Helsingin ja Uudenmaan down-lapsista 90 % abortoidaan

Dechs rakas:siittiö ei ole ihminen. Hedelmöittyneestä munasolusta tulee ihminen, siittiöstä ei. Tiesitkö sitä?

 

[QUOTE="vieras";23025159]Miten niin viikolla 22?[/QUOTE]

sillä viikolla saa vielä joissakin maissa keskeyttää raskauden jos lapsi on vaikeasti vammainen. tuos vaihees se on kyllä on ihan ihminen, pieni tosin. ja se murhataan kun aikuisten mielestä tää maailma on vain terveille ja täydellisille. koskahan ne alkaa sairaita vanhuksia teilata.

 

Hittolainen. Joka kerta masturboidessani murhaan miljoonia ihmisiä. Nyt tuli kyllä paha mieli.

Tuo kommentti oli alle sinun tasosi.
Toisaalta provosoituneena taitaa itse kukin meistä ajoittain taivuttaa rimaa... eli pistänkin kiven takaisin taskuuni.

 

[QUOTE="Vieras";23025167]Dechs rakas:siittiö ei ole ihminen. Hedelmöittyneestä munasolusta tulee ihminen, siittiöstä ei. Tiesitkö sitä?[/QUOTE]

ei se sitä oo tainnu ikinä kuulla. hyvä kun valistit ettei sillä oo huono omatunto.

 

Hyviä mietteitä.
Uskon että jokaisessa perää.
Luulen myös että ihmiset joiden lähipiirissä on tai on ollut vammaisia lapsia/aikuisia ovat vähemmän taipuvaisia abortoimaan lapsen vamman perusteella. Jos noin on niin silloin ero tavallaan ruokkii itse itseään...

minulla on lähipiirissä syntymässä vammautunut lapsi, ja se on vahvistanut entistä enemmän sitä mun päätöstä että jos vamma näkyy raskauden aikana niin se keskeytetään ja jos lapsi vammautuu syntymässä niin vamman laadusta riippuen annan heti pois, koska myöhemmin en pystyisi mutta en pystyisi elämäänkään lapsen kanssa

 

Minun mielestäni siittiöt eivät ole lapsia. Eivätkä alkiotkaan. Olen ehkäissyt jälkiehkäisypillerillä, ja jos nuorempana olisin tullut raskaaksi täysin sopimattomassa elämäntilanteessa, olisin ollut valmis alkuvaiheen keskeytykseenkin.

Minun pääni sisässä tämä asia menee niin, että kun tietoisesti jätän ehkäisyn pois, annan lapselle luvan syntyä tähän maailmaan. En aivan ehdoitta. Minäkin olisin valmis keskeyttämään raskauden, jos kysymyksessä olisi todennäköinen kuolema tai hyvin vakava kehitysvamma. Mutta Downin syndrooman lasken ominaisuudeksi, en syyksi päättää toisen ihmisen elämästä kieltävästi päätettyäni siitä jo kerran myöntävästi.

Jokainen muu saa ajatella niin kuin ajattelee. Jos joku pitää aborttia murhana, mikäpä siinä. Tai jos joku näkee down-lapsen abortoimisen laupeudentyönä, mikäpä siinä.

 

Kirjoitan tässä vain ajatuksia ylös lukematta koko ketjua, moni on voinut jo sanoa saman.

Eihän nuo tilastot kerro sitä, millainen tilanne perheessä on jo entuudessaan. Perheeseen voi olla tulossa jo kolmas kehitysvammainen lapsi, nainen voi odottaa lasta yksin ja kokea, ettei pärjää. Monelle varmaan tulee ajatus siitä, ettei pärjää ja ihan itsekäskin ajatus että ei halua sellaista perhe-elämää.

