Huhtikuun 2013 helmet *elokuussa*

Suski90 mut voisi päivittää tuohon listaan la 8.4 Rosabella/29/2/NKL tai OYS

Tyttö/poikaolosta en osaa sanoa muuta kuin että aika samanlai raskaus on tähän saakka sujunut mitä se poikaa odottaessa oli pari vuotta sitten ja mitä keskenmenossa oli vuosi sitten. Paljon raskausoireita ja voimakasta pahoinvointia. Ei kuitenkaan ole vertailupohjaa muuhun kuin noihin kahteen raskauteen niin en sitten tiedä.

Tänään poksahtaa täydet 6 viikkoa. Todella pahaa kuvotusta ollut pari päivää. Tänään jo koitin käydä yökkäilemässä mutta mitään ei sittenkään tullut. Huh ehkä se eka oksu tulee lähipäinänä.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: suski90
Suski: Lisäisitkö mut sinne listaan kans? Annoin kyllä tiedot jo ekalla sivulla, mutta niin tais moni muukin :) Eli LA 18.4/29/2/LS

Ada amelia: Varmaan ei oo muuta ku keksiä itelleen muuta tekemistä, ettei ajattele koko asiaa. Mutta pääasia, että sykkeet näkyi ja löytyi elämää :)

Mä oon sanonu omille vanhemmille, ja kahdelle kaverille. Odottelen ekaan ultraan jos ei kukaan arvaa ennen sitä ja sitten kerron muille. Mies saa kertoa omilleen, kun tahtoo. Meillä kuitenkin ennen ekaa ultraa niin paljon tekemistä, että ei ehditä paljon nähdä sukulaisia.
Mille viikoille teillä on sanottu että np-ultra pitää varata? Tai vaihtoehtoisesti koska ootte olleet edellisistä? Tytöstä olin viikolla 12+jotain ja nyt kun varasin viime viikolla neuvola ajan niin terkkari sanoi, että pitäisi varata viikolle 10. Me ollaan meidän häämatkalla tuolloin, että ois vaan 1 arkipäivä kun ollaan täällä. Saa nähdä sattuisko saamaan sen ultran sille. Ens viikolla onkin jo eka neuvola ja sitten yksityisen gyne-aika. Kyllä tää tästä alkaa menee hurjaa vauhtia tää aika :D

Kiva että löytyi muitakin rytmihäiriöistä kärsiviä, saa vähän vertaistukea :) Ekassa raskaudessa kun terkallekaan ei ollut tullu vastaavaa eteen aiemmin. Nyt on ollu tosi hyvä olla sen perjantain järkyttävän illan jälkeen. *koputtaa puuta* Jospa sitä tänään pääsis lenkillekin.
 
  • Tykkää
Reactions: suski90
Hei kaikille!:wave: Liittyisin aktiiviseen joukkoonne Esikko77 / 35 / 2. / Tays

Nyt kun on eka neuvola-aika varattuna, tuntuu raskaus jotenkin todellisemmalta. Taas mennään lähes oireettomasti eli ainoastaan hiukan heikotusta, maha turvonnut ja rinnat toooosi arat.

Toista odotellaan ja kotona hieman vajaa 3 v. tyttö :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: suski90
täällä alkoi lievä pahoinvointi eilen illalla, aamulla söin purkillisen tonnikalaa ja pakotin itseni sit lenkille koiran ja pojan kanssa... hyvä fiilis tuli sen jälkeen, mut jos unohdan syödä koko ajan niin tulee kurja olo. lounaaks oli pakko hakea subista sämpylä... teki niin mieli... esikoisesta oli kaks viikkoo niin huono olo että hyvä ku pääsin sängystä sohvalle, ja kuukauteen meillä ei kokkailtu mitään... en silti koskaan oksentanu, yökin vaan, nyt ei vielä kai tilanne oo niinkään paha...

mulla eka neuvola rv 8+5 ja np-ultra 12+1. meillä on ohjeet että np-ultra olis viikoilla 11+0-13+6

sellasta, nyt meen syömään tonikalaa ku tekee mieli suolasta...

ootteko muuten syöny aurajuustoa raskauden aikana, mä en syöny viimeks, mut se on kuitenki pastöroitua maitoa sisältävää...?
 
