HS / Vanhoillislestadiolaiset teinit poseeraavat elämänkumppaninsa kanssa

Itse asiassa aika moni haluaa kolmekymppisen

Käsitit väärin, mitä se käytännössä tarkoittaa, että aivojen ja persoonan kehitys on vielä kesken. Se tarkoittaa sitä, että aika moni niistä pariskunnista tosi asiassa kasvaa eri suuntiin ajan mittaan. Ei persoona nimittäin kehity sen mukaan, kuka siinä vierellä sattuu olemaan.

Tää erilleen kasvaminen onkin aika mystinen juttu. Sitä vaan kasvaa erilleen, samassa asunnossa, parisuhteessa? Ihan itsestään vaan kasvaa erilleen?

Mutta kun avioituu vanhempana, niin sitten ei kasva enää erilleen vai?

Koko erilleen kasvaminen on ihan vasn hieno sanonta sille, ettei ole hoitanut parisuhdetta, eikä halua tehdä toisen hyväksi yhtään mitään.

 

Tää erilleen kasvaminen onkin aika mystinen juttu. Sitä vaan kasvaa erilleen, samassa asunnossa, parisuhteessa? Ihan itsestään vaan kasvaa erilleen?

Mutta kun avioituu vanhempana, niin sitten ei kasva enää erilleen vai?

Koko erilleen kasvaminen on ihan vasn hieno sanonta sille, ettei ole hoitanut parisuhdetta, eikä halua tehdä toisen hyväksi yhtään mitään.

Missä kohtaa täs ketjussa ny on ollu puhetta soveliaasta avioitumisiästä?

Kulttuuri joka arvostaa pitkiä liittoja on ihan eri asia kuin kulttuuri joka käytännössä kieltää erot.

 

nykyisin pidetään tavoiteltavana erota

Taas on niin outo väite, että haluaisin tähän vähän perusteluja.

Totta on, että varmaan erotaan enemmän kuin joitakin vuosikymmeniä sitten. Toisaalta onko mitään järkeä jatkaa liitossa, jossa ei ole hyvä olla ja jos siitä on mahdollista irtautua?

 

Tää erilleen kasvaminen onkin aika mystinen juttu. Sitä vaan kasvaa erilleen, samassa asunnossa, parisuhteessa? Ihan itsestään vaan kasvaa erilleen?

Mutta kun avioituu vanhempana, niin sitten ei kasva enää erilleen vai?

Koko erilleen kasvaminen on ihan vasn hieno sanonta sille, ettei ole hoitanut parisuhdetta, eikä halua tehdä toisen hyväksi yhtään mitään.

Tottakai voi kasvaa erilleen vanhempanakin. Mutta kuten kirjoitin, ihmisen persoona kehittyy ja muuttuu yleensä eniten juuri teini-ikäisenä ja nuorena aikuisena, mikä tarkoittaa sitä, että se erilleen kasvaminen on todennäköisempää nuorena aloitetuissa suhteissa. Samoin voi käydä niin, että nuorena tulee valinneeksi kumppanin vähän väärin perustein, kun vasta hiukan vanhempana olisi osannut valita paremmin itselleen sopivan.

Erilleen kasvaminen ei aina liity ollenkaan siihen, kuinka hyvin suhteeseen on panostettu. Se ei tarkoita vain sitä, mitä tapahtuu suhteessa, vaan se tarkoittaa myös asioita, joita tapahtuu oman pään sisällä. Mutta kyllä, voi kasvaa erilleen, vaikka asuisi yhdessä ja panostaisi suhteeseen.

 

Ketjun aloittajana kommentoin, että ihan samalla tavalla kritisoin muidenkin uskontokuntien tai yhteisöjen vastaavanlaisia sääntöjä enkä kannata minkään yhteisön sanelupolitiikkaa. Vastaavanlainen ilmiö on minusta ihan yhtä vastenmielinen vaikka nyt sitten muslimiyhteisössä. Tämä lehtijuttu nyt kuitenkin oli kuvareportaasi suviseuroilta, joten siksi ketjun aihe käsitteli juuri vanhoillislestadiolaisia.

Mutta tuo ei kyllä pidä paikkaansa, etteikö pakkoavioliittoihin "kukaan" puuttuisi. Se, että niitä ei välttämättä huomata ulkopuolelta etukäteen ja siten pystytä suunnitelmia estämään, ei kuitenkaan tarkoita, etteikö "kukaan" tekisi "mitään". Kyllä niitä tarinoita on, että sosiaaliviranomaiset tai jotkut muut ovat auttaneet ulkomaille lähetettyjä tyttöjä takaisin Suomeen. Tosin se tietysti edellyttää sitä, että saavat yhteyden tyttöön, esim. tämä on päässyt soittamaan jollekin, joka on laittanut asian eteenpäin. Mutta on totta, ettei suomalainen järjestelmä reagoi kaikkiin epäkohtiin ihan ajantasaisesti tai ei tunnista kaikkien ongelmien olemassaoloa.

