** Helmikuun Helmet** joulukuu

c81 :hug: jaksuja. Toivottavasti sinä ja vauveli olette ihan kunnossa.

Meillä olis vihdoin joulu valmis. On siivottu, kuusi koristeltu, loput piparit leivottu, suuri osa ruoista tehty, lahjat kääreissään, kinkku paistettu ja nyt vielä riisipuuro tuolla hautuu aamua varten :)
Supistellut on viimeisinä kolmena päivänä aika napakasti, mutta johtunee täysin tästä rasituksesta. Samoin pari iltaa sitten jalat tuntuivat ekaa kertaa ihan pökkelöiltä ja nestettähän niihin on nyt sitten kertynyt. No ihmekös tuo, ku en ole kolmeen päivään juuri päiväsaikaan edes istunut :ashamed: Eli ei voi ku syyttää itseään...

Mutta nyt rauhoitutaan joulun viettoon joten,

Oikein hyvää ja rauhaisaa joulua kaikille :wave:

babygirl 33+1
 
Hei vaan masukaverit :wave:

Täällä voidaan hyvin, kovasti on päivä touhuiltu siivouksia ja muuta. Öitä on valvottu myös täällä, oon yrittänyt päivällä ottaa sitten takaisin edes jonkin verran.

Teillä oli monenlaisia vaivoja ja huoliakin. Kovasti jaksamista kaikille ja :hug: niille jotka sitä tuntee tarvitsevansa. Meillä on niin lyhyt loppurutistus että voi jo vähän huokaistakin onneksi!

Omaa joulumieltä vähän vei kun kuulin että hyvä kaverini oli saanut km:n. Raskaus oli yllätys mutta pettymys kuitenkin suuri. Toivottavasti jaksavat yrittää pian uudestaan.

Oikein rauhallista joulua kaikille ja onnea tulevaan vuoteen, meille ja meidän pienille! *kippistä vaan glögimaljoilla* ;) :xmas:

Siru 33+6
 
huomenta :wave:

pakko tulla heti hehkuttamaan, kaveri oli yöllä lähteny sairaalaan ku oli vedet menny. laitto äsken viestiä et mitään ihmeempää ei tapahdu mut kotiin ei haluu enää lähtee. no en mäkään lähtis. eiköhän tuo kuitenkin tän päivän puolella synny et mahtavan joululahjan saavat :heart:

ja sitten vähän pakko valittaa, anteeks et näin jouluaattona :ashamed: mut ku sieppaa. eli pyysin ukkoa et lähtis käymään mun isän luona viemässä joulutervehdykset, no ei, vaikeeta on ja tänään ei suostu lähtemään käymään mun varin luona mitä ei oo koskaan nähny ja vaari on kuiteski jo kohta 90 et aikaa ei välttämättä oo ees paljo. selitys oli sit se miks ei lähe et ku ei tykkää sukulaisvierailuista. ja niitten suku on hemmetti semmosta et viettää joka hemmetin nimipäivätki ja porukkaa kasaantuu sit koko suku |O ja nyt sit herra olettaa ja on olettanu et tietenkin me lähetään huomenna anoppilaan mukaan :headwall: jotenki tuntuu et passaan sen reissun, mikä velvollisuus mulla on lähtee jos sekään ei vaivaudu sen vertaa et kävis ees jouluna moikkaamassa mun sukua. sitäpaitsi oon juossu loppuvuonna sen sukulaiskissanristiäisissä ihan tarpeeks, me jäädään nyt kotiin :snotty: ehkä mä oon tiukkapipo ja lapsellinen mut jotenki nyt vaan ei tunnu nää järjestelyt oikeelta :/

kaikesta huolimatta kuitenkin oikein ihanaa joulua kaikille vielä kerran :xmas: :xmas:

cruella ja ötö 34+0
 
Melkein on maa valkoinen.. mutta eiköhän tuo kuura sula pois päivän valjetessa :(

Käytiin eilen miehen vanhemmilla (asuvat eri paikoissa, ovat eronneet). Oli niin ihana nähdä, kuinka onnellisia ovat vauvasta. Ensimmäinen lapsenlapsi :heart: Mun puolen sukulaiskierros olisi sitten edessä huomenna.

