** Helmikuun Helmet** joulukuu

Kiin. tuohon sun joululahjajuttuun piti jo aiemmin kommentoida, mutta nää on nää istukka-aivot, jotka ei kaikkea muista :D
Mulla on viime vuodelta anoppilasta vähän vastaavanlainen kokemus, tosin se lahja oli nimenomaan MUN joululahja. Sain päällepäin yllättävän hyvännäköisen paketin, mut kyllä hymy hyyty ku paketin avasin. Siellä oli vanha kärsineennäköinen ison taskulampun pahvilaatikko. Mua alkoi kiukuttaa ihan sikana, enkä sit edes avannut laatikkoa. Ajattelin vaan et mitä hittoa mä teen taskulampulla, joka kaikenlisäksi on hillittömän ISO, ei siis sovi edes auton hanskalokeroon. Loppuillasta sit kuitenkin paketin avasin eikä siellä ollutkaan taskulamppua vaan KANANMUNANKEITIN. Ja mitäs sillä sitten tekee? Tooooosi tarpeellinen vekotin... Eikä siis ollut omassa paketissaan, joten taisivat vaan laittaa itse saamansa keittimen eteenpäin |O
He eivät ole kyllä koskaan osanneet ostaa lahjoja. itse käytän aikaa lahjojen miettimiseen ja hankkimiseen ja ainakin yritän keksiä jotain sellaista mistä lahjan saaja pitäisi. Heillä tuntuu olevan se tyyli, että kunhan pääsee itse mahdollisimman helpolla ja varsinkin halvalla |O |O |O
No joo...
 
siruko mä sain kans sellasen kuvan henkilökunnasta et mukavaa porukkaa, ja olen muution kuullu et äitit ovat tykänneet paikasta. ite petyin lähinnä sairaalamaisiin saleihin, ku yleensä jokapaikassa mainostetaan kodin omaisia huoneita jne.
Meil isäntä sano kans ennen ku aloin odottaa ettei tule synnytykseen, mukaan ku ei voi kattoa sitä kipua! Sanoin et katotaan sit lähemmin... et ei se niin "raakaa" ole mitä lehmillä... nyt on kuitenki kovasti lähdössä mukaan! Voi kyl olla et passitan sen kotia, mikäli näyttää et sairaalaan mennessä paikat ei ole vielä kunnolla auenneet. No ainaki ruokaa (kahvia) ja lukemista pitää varata mukaan. Yllättynyt olin myös et koko paikassa on vain yksi telekkari..ku ajattelin et jos ei muuta ni voi isännän istuttaa jonkun filmin eteen..no kannettava olisi tietty tuohon ratkaisu (jos olis sellainen).
Kysäse pääsetkö jonkin muun ryhmän mukana tutustumaan! Siel käskettiin et pitää ensin ilmottautua siinä ensiavun luukulla, ohjaavat siitä sit eteenpäin.
kiin nyt ei voi muuta kuin :D :LOL: :ashamed:
evaellen Olen sairaanhoitajana pienen kaupungin terveyskeskuksessa
 
Iltaa

Mä oon vähän herkillä vetäny oikeestaan koko tän viikon. Normaalisti mua ei juuri hetkauta,mitä kukin minusta ajattelee, vielpä jossain nettipalstalla..toisaalta tuo reaktio taas todistaa tämän meidän porukan tärkeyden, joten :hug: teille.

Nukkuma-asennoista jostain luin, että vasemmalla kyljellään olisi paras asento, munuaiset ym elimet ei ilmeisesti jää loukkuun. Itellä on kanssa ongelmia juuri nukahtamistilanteessa ja asennon löytämisessä. Mutta kaurapussi kylkiasennossa selän sekä vatsan puolelle roikkumaan, on taannut paremmat mahkut saada unesta kiinni.

Nalle-Puh viikko sit kasattiin..mut en pedannu vielä. Sairaala kassit pakkaan heti joulun jälkeen..pitää viel ottaa huomioon tytöillekin muutaman päivän kamppeet, joten hyvä tehdä ajoissa, niin ei tuu paniikki, jos äkkilähtö koittaa.

Suppareista Joku pohdiskeli just sitä, että on sit levossa tai ei, nii supistaa, joka päivä ja useesti eikä silti kypsytä kohdunsuuta. Mulla sama homma ja tarkistettukin on, mutta kyllä se silti mietityttää, että millo ne sit alkaa vaikuttamaan. Edellisraskaudessa tässä vaiheessa alkanu paikat oleen auki jo ja kanava pehmee ja lyhentynyt. Ja tosiaan, kun viikot sallii, supparit on erittäin tervetuuleita :D !
Itselläni molemmat aikasemmat synnytykset mennyt niin, että supistelua ollut paljon, synnytyksen käynnistyessäkin, MUTTA avautumisvaihe tuskasen pitkä, huolimatta minuutin välein kovista supisteluista. Kalvot kun ovat puhkasseet, ni sit on vauvat ollu maailmassa alle kahteen tuntiin. Joten jos vaan uskallan, odotan varmaa aika pitkään kotona, että supistukset tosi kipeitä, enne ku lähen..ellei vedet mene, sit onki kiirus :/ , hui! Ja ihanaa..en malta odottaa, että pääsee synnyttää. odotan ihan itse synnytystä, en pelkästään sitä palkintoa..outo oon :whistle:

Vauvan liikkeistä tila on tosiaan vähissä täälläkin, ja liikkeet on töytäysyjä ja työntöjä. Paristi on monottanut sillai, että oon karjassu melkei. Ja ne pikku jalat on ihania..yleensä saa vastapotkun, jos ite tönäsee.

