** Helmikuun Helmet** joulukuu

Oijoi, 5 vapaapäivää edessä. Sitähän saa pientä maistiaista vapaaherrattaren elämästä :D

Mies synnytykseen totta kai. En yksin ole tähän tilanteeseen päätynyt, joten saa todellakin kantaa oman osansa ja olla tukena. Eipä tuo ole itsekään varmaan edes harkinnut ettei tulisi?

Neuvolakuulumisia eiliseltä:
melkein paukkui 10kg rikki :ashamed: toivon ettei enää ihan tolkuttomasti vaaka värähtäisi.
Sf 32 (rv32+4)
RR ja hB ok.
Vauva kierähti dopplerin alta pois moneen kertaan, ei ilmeisesti tykkää kun tutkitaan ja painellaan
:heart:
Sairaslomaa olisi terkka suositellut puutumisjuttujen takia, mutta "pakko" yrittää hoitaa sovitut työt. 4 työpäivää onneksi enää, tammikuun ekan viikon pidän omaa lomaa.

Kelasta todellakin päätöstä luvassa aikaisintaan helmikuun lopussa :eek:
Hieman rassaa tää epätietoisuus.

32+5
 
Provosta... Täytyy myöntää, että mieluummin täällä valitan kuin esim. siskolleni, anopilleni tai vanhemmilleni, olisivat heti hätää kärsimässä ja ambulanssia tilaamassa. Tässä raskaudessa on ollut enemmän kremppoja kuin kahdessa aikaisemmassa ja kyllä mies sanoikin jo kerran, että jos eka raskaus olisi ollut tällainen niin hän olisi jo monet kerrat kuskannut väkisin sairaalaan, nyt luottaa mun arvostelukykyyn. =)

Keskiviikkona oli neuvola:
rv: 30+2
paino: -1,4kg edellisestä käynnistä (+4,6kg alusta)
rr: 117/73
prot: +-
gluk: -
leuk: + (ei pissatulehdusta)
sf: 29
perätilassa

Tänään oli sitten diabetespoli (aloitettiin insuliini) ja äitipoli. Äitipolilla on kontrollit parin viikon välein ja ilmeisesti tuonne diabetespolillekin tulee käyntejä, vaikka seuraava onkin soittoaika. Vauva kasvaa +75-80% käyrällä, mutta mahtuu siis vielä normitaulukkoon... Painoarvio oli 1,8kg.

Heltu ja Rymy 30+4
 
iltaa

mitä luulette kehtaako sitä kayda ulkona tuulettumassa miehen kanssa?
Tekis mieli katsastaa tuo paikallinen onnela :D

Kiire tulee jos lähteä aikoo...
voishan tuota suihkuun ainaki mennä,katsoa kui jaksa a sen jälkeen...

illan jatkot :wave:
 
Moikkis,

mitäs tänne kuuluu? Ihanaa, enää kolme yötä jouluun... :p

Alkuperäinen kirjoittaja Kiin:
Joululahjoista Pakkasin eilen viimeset paketit, jotka menee meiän kavereille. Miehelle oon ostanu Isyyspakkauksen ja Isä syntymässä- kirjan. Toivottavasti on mieluiset.
Mä ostin isänpäiväks miehelle ton Huttusen Isyyspakkauksen; tuleva isä on sitä selaillu ja joitain kohtia kuulemma lukenu, mut ei ollu inspannu niin paljon, et ois lukenu kokonaan. Ei san puoleen, emmäkään varmaan jaksais mitään vauvaopusta kokonaan lukea... :/ Isäntä luki kyllä mielellään hohotellen kirjamessuilta hankkimani Vuorisen Raskausarpia; tais olla sille sopivampaa "vauvamatskua". =)

Miehen mukana olosta synnytyksessä: Meillä on kans mies lähdössä ehdottomasti mukaan, mutta olen sitä mieltä, että kaikkien miesten ei ihan oikeasti kannata lähteä. Jos homma tuntuu vastenmieliseltä, ei oo mun mielestä järki pakottaa. Siitä voi tulla tosi huono kokemus sekä äidille että isälle ja pahimmassa tapauksessa jäädä "traumat". Jotkut isät on vaan haitaksi synnytyksessä ja äidille olisi helpompaa, jos palvelijana olisi joku muu kuin isä, esim. paras ystävä tai oma äiti. Ollaan keskusteltu miehen kanssa jonkin verran hänen hommistaan synnytyshuoneessa, mutta ajattelin, että tekis ihan listan toiveista, jos en vaikka sit niitä älyäkään itte pyytää siellä.

