Huhtikuun helmet 2010 **syyskuussa (ja vähän elokuussakin)**

Apua, näkyykö jollain maha jo niin selvästi että siitä on jo huomautettu? Mä kun aattelin että yritän pitää raskauden mahd pitkään salassa työpaikalla, mutta jos mullakin maha kohta pullahtaa niin ei se mun suunnitelma sitten toimi. Toinen lapsi meille siis tulossa ja monesti toinen raskaus näkyy nopeammin. Itsekin olen hoikka ja pukeudun töissä kauluspaitaan tai jakkupukuun, enkä oikein voi mitään isoa säkkiä vetää päälleni, ettei mahaa huomaisi. Eihän tää nyt vielä tämän päivän ongelma ole, mutta kyllä ihan selkeesti mullakin on maha kasvanut koska vanhat housut jo kiristää.. toivon, ettei töissä kukaan huomaisi pitkään aikaan.

Sinnlos, minun piti jo aiemmin tulla onnittelemaan sinua hienoista ultrakuulumisista, mutta en ole päässy näille sivuille. Tai olen päässy, mutta aina kun olen yrittäny jotain kirjottaa, on tullu error.. Mutta näin jälkikäteen mielettömästi onnea. Toivotaan että kaikki menis hyvin jatkossakin. Tuntuu vaan niin kurjalta, että sait sellaisia järkyttäviä uutisia ensin, vaikkei mitään keskenmenoa sitten ollutkaan.

Mullekaan ei oikeen kahvi enää maistu. Pystyn sitä kyllä juomaan yhden kupillisen aamulla ja töissäkin juon vähän (vaikkei mieli ees tekis) ettei kahvittomuus aiheuttaisi epäilyjä. Siis eihän tuolla muuten väliä olisi, vaikka töissä asia tiedettäisiinkin, mutta pelkään että mut siirretään raskauden myötä huonompiin hommiin tai että jään paitsi kaikista koulutuksista ja kehittymismahdollisuuksista.

Milas, kauhea tuo sun työtapaturmas! Toivottavasti ei oikeesti aiheuta mitään vakavampaa, mitä ikinä sitten tapahtuikin.

Nyt yöpuulle. Viikon päästä eka neuvola :)

Ainiin, seksistä vielä. Ei oo haluja, ei sitten minkäänlaisia!! Seksielämä on ollut lähestulkoon kuollutta positiivisen testin jälkeen. En tiedä, mitä pitäis tehdä, mies ei ehkä ihan tykkää... mut en voi pakottaakaan itseäni haluamaan, ajatuskin seksistä tuntuu vastenmieliseltä. Toivotaan että tää tästä.

t. Harmaavarpunen 7+0
 
Viimeksi muokattu:
sydänäänien metsästystä aamulla vähän kuulostelin ja löysin semmosen tosi rauhallisen sykkeen (oma siis), mut sitte löysin semmosen pienemmän nopeemman "viuhuvan" äänen.. mut sitte ku oli alkamas sykettä laskee siit helkkarin pömpelis otti ja lopahti patterit....... :mad: mut taisin saada ekan elomerkin meijän nyytistä.. :heart: jotain siis ees.. :D nyt vaan uudet patskut ostoon.. :D

milas toivottavasti mitään liian vakavaa ei sattunu.. :hug:

seksihaluista mulla niitä taas on, mut väsyttää.. :ashamed: mut toisaalta miestäkin väsyttää.. :D ehkä taas viikonloppuna.. ??

raskauden näkyminen mulla näkyy ihan selvästi mut kukaan ei kehtaa tullu kysymään, ku meillä kuopus on vasta 8 kk:tta.. jotenka ketään ei kehtaa kysyä, koska aatellaan et edellisen raskauden kiloja?? :D

hyviä vointeja kaikille!! :hug:

 
Mulle tullu kiloja 2 ja se ahdistaa, nyt olis tosiaan tarkotus kerätä max.12kg. Ekasta meinaan tuli se ihanat 24kg... Täällä harrastettu seksiä viimeks oviksen aikaan... että juup, ei haluta ei.

