No niin, vihdoinkin minäkin pääsen kirjoittelemaan pitkästä aikaa. Ja kun luin nuo reilun viikon aikana tulleet viestit, on itselläkin kirjoitettavaa ja kommentoitavaa
paljon..
Uuden vuoden reissu on sitten ohi. Tehtiin se lopulta autolla + lentäen ja vietiin meidän käytettynä ostettu kakkosturvaistuin
(Britax Two-way-elite) mummulaan tulevia reissuja varten. Vakiokäytössä meillä on
Graco Cosmic Confort-istuin (tai jotain sinne päin). Hyvä näin, reissu meni kivasti. Paitsi että esikoinen ei nukkunut reissun aikana kuin yhtenä päivänä päiväunet. Ei tyttö saa vielä lopettaa niitä!!! Masusta kaikki kommentoivat, että on paljon pienempi kuin esikoiselta näillä viikoilla ja olen itse samaa mieltä. Löysin reissun alennusmyynneistä myös
kivat äitiysfarkut ja pari paitaa Mamaliciousin mallistosta. Kivaa!
Hankinnoista on ollut puhetta. Meillä on esikoisen jäljiltä melkein kaikki, eli ihan pieniä hankintoja täytyy vain tehdä ja vaatetta pestä. Tokihan jos tulokas on poika, pitänee hankkia jotain poikavaatettakin.
Itkuhälytin pitää kuitenkin ostaa uusi, kun entinen on jo neljän lapsen jäljiltä ja toimii miten sattuu. Nytkin oltais tarvittu sitä monet kerrat esikoisen kanssa. Eikä tuo
turvakaukalokaan (Britax Rock-a-tot, siskon vanha ja myöskin jo monella lapsella käytössä ollut) ole mikään järjen uusi ja hieno, mutta pitää vielä miettiä, menisikö se sama kuopukselle. Samoin pinnasänkyyn pitää ostaa
uusi patja.
Saimaanrannan äippä, mitä Philipsin itkuhälytintä tarkoitit täsmälleen? Me ollaan katsottu juuri Philipsin yhtä mallia, tosin entinenkin oli samanmerkkinen, pyöreähkölinjainen, mutta tämä nyt oleva vaihtoehto on pienempi ja enemmän suorakaiteen muotoinen.
Empuuu, meillä oli esikoisen aikaan Oysissa
perhehuone, tosin saatiin se vasta synnytyksen jälkeisenä päivänä. Synnytyksen jälkeen oltiin kolmestaan muutama tunti synnytyssalissa, jonka jälkeen minut kärrättiin osastolle ja mies lähti kotiin. Mies tuli aamulla sairaalaan takaisin ja iltapäivällä saatiinkin perhehuone. Siellä me sitten asuttiin kolmestaan siinä huoneessa koko sairaalassaoloaika. Pientä extraahan siitä piti maksaa, kun mieskin saa siinä ns. täysihoidon, mutta oli se mielestäni sen arvoista ja mieskin oppi vauvanhoidon samalla kertaa. Nyt tällaiseen ei olisi enää mahdollista, kun mies on töissä (silloin oli työttömänä) ja on esikoinen kotona hoidettavana.
SunRise :hug: Toivottavasti isäsi vielä jaksaa ja ehtii nähdä lapsenlapsensa.
Chiq, mulla esikoisen
synnytys käynnistettiin ja käynnistetty synnytyshän on yleensä nopeampi ja rajumpi kuin luonnollinen synnytys. Eli siinä mielessä en tiedä, olisiko käynnistys kuitenkaan se ykkösvaihtoehto sinun tapauksessasi, jos synnytykset ovat olleet jo muutoinkin nopeita.
Marylene taisi kysellä
ulkoiluhousuista. Mulla on jalassa välihousut ja toppahousut. Toppiksista olen tosin laittanut kuminauhalenkin napinläven läpi ja siihen monta solmua. Siitä valitsen sitten masun koon mukaan oikean kohdan kuminauhasta ja laitan sen napin ympäri. Ehkä hieman vaikeasti selitetty, mut tällaisen patentin äitini keksi ja hyvin on toiminut. Pitää vaan muistaa olla pidempi paita, että se peittää vetoketjun kohdalle jäävän auki olevan tilan, ettei masu palellu.
