeta :ROFLMAO: mutta yön jälkeen ei oo enää mitään :) Onneks nää osa mun vaivoista on aamuisin poissa :D

Hei Osaako joku suositella jotakin hyvää hoitolaukkua? :) ei mitään kauheen kallista :D
 
Huhtihapsukkainen tsemppiä! Jokohan sulla on kohta vauva sylissä :love: Samoin radin kanssa tuskailevat tsemppiä, kohta se loppuu! Ja Mustikka tervetuloa joukkoon :) Täällä kans "vuodelevossa" kotona ja ottaa todella koville. Joinakin päivinä sietää kävellä ja vähän touhuta varovasti pystyssä mut hyvin vähän voi tehdä, kaikki supistaa. Todellinen kärsivällisyysharjoitus mulle. Tänä viikonloppuna oli Miehen valmistujaiset (ehti valmistua ennen vauvaa, jes!) - pystyin edellisenä päivänä yhden nopean kakun hitaasti tekemään, ja eilen juhlissa pystyin enimmäkseen seisomaan kun kävin välillä istumassa/lepäämässä makkarissa pitkälläni - tänään onkin sit maattu sohvalla, koska kaikki muu toiminta supistaa :confused: mut kunhan tulee lisää viikkoja niin alan hiljalleen lisätä liikuntaa varovasti, siis ihan vaan kävelemistä/pystyssä olemista jne, mitään varsinaista urheilua en kyl pysty harrastamaan ennenkuin tämä muksu on pihalla.

Pähkinäpuu, ammattilaisena ja synnärikätilönä sekä vesisynnytyksiin kouluttautuneena olen eri mieltä tuosta ammeasiasta :) jos vedet ei ole menneet niin menisin huoletta omaankin ammeeseen. Voithan sä tehopestä sen lähellä laskettua aikaa tai pyydät miehen pesemään sen kun alkaa supistaa ;)

Mullakin on aamuyön uni alkanut keventyä a klo 4-5 WC+potkusession jälkeen on vaikea enää nukahtaa vaikka väsyttää. Samoin pahoinvointi/huono olo palasi kun 34 viikkoa täyttyi. Eilen meinasin oksentaa aamulla vaikken oksennellut edes alkuraskauden aikana! :unsure:
 
Mulla alkaa äitiysloma vasta 19.3! Eli vielä on hetki, tosin sairaslomalla kun oon ollut sieltä lokakuun lopusta ni eipä tuo kauheasti maailmaa hetkauta :D

Mulla on kyllä niin vaihtelevaa tää olotila. Yhtenä päivänä oon ihan liekeissä; siivoan,leivon,vien esikoisen ulos ja teen kaikkea koko ajan. Seuraava päivä on sellainen etten meinaa päästä sängystä ylös enkä jaksa kummempaa ruokaa kun lämmittää mikrossa jotain pakkasesta. :eek: En yhtään ihmettele et viimeks lihoin näillä viikoilla paljon,kun ei jaksais välillä millään laittaa ruokaa. Onneksi on tuo esikoinen niin sille tulee tehtyä kyllä, muuten varmaan menisin taas hese/mäkki/pizza-linjalla ja keräisin 20kg lisäpainoa :eek:

Eilen illalla taas pikkumies ruuvas itteään alaspäin niin et olin ihan varma et kohta se on pihalla :ROFLMAO: Oli semmosta menoa kyllä. Potkuja ei neää niinkää tuu vaan semmosta möyrimistä ja muljuamista, aika rauhallista. Mut liikelaskentaa ei oo tarvinnut tehdä kun sit alkaa jumppa niin tulee ne 10 liikettä minuuttiin :LOL::LOL:

Siellä alkaa jo porukalla viikot täyttyä mukavasti ;) Mulla on vielä matkaa sinne "hyville viikoille" kun LA on 25.4 :oops:o_O Tänään siis tasan rv 33!!
 
Jaahas, no se viesti lähti vähän liian nopeasti! Tarkoitus oli kirjoittaa, että ompa mukava lukea teidän tervetulotoivotuksia ja huomata, etten ole ainoa, joka vain tosiaan makailee täällä kotona. Omassa tuttavapiirissä ei hirveämmin löydy tällaisia samanlaisia liikuntamahdollisuuden menettäneitä odottajia! Tsemppiä siis Irith ja muutkin. Ja OiKEIN HYVÄÄ NAISTENPÄIVÄÄ, meille kaikille ihanille naisille!!