En myöskään muista lukeneeni tai kuulleeni yhtään tolkullisen ihmisen lausuntoa siitä, että muslimeille pitäisi sallia kulttuurisyistä vaikkapa pakkoavioliitot. En myöskään muista kenenkään ainakaan julkisesti puolustaneen muslimien ryhmäpainetta tai yhteisön sääntöjä yksilön oikeuksien yli. Mutta jos sinulla on vaikka jotain linkkejä tällaisiin, lukisin mielelläni. Älytöntähän sellainen on, ja varmasti sellaisiakin ihmisiä löytyy. Mutta se on ainakin ihan virheellinen väite, että yleensä "suvaitsevaiset" ihmiset hyväksyisivät kaiken uskonnon tai kulttuurin nimissä.

Mörkö, jos muslimityttöjen tahdonvastaiseen ulkomaille lähettämiseen haluttaisiin puuttua, olisi se mahdollista. Lähettäjiä (yleensä vanhemmat ja/tai muu perhe) pitäisi rangaista teosta oikealla nimikkeellä: paritus. Ei siis tarvita mitään tytön avunpyyntöpuhelua Somalian sivukyliltä, vaan "salaperäisesti" koulusta/opiskelupaikasta/työpaikasta kotimaahan lähetettyjen tyttöjen vanhempia vastaan pitää nostaa automaattisesti paritussyyte. Ne harvat tapaukset, joisa on kyse jostakin muusta, voidaan vanhempien avustuksella selvittää.

Laissa: "Parituksesta tuomitaan sakkoa tai vankeutta enintään kolme vuotta. Teon yritys on rangaistava."

Jätit vastaamatta kysymykseeni - miksi kotoperäiseen vanhakantaiseen kulttuuriin vaikkapa juuri Helsingin Sanomissa suhtaudutaan kriittisesti, mutta ulkomailta saapuneiden vielä taantumuksellisempien kultturien edustajista kirjoitetaan yltiöpostiivisia artikkeleita, joissa kriittisiä kysymyksiä ei esitetä? Onko medialla kahdet (piilo)säännöt etnisen taustan mukaan?

Jos puolustaa islamia, puolustaa uskonnollisen yhteisön sääntöjä yksilön oikeuksien yli, koska kaikissa islamin suuntauksissa on yksiselitteisesti ja aina näin - kysy asiaa keneltä tahansa islamilaiselta uskonoppineelta.

 

Miksi pitäisi kestää sitä, jos suhde tuo kurjia fiiliksiä ja vaikeuksia? Ei onnellinen suhde tarkoita sitä, että kestetään sitä, että on oikeasti onnetonta. Vaan onnellinen suhde tarkoittaa sitä, että kahdella ihmisellä on oikeasti hyvä olla toistensa kanssa.

Vaikeudet ja paskat fiilikset kuuluu mielestäni olennaisena osana elämään, myös siihen parisuhteeseen.
Helppous ei ole synonyymi onnellisuudelle, vaan kasvu tapahtuu aina kivun kautta.
Ei se että on joskus ongelmia tai tulee ristiriitatilanteita kumppanin kanssa, tarkoita että ei olisi hyvä olla toisen kanssa.
Minulla ainakin on hyvä olla kumppanini kanssa 95 % ajasta, mutta mahtuu niitä päiviäkin joukkoon kun puhkeaa riita joka luonnollisesti tuo mukanaan huonot fiilikset.
Tietyllä tapaa toki olisi helpompi olla yksin, ei ole ketään kenen kanssa riidellä ja riski sydänsuruihin on huomattavasti pienempi.
Tottakai olisi helpompi asua yksin, kun ei tarvitsisi tehdä kompromisseja ja sietää toisen ärsyttäviä mutta sinäänsä harmittomia ja inhimillisiä tapoja.