Muistelen, että joillakin muillakin oli napakoruja.
Vieläkö teillä on normikorut käytössä vai oletteko jo siirtyneet raskausajan napakoruihin? Itselläni alkaa olla kohta aika siirtyä sellaiseen. Tiedättekö, ovatko raskauskorut vain sellaisia, jotka vaihdetaan lävistykseen vai pitääkö ne muokata jotenkin mittatilaustyönä?
Raskausdiabeteksesta on ollut puhetta. Mulla oli esikoisesta se, mutta Oulussa oli ainakin v. 2007 tosiaan nostettu se keskimmäinen raja-arvo valtakunnallisia suosituksia (10) korkeammaksi, joten selvisin siellä puhtain paperein, vaikka arvo olikin 10.9 tms. Täällä uudella paikkakunnallani se kuitenkin diagnosoitiin raskausdiabetekseksi ja kävin jo alkuraskaudesta kokeissa (olivat ok) ja uudet olisivat tiedossa ensi maanantaina. Saapa nähdä, miten joulun ja uuden vuoden herkuttelu vaikuttaa arvoihin.
Poppeliini, aivan oikein, minä päivittelin silloin aikoinaan tuota
"mitä vastasyntynyt tarvitsee"-ketjua. Tosin eiväthän nuo kaikki ole tarpeellisia tarvikkeita jokaiselle, jokainen valitsee listalta, mitä itse mahdollisesti tarvitsisi. Niin ja kiitos sinulle tämän listan päivittämisestä.
Meille em. listalla olevista tarvikkeista ns. turhakkeita olivat seuraavat (eli siis mitä ei tarvittu kuin kerran tai pari tai ei lainkaan): dysflatyl-tipat, cuplaton-tipat, sitteri (meidän tyttö oli sylivauva, eli sitteria käytettiin vain kiinteiden syöttämisen opettelemisessa hetken aikaa), kantoreppu (suostui olemaan siinä vain sairaana ollessaan), tuttipullojen sterilisointilaite ja -lämmitin, höyryhengityslaite (nyt vasta tarvittu yli 2-vuotiaalla), rintakumit ja movicol-jauhe. Listalta puuttuvina meille hankittiin myöhemmin matkasänky ja matkarattaat (sateenvarjorattaat).
Ja vielä omaa napaa, vaikka kirjoitus onkin jo pitkä... :ashamed:
Mulla on ilmaantunut kiusallinen vaiva nimittäin yölliset
suonenvetokohtaukset toisessa jalassa (tai oikeastaan nilkassa) ja toisessa silmässä, jota on nykinyt
elohiiri jo varmaan kuukauden verran. Anoppi kävi ostamassa mulle
magnesiumia ja sitä olen nyt ottanut muutaman päivän verran raskausmultivitan lisäksi. Toivottavasti vaiva lähtee pian! Samoin silmätulehdus (tai liekö tuo luomitulehdus tms.) vaivaa
flunssan lisäksi. Toivottavasti nämä inhat vaivat menisivät pian ohi!
Flagyl Comp-kuuri on ohi ja olipa inhottava kuuri! Aamulla oli aina pikkarit täynnä valkeeta lääkemöhnää, yöks. Soittelin eilen neuvolaan niistä pissakokeistakin ja ne olivat onneksi kaikki olleet ok.
Kelan paperit pitäisi täälläkin pistää menemään, ennen kuin on liian myöhäistä. Jospa saisin sen aikaiseksi tällä viikolla.
Mullakin tuntuu joskus pitkän istumisen tai kävelemisen jälkeen inhottavaa kipua nivusissa, kaipa se on sitä
lantion löystymistä ja liitoskipuja. Kunhan pysyisivät nivelet tässä raskaudessa kuitenkin paikoillaan.
Vaavi potkii ja liikkuu todella paljon, mikä on kiva juttu! Ei tarvitse enää miettiä, ollaanko siellä masussa hengissä vai ei, kun liikkuminen on sen verran vilkasta. Tosin eilisen jälkeen on ollut hiljaisempaa. Pitäisi varmaan rauhoittua hetkeksi sohvalle makaamaan ja tunnustelemaan liikkeitä.
Piipa rv 26+1