Helmimasut 2009 ~Lokakuussa~

Täällä ei mitään uutta, eli kotona saikulla ollaan ja olo ihan jees pahoinvoinnin osalta. Selkä temppuilee jatkuvasti, mutta alan olla valmis henkisesti siihen, ettei tämä ainakaan ennen synnytystä parane :/ Toivottavasti vaan ei kovin paljoa pahene, sillä sitten loppuu liikkuminen kokonaan kun se nytkin toisinaan on yhtä tuskaa.

Itkuisuus jatkuu myös. Eilen ajoin ystävän luota (jossa oltiin naurettu oikein urakalla) kotiin ja kuuntelin radiota ja sielt tuli joku hyvä biisi. Ja sit mä aloin jostain syystä ihan hillittömästi itkemään. Hyvä ettei tarvinu pysähtyä kun näkökenttä sumeni. Ja vauvalehtiä olen lukenut taas eilen ja tänään ja nenäliinaa on siinäkin tarvittu. Huh huh, onneks ei sentään tule mitään raivokohtauksia - mies tosin voisi olla toista mieltä :LOL: :LOL:

Eipä muuta kun viikonloppuja kaikille :wave:

Niisku ja mötkis 22+0
 
Täälläkin tasaiseen tahtiin odotus etenee, hyvä olo ja iiiiiiiiso maha! Kovin erilaisia nämä meidän raskaudet, kun lukee teidän juttujanne.
Uskomattoman nopeaa näillä viikoilla tämä kasvu, sekä oma että vauvan. Parissa viikossa huomaa selkeän eron vaatteiden mahtumisessa ja istuvuudessa. Ja vauvan painoarvio eilen oli jo 688 g!! Kyllä sen potkut jo todella tuntuukin ja näkyy mahan päältä. :heart:

Voimia supistelijoille ja kipuilijoille sekä huonovointisille. Ja hyvää viikonloppua kaikille!

Jolie 23 + 3
 
täällä kans sama meno jatkuu, sairaslomalla selkä- ja supistuskipuisena.
Nyt tähän tekemättömyyteen kyllä alkaa jo tottua. :D

Tilinauha tuli tänään ja aiheutti ylimääräisiä sydämenlyöntejä. Oli maksettu niin väärin kuin vaan maksaa voi ja heti sitten puhelin käteen ja ympäri pitäjiä soittelemaan. Selvisihän se, mutta ei sairaslomalla kyllä rikastumaan pääse kun jää tylyt , vuorokorvaukset ja viikonloppukorvaukset saamatta. :/

Tuolla joku kyseli vuorotyöstä, meillä tehdään viittävuoroa eli aaii-yy--- ja sit sama alusta. Aamuvuoro on ehkä mulle se pahin ja yleensä kolme ekaa työtuntia oksentelenkin vessassa, mut nyt ei oo siitäkään huolta. :LOL:

Joululahjoja tänään paketoin ja voi jestas niitä on jo kertynyt paljon.... Mut ihan hyvä, ettei tarvitse sitten taas jouluruuhkissa pyöriä paniikissa.

Eilen mentiin ekaan peprhevalmennukseen ja jos rehellisen mielipiteeni sanon, niin oli kyllä niiiin turha reissu ettei mitään järkeä. Siinä lopussa oli joku rentoutusharjoitus ja ukko nukahteli koko ajan :LOL: Kastuttiin vielä kotimatkalla ihan likomäriksi, kun oltiin pyörillä ja kauhea syyssade päällä. Mä ajoin sit vielä lätäkköön täysillä, kun en pimeessä nähny sitä tarpeeks ajoissa ja se heitti kaikki vedet vasempaan kenkään. :kieh:

Mut nyt meen päikkäreille, kun ei mulla ees mitään asiaa oo..

Smirge ja Viuhtiainen 20+4
 
LORELAILLE MUKAVAA matkaa =) Nauttikaahan lämmöstä. Mä täällä hytisen syyssateissa. Vähän omaksi iloksi nautin jädee ja pullataikina on nyt kohoamassa.....