 

Vaikeudet ja paskat fiilikset kuuluu mielestäni olennaisena osana elämään, myös siihen parisuhteeseen.
Helppous ei ole synonyymi onnellisuudelle, vaan kasvu tapahtuu aina kivun kautta.
Ei se että on joskus ongelmia tai tulee ristiriitatilanteita kumppanin kanssa, tarkoita että ei olisi hyvä olla toisen kanssa.
Minulla ainakin on hyvä olla kumppanini kanssa 95 % ajasta, mutta mahtuu niitä päiviäkin joukkoon kun puhkeaa riita joka luonnollisesti tuo mukanaan huonot fiilikset.
Tietyllä tapaa toki olisi helpompi olla yksin, ei ole ketään kenen kanssa riidellä ja riski sydänsuruihin on huomattavasti pienempi.
Tottakai olisi helpompi asua yksin, kun ei tarvitsisi tehdä kompromisseja ja sietää toisen ärsyttäviä mutta sinäänsä harmittomia ja inhimillisiä tapoja.

Ok, ymmärsimme vaikeuksilla ja paskoilla fiiliksillä eri asioita. Jos vaikeudet ovat sitä luokkaa, että toinen jättää wc-kannen väärin tai ei muista koskaan viedä roskapussia, ne ovat todellakin selvitettävissä olevia asioita. Ja tottahan hyvissä suhteissakin riidellään - olennaista on se, mistä ja miten usein riidellään.

Itse mielsin vaikeudet ja paskat fiilikset vakavammiksi kuin tavallisiksi riidoiksi, joita lähes kaikissa ihmissuhteissa tulee, varsinkin kun asutaan yhdessä. Ja koska ketjussa puhuttiin erilleen kasvamisesta, niin silloin on kyse isommista ongelmista. Ja se onkin toinen kysymys, kuinka isoja ongelmia ja kuinka paskoja fiiliksiä pitäisi pitää parisuhteessa normaalina. Katsos kun kaikki ongelmat eivät ole sitä, että "on joskus ristiriitatilanteita", vaan jotkut ongelmat voivat olla sitä luokkaa, että paskat fiilikset ovat muuttuneet hallitseviksi eikä niitä onnellisia hetkiä ole enää juuri ollenkaan, tai että koko suhde on pelkkää riitaa, ristiriitaa, ongelmaa ja sitä, että toivoisi toisen olevan poissa.

Sinun suhteesi kuulostaakin ihan normaalilta parisuhteelta, mutta ymmärräthän, että aina kaikkien kohdalla tilanne ei ole noin? Joillain voi olla se 95% ajasta huonoa siinä missä sinulla se määrä on hyvää.

Minusta on kyllä helpompi ja mukavampi asua yhdessä rakkaan ihmisen kanssa kuin yksin.

 

Mörkö, jos muslimityttöjen tahdonvastaiseen ulkomaille lähettämiseen haluttaisiin puuttua, olisi se mahdollista. Lähettäjiä (yleensä vanhemmat ja/tai muu perhe) pitäisi rangaista teosta oikealla nimikkeellä: paritus. Ei siis tarvita mitään tytön avunpyyntöpuhelua Somalian sivukyliltä, vaan "salaperäisesti" koulusta/opiskelupaikasta/työpaikasta kotimaahan lähetettyjen tyttöjen vanhempia vastaan pitää nostaa automaattisesti paritussyyte. Ne harvat tapaukset, joisa on kyse jostakin muusta, voidaan vanhempien avustuksella selvittää.

Laissa: "Parituksesta tuomitaan sakkoa tai vankeutta enintään kolme vuotta. Teon yritys on rangaistava."

Olet oikeassa, pitäisi tuomita, jos oikeasti junaillaan pakkoavioliittoa. Mutta ei oikeusvaltiossa silti voi tuomita ketään edes pakkoavioliiton järjestämisestä ilman todisteita. Se, että tyttö ei tule kouluun, ei vielä ole riittävä peruste. Toki se, jos tyttö ei tule kouluun, on peruste asioihin puuttumiseen - syyhän voi olla mikä vaan, joskus tyttö voi lintsatakin ja asia voi olla enemmän lastensuojelun kuin poliisin, mutta asia pitäisi selvittää. Ja siis siinä olen samaa mieltä, että tottakai pystyttäisiin puuttumaan tuohon - tarkoitin, ettei välttämättä ole keinoja puuttua etukäteen ennaltaehkäisevästi, jos ei tiedetä, että tuollaista suunnitellaan. Mutta pakkoavioliittojen osalta voi olla, että lainsäädäntö ei ole ihan ajan tasalla - jos näin on, asia pitäisi toki korjata.

Jätit vastaamatta kysymykseeni - miksi kotoperäiseen vanhakantaiseen kulttuuriin vaikkapa juuri Helsingin Sanomissa suhtaudutaan kriittisesti, mutta ulkomailta saapuneiden vielä taantumuksellisempien kultturien edustajista kirjoitetaan yltiöpostiivisia artikkeleita, joissa kriittisiä kysymyksiä ei esitetä? Onko medialla kahdet (piilo)säännöt etnisen taustan mukaan?