Koiramamma, siirryin joo tänne, kun esikkokin synty 39+6 ni jospa tääki pötkylä ois ajallaan... vaikka oishan se kiva tietty olla toukokuisissa ekojen joukossa... mut parempi omiensa joukossa olla... voinki sitten sulta aina tarkistaa et mikä rv. on menossa =)

Täällä saatu lääkitys migreeniin ja se vähän helpottaa. Mutta edelleen sillei juilii päätä, että en oikeen koneella voi istua. Siispä painun täyttämään kestoja ja kattoo nauhoituksia, ku poju nukkuu.

Tatskattu & pro 5+5
 
Viimeksi muokattu:
äizikkä
taisit löytää istukan äänen :kiss:
mulla kans maha näky jo 7+viikolla. tuolla se masukuvissa on ;)

tatskattu
täällä painitaan ylimäärästen kilojen kans! yhtään ei oo kyllä vielä tullu lisää,vaik mahaa on jo...
kattelin vanhoja äitiyskortteja, ja ekasta tuli 20 kg mut tokasta vaan 6kg. toivottavasti nyt mennään vaan alaspäin, ku on sen 10kg liikaa :eek:

tombatar ja pillipiipari 10+5
 
tatskattu tarkotit kai NeliApina :p Mullaki on ollu kaikki oikein täsmällisiä. Eka synty 40+2 ja siin meni melkeen 24h, toka 40+0 ja kolmannen la oli ensin sen nykyinen synt.päivä mut sit joskus ultrassa joku huomas et oli karkasvuosi niin ne vaihto sen päivän yhtä aiemmaks joten se sit synty 40+1. Kiva nähdä miten tää viimenen...
Mukava ku on joku ihan samoilla viikoilla niin voi tosiaan vertailla oloja ja muuta :D Muuttuko sulla siellä neuvolassa toi la vai miten ku eikös sulla ollu 5.5 aiemmin? Jos saa udella :xmas:

NeliApina ja projekti 5+5.
 
nyt se on sitten todettava...olen menettäny järkeni!:stick: (tommonen olo mulla on)
Toissa iltana itkin sängyssä oikein vuolaasti miehelle sitä ettei tee mieli seksiä yhtään ja olen jotenkin viallinen!no siinä sitten kun sain aikani vollottaa ja mies siinä silitteli ja paijaili niin kappas kehveliä,alkoikin tekemään mieli enkä miettinyt perunamuussia tai muuta koko aikana!
Eka kerta varmaan hedelmöittymisen jälkeen kun olen ollut noin mukana..no on se siis hyvä jos kerran pariin kuukauteen tekee mieli..sinne ne halut sitten katosikin,tosin eipä ole ukko nyt pariin päivään kotonakaan joten saan ihan rauhassa olla epänormaali haluton akka!


harmaavarpunen
voi meitä..käytit sanaa vastenmielinen tossa seksihaluissa..millä tavalla seksi semmoselta tuntuu nyt?siis en ole vaan varma mitä tuolla tarkoitat kun itselläni vähän sama olo..tai ei vaan tee mieli ja ennemmin ratkon vaikka ristikoita kuin petihommiin ryhtyisin..ehkä sitten kun tää olo ei ole enää tämmönen niin asiaa voi jo alkaa harkitsemaan useammin.
aamulla oli taas huono olo enkä meinannu saada koiria vietyä pissalle..

tombatar ihana toi sinunkii maha jo!mulla vähän samanlainen,vaikka en saanu tuota sun kuvaa isommaksi.

voikaa mukavasti!

Kääryle ja rv 8+5 tms..oon jo sekasin noiden päivien kanssa,enkä jaksa niitä niin tarkkaan enää laskeakaan ennen kuin on eka virallinen ultra käyty.
 
