** Helmikuun Helmet** joulukuu

Jepsu Miulla on ongelmia vaan ton aamuarvon kanssa, muut arvot pysyy hyvinä, vaikka söis kun eläin. Aamusin joudun laskemaan tarkkaan hiilarit, ettei tuu syötyä ylimäärästä.

Synnytysvalmennus. Meillä ei ole varsinaista valmennusta. Viikolla 34 saapi varata tutustumiskäynnin synnärille. Joko sellanen 30min esittelykierros, missä katotaan paikat, mihin tullaan, synnytyssalit ja osasto. Toinen vaihtoehto on 2h esittely, mihin kuuluu sitten jutustelua synnytyksestä. Miehen kanssa päätettiin, että mennään vaan tuohon "sightseeingille", että ukko näkee paikat. Mie olen ollu tuolla osastolla töissä, että silleen ei ole uus paikka ;) ja ammatin puolesta synnytys on tuttu homma niin ei katottu tarpeelliseks. Mieskin sano, että hän on lukenu netistä niin paljon synnytyksestä ja kivunlievityksistä, että vois hätätapauksessa melkein toimia kätilönä :D Mies on kyllä niin ihanasti ollu tässä odotuksessa mukana ja ottanu selvää kaikista asioista :heart: Se oli kauheen ylpeä, kun My viikonloppuna ekan kerran potkasi sitä poskeen, kun se piti päätä miun mahan päällä :heart: Odottaa ihan hirveesti isäksi tuloa.

Jahvetti En miekään sectiota halua missään nimessä :( Onneks My on pysyny nyt jo monta viikkoa rt:ssa, vaikka aluks tykkäs istuskella kohdussa. Välillä tunnen, kun tyty kääntyy pyllylleen, mutta nopeesti vaihtaa asentoa. Tilaa taitaa olla tässä vaiheessa eniten, kun on rt:ssä. Ja ahtaushan on se juttu mitä My ei voi sietää, mie en saa käyttää tukivyötä jne. :D Onhan tässä vielä monta viikkoa aikaa teiänkin tyypillä kääntyä ihmisten asentoon :hug:

Meillevauva Me ollaan kans oltu yhdessä vajaa 3v. ja mie olen ihan hulluna miun mieheen :heart: :heart: :heart: Mies on sanonu, että se tuntee minnuu kohtaan seesteistä rakkautta, mutta mie olen tosiaan kuin teinityttö ensirakkauden huumassa :LOL: Onko se jotenkin suhdetta nakertava asia??! :eek:

Pinnasänky (ja kaikki muukin tavara) on seissyt jo ikuisuuden tuolla lastenhuoneessa. Petasin pinnikseen lakanatkin jo sillon, kun sänky meille tuli kesällä... tarttis varmaan heittää koneeseen, kun voi olla vähän pölysiä :D Vaatteita en ole vielä pessy, suunnittelen tässä kokoajan. Pitää käydä ostamassa hajusteetonta pesuainetta.

(.) Mie olen parina päivänä huomannu, että vessassa käydessä paperiin jää ihan pienenpieniä tipluja verta, sellasia niinkun olisi joku pieni haava tuolla jossain. Oon yrittäny paikantaa, että tuleeko se emättimen suulta vai peräaukosta, mut en oikein siihenkään ole saanu selvyyttä. Mitän kipeetä kohtaa en löydä kummastakaan rööristä eikä vuoto ole sellasta valkovuotoon sekottunutta vaan ihan kirkasta, niinkun tosiaan tulis pikkusesta haavasta. Mitä lie...

Vieläki keinuttaa päässä viikonlopun laivareissu :x Kuultiin jälkeenpäin, että Tallinnan katamaraanit oli peruttu myrskyn vuoksi. Aika kovasti on siis keinuttanu...

Tuotiin kissoille laivalta nameilla täytettävä leluhiiri. Meiän tytöt ei ollu siitä yhtään kiinnostunu, mut kollipoika älys heti, että sisällä on jotain hyvää :) Se äkkäsi muutamassa minuutissa, miten hiiren saa kätevästi tyhjennettyä pitkin lattiaa ja namit syötyä kerralla kaikki :D Leikin jälkeen meillä makas tyytyväinen kollikissa maha pystyssä nojatuolissa, eikä eväänsä liikauttanu :LOL:
Joo ja anoppi oli taas vähän syöttäny näitä... En tiiä miten paljon sillä oli ruokaa menny. Kun lähettiin, raksuja oli ehkä parin kupillisen verran ja annettiin anopille rahaa, että käy ostamassa lisää. Kun tultiin kotiin, se ostettu pussi oli avaamattomana keittiön pöydällä ja kuppeja lattialla taas useampi kun laki sallii. Lihaa niissä kupeissa näytti olevan jäljellä eli kissoja on taas ahdettu niin täyteen, ettei ne ole jaksanu syödä kaikkea mitä on annettu :kieh: En tiiä mitä kaikkia herkkuja ne on saanu, kun raksuja ei ainakaan oltu annettu :eek:

