HS / Vanhoillislestadiolaiset teinit poseeraavat elämänkumppaninsa kanssa

Mutta eikö se ole surullista että porukka joka asuu suunnilleen muodin ja trendien mekassa ja näyttävät mallia muille, on niin sitoutumiskyvytöntä?

Ei siinä mitään kunhan eivät lapsia tee (ja hyvä jos osaltaan hillitsisivät väestönkasvua) mutta erikoista jos ei kestetä enää pitkään tai elinikäiseen suhteeseen liittyviä juttuja.

Jos he ovat onnellisia ja tyytyväisiä omassa elämäntyylissään, niin ei kai se silloin mitään surullista ole. Enkä nyt tiedä, kenelle he varsinaisesti näyttävät mallia - no ehkä joku teini voi ihastella suurkaupungin sinkkuelämää, mutta haittaako se sitten jotain? Kunhan se teini kasvaa, hän oppii elämään sen mukaan, mitä itse haluaa, eikä enää ota mallia kenestäkään.

 

Mutta eikö se ole surullista että porukka joka asuu suunnilleen muodin ja trendien mekassa ja näyttävät mallia muille, on niin sitoutumiskyvytöntä?

Ei siinä mitään kunhan eivät lapsia tee (ja hyvä jos osaltaan hillitsisivät väestönkasvua) mutta erikoista jos ei kestetä enää pitkään tai elinikäiseen suhteeseen liittyviä juttuja.

Se on heidän elämäänsä, jonka he elävät tietäen itse, mikä heille on parasta. Parisuhteen ei tarvitse olla elämän ainoa pitkäkestoinen ja läheinen ihmissuhde.
Ei ole olemassa yhtä ainoaa tapaa elää elämäänsä. Tosiasia kuitenkin on, että mitä enemmän kulttuuri sallii yksilölle oikeuksia tehdä valintoja elämässään (muita vahingoittamatta), sitä enemmän meillä on hyvinvointia myös koko yhteiskunnassa. Yhteisön kontrolli tuo turvaa vain niille, jotka ovat hierarkian yläpäässä, tai jotka ovat täysin normien mukaisia. Muille se tuottaa enemmän ahdistusta ja häpeää ja heikentää hyvinvointia.

 

Eli jos/kun NY on trendikäs paikka, niin kohta sama on muualla maailmassa.
"Juu mä lemppasin sen Nicholaksen kun kolmansilla treffeillä kävi ilmi että hänen sushinvalmistustapansa eroaa täysin omastani. Lisäksi saisi vaihtaa partavetensä."

Onkin jännä, että kun aikaisemmin teinimäisinä tai kypsymättömyyden merkkeinä olleet sitoutumattomuus ja toisen virheiden sietäminen on nyt ihan tavallista, niin porukka kauhistelee jos jotkut oikeat teinit haluavat sitoutua johonkin loppuelämäkseen.
Kauheeta! Sitoutua!

 

Tämä juuri on sitä monen uskonlahkon propagandaa. Halutaan tahallisesti antaa ankea kuva ihmisistä, jotka eivät kuuluu tiettyyn uskonnolliseen liikkeeseen. Että heti kun ihminen ei tähän kunnollisten ihmisten joukkoon kuulu, niin hän ei muuta tee kuin elää huikentelevaista elämää. Useinhan sitten tähän vedetään mukaan myös viinanmörkö, ja annetaan ymmärtää, että kaikki ei-uskovaiset vetää kaksin käsin viinaa, siinä samalla kun vaihtavat joka viikko seurustelukumppania, tietenkin. Tahallaan pelotellaan ihmisiä, että näitä olisi helpompi hallita.

Kuulun uskonnolliseen yhteisöön, otan alkoholia jos haluan, olen seurustellut ennen aviopuolisoani useaan kertaan, lapseni eivät kuulu samaan yhteisöön ym ym. Elämääni kuuluu paljon sellaista, joka kumoaa teoriasi En vain hyväksy propagandaa, jota HS ja muut lehdet suoltavat kun on kyse yleisesti halveksituista vähemmistöistä. Eli esim. lestadiolaisista tai maahanmuuttovastaisista jne.