Iltoja.

Tervetuloa minunkin puolesta uusille! :wave:

Mulla tänään aamulla oli etovaa oloa jonkin verran, vielä kuitenki todella lievää. Kauhulla odotan, koska se iskee kunnolla ja tuleeko niin pahana ku viimeksi. Kyllähän sen toki kestää, kun ajattelee sitä "palkintoa" jonka saamiseen on kyllä niin niin niin pitkä aika vielä. Täällä kyllä yks päivä tuntuu kestävän vähintään kahden päivän verran, menee hirveen hitaasti kello eteenpäin.

bigmama Niinpäs meillä onkin samanmoiset katraat jo kotona, kiva tosiaan, että on muitakin suurperheellisiä odottajia. =)

suska Mä oon kyllä aurajuustoa edellisissä raskauksissa pieniä määriä syönyt, en tiä sitten miten ne neuvolassa suosittelee.

Neuvolaan en oo vielä soitellu, enkä nyt kyllä vielä hätäilekkään. Sen verran alus kuitenki ollaan. Ehtiihän tuon.

Niin ja eufemia, hyvä että sait kunnolla tirsata, tuli selvästi tarpeeseen kun noin pitkältä vedit. :D

Mutta, mä taidan mennä laittamaan iltapalat muksuille.

silkkii ja itu 4+5
 
Viimeksi muokattu:
Tervehdys!

Uskallan minäkin jo haalean plunssan tehneenä ilmottautua odottavaan joukkoon.. :)

LA 21.4. / 30 / 4. / LS??

Kovasti jo väsymystä pukkaa, etovaa oloa ja muuta asiaan kuuluvaa, joten eiköhän tässä tukevasti olla pyöreenä kohta! :)
3 tyttöä on ennestään, 5v-11v ikäiset. Tulokkaan sukupuolta en lähde arvailemaan, pieleen menee kuitenkin.. :D
 
Taas lisää huhtikuisia, tervetuloa! :wave: Kivaa kun joukko kasvaa koko ajan!

Painavien tavaroiden nostelu alkuraskaudessa, ootteko välttäneet? Mulla sattui eilen tilanne, kun mua pyydettiin auttamaan parin painavan tavaran kantamisessa, kun kolmas paikalla ollut oli viimeisillään raskaana, ja mä en halunnut niille vielä paljastaa olevani itsekkin raskaana, tosin ihan alussa vielä.. Ja autoin sitten kantamaan. Toivottavasti siitä ei mitään haittaa ollut..

Oireita ei vieläkään "tarpeeksi". Ihan oikeasti mä odotan jo sitä kunnon kuvotusta, että tuntuis raskaana olevalta, ja tissitkään ei oo muuten yhtään oudot lukuunottamatta sitä, että ne verisuonet kuultaa paremmin ihon läpi. Närästys on nyt ollut joka iltainen vaiva, nytkin parhaillaan närästelee. Väsy, vilu ja usein pissattaa. Olin aiemmin illalla tunnin lenkillä, ja vaikka kävin veskissä just ennen sitä, niin puolessa välissä jo iski kauhee pissahätä. Siinä ne oireet ainakin toistaiseks.

Nää päivät ja viikot todellakin matelee.. Voi kun olis jo np-ultran aika. Odotan sitä niiii-in paljon!

mmiilia&napu 6+0<3

p.s. onko kellään ollu ikinä käytössä kotidoppleria? Mulla oli viime raskaudessa, ja kyllä se vaan oloa helpotti, kun sai iltasin sängyssä ennen nukahtamista kuunnella sitä ihanaa jumputusta :heart: toisaalta se meinas kyllä saada hulluuden partaallekkin, muistan kun jonakin iltana reilu puoli tuntia etsittiin miehen kans vuorotellen ääniä, mä jo hätäännyin ja olin varma ettei siellä mitään ole, kunnes kuului tuttua ihanaa jumpsutusta. Nyt tekis kyllä mieli taas laite hankkia, oon sen edellisen ehtinyt myydä jo eteenpäin.
 