Kiin ja My 32+1
 
tuntuu kun tossa kattelee teidän masuja että onpas ne mahtavan kokoisia, ja itellä ois ihan pieni. vaikka sf-mitta meneekin yläkäyrillä, joten ei tää nyt ihan pieni voi olla! :LOL:
enää en oikeastaan tunne mymmyn liikkeitä, vain tollaista painetta kyljissä ja missä milloinkin. nytkin kylki on ihan muotoutunut vauvan mukaan ja toinen kylki on ihan suora, jos tollee nyt voi tästä mahasta sanoa. :LOL: enää laskettuun aikaan ei oo niin kauheasti aikaa, mutta jotenkin tuntuu että vois mennä nopeemminkin. nyt ei oo sellasta potutusta päällä, joten tääkin tuntuu ihan kivalta. :D

maha taas ihan sekaisin, taidan pyytää neuvolasta listeriakoetta kun maha ollut ripulilla lähes koko raskauden ajan, ihan muutaman viikon oli "ummella". justiisa, taas näitä kakkajuttuja! :LOL:

mulla painoa nyt tullut 8 kg, ja toivottavasti ei nyt enää kamalasti nousis, tosin luulen et niin käy kylläkin.
 
Varasin tänään ajan tutustumiskäynnille synnärille =)

Pikkuhiljaa olen pessyt vauvan vaatteita, ja laitellut niitä omalle paikalleen hoitopöydän hyllyille. Pinnasänky on ollut kasattuna jo pari kuukautta, toimii kätevästi mm. vauvan tavaroiden varastona :D

SEEkö se taisi valitella uniongelmia? Mulle on jo toista kuukautta ollut näitä puutumis/särky-ongelmia käsissä, jotka ilmenee etenkin öisin. Olen nukkunut ainakin 5 viikkoa muutaman tunnin yöunia (kuten olen täällä jo kyllästymiseen asti itkenyt :ashamed: ). Vähän väsyttää.
Terkkarille olen asiasta jo kahdella käynnillä tilittänyt, muttei se ole vihjaissutkaan mistään sairauslomasta.

Kaurapussi rules! Se on ihanan tuntuinen lämmitettynä ihan niskaakin vasten, jos on vähän jumissa.

31+2
 
Nalle-Puh Miulla supistelee vielä kivuttomasti. Napakasti saattaa supistaa, mutta ei varsinaisesti satu, epämiellyttävää vaan kun alavatsa kramppaa ja koko maha menee kovaksi :/

Myllä on TAAS hikka. Tyttö nikottelee jatkuvasti, nyt taitaa olla menossa tän päivän kolmas nikottelukohtaus :D
 
Nalle-Puh mua turvottaa sormista ja jalkaterät ja nään tähtiä. Viimeks tänään :/ Muutamia koviakin supistuksia on tullut.
Toivottavasti vauva vielä hetken aikaa jaksaa pikku yksiössään asustella ennen kuin tulee.

Kiin näin hyvin sitä muistaa lukemaansa :whistle:
Mulla ollu nuo arvot aika hyviä niin sitten antaa ittensä sortua kaikenlaisiin herkkuihin eikä pääse takas heti ruotuun. Nyt oon saanu niskasta otettua taas kiinni. Muutama päivä meni hömpötellessä. :ashamed:

Nyt kakkavaipan vaihtoon...

Jepsu ja Martti 31+0 :heart:
 
cruella oujee...siis isä ja sisarukset saa olla vaikka aamusta iltaa? :eek: Mutta mites sitä vahitaan siellä, ettei sit muut, kun isovanhemmat tule sinne? :whistle: Miun puolesta sais olla vaik turvakaarti ovella, ettei "ulkopuolisia" tulis B) :kieh:
 
Pikkasen omaa napaa...käytiin kaupassa iltapäivällä ja sen jälkeen sellanen puolen tunnin köpöttelulenkki, niin nyt on supistellu IHAN koko ajan, ei kipeesti, mut tositosi napakasti, ylävatsa etenkin kovenee ihan betoniksi ja selkää juilii |O
Kellotellu en kyllä nyt oo, mut Salkkareidenkin aikana tuli ainakin 5-6 napakkaa supistusta :/
Pitää kai seurailla tilannetta... :eek:
 
hei!kuinka herkästi huolestutte jos ei vauva liiku kunnolla?mulla oli eilinen päivä hiljaiseloa ja yleensä illal alkaa jytä kun menen nukuttaan 2vuotiasta,niin eilen ei alkanu vaikka kuinka koetin tökkiä...no yöllä jokunen töytäisy tuntui ja tän päivän aikan ei taas mitään,,,soitin iltapäivällä nlaan,niin hää tuumas että mene kotona pitkäkseen puolituntia ja laske liikkeitä,,,sitten käyrään osastolle jos tuntuu ettei liiku,,äsken pötkötin sen puolituntia,niin tuntui noin ehkä viisi töytäisyä.voinkohan nyt huokasta vai onkohan se liian vähän,,,,voih tätä raskauden epävarmuutta vaikka jo viides!!!!
 