Oli syy mikä tahana, syyllistäminen ja aborttien moralisointi on minusta turhaa eikä auta myöskään jo olemassaolevia vammaisia yhtään. He ja heidän perheensä tarvitsevat tukea paljon, ja mistä se kumpuaa se ajatus, että en jaksa vammaista lasta? Varmaan siitä totuudesta että sellainen elämä on rankkaa. Minulle ajatus siitä, että lapseni ei koskaan saisi kokea normaalia elämää, on rankka. Minusta myös vanhempia pitää miettiä ja kunnioittaa tässä asiassa, ja kuunnella heidän jaksamistaan. Elämä on jo muutenkin aika suorittamista ja vaativaa.

 

down saadaan selvilla np-ultrasta ja varmistetaan kromosomitestilla joten abortti tulee n. vkolla 14

Voi mennä piiiitkälle tuon ylikin. Minä sain vastaukset kromosomitutkimuksesta vasta kun oltiin jo pitkällä yli 20 viikon.

 

[QUOTE="Noh";23025174]sillä viikolla saa vielä joissakin maissa keskeyttää raskauden jos lapsi on vaikeasti vammainen. tuos vaihees se on kyllä on ihan ihminen, pieni tosin. ja se murhataan kun aikuisten mielestä tää maailma on vain terveille ja täydellisille. koskahan ne alkaa sairaita vanhuksia teilata.[/QUOTE]

Niin joissakin maissa, Suomessa tietääkseni ei. Ja vamman saa yleensä tietää jo ennen noita viikkoja

 

[QUOTE="Neith";23025213]minulla on lähipiirissä syntymässä vammautunut lapsi, ja se on vahvistanut entistä enemmän sitä mun päätöstä että jos vamma näkyy raskauden aikana niin se keskeytetään ja jos lapsi vammautuu syntymässä niin vamman laadusta riippuen annan heti pois, koska myöhemmin en pystyisi mutta en pystyisi elämäänkään lapsen kanssa[/QUOTE]

oiskohan kuule parasta ettet ikinä hanki lapsia. sussa on pakko olla joku vika jos terveys on se joka määrittelee pystytkö pitää lapsen. parempi tollasten on pysyä lapsettomana. mitäs sä sitte teet jos sun terve lapsi vammautuu myöhemmin, vaikka vuoden vanhana? annat pois kun et voi elää sen kanssa. voi elämän kevät.

 

[QUOTE="Neith";23025213]minulla on lähipiirissä syntymässä vammautunut lapsi, ja se on vahvistanut entistä enemmän sitä mun päätöstä että jos vamma näkyy raskauden aikana niin se keskeytetään ja jos lapsi vammautuu syntymässä niin vamman laadusta riippuen annan heti pois, koska myöhemmin en pystyisi mutta en pystyisi elämäänkään lapsen kanssa[/QUOTE]

Sitten on vielä sekin vaihtoehto, että lapsi vammautuu myöhemmin. Minun lähipiirini kaksi kehitysvammaista ovat molemmat täysin terveinä syntyneitä. Se on varmaankin vaikuttanut omaan ajattelutapaani paljon.

 

[QUOTE="Neith";23025213]minulla on lähipiirissä syntymässä vammautunut lapsi, ja se on vahvistanut entistä enemmän sitä mun päätöstä että jos vamma näkyy raskauden aikana niin se keskeytetään ja jos lapsi vammautuu syntymässä niin vamman laadusta riippuen annan heti pois, koska myöhemmin en pystyisi mutta en pystyisi elämäänkään lapsen kanssa[/QUOTE]

Juuh. Vaikka jossain asiassa on jokin tendenssi tyyliin "suurin osa tekee niin tai niin" niin sitä ei voi koskaan soveltaa jokaiseen. Jokainen tuntee itsensä ja oman tilanteensa parhaiten.

 

oiskohan kuule parasta ettet ikinä hanki lapsia. sussa on pakko olla joku vika jos terveys on se joka määrittelee pystytkö pitää lapsen. parempi tollasten on pysyä lapsettomana. mitäs sä sitte teet jos sun terve lapsi vammautuu myöhemmin, vaikka vuoden vanhana? annat pois kun et voi elää sen kanssa. voi elämän kevät.