 

Eli jos/kun NY on trendikäs paikka, niin kohta sama on muualla maailmassa.
"Juu mä lemppasin sen Nicholaksen kun kolmansilla treffeillä kävi ilmi että hänen sushinvalmistustapansa eroaa täysin omastani. Lisäksi saisi vaihtaa partavetensä."

Jokaisella on oikeus toki määritellä kriteerinsä. Jos se partavesi tai sushinvalmistustapa ovat ykköskriteerit, niin silloin ovat. Mä en nyt kuitenkaan puhuisi sitoutumiskyvyttömyydestä, jos joka ikinen tapailu ei johda avioliittoon tai jos lopettaa tapailun kolmansien treffien jälkeen. Ei kannata tässä keskustelussa sotkea eri asioita toisiinsa.

Eikä New York muuten enää ole edes erityisen trendikäs paikka ainakaan siinä mielessä, että sitä pidettäisiin jotenkin esikuvallisena. Jossain vaiheessahan enemmänkin esim. Berliini oli trendikäs kohde. En tiedä onko jokin muu jo nousussa sen ohi.

Onkin jännä, että kun aikaisemmin teinimäisinä tai kypsymättömyyden merkkeinä olleet sitoutumattomuus ja toisen virheiden sietäminen on nyt ihan tavallista, niin porukka kauhistelee jos jotkut oikeat teinit haluavat sitoutua johonkin loppuelämäkseen.
Kauheeta! Sitoutua!

Niin no ei sitä tarvitse mihinkään ääripäähän asettuakaan. Kyllä toiseen voi sitoutua, vaikkei paineita nuorena avioitumiseen tulisikaan yhteisön sisältä käsin. Eikä minusta ole mitään järkeä ihannoida sitä, että "teinit sitoutuvat" - se on itse asiassa ihan yhdentekevä asia, osaako ja haluaako joku teini sitoutua kumppaniinsa. Teinillä on vielä aikaa kasvaa ja kehittyä, vaikkei vielä haluaisikaan sitoutua.

Aika usein rakastunut teini kuvittelee, että se rakkaus on ikuista - ja hyvä niin, se tunne on ihana. Mutta teinin kannalta on parempi, kun yhteisö ei millään tavalla painosta siihen ikuisuuteen, vaan antaa tilaa kasvaa rauhassa.

 

No, otetaas sit toinen ääripää: Joku yhdysvaltalainen julkkis (sori kun en muista nimeä) on puhunut Manhattanin kolmikymppisistä uraohjuksista, joilla on rahaa, tyyliä ja ties mitä.
Eli kun siellä kaikki on tasokkaita ja valinnanvaraa on, niin kuulemma ne ei siellä malta huolia ketään elinikäiseksi puolisoksi.

juu maerikkalaisilla on omat standartinsa seurustelulle satuin näkemään yhen sinkku ohjelman missä naiset etti ittelleen unelmien miestään. Yks nainen hylkäsi muuten mukavan miehen omien sanojensa mukaan mut se toinen ei tykännyt kuulemma jostain katkarapuleivistä ja siksi hylky ok voihan olla et toi oli vaan selitys ja muuten ei pitänyt sitten herrasta mut miksi ei sanonut en tiiä. Mä huomasin että siinä ohjelmassa kaikki ne sinkut keskitty siihen että onko toisella millanen työ ja muut ulkoset seikat huomiossa enempi ja jos niissä ei tehnyt oikein syönny oikeella tavalla tai tehnyt just sillain kun toinen halus niin se oli hylky. Niillä oli kovat kriteerit eikös siellä ole aika monta sinkkuakin suhteutettuna väkilukuun ainakin suurkaupungeissa?.