Mies on vielä lähdössä ostamaan mun lahjaa :whistle:

Tämän päivän aion löhöillä vaan sisätiloissa, mussuttaa herkkuja ja katsoa töllöä.

Oikein rauhallista joulun aikaa kaikille helmille! :heart: :heart: :heart:

33+1
 
Hyvää joulua tulin toivottelemaan =)

Lukemassa olen käynyt teidän juttuja mutta en ole jaksanut mitään kirjoitella. Mukana on eletty kuitenkin. =) Ei ole oikein kehdannut hehkuttaa omaa nyt helposti etenevää raskautta kun muilla on ollut enemmän vaivoja. Voimia kuitenkin kaikille teille vaivojen kanssa kärsiville :hug:

Itsellä siis sujunut hyvin, tietty nyt ummetus ja peräpukamat vaivaa samoin supistelu ja selkäsärky, sekä vauva heittelee volttia niin että tuntuu olevan jo äidin sisäelimet soseena :D mutta nämä nyt on vaan näitä asiaan kuuluvia pikkuvaivoja, mitkä kestää kun on muuten hyvä fiilis. =) Tänä aamuna heilui peitotkin pitkästä aikaa, joulun kunniaksi :LOL: Mieliala on ollut meillä hyvä ja valoisa kun remonttikiireetkin alkaa hellittää ja miehen uusi työpaikka on paljon vähemmän raskas ja stressaava kuin edellinen. =) Ehtii nauttimaan vaihteeksi näistä viime hetkistä kolmehenkisenä perheenä. :heart:

Nyt ollaan joulua viettämässä mummulassa, kohta tulee sisko perheineen ja näkee taas siskonpoikaakin, ihanaa... joskus sitä vaan elämä hymyilee! Eilen oikein täytyi pysähtyä miettimään, miten ihanasti meillä on nyt asiat ja miten onnekkaita ollaan oltu! :heart:

Yhtä valoisia joulumietteitä toivottelee

Hissukka rv34+0
 
Heips!

ceelle ja koko perheellev :hug: :heart:

Täällä voidaan suht pyöreesti. Hiukan joulusuklaata tullut syötyä. :ashamed: Sokerit varmaan tosi korkeella.

Huippauskohtaukset ovat menneet ohi ja vointi on parempi.

Eilen iski pieni ressin poikanen kun piti ympäri kylää käydä viemässä joulupaketteja. Ja kyllä oli jalat heti kipeet.

Nyt täytyy mennä suihkuun pukea tää himo iso vatsa ja lähteä syömään vanhemmilleni jonka jälkeen kahville anopille. ;)

Rauhallista joulua kaikille :heart:

Toivottaa: Niisku-neiti & rinsessa 33+6 ja ukkeli.
 
Joulukuulumisia, :wave:

täällä ollaan äidin patojen ääressä. :p Viime yö meni valvoskellessa: nukuin kolmessa erässä yhteensä neljä tuntia. Tänään onkin sitten väsyttäny... Saunassa on käyty ja puurot syöty, kinkkuakin maistelin. :p Enkä tod. oo minäkään syömisiä tänään tarkkaillu... Porukat (mun sisko, äiti ja sen mies) lähti just kirkkoon ja haudalle; mä en jaksanu lähteä mukaan. Aiemmin oon aina ollu, mutta nyt ei huvittanu. Sit ku ne tulee, syödään ja jaetaan paketit. =) Miestä on vähän ikävä; se soitteli tossa äsken. Huomennahan sitä onneks jo nähdään! :)

Oikein rauhallista joulunjatkoa kaikille! :xmas: :xmas:

evaellen & helmi 33+5 :heart:
 
Jouluyötä mammat :hug: :heart:
Syöty on ja paketit raadeltu :D Vähän ketutti, kun mie sain laittaa kaikki ruoat ihan yksinäni :/ Mies lähti porukoittensa kanssa käymään mummollaan ja haudoilla ja mie jäin laittelemaan ruokaa valmiiksi. Mies tuli aikanaan kotiin ja mie siltä sitten kysyin, että missä muut on (appivanhemmat ja miehen sisko perheineen)... No siellähän ne oli omassa mökissään nököttämässä!! :eek: (asuvat naapurissa) Ei siis eväkään liikahtanu, että olisivat voineet tulla yhessä laittamaan miun kanssa! Mies miulle kuori perunat ja laitto kiehumaan. Mie olin niiiiin kipeä 3,5h keittiössä seisomisen jälkeen :'( Otin buranaa, kun ei muuta särkylääkettä ollu. Koski lonkkiin, iskiaksiin ja liitokseen niin etten meinannu sohvalta päästä enää ylös, kun siihen köllähdin kyljelleni.
Ihanaa, kun äiti ja muut tulee huomenna :heart: Äiti tykkää "emännöidä" niin saa laittaa miun puolesta ruoat ja mie huilin :D Meiltä jäi yli niin paljon ruokaa, että tarttee vaan jämiä lämmittää niin ei kenenkään tarvi stressata :)