Heips! Liittyisin seuraanne jos sopii :wave: Kirjoittelin vähän aikaa tuonne pikkukakkosta toivoviin ja meillä tärppäsikin heti.. Toista odotellaan aika tiuhalla välillä, esikoinen on 4kk :D. La olis 30.4.11 sairaala NKL, riskiraskaus tämäkin, oon tarkemmassa syynissä esikoisen pienuuden (synnytys käynnistettiin 36+0, sektioon päätyi 36+2, poika paino 2000g) ja mun hemmetin hankalan migreenin takia, tulee taas niin hirveetä säätöö lääkityksen kanssa.. Lueskelin ketjua ja täällähän on muitakin kohtalotovereita! Onneksi ei tarvitse olla töissä tai potea huonoa omaa tuntoa että pitäisi olla töissä, kun on esikon kanssa kotosalla, pojan nyt jaksaa hoitaa vaikka päällä seisten vaikka oma olo olis kuinka kamala. Hoitoalalla olen itsekin ja ei tuo ihan kevyttä hommaa ole vaikka omasta alasta tykkäänkin kovasti. Ekassa neuvolassa käyty, seuraava onkin sitten rv 22.. Mulla on ollu kummallisen oireeton olo, sillon tällön pientä kuvotusta, painontunnetta alavatsalla ja vähän mielialat heittelee. Esikosta alkoi heti jatkuva etova olo joka kesti rv 17 asti, rinnat oli heti tosi arat ja nyt ei oikeen mitään. Maanantaina ois varhaisultra, pakko päästä kurkistaa onko masussa ketään vai onko tää tuulimuna tjsp.. *aika matelee* Sorry, kamalan omanapanen sepustus, hermostuttaa vaan..
Tatsakattu: Onnea plussasta!
Eli siis ikää 27, la 30.4. toinen, NKL
rocket ja kakkonen 5+5
 
rocket tervetuloa mun puolesta myös.joo tiedän mitä tuon migreenin kanssa on temppuillessa..mulla aika usein päänsärkyjä ja migreenejä ja nythän ne ainoat lääkkeet mitkä mulla tehoaa,on kiellettyjä...: / mutta ei voi minkään..mennään tää raskausaika vaikka pää kainalossa jos ei muuta.toivottavasti sulla menee raskaus hyvin!NeliApinalla on siis myös NKL synnärinä,en ole aiemmin tota huomannutkaan:)

nyt jos pääsis jo ruuanlaittoon tästä sohvalta...
 
Kävin eilen ekassa neuvolassa ja sielä kurkattiin ultralla pikkuista!! Ja siellä hän oli hyvissä voimissaan! Pieni sydän naputti ja pyörähtelikin hän jo!!! Tästä neuvolan täti meinas että olisi pidemmällä kuin omien laskujeni mukaan! Eli neuvolan korttiin La:si tuli 27.3:tta viikkoja siis nyt 10+4. No tuo varmistunee kuitenkin np-ultrassa parin viikon sisällä.. :) Eli ei muutella mitään mihinkään vielä..

Mutta siis valtavan helpottuntu olo.. Kaikki on kunnossa ja viikkojakin noin hyvin!! :) <3
 
Neliapina, valtuutan sinut ja rocketin pitämään näistä viikoista jotain kirjaa:LOL: Mulla ei ole yleisesti ottaen hajuakaan paljonko niitä on, mutta oletantulevani teidän kanssa samoilla suurinpiirtein.

Mua on alkanut se ultra jännittää ihan hurjasti, melkein kaikki raskausoireet on kadonneet, aamupäivisin meinaa väsyttää, mutta ei juuri muuta. Ei kyllä ole mitään vuotoja tai muutakaan. Ihan outoa. Paitsi tämä järkky "rakkauden nälkä"....tyhmä jauhaa siitä teille, kun valtaosalla se on sitä normaalia kiitosjuurinyteikiinnosta, kun ei tämä ole helppoa mullakaan. Tuntuu että mieskin vaihtelee järjettömiä työvuoroja (klo 8-20.15) paetakseen hormonihirviö vaimoansa: /
Ihan pimeä ja outo olotila!

Alkuhämmennyksen jälkeen olen alkanut olemaan ihan fiiliksissä tästä vauva-ajatuksesta, ja sitten ne oireetkin katosivat. Miten tämä nyt näin hankalaksi meni:wave:

Muuten arki rullaa normisti, kyllähän ajatukset pyörii kuitenkin selkeästi asian ympärillä tosin...