Smirgelin:Teilläpä on aikasin alkanut perhevalmennukset. Aikanaan kun esikoista odotin niin perhevalmennus alkoi joskus rv 34... Kai se on eri käytäntö eri kaupungeissa :)

Niiskunenä: Mulla on ihan vastaavat kokemukset tuosta itkuisuudesta. Olin ystävälläni kylässä ja illalla lähdin ajamaan kotiin niin radiosta tuli joku biisi ja mä aloin pillittään niin, etten eteeni meinannut nähdä :LOL: Kivaa, et muutkin kun vaan minä :D

ne ei eilen suostunut katsomaan siellä äitipolilla tuota kohdunsuun tilannetta. :( Sanoivat, vaan "ettei ne niin kipeitä voi olla" :eek: Ajattelinkin, että pitäisikö soittaa terkkarille, et varais mulle neuvolalääkäriltä ajan, sillä olen varma, et jotain tuolla alapäässä on alkanut tapahtumaan. Vihlookin välillä supistelujen aikana tosi kovasti juuri tuonne kohdunsuulle.

Kai mä meen katsomaan onko mun pullataikina jo noussut tarpeeksi...

-kyrsä ja neiti-nappula 21+0 (uuh)
 
Moi!

Alkuperäinen kirjoittaja tyypin äippä:
Heippa! :wave:

Taas kyselen tyhmiä....Mitä on herajauhe?Sitä kun on joissakin suklaissa,kekseissä ja jätskeissä.Saako sitä syödä?Oon ainakin vedelly sellasta suklaata misä sitä on!
Eikös se ole ihan maidon osa vai kuinkahan sen nyt oikein osais sanoa mutta muuten voi syödä, ellei ole maitoallerginen..

=)

Hyvää matkaa LORELAI!!!!! Muista liikutella jalkoja hurjasti matkoilla, onhan hyvät tukisukat!!!???

T:Möökö ja muru 22+5 :heart:
 
Perjantaita mammoille!

Taidettiin Smirgelinin kanssa olla samassa perhevalmennuksessa eilen.. ;) Meille se oli jo toinen valmennuskerta, eka oli psykologin pitämä kalvosulkeistyyppinen TOSI TURHA valmennus. Piti olla suuhygienistin luento samassa mut hänpä ei saapunut paikalle lainkaan! Mä oon kyllä tosi pettynyt näihin tähänastisiin valmennuksiin, toivottavasti parempaa ois luvassa.

Täällä tosi raskas työviikko takana, selkä ihan morjens ja muutenkin tosi väsy olo.. Taitaa nyt ruveta se hemoglobiini laskemaan, ainakin ihan semmonen olo.

Pötkö potkii jo ihan näkyvästi, hassua =)

t.R+Pötkö 23+5

ps. Todella isot lohdutushalit Ursukselle! :hug:
 
Ursus Maritimus: :hug: :'(

Minä olen ollut kohta 4v. kotona ja ihan varmasti hoidan tämän kolmannenkin 3-vuotiaaksi asti kotona. Se on vain sellainen periaate minulla. Olen ja pysyn vaikka ei olisi aina kivaa.
Tosin Thaimaan matkoista ei voi kuin haaveilla, mutta se nyt on pieni hinta tästä että saa vaan olla lapsia varten olemassa. Tätä minä haluan tehdä vaikka aika moni on sanonut pahastikin tästä "loisimisesta" :)
Aion olla viimeistään 30-vuotiaana työelämässä (ja piuhat poikki!), ehdin siis tehdä töitä vaikka 40 vuotta ja maksaa yhteiskunnalle "loisimani" rahat. Ja varmaan kiinnostaa olla töissä sitten 10v. kotiäitiyden jälkeen. Niin eikä tarvitse työnantajan todellakaan pelätä että olisin sitten ihan heti jäämässä äitiyslomalle!

Seksistä sen verran, että minä olen aina tarvinnut seksiä vähintään joka toinen päivä, myös raskausaikana.
Nyt sitten jostain syystä ei tee yhtään mieli :( Ja seksi on jostain rv 10 lähtien koskenut ihan kunnolla! Kamalaa! Ja nyt tämä supistelukin vielä, grrr....