Sain mieheltä aivan ihanan lahjan :heart: Mie olen höpönä lohikäärmeisiin niin osti tuollasen korurasian B) :flower: :heart: *ihqihqihq*



My sai miun siskolta lahjaksi pehmoleluravun, talvitöppöset ja lapaset :)

My oli jouluhulinasta ihmeissään ja suostu mukeltelemaan vasta illalla ruoan jälkeen. Meiän ujo tyttö :heart: Nyt onkin sitten "jutellu" äipän kanssa oikein urakalla. Päätä tyrkitään äipän pissirakkoon ja pepulla pungataan mahanahasta läpi :D :heart:

Kiin ja My 34+1
 
Ihanaa joulua kaikille! =)

Me ollaan viettämässä joulua entisellä kotipaikkakunnalla, jossa molempien vanhemmat edelleen asustelevat. Ramppaamista on koitettu tänä jouluna välttää ja viettää aikaa joka toinen päivä toisessa paikassa.. en tiiä, silti aina stressaan reissuista tänne. Huoh.

Supistuksia on ollut nyt ihan tajuttomasti, mikä sinänsä kielii myös stressitason noususta. No onneksi sitten pääsee taas omaan kotiin :) elämän pieniä iloja! :whistle:

Piiju 32+6
 
Joulupäivän tervehdykset!

Itse olen ollut tässä jonkin aikaa hereillä mutta mies on vielä tuolla sängyn pohjalla peittojen välissä. Aatto meni kyllä oikein mukavasti ja lahjojakin tuli. Syötiin hyvin (vähän kai liikaakin) ja käytiin miehen kanssa haudalla illalla. On se vaan niin hienon näköistä kun on pimeää ja haudoille oli viety paljon kynttilöitä.

Kotia päin kun oltiin porukoilta ajamassa niin hyvä ettei ajetttu kolarii. Oltiin just ajamassa risteyksestä ohi kun huomattiin jo kauempaa että vasemmalta oli kääntymässä auto. Hiukan ihmeteltiin kun se auto odotteli melko kauan ennen kuin kääntyi vastaantulevaksi. Ja se hullu kuski (kännissä?) kääntyi suoraan meidän kaistalle eikä väistänyt. Onneksi mies oli kuskina ja penkan puolella oli siinä kohtaa enemmän tilaa. Kyllä siinä säikähti!! :eek: Eikä se hullu edes siinä vaiheessa tajunnut mennä omalle kaistalle, vaan meidän perässäkin tuleva joutui väistämään penkan puolelta. Soitettiin kyllä heti poliisille.

Tänään mennään miehen äidin luokse syömään tuossa kahden aikaan.

Ciba + Tiitiäinen 31+6
 
joulupäivää :wave:

hyvin meni aatto meillä, poika sai niin paljo lahjoja ettei raukka tienny et millä olis leikkiny, pyöri vaan lelulta toiselle B) syötyä tuli niin paljo et olo vähän :x yöt menee miten menee, heräilyjä noin 3 eli siis vessaan. ei välttämättä ees tarvis lähtee mut ku vaihtaa asentoa niin vauva pyörittää päätään suoraan rakkoa vasten ni pakkohan se on mennä |O
onko muilla muuten sitä et menee nokka totaalisen tukkoon yöllä eikä pysty hengittää ku suun kautta? rasittavaa kun suu kuivuu ja alkaa janottaa yms :/

kaveri sai eilen illalla pojan :heart: oli aika pitkä synnytys kun lapsivedet meni aattoyönä joskus ennen kolmea ja poika synty aattoiltana seittemän jälkeen. no joskus ne kestää kauan jos avautuminen kovin hidasta. pääasiahan on että kaikki meni hyvin =) alkaa jo oma synnytys pyöriä enempi mielessä kun eihän tässä oo enää ku reilu kk laskettuun :eek:
 