Onko niin, että vain yltiöpositiivisia juttuja kirjoitellaan? Itse kyllä muistan lukeneeni myös muita kuin positiivisia juttuja, nimenomaan ongelmista. En nyt muista missä kaikissa lehdissä olivat, mutta on niitä Hesarissakin ollut.

Jos puolustaa islamia, puolustaa uskonnollisen yhteisön sääntöjä yksilön oikeuksien yli, koska kaikissa islamin suuntauksissa on yksiselitteisesti ja aina näin - kysy asiaa keneltä tahansa islamilaiselta uskonoppineelta.

Niin, toisaalta toki on näin. Itsehän olen aika uskontokriittinen ihminen, joskin kannatan toki uskonnonvapautta. Sama koskee silti muitakin suuria, patriarkaalisia uskontoja. Kuitenkin pitää muistaa erottaa se, milloin puolustetaan vaikkapa islamia uskonnollisena instituutiona ja milloin puolustetaan ihmisen oikeutta toimia uskontonsa mukaisesti. Nämä ovat kaksi eri asiaa - ero ei ole kaikissa kohdin selkeä, kuten ei minkään uskonnon kohdalla, mutta keskustelun kannalta se on merkittävä.

 

Mörköäiti ei kuitenkaan kauhistele sitä kun 10-vuotias muslimityttö naitetaan viiskymppisen setänsä kanssa...

 

Mörköäiti ei kuitenkaan kauhistele sitä kun 10-vuotias muslimityttö naitetaan viiskymppisen setänsä kanssa...

Miten niin en kauhistelisi sitä?

 

Ok, ymmärsimme vaikeuksilla ja paskoilla fiiliksillä eri asioita. Jos vaikeudet ovat sitä luokkaa, että toinen jättää wc-kannen väärin tai ei muista koskaan viedä roskapussia, ne ovat todellakin selvitettävissä olevia asioita. Ja tottahan hyvissä suhteissakin riidellään - olennaista on se, mistä ja miten usein riidellään.

Itse mielsin vaikeudet ja paskat fiilikset vakavammiksi kuin tavallisiksi riidoiksi, joita lähes kaikissa ihmissuhteissa tulee, varsinkin kun asutaan yhdessä. Ja koska ketjussa puhuttiin erilleen kasvamisesta, niin silloin on kyse isommista ongelmista. Ja se onkin toinen kysymys, kuinka isoja ongelmia ja kuinka paskoja fiiliksiä pitäisi pitää parisuhteessa normaalina. Katsos kun kaikki ongelmat eivät ole sitä, että "on joskus ristiriitatilanteita", vaan jotkut ongelmat voivat olla sitä luokkaa, että paskat fiilikset ovat muuttuneet hallitseviksi eikä niitä onnellisia hetkiä ole enää juuri ollenkaan, tai että koko suhde on pelkkää riitaa, ristiriitaa, ongelmaa ja sitä, että toivoisi toisen olevan poissa.

Sinun suhteesi kuulostaakin ihan normaalilta parisuhteelta, mutta ymmärräthän, että aina kaikkien kohdalla tilanne ei ole noin? Joillain voi olla se 95% ajasta huonoa siinä missä sinulla se määrä on hyvää.

Minusta on kyllä helpompi ja mukavampi asua yhdessä rakkaan ihmisen kanssa kuin yksin.

Niinno, minä pidän tavallisena ja elämään kuuluvina hieman isompiakin asioita.
Jos ajatellaan normaalia, useamman kymmenen vuotta kestävää suhdetta niin hyvin todennäköisesti siinä tulee pettämisiä, rakastumisia/ihastumisia toisiin, luottamuksen menetyksiä jollain tasolla,vakavia sairauksia tai muuten haastavia tilanteita, kumppanit muuttuvat molemmat vuosien saatossa jne.
Voi olla kausia, että se yhdessäolo ei tunnukaan hyvältä pitkään aikaan ja silloin toki on vapaus lähteä, mutta jos rakkautta ja sinnikkyyttä riittää niin ongelmat voi olla myös mahdollista selvittää.
Itse uskon että lähestulkoon aina jos vaan rakkautta riittää jollain tasolla, kannattaa ne isotkin kriisit edes YRITTÄÄ selvittää ennemmin kuin paeta ja alkaa etsiä uutta kumppania.
Mikään pakkohan se ei ole, mutta monesti suhde on vain vahvempi vaikeuksien jälkeen jos ne saadaan selätettyä ja itse arvostan tälläistä sinnikkyyttä ja pitkäjänteisyyttä.
Kykyä nähdä pidemmälle.