Kiin sun kommentit on kyllä parhaat :LOL: . Kiitos, saa kummasti olon piritymään =) .

:heart: nelli&pulla 33+0

*muoks*

Pakko tosta provoojasta sen verran.. JOku muukin kattonu sen profiilia, että on tainnu ihan kirjautua tuon kommentin takia, ku ei historiaa muuta löytyny.. Huvinsa kullakin.
 
Terveep,

kirjotin äsken pitkät rimssut ja sit tyhmänä hyppäsin edelliselle sivulle kurkkaamaan, et mitä piti kommentoida... :headwall: :headwall: :headwall:

Yritän nyt lyhyesti jotain kuitenkin väsätä... Täällä on vointi ollu ihan jees valvotusta yöstä huolimatta: toivottavasti ens yönä sais nukkua... :/ Nukuin soffalla iltaunet, niin nythän ei tietty nukuta pätkääkään... Mun vauvalla tuntuu olevan tilaa vielä: muljuaa, potkut on voimakkaita ja iskuja satelee joka suuntaan. Taitaa tämäkin tyttö Jahvetin vauvan tavoin olla poikittain...

Mua vituttaa oma laiskuus: ei huvittais tehdä kotihommia ja isäntä onkin pääosin niistä huolen pitäny. Teen itte jotain pikkuhommeleita vaan. Ulkona en oo ollu pariin viikkoon kun pakolliset ja liikuntakin on jäänyt... Joogannu oon tosin pari kertaa viikossa, mut muuten tulee vaan elbattua. :ashamed: Tiedän, ettei tässä tarvii jaksaakaan ja onhan sitä kaikenlaisissa riennoissa tullu pyörittyä, mut silti... :ashamed:

Pinnis on kasattuna, mutta täynnä tavaritsia. Patjaa ei oo vielä ostettu ees. Ajattelin ens vuoden puolella alottaa pesu-urakat ja järjestellä kamppeet kuntoon. Tänään tuli muuten Pikku-Eeron tilaus: ihana vaaleanpunainen unipussi (*vinkvink* oli n. 10 euroa halvempi kuin normaalisti), muutamat kankaiset liivinsuojat ja kuivaliinat sekä pari kuvioharsoa lisää. =) www.pikku-eero.net

Täällä odotellaan joulua kuin kuuta nousevaa... :xmas: Lahjat on ostettu ja paketoitu (viime yön unettomina tunteina...) ja ruoat maistuu jo kielellä... :p Isäntä kävi tänään mun paketin ja arvatkaapa himottaako... :whistle: :p On tossa pari muutakin pakuttia, mitä tekis mieli vähän ropeloida... :whistle: Mitäs te lahjoja harrastavat muuten lahjoitatte miehillenne? Mä ostin Fiskarsin retkilapion; on joskus maininnu semmosesta ja harrastaa eräilyä; joten on varmaankin mieluinen. =)

ups, meinasin taas mennä edelliselle sivulle... :headwall: :headwall: B) Enkä nytkään sit enää muista, mitä piti kommentoida... |O

JESS, enää 3 työpäivää jäljellä! :D :D Huominen, sit on viis vapaata ja sit pari välipäivää menee varmaan ihan itsestään... :D :D :D

nyt lueskelemaan,

eva & helmi 33+1 :heart:
 
Niin, tästä palstasta vielä... Sitä vartenhan tämmöset on, että täällä puretaan niin hyviä kuin huonoja fiilareita... Tuo tais tosiaan olla vaan provooja, jolla ei oo muuta tekemistä kuin seurata kaikkia keskusteluja ja käydä härkkimässä porukoita... =) Antaapa tommosten kommenttien olla vaan... Että hyviä härkintöjä sulle vaan! :D
 
Pitää vielä noista joululahjoista..itse en ole lahja ihminen, kivaahan se ois antaa, mutta ikinä ei ole rahaa sellaseen ollut, vain laspille. Kuiteskin jotain pientä tekisi mieli ja aionkin tolle ukolle hankkia, mut ku en tiiä mitä |O :headwall: ! Sellanen yhtenäinen asuste, esim. isille ja pojulle samanlaiset paidat, se ois kiva, mut mistä sellasii löytää??? En halua turhanpäivästä krääsää ostella..ku sitä rahaakaan ei kauheesti ole. Hyvään tollaseen lahjaan voisin muutaman kympin laittaakin.