siruko määhän se. OAS:n olen kallistunu juuri tuon pienen paikan takia, ja sen vuoksi et on isännän mukavampi käydä kattomassa. Tosin isännän mielestä voitaisiin mennä OYS:n, mut OAS:n mennään tutustumaan ens viikolla.
pöhinän perheelle ISO :hug: ja voimia!! teillä on nyt rankkaa aikaa. Muistan kuinka omien isovenhempien kohdalla tuntui tosi ristiriitaiselta, kun toivoi että kivut loppuisi, mutta sit toisaalta tuntu niiin väärältä toivoa kuolemaa, ku ei olisi halunnut millään luopua. :'(

Täällä ollu :'( taas kurkussa melkein koko päivän. alkaa nu 8 tuntiset työpäivät olla vähän turhan rankkoja, pitäs päivällä päästä pötkähtään. Tänäänki tuli käveltyä enempi kuin tarpeeksi, ja sen ajan mitä istuu istuu tietokoneella...on ruoka/kahvitauolla tai wc:ssä. Tulee päivistä väkisinki pitkiä ku 6 jälestä on hereillä (klo soi kyllä vasta liki 7) ja illalla on 5 maissa kotona (8-16 työaika). No nämä viimeset 2vk menee vaikka sinnillä... :kieh:
Nyt isäntä huutelee iltakaakaolle :D et kait se on toteltava! Kauniita ja rauhallisia unia kaikille!
 
Hilari: Itse lähtisin sinun tilanteessasi näytille synnärille tai soittaisin ensin sinne ja kysyisin heidän mielipidettään, mutta vastaavassa tilanteessa aiemmassa raskaudessa minua on pyydetty käymään...
 
Parisuhteesta vielä: mähän oon ihan heikkona ukkooni :heart:. Se on enemmänkin sellaista rahallisempaa tyyppiä, ihan kaikessa. Musta tuntuu niin hyvältä kun joskus vitsaillaan siitä ku ollaan eläkkeellä että kumpi kärrää kumpaa =)

Mulla tuli jossain vaiheessa kans vessassa käydessä ihan pari tippaa verta paperiin mutta en osaa sanoa mistä johtui. Mitään ihmeempää ei olossa ole muuttunut, joten en huolestunut. Toki jos selkeästi erilainen olo normaaliin verrattuna tulis, niin silloin alkaisin seurailemaan tilannetta! Me kaikki aletaan olemaan niin lähellä h-hetkeä, että kaikki on tosiaan mahdollista :attn:

 
Jahvetti sinuna lähtisin näytille, jos noin tiuhaan tulee, vaikkakaan ei järettömästi satu. Niin monesti tuolla KYSissä sanoneet, että sitä katsotaan, että kuinka usein supistaa, kun että miten kovaa tai isoa käyrää piirtää. Mene!

Mukavat fiilikset kaikilla tänään, se on kiva :) . Masentavaa on toi harmaus, onneks edes pakastaa, ni ei oo nii sotkemista tuo ulkoilu.

Mä kävin tänään KYSin äitipolilla päivystyksenä. Soitin aamusta, kun edelleen huolissani olin pullan vähäisestä liikehdinnästä. Pyysivät tulemaan. Käyrällä alko sit liikkua kunnolla, mieli koheni heti. Sen jälkeen hoitaja ultras ja sit lääkärille. Lääkäri ultras uudestaan ja teki sisätutkimuksen. Vauva voi hyvin, liikkui ultrankin aikaan tarvittavan määrän. Kokoarvio nyt 1.7kg, keskikäyrällä menee, vastaa siis viikkoja. Napanuoravirtaukset ok. Kohdunsuun tilanne edelleen hyvä, kanavaa hiukan pehmeänä 3cm ja suljettu, joten tehottomia olleet ainakin tähän asti kipeetki supparit mulla, hyvähyvä. Sisätutkimus sattu iha törkeesti! Meinas taju mennä, ku koski. Ei ole ikinä koskenut, eikä se saiskaan sattua. Lääkäri lopetti heti, kun sanoin tästä. Nyt sen jälkeen on ollut alapäässä, tuolla sisuksissa, jännä tunne, juilii oudosti :/ .
Mutta onnellinen, että pulla voi hyvin. Lääkäri käski syömään enemmän :eek: ! Sanoi, että jos en syö tarpeeksi usein ja riittävästi, vauvanki sokerit laskee ja voi huonosti, väsyy ja on nälkäinen :( . Kaipa sitä pitää alkaa katsomaan tarkemmin, että tulee syötyä tasaseen, 2h välein, pitkin päivää, jospa tuo pojukin liikkus paremmin.
Niin, kysyin ultratessa, että vieläkö vauva pojalta näyttää, ni vastas, että on niin isot kivekset, että oikeen roikkuuvat ja kelluuvat vedessä :LOL: :whistle: .