uskonnollisissa yhteisöissä ja siihen tapaan kasvattaminen on sinällään hankala jos jokainen ihminen on omanlaisensa niin onkin kasvatettu jonkun muun tapaan olla ja elää ja se hämärtää sen kuka sinä oikeasti olet? siis pienestä pitäen on sanottu näin pitää olla ja se kyseenalaistaminen viety pois? ja eletään toisen muotin mukaan eikä oman unelman mukaan? mitä haluaa olla sitten vain rohkeimmat tekee niitä päätöksiä aikuis iällä etä emmä tolla tyylillä haluu elää vaan tällä toisella ja kuinka hyvin silloin lestadiolaiset tukee toista vaikka onkin erillainen siinähän se aito rakkaus mitataan?. mutta jos tämän henkilö tiedostaa että sitä muutosta ei rakasteta asettaako se hälle raskaan vanteen päähän? elääkö onttona muiden toiveiden mukaan vai vapautua ja ottaa se oma elämä haltuun. Mutta raskasta vvisiin miettiä niitä himisellä jonka kaikki frendit on lessuja ja muu perhe? jotka kääntävät sitten selän jos valitset toisen tyylisen elämän? perustuuko se suhde sittenkin enemmän mieleikuvitukseen kuin todelliseen rakkauteen? eli onko se rakastaminen taas ehdollista ja tuomio tulee heti jos lipeaät?.

 

Aivan ihanaa.
Eihän ne saa olla yhdynnässä ennen papin lupaa?
Suuta/peräreikää ei lasketa

 

Itse asiassa en aliarvioi. Uskon, että nimenomaan nuori ihminen voi ihastua ja rakastua hyvinkin suurella vimmalla ja tunteella - olen toki itsekin ollut nuori. Mutta perustan näkemykseni aivotutkimukseen, jonka mukaan ihmisen persoona on tuossa vaiheessa vielä todella keskeneräinen. Se tarkoittaa sitä, että ihminen kehittyy ja muuttuu vielä todella paljon. Siksi en näe mitään järkeä siinä, että yhteisö kannustaa ihmistä menemään naimisiin kovin nuorena - kun samaan aikaan yhteisön sisällä suhtautuminen avioeroon on erittäin kielteinen. Eikä ole kyse siitä, kykeneekö yläasteikäinen sitoutumaan - ei se ole parisuhteessa todellakaan ainoa olennainen asia. Mutta sen väitän, ettei yläasteikäisellä ole samanlaista ymmärrystä rakkaudesta ja parisuhteesta kuin esimerkiksi kymmenen vuotta vanhemmalla ihmisellä on.

Juuri tuon aivojen keskeneräisyyden vuoksi nuorena solmitut liitot on hyviä koska molempien persoona vielä muokkautuu. Kukaan ei halua kolmekymppistä, joka ei enää omista tavoistaan ja tottumuksistaan jousta.

 

Juuri tuon aivojen keskeneräisyyden vuoksi nuorena solmitut liitot on hyviä koska molempien persoona vielä muokkautuu. Kukaan ei halua kolmekymppistä, joka ei enää omista tavoistaan ja tottumuksistaan jousta.

Joustamattomuus ei katso ikää, liittyy enemmän persoonaan.

Eiköhän sekä nuorena että vanhemana solmitut liitot muutenkin ole yhtä hyviä omalla tavallaan. Ihmisistähän se on kiinni, mikä sopii kellekin.

 

Kukaan ei halua kolmekymppistä, joka ei enää omista tavoistaan ja tottumuksistaan jousta.

Miksi oletat, että kolmekymppisenä ei muka osata joustaa omista tavoista ja tottumuksista..?

Ihmisenä kasvu ja kehitys on elinikäinen matka. Ehkä huomaat sen sitten hieman vanhempana.

 

Jostain syystä nämä liitot vain kestää, jos vertaa ei-lestadioleisten avioliittoihin

Kestää ja kestää...
Voihan sitä sanoa kestämiseksi, kun toinen puolisoista asuu toista päätä taloa ja toinen toista, kumpainenkin elää omaa elämäänsä siellä erikseen saman katon alla, mutta ei virallisesti erota, kun se ei uskoon kuulu.

 

Mutta eikö se ole surullista että porukka joka asuu suunnilleen muodin ja trendien mekassa ja näyttävät mallia muille, on niin sitoutumiskyvytöntä?

Ei siinä mitään kunhan eivät lapsia tee (ja hyvä jos osaltaan hillitsisivät väestönkasvua) mutta erikoista jos ei kestetä enää pitkään tai elinikäiseen suhteeseen liittyviä juttuja.

