HS / Vanhoillislestadiolaiset teinit poseeraavat elämänkumppaninsa kanssa

vierailija
Itse olen alkanut seurustella 17v ja edelleen olemme yhdessä. Itse olen 34 ja mies täyttää 40v. Pari lasta meillä on. Onnellisia ollaan, ruusua ja arkea vuoron perään, niin kuin kai kaikilla. Ollaan ihan taviksia. Itselläni oli pari vakavampaa seurustelua takana ennen (1,5v ja 6kk). Miehellä yksi vakavampi suhde.
 
Terveempää kuin se kertakäyttöopetus meidän muiden avioliitoista. Kylmää miten moni ajatteleekin, että vain se oma onni on tärkeää. Lasten pohjalla ei väliä, sen voi rikkoa aina ja tehdä uusperheitä ja etä-isiä.
No luulisi, että rikkinäisiä perheitä tulee juuri silloin, jos pariutuu liian aikaisin. Ja olisihan sellainenkin vaihtoehto, että arvostettaisiin parisuhdetta ja perhekeskeisyyttä, mutta sitä perhettä ei tarvitsisi perustaa ensimmäisen seurustelukumppanin kanssa vielä silloin, kun on itsekin (juridisesti) lapsi - vaan voisi seurustella teininä ilman paineita, jos haluaa, ja etsiä rauhassa sen kumppanin, jonka kanssa voi perustaa kestävän parisuhteen ja perheen.

Itse en tosin koe, että ei-lestadiolaisten käsitys avioliitoista on mikään kertakäyttöinen. Se, että on mahdollisuus erota ja aloittaa uusi parisuhde, ei tarkoita vielä sitä, että kaikki haluaisivat tai aikoisivat tehdä niin. Suurin osahan kuitenkin välttää eroamista aika pitkään, vaikka menisi huonostikin, jos perheessä vain on lapsia.
 
Jostain syystä nämä liitot vain kestää, jos vertaa ei-lestadioleisten avioliittoihin
Mutta onko se liiton kesto sen pääasiallinen tavoite?

Ja yksi pointti, jonka aika moni hukkasi, oli minulla nimenomaan se, että se liitto pitää "valita" niin nuorena. Nuori ihminen, joka ei vielä ymmärrä rakkaudesta tai parisuhteesta juuri mitään eikä tiedä mitä itsekään haluaa, on liian epäkypsä tekemään sitovia valintoja. En vaan usko, että vanhoillislestadiolaiset olisivat sen parempia rakkauden asiantuntijoita kuin muut teinit.
 
vierailija
ja olihan tuossa yksi kuva tehty sillain reguem of dream tyyppisesti ja siinä oli hymy molemilla. Totta kuvaus tilanteet pitäisi tehdä luonnollliseksi eikä määritellä milalinen ilme pitää olla kun se muuttuu helposti poseeraavaksi ja tunne ei välity kun se onkin esitys.

Sitten en ole lestadiolainen mutta nyt kun funailin nuorempana olleita suhteita en edes miettinyt millainen se toinen on tai itse en kiinnittänyt niihin juurikaan huomiota ok huomio oli jossain muualla. Mutta henkistä kehitystä tapahtuu koko ajan ja sen oman itsen avaaminenkin tapahtui itselläni paljon myöhemmin ahaa olenkin tälläinen ja tuo toinen olikin tälläinen ja se olikin se suhde enemmän sellanen vaikka oli "hyvä" niin se energia vaatikin työstöä eikä tullut sillain vapaasti pintaan kun taas joidenkin kanssa se toimii sitten toisenlailla. Vanhempanahan sitä tietää ja tosiaan parempi olla vaik ittekseen ja jutella ihmisten kaa ilman mitään sen kummepaa takaajatusta ja jos jonkun kaa natsaa sit sillain niin se on hyvä homma jos ei natsaa niin noh maailmassa on kaikkea muutakin elettävää kuin parisuhde. Kuinkahan moni suhteessa ajattelee noh kun ollaan nyt oltu kymmenen vuotta vaikka ovatkin olleet vähän selalsia et ei uskalleta tuoda niitä oikeita toiveita ja haluja ilmoille kun sitten toinen ihmettelee aina et näinhän se homma ollaan tehty aina ja jokainen muutos on sellanen estynyttä menoa tyylinen niin pinnan alla kiehuu mutta tavat vaan pysyy samoina ?.. sitten on varmastikkin nuoria pareja jotka kykenee toistensa muutoksiin ja osaa ottaa ne muutokset vapaasti vastaaan ja tuetaan molemmat niissä toisia. kuinkahan moni nuori pari uskaltaa puhua ne kaikki salat sille toiselle?..
 