Valkakrista ollu puhetta.. Mullakin tuli yhessä vaiheesa tosi vetistä ja lorahteli, säikähdin lapsivedeksi, mutta sitä se ei ollut. Sit välistä tullut ihan paksuakin..myös limaisempaa joskus ollut. Että kaipa se vaihtelee pitkin raskautta. Mutta veri ei kuulu asiaan, siis sellainen limaisen verinen vuoto, oisin aika varma, että vois olla limatulppaa.

Aikaa ei tosiaan ole enää juuri mitää, hui :eek: , IHANAAAA =) =) !!
Mun kamu sai tänään kiireellisellä sektiolla tytön 38+ viikolla. 2760g ja 46.5cm. Perätila vauva ja sektio ajan sopiminen ois ollu tän viikon perjantaina. Oli eilen ollut oikein voimissaan, kävelly paljon ym. Mitään tuntemuksia, supistuksia tmv ei sillä ollut missään vaiheessa raskautta. Yöllä oli sit istunu vähä välilä kakalla. Häpyluuhun alkanu jomottaa, mutta ei supistelua tai muuta, että ois arvannu, että synnytys käynnissä. Neuvolaan oli aamulla soittanut ja voihkassu puhelimessa, ni terkka oli vaa sanonu, että sulla on synnytys käynissä, ala lähtee. Tilas ambulanssin, supistukset alko siinä yllättäen (täältä 80km sairaalaan ). Ku pääs sairaalaan, oli 4cm auki, vedet menny, tietämättä ja kiireellisellä sektiolla leikkasivat tytön :) .
On se vaan jännää, miten noi synnytykset voi mennä :eek: . Että ei suppareita olleskaan, ainoa outous oli tuo paskalla istuminen ja sen jälkeen paineentunne häpyluussa..senki oli ajatellut, että vauva vaa pyörii ja painaa, ku ähistelly koko yön veskissä. Ja tälläkin naisella toka lapsi, että tietää, millasta on synnyttää..
Alkaa pakostakin vaa miettii omaa lähenevää synnytystä :/ .
Ja ku mulla on eilisestä asti vatsa toiminu liian hyvin, tyhjentää kaiekn, mitä sisään saan. Alakautta..ei mut ei koske mahaan yhtään, että ois tauti, tai muute öllötä. Kävi jo eile mielessä, että ei kai tää ole joku merkki synnytyksestä, ku supistelikin, mut tilannehan oli hyvä tuol alapäässä tänään, joten mitä lie.

:heart: nelli&pulla-poju 31+5
 
Jahvetti: peesaan Nelliä, kantsis varmaan käydä näytillä. Mullakin silloin 3 vkoa sitten ku kaaduin supisteli 2-3 min välein, joista tunsin vain osan ja estopiikinhän mä sain. Käythän näytillä!

(.) neuvolassa minäkin tänään piipahdin;
-RR 115/64
- hb 111
- pissa puhdas, eikä turvotuksia
- sf 29
- painoa +200g /vko (yhteensä tullut hiukan reilu 9kg)
- syke 140-150
- liikkeet ++
- rt
Asiat siis ihan mallillaan muuten mutta mainitsin th:lle janostani ja käyn nyt sitten varmuuden vuoksi sokerirasituksessa, tosin vasta ensi to :/
Pää on kipee lähes päivittäin ja tuntuu että noita migreenin auraoireita löytyy vaikka muille jakaa, vaikka pääkipu ei migreeniksi asti yltyisikään.
Masu on isompi ku aiemmissa raskauksissa, mutta eipä tuo kovin iso taida nytkään olla, sillä tänään pojan eskariope hieraisi silmiään ja kysyi että näkeekö hän oikein, tuleeko teille vauva? Juu´u siltä tää pötsi näytää

Kiin: hieno talo! Meiltä löytyy hyvin samanlainen =) :LOL: Sulla on silmää ;) :LOL:

Huomenna lähden lasten kanssa pitkäksi viikonlopuksi mummilaan. Ihanaa piiiitkästä aikaa päästä sinne muutamaksi päiväksi. Olis tarkoitus käydä myös omien 90v ja 82v mummujen luona sekä moikkaamassa kavereita, joita olen nähnyt joskus keväällä/kesällä viimeksi. Kohta se lähteminen on sit taas astetta vaikeampaa...