 

Mörköäiti ei kuitenkaan kauhistele sitä kun 10-vuotias muslimityttö naitetaan viiskymppisen setänsä kanssa...

Mene nyt saatanan setä vetämään jälleen kerran noine idiottijuttunes - ellei ole iskenyt jännetupin tulehdus!

 

Onkin jännä, että kun aikaisemmin teinimäisinä tai kypsymättömyyden merkkeinä olleet sitoutumattomuus ja toisen virheiden sietäminen on nyt ihan tavallista, niin porukka kauhistelee jos jotkut oikeat teinit haluavat sitoutua johonkin loppuelämäkseen.
Kauheeta! Sitoutua!

 

En eroa ainakaan Räsäsen takia. Hän ei ole sen arvoinen.

Tässä taas hyvä esimerkki siitä, miten jotkut nostaa OMAN uskon ja vakaumuksen perusteella itsensä muiden yläpuolelle määrittämällä, miten kuuluu elää!

Ja taas on jotkut tolvanat sekoittaneet kirkon homoparien avioitumiseen. Kyse on juridesta perusta, ja kirkko viime kädessä päättää, vihkiikö homoparin vai ei.

Mikä ihmeen luomakunnan kuningatar ja tuomari tuo.. muuten fiksu nainen.. kuvittelee ukkoinensa olevan! Tuo on juuri sitä, mikä näissä yltiöuskovaisissa riepoo! Ei kenelläkään ole oikeutta arvostella toisia oman uskonsa varjolla.

T. heteroliitossa elävä, ystäväpiirissä niin mies- kuin naispareja

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/rasasen-avioliittokommentit-kuohuttavat-paivi-hyva-muistathan-taman-tarkean-lauseen/5976696

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/paivi-rasanen-avioliitto-kirjassaan-on-julmaa-jos-homoutta-ei-sanota-synniksi-tutkija-hamillaan-nakemyksista/5971354

Niin ja kuten tuolla joku kommentoi, miksei Päivi noudata Raamattua myös kohdassa: Nainen vaietkoon seurakunnassa!

 

En eroa ainakaan Räsäsen takia. Hän ei ole sen arvoinen.

Tsori, toi viittasi siihen, että mun piti nikkiin laittaa jotakin kirkosta eroamisesta, mutta tais olla liikaa merkkejä, joten ei menny läpi joo, olen aika kuohuksissani ja näppis sauhuaa

 

Niinno, minä pidän tavallisena ja elämään kuuluvina hieman isompiakin asioita.
Jos ajatellaan normaalia, useamman kymmenen vuotta kestävää suhdetta niin hyvin todennäköisesti siinä tulee pettämisiä, rakastumisia/ihastumisia toisiin, luottamuksen menetyksiä jollain tasolla,vakavia sairauksia tai muuten haastavia tilanteita, kumppanit muuttuvat molemmat vuosien saatossa jne.
Voi olla kausia, että se yhdessäolo ei tunnukaan hyvältä pitkään aikaan ja silloin toki on vapaus lähteä, mutta jos rakkautta ja sinnikkyyttä riittää niin ongelmat voi olla myös mahdollista selvittää.
Itse uskon että lähestulkoon aina jos vaan rakkautta riittää jollain tasolla, kannattaa ne isotkin kriisit edes YRITTÄÄ selvittää ennemmin kuin paeta ja alkaa etsiä uutta kumppania.
Mikään pakkohan se ei ole, mutta monesti suhde on vain vahvempi vaikeuksien jälkeen jos ne saadaan selätettyä ja itse arvostan tälläistä sinnikkyyttä ja pitkäjänteisyyttä.
Kykyä nähdä pidemmälle.

Mutta eihän esim. ne sairaudet ole parisuhteesta tai kumppanista johtuva ongelma. Elämässä tosiaan tulee kaikenlaista, mutta kaikki paskat fiilikset eivät johdu suhteesta. Ja mitä noihin ihastumisiin tulee, niin kyllä niitä varmaan aika monelle tuleekin, mutta eiväthän ihmiset yleensä sellaisten takia ihan helposti eroakaan - etenkään, jos heillä on lapsia, mutta ei välttämättä muutenkaan. Eli näyttäisi siltä, että ihmiset kuitenkin aika hyvin pääsevät yli tällaisista eivätkä ainakaan eroa niin helposti kuin näillä palstoilla ja tällaisissa ketjuissa usein väitetään. On kuitenkin hyvä, että mahdollisuus eroon on ilman, että yhteiskunta tai yhteisö paheksuu tai jopa tuomitsee ihmisen. Koska aina ne ongelmat eivät ole voitettavissa ja joskus ero on järkevin ratkaisu.