Pakko vielä kertoa eilisestä. Eilen supparit yltyivät niin koviksi että haukoin henkeä kuin kala kuivalla maalla. SEn verran huolestuin, että miehen toiveesta soitin synnärille ja kyselin sieltä pitäisikö huolestua. Hyvinkäälle ei pääse tarkistukseen, kuin vain sellaisessa tapauksessa, että supparit jatkuisivat levossakin ja siinä tapauksesa siis päivystykseen. Kätilön mukaan nyt vain tälle viikolle aikaa saatava neuvolalääkärille. Vielä kun ei saisi tämä vauveli syntyä. Nyt sitten makaillaan vielä senkin edestä kuin ennen.

Se on muuten jännä juttu, miten sitä monet luulee, että olisi jotenkin aivan ihanaa vain makoilla. Voin kertoa, että jos pitää laskea, että laitanko pesukoneen päälle, (pyykkien nostaminen jää kuitenkin miehelle) vai käynkö lämmittämässä ruuan keittiössä, niin eipä ole kovin kivaa.

Tsemppiä meille kaikille tähän päivään!

mustikka 33+0
 
  • Tykkää
Reactions: Pähkinäpuu
Hyvää naistenpäivää myös täältä suunnalta! :)

Kapusha: Mun la on myös 25.4. Mutta äitiysloma alkaa 18.3. (joka oli kelan mukaan se päivä jolloin se viimeistään pitää aloittaa) ja tänään on rv 33+1. Jos sulla on tänään 33+0 ja äippäloma alkaa 19.3., niin la:si taitaa kumminkin olla 26.4. Mutta mitäpä tuosta, päivän ero :D

Mustikka: Jotenkin näinhän se Hyvinkäällä menee. Jos supistukset jatkuu levossakin, niin sitten päivystyksen kautta gynen puolen päivystäjälle näytille. Toivottavasti vähän helpottaisi sinulla nuo supistelut ja viikkoja tulisi vielä hyvin kasaan! Ja voimia lepäämiseen! Varmasti turhauttavaa.
 
Sairaalassa käyty, viime yönä ei paljon nukuttanut kun jännitti tän päivänen ja siinä 15min yksin käyrillä istuessa meinas taju lähteä kun jännitti!
Mutta niin vaan painoarvio 2600g eli oikein hyvä. Vauva on kääntynyt pää alaspäin (näin arvelinkin kun yksi päivä tunsi selkeästi miten muljahti ympäri). Olen tosiaan pitkä naiseksi, pitkä selkäinen ja kohtu taaksepäin kallistunut niin voi näyttää maha pieneltä. Vauva oli pylly tuolla oikealla joten sekin saa sf-mitan näyttämään mitä sattuu jos (kun) terveydenhoitaja sen mitan ottaa keskeltä mahaa. Sf oli nyt 31cm. Liikkeet oli ++, sellanen jumppamestari on herra. (Herrasta puheenollen, piti jalat yhessä niin ettei nähnyt vieläkö on vehkeet tallella. :rolleyes:)
Kohdunsuu jo täysin pehmentynyt, mutta kiinni. Lyhentynyt 3sentistä 2senttiin. Eli siis "voi syntyä milloin vain". Niinkuin vauvat yleensäkkin. :D

Vti:n estolääkitys antibiotti täytyy lopettaa 37+6 koska voi aiheuttaa haittoja vastasyntyneelle.
Streptokokin vuoksi pitää lähteä sairaalaan heti jos vedet menee. Jos/KUN synnytys alkaa supistuksilla (vesien menolla synnytyksen alkaminen paljon harvinaisempaa) niin sairaalaan sitten kun supistukset on kovia. Tiedä sitten mitä sekin tarkoittaa :D mutta niin että ehtii sitä antibiottia saada suoneen tarpeeksi kauan, lääkäri kirjas mulle sinne antibiotin joka sopii allergioista huolimatta. (y)

