Huhtikuun helmet 2010 **syyskuussa (ja vähän elokuussakin)**

Kävin tuossa äsken ultrassa, ja yllätys oli suuri, mutta onneksi iloinen sellainen! Keskenmenon sijaan ultrassa näkyikin alkanut raskaus! :D

Koko kyllä vastasi enemmän 5-6. viikolla olevaa raskautta, kun laskujen mukaan olisi nyt pitänyt olla jo 7. viikko menossa..gynekologi sanoi, että vielä ei voi varmaksi sanoa mitään muuta kuin että ruskuaispussi ja jotain muutakin siinä näkyi, mutta lupaavalta kuulemma vaikuttaa, kokoa tuolla kohdussa majailevalla asukilla oli 4,7 mm, en tiedä onko paljon vai vähän?

Ihmetteli kovasti miten antoivat sairaalalla keskenmenotuomion pelkän verikokeen perusteella :O
Nyt ei sen torstaisen sairaalakäynnin jälkeen juuri vuotoa ole ollut, alamahakipua jonkin verran mutta sitä nyt on ollut koko ajan.
Mietin vähän että miten muka raskaustesti oli sitten positiivinen jo reilu 2 viikkoa sitten, jos kerran raskaus olisikin vasta 5-6. viikolla menossa :confused:

Ainoa mikä siis enää tässä pelottaa, on tuulimunaraskauden mahdollisuus koska sitä ei täysin voinut vielä tuossa sulkea pois, minulla kun kerran on aiemmin tuulimunaraskaus ollut. Mutta raskausoireet ovat kyllä vahvat ja ultrassa näkynyt möykky vaikutti aika lupaavalta, joten katsotaan, katsotaan... =)
 
Oi, ihanaa Sinnlos :hug: :) Oli varmasti huojentavaa! Mä ihan odotin että pääsen tänään lukemaan sun uutiset ultrasta kun epäilit aiemmin että jos ei sittenkään ole keskenmeno :heart: Toivotaan nyt kuitenkin ettei ole mikään tuulimuna.. Millon kattovat uudestaan?
 
oho, sinnlos aika hienoja uutisia :hug: jospa se siellä ois kuitenki ihan ok. Eiköhän se selvii suuntaan tai toiseen. Mullakin on viikot nyt 5+2 ja testin tein 3+4 et hyvin voi pitää paikkansa.

Tääl ei oireita kuin väsymys jota osasinki odottaa. Maha on kyl ihan pömpöllään mut sekin oli tiedossa et pullahtaa aikasin ja sit jossain vaiheessa pysähtyy. Kerrottiin vkl lapsille. Hyvin ottivat vaik esikoinen (12v) on alunperin ollu vastaan kun ei kuulema aio herätä vauvan takia aikaisin. Saadaan kuulema ite hoitaa :LOL: toiveet oli kaikilla eri, kaksoset, tyttö ja poika sai kaikki kannatusta :D pitää kai tehä kaksoset jotka on tyttö ja poika...
 
Sinnlos toivottavasti nyt jatkuu ilman ongelmia eikä ole tuulimuna :)
Valjakka tervetuloa. Kiva saada joku muukin Oys:issa synnyttävä porukkaan mukaan. Tiiä vaikka oltais yhtä aikaa osastolla sitten :D
iltavuoroon meno kohta. Hirvittää jo valmiiksi kun heti iltapäivällä on palaveri ja mulla pahaa oloa pukkaa taas päälle. Aamupäivä meni kohtuu hyvin, vain lievä huono olo. Kiitos siitä aamupuurolle. Mutta sitten ehti maha mennä tyhjäks ja nyt se ei syömiselläkään korjaantunut. Pitää ottaa turkinpippuripussi mukaan niin saa välillä heittää yhen suuhun. Ne auttaa aina hetkeksi. Mulla tuo huonovointisuus lisääntyy aina iltaa kohti ja iltavuorot ei tosiaankaan ole mukavia.
 
ihania uutisia sinnlos!! Pidetään peukkuja että sieltä saadaan kohta kunnon jumputukset :)

Mun yöt menee todella huonosti. Pissahätä vaivaa n.3x yöllä ja sit aamulla kun mies nousee töihin ni on munkin noustava vessaan TAAS!!! Miten voi olla näin kauhee pissahätä jatkuvasti?? ei eskoisesta tällaista ollu.. :D