Oot kyllä saanu ihanat lahjat Tillukas! =) Mulla yks asiakas sano tänään, että onhan tää mun raskaus hieno asia, mutta kyllä hän toivoo, että se ois tullu vähän myöhemmin kun hänen asiat on vielä ihan sekaisin. Ikään kuin kukaan muu ei vois hoitaa hänen asioitaan! :LOL:
Ja onneks tosiaan ei käyny miehelles mitään! :eek: Enkeleitä oli matkassa!

Mulle muuten tarjottiin eilen istumapaikkaa täpötäydessä ratikassa! Tarjoaja oli keski-ikäinen nainen; suurin osa vaan istui ja möllötti mun massua, niin kauempana vaunussa nousi tuo ihana nainen ylös paikaltaan. =)

Mulle on kuulemma tulossa vauvakutsut ens viikolla. =) Ei ameriikanmalliset, vaan suomalaisversiot: mennään kuulemma syömään ravintolaan pitkän kaavan mukaan. :heart: Ihanaa!

Niin, viis päivää vapaata tosiaan nyt! =) Kukas se sanoikaan, että saa jouluvapaista vähän niinkun esimakua vauvalomaa varten? Tottahan se on kun joulun jälkeen on enää kaks työpäivää, jiihaa!!!

Jotenkin tuntuu vähän jäykältä olo... Pitäisköhän lämmittää vaikka sauna... :/ Musta on tullu viimeaikoina ihan himosaunoja. =) Mistähän sekin johtuu?

palaillaan,

eva & helmi 33+2 :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Saanukka:
iltaa

mitä luulette kehtaako sitä kayda ulkona tuulettumassa miehen kanssa?
Tekis mieli katsastaa tuo paikallinen onnela :D

Kiire tulee jos lähteä aikoo...
voishan tuota suihkuun ainaki mennä,katsoa kui jaksa a sen jälkeen...

illan jatkot :wave:
Tottakai kehtaa, jos se kehtaamisesta on kiinni. Mä en tykkää enää oikein käydä ravinteleissa, kun humalikkaat immeiset on arvaamattomia, vaikkeivat pahaa tarkottaiskaan. Onnelassa oon käyny kerran Hgissä ja kerran Lahdessa, ja oli viimeiset kerrat: ei oo mun juttuja nuo sedulat... |O Mut kukin tavallaan! =) Hauskaa iltaa teille! =)

 
saanukka: mee ihmeessä jos jaksat lähtee, nyt kannattaa mennä ku se on vielä helppoa =) ja hyvää tekee nähdä ihmisiä. ite oon nykyään niin väsyny illalla et kympiltä jo sänkyyn :snotty:

kuulin muutes tänää mitä yhet vanhemmat oli ostanu 1,5 veelle joululahjaks. pienen trampoliinin... olin vähä et mit vit :eek: ois saman tien ostanu vaikka veitsisarjan B)

käytii kaupoilla, vöi jösses että oli porukkaa |O parkkipaikkaaki sai kytätä ikuisuuden ja prisma oli ku nuijalla lyöty. rekkajonot ylti nyt jo melkee karhulaa et ne tosiaa jouluna on varmaan siellä vantaalla asti |O jotain positiivistaki, oltii kolme tuntia liikenteessä ja ku tultii kotia oli pojun vaippa kuiva ja halus heti pissille. ihanaa että se alkaa oppii kuivaks =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Cruella DeVille:
kuulin muutes tänää mitä yhet vanhemmat oli ostanu 1,5 veelle joululahjaks. pienen trampoliinin... olin vähä et mit vit :eek: ois saman tien ostanu vaikka veitsisarjan B)
Ei helvetti ihmiset on hulluja... :eek: :eek: :eek: No, ehkä ne treenaa lasta siinä käsistä hyppyytellen. B)

*muoks* Mä oon muuten kuullu niistä, jotka ostaa vauvoilleen pleikkareita, mut ne taitaa vähän enempi olla vitsejä ja sit niinku ittelle kuitenkin. =)
 
Iltaa kaikille

KOmmentoin jotain..mitä tää latvasta laho muistaa :ashamed:

Synnytys ja oma isäntä samaa mieltä!!
Multa joku tuttava kysyi taannoin, että lähteekö mies mukaan ja olin ihan puulla päähän lyöty, että joku ees kysyy moista:
Totta hemmetissä lähtee! Yhdessä on tähän tilaan tultu, joten saapi luvan vaikka sitten ilokaasun turvin hänkin synnytyksen kestää läpitte saakka!

Eli mulla ei ollu tullu edes pieneen mieleen, etteikö hän mukaan tulisi . --- Ja onneksi mies ajattelee itse ihan samoin.
Pessi eihän tuo painonnousu ole edes paha, ihan normaalimäärissä menee :) . Mä pistän paremmaks, nyt about +16kg :whistle: . MUTTA, ihme kyllä kaikki kerääntynyt tosta mahasta alaspäin, kun tyttöjä odottaessa naamakin nii läski että!