Miksi se elinikäinen suhde on se kaikkein tärkein juttu?
Tai siis onhan se hienoa, kun jotkut viihtyy yhdessä 60 vuotta ja ovat onnellisiakin vielä. Mutta mitä pahaa siinä on, jos itse kokee muuttuneensa ihmisenä ja oman kumppaninsa muuttuneen ihmisenä niin paljon, ettei yhteiselämä ole kummallekkaan enää tyydyttävää, niin miksi sitä pitäisi jatkaa?

 

Ehkäisykielto on karmeaa ja puhtaasti lähtöisin siitä, että sillä lahkoa hallitaan ja pidetään elossa. On selvää että koko lestadiolaisuus olisi ilman itse keksittyä ehkäisykieltoa jo tähän mennessä pienentynyt hyvin pieneksi marginaaliseksi lahkoksi. Nytkin 10-lapsisesta perheestä aina joku pari saattaa lähteä ja valita elää elämänsä toisin, vielä jää sitten 8 jatkamaan perinnettä. Jos lapsia olisi vähemmän, riski tähän ja lahkon häviämiseen olisi suurempi.

 

Kestää ja kestää...
Voihan sitä sanoa kestämiseksi, kun toinen puolisoista asuu toista päätä taloa ja toinen toista, kumpainenkin elää omaa elämäänsä siellä erikseen saman katon alla, mutta ei virallisesti erota, kun se ei uskoon kuulu.

Ja mies ottaa ehkä väkisin sängyssä sen minkä haluaa, vaikka naista nyt ei niin huvittaisi ja raskaudet pelottaa... onhan näitä tarinoita kuultu- jumalan taho kuulemma...

 

Kestää ja kestää...
Voihan sitä sanoa kestämiseksi, kun toinen puolisoista asuu toista päätä taloa ja toinen toista, kumpainenkin elää omaa elämäänsä siellä erikseen saman katon alla, mutta ei virallisesti erota, kun se ei uskoon kuulu.

Ja mies ottaa ehkä väkisin sängyssä sen minkä haluaa, vaikka naista nyt ei niin huvittaisi ja raskaudet pelottaa... onhan näitä tarinoita kuultu- jumalan tahto kuulemma...

 

Juuri tuon aivojen keskeneräisyyden vuoksi nuorena solmitut liitot on hyviä koska molempien persoona vielä muokkautuu. Kukaan ei halua kolmekymppistä, joka ei enää omista tavoistaan ja tottumuksistaan jousta.

Itse asiassa aika moni haluaa kolmekymppisen

Käsitit väärin, mitä se käytännössä tarkoittaa, että aivojen ja persoonan kehitys on vielä kesken. Se tarkoittaa sitä, että aika moni niistä pariskunnista tosi asiassa kasvaa eri suuntiin ajan mittaan. Ei persoona nimittäin kehity sen mukaan, kuka siinä vierellä sattuu olemaan.

 

Mutta eikö se ole surullista että porukka joka asuu suunnilleen muodin ja trendien mekassa ja näyttävät mallia muille, on niin sitoutumiskyvytöntä?

Ei siinä mitään kunhan eivät lapsia tee (ja hyvä jos osaltaan hillitsisivät väestönkasvua) mutta erikoista jos ei kestetä enää pitkään tai elinikäiseen suhteeseen liittyviä juttuja.

Tossa on oman kaltaisensa yhteisön painostus. Vaikka ei olekaan uskonnollinen yhteisö.
Jos olet Manhattanin pintaliitokingejä niin et ole kauaa kun alat keskustella vaipanvaihdosta ja haaveilla pienestä punaisesta tuvasta ja perunamaasta. Kun semmoista alkaa tahtomaan, niin uraohjusten yhteisöstä tulee lähtöpassit.