Mulla alkaa vauvakamat olla kasassa, jotain pientä vielä puuttuu, kuten tutit, kertisvaipat, pyllypyyhkeet ja Aventin pumppuun tarvis ostaa pari isompaa pulloa. No jospa kävis oman äidin kanssa viikonloppuna kotikonnuilla ostoksilla...Vauvan vaatteet on pesty ja silitetty, lakanat vielä pitäis heittää koneeseen. Sit vois odotella ja valmistella rauhassa joulua ja miltei heti sen jälkeen saa alkaa hösätä esikoisen synttäreitä (synt. 4.1.). Mulla on jotenkin hirveä stressa noista synttäreiden järjestelyistä... vieraita tulee kuitenkin monena päivänä eikä välttämättä oikein enää jaksais, mutta en voi pettää pojan odotuksiakaan :|
No niistä ku selvitään, ollaan varmaan jo lähellä tammikuun puoltaväliä ja sit saa mun puolesta jo vauva tulla :heart:

babygirl 31+3
 
Heips vaan kaikille!

Ei ole aikoihin tullut kirjoiteltua mitään, vaikka olenkin roikkunut tasaiseen tahtiin tiedän viestejä lukemassa. Jotenkin nää päivät vaan humpsahtaa ohi vauhdilla, on pientä remonttia ja kyllähän tuo kaksivuotias touhua keksii äidillekin!

Omassa voinnissa ei ihmeempiä, on tähän mennessä ollut paaaljon helpompi raskaus kuin ensimmäinen vaikka väsyttääkin ja kuvotus aika ajoin vaivaakin-ovat kuitenkin pieniä juttuja hillittömän turvotuksen, painonnousun ja raskausmyrkytyksen rinnalla. Painoa on tähän mennessä tullut sellanen 10kg, tuntuu kertyvän lähinnä reisiin ja takapuoleen, turvotusta ei tähän mennessä ole ollut nimeksikään. Kokoa mahalla kyllä on, eilen neuvolassa sf muhkeat 31cm ja rv 30 tasan... :D Tosin terkka sanoi pikkutyypin keikkuvan tosi ylhäällä, raivotarjonnassa on ollut jo kuukauden päivät-ei kyllä veljensäkään laskeutunut kuin vasta silloin kun synnytys oli jo hyvässä vauhdissa, joten saa nähdä muksiiko tämäkin rakkoon loppuun asti!

Eilen silittelin pestyjä vaatteita pikkuiselle valmiiksi. =) Tuntuu että on vähän jotenkin konkretisoitava itselleen tätä kuopuksen syntymää, kun ei turvakaukaloa ja joitakin vaatteita lukuunottamatta ole tarvinnut muuta hommata, eikä juuri laitellakaan mitään. Esikoinen pitää ajatukset niin tässä arjessa, että hyvä että välillä muistaa tämän toisenkin! Kyllähän se helmikuu saisi tulla jo, kaveri sai pienen tytyn puolitoista viikkoa sitten ja kyllä sitä pientä ihmistä oli sitten ihana nuuskutella! On alkanut poikakin jollain tavalla ymmärtämään tätä vauvantuloa kun on käyty katsomassa lähipiirin vauvoja, antaa mahalle pusuja ja silittelee, kovasti on sitä mieltä että tyttövauva tulee meillekin kun kaikki vauvat jotka on nähnyt on olleet tyttöjä! :LOL:

hilunen & kuukkeli 30+1

 
moip,

täällä kans on käyty neuvolassa tänään; kaikki ok. =) sf-mitta oli 31! vedinkö pohjat? B) vauva kuitenkin oli pari viikkoa sitten tehdyn ultran mukaan arviolta keskikokoa. =) vauveli istuskeli perätilassa, ja mua on nyt ruvennu kans jänskättämään, että josko se ei käännykään... :/ mäkään en tod. toivo sektiota... :eek: mitäs vinkkejä sitä olikaan vauvan kääntymiseen? ainakin se taskulampulla härkkiminen... :LOL: :LOL: :LOL: oikeesti, kumpi se oli shiatsu vai akupunktio, josta voi saada apua?

kaurapussi rulettaa parhaillaan meikäläisen alaselässä. =) olin tänään ekaa päivää duunissa sairaslomilta ja kyllä huomaa selässä ja persluussa... |O

alakerran asioita: mua on ruvennu pelottamaan myös tuo valkkaria- vaiko lapsivettä-asia. :/ nyt ei oo tullu, mut jossain vaiheessa tuntu pöksyt jatkuvasti märiltä. vaikkei ollu siis mitään "virikkeitäkään" lähimailla... :whistle: pasuunalla käymisestä sen verran, että eipähän duphalacit (oon tainnu kutsua sitä aiemmin movicoliks, mut se olikin duphalacia) auta siten kuin pitäis. |O täällä ummettaa jatkuvasti, niin että on hivenen tukalat olot jatkuvasti. että jos jollain oli toimivaisempi suoli, niin täällä kärsitään päinvastaisesta, edelleen.