Häistä, en aio ikinä mennä naimisiin :p Yksi kerta riitti minulle, kiitos vain. Eletään synnissä minun puolesta vaikka maailman tappiin asti!

Meille selvisi rakenneultrassa että poika tulee, minkä jo arvasinkin. Nimikin on jo päätetty ja vauvaa kutsutaan jo sillä nimellä :)
Kaikki kamat pikkusälää lukuunottamatta on kasassa, kerrankin ajoissa!

-PK rv 21
 
Ursus maritimus :'( :'( :hug: :hug: :hug: Seurasin tuota ketjua ja monet itkut itkin. Ihan sanaton. Paljon voimia teidän perheelle. :hug:

mulla oli jotain muutakin,mutta meni pois mielestä.nyt lähden nyyhkimään sohvan nurkkaan. tulipas kurja olo :'( ON SE NIIN VÄÄRIN!!!!!!!!!!!!!!
|O

labello ja mytty 22+5
 
Ursus: :hug: En halunnut avata tuota toista pinoa ennen kuin luin täältä viestisi. Pelotti liikaa, kun näin, että sinne paljon kirjoitettiin. Olen niin pahoillani, toivoin niin kovasti, että olisitte saanut Tiukun syliin :'( :'( Ei sitä meinaa kestää näin sivusta seuranneena, kuinka paljon Tiukun poismeno teiltä vaatiikaan voimia. Rukous teidän ja pikku-enkelinne puolesta :hug:
 
Heippa kaikille! :wave:
Jotain piti kommentoida,mut en nyt muista mitä se oli! :whistle:

Omaan oloon ei erityistä,sellasta kyl olen ihmetelly,et miks mun ylämahaa sattuu aamusin kun herään?!Se ei oo närästystä,ainakaan mun mielestä.
Nyt o eilisestä asti sattunu päätä,kun lyötiin pojan kans päät yhteen aika mojovasti!Hän osu suoraan mun ottaan! :whistle: Toivottavasti menee pian ohi.

Einari on kyl vauhdikas kaveri,kun vertaa millanen isoveli oli masus! =) Välillä heiluu koko maha,kun hän siel myllertää!! :LOL: Tuntuu että maha senkun kasvaa!!Jos se tätä tahtia kasvaa,millanen mahdankaan olla helmikuussa!! :whistle: :LOL:

Nyt valmistautumaan kauppareissulle!
:wave:

Tyypin äippä ja Einari 22+5(En pysy kyl viikois mukana!)
 
Ursus, oon seurannut sivusta tuota teidän tilannetta ja todella pahoillani oon teidän puolesta!!! :'( :hug: Paljon voimia, tuntuu niin pahalta!

Labello, mä oon taas jostain syystä livahtanut listalla 9. päivään, vaikka viime listassa oli jo tuo oikea päivä, eli 10.2. B) Kiitos sinulle jos jaksat vaihtaa!!

Täällä voidaan hyvin, maha on jotenkin noussut ylemmäs ja liikkuminen on yllättävänkin helppoa. (joo nyt sitä tietenkin miettii, että onko jokin vialla kun on liian kivuton ja hyvä olo.. :D )

Neiti liikkui tiistain neuvolassa niin paljon, että ei saatu pulssia laskettua. Äänet kyllä kuului aina hetken, eli ei se siellä sydämettömänä heilunut. Kaikki oli muutenkin kondiksessa, paino tosin on nyt lähtenyt näköjään nousuun, melkein 3 kiloa oli tullut viime neuvolasta (4 kiloa kokonaisuudessaan).

Onko teidän vauvoilla rauhallisempia ja riehakkaampia päiviä? Tämä potkii ja hyörii välillä ihan hurjana ja sitten joinain päivinä (esim. eilen) oli ihan rauhassa melkein koko päivän. Jotain liikettä siis tuntui kyllä, mutta ei niitä nyrkkeilytreenejä mitä joinain päivinä on.

Nyt pyörä- ja ruokakaupoille. Jos sitä saisi miehen huijattua jotenkin Hulluille Päivillekin.. Siellä on kuulemma ihania vauvanvaatteita!