Noihin oireisiin muuten sen verran....että....ööööö mulla on päässä kaikki ajatukset aika sekametelinä välillä! siis oikeasti. Ihan friikki olo välillä....olen muutenkin hieman tuuliviiri, mutta NYT....huhhuh. Yhtenä hetkenä ihan yhtä hymyä, ja kohta ihan pihalla. Sanokaa, että teillä on myös jonkinlaista outoa päänsisäistä elämää:wave:
 
hei Aspen et ole ainoa jolla tuntuu pää olevan sekasin!mulla ainakin semmonen olo kun olisin päivän aikana kolmekin eri ihmistä..ja mielialat ja ajatukset vaihtelee joka asiasta tosi tiheään,mukaan lukien myös tää raskaus juttu..oikeasti olen tästä tosi onnellinen,mut välillä tuntuu että nää oireet on ihan hanurista,pilaan kaiken jollain konstilla,mitä jos olenkin ihan huono äiti tai vaikka tiputan sen vauvan..välillä olen niin onnellinen,välillä ei tunnu miltään ja hetken päästä kaikki suututtaa ja on pilalla...no okei tunnustetaan että mulla on taustalla keskivaikea masennus johon en ole enää syönyt lääkkeitä ensimmäisen raskauden jälkeen,joten en tiedä onko tää menossa taas johonkin sellaiseen vai onko tää normaalia raskausoiretta että ajatukset lentää ja mielialat muuttuu...ja mä olen myös aina ollut tuuliviiri,välillä yhtä mieltä ja välillä toista,enkä koskaan osaa päättää mitään..mutta mielialaillaan me rauhassa!ehkä joskus taas ollaan normaaleja omia itsejämme.

mutta ehkä sen ekan ultran jälkeen mieli kohenee ja voi alkaa iloitsemaan tästä touhusta...hope so!

täällä minua pidetään varmaan hyvinkin masentavana ihmisenä mutta eipä ole muutakaan paikkaa mihin näitä ajatuksia kasailee...ja teidän uutiset aina piristää ja on mukavaa luettavaa vaikka en niihin aina kommentoikaan kun en muista ikinä nimimerkkejä että kuka sanoi mitäkin...

voikaa hyvin!
 
Itku silmässä ja pelko persuuksissa. Tunteet menee vuoristorataa. Aamulla oli lorahtanut ruskeaa tuhrua housuihin. Juuri kun muutama päivä sitten äizikälle lohduttelin, että on vanhaa verta. Tiedä nyt sitten onko vakavaa vai ei. Päivän sitten kärvistelin töissä, mutta enempää verta ei ole näkynyt.

Kotiin kun tulin, kaivoin kaapin kätköistä dopplerin, vaikka vakaasti päätin, että muutaman viikon vielä maltan odottaa. Voi taivas sitä ihanuutta, kuulin Toivo Itusen sydänäänet. Niistä ei voinut erehtyä, kun edellisen raskauden olen jo niitä kuunnellut. Kuuluivat todella alhaalta, aivan häpyluun takaa, siitä "kolmion" keskeltä. No, eihän se nyt vielä mitään tarkoita, voihan tämäkin raskaus olla kuitenkin menossa kesken. Viikkoja on nyt vajaa 9, joten todella aikaisin ne sain kuulumaan.

Huomenna on eka neuvola, th saa sitten päättää mitä tehdään. Menenkö jälleen neuvolalääkärille ultraaan vai laittaako lähetteen äitiyspolille. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että nämä omat kuuntelut dopplerilla riittävät rauhoittamaan. Eihän sille sitten mitään voi, jos pieni hiipuu.

äizikkä En halua masentaa, mutta tuulimunassakin muodostuu istukka. Mulla todettiin tuulimuna vuosi sitten ja ulos tullut istukka oli peukalonpään kokoinen. Malta vielä viikko, niin sullakin voi jo äänet kuulua. Kuuntelet vain tarpeeksi alhaalta.

Scala ja Toivo Itunen
 
Viimeksi muokattu:
NeliApina, sua juuri tarkoitin XD oho. Meillä ei oo neuvolassa, kun aataminaikaiset dopplerit... oispa ultra, voih, se ois ihanaa... Mut huomenna varaan sen varhasultran. Hitsit, luin taas kaikki ja nyt pää ihan tyhjä. Tervetuloa uusille!! Päivittääkö joku tota listaa vai miten se täs ketjus skulaa?

Kiitti onnittelusta rocket ja onnea sullekkin!!!!!