rintapumppuasiaa: monet on kehunu sitä aventia, mutta mikä "vika" siinä ainussa on? kertokaa hyviä ja huonoja puolia molemmista! tarkotan siis käsikäyttöisiä vehkeitä. kiinnostaa ihan sillä, kun hintaeroa on kuitenkin n. 40 euroa... :/

hyvvee yötä kaikille, :wave:

eva & peuhaava helmi 31+6 :heart:
 
Kiitos kaikille symppaajille :hug: :heart: tulee tosi hyvä mieli kun saa lohduttavia sanoja. Ollaan tässä vähän saatu siipan kans puhuttua ja kyllä kai tämä tästä taas.. mua vaan niin risoo se että joudun aina pyytämään huomiota kun se ei ite oikein ymmärrä huomata mua.

Hilari kyseli liikuista, sanoisin kyllä että älä hätäile. Meidän vauva on hiljaista sorttia, pitää säännöllisen epäsäännöllisiä 1-5 päivän hiljaiseloja (silloin tulee muutama hassu potku vuorokauden aikana). Oon kyllä varmasti joka kerta ollut paniikissa ja täälläkin itkua vääntänyt mutta aina on liikkeet palautunu normaaliksi. Ja monesti osunut niinkin että hiljaisen jakson aikana käyty neuvolassa ja sykkeet ja kaikki kuitenkin ok. Ja pakko kyllä muistuttaa (itseänikin) että ei ne kaikki liikkeet tunnu vieläkään. Mut jos tuntuu että stressi repii hermot riekaleiksi niin käy näytillä, parempi niin kuin tosiaan ressata. Ei tee hyvää vauvallekaan.

Tänään on 2 tammimasua ottanut varaslähdön. Ei oo vielä kuullut uutisia mut toivottavasti kaikki menny/menee hyvin. =)
 
babygirl Eiköhän ne vieraatkin ymmärrä, jos oot vähän nuupuksissa, kun ihan viimesilläs olet. Käyt aina välillä heittämässä pitkäksesi, jos rupee juhlinta rasittamaan :)

Nalle-Puh Siis miksi siun pitää mennä sairaalaan, jos näät tähtiä??!! :eek: Apua, mie nään tähtiä melkein päivittäin, huimaa, sormia ja nilkkoja turvottaa iltasin... Epäilläänkö siulla pre-eklampsiaa? Miulle ei olla neuvolassa sanottu mitään. RR on kyllä ok ollu kokoajan ja samaa tasoa, viimeks oli pissassa proteiinia ja ketoaineita :/

zuku Kulta, siun ei ole mikään pakko jaksaa töissä enää tässä vaiheessa! |O Jos töihinmeno väsyttää ja ahistaa niin paljon, että meinaa itku tulla niin haet saikkua loppuajaksi, eihän tuollasessa hampaat irvessä menossa ole mitään järkeä :eek: Jatkuva stressi ei ole vauvalle hyväksi. Ei siun tarvii ajatella, että olisit "turhaan" tai "ilman syytä" saikulla. Raskaus ei ole sairaus, mutta kyllä se laittaa rajotteita jaksamiselle :hug:

evaellen Täältä palstalta luin joskus lähiaikoina vinkkejä vauvan kääntämiseen kotikonstein ja yksi neuvo oli mennä "siltaan" eli siihen jumppaliikkeeseen maha pystyyn ja selkä kaarelle. En kyllä tiiä miten sen pitäs mahan kanssa onnistua :eek: Olis aika näky ruveta sellasta yrittämään... :ashamed:
Miulla on tuo Ainun pumppu ja tosiaan kuullut, että se repii nännit rikki :( Aventti imasee rinnanpäätä jotenkin isommalta alueelta niin, että imu muistuttaa vauvan imua ja on luonnollisempi. Mie pumppaan sit käsin, jos tuo Ainu osottautuu ihan kamalaksi kapistukseksi, uutta en rupee enää ostamaan.

Vitsi kun olis jo helmikuu =) On Mytä niin "ikävä", haluisin jo tytön syliin suukoteltavaksi :heart:
 
c81
Alkuperäinen kirjoittaja Nalle-Puh:
Onko teillä muilla ollut erittäin kipeitä supisteluita ja turvotusta??
Mä kävin lääkärissä niin vauva on jo kääntynyt valmiustilaan.... :/