 

On muuten aika mielenkiintoista, että nykyisin pidetään tavoiteltavana erota ja toteuttaa itseään hedonistisesti. Jossain vaiheessa tavoitteena oli pysyä yhdessä ja KASVAA yhdessä. Se on täysin mahdollista, jos on halua. Ja se on kaikkein palkitsevinta

 

Tottakai se vaikuttaa ihmisiin, jos yleinen asenne ja toimintatapa on se että suhteesta kannattaa lähteä heti etsimään parempaa kun ei ole kiva fiilis.
Jos sitoutumista ei yleisesti ottaen arvosteta, yhä harvempi uskaltaa sitoutua.
Ja onko siinä sitten jotain väärää että ihmiset eivät sitoudu?
No, kaikki eivät tykkää parisuhteessa elellä ja se heillä suotakoon mutta väittäisin kyllä että suurinosa ihmisistä edelleen nauttii yksavioisesta ja pitkästä, onnellisesta liitosta.
Se vain jää yhä useammin saavuttamatta, kun ei kestetä niitä kurjia fiiliksiä ja vaikeuksia vaan jatkuva hyvän olon tavoittelu ja itseensä keskittyminen on tärkeintä.

 

Tottakai se vaikuttaa ihmisiin, jos yleinen asenne ja toimintatapa on se että suhteesta kannattaa lähteä heti etsimään parempaa kun ei ole kiva fiilis.
Jos sitoutumista ei yleisesti ottaen arvosteta, yhä harvempi uskaltaa sitoutua.
Ja onko siinä sitten jotain väärää että ihmiset eivät sitoudu?
No, kaikki eivät tykkää parisuhteessa elellä ja se heillä suotakoon mutta väittäisin kyllä että suurinosa ihmisistä edelleen nauttii yksavioisesta ja pitkästä, onnellisesta liitosta.
Se vain jää yhä useammin saavuttamatta, kun ei kestetä niitä kurjia fiiliksiä ja vaikeuksia vaan jatkuva hyvän olon tavoittelu ja itseensä keskittyminen on tärkeintä.

ku tää o just tätä että kuvitellaan että ne jotka haluaa onnea ei muka kestäisi parisuhteen alamäkiä oikean kanssa niitä kestää jonka kanssa on kuitenkin samanlaiset arvot ja unelmat on jokseenkin samat joita kohdin voi yhdessä mennä. siis sellanen missä toinen tukee toisen heikkouksia nii nettä päästään niistä yhdessä ylitse niistä heikkouksista mitä toisella on kun jossain asiassa toinen voi olla jahkailia vaikka muuten olisi suht ristiriidaton.

Mut nuorena kaikki on uutta ja ei ehkä ajatella poikkeuksia lukuunottamatta mitä siltä elämältää haluaa . vanhemapana toinen haluaakin enemmän seikkailla maailmalla perheensä kanssa toinen haluaakin vaan sen omakotitalon ja sen että nurmikko on yhtä siisti kuin naapurin . niin ei ne arvot kohtaa? vanhempana ja kokeneempana tiedät jo ne perus jutut ja sen pohjan josta on hyvä tehdä iskuretkiä uusia asioita kokeillen?. Mut kuinka hyvin noita asioita osataan tuoda esille nuorena? koska jos ja kun on vanhempana muuttunut niin kuinka paljon energiaa syö se että toinen haluaa ihan muuta kuin sinä? vanhempana taas osaat kohdata samanlaiset ihmiset ehkä paremmin ja tiedät mitä haluat elämältäsi .. mieluummin pitkä ja hyvä suhde sellaisen kanssa jonka kaa oikeasti haluaa olla yhdessä ja tehdä hyvää kuin väkisin pysyä henkisesti väärässä suhteessa kuin niin on vain tapana. ongelmien ratkaisukin on helpompaa sellaisen kanssa josta oikeasti välittää kun taas toisen kanssa se ongelmien ratkominenkin on energiaa vievää... kun esim sen vertaa nuorena ei tiedetä ollaanko koira vai kissa ihmisiä jotenkin kuvaavaa oli esim vesan se että heille oli yllätys vuoden päästä että toinen oli koira ja toinen kissa ihminen ja monessa muussakin asiassa sitten kinastellaan siitä kumpi otetaan kotiin kissa vai koira. tällästä se on kun nuorena mennään naimisiin monesti. mä tykkään oikeesti punasesta talosta toinen keltasesta ja kumman ääntä kuuunellaan siinä ja joutuuko toinen liikaa luopumaan itsestään toisen hyväksi? ja tietenkin kompromissei mut joutuuko kinka monesta asiasta niitä tekemään ja joustaako toinen? mä en ainakaan nuorempana tollasia juttui funaillu juuri nanosekunttia kauempaa noh ehkä senkin takia että tykkään monistaasioista ja menin vaan sen hetkisen tilanteen mukaan.