Nyt kaurapussin lämmitykseen ja maate. Huomenna tytöt 2pv ja yhen yön isällään ja mulla HIEROJA!!!!!!!!! Tai lääkärin lähetteellä fysioterapia sen lapojen välissä olevan fasettilukon takia, mutta toivon hierontaa, en keppijumpaa..en kerralla sit iha mitää vaa, mut huomenna haluun rentoutua! Toki se yrittää niksauttaa sitä paikalleen, auts, se pelottaa :/

Mut juu, öitä kaikille :wave: =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja nelHM:
Pitää vielä noista joululahjoista..itse en ole lahja ihminen, kivaahan se ois antaa, mutta ikinä ei ole rahaa sellaseen ollut, vain laspille. Kuiteskin jotain pientä tekisi mieli ja aionkin tolle ukolle hankkia, mut ku en tiiä mitä |O :headwall: ! Sellanen yhtenäinen asuste, esim. isille ja pojulle samanlaiset paidat, se ois kiva, mut mistä sellasii löytää??? En halua turhanpäivästä krääsää ostella..ku sitä rahaakaan ei kauheesti ole. Hyvään tollaseen lahjaan voisin muutaman kympin laittaakin.
Sama mulla; en ostele krääsää lapsille enkä aikuisille. Mieluiten jotain sellasta, millä on käyttöä tai sit jotain "luksusta" niin kuin esim. kirjoja tai levyjä. Mä oon nähny tommosia "tiimipaitoja" jollain nettisivulla, mutta en nyt muista millä... :/
 
suurin joulustressi alkaa ehkä olla jo takanapäin, ku kuusi odottaa parvekkeella ja siihen koristeet on ostettu, laatikot on odottanu pakkasessa jo jonkin aikaa ja piirakat ja lohi. kinkkukin saatiin tänään ostettua. lahjat on muuten kasassa paitsi huomenna käyn ostamassa miehelle vielä lahjan niin sitten on nekin pois päivä järjestyksestä,en oo kyllä vielä lopullisesti päättäny mitä sitä ukolle ostais..

leivottiin eilen pojan kans pipareita ja tänään tehtiin joulu muffinsseja ja huomenna voitas vaikka tortut tehdä niin ei tarttis enää muuta ku siivous hoitaa tässä viikonlopun aikaan niin sais sit vaan jännäillä sitä aattoiltaa

huomenna on aamulla neuvola, toivottavasti kaikki ok, niin ei tarvii jouluna mietiskellä turhia..pari päivää sitten oli kauheet kivut alaselässä, tai lopulta se säteili koko selkään ihan niinku tulessa olis ollu ja sitten alotti supistelemaan 10-15 min välein, mut meni onneksi ohi. siks pitää nyt ukko pyytää maton tamppaukseen siivouksessa ku en halua että joulun makaan sängyn pohjalla tai pahimmassa tapauksessa jossain sairaalan petillä..

mitenkäs muilla on menny? onko ollu kauheat joulu hässäkät päällä vai vieläkö ne on edessä päin?

toivottavasti ei muuten tuu musta joulu, vaikka siltä se epäilyttävästi näyttää..olis ihana ku aatto aamuna satais semmosia tosi isoja hiutaleita ja menis maa sitten kunnolla valkeeksi =)

pinnasänky odottelee meillä vielä mummolassa osissa, eipä tuolla vielä niin hätä oo ja vaunutki on vielä miehen siskolta saamatta. tuossa tammikuun aikana jos yrittäis saada kaikki loputki jutut ostettua (tuttipullot,tutit,liivinsuojuksia,imetysliivit jne..)

piipero86 & piipertäjä 30+0 vielä 10 viikkoa jäljellä,äkkiä se aika on menny :D
 
nyt vasta maltoin noita edellisiä tekstejä lukea..

osan ottoni Pöhinälle ja miehellesi myös,vaikeita nuo suru-uutiset on aina vaikka niitä kuinka "osaisi" odottaa. :flower:

Tohina kiva että löysit tiesi tänne meidän klubiin =)

ja tuo muuan provoilija ei oo tainnu älytä tätä palstan ideaa, minusta tuntuu että minä käyn täällä aina vaan itkemässä ja valittamassa(ärsyttää välillä itteeki ku tuntuu että ei täällä muuten käy..), ja se on kyllä helpottanu noita hermoja ja sitten on kiva huomata että ei sitä yksin oo vaikeuksiensa kanssa vaikka välillä siltäkin tuntuu että ei kai kellään voi mennä näin päin P:tä, mutta kyllä vaan voi,vaikka ei sitä tietenkään kellekkään toivo.
 