Voi miten ihanaa ja liikuttavaa oli seurata lasten riemua, kun paketeista paljastui juuri heidän toivomiaan lahjoja =) Varsinkin tuo meidän neiti (nyt n.4v10kk) sai äidin kyynelehtimään vuolaasti. Hän oli kovasti toivonut nukeilleen kaksostenrattaita ja ne sitten saatuaan hän purskahti itkuun ja nyyhkytti vain ettei voi uskoa että hän todella sai ne :heart: Niiiiiiin liikuttavaa, koskettavaa ja herkkää.

Oma olo on ollut jo muutaman päivän "outo". Tahtoo huipata ja välillä oksettaakin. Veljeni on ollut täällä kanssamme joulun vietossa ja pyysin häntä tuomaan mukanaan rr-mittarin, jotta voin vähän seurata arvoja. Kuvittelin, että lukemat olis huikeita suolaisen ruoan vuoksi, mutta ollaankin aika matalissa arvoissa. Taitaa se olla syy tähän pyörrytykseen.
Tän aamun arvo istualtaan oli 95/54 ja aatonaaton arvo makuultaan oli aivan "pohjissa" 88/39. Ihmekös jos vähän on huono olo....

Nyt menen laittamaan ruokia pöytään, sillä vanhempani tulevat meille kohta puolin syömään. Aina ennen me olemme olleet vieraita heidän joulupöydässsään, mutta nyt näinpäin =)

Mukavaa joulun jatkoa mammat,

babygirl rv 33+3
 
piti vielä kommentoida tota kiinin lahjaa et aikas hieno =) ja hyvä ciba että selvisitte säikähdyksellä, rattijuopot on kyllä niitä vihoviimisiä |O
babygirlin tyttö tosiaan liikuttavasti käyttäyty, ois tullu itekki itkettyä tossa tilanteessa =) itseasiassa pieniä itkuntirahduksia on tullu muutenkin ja ihan vaan liikutuksesta :whistle: ne hormoonit B)
 
Joulupäivän iltaa!

Sukulaiset on lähteneet ja ihana olla ihan miehen kanssa kahdestaan sen hössötyksen jälkeen. Typykkäkin oli niin hiljainen tossa pari päivää, että jo ihan huolestuin. Mutta nyt on taas monoa tullut ja peppua työntää ylös vanhaan malliin :heart:

Cruella, mäkin olen tirautellut vähän väliä ihan liikutuksesta... Niin ja öisin suu on kans tosi kuiva, vesilasi pitää olla aina vieressä.

Tosin ennen jouluaattoa itkeskelin myös marttyyri-itkua, kun lupauksista huolimatta kukaan ei meinannut auttaa mua joulusiivouksen tekemisessä :kieh: Rehkin sit niin, että kun ruokakauppaan lähettiin, niin alko supisteleen tosi kipeästi ja selkään sattu niin, etten meinannu kotiin päästä :kieh: No, onneks älysivät, että tartten apua, kun näkivät miten kipeä olin ja ruuan laittoi sisko poikakavereineen pöytään.

Muuten oon voinut joulun ajan loistavasti =), pitkällä kävelylenkilläkin jaksoin käydä. Typykkä sai myös lahjoja: mies oli ostanut vauvakirjan ja mähän olin koonnut sille isyyspakkauksen. Sit typy sai myös ihanat töppöset ja pipon ja pehmolelun ja me vielä vauva-aiheisen kuvakirjan. Mies sai vielä sellasen ihkun setin, jossa oli miesten sukat ja vaaleanpunaiset pikku sukat samassa :heart:

Masua on kaikki ihastelleet kovasti, ens jouluna typykkä on sitten itsekin paikalla :heart:

Hyviä pyhien jatkoja!