Saanukka mee ihmees, jos jaksat! Mua vaan pelottaa kans ne humalaiset, jos kaatuuvat päälle tmv.. :/

(.) Vaihteeksi ollut nii kiva päivä, mieli pirteä ym =) . Aamulla annoin tytöt isänsä matkaan ja hiukan kaunistelin itseäni ja lähdin kaupunkii sille fysioterapeutille. Kyllä hieronta oli vaa ihanaa, vaikka asennon löytäminen vaikeeta. Istualtaan olin, oli sellanen istumapenkki, mihin pään laitoin ja nojasin etukumaraan.
Sit kävin KELAlla kun ei äitiysrahapäätöstä ole tullut, vaikka tiedän, että minimille jään. Koneet odottaan 2006 verotietoja.
Jäin kaupungille ettii sitä isännän lahjaa.. Löysin pikku putiikin, jossa nainen ite ompelee mm. bodyja, paitoja jne ja kirjoilee tekstiä. NO myöhässä olin joulua ajatellen, mutta tilasin molemmille miehilleni =) : Isommalle paidan "isukki" ja pienemmälle bodyn 60cm "isukin aarre", sellasen ruskea/sinapin keltanen raitakuosi. Ihanat musta :heart: . Tammikuun puoleenväliin saan ne. Nyt ostin sit sellasen "iskä" pyjaman sille joululahjaks.

Sitä ku ei ole immeisten ilmoilla käyny kohta 3kk:een, paitsi ruokakaupassa, ni hitsinpimpulat, raskaushan on etu!!! Joka paikassa sain erinomaista palvelua, kun taivastelivat, että kohta se syntyy ja voi mahoton, kun on iso maha, onko kiva saada jouluvauva jne :D . Ei tarvinnu kumarrella tai mitään..ja joka puljussa kommentoitiin tota mahaa ja kaikki luuli, että syntyy joulukuussa..sit ku vastasin, että 6vkoa ois jäljellä, ni alko taivastelu, mite näyttää nyt jo nii tuskaselta. HIH... oikeestaan oli ihan kivaa =) .
Käytiin viemässä joulukukat isälle ja mun mummolle, ni mummokin taivasteli moneen otteeseen, mite voi olla iso ja pyöreä maha.. -Sinä se synnytät yli neljäkilosen pojan, ku tuollanen jo nyt on.
Kai se sit on tosiaan iso, mun kroppaan. Ja muoto on tosiaan nii erilainen ku tytöistä, ni tekee isomman näköseksikin siksi.

Liikkeistä Tää on iha uskomaton liikkuja, tulee niin läpi kohta, auts!! Joka liike alkanu sattumaan ja ei ole muute enää hiljanen kaveri sit yhtään.. hyvä niin =) . Sattu vaa samperisti, ku muljuttelee tuolla, kintut tulee selkeesti läpi, saa melkei kiinni jalasta. Pyllyn nostelu tekee kipeintä. Myös käsiään heilutta tuol nivusissa, että aika ilkeetä tekee. Alkaa herralla tila loppua yksiössään. Ja kasvanu varmaa siitä maanantain ultrasta puol kiloo..oikeesti, nää liikkeet ole ikinä viel näi kipeetä tehny.Mutta hienoa kun kasvaa!

Tuli myös epikriisi KYSistä. Siinä oli kahden lekurin selostukset. Tää aamunen tosi sydämellinen jamukava lääkäri kirjotti aika suoraan niistämun olotiloista ja sanomisista. Mm. että äidi ei saa tarpeeksi tukea omasta neuvolastaa ja voisi miettiä terveydenhoitajan vaihtoa.. Oli itkuinen ja väsynyt, mutta realiteettinen :D . Ja paljon muuta.. sellaista, mistä kyllä tämä mun terkka ottaa nokkiinsa, mutta ihan asiaa kirjotti. Meneepä palaute sit tuota kautta, kun mulla aika vaikeeta antaa kritiikkiä, joka voi pahoittaa mieltä..toki sekin pitäs pystyä sanomaan.