minäpä jatkan vieläki ku innostuin nyt selaamaan noita aikaisempia sivuja ihan kunnolla.. :D

nimiasiaa en muista oonko jo aikasemmin maininnu ku sovittiin miehen kans jo ku kuultiin raskaudesta että jos se on poika niin mies saa valita nimen kokonaan ja jos tyttö niin sitte päätös jää minulle. mieheltä nimi tuli ku apteekin hyllyltä, ei se mikään mieluisin minulle kyllä todellakaan ole, mutta sillä lohduttaudun että oon jo yhdelle lapselle saanu valita nimen niin antaa nyt tän kerran mennä..ja eihän sitä tiedä vaikka synnytyssalissa pääsis yllättymään ja siltä tuliski pojan sijasta tyttö, se asia varmistuu lopullisesti vasta siellä :D tytöllekki oon nimen varalta miettiny valmiiksi jos yllätys pääsee sattumaan, mutta ihan sama se on kumpi tulee ja ei se nimikään nyt niin oo, kunhan sais pikkunen tulla terveenä tähän uuteen ympäristöön =)
 
Huomenta :wave: Mie tällä ilosena jo pompin hereillä, kun satuin heräämään kinttujen kutinaan :kieh: Vahasin eilen sääreni ja tää on ainainen vaiva sen jälkeen, vaikka illalla laitoin kortisonigeeliä, ettei ärtys niin kauheesti :( Miulla on niin älyttömän herkkä iho, että saan vähän kaikesta, missä on jotain kemikaaleja ja hajusteita, allergisia oireita |O Veet- vahaliuskoista nousee sellanen mukava nokkosihottuma B) :kieh: Otin äsken allergialääkkeen niin kohta helpottaa.
Ähelsin eilen tosiaan niiden liuskojeni kanssa tuossa olkkarissa, kun mies tuli kysymään, että voisko olla jotenki avuksi :D Tais olla aika hankalan näköstä, kun mahani kanssa yritin ylettää. Kulta sitten vahaili miun toisen kintun, eikä edes sattunu niin paljon kun ite tekemällä :eek: :heart: Se on niin huomaavainen ja hellä :heart:

Joululahjoista Pakkasin eilen viimeset paketit, jotka menee meiän kavereille. Miehelle oon ostanu Isyyspakkauksen ja Isä syntymässä- kirjan. Toivottavasti on mieluiset. Mies oli tilannu miulle jotain netAnttilasta :p Aikas iso paketti odottelee tuolla lastenhuoneessa ja saan kuulemma jonkun toisenkin =)

Kiin ja My 33+4
 
Joku tuolla puhui miehen synnytykseen lähdöstä...

Multa joku tuttava kysyi taannoin, että lähteekö mies mukaan ja olin ihan puulla päähän lyöty, että joku ees kysyy moista:
Totta hemmetissä lähtee! Yhdessä on tähän tilaan tultu, joten saapi luvan vaikka sitten ilokaasun turvin hänkin synnytyksen kestää läpitte saakka! :LOL:

Eli mulla ei ollu tullu edes pieneen mieleen, etteikö hän mukaan tulisi B) . --- Ja onneksi mies ajattelee itse ihan samoin.

Pelkää tosin synnytystä ainakin vielä tässävaiheessa enempi kuin minä. Kuulemma se ettei voi kipuun ja muuhun vaikuttaa on se pahin. Onhan se isä siinä avuton, mutta tärkeintä on varmasti läsnäolo. Itse olen jotenkin koittanut asennoitua niin, että otan vastaan mitä tuleman pitää. Ensimmäistä kertaa ollaan asialla, joten ei mitään hajua tulevasta. Osalla menee helposti, osalla vähemmän helposti ja osalla tuntuu suunnilleen jääneen elinikäisiä traumoja... turha varmaan kategorioida itseään valmiiksi :). (mut saas nähdä niin paniikki iskee kun oikeasti lähtö on edessä :kieh: )

 
Perjantaihuomenet B)

Neuvolassa käyty ja onneksi kaikki hyvin. Ei verenpaineetkaan olleet nousseet.
Viikkoja 30+6 ja sf 28
paino -156g/vk :D
RR 127/75
Syke 149 ja liikkeet ++
Ja vauveli edelleen RT:ssä

Oli eri mukavaa ku oli toinen täti nyt, kuunneltiin sykettäkin kunnolla ja merkkas tosiaan tuon sf-mitanki, se vakkari oli vaan koneelle ne syöttäny mut ei korttiin mitn..
Viikon päästä olis taas seuraava neukku ja tosiaan uusissa tiloissa..

Jouluhässäkkä on täällä pikkuhiljaa loppusuoralla, lahjat on suurimmaksi osaksi ostettu ja ruoasta ei tarvitse huolehtia, kiitos anoppilan ja minun kodin :D :LOL:

Tuosta yhestä joka oli käyny kommenttia nakkaamassa, nii suuret ne on huolet hänelläkin kun vartavasten kirjautua ensin palstalle ja käydä kirjottamassa tuommonen heitto tänne. Jätetäänpä tuommoset omaan arvoonsa ihan suosiolla...

Pinnis on varmaan pian kuukausen päivät tuolla kasassa ollut, täynnä rompetta. Ens viikolla patja saadaan siihen ja vois jo vähän kokeilla miltä se tulee sitte näyttämään ku vaavi siellä köllöttelee :heart:

Joululahjoista, Mie olen miehelle ostanut ps3 pelin ( :ashamed: ) ja paidan. Sitten olen kerännyt hänelle pientä isyyspakkausta jossa on hänelle ja vauvalle juttuja.