t. Piipi + typykkä 32+4
 
Ihanaa, kodin rauhassa!
Joulu meni iha ok, mentiin jo sunnuntaina miehen porukoille maalle. Se mun valvottu yö + seuraava valvottu yö aattoa vasten siellä, kyllä hiukan haittas mun fiiliksiä. Olin yli väsynyt ja itkunen. Appiukko piilovittuili mulle useempaan otteeseen aaton aikana, uhkaili tyttöjä joka siasta, että pukki ei tuukkaan jne. No mä väsyneenä itkeä pillitin pitkin päivää siellä, kerran häippäsin kesken ruokailunkin, ku moitti mun nuorimmaista taas jostai.
Mut joulupukki oli huippuhyvä ja lahjat mieluisia. Ihanaa se vaan on nähdä, mite lapset aidotsti elää ilon noina hetkinä :) .Leluja tuli vähän, mutta just ne mitä toivoivat..molemmat yhtä lelua. Tuli sit muuta hyödyllistä kuten pelejä yms.
Viime yön sain jo nukuttua ja tää päivä meni ihan ok, miehen sisarukset perheineen tulivat sinne ja oltii isolla poppoolla.Lähettiin ajelemaan puol kasi kotia ja tytöt jatko yöunia omaan sänkyynsä. IHANA OLLA KOTONA! Näköjään pulla-pojukin tajuaa jo kodin ihanuuden :D , iha kauhee melske alko..auts :heart: .

Miehen sisko on lääkäri, tehny myös äippäneuvolan lääkärinä, ni pyysin kopasee ton pojun tilan tosta päältä. 2.5 kg arveli ja pää on irti ja liikkuu vielä.
Mahoton on tää koko tällä mahalla, vastasi varmaa jo pari vkoa sitten samaa, kun tokaa synnyttämään lähtiessä, siis sf-mitaltaan. Ja ku kuvia kattoo, ni on tää vaa vaan nii iso, PALLOMAINEN, tuntuu että tippuu kohta :D . Ahdistava, mutta IHANA!

Palaan taas toiste, nyt nautin RAUHASTA!

:heart: nelli&pulla-poju 33+5
 
Tapaninpäivän aamua! =)

Ihuna joulu on ollut, kukaan ei tapellut kenenkään kanssa ja aattopäiväkin oli kiireettömämpi kun olin odottanut. Ja aivan ihania lahjoja tuli, siskon 15-v tyttö oli maalannut meille taulun, niinkun viime vuonnakin... On yhtä hyvä käsistään kun äitinsäkin, harmi että se taiteellisuus ei ole haarautunut mun suuntaan ollenkaan :D

Eilen vaan laiskoteltiin iltaan asti kotona ja pelattiin :) Mentiin me sitten miehen siskon luona käymään, kun saatiin itsemme liikkeelle... olikohan seitsemän aikaan... :whistle:

Meinas eilisessä olla vähän itsejärjestettyä draamaankin, tajusin yhtäkkiä iltapäivällä että mokkula ei ollut hievahtanutkaan koko päivänä ja se ei oo ollut todellakaan tavallista. Varsinkin kun olin koko eilisen vetänyt suklaata ja moksun ei tarvi saada kun vähän makeeta niin alkaa päättymättömät bileet masussa.
Ja kun se oli koko aattopäivän mellastanut niin en uskonut siihenkään teoriaan että sillä ei oo enää tilaa liikkua, se tuskin päivässä olis niin paljon ehtinyt kasvaa että tila loppuu tyystin kesken.

Ravasin sitten sängylle selälleen tönimään moksua, yleensä se kiskoo kinttunsa heti sivuun kun alan painelemaan sitä, ei tapahtunut mitään ja itkuksihan se meni.
Mies huuteli olkkarista että liikkuuko niin en pystynyt edes vastaamaan parkumiseltani niin sitten mieskin tuli vähän pöykkimään sitä. Vähän aikaa pyöriteltiin mun masua niin lopulta siellä sitten tuntu se odotettu kumaus.

Nyt vasta todella käsitän teidän muiden huolet, en ole kertaakaan tähän mennessä edes ajatellut että jotain vois sattua kun raskaus on mennyt niin hyvin. :ashamed:

Hiljainen kaveri se on edelleen, mutta sillon tällön tuntuu elonmerkkejä ettei tarvi täysin panikoitua...