Kvartti ja Neiti B 22+4
 
Ursus Maritimukselle lämmin osanotto! :hug:

Omaan napaan ei kummempia kuulu. Paitsi että pyöristyy kovasti. =) Nyt parin viikon sisään on tullut ihan selkeä vauvamaha näkyviin.

Äippäloman suunnittelen aloittavani 30 päivää aikaisemmin. Vielä yli pari kk pitäisi jaksaa töissä... :whistle:

Salilla käynti täytyy varmaan pikkuhiljaa lopettaa. Eilen kävin ja alataljassa haukkareita tehdessä alkoi tuntua, että vauva syntyy tähän paikkaan! :eek: Otin tietenkin rauhallisemmin sit, ja esim. jalkaprässi (istuen) ei tuntunut lainkaan pahalta, mutta kun pääsin kotiin maha oli koko illan kivikova pallo ja vielä keskellä yötä herätessäkin. Kertakaikkiaan epämukava olo.

Joku oli paketoinut jo joululahjoja. Voin kertoa, että täällä on ensimmäiset joulutortut leivottu! :LOL: Ja ahmittu myös niin, että välttis en enää ennen joulua leivokaan. Lahjojen hommaaminenkin olisi varmaan järkevää aloittaa, koska se ryysis joulun alla on ihan sietämätöntä. Meillä muuten ekaluokkalainen uskoo vielä ihan täysillä joulupukkiin. :xmas: En ole hennonnut kertoa totuutta, vaan olen odotellut itse asiassa jo viime syksystä, josko tyttö itse alkaisi pohtia asioiden oikeaa laitaa. Mutta ei sinnepäinkään, se kyselee vaan, että joko tontut on liikkeellä... :D

Kössi 23+2
 
Ursus maritimus:lämmin osanotto myös täältä :hug: menee kyl ihan sanattomaksi,paljon voimia sinulle ja perheellesi.

Tänne ei kans kummempia.Tänään pidetään tuparit uuden kodin kunniaksi
:D vähän eilen jo alottelin siivousta ja tänäänkin luvassa vielä siivousta.Makarooni salaattikin pitäisi valmiiksi saada.onneksi muutto tosiaan on ohi,sillon kyl huomasin et supisteli ku kanto painavia laatikkoja,vaikka tiedän ja neuvolastakin sano et sais mitään kannella,mut tulihan tuota vähän kanneltua kuitenkin.

Ens viikon neuvolaa odottelen ja sillon saaki sen todistuksen kelaan,ja sit odottelemaan pakkausta :D

hemuliina ja viikkoja tasan 22 :heart:
 
Ursus :hug: :hug:

(.)
viikolla käytiin 4D:ssä. Ihanaa oli pieni siellä nähdä.
Tarkan tutkimuksen teki ja niiltä osin kaikki hyvin.
Painoarvio 410g. Sukupuolikin paljastui mutta se jää ainoastaan
minun ja miehen omaksi pikku salaisuudeksi..
Niin ja istukka on todella tuossa etuseinässä! Ja sen takia ne
liikkeet tuntu vasta myöhemmin kun ekassa raskaudessa
ja mikä ihaninta, istukka on jo noussut kohdunsuulta pois.
Muutenkin helmi potkiskelee jo reippaasti, tuntuu ihan selkeästi
jo mahan päällekkin. :heart:

vointeja kaikille!

iitukka ja helmi rv 21+0 :D
 
Kvart Över: Meidän pirpana on ainakin tuollainen välillä virkumpi ja väillä rauhallisempi. Siis joskus on päiviä, ettei näytä olevan hetkeäkään paikallaan, sitten välillä taas voi kulua koko päivä, etei liiku, ehkä sitten vasta illalla pari liikettä. Mutta huomasin kyllä itse, että taitaa riippua tosi paljon pirpanan asennosta, eli jos se on kiertynyt peppu eteenpäin, niin en kyllä tunne, vaikka sitten kohdun takareunaa koskettelisi. Tunnen vain, kun potkii tai käsillä koputtelee kohdun etuseinää. Meinaan, että enemmän kuin vauvan liikkumisesta niin olisi kyse siitä, etten vain itse aina tunne niitä liikkeitä.

:heart: lentoemo ja lentäjän poikanen 20+6 :heart:
 

Yhteistyössä