Täällä on meneillään totaalinen laiskuus! :snotty:
Mitään ei jaksais ja mukamas kaupungille pitäs lähtä..
Varmaan nukkusinki vielä jos ei tuota neukkua olis ollu näin aikasin, mitähän varten sitä pitää ottaa ne aamuiksi, kait siellä on muitai aikoja.. :D
Ja kämppä on sen näköinen että imuria ei oo nähny viikkokausiin
:whistle:

Mutta jos menis sohvalle köllötteleen..

Kolme yötä jouluun on... :xmas:
 
Huomenta :wave:

Meillä vauva ollut jo jonkun aikaa pää alaspäin ja neuvolassa ja kätilö sanoi että vauva on tavallista alempana mitä sen tässävaiheessa tarvis olla...
Ala selkä kipuja on ollut ja yöt on yhtä tuskaa... kamala väsymys koko ajan, heräsin tänään kovaan kipuun alapäässä, mietin jo et yrittääkö pikkuinen tulla jo pois vaikka ei sen tarvis vielä tulla??
Nyt vähän helpottaa tuo kipu mutta painaa niin inhottavasti tuonne alas...
Mut jos nyt yrittäis jotain syödä ja sit vähän pötkötellä... :)

Nalle-Puh 33+4
 
Hengenahdistuksesta Mulla oli sitä edellisessä raskaudessa ja johtu siitä, kun vauva painoi keuhkoja tai jotain, loppuraskaudessa se on kait ihan normaali vaiva.
Tässä raskaudessa mulla ei tuota vaivaa ole ollut, kun maha roikkuu niin alhaalla.
Pinnasänky on ollut valmiina jo jonkin aikaa ja ekan kerran hommattiin tuommonen röyhelö katos.
Laitettiin kehtokin valmiiksi, jos vauva viihtys siinäkin, kun sitä voi sitten aina heilutella.
Synnytyksestä Niin minä olen kauhuissani synnytyksestä ja mies tulee ihan mielellään mukaan, kun on aina mukana ollut.
Neuvola mulla on torstaina ja sitten 7.1 KYSissä se synnytystapa-arviointi vai painoarvio, mikä lie... Siellä sitten saan kuulla tuomion käynnistelläänkö, annetaanko mennä normaalisti vai onko edessä sektio.
Tähän asti mulla on kaksi alakautta synnytystä ja yksi sektio perätilan takia ja en kyllä sektiota haluaisi.
Huomenna haetaan kuusi ja koristellaan, se on ihan kohta joulu!!!
Ja mun tyttö, vanhin lapsistani siis, tulee meille joululoman ajaksi Tampereelta... onkin ollut ikävä.
Nyt 33+4 :wave:
 
Eilen oli koulun joulujuhla, jota kävimme miehen kanssa katsomassa. Niin monet pienet kädet kävivät opea halaamassa ja toivottamassa hyvää joulua. Monet hymyt tuli yläluokkalaisilta, halauksiakin. Vanhemmat kävivät ihastelemassa opettajan pyöreää mahaa. Luokan yhteinen lahja on vielä avaamatta, avaan sen vasta jouluna, mutta yhden perheen lahjan, joka oli "odotuslahja", jo avasin. Ja miten ihana lahja se olikaan! Ekohenkiseltä perheeltä tuli hahtuvavillahousut, yrttiteetä ja perheen lasten huovuttama, ripustettava enkeli. Juuri kun mietin, että riittääkö villahousumäärä ja harmittelin, etten voi juoda teetä, kun se tykytyttää. Melkein kotona itkin, kun sisältöä ihastelin. Enkeli nyt menköön kuuseen ja sitten sängynpäähän valvomaan pienen unta. Olkoon se pienen oma suojelusenkeli.

Miesten synnytyksiin suhtautumisista on ollut puhetta. Mieheni on tulossa mukaan, on koko ajan ollut. Hän on kyllä sanonut, ettei hän halua nähdä aitiopaikalta itse syntymää, hän ei halua nähdä sitä venymistä. Enkä kyllä ihmettele, en minäkään haluaisi. Mies jännittää synnytystä enemmän kuin minä. Hän sanoo kestävänsä kipuni, mutta sanoo, että se tuntuu pahalle. Minä taas ajattelen, että otan sen vastaan, mitä tulee. Jos sattuu liikaa, pyydän apua, jos ei satu liikaa, annan mennä niineen. Mistä minä tiedän, mitä minä haluan, kun en ole ennen synnyttänyt.

Alkuviikosta mies meinasi jäädä töissä jonkin koneen alle, kun kone oli kaatunut. Vasta eilen illalla hän kertoi koko totuuden. Hengenlähtö oli ollut todella lähellä, parin sekunnin sisällä. Kun ei ihmisestä paljoa jää jäljelle, jos 3 tonnia rautaa kaatuu päälle. Mies sanoi, että oli tullut eilen töissä mieleen se, kuinka lähellä oli ettei enää nähnyt minua tai vauvaa kertaakaan. Oli kuulemma joutunut lähtemään nenänniistoon ihan ja tuo mies ei helpolla itke. Vaan onneksi kaikki päättyi hyvin ja ukkokulta on tullut joka päivä töistä kotiin, useimmiten jopa ehjänä.