Mut nyt syömään! Jos tuo poika rauhottus tuolla..tulee varmaa läpi kohta |O

:heart: nelli&pulla 33+1
 
Huomenta mammatoverit! :wave:

Mitäs teille tänään? Olitkos Saanukka hippaloimassa? Mä heräsin normaalin rytmin mukaisesti seittemältä tikkana, eikä nukuta yhtään. On vähän flunssainen olo; nenä ei oo tukossa, mutta kurkku tuntuu kraheelta. Toivottavasti ei tuu flunssa jouluks! :eek: Tein nenähuuhtelun ja hörpin parhaillaan teetä. :p

Mitäköhän sitä tänään tekis... Aiotaan ainakin mennä käymään haudoilla. Ostin eilen Stockalta (niin, olin sit Itiksessä TAAS, vaikka kirosin sen alimpaan helvettiin keskiviikkona :whistle: ) kivan hautalyhdyn yhden läheisen tädin haudalle. Me ollaan hoidettu sitä, kun oltiin varmaan läheisimpiä sukulaisia sille. Hän kuoli pari vuotta sitten paria kuukautta vaille 100-vuotiaana ja siinä oli kyllä semmoinen täti että... =) Nuoremmat jäi menossa jalkoihin... Viedään se lyhty tänään tonne Malmille. Jouluna mennään sit mun porukoilla eri haudoille.

Pitäisköhän lähteä puuron keittoon... :p Hesari houkuttelee ja mieskin tulee kohta duunista. =)

evaellen & helmi 33+3

ps. Onko jollain kokemusta niistä TommeeTippee -tuteista? Mä oon ostanu vauvalle vähän kaikenlaisia: yhen luomusen kokoluonnonkumisen ja Nukin ja Mamin sekä Aventin luonnonkumisia ja silikonisia tutteja. Isäntä on ostanu Elodie Detailsin pääkallo- ja Camo-tutteja, mut ne on vasta kolmekuukautiselle. Kokeilemallahan sen sit löytää, mistä vauva tykkää, mut jotenkin noitten kamojen kanssa on ihan runsaudenpulassa kun kaikkea on olemassa niin paljon! :/
 
Nelli, eihän se kymmenen kiloa tässä vaiheessa paha ole, mutta kun mulla oli jo omasta takaa massaa ennen raskautta (bmi noin 26), niin ei ihan hirveästi olisi väliksi tulla :D

Ihme tuntemuksia alapäässä. Ihan kuin puukolla viillettäisiin alakautta. Kairaakohan pieni siellä itseään "lähtöasemiin"? Monta monta viikkoa ollut jo pää alas päin, mutta ei vielä kiinnittynyt.

Hurjan tuntuisia liikkeitä, illallakin näytti siltä että nyt sitä tullaan nahkan läpi :) Mies epäili vauvan punkeavan maailmaan jo jouluksi, jotta saisi lahjoja :LOL: toivottavasti ei kuitenkaan..

Miehen joululahja: oikein satsasin ja ostaa pätkäytin navigaattorin. Joutuu työn puolesta autoilemaan paljon, niin tulee tarpeeseen.

Tänään pitäisi vielä vääntäytyä kaupoille. Vaunuihin aiotaan käydä ostamassa lampaantalja lämmikkeeksi.

Tuli eilen niin paha mieli töissä, kun erään perheen isä oli ilmiselvästi aineissa. Kaksi pientä lasta mukana :'( :'(

32+6
 
No nyt on puurot syöty ja Hesukka luettu... Ei ollu taaskaan nimetty ketään meidän tulevan nimiseks. :D

Mulla on kans noita ihmeellisiä tuntemuksia alakerrassa: välillä kävellessä, ylösnoustessa ja oikeestaan voi olla millon vaan. Ja kusettaa jatkuvasti, mutta kun menee pöntölle, ni ei tuu liraakaan... |O

Lampaantalja olis ihana: ollaan mietitty, et ostetaanko jo tänä vuonna vai vasta ens talveks, kun vaavi istuu rattaissa ja myöhemmin pulkassa (jos on lunta... :| ).

Missäs sä olitkaan Pessi duunissa? Mulla on kans ollu koko syksyn mieli herkillä vauva- ja pikkulapsiperhetapaamisissa ja niitten asioita käsitellessä. :( Ihmisillä voi olla tosi rankkoja juttuja elämässään ja silti ne menee tuolla kuin ketkä tahansa: yrittää pärjätä, vaikka oisivat tosi lopussa. :( Meil on muuten kans navi, vaikkei paljon autoillakaan. On ollu kyllä tosi kätsä mennessä semmosiin paikkoihin, mis ei oo ennen käyny. Siin on tosin se ärsyttävä puoli, et sitä pitäis päivittää jatkuvasti, kun teitä tulee koko ajan lisää...

nyt kahviaa... :p
 
Isä nuokkui silmät kiinni penkissä, olipa kiva yrittää leikellä. Äiti onneksi oli ihan kuosissa. Surettaa niin lasten puolesta, ei ole kaikilla samat lähtökohdat tässä elämässä :|

Se lampaantalja on tarjouksessa, 39 egeä.

 
Alkuperäinen kirjoittaja evaellen:
*muoks* Mä oon muuten kuullu niistä, jotka ostaa vauvoilleen pleikkareita, mut ne taitaa vähän enempi olla vitsejä ja sit niinku ittelle kuitenkin. =)
Ja mitä yleisemmin näitä lahjoja ostavat ovat isi-pappoja ;)...