Eikös Neith nimenomaan kirjoittanut että kokisi jotta hänellä olisi "pakko" antaa lapsi pois heti, koska myöhemmin ei enää pystyisi?
Eikö se juuri tarkoita sitä että ei pystyisi luopumaan sellaisesta lapsesta joka vammautuisi myöhemmin elämässä?

 

oiskohan kuule parasta ettet ikinä hanki lapsia. sussa on pakko olla joku vika jos terveys on se joka määrittelee pystytkö pitää lapsen. parempi tollasten on pysyä lapsettomana. mitäs sä sitte teet jos sun terve lapsi vammautuu myöhemmin, vaikka vuoden vanhana? annat pois kun et voi elää sen kanssa. voi elämän kevät.

mä olen nähnyt vierestä sen mitä se arki on, ja niin kamalaa kuin se onkin niin en pysty enkä jaksa sellaista.
jos mun lapsi vammautuu jollain tavalla niin se on selvittävä, mutta fakta nyt on se että jos vammautuminen olisi kaikkien taitojen katoaminen, totaalinen liikuntakyvyn menetys niin väistämättä jossain vaiheessa joutuisin sijoittamaan lapsen laitokseen.
se voi kuullostaa tylyltä mutta niin se vain on.
ja nyt kyse on siis sellaisesta vammasta joka vaatii jatkuvaa avustamista, eli lapsi ei olisi itsenäinen perus asioissa

 

Eikös Neith nimenomaan kirjoittanut että kokisi jotta hänellä olisi "pakko" antaa lapsi pois heti, koska myöhemmin ei enää pystyisi?
Eikö se juuri tarkoita sitä että ei pystyisi luopumaan sellaisesta lapsesta joka vammautuisi myöhemmin elämässä?

ja mun näkemykseen siis vaikuttaa se että mä olen hyvin läheltä seurannut mitä se on, eihän se avustaminen , nostelu jne pikkulapsi aikana ole niin vaikeaa mutta kun lapsi kasvaa, niin se onkin eri asia.

 

[QUOTE="Neith";23025358]ja mun näkemykseen siis vaikuttaa se että mä olen hyvin läheltä seurannut mitä se on, eihän se avustaminen , nostelu jne pikkulapsi aikana ole niin vaikeaa mutta kun lapsi kasvaa, niin se onkin eri asia.[/QUOTE]

Joo. Jokaisen tarina on erilainen.
Minuun varmasti vaikuttaa se että lähipiirini erityistarpeisten ihmisten elämä on ollut muilta osin kovin valoisaa eivätkä omaisensa ole erityisesti uupuneet. Jos kokemukset olisivat toiset, varmasti ajattelukin erilaista.

 

Mä en yhtään ihmettele noita lukuja!Mä tiedän mitä on elää vammaisen lapsen kanssa ja sille lapsen äidille kaikki tuli yllätyksenä

 

[QUOTE="Neith";23025358]ja mun näkemykseen siis vaikuttaa se että mä olen hyvin läheltä seurannut mitä se on, eihän se avustaminen , nostelu jne pikkulapsi aikana ole niin vaikeaa mutta kun lapsi kasvaa, niin se onkin eri asia.[/QUOTE]

Juu, kieltämättä lapsen kasvaessa se ero terveisiin lapsiin myös kasvaa ja arki alkaa selvemmin muokkautua lapsen erityistarpeisiin. Uskoisin että asioiden läheltä seuraaminen, siis nimenomaan se seuraaminen, ei mukana arjessa eläminen, on sellainen asia mikä saa kaiken näyttämään raskaammalta. Silloin näkee selkeästi sen kaiken ylimääräisen työn ja huolen, muttei kuitenkaan omaa lapseen sellaista tunnesidettä kuin omat vanhemmat ja ne läheiset joille lapsi on aidosti omaa perhettä. Siinä jää helposti se kaikki positiivinen ja antoisa osa arjesta huomaamatta.