(.) Taas sain aivan huikean tykytys-pyörrytyskohtauksen. EKG on normaali, joten lääkäri oli epäillyt, että johtuu vain raskaudesta. Parin kuukauden sisällä siis alkanee helpottaa. Se on kyllä ihanaa, sillä nämä aamut ovat aivan kamalia.
 
Fiuh, käytiin just miehen kanssa kaupassa kun ajateltiin fiksuina ihmisinä että ei siellä näin aamusta ketään ole... mutta niin oli varmaa nmoni muukin ajatellut, järkyttävä ryysis, alkoi heti ahdistamaan kun ovesta astu sisään.
Ja joku nuori sälli oli katsonut mun mahaa halveksivasti, mies näki. Luuli varmaan että oon vaan ihan perskuleen läski ja kaikki sopivasti pakkautunut tohon masun kohdalle palloks :D

Kuusikin käytiin laillisesti ostamassa, en voi ku ihailla kun se tossa olohuoneen nurkassa nököttää. Tähden ehdin laittaa niin mies tuli kiireesti sanomaan että ei ei ei kuusi koristellaan aattoaamuna! Joten siinä ei ole muuta kun se tähti tällä hetkellä, mutta nätti on silti =)

Viime yö oli pahin pitkään aikaan töissä, olin juuri siinä yökköpiirillä jota muut on ottanut ettei mun tarvis, viime yönä ei vaan ollut muita mahdollisuuksia kun mie... Ja että supisti, kävelin monet portaat kroppa kaksinkerroin alas kun suorassa se ei vaan onnistunut. Pysähtyäkään ei viitsinyt pitkäks aikaa kun sitten ois kestänyt ikuisuuden tehdä homma loppuun. Mutta loppuajan pitäis olla helpompaa... ei sit änyt tässä vaiheessa enää viitsis narista kun on reilu viikko jäljellä =)

Mikähän mahtaa olla kun eilisaamusta asti, siis ihan koko ajan oli asento mikä vaan, on tossa navan oikealla puolella tuntunut sellanen pisto... Se ei oo mikään viiltävä, tuntuu siltä niinkun vauva painais jollain tikulla koko ajan sitä samaa kohtaa.
Aika ilkikurinen tenava, ja mistä se sen tikunkin on saanu :kieh:
Mietityttää vaan että onko se jotenkin paha asia vai ihan normaalia... Ja että mikä ihme se on.
 
Oijoi tillukas, kun luin tosta vahingosta mikä sun miehelles meinas käydä niin ihan yhtäkkiä kihahti kyyneleet silmiin... Oon ehkä hivenen herkkä, noh joulu+raskaus... mutta oikeasti, sehän ois ollut todella surullista jos niin ois käynyt, onneksi ei kuitenkaan.
 
aamupäivää :wave:

nopsasti jotain sanailen ennenku katoan tonne siivouspuuhiin. poika on tarhassa aamupäivän ni saa rauhassa siivoilla. huomenna sitte vasta kunnon siivous, tänään järjestelen paikkoja yms pientä. olotila on taas hyvä, seksistä näköjään johtu noi kivut ja vaivat B) ei sitte vissiin kannata hirmu useesti peittoja heilutella paitsi loppuvaiheessa pitää ruveta kaneiks :whistle: :D

nelli: joku provoilija tosiaan se malla-mamma ku ihan yhen kommentin takia oli rkkautunu, katoin samaa. kaikenlaisia... mut jätetään me noi kommentit omaan arvoonsa, eikö? :hug: ja siitä nukkuma-asennosta, mä kattelin just eilen vau-kirjasta sitä samaa et vasemmalla kyljellä fysiologisesti paras asento ku se on paras asento verenkierrolla ja munuaisten toiminnalle ja rakkoon kohdistuva paine on tässä asennossa vähäisin.

sutska: huima sf-mitta sulla :eek: mutta niinku joku jo sanoki ni siihen vaikuttaa niin moni asia et en mäkään olis huolissaan mut hyvä et asia tarkistetaan =) sä nyt tosiaan pokkasit sen isoimman sf-mitan omaavan pokaalin, kiin johti aiemmin ja mä olin hyvänä kakkosena :D

meillä on pinnis kasassa kun poitsu vasta joku aika sitte siirty siitä jatkettavaan. pohja on vielä alhaalla ja patja kaipaa pesua et ihan alkutekijöissä. tammikuun aikana pikkuhiljaa meinasin laitella kaik tavarat ja pestä vaatteet yms.

mulla kanssa ongelmana mitä ostaa miehelle lahjaksi, mp3-soitinta haluis mut rahaa sen ostoon aika niukasti :/ no, ehkä sitä jotain keksii. rahat tosiaan tiukassa, ottaa välillä niin ohimoon |O onneks ukko saa töistä jonku joulubonuksen, helpottaa vähän tilannetta. ne vaunutki ku pitäs kohta lunastaa...