Nalle-Puh 32+1
Hei!
Tällä ei turvota paljoa (ainoastaa sormus ahdas iltaisin, ja jaloista huomaa sukan jäljet liiankin selvästi - muttei mitään huimaa), mutta noit atosi kipeitä suppareita tulee joka päivä, ja etenkin ilta! Saattaa tulla illalla tunnin parin ajan ihan muutaman minsan vlein min-kaksi kestäviäkin TOSI kipeitä suppareita (= ei voi puhua, liikkua tms, voi vaan olla ja valittaa/kiroilla/itkeä. Yleensähän tuosa vaiheessa käsketään ottaman yhteys synnärille, mutat enpäs nyt viitsi joka ilta soitella, kun ei ollut viime viikolalkaan läääkärin tarkastuksessa auenneet paikat, oli vaan kohdunkaula lyhentynyt vähän, ja kohdun suu pehmennyt. Mistäs sitä sitten tietää kun oikeasti pitäisi mennä?? :eek:
 
huomenia :wave:
pikasesti jotain kun aamuhommelit odottelee ja sit ajoissa pihalle ku kerranki hyvä ilma. vielä kun lunta tulis :xmas:

evaellen: et vetäny pohjia, mulla oli sf-mitta 32 viime neukussa ja rv sillo 30+2 B) huomenna nähdään paljo on taas noussu...

toivottavasti jahvetilla kaik ok :| taidampa laittaa tekstarin.

äitsy: otan jossain vaiheessa uuden masukuvan ja vähän toisesta kulmasta ni päästään paremmin vertailemaan :D

kiinillä hieno piparkakkutalo =) mä oon kerran kokeillu tehä ja uudestaan en kokeile :kieh:

tarppa: jaksuja uusperheen kanssa :hug: mä saatan vähän tietää sun fiiliksiä vaikkei miehen lapsilla adhd:tä olekkaan mut poika kärsii jonkinasteisesta ylivilkkaudesta. rankkaa on välillä mut jaksettava on ja onneksi välillä saa huilata. kyllä se siitä :)

noista rintapumpuista, mulla taitaa olla ainun ja kyllä se ainaki mulla toimi ihan ok. käsin en saanu lypsettyä juuri mitään.
mä taidan olla aika vaivaton tapaus tässä pinossa kun ei mitään ihmeempiä vaivoja :whistle: välillä issias vaivaa mut ei rajota. kävely sujuu ihan ok ja pientä jumppaa harrastin eilen pihaleikkien lomassa ja uimaan olis tarkotus vkl suunnata. pyöräilemään ois hinku mut ei uskalla :/

nyt pitää mennä antamaan pojulle aamupalaa, hauskaa pakkaspäivää :wave:
 
Huomenia :wave:

Ne supistukset sitte loppu kun seinään, kun sänkyyn pääsin =) Että nou panic!!
Sikäli joo mua kivuttomatkin supparit pelästyttää, koska A) mä en oo koskaan tuntenu TOSI kipeitä suppareita ja kuitenki 3 synnytystä takana =) ja B) sillon 28 viikollaoli jo alkanu paikat vähä valmistautuu vaikkei ollu juurikaan supistellu... :/ Katsotaan mitä tuleman pitää =)

Rintapumpuista ollu kovasti puhetta, niin mulla on joka kerta ollu Ainun pumppu, nytkin sen hommasin (käyttämättömän, eurolla kirpparilta!!!!) ja kovasti oon ollu tyytyväinen. Ei oo mulla ainakaan nänneihin vaikuttanu mitenkään ja maitoa on sillä saanu tulemaan TOSI hyvin =) Et ehkä tässäki asiassa on vähä, et yks sopii yhelle ja toinen toiselle =)

evaellen sulla kans perätilassa, toivotaan että nää tajuis kääntyy :eek: Aika iso sf-mitta sulla tosiaan...mullakin ekassa meni aina viikkojen mukaan...siis paljon oli viikkoja, niin se oli sf-mittakii...38 viikolla pysähty 38 senttiin :D Nyt nää 3 on ollukii paljon pinemmillä mitoilla :|

Turvotusta on aivan mielettömästi taas...viikon verran oliki lähes poissa...mut mie oon tottunu tähän, joka kerralla ollu aivan tärkeetä turvotusta :ashamed: 2 kerralla se on ollu yksi syy käynnistykseen (viikoilla 38+4 ja 41+1)

Mitähän muuta piti kommentoida... :/

Tuota mahdollista sektio juttua oon tässä pohtinu...piti mun neljännen kerran tulla raskaaksi, että "saan senkin kokea" :eek: On lähes paniikissa, kun asiaa ajattelen...mut hermo ei kestä sektio-ajatusta...vielä kun Koksin toiminnan tietää, niin ne varmaan leikkaa käden irti vaikka sektioon menossa |O
Ja sit mietin, että jos tosiaan sektioon mennään, niin ei tässä olis, kun n. 5 viikkoa enää :eek: Yleensähän se pari viikkoa ennen la:ta leikataan, jos on sovitusti...ja mulla kun tosiaan on paikat jo hieman valmistautunu, ni uskaltaako kovin pitkälle odottaa...hui!!! :D

Jahvetti 32+6
 
Oon muuten tässä eilisestä nyt pähkänny, että jos tuo vaapukki tosiaan on perätilassa, niin eikö kaiken jären mukaan liikkeet ja potkut pitäs tuntua tuolla ihan alamahalla/alapäässä jne?? :attn:
Mutta kun kaikki isommat liikkeet tuntuu ihan tuos kohdunpohjassa...eilenkin siis...et onkohan se terkka luullu sitteki peppua pääksi :eek: :LOL: :LOL: Tai sit tää vaan puskee päällään ylös ja jalat on paikallaan :/ No, tiiä häntä...katotaa viikon päästä uudestaa :LOL: :LOL: :LOL: Tälläsiä vaan pohdin...
 