2viikon päästä viimenen neuvola (toivottavasti).
Jännä ylläri oli, että kun tämä vauva on niin kova pyörimään, jos kääntyy vielä perätilaan/kääntyilee niin 38-39 viikolla pitäis sairaalaan mennä, jos on väärinpäin niin käännetään ja käynnistetään, jos on oikein päin niin hyvä ja käynnistetään. o_O Sano siinä kyllä, että tällä mun kropalla hyvin pusertaa perätilassa olevan vauvan ulos. :LOL:

Nyt rentoutumaan ja iloitsemaan hyvistä uutisista.
Sad 35+6 (neuvolan laskujen mukaan 36+2)
 
Täällä ollaan edelleen ihan liekeissä:LOL:
Olo on mitä parhain ja aamu alkoi yläkerran pesuhuoneen perusteellisella siivouksella; lattiat, seinät, altaat jne. Pesukone pyörii ja mammaloma on ihanaa :love:
Nyt lähden vielä kaupoille osteleen uusia pyyhkeitä ja sit on meidän makkarin siivous...
Ai että, mä tiedän niin että todellisuus iskee vielä... Nyt kuitenkin nautin täysillä tästä kivuttomuudesta ja jaksamisesta!

Tsemppiä teille jotka joudutte vaan makaamaan. Kohta onneks kaikilla viikot niin hyvät että voi touhuilla vaikka supistaakin.

Nöösikkä 35+5
 
  • Tykkää
Reactions: pumskeli
Ihanaa naistenpäivää kaikille :)

Täällä viime yönä ensimmäiset kivuliaat supistukset, ehkä tää kaveri ei sitten odottelekaan sinne 40+ viikoille :)

Sadeyes, muistan kun esikoinen veteli kuperkeikkaa vielä muutaman päivän ennen vesien menoa, sattui ihan kiitettävästi, kun on tällänen vähän alta 155 senttinen :D , mutta niin se vaan oli oikein päin, kun sen aika koitti, vaikka sektioon jouduttiinkin :)
 
Nöösikkä, täällä on huomenna luvassa pääsiäiskrääsän hakua, sillä välin kun isäntä on töissä, niin ja pari mattoa pitäisi hakea. Tänään pestään vauvan pyykkiä, että saadaan peti laitettua tänään.

Isäntä muuten on täällä muistutellut sairaalakassin pakkaamisesta jo useampaan otteeseen, pitää vissiin sekin hoitaa tällä viikolla :D
 
Hellou...  :):eek::cry:
Äitipolilla käyty, viikkoja nyt siis 36+3 ja kokoarvio oli oys :ssa tänään, vauva painaa nyt 4,2kg :eek: antoivat uuden ajan kahden viikon päähän, silloin uusi arvio ja todennäköisesti käynnistys, ja sillon kyllä vaadinkin jo jotain tehtävän.. Iski tuo koko semmosen paniikin /pelon päälle että huh huh :cry: melkein aloin pillittää ku kuulin tuon painon.. Vielä kaks lääkäriä oli tekemässä arviota.. Häätyy toivoa että heittää tuo kokoarvio, ei kai tässä muu aut.. Ja nyt alan kyllä liikkuu ja touhuaa väkistenki ja savustaa ulos tuota jässikkää tuolta :sneaky: ei vaan ole kiinnittynyt niin ohjasi menemään heti kylkiasentoon jos sattuu että vedet menee, napanuoraaki näytti olevan pitkästi.. Mutta tällaista omaa napaa.. Nyt vaan pyörii mielessä jättivauva..

Hyvää naistenpäivää! :love:
 
Ihanaa naistenpäivää!! :)

Täällä tänään käyty Tyksissä kääntöyrityksessä ja tosiaan neiti päätti että häntä ei huvita kääntyä! :D oli kyl jokseenkin epämiellyttävää ja vähän kivuliasta.. Kohduntilanne tsekattiin, pehmeä, kiinni ja kanavaa vielä jäljellä. Painoa vauvalla tällä hetkellä arvioltaan 3160g :) lantio tuntuu tilavalta, huomenna magneettikuvataan ja pe soittavat tulokset. Ite tosi sekavat fiilikset kun ei tiedä haluaako sektion vai synnyttää alateitse jos siihen mahdollisuus. :( pelottaa vähän molemmat.. En ookkaan varma kysyikö joku jo aiemmin mutta onko täällä jollain kokemusta perätilasynnytyksestä?
 