en muista pitikö muuta kommentoida mut palataan myöhemmin astialle. nyt sinne siivoomaan :x koittakaahan rakkaat kanssasisaret jaksella ja valitetaan me niin paljon kun sielu sietää, sitä vartenhan tää palsta myös on :hug:
 
hui tillukas :eek: kyllä tommoset aina pysäyttää, onneks ei käyny kuitenkaan mitään :hug:

pusuapina: eipäs rehkitä, soo soo B) onneksi kohta helpottaa sullakin =) ja tosta pistosta, mulla sunnuntaina koski ensin ylämahaan ja sitte siirty vasemmalle vähä alemmas ja oaikallistu sinne. kysyin neukusta ni sano et viitais suolistoperäseen juttuun. siellähän nyt sisäelimet on siirtyny ties mihin ku vauva vie kaiken tilan B)
 
Pusuapina, ompas sulla ilkee kaveri masussa :LOL: tosiaan mulla on kanssa vähän samoja tuntemuksia ja jus tossa navasta oikealla puolella, on ollu ihan läpi raskauden. Ei tunnu koko ajan mut sit kun tuntuu niin kestää päivän tai pari. Laittaisin ihon venymisen piikkiin, siltä se ainakin tuntuu.

Täällä ei miestä lahjota kun ei sekään lahjo mua :( ootin 18v synttäreillä kovasti että kyllä se nyt varmaan haluaa jotenki mua muistaa niin ei! tekstarin laitto töistä. Olin tosi pettyny, enkä sen jälkeen oo edes oottanu mitään. Ois ihana saada joskus kukkia mut turha haaveilla.

oon kyllä kateellinen teille joiden miehet on tulossa synnytykseen. Mun on joka tilanteessa paljon helpompi olla kun on mies tukena, ja vaikkei nyt pelotakaan niin vähän ahdistaa ajatus siitä että tämän vauvan ulos saaminen on vain ja ainoastaan mun vastuulla. No joo, onhan se hoitohenkilökunta siinä myös, mut silti.

Tosi ihanan lahjan Tillukas saanut kyllä =) Jotkut ne sitten osaa kertakaikkiaan ilahduttaa vilpittömästi toista :heart: Minäkin, yks pahimmista pessimisteistä uskon jopa että hyvää tahtoa on vielä olemassa. Vaikka sitä saakin lapion kanssa kaivamalla etsiä toisinaan.
 
Perjantaita =)

Pöhinälle heti alkuun iso ja lämmin :hug: , osanotto suruunne.

Tohinalle tervetulotoivotukset =)

PinnasänkyG, meillä odottaa vielä kasaamista laatikossaan joten tammikuulle riittää tekemistä ;)

Kiinillä on kyllä mahtavan hauska ja suorasanainen tyyli kirjoittaa, saa naurun aikaseksi helposti nokkelilla sanavalinnoillan joten jatkahan samaan malliin :D

Onneksi Tillukkaan miehellä oli ollut enkeleitä matkassa :hug:

Mies synnytyksessä, on ollut joka kerta mukana ja toivottavasti tämäkään kerta ei tee poikkeusta. Mies kyllä toki haluaa tulla mukaan mutta ainahan kaikki ei mene suunnitelmien mukaan joten täytyy toivoa että ammajärjestelyt jne toimii sitten kun h-hetki koittaa =)

Sutskalla huima sf-mitta ja olihan massukin muhkea :D

Miehelle joululahjaksi olen hommannut perinteisiä mutta tarpeellisia lahjoja eli partakoneen ja lahjapakkauksen jossa tuoksu ja jotain muuta kivaa. Alkosta mukaan tarrui myös uutuslikööriä pullo mistä arvelen ukon tykkäävän :D

Ja vaatehuoneessa on kuulemma pari pussia joihin mä en saa mennä kurkkimaan =)

Nelli ja kaikki muutkin palsailijat, annetaan provojen olla omassa arvossaan. Täällähän sitä varten kirjoitellaan että saadaan kukin purkaa tuntojaan, oli ne sitten milloin positiivisia tai milloin negatiivisia =) Moni muukin on onneksi samaa mieltä joten jatketaan jutustelua vaan entiseen malliin ;)

Kuusi on koristeltu toissa iltana täällä ja eilen haettiin siihen uudet kynttilät kun vanhat pimenivät yllättäen. On se jotenkin aina yhta ihanaa kun saa ihastella koristeltua kuusta ja voi tuota lasten riemua kun saivat palloja laitella oksille :heart:

Joulusiivoja olen jo aloitellut mutta vielä riittää huomiseksi paljon tekemistä :whistle: :xmas:

Masussa kaikki ookoo, vauva liikkuu normaalisti vaikka kuperkeikkoja ei enää ole hetkeen tehnytkään. Kovasti pieni painaa tuonne alas tehden ikävän paineen ja vihlonnan alakertaan ja supistelee edelleen runsaastikkin mutta ei mitään sen suuntaista että olisin huolissani. Odotan vaan aattoa että pääsee nauttimaan yhdessäolosta kera hyvän ruoan ja herkkujen, joulusaunaa unohtamatta :D