Pakkaskeskiviikkoa =)

Ja vielä kun tulisi vähän lunta niin mieli kohenisi sielä puolella :D

Pöhinän perheelle :hug:, raskas elämäntilanne teillä edessä saattohoidon myötä joten jaksamista teille toivotan!

Siruko, meille tulee yhteiselon vuosia keväällä 9 johon mahtuu samankaltaisia tuntemuksia ja niiden myötä on jopa erilläänkin oltu mutta edelleen yhdessä ollaan ja omasta puolestani voisin ainakin sanoa olevani onnellisempi kuin aikaisemmin vaikka se alkuhuuma onkin mennyttä. Ottakaa vähän irtiottoa arjesta, tehkää jotain kivaa ja mieti kumppanisi hyviä puolia niin arki taas lähtee sujumaan :hug: :D Ja kyllä meilläkin hellyyttä ja huomiota saa ahkerasti "vaatia" kun toi mies tuntuu olevan niissä vähän tahmea ;)

Evaellen pohti kääntymisjuttuja ja joskus oli vanhemmassa vauvalehdessä juttua missä äiti oli joogan avulla saanut lapsen kääntymään. Lehdessä opastettiin parikin liikettä mitkä asiaa auttavat mutta mähän en niitä enää muista :ashamed: Onhan tässä toki vielä aikaa vauvoilla kääntyä joten ei kannata kamalasti tässä vaiheessa asiaa murehtia :hug: =)

Sektiota pelkään minäkin enkä sitä tokikaan toivoisi missään nimessä mutta jos se vauvan kannalta on välttämätön niin sitten asian hyväksyn.

Nalle-Puh, täällä löytyy turvotusta, jalat kuin norsulla ja käsissäkin alkaa näkyä. Kipeitä supistuksiakin on mutta onneksi satunnaisesti.

Jahvetti, nyt vaan otat rauhallisesti niin vaavi pysyy vielä hetken masussa. Hyvä kun supistukset kuitenkin levossa loppuivat eilen :hug:

Hilari, jos oot liikkeistä huolissas niin neuvolaan tai synnärille vaav yhteyttä. Eilinen oli täälläkin melko rauhallinen päivä pienellä ja ajattelin myös tän päivän aikana asiaa tarkkailla ja sit soitan kyllä neuvolaan.

Zuku, oon Kiinin kanssa samaa mieltä että sun ei olemikään pakko jaksaa kahra viikkoa mutta jos yrität sinnitellä niin jaksamista viimeisille työpäiville :hug:

Hyvä että Nellillä ja vauvalla kaikki polilla hyvin =)

Mukavaa viikonloppua Babygirlille :D

Rintapumpusta, mulla Emman pumppu ja vaikka oli etuisa niin ihan hyväski osoittautunut =)

Ja viel tosta valkaarista että vetistä valkkistä lorahtelee täälläkin niin et pöksyt märkinä ollaan vähän väliä. Tai ainakin ihan valkkikseksi olen itellä tän tulkinnu. Samaa olen mäkin pohtinut että mistäs sen erottaa sit jos vettä tihkuu?!

C81, jos supparit jatkuu, tihenee ja voimistuu niin silloin syytä lähtee. Ja vaikka mullakin kipeitäkin suppareita tulee, yksittäisiä toki niin sit ne synnytyssupistukset on kuitenkin vielä tujumpia ja kokonaisvaltaisempia. Käyhän kuitenkin herkästi näytillä kun sua suppaillee noinkin kovasti :hug:

Pieni siis tosiaan ollut vaisu eilen illallakin vaikka säännöllisesti on jo pidemmän aikaa aina iltaisin ja aamuyöstä jumppaillut ja ajattelin tässä aamupäivän seurata ja laskeskella liikkeitä. Sit vaan soittoa neukkulaan ellei tilanne muutu.

Junnu 1,5 vee uskaltautui eilen istumaan kunnolla omaan pottatuoliinsa ja illalla vielä jopa ihan ilman housujakin :D Tähän saakka ei ole uskaltanut kunnolla istua kun on pelännyt pepun putoavan sinne pottaan :D Eihän pojalla vielä mikään kiire ole kuivaksi opetella mutta tässä leikin varjolla vähän kokeillaan ja harjoitellaan.

Nyt on mentävä aamupalalle :wave:

äitsy ja pieni 30+4 :heart:
 

Yhteistyössä