Kuinkahan vaarallista se on kun herään usein mahaltani, siis makaan ihan täysin masuni päällä. Missään ei tunnu miltään, mutta mitä se voi vauvalle auheuttaa?
Tuhanteen kertaan käsitelty kysymys, mutta kun oon tässä jo kuitenkin 33+3 viikoilla menossa ja monet ei edes pysty nukkumaan mahallaan, mä vaan joskus yöllä herätessäni säikähdän että nyt oon litistänyt lapseni hengiltä... no okei, nää pelot alko vasta eilen... mutta voiko se aiheuttaa jotain vai saanko rauhassa nukkua mahallaan vaikka synnytykseen asti jos pystyn?
 
Pusuapina: Mä nukun mahallani ilman huolen häivää.Oon aina pystyny nykkuun suht viimesilleni.Vieläkin se on mun paras nukahtamis asento. =) Ei se vauva siitä vahingoitu. Jos sun on hyvä nukkua niin nuku.Sit jos alkaa sattumaan tms niin sitten ei parane enää sillain nukkua.
Mä tiedän ton tunteen kun iskee yht äkkiä paniikki kun vauvaa ei saa liikkuun millään konstilla. Vaikka meillä esikko on kuollut kohtuun niin silloin en edes tajunnut kokeilla välillä liikkeitä. Seuraavissa raskauksissa kyllä havahduin ja toista odottaessa oltiin kerran mökillä kun huomasin saunassa ettei se liiku vaikka mitä teen.Tuli kiirus pötkölleen sänkyyn testaan kaikki tutut asennot jossa liikkui yleensä ja se oli ihan kamalaa. Onneksi sit vihdoin se helpottava potku tuli. Tässä raskaudessa ei vielä oo iskeny tota ja toivottavasti ei iskekään.

Meillä joulu meni hyvin.Kierrettiin molempien porukoilla syömässä ja lahjat avaamassa.Mun porukoilla poikkes pukki,mun isäni. Loppuilta oltiin kotona ja avattiin kuusen alta löytyneet paketit. Mun äiti innoissaan kuvas mua ja nuorinta siskoo,lähinna siis masuja. Meistä keskimmäinen nyt puuttu kuvasta mut eiköhän sellanenkin kuva vielä saada missä kaikki kolme ollaan vierekkäin mahat pystyssä. :)

Mamitre 31+1

 
Hei :wave:

Teillä on ollut kivat joulut. Itkuherkkyys kuuluu varmasti asiaan tässä tilanteessa =)

Me oltiin aattona anoppilassa ja olihan siellä mukavaa, anoppi osaa laittaa ruokaa! nam! Pukkikin kävi, tämän pienokaisen serkut sai hirmupaljon paketteja. Me saatiin isyyspakkauksen tyylinen selviytymispaketti missä oli se vauvan käyttöopas-kirja, tuleva isä sai Vuorisen Vaippaihottumaa-kirjan ja sitten olivat ostaneet vielä sellaisen Nalle Puh-leikkimaton missä menee ne kaaret ylhäällä joihin saa leluja kiinni, tosi nätti on :) Pinnishän me saatiin joululahjaksi jo aikaisemmin. Saatiin myös aika paljon rahaa, ja siitä piti jo riitaakin vääntää. Minä ostaisin itkuhälyttimen tai ens kuussa ruokaa kun tiedetään että tammikuu tulee olemaan tiukka, mies haluaa ostaa raketteja!!! Kasvaakohan se koskaan aikuiseksi? :headwall:

Kotiin kun tultiin niin suppaili tosi kipeästi parin tunnin ajan, soittelin jo päivystykseenkin. Sanoivat että katella vielä hetki ja tulla sitten jos siltä tuntuu. Meillä on sairaalalle 5min matka joten siksi eivät heti pyytäneet paikalle. Itkua tuhersin ja miehellekin sanoin että tää on pelottavaa, jos se syntyykin jo nyt.. mies siihen tyynesti totesi "jaa" ja lähti alakertaan lukemaan lehtejä! Se kyllä tasan tarkkaan näki että muhun sattu ja olin ihan kauhuissani oikeasti, mullahan ei näitä suppareita pahemmin oo ollut vielä. Tosi surulliseksi tuun sen välinpitämättömyydestä. Otin lämpimän suihkun ja makoilin kauratyynyn kanssa, kylläpä se siitä sitten helpotti ja sain yönkin nukuttua ihmeen hyvin.