Mulla tosiaan ollu koviakin supistuksia jo niin pitkään etten jaksa niistä enää välittää :p viimeksi, koska se nyt sitten olikaan lääkäri, niin ei olleet tehneet alakertaan mitään. Ens viikolla seuraava ja viimeinen lääkäri, niin katsotaan nykytilanne. Vaikka mitäpä tuon väliä, kun viikot jo ihan ok puolella ja yli ovat kaikki menneet.
Masu on jonkin verran tipahtanut mutta silti välillä, etenkin iltaisin, ottaa vähän henkeen. Sängyssä asennon muuttaminen on jo aikas taiteilua. Mulla on edelleen aikas pieni vatsa, mutta se on kaikki tohon eteenpäin ja ton kivikovan pallon kanssa taiteilu on homma sinänsä. Kun ei enää taivu niin ei taivu :rolleyes::LOL:
Liikelaskentaa en ole vielä harrastanut, sillä tällä kaverilla on selkeät uni- ja touhuilujaksot. Ja sit kun touhuillaan niin sen kyllä tuntee. Voi olla että viimeisillä viikoilla sit rauhoitutaan ja lasketaan.
Oikeasti tässä mennään jo kohti maaliskuun puoltaväliä ja kohta eka vauvaantuu!!!! Suloista!!!!:love:

Nöösikkä
 
Hanzu, onpas siellä vauvalla kokoa :/ toivottavasti eivät ihan hirveän pitkälle pitkitä käynnistystä sitten.

Innna, kovin vaikea valinta edessä sulla. Itse pelkään sektiota niin paljon, että yrittäisin alakautta jos siihen luvan saisi, kun sektio on kuitenkin aina iso leikkaus. Mutta ymmärrän kyllä sektion valinnankin :)
 
Hanzu, onpas suurehko vauva jo! Ymmärrän huolesi. Kaksi viikkoa vielä ja sittenhän tuo on jo 4,5. Toivottavasti arvio heittää nyt pahemman kerran, niinkin on käynyt. Tsemppiä!
Innna, yksi tuttava tuossa juuri muutama kuukausi sitten yritti perätilasynnytystä mutta piiiitkän yrityksen jälkeen päädyttiin sektioon kuitenkin. Kyllä minä ottaisin lääkäriltä tiukan arvion siitä mitkä edelletykset alatiesynnytykselle oikeasti on. Tuntuu hurjalta tehdä kaikki se työ turhaan jos sektioon ja huonommillaan hätäsektioon sitten joutuukin.
 
Hei! Mulla laskettu aika oisi 7.4 ja SeKSissä pitäisi synnyttää. Poikavauvaa ovat lupailleet. Ensimmäisen lapsemme syntyi huhtikuussa 2013 ja taas huomasin huhtikuun hurmureiden olevan aktiivisena täällä kaksplussassa.
Ensimmäinen syntyi 38+6 ja toivon todella odotuksen menevän samaan tapaan. Itsellän ei ehkä hermot piisaisi siihen että synnytys menisi kaksi viikkoa yli lasketun ajan :D saati sitten sitä kahta päivääkään! Saa nphdä miten käy!
oliko täällä muita Sjoelle synnyttään suuntaavia?

Angelika85
 
Heips!

Onpas tosiaan Hanzun vauvalla kokoa noille viikoille! Joskus nuo arviot kyllä heittää paljonkin, joko alas tai ylöspäin. Meillä ovat aina pitäneet aika hyvin paikkansa kyllä. Aika hurjalta kuulostaa, että vasta kahden viikon päästä asiaan palataan. Tsemppiä!

PERÄTILASYNNYTYKSESTÄ: Ei ole kokemusta, mutta itse varmaan luottaisin lääkärin arvioon. Itse kammoan ajatusta sektiosta, mutta eittämättä siihen suostuisin heti, jos lääkäri pitäisi sitä parempana vaihtoehtona.