 

Tottakai se vaikuttaa ihmisiin, jos yleinen asenne ja toimintatapa .

En kyllä ole havainnut, että nykysuomalainen yhteiskunta mitenkään karsastaisi pitkiä tai jopa ikuisia liittoja.
Pikemminkin päinvastoin. Kyllä täällä on tapana juhlia hopea- ja kultahäitä.

Siinä on silti iso ero verrattuna yhteisöön joka eroja ei salli.

 

ku tää o just tätä että kuvitellaan että ne jotka haluaa onnea ei muka kestäisi parisuhteen alamäkiä oikean kanssa niitä kestää jonka kanssa on kuitenkin samanlaiset arvot ja unelmat on jokseenkin samat joita kohdin voi yhdessä mennä. siis sellanen missä toinen tukee toisen heikkouksia nii nettä päästään niistä yhdessä ylitse niistä heikkouksista mitä toisella on kun jossain asiassa toinen voi olla jahkailia vaikka muuten olisi suht ristiriidaton.

Mut nuorena kaikki on uutta ja ei ehkä ajatella poikkeuksia lukuunottamatta mitä siltä elämältää haluaa . vanhemapana toinen haluaakin enemmän seikkailla maailmalla perheensä kanssa toinen haluaakin vaan sen omakotitalon ja sen että nurmikko on yhtä siisti kuin naapurin . niin ei ne arvot kohtaa? vanhempana ja kokeneempana tiedät jo ne perus jutut ja sen pohjan josta on hyvä tehdä iskuretkiä uusia asioita kokeillen?. Mut kuinka hyvin noita asioita osataan tuoda esille nuorena? koska jos ja kun on vanhempana muuttunut niin kuinka paljon energiaa syö se että toinen haluaa ihan muuta kuin sinä? vanhempana taas osaat kohdata samanlaiset ihmiset ehkä paremmin ja tiedät mitä haluat elämältäsi .. mieluummin pitkä ja hyvä suhde sellaisen kanssa jonka kaa oikeasti haluaa olla yhdessä ja tehdä hyvää kuin väkisin pysyä henkisesti väärässä suhteessa kuin niin on vain tapana. ongelmien ratkaisukin on helpompaa sellaisen kanssa josta oikeasti välittää kun taas toisen kanssa se ongelmien ratkominenkin on energiaa vievää... kun esim sen vertaa nuorena ei tiedetä ollaanko koira vai kissa ihmisiä jotenkin kuvaavaa oli esim vesan se että heille oli yllätys vuoden päästä että toinen oli koira ja toinen kissa ihminen ja monessa muussakin asiassa sitten kinastellaan siitä kumpi otetaan kotiin kissa vai koira. tällästä se on kun nuorena mennään naimisiin monesti. mä tykkään oikeesti punasesta talosta toinen keltasesta ja kumman ääntä kuuunellaan siinä ja joutuuko toinen liikaa luopumaan itsestään toisen hyväksi? ja tietenkin kompromissei mut joutuuko kinka monesta asiasta niitä tekemään ja joustaako toinen? mä en ainakaan nuorempana tollasia juttui funaillu juuri nanosekunttia kauempaa noh ehkä senkin takia että tykkään monistaasioista ja menin vaan sen hetkisen tilanteen mukaan.

No ainahan parisuhteessa on kyse siitä,että jääkö enemmän plussalle vai miinukselle.
Joka suhteessa on myös niitä miinuspuolia, mutta onko ne kestettävissä?
Onko plussia kuitenkin niin paljon ja ovatko ne niin painavia, että löytyy sitä tahtoa ratkoa myös ongelmia.
Sekään ei riitä, että rakastetaan kovasti ja HALUTAAN ratkoa ongelmia.
Ongelmien ratkominen voi käydä niin raskaaksi, ettei suhdetta ole järkeä jatkaa.