Raskaiden tavaroiden nostelu, mun käsittääksen sitä pitää ruveta välttämään joskus puolen välin jälkeen vai vieläkin myöhemmin. Mutta tuskin näin alkuvaiheessa siitä on mitään haittaa.

Aurajuustosta joku kyseli. Mulle edellisessä raskaudessa terveydenhoitaja sanoi, että avaamattomasta paketista voi syödä pastöroitua juustoa, mutta jos se on olluy jääkaapissa auki, niin ei suosittele. Kuumennettuna sitten tietenkin voi syödä. En kuitenkaan syönyt varmuudeksi ollenkaan, paitsi pizzan päällä uunissa olleena ym.

Meiltä löytyy tuo kotidoppler. Pelasti pojan raskaudessa monelta huolelta. Toki siinä on myös se kääntöpuoli, että voi aiheuttaa turhaa huolta. Itse ajattelin kyseistä laitetta käyttää vasta kun neuvolassa on kuultu sydänäänet. Näin tein myös pojan kanssa.

Mulla myös kuvotus on selkeästi yhteydessä väsymykseen sekä nälkään. Tänäänkin nukuin tunnin päiväunet, kun poikakin nukkui, mutta nyt on aivan pakko mennä sänkyyn. Eilen simahdin jo yhdeksän maissa.

Tervetuloa uudet!

Hjannah&Pallero rv 6+4(?):heart:
 
Turvottaa turvottaa. Mun maha on ihan turvoksissa. Näytän jo siltä, että olisin puolessa välissä raskautta. Miten tätäkin nyt sit peittelis? Tää on tosin tuttua aikasemmista raskauksista, että raskaus näkyy heti alkumetreillä.

Mä en ole vältellyt painavien tavaroiden kantelua raskaana ollessa. En ymmärrä, miksi normaaliraskaudessa pitäiskään vältellä. Saahan punttisalillakin käydä. Mua oikeestaa on aina ärsyttänyt, kun töissä ei ole annettu kantaa painavia tavaroita vaikka kotona kuitenkin kantelen lapsia ja kauppakasseja ym. Mä uskon, että se kantamiskielto on jotain vanhaa perua. Silloin mä ymmärrän, että vältellään nostamista ja kantamista, jos on ennenaikaisen synnytyksen vaara, mutta normaalissa raskaudessa voi elää aikalailla normaalisti.

Aura-juustoa olen syönyt raskaana ollessa vain kypsennetyissä ruoissa. En söisi sellaisenaan. Mulla itseasiassa on nyt himo Aura-juustoon. Muita himoja ei ole. Makea taas tökkii. Se tökki tyttöjenkin raskauksissa.
 
Huomenta.

Liinalotalle :hug: Tsemppiä kuitenkin jatkoon!!!

Tervetuloa Meidän äiti ja Ariet :wave:

Kotidoppleria mulla ei oo ollut käytössä aikaisemmin, mutta se olis kyllä aivan ihana saada... Paljonkohan ne maksaa? Pitää surffailla.

Olo ihan ok, kahvi maistuu vielä ja aamupala laski ihan hyvin. Väsyttää vaan aikalailla. Kohta tästä lähden muksujen kans puistoon haukkaamaan raitista ilmaa, onneksi ei sada!