Tatskattu* 24* KOS * toinen

Tatskattu & pro 5+5
 
Viimeksi muokattu:
Omakääryle: En mä osaa sanoa, miks seksi tuntuu vastenmieliseltä. Ei vaan oo haluja, mieluummin makaan vaan sohvalla :| Sain tänään kutsun alusvaatepäiville ja miehelle heitin, että en mä kyllä taida mitään hienoja pitsihepeneitä ostaa, kun ei me enää seksiäkään harrasteta. Mies nauroi, että ei hän enää muistakaan, mitä on seksi :D Et kyllä me pystytään ihan vitsailemaan asialla. Eiköhän tää tästä. Mies on nyt flunssassa ja itselläkin tosi tukkonen olo, että ei nyt muutenkaan oo romantiikka korkeella. Mut kyl tää tästä, oon ihan varma et ne halut sieltä vielä palautuu. Niin ja joku tais kertoo, että sai jo yhdyntäkiellon, niin siitä muistuikin mieleeni, että meillähän oli kans yhdyntäkielto viime raskaudessa. Yhdynnät ja siemenneste aiheutti supistuksia jo viikolta 30 lähtien, joten seksiä harrastettiin hyvin varovaisesti ja aina kortsun kanssa loppuraskaudessa. Siitä huolimatta esikoinen otti varaslähdön kuukautta ennen laskettua aikaa.

Mut sori nää seksivuodatukset, koitan kirjottaa enskerralla jostain muusta :)
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä tätä listaa päivitetään. Snowball päivittää, mutta mikäli olette lukeneet hän on matkoilla ja päivittää heti kun pystyy. Ja HUOM:ON PYYTÄNYT ETTÄ PÄIVITYSPYYNNÖT LAITETAAN YV:nä!!

Tänne tulee nii paljon tekstiä että puolet unohtuu kun alkaa itse kirjoittelemaan...:LOL: scala olipa ihana että sait jo näin ajoin kuulumaan sykkeen pikkuselta!:heart: Mulla kuulu viimeksi neuvolassa doblerilla äänet vasta 11 viikolla. Ja kukas se manaili kun ei omassa neuvolassa ole ultraa, ei ole täälläkään, ainoastaan dobleri. Mutta kyllä sekin vaan aina helpottaa ja on ihanaa kun kuulee pikkuisen sykkeen siellä neuvolassa.

Tänään on oma olo ollu jotenkin hiukan ihmeellinen. Ei ole kamalasti etonut mutta huimaaminen on tullut kuvioihin. Ihme vihlaisuja ja nippailuja on masussa tuntunut pitkin päivää... Nyt on jotenkin kamala pelko keskenmenosta...: / Kesällä kun sain sen keskenmenon mulla oli viikon ollu hirveetä huimausta, masukipuja ei kylläkään minkäänlaisia, tai en ainakaan ite niitä noteerannu. Mutta siis eihän toi huimaus tokikaan tarkota keskenmenoa, jotenki se vaan on jääny mieleen vaivana ennenku pikkunen todettiin elottomaksi...:headwall: Noh viikonpäästä tähän aikaan mä toivottavasti olen onnellinen ja helpottunut. Torstaina 9 päivä klo:14 on varhaisultra mulla, jännittää ja pelottaa... Mutta nyt on pakko mennä oikaseen sohvalle, näin ruoan päälle...:LOL: Niin ja masusta viel sen verran, et kyllä täälläkin on jo melkoinen pömppis, varsinki syönnin jälkeen ja illalla.

liinukka83 ja nimetön (edelleen:ashamed:) 7+2
 
Pikaisesti neuvolakuulumisia...

Eli tänään oli vihdoin eka neuvola, rv 9+6. Käytiin läpi perusjutskat ja täytettiin lippusia ja lappusia. Lopuksi terkka kysyi haluanko, että yritetään jo kuunnella sydänääniä ja tietysti halusin. Terkka sanoi kohdun tuntuvan tosi hyvin jo ja sieltähän se pieninpieni sykekin saatiin kuulumaan. Voi onnea. :heart: 165 oli syke.=)
 
Ens viikolla saan tuloksia, mutta en oikein osaa olla varma mistään ennen kuin nään, että terve vauva syntyy. Mutta pahin pelko ja huoli on nyt kuitenkin ohitettu. Todennäköisesti selvisin säikähdyksellä, mutta varmuuden saa vasta noin kuukauden päästä.
Pahoinvointi pahenee vaan. Samoin väsymys. Reilu viikko vielä neuvolaan, sitten pitäis jo sydänäänienkin kuulua.
 