vierailija
Tää kyseinen lehti kuvaajineen oli haastatellut nuoria pareja, ja näiden ihmisten on pitänyt olla hymyilemättä kuvissa. SEN TAKIA NE EI HYMYILE ! ja näyttää " onnettomilta ja toosi surullisilta pareilta " HESARI HIENOSTI TEHNYT TÄLLÄSEN NEGATIIVISEN JUTUN !
törkeetä.
Hesarin toimittajille vain musliminuskoiset ovat niitä, jotka esitetään aina positiivisessa valossa.
 
vierailija
Minä olin 16 v ja mieheni 17 v, kun alettiin seurustelemaan. Reilu parikymppisenä erottiin muutamaksi vuodeksi, mutta valitsin ensirakkauteni uudelleen elämänkumppanikseni kolmekymppisenä. Sen jälkeen mentiin mentiin naimisiin ja tehtiin lapset.
 
vierailija
No luulisi, että rikkinäisiä perheitä tulee juuri silloin, jos pariutuu liian aikaisin. Ja olisihan sellainenkin vaihtoehto, että arvostettaisiin parisuhdetta ja perhekeskeisyyttä, mutta sitä perhettä ei tarvitsisi perustaa ensimmäisen seurustelukumppanin kanssa vielä silloin, kun on itsekin (juridisesti) lapsi - vaan voisi seurustella teininä ilman paineita, jos haluaa, ja etsiä rauhassa sen kumppanin, jonka kanssa voi perustaa kestävän parisuhteen ja perheen.
Kerrottiinko jutussa että, nuoret ei saa päättää seurustelua? Itse olen kasvanut lestadiolaisessa perheessä ja voin kertoa, että jos 15 veet nuoret aloittaa seurustelun, niin se ei välttämättä tarkoita, että he menevät naimisiin ja perustavat perheen. Nuoret (ja vanhemmatkin) saavat seurustella ihan rauhassa ilman naimisiin meno pakkoa!
 
vierailijaxx
Mikäköhän olisi vastaanotto tällä palstalla, normaalissa yhteisössä tai poliisilla siihen että kävisin hurmaamassa lähilukiosta itselleni 17-vuotiaan ja uskonlahkojen keinoin painostamalla ja uhkailemalla pitäisin sen itselläni panopuuna.

On se jännä että umpimielisten uskovaisten piireissä naisten paikka on niin selvä. Aivan kuin miehet olisivat homman suunnitelleet.
 
  • Tykkää
Reactions: Fukitol
vierailijahyväksyntä
Kyllä noilla pareilla erittäin vahva hiljainen painostus muiden taholta toimia noin.
Niiden odotetaan toimivan tietyllä tavalla.

Kolme lasta jo, siinä kaikille esimerkki pari.

Tuo on melko julmaa. Sen tietää vain se joka on kokenut jotain vastaavaa.
Siinä äkkiä jää kuitenkin oma ajatus taka-alalle.
 
vierailija
Mikäköhän olisi vastaanotto tällä palstalla, normaalissa yhteisössä tai poliisilla siihen että kävisin hurmaamassa lähilukiosta itselleni 17-vuotiaan ja uskonlahkojen keinoin painostamalla ja uhkailemalla pitäisin sen itselläni panopuuna.

On se jännä että umpimielisten uskovaisten piireissä naisten paikka on niin selvä. Aivan kuin miehet olisivat homman suunnitelleet.

Hyi perse...
 
vierailija
vierailijajeahbabyjeah
Tuskinpa se erokaan tavoitteena on. Jos naimisiin mennään niin eiköhän useimmat ajattele että se kestäis lopun elämää siihen asti kunnes toinen kuolee.
Tavoite on se että porukan jokainen "mies" saa itsellensä loppuelämäkseen palvelijan jota saa panna paljaalla niin paljon kuin huvittaa, joka hoitaa kodin ja lapset ja pitää armossansa turpansa kiinni.
 