Aurinkoa teillekkin tähän päivään!

silkkii ja itu 4+6
 
Noniin huomenna neuvolaan ja varaileen np-ultraa. Kuvotusta on edelleen, eilen tuli hetkeksi sellainen olo et nyt tulee oksennus mutta meni kuitenkin ohi. Ja tämä rintojen kasvu on yllättänyt minut ihan täysin, viikossa rinnat turvonneet melkein yhden koon ja arat ovat. Toivoa nyt et kaikki olisi hyvin ja vauva tulisi sit huhtikuussa. Itse en osaa sanoa mitään tuosta tyttö/poika olosta kun ensimmäinen tulossa :)


Teron 5+2
 
Viimeksi muokattu:
Suski90 lisäätkö myös minut listaan Halaus/31-v/1.lapsi/pk-seutu

Kävin eilen ultrassa ja siellä näkyi raskauspussi sekä ruskuaispussi ja mahdollisesti pienen pieni alkio. Hcg arvo vähän vajaa 21000 mikä vastaa viikkoja. Ensi viikon torstaina kontrolliultra jolla tarkistetaan ettei ole tuulimunaraskaus.

Helpottaa että ainakin kohdunulkoinen on selätetty :)

Tänä aamuna ensimmäistä kertaa kuvottava olo ja rinnat ovat arat.

Halaus 5+6
 
  • Tykkää
Reactions: suski90
Uskallankohan ääneen edes sanoa... Mutta pahaolo tuntuu helpottavan pikkuhiljaa (ja nyt kun sen tähän kirjoitin, niin saletisti huomen aamuna taas taistellaan aamupalan kanssa). täytyy vaan muistaa syödä parintunnin välein niin ei huonoolo pääse edes iskemään :)

Madonnan keikka oli mahtava!!! Tuli nähtyä Madonnakin (n.10cm mittaisena tosin:D )Hyvin huomasi, että masu ei tykännyt kurkottelusta, kun alkoi heti vihlomaan, kun nousin varpailleen.

Mä olen ainakin kanniskellut painavia tavaroita kaikissa raskauksissa niin kauan, kun se on tuntunut "hyvälle", kakkosesta lopetin loppuraskaudesta, kun se sai aina aikaan pinkeyttä ja pientä kipua masussa.

Aurajuustoa olen myöskin syönyt raskauksien aikana.. Tosin kuumennettuna.

Liinalottalle :hug: Olen todella pahoillani! Toivotaan tsemppiä seuraavaan kiertoon.

Tervetuloa taas uusille! Meitähän alkaa olla jo aika kööri :heart:

-Nelly ja salarakas 8+0- POKSSS!!!! :D
 
moikka

Lisäiskö joku minutkin eli alussa/32/5/oystai oulaistensairaala la 5.4.2013

Oireet on ja pysyy poissa edelleen

Ei mitään uutta raskasta vaan ku väsyttää ollut huonoja öitä ku pienet nukkunut huonosti eli mulla on 2v 2kk olevat kaksostytöt ja 11v ja 10v tytöt


Jos tää olis poika sitte
 
Tervetuloa kaikille uusille! :wave:

LiinaLotta :hug: voi harmi! Toivon teille parempaa onnea, että pääsette sitten toukokuisiin odottamaan :)

Tuohon aurajuusto juttuun en osaa sanoa mitään. Tytön odotusaika on niiltä osin pyyhkiytynyt mielestä :) Mutta juustoista oon aina tykännyt, ja ihan ohjeiden mukaan ruokailin silloin että varmasti kypsennettynä oon silloinkin syönyt. Pizzassa lähinnä.

Ruoka jutuista. Onko täällä muita erikoisruokavalioisia? Itse olen keliaakikko ja noudattanut nyt myös vähähiilihydraattista dieettiä, koska vatsani voi paljon paremmin sillä tavoin. Eli syönyt hyvin vähän mitään viljaa. Leipää en ollenkaan, kuidukastapastaa ja riisiä jonkun verran. Perunaa en yhtään. Nyt neuvolassa meinasin taas pyytää lähetteen ravintoterapeutille, että osaan muodostaa ruokailuni niin että vauva saa kaiken tarvitsemansa, ilman että minun täytyy ottaa enempää viljoja ruokavaliooni.