Ja vaikka parisuhteessakin voi tulla huonoja aikoja, ei kuitenkaan pitäisi lähteä ajattelemaan niin, ettei itselle sopivaa kumppania edes kannata yrittää löytää, "kun vaikeudet kuuluvat elämään". On hiukan eri asia ratkoa niitä ongelmia tietäen, että se toinen kuitenkin on itselle oikea, kuin jos olisi jo vuosikaudet tiennyt, että on tämän kanssa vain, koska joskus teininä valitsi väärin.

 

HAHAHAHAAHAHHAHAH IHANAAA LUETTAVAAA KYLLÄ OOOTTE TYHMIÄ IHMISIÄ !!!!! TE ETTE LESTAADIOLAISET SIIIS !!!! HAHAHAHAAHAHHAAHAH !!! TE ETTTE TIIÄ MISTÄÄN MITÄÄN NIIN MIKS PÄDETTE ?????

 

Mene nyt saatanan setä tvetämään jälleen kerran noine idiottijuttunes - ellei ole iskenyt jännetupin tulehdus!

Kaskas, suvakilta petti hermo, mut onneks sulla on luja usko #unelmaan.

 

Mutta eihän esim. ne sairaudet ole parisuhteesta tai kumppanista johtuva ongelma. Elämässä tosiaan tulee kaikenlaista, mutta kaikki paskat fiilikset eivät johdu suhteesta. Ja mitä noihin ihastumisiin tulee, niin kyllä niitä varmaan aika monelle tuleekin, mutta eiväthän ihmiset yleensä sellaisten takia ihan helposti eroakaan - etenkään, jos heillä on lapsia, mutta ei välttämättä muutenkaan. Eli näyttäisi siltä, että ihmiset kuitenkin aika hyvin pääsevät yli tällaisista eivätkä ainakaan eroa niin helposti kuin näillä palstoilla ja tällaisissa ketjuissa usein väitetään. On kuitenkin hyvä, että mahdollisuus eroon on ilman, että yhteiskunta tai yhteisö paheksuu tai jopa tuomitsee ihmisen. Koska aina ne ongelmat eivät ole voitettavissa ja joskus ero on järkevin ratkaisu.

Ja vaikka parisuhteessakin voi tulla huonoja aikoja, ei kuitenkaan pitäisi lähteä ajattelemaan niin, ettei itselle sopivaa kumppania edes kannata yrittää löytää, "kun vaikeudet kuuluvat elämään". On hiukan eri asia ratkoa niitä ongelmia tietäen, että se toinen kuitenkin on itselle oikea, kuin jos olisi jo vuosikaudet tiennyt, että on tämän kanssa vain, koska joskus teininä valitsi väärin.

Olen kyllä hyvin samoilla linjoilla kanssasi muuten, mutta voiko ihminen oikeasti aina tietää satavarmasti että tämä on Se Oikea tai että tämän kohdalla valitsin väärin?
Huonot ajat pistävät useasti kyseenalaistamaan kumppanin ja suhteen ja varmasti monet katuvat eron jälkeen ja miettivät loppuelämänsä että entä jos...

Enhän minä voi koskaan tietää, olisiko tuolla jossain sopivampi kumppani.
Pääasia mielestäni että päättää, tähän haluan jäädä ja sitoutua.
Tämä tekee minut onnelliseksi ainakin pääosan ajasta ja riittää minulle, vaikkei täydellistä olekaan.

Jos aina huonojen aikojen koittaessa rupeaa haikailemaan sitä parempaa suhdetta, ei lopputulos välttämättä ole kovin tyydyttävä.
Voi olla että sen löytää tai sitten ei.
Pitää lähinnä päättää, onko tämä suhde sen arvoinen että sen eteen kannattaa yrittää ja tehdä töitä.
Tottakai ihmisellä pitää olla myös oikeus erota niin halutessaan.

 

Itse olen alkanut seurustella 17v ja edelleen olemme yhdessä. Itse olen 34 ja mies täyttää 40v. Pari lasta meillä on. Onnellisia ollaan, ruusua ja arkea vuoron perään, niin kuin kai kaikilla. Ollaan ihan taviksia. Itselläni oli pari vakavampaa seurustelua takana ennen (1,5v ja 6kk). Miehellä yksi vakavampi suhde.