Ja mulla kanssa noita ihmetuntemuksia. Tympii just tuo kaamea pissattaminen ja mitään ei sitten tulekaan tai vaan joku pikkutippa :eek: . Tulee jokakerta mieleen se mainos: kun rakko ei tyhjene kunnolla ja suihku on heikko. :whistle: En tiiä mikä lie, itse olen pistänyt sen kohdun kasvun piikkiin...??
 
Huomenta

Vapaapäviä vielä viiteen asti, kunnes tytöt tulee kotia.. Hommaa ois, pyykkinpesua ja pakkaamista, siivoilla me ei, koska ees kotona olla.
Mulla on lapojen välistä nuo nikamat niiiiii hellät ja arat, auts, ku eile yritti painella lukkoa pois :/ . Kurkkukin tullu yöllä kipeeks ja ääni kulje, höh. Mä oon sellanen papupata, ni isäntä varmaa tyytyväinen, eile oli taas puheripuli mulla. Poskiontelon tulehdus mulla on 99% varmuudella, mut en eile saanu lääkäriaikaa enää ja päivystykseen en jaksa lähtee. Joten toivotaan, että menis ohi ja ei ainakaa pahenis jouluks.

Mä heräsin kattoo Joulukalenterin, vaik tytöt ees kotona ja nukkua ois saanu. Voe tokkiisa, oon Viänäs-fani :LOL: . On nii superhuippu toi pikkukakkosen joulukaleteri, harmi ku jäi eile kattomatta. Ja jetsulleen :xmas: :xmas:

Nyt pitäs vissiin huilia, ku mahkut on, mut astianpesukone ollu toissa illasta tyhjentämättä :ashamed: ..sotkua jne. Isäntä lupas kyl imuroida, kunhan töistä tulee. Meni viimestäpäivää töihin, seuraavam kerran 2.1.2008!! IHanaaaa!!

Mut mukavaa päivää kaikille..kaksi yötä jouluun vain :xmas: =)

:heart: nelli&pulla-poju 33+2
 
nelHM Kiva etten oo ainoa puheripulinen :D Mun isä sano mulle tässä yks päivä et oo ees minuutti hiljaa ja minähän yritin ja unohdin jo sit samantien ja aloin kälättää... :kieh:

Lenkiltä siis tulin ja voipi olla että lenkkeilyt jää nyt vähemmälle. Supisteli ihan simona ja sitten vielä oon ihan läpimärkä hiestä. :snotty: Miten tollasella lyllerryksellä voi saada hien pintaan. Kuitenkin tyttö nyt nukkuu ja meitsi pinkas heti tänne...ja kohta siirryn sohvalle ah niin ihanien kinkun tuoksujen pariin. Kyllä, mulla on kinkku uunissa. :p Iltapäivällä korkataan se ihanainen perskankku. :D nam! :p

Jouduin eilen laittamaan vickiä rintaan ja selkään kun ahdistaa niin kovin tää flunssa ja hengitys vinkuu.

Onko mahdollista tällainen homma kun kävin sokerirasituksessa niin mullahan oli pielessä ne 1h ja 2h arvot ja nyt sitten eilen mittailin niin ihan pepullaan arvot vaikken kummemmin syönyt mitään nostattavaa, että tää flunssa olis nostanu silloinkin ne arvot taivaisiin? mullahan oli hilkulla et ne ylipäätään alkoi tekemään koko rasitusta kun olin niin flunssanen.... Yöllä yhtäkkiä hiffasin kun valvoin taas 3-5 ja yskiskelin ja pyörin. Joku joskus muistaakseni sanoi että flunssa nostaa arvoja...

Evaellen mun karmea flunssani alkoi juuri tuolla kurkun karheudella. Toivo että et saa tätä, on nääs niin pa*ka olo että ei joulua paljon jaksa laittaa...
Ehkä sitä piristyy kun menee sohvalle hetkeks...

Jepsu ja Martti 32+4 :heart:
 
Tulin toivottamaan kaikille OIKEIN HYVÄÄ joulua, jos en tässä joulu tohinoiden keskellä kerkeä käydä toivottamassa!:hug:
Sain laitettua vähän uudemman masukuvanki profiliin...
zuku ja pieni 30+4
 
Terve.

Paljon on juttua tullut en ihan pysty vielä istumaan tässä koneella niin kauaa että pystyisin kaikki lukemaan ja johonkin kommentoimaan. Ehkä parempi niin. On hiukan väsynyt olo.

Mutta mies mukaan synnytämään ehdottomasti. Täällä mies suunnittelee jo kalenterin kanssa koska olisi hyvä päivä synnyttää. :LOL: Kuulemma tiistai päivät ei käy. :LOL:

Sitten hiukan omaa napaa joka säikäytti pahan päiväisesti!