Yaden ja törppö 6+5
 
Kiitokset kaikille! :hug:
Pitää nyt vaan ottaa päivä kerrallaan eikä ees liikoja toivoa parasta, ettei pety kovasti jos jotain sattuukin, vaikka kaikki lupaavalta vaikuttaakin :) sen verran varoivaiseksi vain oppinut ettei pidä riemuita liian aikaisin :D

enkuli85: kiitoksia kovasti! Seuraava ultra on 16. syyskuuta eli reilun parin viikon päästä, sinne pitäisi jaksaa vielä odotella että saa lopullisen varmuuden :) Kyllä jännitti aamulla ja paljon!! Meinasin oksentaa ja pyörtyä pelkästä jännityksestä neuvolan odotustilaan ja aamulla pyörin vaan sängyssä levottomasti kun mietin mitä ultrasta paljastuu. Mutta onneksi oli odotettua paremmat uutiset! valmistauduin jo henkisesti lähtemään sairaalalle ottamaan tyhjennyspilleriä, nyt onkin sen sijaan taas uutta toivoa siitä että josko se pikkuinen sieltä olisikin tulossa :heart:

Anteeksi kun höpötän taas vain omia juttuja :ashamed: Luen kyllä kaikkien kuulumiset ja olen henkisesti mukana, ja tottakai toivotan kaikille oikein paljon tsemppiä odotukseen! Nyt vain pyörii tämä tilanne itsellä niin paljon päässä ettei oikein muuta kykene ajattelemaan :D
 
Muuten, te jotka ultrassa olette käyneet, millaisia mittoja alkiolla oli ja millä viikoilla?

Olisi kiinnostava tietää, miten muilla on ollut, kun itsellä oli 4,7 mm ja eikö sen pitäisi vastata jo viikolla 7. olevaa alkiota? Eikö silloin ultrasta olisi pitänyt selvitä enemmän, eli alkion olisi pitänyt jo näkyä kunnolla? Kun gynekologi sanoi että vastaa viikkoja 5 tai 6 jolloin kuulemma alkio on vain 1-3 mm pituinen?
 
Yöks.

Niin oireeton olin että, kunnes viime viikonloppuna iski semmoinen maailmanluokan "krapula", joka ei vaan loppunut. Ja tänään, ollessani aamulla klo 7.20. lähdössä työmatkalla, alkoi oksentaminen kuin napista painamalla. Ja sitähän riitti. En voinut lähteä työmatkalle, kun oksensin ensin hissiin ja toisella lähtöyrityksellä pihalle. Sen jälkeen makasin vain sohvalla, ämpäri seuranani ja oksensin.

Nyt kello kahden aikaan on ensimmäinen kerta tänään, kun edes yksi lasillinen nestettä pysyy sisällä. Kaikki on muuten tullut ulos. Jos meininki jatkuu tällaisena, mun on pakko hakea sairauslomaa. Onko kenelläkään täällä kokemuksia aiheesta? Koska miten ihmeessä mä voin töitä, tehdä jos mä oksennan yli puolet päivästä? Ja milloin pitää hakeutua tiputukseen? Jatkuuko tää automaattisesti tälläsenä, yhtä pahana, vai voisiko tää olla vaan kerta juttu? (I hope?)

Olo on jotain ihan kammottavaa. Esikoista kun odotan, olen ihan hukassa. Mitä tehdä, miten reagoida ja miten olla? Pitäskö vaan sit viikkotolkulla levätä ja oksentaa, jos muuhun ei oo voimia? Ja koska tää potentiaalisesti loppuu?

Ainoa lohtu tässä on se, että uskon vauvan voivan hyvin. Tiedän kyllä, ettei oksentaminen ole tae siitä, mutta tää on uusi oire mulle suhteessa kaikkiin keskenmenneisiin raskauksiin. Sekä, viime viikolla näkyneet sydänäänet...

Hoi siskot, onko täällä muita kanssani pahoinvoivia?

Santtu ja katkarapu 7+0
 
Sanntu82 täällä on samalaista. Vkl olin kaupoilla ja alko oksettamaan piti kattella mihi juosta.. Aijemmissa raskauksissa olen oksentanu kaupassa takin kauluksesta sisään ku en ulos ehtinyt ja en todellakaan ilennyt lattialle oksentaa. Ämpäri täälläkin etenkin iltaisin on vieressä. Minulla tuota kesti 6kk aijemmissa raskauksissa. Jaksamisia.
 
