KIITOS kaikille osanotoista koirulin suhteen, kai tätä itkua vielä piisaa,mutta eikös se ole tervettä käsitellä surunsa ulos,luulisin...
SLEEPING ja ROSINANTE: minä myös ounastelen että sektio tulossa tälläkin kertaa, kun tosiaan toi sisälantiomitta on liian pieni täysaikaiseen alatiesynnytykseen. Esikoiselta siis 10v. sitten tämä röntgenkuvaamalla todettiin viikolla 37. silloin myös päätettiin sektion pvm ja kellonaika. (taisin joskus aiemmin sanoa että jopa kuusivkoa ennen syntymää annettiin tuo aika,mutta harva pääni taas temppuilee,ja kun vanhan äitiyskortin löysin,niin sieltähän ne faktat löytyy).
Röntgenkuvaushan on säteilyaltistusta,enkä tiedä millä perusteella niitä sitten tehdään. Mulle laitettiin mahan päälle se suojakangas ja kuvasivat mahd.läheltä lantiota. Tiedä sit...
Alunperin synnytystapa-arvion sisätutkimuksessa alkoivat ahdasta lantiota epäilemään, ja vaikutti asiaan myös rakenteellinen yhdenmukaisuus oman äitini kanssa,jolla myös on ahdas sisälantio ja häntäluu murtunut minua ponnistaessaan niin pahasti että tänäkin päivänä (35v myöhemmin) vaivaa. Sisarukseni ovat sitten sektiolla syntyneet.
OMA NAPA on edelleen pahoinvoiva, aamut suht ok, päivän edetessä myös ällötys etenee ja illat ovat kamalimpia. En tosin ole oksentanut kertaakaan, yökkimiseen on jäänyt, onneksi.
Päänsärkyä ja viimeisimpänä närästys. Yks ilta ihmettelin että mitä tää nyt on,kun polttelee ja ahdistaa rintaa,mies sanoi että ota samarinia, sua närästää...
Ja jos edellisestä raskaudesta jotain on pääteltävissä niin ainakin iskiaskipuja on vielä tulossa
, sit lähtee jalka/jalat alta ihan varottamatta, ainakin tosiaan viimeksi näin.
KYRSÄlle vielä jaksamista oksentelun kanssa, olen ollut itse kerran tiputuksessa kuivumisen takia (en raskaana ollessani), ja olin silloin jo niin kuiva että vaan kramppasin...Ei hääviä!
helmeillään!
tatuka&väiski 10+1