Minä kävin tänään neuvolassa. Sekä proteiini että verenpaine oli siinä rajoilla, että onko ok... Yritän nyt päästä sinne loppuviikkoon lepäämällä ja juomalla paljon ja varaudun siihen, että perjantaina äitiyspolilla voidaan hyvin päätyä käynnistykseen. Silloin on viikkoja 35+6 ja uskoisin, että vauvan kanssa ei enää kauhean isoja ongelmia tulisi. Vauva on liikkunut viimepäivinä paljon ja vaihtoi asentoakin! On viikkokausia ollut peppu vasemmalla ja nyt sitten aamulla punkesi itsensä niin, että peppu pönöttää tuossa ihan keskellä ylimmäisenä. Ikävän tuntoinen, jos pitää kumartua :D

Supistukset on myös muuttaneet muotoaan. Ei supista niin herkästi kuin aiemmin, mutta kun supistaa, niin supistaa ihan erilaisella voimalla kuin vielä viimeviikolla! Oikeasti olis jotenki helpottavaa, jos vauva vaan päättäisi loppuviikosta syntyä, eikä tarvisi pähkäillä lääkäreiden kanssa jatkoa päivä kerrallaan. Normisti en kyllä sitä vielä tässä vaiheessa toivois, mutta alkaa oikeasti käymään aika stressaavaksi tämä jatkuva mittailu (verensokeri, verenpaine, proteiinit) ja niihin kuuluva huolehtiminen, että milloin arvo on ok ja milloin taas pitää huolestua. Pelkään, että toksemia ykskaks pahenee ja menenki sellaiseen kuntoon, että synnyttäminen vaikeutuu. Silloin perjantaiyönä oli pelottava tunne, kun verenpaine tuntu toisensa jälkeen vaan nousi ja nousi ja sydän hakkasi niin, että pulssi oli levossakin 110-115 koko ajan. En haluais kokea samaa uudelleen ja mahdollisesti vielä pahempana :(

Huhtihapsukkainen 35+3
 
Sadeyes onko sulla tullut mitään tietoa siitä "ylimääräisestä päästä"? Kiva että kaikki vaikuttaa hyvältä ja vauva kääntynyt. (y)

Hanzu oih! No mutta jos vauva onkin tosi iso, niin kyllä se sieltä pois saadaan vaikka sektiolla jos ei muuten. Vai haluisitko kovasti alateitse synnyttää? Suunnitelluista sektioista kuitenkin paranee ilmeisesti oikein hyvin, verrattuna hätäsektioihin. Onko sulla raskausdiabetesta vai mikä mahtaa olla syynä isoon vauveliin?

Meilläkin on kokoarvio ens maanantaina, jännää!

Löytyi kirpparilta ihanaihanaihana doomoo-imetystyyny, C-mallinen. Tällä on niin hyvä olla ihan ilman vauvaakin. :D Sellanen lötkö bumerangin mallinen oli aika mitäänsanomaton, tää on ihan eri maata.
 
Viimeksi muokattu:
Kuinka herkästi tulisi ottaa synnärille yhteyttä, jos vauvan liikehdintä muuttuu?

Mun vauva on yleensä todella liikkuvainen, eikä liikelaskennalle ole ollut juuri tarvetta. Liikkeitä tulee usein ja ne ovat melko voimakkaita, tekevät usein jopa kipeää. Tänään iltapäivällä tajusin, että vauva on liikkunut melko vähän päivän aikana. En osaa tarkemmin sanoa kuinka paljon, sillä aloin vasta nyt kiinnittää asiaan huomiota.

Join mehua ja menin kylkimakuulle - tämä on yleensä viimeistään saanut villin liikehdinnän alkamaan. Hiljaista. Silittelin/hieroin mahaa kevyesti, ja tunnustelin jalkoja, joka sai aikaan muutaman vastauksen ja sen jälkeen hento liikehdintä jatkui hetken. Sain n. 10 liikettä täyteen melko pian, mutta kaikki olivat melko hentoja. Lähdin kävelylle ja tunsin muutaman napakamman potkun.

Nyt tulin uudestaan kylkimakuulle, ja vaimea liikehdintä jatkuu. Koko päivänä en ole kuitenkaan tuntenut tavanomaisen lujia potkuja. Liikkeitä on siis määrällisesti riittävästi, mutta voimakkuus erilaista. Tyyppi usein vilkastuu iltaa kohden, pitäisikö odotella sinne asti tarkkaillen vai soitella jo nyt?
 

Yhteistyössä