Ns. suvaitsevaisten nuiva suhtautuminen lestadiolaisiin jaksaa aina hämmästyttää.

Lestadiolaisilla yhteisön normit ohjaavat selvästi keskivertoa enemmän sitä, mikä on sallittua ja miten esim. parisuhteessa toimitaan. Ja ilmeisesti myös yhteisö puuttuu normeista lipsuvien elämään.

Ymmärtäisin asian kritisoinnin, jos kritiikki suuntautuisi aina samalla tavalla samankaltaiseen toimintaan. Mutta ei! Islaminuskoiset ovat suurelta osaltaan ihan samoissa yhteiselämän asioissa lestadiolaisia kolmanteen potenssiin, säännöt ja ryhmäkuri ovat huikeasti tiukempia. Kuitenkin nuo lestadiolaisten kritisoijat puolustavat voimakkaasti "monikulttuuria" ja islaminuskoisten oikeutta toimia ryhmäsääntöjensä puitteissa. Lestadiolaistyttöä voivat vanhemmat ohjeistaa nuorena avioon. Muuta islamilasia tyttöjä lähetetään Suomestakin ("turvattomiin") lähtömaihin pakkoavioliittoihin, eikä kukaan tosissaan asiaan puutu.

Miksi lestadiolainen monikulttuuri ei kelpaa mutta islamilainen on cool? Ainoa keksimäni syy on rasismi - siis suvakkirasismi. Oman ihonvärin ja saman kulttuuripiirin edustajille ei sallita edes lievässä muodossa samaa kuin erivärisille, eri kieltä puhuville ja muualta tulleille islamilaisille. Hyväksyntä on siis riippuvaista ihonväristä, kulttuurista, uskonnosta ja kielestä - voisiko joku kertoa, miksi tämä ei olisi rasismia?
 
Ketjun aloittajana kommentoin, että ihan samalla tavalla kritisoin muidenkin uskontokuntien tai yhteisöjen vastaavanlaisia sääntöjä enkä kannata minkään yhteisön sanelupolitiikkaa. Vastaavanlainen ilmiö on minusta ihan yhtä vastenmielinen vaikka nyt sitten muslimiyhteisössä. Tämä lehtijuttu nyt kuitenkin oli kuvareportaasi suviseuroilta, joten siksi ketjun aihe käsitteli juuri vanhoillislestadiolaisia.

Mutta tuo ei kyllä pidä paikkaansa, etteikö pakkoavioliittoihin "kukaan" puuttuisi. Se, että niitä ei välttämättä huomata ulkopuolelta etukäteen ja siten pystytä suunnitelmia estämään, ei kuitenkaan tarkoita, etteikö "kukaan" tekisi "mitään". Kyllä niitä tarinoita on, että sosiaaliviranomaiset tai jotkut muut ovat auttaneet ulkomaille lähetettyjä tyttöjä takaisin Suomeen. Tosin se tietysti edellyttää sitä, että saavat yhteyden tyttöön, esim. tämä on päässyt soittamaan jollekin, joka on laittanut asian eteenpäin. Mutta on totta, ettei suomalainen järjestelmä reagoi kaikkiin epäkohtiin ihan ajantasaisesti tai ei tunnista kaikkien ongelmien olemassaoloa.

En myöskään muista lukeneeni tai kuulleeni yhtään tolkullisen ihmisen lausuntoa siitä, että muslimeille pitäisi sallia kulttuurisyistä vaikkapa pakkoavioliitot. En myöskään muista kenenkään ainakaan julkisesti puolustaneen muslimien ryhmäpainetta tai yhteisön sääntöjä yksilön oikeuksien yli. Mutta jos sinulla on vaikka jotain linkkejä tällaisiin, lukisin mielelläni. Älytöntähän sellainen on, ja varmasti sellaisiakin ihmisiä löytyy. Mutta se on ainakin ihan virheellinen väite, että yleensä "suvaitsevaiset" ihmiset hyväksyisivät kaiken uskonnon tai kulttuurin nimissä.
 