Nyt lähden antamaan muksuille murkinaa, siivousintoa joulusiivoihin toivottaen ;) :wave:

äitsy ja pieni 31+6 :heart:
 
Kuusi koristeltu aamulla täälläkin...oli siinä ihmettä kerrakseen tytöllä kun äiti toi mitä ihmeempiä juttuja aina eteen. :) Sanoin hälle sitten että pukki tulee maanantaina ja tuo lahjoja niin nyt onkin hoettu kokopäivä että puppi puppi puppi...ja toottu(tonttu) on toinen hokema. Vielä toistaiseksi kuusi on pysyny pystyssä. :D

Tillukas kyllä miehelläsi on ollut suojelusenkeli matkassa. onneks ei käyny mittään. :saint: Ja ihana toi lahja homma....ihan itkeä tirautin siihen päälle. :'( ihanasti ovat lahjan antajat ajatelleet.

Pinnis on meilläkin kasassa mutta vielä ilman lakanoita ja siel on äippäpakkaus sisällä. Nekin vielä pesemättä.

joulusiivoilut meinataan tehdä huomenna vaikka neuvolassa kiellon siihen stressiin sainkin. Nostelut aion kyllä minimoida aivan tyystin. Kielsivät senkin. :eek:

Eilen kävin ulkoilemassa pikkulenkin kärräillen niin taas suppaili kovasti ja joutu melki pysähtyyn että pääs taas matkan jatkoon. Muutenkin olo on todella vetämätön ja kipeä mutta piristi olla ulkona hetken. Miehellä taas kolmen yön putki josta 2 enää jäljellä ja sitten rauhotutaan jouluksi. Ihanaa. Ensi yönä paistan muuten kinkunkin. :p

Taas sitten unohdin mitä piti kommentoida. Sama pää kesät talvet. :ashamed:

Nyt meen lepuuttaan kun lapsukainen simahti päikkäreille.

Jepsu ja Martti 32+3 :heart:
 
Mies ja synnytys Meillä on ollu alusta asti selvä, että mies tulee mukaan synnytykseen. Yksin en tosiaankaan selviäisi siitä revohkasta :eek:

tillukas Ihanan lahjan sait :heart: :saint:
Kauhea tuo juttu, mikä tapahtu miehelles. Mie olisin varmaan menny hysteeriseksi ja kieltäny miestä enää menemästä töihin :eek: :ashamed:

Pusuapina Mie en kertakaikkiaan ymmärrä miten sie jaksat vielä olla töissä ... Miulta ei onnistuisi.

äitsy Kiitoksia :ashamed: :) Mie olen aina ollu vähän tällanen. Viihdytän kavereita jutuillani. Kaverit kerran järjesti tyttöjen illanistujaiset, joihin mie en päässy mukaan. Olivat siinä illalla miettineet, että miten nää nyt näin hiljaset bileet on, kunnes joku oli huomannut sanoa, että "Kiin" ei ole täällä :D Mie taidan vähän olla sellanen pelle meiän kaveriporukassa. Mieskin kuulemma ihastui minnuun miun rääväsuisuuden takia =)

Oltiin eilen kävelyllä ja ulkoilutettiin samalla nuita Myn vaunuja :D Kokeiltiin vähän millaset ne on lykkiä. Miehen mielestä oli oikein hyvät, mut miulle se aisa on pikkasen liian matala :/ Saiskohan siihen jonkun jatkopalan? Sen saa kyllä säädettyä sopivalle korkeudelle, mut sitten joudun kävelemään niin lähellä vaunuja, että kengänkärjet potkasee taka-aisaa joka askeleella :( Ei sekään ole kiva.

Kuusi tulee meille vasta huomenna ja sillon koristellaan. Meillä on vaan sellanen metrinen muovikuusi, kun mie en yhtään tykkää varisevista neulasista :kieh: Ja muovinen kiinnostaa kissojaki vähemmän niin ei tarvii olla nostamassa kuusta pystyyn monta kertaa päivässä :D Siivotaan varmaan vasta sunnuntaina tosiaan noiden kissojen takia, kun parissa päivässä kämpä on saman näkönen, jos rupee liian aikaseen puunaamaan. Meillä ei kans imuria näy kovin usein niin kerralla tehdään kunnon raivaus :ashamed:

Tosiaan enää kolme yötä jouluun !! :xmas: Miusta tulee niin lapsenmielinen jouluna :p Lahjat, niiden saaminen ja antaminen, on miulle kamalan tärkeetä. Ja tunnelma, mandariinien ja mausteiden tuoksu, miehen kainalo ja kynttilät... :heart: Mieli oikein herkistyy :snotty: Mitenköhän ens vuonna, kun My on meiän kanssa viettämässä joulua? Saattaa olla äitillä kyynel herkässä :heart: :snotty:
 

Yhteistyössä