Toki aikuisena tietää jo vähän paremmin mitä hakee, kuin teininä.
Kuitenkin ihmisenä kasvu jatkuu myös aikuisena ja voi olla että se puoliso mikä 30-vuotiaana oli hyvä lähteekin 40-vuotiaana kasvamaan ihan eri suuntaan.
Johtuu varmasti siitäkin, että oikeasti aika harva ihminen on aidosti oma itsensä ja elää itsensä näköistä elämää.
Olosuhteiden pakosta jne.voi ajautua työhön ja elämäntilanteeseen joka ei olekaan ominta minua ja sitten jonkun kriisin puhjetessa erota työstä ja vaihtaa alaa, vaihtaa asuntoa jne. ja kumppanin tehtäväksi jäää sopeutua muutokseen tai erota.
Muutos on kuitenkin pysyvä, kukaan ei ole samanlainen 40-vuotiaana kuin 60-vuotiaana.

 

On muuten aika mielenkiintoista, että nykyisin pidetään tavoiteltavana erota ja toteuttaa itseään hedonistisesti. Jossain vaiheessa tavoitteena oli pysyä yhdessä ja KASVAA yhdessä. Se on täysin mahdollista, jos on halua. Ja se on kaikkein palkitsevinta

Millä lailla koet, että nykyisin on tavoiteltavaa erota? Nimenomaan sen vuoksihan nykyisin on pariterapeutteja ja niihin on hirveäy jonot, että ihmiset pyrkivät ongelmissakin välttämään ainakaan heti eroamista.

Aiemmin ei suinkaan ollut tavoitteena kasvaa yhdessä, vaan tavoitteena tosiaan oli pysyä yhdessä - mutta syy oli yksinkertaisesti moralismi, ei siinä suhteen harmonisuutta mietitty.

 

Tottakai se vaikuttaa ihmisiin, jos yleinen asenne ja toimintatapa on se että suhteesta kannattaa lähteä heti etsimään parempaa kun ei ole kiva fiilis.
Jos sitoutumista ei yleisesti ottaen arvosteta, yhä harvempi uskaltaa sitoutua.
Ja onko siinä sitten jotain väärää että ihmiset eivät sitoudu?
No, kaikki eivät tykkää parisuhteessa elellä ja se heillä suotakoon mutta väittäisin kyllä että suurinosa ihmisistä edelleen nauttii yksavioisesta ja pitkästä, onnellisesta liitosta.
Se vain jää yhä useammin saavuttamatta, kun ei kestetä niitä kurjia fiiliksiä ja vaikeuksia vaan jatkuva hyvän olon tavoittelu ja itseensä keskittyminen on tärkeintä.

Miksi pitäisi kestää sitä, jos suhde tuo kurjia fiiliksiä ja vaikeuksia? Ei onnellinen suhde tarkoita sitä, että kestetään sitä, että on oikeasti onnetonta. Vaan onnellinen suhde tarkoittaa sitä, että kahdella ihmisellä on oikeasti hyvä olla toistensa kanssa.

 

En tarkottanutkaan viestissäni että jokainen lestamies olisi raiskaajia, pedofiili, insestin harjottaja ym.hyväksikäyttäjiä, sanoinhan että ne joille on annaettu rajaton valta yhteisön sisällä, eli ne tärkeät lahkojohtajat ym.päällemäsmärit, ne voivat tehdä mitä haluavat kelle haluavat lahkon sisällä. Sama juttu kaikissa uskonnollisissa suljetuissa helveteissä. Näitä harvoin pääsee ulkopuoliset tutkimaan, mitä niissä tapahtuu. Usassa on yksi lahko jonka pääpiru istuu linnassa, mutta lahko pyörii silti tän herran alaisuudessa ja toimittaa lahkon seksiorjia (nuoria lahkon naisia) linnaan vierailuajoilla.
Ainoastaan lahkosta karanneet pojat on kertoneet mitä siellä tapahtuu, henkensä uhalla.

Mikä lahko? Mistä siitä vois lukea? Mielenkiinto heräsi.