Sinnlosille peukkuja ja toivotaan ettei ole tuulimuna!hyvä kuitenkin että ennusteen sait hyväksi.Itsellä varhaisultrassa viikot oli 7+4 ja alkio 12mm ja syke oli selkeä.

Santtu82 voi että :( toivottavasti helpottaa pian.Itsellä ajoittain oksettaa ja etoo oikein kunnolla..mutta ei sentään onneksi tuollaista.Muista yrittää syödä ja juoda edes jotain vaikkei pysyis sisällä!ettet pääse kuivumaan.

Tänne ei muuta kuulu kun kiirettä...voikaa hyvin:)
 
Viimeksi muokattu:
Voi, onpa tänne tullut suru-uutisia sitten viime käynnin. :hug:

Sinnlos Mulla oli ultra pari viikkoa sitten, ja alkion koko oli silloin 4mm, lääkäri sanoi raskauden kestoksi 6+1 ja syke näkyi.

Nyt on jälleen pelko persuuksissa. Huomenaamulla uusintaultra, ihan vaan ilmeisesti mun hermoja rauhoitellakseen. Taustalla kun on kolme peräkkäistä keskenmenoa, joista viimeisin oli kesäkuun lopussa. Sen jälkeen ei menkkoja ole näkynyt, joten lääkäri meinas, että huomenna saatais jo paremmin arviota lasketusta ajasta, kun on vauvanalulle tullut hieman lisää pituutta.

Nämä kaikki palvelut tulevat ihan neuvolalääkärin toimesta, joten en halunnut jättää tilausuutta käyttämättä. Tosin aikaisemmissakin raskauksissa olen käynyt varhaisultrassa, yksityisellä. Minä en kykene siihen, että viikkokausia olisin epätietoisuudessa siitä, onko vauva elossa. Kokemuksesta sanon, että mielummin otan tiedon tuulimunasta rv 7 kuin 12.

Meillä ei olla edes lapsille kerrottu tulevasta. Teineille meidän kuudennen lapsen kohtukuolema oli niin rankka juttu, että tiedän heidän reaktionsa siihen, kun myöhemmin kerromme mahdollisesta tulevasta sisaruksesta. Siitä päivästä lähtien kun heille kerrotaan, olen jatkuvan tarkkailun alla.

Todennäköisesti kerromme lähempänä rakenneultraa, jos siis sinne asti päästään. Aikaisemmista kokemuksista johtuen meidän perheessä ei mikään raskausviikko tuo helpotusta. Sitten kun elävä vauva on syntynyt, meidän perheessä voidaan huokaista.

Tällä hetkellä olo on kyllä lupaava, oireita löytyy. Sen perusteella uskallan toivoa, että huomenna kaikki on hyvin. Kuvotus on todellista, koskaan aikaisemmissa raskauksissa sitä ei ole ollut. Eilen nukahdin illalla sohvalle, päivä Lintsillä teki tehtävänsä.

Kovin pessimistiseltä nämä minun kirjoitukset saattavat joskus kuulostaa. Toivon, että kukaan ei niistä ota itseensä. Se, että minulla on ollut huonoa tuuria, ei tarkoita sitä, että se tarttuisi keneenkään toiseen odottajaan. Tosiasia on kuitenkin, että nuo ikävät kokemukset vaikuttavat myös meneillään olevaan raskauteen, sekä ajatuksissa, että käytännössä. Mm. synnytys tullaan käynnistämään etuajassa ja sairaalaa en voi valita niin kuin muut täällä pääkaupunkiseudulla. Se on automaattisesti Naistenklinikka riskiraskauden vuoksi.

Mutta hei, jotain positiivistakin: Ostin ensimmäisen pienen bodyn Lindexin aletangosta. Ja kun päivät tuolla liikenteessä olen, niin katselen vaunuja "sillä silmällä", olen päättänyt sijoittaa veronpalautukset kunnon menopeleihin.

Scala ja Toivo Itunen rv 8+ ?

Listalta hävinneet tiedot:
Scala, 38v, kahdeksas, NKL
 
Sinnlos ihana kuulla, että kaikki voikin olla vielä parhain päin. =) Toivottavasti pikkuinen olisi kasvanut seuraavaan ultraan mennessä ja ei olisi tuulimuna.
Mulla viikko sitten varhaisultrassa alkion koko 9mm ja vastasi viikkoja 7+2.