Eilen laitettiin kotona jouluateria. Kyllä nyt on syöty, voi hyvä ihme sentään. Kiva nähdä ens neukussa mitä paino sanoo kun ei oo 6 viikkoon punnittu :kieh: Jäi tosiaan eilisestäkin paha mieli, kun miehen piti ruveta juomaan. En nostanut haloota vaan menin ite nukkumaan, mutta kyllä suututtaa.

Mitenkäs teillä muilla, otatteko saunakaljaa lasten ollessa kotona? Itse oon ajatellut olevani aika ehdoton, tippaakaan ei oteta sillon kun lapsi on kotona. Mun vanhemmat otti saunakaljan tai pari joskus ihan meidänkin nähden, ja eipä voi sanoa että siitä mitään haittaa olis meille ollut?
 
Pusuapina olen mamitren kans samaa mieltä! itekki nukun vielä useimmiten mahallani..tai ainaki liki, tosin tyyny on usein kanalossa, vähän pehmentämässä. neuvolassa sanoivata et itse on paras asiantuntia. mikäli tuntuu pahalta tai alkaa supisteleen..ni vaihtaa asentoa, koskee myös selällään nukkumista.
Meil tai siis mulla meinas mennä aluks joulu itkuksi.. :'( isäntä alko v.loppuna valitteleen kurkkua kipeäksi ja kuumeista oloa.
Aattoilta vietettiin sen vanhempien luona, keplotteli särkylääkkeiden voimalla. Peläkäsin et sil on angiina (ku suvussa sitä liikkeellä ) . Eilen piti sit tirauttaa kunnon turhautumis itku..ku meinas aamulla ettei lähe mun vanhempien luo syömään. Enhän mä sitä olis voinu pakottaa sairaana..mä kävin pitkällä kävelylenkillä ja ajoin isännän nukkumaan..no nukku koko aamupäivän ni totes sit et vointi on ihan hyvä (liekkö mun lääkityksen syytä ) ja lähti mukaan. Illalla oliki siit kuulemma liki normi olo ja kurkkuki parempi. Syötin sille Burana 400mg 4-5h välein ja yöksi otti Panacodin... :ashamed:
No nyt lähen syömään et käyn kertomassa joulu kuulumisia vähän paremmalla ajalla lisää... nyt jo huomattavasti parempi mieli :D
 
Sirukon saunakalja-kysymykseen:
muutamasta oluesta/viinilasillisesta ei mielestäni ole mitään haittaa. Liika ehdottomuus voi olla pahasta. Oppiipahan lapsikin sitten "kohtuullisuuteen".
Sen olen päättänyt, että humalassa en ikinä aio lapsen aikana olla.

Sellaista kun eräässä sukulaisperheessä harrastetaan; harva se viikonloppu on tuttavaperheitä lapsineen yökylässä. Lapset laitetaan nukkumaan ja aikuiset vetävät lärvit :eek:

Mun mielestä kyllä jonkun aikuista pitää olla selvin päin, enkä muutenkaan halua että lapsen eka mielikuva äidistä on viinanhajuinen hengitys :(

Joulu pikkuhiljaa sitten takana päin. Olen kärsinyt jo 4 päivää armottomasta nuhasta; nenä vuotaa+limainen yskä. Huomenna aion mennä päivystykseen, jos ei ala helpottaa.

33+3
 
Kiitos zukulle ja mamitrelle! Mulle tuo maha asento on just se nukahtamisasento ollut melkein aina, muuten pyöriskelen vaan kyljeltä toiselle ja tuskailen...

Vauvakin alkoi taas tavallisen vilkkaan liikehdintänsä kun pelattiin Resident Eviliä =) Ainakun minnuu jännittää ja sydän hakkaa tuhatta ja sataa niin vauveli alkaa pyöriskellä... Voi voi, mulle tulee varmaan todella ikävä sitä tunnetta kun meidän rakas liikkuu masussa...
Vaikka sittenhän ainakin näkee ihan katsomalla että se on hengissä ettei tarvi koputella mahaa ja parkua...
 