Tervehdys pitkästä aikaa!

Täällä oltu niin väsyneitä, että kirjoituksetkin jääneet.

Onpa paljon tullut huonoja uutisia, voimia kaikille:hug:

Mutta nyt on pakko tulla kertoo omat varhaisultra kuulumiset tältä päivältä.
Yksi kaveri tulossa, sydän sykki, mittaa 11,3mm ja viikoiksi saatiin 7+2:heart: Muutenkin kaikki oli oikein hyvin - no paitsi loppulasku kyllä yllätti, 136e. Olihan törkeä hinta, kun aikaa tilatessa arvioivat hinnaksi n. 90e. Erotus johtui siitä, etten saanut mitään Kela- vähennyksiä. No on sitä rahaa kyllä paljon turhempaakin tullut laitettua:D Mies oli mukana ja etenkin hänelle raskaus konkretisoitui nyt ihan eri tavalla.

Neuvola onkin sitten ensi viikolla, joten tästä nämä käynnit nyt alkaa rullaamaan. Ja täälläkin on pelkästään doppleri, vähän epäreilua;)

Mukava kuulla, et muillakin maha jo pömpöttää. Itsellä kenties johtuen hyvistä ruokahaluista, maha pömpöttää siihen malliin, et joutuu jo miettimään vaatetusta(oon olemassa melko hoikka). Onpa yksi raskauskyselykin jo tullut. Ja n. neljä viikkoa ainakin pitäis vielä töissäkin pystyä salaamaan:O

Hyviä vointeja kaikille:heart:
 
Kylläpäs tänne on taas tullut juttua =) Tervetuloa uusille, onnittelut hyvistä ultrakuulumisista ja pahoittelut menetyksen kokeneille :hug:
En millään muista mitä piti toivottaa ja kenelle :ashamed:

Ruokahalu on edelleen hyvä, ja vatsa pömpöttää varsinkin iltaisin ihan kiitettävästi. Kukaan ei ole vielä tullut kyselemään, vaikka ei kenellekään paitsi mun äidille olla kerrottu.

Ostin tänään Multivita raskaus ja imetys -vitamiineja. Ostin lisäksi Minisun Calciumtabletteja, mutta huomasin niissäkin olevan D3-vitamiinia. Mikähän on suositeltu D-vitamiinin määrä raskausaikana? Nämä siis ostin:
Multivita - Raskaus ja Imetys
Minisun Calcium 100 purutabl - Apteekkituotteet.fi verkkoapteekki
Molemmissa 10µg D3-vitamiinia/tabletti, ja molempia otetaan 1 päivässä. Tuleekohan liikaa D-vitamiinia?
 
HarmaaVarpunen: Kiitos suuri tsempeistä, mukava kuulla että täällä ihmiset jaksaa myötäelää mukana :hug: Kyllä itseäkin suututtaa se päivystyksen tuomio, kun vanhempi miessairaanhoitaja vain hCg-arvot verikokeesta vilkaistuaan ja verenvuodosta ja mahakivusta pääteltyään tokaisi että "kylläpä se taitaa olla keskenmeno nyt sulla, ensi viikoksi varailet ultraan aikaa kun eipä me täällä enempää voida tehdä" vaikka kuulemma olisi ollut silläkin hetkellä naistentautien erikoislääkäri sairaalassa paikalla..ei vissiin kiinnostanut perehtyä sen tarkemmin kun oli ilta-aika ja niin paljon muutakin porukkaa jonotti hoitoa..harmittaa vaan kun sen takia itkin silmiä päästä ja surin monta päivää putkeen ja mies itki töissäkin pahaa mieltään kun luuli, ettei päässytkään vielä isäksi, läheltä piti etten suruuni lähtenyt baariin vaikka yleensä en juo juuri ollenkaan, harmitti vain niin vietävästi...olisi ollut kohtuullista nyt edes lieventää tuota sanomista ettei varmaa tuomiota olisi eteen lyönyt, jos eivät kerta ultrata kehdanneet...minä luulin että sen keskenmenon olisi joistain muista veriarvoista varmaksi muka nähnyt, mutta eihän se muuta siitä verikokeesta katsonut kuin sen hCg-hormonin, että raskaana se on, ja siitä päätteli että kesken se on mennyt kun mahakipua valittaa...no, ei maha mittään :(