Kovasti voimia myös menetyksen kokeneille :hug::hug:

Tänään itsellä ei enää ole ollut ihan niin tainnuttavaa väsymystä kuin edellispäivinä, huono olo tulee silloin tällöin, mutta oksentaa ei ole tarvinnut kertaakaan (mikä onkin tehnyt tämän vähän helpommaksi kuin kolmosen odotuksen, jossa sitä oksentelua sitten riitti...:x )
Viikon päästä ensimmäinen neuvola, vähän salaa toivon, että josko sydänäänet saatais kuuluviin :ashamed: Viikoja silloin 9+1 (ultran mukaan päivä enemmän) ja mulla on aiemmissa raskauksissa kyllä kuulunut aika aikaisessa vaiheessa...no, sen näkee (tai kuulee :D ) sitten.

Jaksamista kaikille! :)

Adrianna ja kirppu 8+1
 
Kiitos kaikille vastauksista, saa vähän jotain selvyyttä kun on jotain mihin verrata :)

Mutta mietin vielä sitä, että miten sen sykkeen pitäisi näkyä? Nyt siinä ultrassa näkyi se ruskuaispussi ja sen sisällä se 4,7-millinen möykky, mutta sykkeestä ei puhunut mitään, sanoi vain että tyypillinen viikkoja 5-6 vastaava alkuraskauden alkio...luulin että sykkeen näkee/kuulee vasta joskus viikoilla 9-10 aikaisintaan? Ainakin vuonna 2006 kun olin raskaana (tuulimuna), niin oletetulla viikolla 10 lääkäri koetti etsiä sydänääniä..vai onko se eri asia kuin syke? Apua, minä meen ihan sekaisin :D

Siis - oisko mulla pitänyt sen sykkeen sitten erottua jos vaikka ois 6. viikolla menossa? Ei se lääkäri ainakaan puhunut siitä mitään? Kamalaa kun sitä pitää pienen ihmisen tällaisia stressailla :LOL:
 
nopeasti merkkailen, että kuulumiset luettu.
suuren suuret tsempit sinnlosille, ihanaisia ultrakuulumisia. isot peukut pidetään, että raskaus
ei olisi tuulimuna, jota epäilit. kuitenkin mahtava uutinen sinulle :heart:

jaksamista myös kaikille ämpäreitten kanssa asustaville :hug:

nyt kun olen yllättäen hereillä näin päiväsaikaan, pakko lähteä jälkikasvun kanssa vähän ulos reippailemaan ettei väsymys yllätä.

heituska 8+2
 
Ompas tullut huonoja uutisia voimahalit teille kaikille!!:hug:

Sinnlos Toivotaan että kaikki nyt menisi hyvin ja seuraavalla kerralla ruudulla näkyisi pikkuisen syke!!!:heart:

Itsellä eka neuvola takana. Varhaisultra-ajan sain ensi viikon torstaille. Mullakin on varhaisultra siis ihan neuvolan puolesta, edellisen keskenmenon takia. Täällä ei neuvolassa ole omaa ultraa joten lähetetään aina tarvittaessa naaurikuntaan ultraan. Mutta reilu viikko tässä olis vielä jännättävänä että onko masussa elämää vai ei...

liinukka83 ja nimetön 6+6
 
Kiitos taas vastauksista!! Sitä kun esikoista odottaa niin on vielä aika pihalla kaikesta, jospa se nyt tästä lähtis kunnolla käyntiin :D

Eli viimeistään 7. viikollako pitäis sykkeen näkyä? Onko se tavatonta tai huono merkki, kun ainakaan minulla ei lääkäri kertonut sykkeen näkyvän vielä, jos raskaus olisi 6. viikolla menossa, eli 5+jotain? Huh huh, pitäis vaan miettiä jotain muuta ja antaa tän asian mennä omalla painollaan, sitä vaan niin haluaa varmuuden että onko tuolla joku asukki vaiko ei :D

Mietin sitäkin, että kun ultrassa kuitenkin se alkio näkyi, niin voiko se silloin olla tuulimuna, edellisen kerran kun minulla oli tuulimuna niin näkyi vain se ruskuaispussi? Joo pitäsköhän lähtee ruuanlaittoon, värkkäilee spagettia ja pastakastiketta niin sais muuta mietittävää :LOL:
 
toiveissa11 Voimia kovasti :hug:

Sinnlos: Varovaiset onnittelut :flower: Meillä varhaisultrassa viikkoja 8+0 ja koko 16,3 mm.

On: alaselkä kipeytyy töissä kovasti, etenkin kävellessä, seisoessa ja kyykistellessä. Viikonloppuna ei mitään, kun sai istuskella ja loikoilla suht rauhassa... huomenna eka neuvola!
 