hellou!ja myöhäisiä joulun toivotuksia kaikille =) ajelimme eilen kotio 500km ja viimeyön oli kyllä selkä ja maha tuskassa istumisesta :| nyt onneksi ei enää pahasti...ihan hyvin meni matkat ja lapsetki istui kiltisti autossa,tullessa lahjoilla leikkien =) itellä oli tosi hankalat oltavat autossa kun oli tavaraa niin ettei jalkoja saanu suoraksi :( ...no nyt kotona onnellisesti,,,tuosta juomisesta,,,meillä on miehen puolelta sellasta sukua ettei kyllä välitetä onko lapsia näkösällä vai ei kun juodaan,,,ja joka juhlasta löytyy juomisen aihetta :| jouluna myös...ja lapset opetetaan kippistämäänkin,,,,huoh,,itelläni on aina ollut periaate ettei lasten nähden juoda ja tosiaankin on yksi selvänä aina aikuisista,,,eipä me muutenkaa kyllä juoda pahemmin =) mutta nekin pari saunakaljaa kun lapset nukkuu,,,raskausaikana ei mulla oo tarvetta ollu juoda ikinä,,,vaikka olen sitä mieltä kans ettei parista oluesta haittaa oliskaa,,,ja joulut meillä on perinteisesti raittiita,ei alkoholia jouluna =) mutta kaikillahan on omat tapansa,en minä ketään siis arvostele =) kuhan höpötän =) ihanaa kun tammikuu kääntyy,,,saa alkaa vauvan tavarat pian laittaan esille ja vaatteet pesemään,alkaa sitten tuntua se odotuskin todellisemmalta.mä en viitti kovin aikasin laittaa niitä tarvikkeita sänkyjä sun muita,kun ne sitten kiiinnostaa vaan noita pienempiäkin ja jylläävät ne moneen kertaan =) ja kait se muutenkaa ei enää oo niin uutta niinkuin ekan lapsen kohdalla ,laitoin tosi aikasin kaikki =) mutta nyt vielä joulupöytään!nam!tapanin jatkoja vaan kaikille!
 
Saunakaljasta : Meillä kyllä mies juo kaljaa ihan poikien nähden,mutta ei mitään känni meininkiä hakemalla. Meillä on molemmilla periaate,että lasten ei tarvitse katsella vanhempiaan kännissä. Joten jos minäkin otan niin ihan siideri tms jos lapset on kotona ja sit kun ne on hoidossa yön niin voin ottaa enempi jos siltä tuntuu.

Mä en ees pystyis juomaan humalaan vaikka lapset olis jo yöunilla koska ihan varmasti just sinä yönä iskis joku mahatauti tms ja missä kunnossa sit niitä hoidetaan..ei mitään järkee. Toisen on ainakin oltava selvänä jos jotain sattuu tai lapsi näkee painajaista etc.
 
Moikka

Juomisesta mun lasten edessä ei kännäillä. Saunaoluen tmv suon ja ei siinä mitään,tai ruokaviini. Ja mä oon tosi tiukka, isäntä kans ottanu saman linjan. Sama pätee tupakointia, siinä hajussa ei ees tarvii olla.

Nukkumisesta ei munkaan mielestä siinä mitää, jos masullaan nukkuu, en vaa ymmärrä, miten kukaan voi :eek: ! Mä oon taas masusta herkkä, en oo pystyny nukkuu n. rv10 jälkeen yhtään masullaan.

Kauhee haikeus tuli, ku Cruella muistaakseni kirjotti, että vaan 3vkoa täysaikaseen vauvaan :eek: . Kohtahan tää jättimasu on menneisyyttä. Vaikka mitä vaivoja on, niin maha on ollu koko ajan musta ihana, nätti ja kiva :heart: .
Ja huomenna tulee yksi "rajaviikko" täyteen, rv34, jonka jälkeen vauvalla tosi hyvät mahkut iha normaaliin elämään, jos sattus syntyy :) . Eikös ne keuhkot just kehity tähän rv34 mennessä? Näin muistelisin.
Mahaa kiristelee paljon, on sellanen kivi koko ajan, ahistaa ja sattuu..supistelikin yöllä, heräsin taas niihin :eek: . Noo, ihan normaalia näillä viikoilla. Ja tosiaan 3vkon päästä toivon jo, että supisteleekin =) .

Nyt lähen pelaa noiden kaa pukin tuomaa Muumi-kimbleä..Kiva ku tolla 4.5v on millin mittaset hermot :/ .. Muutenkin ovat uhmanneet ihan koko päivän..normaalia reissun jälkeen.

:heart: nelli&pulla 33+5
 

Yhteistyössä