Tänään avasin silmät ja piti vessaan lähteä niin päästä heitti oikein urakalla sain kasattua itseni ja pääsin vessaan. Sitten kun palasin sänkyyn jatkamaan unia kun heikotti niin paljon niin olo senkun huononi. En ymmärrä seinät olivat lattioita ja silmissä pimeni. Huono olokin siitä iski ja tuntui siltä kuin olisin ollut huvipuiston korkkiruuvissa uudestaan ja uudestaan... Sen seurauksena lensi yrjö :x Ja edelleen näin kaiken kolmena ellen useampana.

Siinä sitten jo hätäännyin ja rupesin itkeä vollottamaan kun en tiennyt mikä vaivaa. Mieskin hermostui ja rupesi kiukuttelemaan turhaa vollotustani. Voi kumpa hän kokisi kaiken samalla tavalla kuin minä!

Nyt olen istunut sohvalla juonut vettä tuhottomasti ja laskenut liikkeitä. Onneksi vauva liikkuu tosi paljon niin ei ole niin suurta hätää iskenyt.

Mietityttää vain mistä tämäkin voi johtua.

Pakko mennä takas sohvalle.

Ja ihmettelen mitä toi vauveli oikein meinaa. Eilen supisteli puolisen tuntia tosi kipeesti ja melkein yhtäjaksoisesti. Oli kyllä tuskaa ajaa autoa.

Tänään tai siis tällä hetkellä kun istun niin tuntuu ihan siltä kuin istuisin jonkun kovan pallon päällä. Voiko se olla jo nyt niin alhaalla että oikein sattuu...

Niisku-neiti & rinsessa 33+4
 
Meillä täällä tilanne päällä. Eilenillalla menetin hermoni miehen kanssa niin totaalisesti että mies lähti yöksi muualle. Meillä menny huonosti jo jonkunaikaa ja mie alan olla niin väsynyt tähän kaikkeen. Kaikki kaatuu miun niskaan ja mie en saa irti tästä suhteesta yhtään mitään. Mies ei koske eikä huomioi oikeestaan koko raskaudenajan oon tuntenu että häntä ei vois vähempää kiinnostaa..ei minun eikä tulevan vauvan hyvinvointi..kyllähän se kuuntelee mutta ei se itse kysele eikä huomioi. Miun tekis todella mieli laittaa pillit pussiin ja ukko pihalle, voipi olla että uusivuosi tuo tälläisiä muutoksia elämään tullessaan. Lasten takia tai tulevan vauvankaan takia en aio enää tälläistä sietää. Viimeyö meni suurimmaksi osaksi valvoessa ja itkiessä ja itkettää nytkin kun asiaa tässä pohdin. Pahantuulinen olen kokoajan ja liekö tuo ihme. Mies on alusta asti tietäny mihin ryntyny..miulla lapsia kun oli ennenstää jo 4 ja niistä kolme aika vaativaa..eilen alkoi siitä narisemaan kuinka nuo syö voimia..sanoin vaan että kuten alussakin olen hälle sanonu että jos valintatilanne tulee niin mies lähtee ja sama pätee edelleen. Hää kun ei nyt muutenkaan oo ihan niin hienosti noita lapsia kohtaan käyttäytyny..täydellinen idiootti ollu muutamia kertoja. Koskaan ei oo satuttanu mutta sanallisesti ollu välillä tosi törkeä. Lisäksi kun mies vielä sotkenu raha-asiansa möhlingeillään ja tällähetkellä tienaa kuukaudessa kiperästi 1200 euroa niin ei silläkjään paljon hehkutella..velkojat juoksee perässä.. :headwall: :headwall: :headwall: :headwall: :headwall: :headwall: :headwall:
Tulee todella mukava joulu tähän perheeseen.
VAuvakin vatkaa mahassa ihan urakalla..ei kait tuo mikään ihme kun vaistoo kokoajan kuinka paha olla miulla on. :'( :'( |O :headwall: :kieh: :(
 
Huomenta tytöt :wave: Mie olen kerrankin ihmisten aikaan hereillä :D Eilen heräsin puol neljältä illalla yöunilta :ashamed:

Alakerta on pirun kipeä |O Voin oikein kuvitella miten luut narisee yhteen, niin karmeat liitoskivut :'( Tuo lonkkakipu ei ole mitään tähän verrattuna. Kyljellään olo vaan pahentaa kipua, mutta missäs muussa asennossa nukut, perkele?? |O Selällään ei pysty olemaan, kun henki salpautuu... Otin heti herättyäni paramaxin, jos se helpottaisi.