Raskaiden tavaroiden nostelu: Viime raskaudessa jouduin lopettamaan kanniskelun puolessa välissä raskautta, kun alkoi tulemaan harjoitussupistuksia. En kylläkään neuvolan tai lääkärin toimesta vaan ihan omasta päätöksestä.

ON: Eiks niin, että voin harrastaa melkein mitä vaan liikuntaa alkuraskaudessa? Että en ainakaan pysty vahingoittamaan mitenkään elämän alkua? Eilen kävin lenkillä, mutta ajattelin aloitella salillakäyntiäkin taas ja noita jumppia pohdin...

Pelottavan hyvä ja oireeton olo jatkuu... Tosin tytöstäkin alkoi kuvotus vasta viikolla 7-> ja muut oireet. Ehkä tämä nyt vaan on ollut kropan tottumista hormooneihin. Nuo kierrotkaan ennen raskautumista eivät olleet helppoja.

Alley ja piipero 4+5
 
Viimeksi muokattu:
Lääkärissä käyty. Raskaus etenee mutta ihan liian hitaasti, eikä hormonitkaan nouse tarpeeksi. Vastaa viikkoa 5 kun pitäisi olla 6+3. Ja se ei ole mahdollista että olisi vasta 5, olisin tehnyt 4 päivää siitä kun raskaaksi "tulin" niin testin ja kerto olisi ollut 2vkoa. Ja kun ei oltu oltu kun se kerta. Lääkäri koitti pyöritellä ja oli sitä mieltä että viikot ei täsmää ja alkiokin olisi pitänyt jo olla. Oltaisiin odotettu kaksi viikkoa että meneekö itsestään vai keskeytetäänkö sitten..
Että en ala odottamaan että menee itsestään täysin kesken vaan keskeytys on varmaan tällä/ensi viikolla.

Hyviä vointeja teille :) Meille ei enää vauvoja tule :) 8 vuotta kotiäitinä ja vielä vuosi,sitten lähden töihin ja kohti uusia juttuja. Lopulta surullisempi olo voisi olla. Täällä tätä hommaa kuitenkin riittää ja neljä tervettä lasta joten ehkä me pärjätään ;)
 
Liinalotta 6 MommyMonsters :hug:

Täälläkin tuntuu, että ainoatkin oireet katoaa, toki viikkojakin aika vähän vielä. Perjantaina selviää, että onko tämä raskaus normaali. Takana on 2 ku:ta ja 2 keskenmenoa.

Eufemia & toukka 5+1, neuvolan mukaan 5+6 (?)
 
Viimeksi muokattu:
felicia
suski90 Lisäisitko minut listalle Felicia/la 24.4/35v/JS

Tänään tein testin ja plussaa näytti :) Edellinen raskaus päättyi keskenmenoon ennenkuin ehti kunnolla
alkaakaan, toivottavasti nyt pysyy pikkuinen kyydissä.
Kenellekkään en aio kertoa vielä pitkään aikaan. Saisin suurperheellisenä kuulla kaikenlaisia kommentteja, joita ei kiinnosta nyt kuulla. Hyvä kun voi täällä avautua :)

Viime viikosta asti kuumeinen ja kipeä olo, pahoinvointia yms. Perjantaina tein testin, tai oikeestaan
kaksi, mut molemmat oli negoja. Olin kuitenkin varma joten tänään tein uuden testin. Olin vähän huolissani
oireilustani, et jos se olis ollu jotain muuta kuin tätä. Eilen sain pitää välillä seinistä kiinni kun huippasi niin
rajusti. Oireita on piisannut, oikeestaan melkein kaikki mitä on :D

Felicia ja little secret 4+0
 
Ihan ensiksi :hug: liinalotta ja mommysmonsters

Aurajuustostoa olen ihan huoletta syänyt aiemmissa raskauksissa, koska se on kotimainen tuote. Nimenomaa Aurajuustoa, eikä muista sinihomejuustoja.

Painavien tavaroiden nostoista oon kans sillä linjalla, et vasta myöhemmin pitäs alkaa välttää. Vielä tässä vaiheessa sikiö on niin piilossa ettei sitä voi vaurioittaa ulkoiset jutut.