Oksettava olo jatkuu ja mahaa nipistelee välillä, harmittaa kun ei voi kunnolla syödä mitään! Tänäänkin mies vei minut ravintolaan syömään, ja vaikka ruoka oli mahtavaa niin oli tympeää yrittää syödä kun koko ajan tuntui että kohta tulee ulospäin... : /

Tuleva hääpaikka käytiin tsekkaamassa, hyvältä vaikutti, kyseessä on sellainen tanssiravintola-tyylinen paikka minkä yhteydessä on hotelli, ja viereisen joen rannassa on upea rantasauna/takkatupa missä voisi sitten ne jatkot pitää :) vielä kun jaksaisi suunnitella häitä, meinaa olla tämä etova olo ja väsymys melkoisen lamauttava yhdistelmä..jospa se pian helpottaisi, vaikka taitaa mulla tää odotus niin alussa olla että saa melko pitkään vielä elätellä toivoa olon helpottamisesta. No, on se sen arvoistakin! :)

Minäkin syön nuita Multivitan Raskaus ja Imetys -tabletteja ja lisäksi otan Multikalkkia kun en maitotuotteita aina niin kamalasti syö..jospa niistä tarvittavat vitamiinit saisi.

Apua, paljon oli asiaa ja kommentoitavaa, mutta niin hajamielinen pää että kaikki unohtuu...en yleensä näin muissa maailmoissa ole, johtuneeko raskaudesta tämä hajamielisyys, eilenkin meinasin autolla kahdesti lyhyen ajan sisällä kolmion takaa ajaa auton alle :O tai ajoinkin autojen eteen, onneksi väistivät..yleensä tarkkaan kyllä ajelen liikennesääntöjen mukaan, en tiedä mikä ihme minuun meni..pitää tosissaan alkaa ryhdistäytymään ennenkuin käy huonosti!

Tsemppiä kaikille kovasti odotukseen ja voimia pahoinvointiin ja muihin ei-niin-mukaviin oireisiin, täällä myötäeletään mukana :D
 
iltaa jälleen kanssa odottajille ja tervetuloa uusille :)
olen käynyt iltasin lukemassa kuulumiset jaksamatta kuitenkaan kommentoida mitään, tekstiä tulee niin hurjasti, että muutaman päivän poissaolo saa persauksen puutumaan lukemisesta :D

mukavia kuulumisia olivat ainakin nippiäinen ja NewMoon saaneet :heart:

tiistaina kävin ensimmäisissä vasta-aine kokeissa, nyt odotellaan josko tulokset kerkeisivät tulemaan ensimmäiseen neuvolaan, joka on 9.9. saadaan vähän selville, mistä tasolta alotellaan.. huoh..
omat oireet tyystin kadonneet, ennen verikokeisiin lähtöä oli vielä huonovointisuutta, mutta nytten muutaman päivän ajan ei yhtikäs mitään, tilalle on tullut sen sijaan flunssa ja tukkoisuus. muutama vmäinen vihlaisu on alamahan seudulla tuntunut, mutta siihenpä se on jäänyt, kuitenkaan ei vuotoa tai muutakaan ole ilmennyt. täytyy sairastaa ensin ja ruveta sitten murehtimaan, ei voimat riitä kumpaankin. ja onneksi tuo neuvolakin on aika pian, vaikkei siellä ultraa olekkaan, niin niskapoimu-ultraus on kuitenkin aika pian kun nämä viikotkin juoksee..

seksiä olen yritellyt (taudista huolimatta) miehelle ehdotella ..tuloksetta.. kerta kuussa tuntuu hänelle riittävän :O pahus :D

taidanpa tästä mennä taas vaihteeksi niistämään, toinen puoli täysin tukossa ja hajuelin punaisena jatkuvasta nessuttelusta.. olisi 100 muutakin hommaa tehtävänä, mutta sairastetaan sitten..

heituska 8+5
 

Yhteistyössä