vierailija
Minusta on ainakin kiinnostavaa pohtia muitakin asioita kuin niitä, jotka koskettavat välittömästi omaa itseä. Mielelläni myös ymmärrän asioita ja asiayhteyksiä laajemmin. On myös kiinnostava kuulla sellaisten ihmisten näkökulmia, jotka poikkeavat omastani, varsinkin tämäntyyppisissä asioissa.
En lue kaikkia postauksia, mutta lukijoita näyttää olevan useampia... Vierailijoitakin.
Yks olennainen asia jää uskonlahkoista puhuttaessa - olennaisin kaikista ehkä? - että ne täyttävät rodun määritelmän siksi, etteivät pariudu muiden kanssa. Siitä puhui Jorma Palo avoimesti jo parikymmentä vuotta sitten. On vuosi vuodelta todella suuri sisäsiittoisuuden vaara, mitä ei vielä Darwinin perheessäkään ymmärretty, mutta kai sitten on tarkoituskin saada lisää uusia "tauteja"... vai mitä muuta voisi päätellä?
Muuten ei kiinnosta toisten touhut pätkääkään. t.paula
 
Pey
Pidän karseana sitä, että lasten tuloa ei saa itse valita eikä siihen voi vaikuttaa.

Sen sijaan nuorena pariutuminen on ihan jees. Se on ikäänkuin ihan luonnollista mielestäni.

Itsekin olen alkanut seurustella 16 vuotiaana ja mennyt 18 vuotiaana naimisiin. Olen kumminkin nyt 18. vuotta naimisissa emmekä aio erota. Olen onnellinen. Moni aikuisempana kumppaninsa valinnut ei ole onnellinen ja eroaa.
 
Pey
Mutta onko se liiton kesto sen pääasiallinen tavoite?

Ja yksi pointti, jonka aika moni hukkasi, oli minulla nimenomaan se, että se liitto pitää "valita" niin nuorena. Nuori ihminen, joka ei vielä ymmärrä rakkaudesta tai parisuhteesta juuri mitään eikä tiedä mitä itsekään haluaa, on liian epäkypsä tekemään sitovia valintoja. En vaan usko, että vanhoillislestadiolaiset olisivat sen parempia rakkauden asiantuntijoita kuin muut teinit.
Sinä aliarvioit nuoria ja nuorten kykyä rakastaa ja sitoutua.
 
vierailijavvv
Miksi lestadiolainen monikulttuuri ei kelpaa mutta islamilainen on cool? Ainoa keksimäni syy on rasismi - siis suvakkirasismi. Oman ihonvärin ja saman kulttuuripiirin edustajille ei sallita edes lievässä muodossa samaa kuin erivärisille, eri kieltä puhuville ja muualta tulleille islamilaisille. Hyväksyntä on siis riippuvaista ihonväristä, kulttuurista, uskonnosta ja kielestä - voisiko joku kertoa, miksi tämä ei olisi rasismia?
Tässä keskustelussa keskustellaan aloituksen mukaisesti lestadiolaisista. Keskustelijoiden kantoja muihin asioihin on hieman outoa lähteä arvailemaan ja vielä oudompaa on arvailun perusteella lähteä höpöttelemään rasismista.

Minä olen vihreä suvakki ja minusta kaikki ihmisten yksityiselämää tai vapautta rajoittavat uskonnolliset järjestöt pitäisi laittaa erityistarkkailuun ja puuttua epäkohtiin nopeasti ja voimakkaasti.

Yhteiskunnan viestin pitäisi olla selkeä, äänekäs ja anteeksipyytelemätön. Se että joku vanha uskovainen loukkaantuu on täysin toissijainen asia kun kyseessä on nuorten ihmisten ja tämän maan tulevaisuus.

Takapajuisille ja vahingollisille asenteille ei pitäisi antaa tilaa eikä kunnioitusta. Oli kyse sitten natseista, lestadiolaisista tai muslimeista.
 
vierailija vihreä

Hyvin kirjoitettu ja samoin Mörköäidin kirjoitus!

Minäkään en kyllä missään nimessä kannata yksilönvapautta ja -oikeuksia rajoittavia yhteisöjä tai yksittäisiä henkilöitä, olipa motiivinsa tällaiseen rajoittamiseen lähtöisin uskonnosta tai muuten vain ei-sallivasta mentaliteetista.

Kannatan sitä, että jokaisella on oikeus olla omanlaisensa ja elää omanlaistaan elämää - vaikkapa nyt lestadiolais- tai muslimiyhteisössä - kunhan voi toimia näin omasta tahdosta ja muita vahingoittamatta.
 
  • Tykkää
Reactions: TrueBlood

Yhteistyössä