Itse olen alkanut seurustella 14 vuotiaana 4vuotta vanhemman pojan kanssa. tänä päivänä tämä silloinen poikaystävä on nykyinen aviomies, meillä on 4 lasta ja 25v olemme kohta yhdessä olleet, eikä ero ole koskaan ollut mielessä. Onko tällainen jollekin ongelma? tietty huonojakin päiviä on, mutta kenellä ei olisi pitkässä parisuhteessa. Arki tulee vastaan, olit sitten 14, 24 tai 34 kun alat seurustella.
ensimmäinen lapsi syntyi kun olin 18v, tosin vahingossa, mutta ihana vahinko ja 23 vuotiaana olin jo 3 lapsen äiti. Hetkeäkään en ole katunut, olen saanut just sen mitä eniten olen elämältäni halunnut.
Ihan taviksia ollaan, mihinkään lahkoon tms.ei kuuluta.

 

totta tää meni liikaa yhteen genreen olisi voinut koskettaa kaikkia. Niin ei olisi tullut liikaa sitä vastakkain asettelua. Sitä parisuhteen malliahan ei ole yhtä samanlaista mutta se pohja varmuus monelta esim elämänkoulaiselta puuttuu ja isellä onkin tosi paljon ns vääriä parei ollaan vaan kun pitää olla pari eli mörön alotus olisi voinnut olla laajempikin.

pitäiskö koulussa alkaa opettelemaan jo pienenstä pitäen tukien vanhempia ja yhdessä että mitä on se yhdessä tekeminen ja ne aidot tunteet ja niiden tukeminen ja siis sen sosiaalisen minään aina ja ikuisesti esille tuominen pysyy paremmin virkeänäkin? ja kun se olisi lapsesta saakka opittua suurin osa miehistä ja naisista osaisi olla ihmisiksi tulevaisuudessa`? toinen toistaan kunnioittaen? ja löytää ne toisen oikeat mieltymykset`?

ongelmanuorille järjestää siellasta kierrätystä niin työelämässäkin kuin vapaa aikanakin siis mennään ja autetaan viemään nuorta niitä harrastuksia ja unelmai ja työtä kohti mitä haluaa tehdä isona? sitä kautta purkaa ongelma vyyhtiä ja vähentää sen turhautuneisuuden tuomaa agressioita ehkäpä?.

joo siis mulla on esi mvielläkin ongelmia siinä kun noh herkkä olen niin liian herkillä anan liian nopeaita lupauksia ja sit se kaduttaa kun ei sitä aiaktaulussa kerkee lupaamaan. siinä olen helvetin moinen törppö ja täältä kaksplussalt sain senkin älynväläyksen siks tykkään tullakkin tänne kun opin uutta omasty typeryydestäni ja missä teen väärin osaan ehkä sitten irl olla paremmin ja muistaa kysyä aina mikä on ja mikä ei se unohtuu.

lisäisin viellä että mörkö oli oikeassa myös onhan se mukavampi olla oikean kanssa yhdessä jossa sydän tuntee toisen niinku ihanku se osi ollu aina niin. mutta mitä jos on lapsesta asti sanottu että näin niin antaako se oiekalle mahdollisuuden tapahtua myöhemmin kun jääräpäisesti pidämme kiinni siitä tavasta joka puuduttaa enemmin kuin piristää heti. lisäksi sen takia kaikki sodat on surku joku menettää aina tosirakkauden siinä hölmöilyssä ja onnihan se joka loistaa ja pitäisi antaa loistaa aina ympärille ja otetaan se toisten onni vastaan ilona että onnistutaan pimeyddessä ja muut myös. anteeks lähti väärilel urille ....

täältä oon oppinu sen että elämää ja ihmisiä on ongelmaisten ulkopuolellakin ja normaalit ihmiset on hyvää porukkaa joiden kanssa voi jutella niisät sydämmen asioista .. mun mielestä parisuhdetta järjestätteässä pitää olla eka itsellä järjne ja sydämmen välinen pyhä liitto eli rauha ja sit sen oikeen löytää pää sokeana sydän avoinna.

 

Olen kyllä hyvin samoilla linjoilla kanssasi muuten, mutta voiko ihminen oikeasti aina tietää satavarmasti että tämä on Se Oikea tai että tämän kohdalla valitsin väärin?

En kyllä ymmärrä, miksi muka ei voisi.

Huonot ajat pistävät useasti kyseenalaistamaan kumppanin ja suhteen ja varmasti monet katuvat eron jälkeen ja miettivät loppuelämänsä että entä jos...

Sellaista on elämä. Mutta se, että tulee kyseenalaistuksen hetkiä, ei vielä tarkoita sitä, että tehdään jokin äkkinäinen ratkaisu tai että suhde olisi väärä. Mutta joskus se suhde voi olla aika huonolla tolalla, jos miettii enemmän sitä, pitäisikö erota kuin sitä, että haluaa olla yhdessä.

