Paljon onnea
Nostremame ja
Huhtihapsukkainen vauvoista!
Jännä miten tähän astiset vauvat ovat syntyneet kun 38 viikkoa on täynnä. Sitä viikkoa olen ennakoinut omalle kohdalle, saas nähdä, sunnuntaina tulee vko 38 täyteen
Katjuskalle paljon onnea synttäreiden johdosta! Jospa vielä ehtisi paras synttärilahja
Miulla esikko syntyi 2 päivää ennen omia synttäreitä ja hänen syntymätodistuksensa on päivätty miun syntymäpäivälle.
Ja meillä "parittoman" järjestysluvun lisäksi on tullut toinen "ennusmerkki" vauvan syntymälle. Meillä tulee vain kylmää vettä hanasta. Eli esikon ollessa kyllä jo noin 5 kk, silloisessa talossa tyhjeni kaivo joten pyllyä ei voinut pestä. Haimme ämpäreillä vettä ja pyykit pestiin miun isän luona. Oli haastetta kerrakseen kun käytettin vielä kestovaippoja pääosin. Kolmanne kohdalla olin synnärillä kun tässä nykyisessä talossa loppui lämpimän veden tulo, oli jokin pumppu mennyt rikki. Olimme viikon verran vauvan kanssa kotona ja vesi lämmitettiin ulkona isossa padassa. Nyt jälleen on jokin pumppu kärähtänyt ja tosiaan, ei lämmintä vettä
Että eikös historia yleensä toista itseään
Nöösikkä jo laittoikin, hirmuinen nälkä koko ajan! Viime yönä söin taas banaanin. Nälkä vaivasi silloin ensimmäisen kolmanneksen loppupuolella, nyt taas. Tuntuu että pitää syödä jotain koko ajan.
Vaivoja ei ole pahemmin. Välillä häntäluu on todella kipeä kun on ollut paikallaan ja yrittää lähteä liikkeelle. Nivusetkaan eivät enää tykkää olla "sakset auki", vaihdettiin sitten lusikkaan
Kävelyllä en enää tykkää käydä kun tuntuu epämukavalta alavatsassa, tuntuu että pissattaa koko ajan ja muutoinkin tuntuu pahalta. Pakko kuitenkin koirat käyttää. Onneksi on mahdollista mennä pellolle ja päästää reikäpäät vapaana juoksemaan.
Mie oon alkanut ajoittain kuorsaamaan
Välillä havahdun kunnon kuorsaus-tunteeseen. Toivottavasti olisi ohimenevää.
Turvotusta on. Käsissä on onneksi helpottanut kun ei tarvitse enää töissä käydä. Mutta eikös turvotus ollut hyvä merkki? Muistan jostain lukeneeni että turvotus tarkoittaa että istukka toimiii.
Kysyin eilen neuvolassa tuosta maidon
pumppauksesta ennen synnytystä. Miun neuvolatäti ei ollut kuullutkaan että sellaista suositeltaisiin. Ei edes radi-odottajille. Lupasi kysellä asiasta lisää. Mie en meinannut pumppailla vaikka pumpun hommasinkin varuiksi. Miulla on yleensä viimeistään toisena päivänä noussut maito. Vaikka on vielä aika pienet varustukset, olen imettänyt kaikki neljä lasta kiinteisiin asti. Meillä ei pojat varsinkaan huolineet pulloa.
Synnytykset ovat miulla käynnistyneet aina yhtäkkiä supistuksilla. Esikolla klo 5 aamulla, toisella puolelta päivin, kolmosella klo 20 ja nelosella klo 8. Lapsia valmistelin, että jos joskus äiti ja iskä ovat kadonneet yön aikana, olemme hakemassa vauvaa. Meillä vanhin 14 v ja nuorin 7,5v osaavat jo suoriutua aamuisin itse kouluun ja vanhin pystyy pissattamaan koirat. Anoppi asuu kyllä lähellä, mutta tuskin lähdetään häntä ainakaan yöllä herättämään.
Nyt on alkanat miutakin vähän jännittämään synnytyksen lähestyminen ja se, että edellisestä on jo tosiaan 7,5 vuotta. Kestääkö pidempään, koskeeko kovempaa, meneekö kaikki hyvin?
Eilen oli neuvola. Kaikki hyvin. Sain kiitosta että olen saanut pidettyä painon aisoissa. Yhteensä 6 kiloa tullut, joista 2,5 kiloa 3 viikon aikana, mutta ei kuulema paha. Pissassa valkuainen yhdellä plussalla, mutta ei pitänyt hälyttävänä. Hb oli noussut 141
Sf sama kuin viikko sitten, normikokoista vauvaa kuulema kannan. Kysyin onko kiinnittynyt, mutta en saanut selvää vastausta. Pää on kuulema todella alhaalla, sormen verran väliä tms.
Mitään oireita lähestyvästä synnytyksestä ei ole. Jonkin kerran on ruuvannut itseään alaspäin. Mieskin on sitä mieltä että ensi viikon aikana syntyy, niinkuin eka ja kolmaskin
Anismo&pikku tyyppi 37+3