suurperheen äityli :hug: Mie olen niin kauhean huono lohduttamaan tällasissa tilanteissa :( Toivottavasti saisitte välinne edes siedettäviksi niin lapsilla olis kiva joulu. Mietit sitten tosiaan mitä haluat tehdä, lähteekö mies vai jääkö :/ Inhottavaa, ettei mies ymmärrä, että siun lapsilla on erityistarpeita. Miten ukot osaakin olla niin omanapaisia :headwall:

Niisku-neiti Miulla kans huippaa päästä välillä, mutta ei noin pahasti :eek: Istuessakin saattaa välillä tulla sellanen olo, että nyt tipun tuolilta, kun päässä heittää :/ Ootko soittanu päivystykseen? Pelottavalta kuulostaa noin raju huimaus :(

Jepsu Mie en osaa nuista sokereista sanoa, mutta en ihmettelisi yhtään, jos heittelevät kipeenä :/ Mittailet sitten, kun oot terveenä niin tulee luotettavampia arvoja.

Piiju Eikös tuo lause ole siitä eturauhasvaiva- mainoksesta? :LOL: Meillä taitaa olla sellaset 2500g:set "eturauhaset" mitkä sitä pissiä pidättelee :LOL: My on niin alhaalla päänsä kanssa, että oon aikas varma, että miulla jatkuva vessassa ramppaaminen johtuu siitä, pää painaa virtsarakkoa.

zuku Hyvää Joulua teiänkin perheelle :wave: :xmas: :flower:

Me leivottiin eilen pipareita ja niitä tulikin sellanen satsi, etten tienny mihin olisin ne laittanu :D 2 peltipurkkia tuli täyteen ja loput laitoin Tupperin muovikulhoon, kun en muuta löytäny. Meillä pitäs nuita piparipurkkeja olla enemmänkin, mutta mihin lie kadonneet :/ Tänään tehään nakkikääröt (tulee hyviä, kun muhii pari päivää jääkaapissa) ja huomenna sitten tortut, kun ne on parhaimpia tuoreena. Mies tekee poropatén, toivottavasti ajoissa ennen aattoa ;)

Kiin ja My 33+5
 
Jepsu: Kyllähän nuo tulehdukset (siis myös flunssa) yleensä nostavat sokeriarvoja. Jos sinulla on kotiseuranta menossa, niin kannattaa varmasti seurata myös sitten, kun pahin flunssa on hellittänyt ja kuume laskenut, niin tietää tuon vaikutuksen... Ja voihan tuon rasituksen aina uusia vaikkei se kiva olekaan... Omalla kohdallani flunssassa arvojen nousu aterian jälkeen on ollut 0.5 luokkaa ja aamupaastossa 0.3 luokkaa... eli ei kovin suuria nousuja kuitenkaan kokonaisuuden kannalta. Ja nämäkin nousut ovat siis olleet vain pahimpina päivinä (minulla ne flunssan 4 ekaa päivää), mutta jokainen reagoi yksilöllisesti. Minulla esim. migreeni saa flunssaa pahemmin sokerit sekaisin...
 
suurperheen äityli Hiton äijät :kieh: ! :hug: sulle. Välillä musta tuntuu tän raskauden suhteen samalta, kun susta, että ukkoo ei vois vähempää kiinnostaa, vaikka kiinnostaahan sitä. Se vaan on niin hiljanen perusluonteeltaan.. Ei stressaa mistään, olla öllöttää vaan. Töitä kyllä paiskoo lujasti, mutta vois välillä minuun ja vauvaanki keskittyä. Toki noille lapsille, siis mun lapsille, on iha superhyvä, on varmaa monia, joiden biologinen isäkään ei ole noin aktiivinen.. joten tuo puoli pelaa, mut meidä kahdenkeskinen elo on aika hiljasta :( . Kaippa se siitä.. Mä oon stressaavaa sorttia ja varmasti hankala ihminen välillä, mutta aina laitan muiden edun omieni eteen. Nyt meni iha jo jutut sivu suun.. :ashamed: .
Toivon, että teillä jouluna rauhottus tilanne ja saisitte viettää rauhallisen ja mukavan joulun, lasten takia ainakin. Voin kuitenkin tuntea olosi, joten vaikeeta varmasti skarpata. Koita. Ja mieti sydämellä..sit hiukan järjellä, mikä on parasta. Katkeroitua ei suhteessa kannata, menee oma elämä hukkaan. :hug: :hug: :hug:

Mä en sit osannu huilata, idiootti :headwall: :headwall: !! Ku alotin enne kymppiä, ni nyt vasta istun :ashamed: . Pesin pyykkiä, vaihdoin lakanoita, laitoin joulun kunniaks pullan sängynkin valmiiks, petasin siis, imuroin, pyyhin pölyt, kuunasin keittiön jääkaappia myöten, leivoin kuivakakun, lahjoja laittelin..hohhoijaa, ja arvatkaa vaa saisko ja kärsiskö oikeesti |O . Juu EI! Nyt sit olo nii vaivanen, ku lopun eellä. Joka helvatan paikkaan koskee ja isännän kaa kilahdin äske aika turhastakin..välillä vaa tuntuu, että ei arvosta mitää, mitä teen täällä. hukuttas oikeesti paskaan, jos evääni liikuttas! No, kauppan en lähteny mukaan, en kykene, käykööt keskenään ja sen jälkeen saa imuroida viel alakerran ja raikota, ku mä jaksoin vaan yläkerran. Tytötki tulee viideltä. Taidampa tästä mennä pitkäkseen kaurapussin kaa.
Tuli kyllä kiva mieli, kun koti jää vähän siistimmäks, vaikka ei joulua ollaakkaan täällä. Jotenki joulun alla pitää vaa siivota..vaik kuinka muuta sanosin.

Mukavaa lauantaita siskot ja ihanaa joulua kaikille, jos en (muka) enää tule kuulumisia lukee jakirjottaa.

:heart: nelli&pulla 33+2
 
Ensiksi suurperheenäitylille jaksu :hug: Toivottavasti saatte asiat kuntoon ja joulukin menee mukavasti. :hug: :hug:

Sokruarvoista mulla oli eilen aamulla 5,5 paasto ja aamupalan jälkeen 7,4 ja noi arvot ollu ihan priimaluokkaa mulla kokoajan.Nyt en ookkaan sitte viittiny mittailla kun aattelin et ootan et tää flunssa rauhottuu..Mun kyljet on niin kipeänä tästä yskimisestä että itkettää kun joutuu rykiä. :'(

Meinaa hermo olla täällä kireällä kun mies lähtee taas töihin ja neiti mulle vaan äkkäilee...muutenkin olo on niin vetämätön.

Nyt hakemaan pyykkejä kuivumaan...

Jepsu ja Martti 32+4 :heart:
 
suurperheenäityli: :hug: :hug: :hug: Nämä ovay tilanteita ja asioita, joissa kukaan muu ei oikein voi neuvoa: sun täytyy itse vaan pohtia suhteen plussat ja miinukset ja tehdä ratkaisusi sen pohjalta. Ja aiempien kommentteihin lisätäkseni: Muista, että aina ei kannata edes lasten takia roikkua/jaksaa epätyydyttävässä suhteessa. Monissa tilanteissa on lapsillekin parempi pistää lusikat jakoon, jos lapset näin pääsevät riidattomaan ja tunnelmaltaan vapautuneeseen ilmapiiriin! Lapset vaistoavat myös sanattoman riidan. Mihin ratkaisuun päädytkin, on tärkeää, että sulla on tukea saatavilla: onhan sulla ystäviä/ oma perhe olemassa tukena? Äläkä epäröi ottaa yhteyttä virallisiin apuihin, jos siltä tuntuu! Taloudellisesti varmaan pärjäisit yhtä hyvin ilman miestäkin. Onko tämä muuten miehellesi ensimmäinen lapsi? Jospa hän on vaan itsekin "paniikissa" tulevasta vastuusta? Kurja tilanne joka tapauksessa. :( Päädytpä mihin ratkaisuun tahansa, sinulla on joka tapauksessa lapsesi ja varmaankin myös omat ystävät tukena! Ja apua kannattaa hakea myös parisuhteen korjaukseen esim. perheneuvolasta. :hug:
 
Suurperheen äityli :hug: todella kurjaa että teillä menee nyt noin huonosti :( Evaellen kirjotti kyllä tosi kivasti, samoja ajatuksia myös mulla. Voimia kovasti!

Lampaantaljaa katselin kanssa yksi päivä, vielä en ostanut kun meillä kyllä joku tuommonen karvapussi löytyy (on muuten mun vanha) ja tytön kanssa oli ainakin ihan hyvä. Että ehkä parempi etten miehelle ees ehdota :whistle:

Kyllä mä oon taas tunnollinen työntekijä (millonhan viimeksi ollut saikulla, öö itseasiassa tais olla melkein vuosi sitten...tosin en oo kyllä sen jälkeen ollu kipeäkään) kun loma alkoi eilen niin nuha tuli sitten eilen iltapäivällä :headwall: Toivottavasti nyt jää tähän nuhaan eikä kunnon flunssaa tule!!! Täälläpäin on tota vatsatautiakin ollut liikkeellä niin pahoin pelkään että taasko me vietetään joulu vatsataudissa, pari joulua näin on ollut :headwall:

Nyt meen tekemään noita torttuja tytön kanssa, palaan myöhemmin!
 

Yhteistyössä