Enhän minä voi koskaan tietää, olisiko tuolla jossain sopivampi kumppani.
Pääasia mielestäni että päättää, tähän haluan jäädä ja sitoutua.
Tämä tekee minut onnelliseksi ainakin pääosan ajasta ja riittää minulle, vaikkei täydellistä olekaan.

Jos aina huonojen aikojen koittaessa rupeaa haikailemaan sitä parempaa suhdetta, ei lopputulos välttämättä ole kovin tyydyttävä.
Voi olla että sen löytää tai sitten ei.
Pitää lähinnä päättää, onko tämä suhde sen arvoinen että sen eteen kannattaa yrittää ja tehdä töitä.
Tottakai ihmisellä pitää olla myös oikeus erota niin halutessaan.

Niin - jos suhde tekee onnelliseksi ainakin pääosan ajasta, silloinhan se tarkoittaa, että suhde on pääosan ajasta hyvä. Ehkäpä silloin ei ole mitään mieltä erota ainakaan pitkästä suhteesta ja varsinkaan, jos on lapsia. Sellaisessa tilanteessa on varmasti mahdollista saada lisättyä niitä hyviä hetkiä, kun yhdessä miettii ja tunnistaa ongelmakohdat. Mutta tämähän ei ollutkaan se, mistä itse puhuin. Jos nimittäin suhde tekeekin pääosan ajasta onnettomaksi, on tilanne varsin toinen. Ei silloin auta mitään se, että "päättää" haluta jäädä ja sitoutua, koska ei se päätös ja sitoutuminen sitä onnellisuutta tuo. Jos on oikeasti onneton toisen kanssa, niin silloin se suhde ei kenties ole lainkaan sen arvoinen, että sen eteen kannattaa tehdä töitä. Tuo sinun tilanteesihan on toinen - jos suhde on pääosin hyvä, sen eteen nimenomaan kannattaa tehdä töitä.

 

Itse olen alkanut seurustella 14 vuotiaana 4vuotta vanhemman pojan kanssa. tänä päivänä tämä silloinen poikaystävä on nykyinen aviomies, meillä on 4 lasta ja 25v olemme kohta yhdessä olleet, eikä ero ole koskaan ollut mielessä. Onko tällainen jollekin ongelma? tietty huonojakin päiviä on, mutta kenellä ei olisi pitkässä parisuhteessa. Arki tulee vastaan, olit sitten 14, 24 tai 34 kun alat seurustella.
ensimmäinen lapsi syntyi kun olin 18v, tosin vahingossa, mutta ihana vahinko ja 23 vuotiaana olin jo 3 lapsen äiti. Hetkeäkään en ole katunut, olen saanut just sen mitä eniten olen elämältäni halunnut.
Ihan taviksia ollaan, mihinkään lahkoon tms.ei kuuluta.

Ei tuo ole kenellekään ongelma. Mutta silloin se olisi ongelma, jos olisitte menneet naimisiin yhteisön sääntöjen paineessa. Ja sekin olisi ongelma, jos ero olisi "kiellettyä" sellaisessa tapauksessa, että osapuolet eivät enää haluaisikaan olla yhdessä. Tämä ketjuhan ei käsittelekään sinun kaltaisiasi, kun kerran et ole missään lahkossa. Kuten aiemmin kirjoitin, niin joskus toki se teinivuosien seurustelukumppani voikin olla pitkäaikainen suhde, eikä siinä ole mitään negatiivista, joskaan sen ei pitäisi olla mikään ihannekaan. Mukava, että teillä on toisenne ja olette onnellisia yhdessä - mutta vielä mukavampaa on se, ettei suhteeseenne ole sekoittunut minkään lahkon moraalisääntöjä.

 

ja tuleeko kyseenalaistuksen tarpeita jos koko homma on aina täysin avointa? vai voiko se olla uskalletaanko siinnä puhua ihan misät vain jo tulee mielee mä heitän ton nuken järjveen ja sen vaan sanoo ääneen? onko se mahdollista? nuorena kun ollaan enemmön kuoressa ja pitää esiintyä porukan mukana? kun ollaan niin herkillä ? on siis hyvää herkkyyttä mut sit just sitä lauma herkkyyttä joka on huonoa? olin tossa eilen pyöräilemässä katajaniemessä siellä tuli vastaan naisia joilla ei ollut hyvä olla. sellainen viakutelma mut kaunis kaupungin osa kyl .. siis jos se täysin avoimuus on avain onneen kuinka moni nuori on sitä ?

 

Kaskas, suvakilta petti hermo, mut onneks sulla on luja usko #unelmaan.

Valitettavasti sinä et ole kenenkään unelmissa.

Omapahan syys.