Sinnlos onnea ultrakuulumisista. Miulla olikin sellainen tunne, ettei peli ole vielä menetetty =) .

Santtu82 Jos siulla on noin voimakasta pahoinvointia, niin nyt unohdat työstressin ja koitat levätä! Pahoinvointiin paras lääke on lepo ja tietysti nesteiden ja ruokien nauttiminen. Koita syödä sitä mikä vain alas menee. Stressi pahentaa pahoinvointia! Lääkäriltä voit saada pahoinvointiin lääkkeitä. Sain tänään itse Primperania (peräpuikkona). Peräpuikko vaikuttaa tehokkaammin eikä ärsytä ennestäänkin ärtynyttä vatsalaukkua. Jos oksentelu vain jatkuu etkä saa mitään pysymään sisällä, soita lääkäriin tai ensiapuun, pääsetkö tiputukseen. Miulle on kerran laitettu ensiavussa Primperania pistoksena, kun vain oksensin ja oksensin... Toivottavasti olo paranee edes hiukan! :hug:

Niin sain tänään sen pahoinvointilääkkeen, mutta hemmetti soikoon, hävitin sen! En tajua mihin sen oon voinu pistää tai meidän taapero on tainnut olla asialla.... tänään ensimmäinen neuvola ja meni ihan kivasti. Huomenna pitää varailla aikaa ensimmäiseen ultraan ja hammaslääkäriin.

Dolores Haze ja huima 8+6
 
:hug: kaikille km:n kokeneille :(

Mulla oli ultra 6+5 ja siinä näkyi syke, mutta ei sitä kuulunut. Ainoastaan siitä ruudulta näki kuinka se sydän siellä sykki. En muista minkä kokoinen se silloin oli. Nyt seuraava aika on sitten syyskuun lopulla, sairaalan lääkärille eka käynti. Mä tossa just mietin että ei pitäisi meitä esikoisen odottajia laittaa "selviämään" pitkiä aikoja ilman ultria. Itsellä ainakin koskee nivusiin, selkään, mahaan, närästää, vihloo ja tekee kaikkea muutakin mahdollista, silloin miettii mikä on normaalia ja mikä ei?!?! Ultrassa saisi aina varmistuksen että kaikki on hyvin vaikka nyt vähän äippää koetteleekin...

Listoilla oli minulla 9.4. la mutta mun la on 13.4. ja olen 27v ja sairaalan paljastan sitten kun ollaan viikoilla 12-13 eli menty riskirajojen ohi. :) Jotenkin vaan "pelottaa", että joku sellainen kenen en halua vielä tietävän tunnistaa tms. Oon kauheen varovainen tän kaiken kanssa.

Joku kirjoitteli ummetuksesta ja minulla on sitä aivan samaa vaivaa. Olen aivan pulassa tän mahan kanssa kun normaalisti vatsa toimii joka päivä ja nyt menee 3-4 päivää ihan "kevyesti", että ei saa mitään aikaan. Pitää mennä kyllä apteekkiin jos ei ala helpottamaan... Onko kellään muulla närästystä ja ootteko syöneet siihen mitään lääkettä? Mulle antoivat apteekista Rennietä, sanoivat sen olevan turvallisin valmiste raskaana olevalle.

Siffis ja Pimpula 7+5
 
halauksia menetyksen kokeneille, valitettavasti minä liityn mukaan

viikko sitten (8+4) ja tänään (9+4) ultrattu, koko vastaa noin 6+ viikkoa, ei sykettä
nyt odotellaan vuodon alkua tai mennään tyhjennykseen, en tiedä vielä

anna ja enkeli-röpsökkä
 
Suuren suuri hali niille jotka epävarmuudessa elvät ja niille jotka menetyksen ovat kokeneet... Sanaton olen näitten uutisten edessä!!! *rutistaa lujasti*

Täällä Rv:t nyt 9+2, keskiviikkona neuvola ja toivon että ultrattais... Täällä on kuvotuksen aaltoja vyörynyt yli vähän pitkin päivää.. Paino on pudonnut 3 kiloa. Alaselkä on ruttuillut jo parin viikon ajan ja nyt alkaa olemaan aika hajalla... Vaikka onneksi tämäkin on selitettävissä hormoonimuutoksilla eli siinä mielessä tietää hyvää... Koitan siis olla valittamatta ja nostaa vain pientä hymyä huuleen.. :)
 

Yhteistyössä