Ja tervetuloa uudet. Felicia: Mulla ja edellinen oli km huhtikuussa. Mulle nyt varhaisultrassa lääkäri sanoi, että hänen urallaan ei ole vastaan tullut kahta peräkkäistä km, ja töitä tehnyt 30v. Toivottavasti en oo ensimmäinen hänen urallaan... :D

Sitten (.): Oltiin eilen tosiaan siellä varhaisultrassa. Koska ainut kunnon kierto km jälkeen olin jo raskaana, niin niitä päivämääriä ei merkitty mihinkään vaan katsottiin suoraan sikiön koko. Ja se vastasi viikkoja 6+1. Elikkäs mulle sais päivittää LA:ksi 7.4.. Kiitos. =)Syke näkyi vahvana ja tasaisena, mutta oli vielä niin piilossa ettei kuuluviin saatu. Eilen sitten kerrottiin lapsille, tosin pienin ei tajunnut koko asiaa. Isommat olivatkin onnessaan. :heart: Myös kummankin vanhemmille ja sisaruksille kerrottiin nyt. Niille kaikille kun tulee kuitenkin sittenkin puhuttua jos jotain sattuu. Anoppi nyt toki oli oma itsensä ja mietti ekana miten mahdutaan sitten tänne kolmioon enää... :headwall: Jotenkin tuntuu että etova olo pahenee päivä päivältä... Onko muilla ollu ongelmaa mahan kanssa? Mulla on nyt viikon verran ollu sellanen et muutaman kerran päivässä, kun tulee oikeen maksimaalinen paha olo, niin samalla sit alkaa maha polttaa ja menee ohi kun kerran pari käy vessassa. Aamut on pahimpia. Sit helpottaa kun pari kertaa halailee pyttyä (onneks en oo oksentanu ainakaan vielä!) ja kun saa syötyä...

Onko jotain himoja tullut? Mulla on vadelma. Tykkään siitä muutenkin, mutta nyt tuntuu et on vadelmaa missä muodossa tahansa niin se uppoaa. Mehua, teetä, keksejä. Jäiset vatut on parhaita. Onneks on pakkasessa muutama litra kotimaista vadelmaa niin niitä uskaltaa syödä kypsentämättä... :LOL:

Esikolla alkoi tänään koulu, keskimmäisellä kerho. On lapset olleet jo melkein 2h unten mailla, joten jos menis itsekin niin jaksaa ehkä aamulla nousta. Aamusta mennäänkin taas mll:n perhekahvilaan ja iltapäivällä mulla onkin neuvola..

:wave:

Pahan Ilman Lintu ja Papu 6+2 :heart:

Elikkä:


7.4.
Pahan Ilman Lintu/30v/4./TYKS


Noinko ne piti olla?
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: suski90
Liinalotta ja MommysMonsters :hug: :hug:

Onnea hyvistä ultrakuulumisista Pahan ilman lintu =)

Millaisia kohdun kasvukipuja teillä on, tai onko ollenkaan? Onko muilla menkkamaista kipuilua? Mulla on ollut jo siis pitkään ennen testin tekoa, ja tasaisesti välillä jomotellut. Eilen illalla sitten tuli aika kova kipukohtaus, otti sekä alamasuun että -selkään ja pelkäsin kyllä, että pian alkaa vuotokin :ashamed: Kovasti jonkin aikaa jomotti, kunnes menin nukkumaan. Toivottavasti tänään ei yhtä kovaa satu.. lueskelin kyllä sitten täältä plussastakin keskusteluja kohdun kasvukivuista, ja tosi monella ollut koviakin menkkamaisia kipuja, ja ne ilmeisesti on just noita kasvukipuja. Mä tuun kohta hulluksi, kun ei mikään oo vielä varmaa! Kumpa tuolla masussa oikeasti kasvais pieni napu :heart:

mmiilia&napu 6+2
 

Yhteistyössä