Mitä noihin nosteluihin yms avustamisiin tulee niin ihmisten lähtökohdatkin on erilaisia. Meillä molemmat vanhemmat ovat työksene hoitaneet vanhuksia, vammasia ja muuten erilailla sairaita ihmisiä. Eli ihan aikuisen ihmisen perushoito, arvaamattomuus jne eivät nekään ole olleet vieraita tai pelottavia asioita. On jo ennen lapsen syntymää saanut nähdä että myös se joka ei kykene itsenäiseen elämään voi sopivan avun turvin elää hyvää ja täyspainoista elämää. Näin kaikkea sitä työtä ja huolta väheksymättä.

 

Kuka täällä väitti että down-ihmiset voi elää ihan itsenäistä elämää?

Ei kyllä pidä paikkaansa, kyllä ovat koko elämänsä riippuvaisia muista ihmisistä. Vaikka nyt jonkun hoitolaitoksen yksiössä asuisivat.

 

Minäkin tekisin abortin.

 

masturboimine onkin syntiä. Lopeta se.

ja se sun olematon siittiösi ilman munasolua ja hedelmöittymistä ei oo vielä ihminen joten tää ei oikeestaan liity koko tähän asiaan herra näsä.

Mä en voi ymmärtää sitä että miten se ihmisarvo ja ihmisoikeudet syntyy poks vaan sillä hetkellä kun siittiö menee munasoluun.

 

Minä ilmeisen omituinen ihminen jatkoin raskautta vaikka sain tietää odottavani down-poikaa rv 13.... Ja onneksi näin tein, koska nyt minulla on aivan ihana 4v poika :heart:

 

Minä ilmeisen omituinen ihminen jatkoin raskautta vaikka sain tietää odottavani down-poikaa rv 13.... Ja onneksi näin tein, koska nyt minulla on aivan ihana 4v poika :heart:

Hienoa että kaikki on mennyt osaltanne hyvin.

 

Mitenkä rankkaa on sitten jäädä YH:ksi erityislapsen kanssa. Ei kaikilla ole läheskään samanlaista tukiverkostoa kuin jollain.

 

Juu, kieltämättä lapsen kasvaessa se ero terveisiin lapsiin myös kasvaa ja arki alkaa selvemmin muokkautua lapsen erityistarpeisiin. Uskoisin että asioiden läheltä seuraaminen, siis nimenomaan se seuraaminen, ei mukana arjessa eläminen, on sellainen asia mikä saa kaiken näyttämään raskaammalta. Silloin näkee selkeästi sen kaiken ylimääräisen työn ja huolen, muttei kuitenkaan omaa lapseen sellaista tunnesidettä kuin omat vanhemmat ja ne läheiset joille lapsi on aidosti omaa perhettä. Siinä jää helposti se kaikki positiivinen ja antoisa osa arjesta huomaamatta.

Mitä noihin nosteluihin yms avustamisiin tulee niin ihmisten lähtökohdatkin on erilaisia. Meillä molemmat vanhemmat ovat työksene hoitaneet vanhuksia, vammasia ja muuten erilailla sairaita ihmisiä. Eli ihan aikuisen ihmisen perushoito, arvaamattomuus jne eivät nekään ole olleet vieraita tai pelottavia asioita. On jo ennen lapsen syntymää saanut nähdä että myös se joka ei kykene itsenäiseen elämään voi sopivan avun turvin elää hyvää ja täyspainoista elämää. Näin kaikkea sitä työtä ja huolta väheksymättä.

en mie kiellä etteikö siellä joukossa olisi ihania ja hyviä hetkiä, mutta mie en myöskään ole valmis jättämään omaa elämääni sivuun. mie olen avustanut tuota lasta, tai jo nykyisin nuorta aikuista ja tiedän miten fyysisesti rankkaa se on. toki kyseessä on kuitenkin vain keskivaikea vamma, ja älli toimiii normaalisti.
mutta jokainen ajattelee asiat omalla kohdallaan miten parasta on ja mihin pystyy.