HELMIKUUN HELMET 2013 *tammikuu*

Adii: onnittelut hyvistä kotoutumiskuulumisista!

Sängyn suojaus: on täälläkin harkinnassa, mutten oikein tiedä mistä ja millaisen suojan hankkisin. Kerran oli käytössä sellainen muovipäällysteinen patjansuojus, joka oli ihan hirveä, heräsin joka yö läpimärkänän hiestä enkä edes osannut yhdistää sitä suojukseen ennen kuin monen yön jälkeen. Toivottavasti niitä on jotain pienempikokoisia, ettei koko kropan tarvitse hikoilla.

Äiti maa: kiitos vinkistä, itsekin ajattelin, että pitää tsekkauttaa valkovuotoasia. Tosin eilenhän juuri olin neuvolassa ja vasta täti (tai siis enemminkin nuori tyttö) oli sitä mieltä, että jos ei kirvelyä, polttelua tms. ei syytä hätään, mutta aikaisti sitten kuitenkin lääkäriajan, onneksi. Itsellä ei normaalisti koskaan epänormaalin hajuista vuotoa, eli olen kyllä vähän huolissani asiasta. No, ehkä saan kärvisteltyä ensi perjantain lääkäriin. Valkovuotoasiat näkyy kyllä myös vaihtelevan päivittäin, eli joka päivä ei ongelmaa.

Painajaisista: lohdullista, etten ole ainoa, vaikka toki toivoisin, ettei näistä tarvitsisi kärsiä kenenkään. Mulla painajaisia on nyt tosi tiuhaan, taas viime yönä mies herätti itkusta. Alkaa parka olla jo aika väsynyt varmaan itsekin, mutta oppinut nopeaksi, eli heti kun vähän nyyhkäisen, ottaa syliin, paijaa ja herättää, etten pääse ihan hysteeriseen itkuvaiheeseen...

Pahoinvoinnista: täällä ajoittain vähän yökköoloa. Selällään maateessa tulee heti huono olo, mutta muutenkin välillä.

Mukavaa perjantaita mammoille!

Tuulis ja rakas 33+6

Hankinnat on todella vaiheessa muuton takia. Ei ole oikeastaan muuta kuin äitiyspakkaus ja hoitopöytä. Ja lampaantalja =). Eli pinnis, vaipat, tuttipullot ja kaikki muu pitää hankkia vielä. Eikö se ollut niin, että äitiyspakkauksen vaatteet pitää pestä ennen käyttöä tuoksuttomalla pesuaineella?
 
ila
Huomenta!
Oon pahoillani niiden puolesta, joiden unenlahjat oon varastanut :D Nukuin viime yönäkin 12 tuntia käymättä kertaakaan esim. vessassa. Taitaa tuo mahan ihminen majailla (hengenahdistuksesta ja närästyksestä päätellen) vielä tuolla jossain hurjan ylhäällä kun vessaravailuista ei ole tietoakaan.

Onnea Adiille kotiutumisen johdosta! Toivottavasti loppuraskaus kuluisi rauhallisesti kotona :) Ei enää pitkä aika!

Sängyn suojaus: Monilta kestovaippoja myyviltä nettisivuilta (esim. Myllymuksut) saa ostettua myös ompelutarvikkeita ja kankaita, ja täten myös esim kosteussulkukangasta metritavarana. Kuvittelisin sen toimivan aika hyvin sängyn suojana normaalien aluslakanoiden alla.

Maidon valuminen: Mulla on nyt jo parin kuukauden ajan tihkunut maitoa, tai siis jotain kirkasta maidon esiastetta, epäsäännöllisesti, mutta vain toisesta rinnasta. Onkohan sillä tässä vaiheessa mitään merkitystä? Alkaakohan tuo toinenkin rinta toimimaan maidon tuotannon kannalta ihan normaalisti jossain kohtaa?

Kävin muuten eilen ostamassa imetysliivit :D Eihän ne nyt kovin kauniit ole, mutta ei auta. Ostin myyjän avustuksella sellaiset, joissa on kupeissa vielä hieman tilaa rintojen turpoamiselle ja liivinsuojille jne.

ila 33+2
 
Tuulis Mihinkään kiveenhän ei ole kirjotettu, et äp:n vaatteet on pakko hajusteettomilla pestä, mutta ihan fiksua on ylipäätään ne vauvan kaikki vaatteet pestä hajusteettomilla, herkän ihon aineilla.

pikkuyllätys Hyvä homma, se vaihto kävikin äkkiä :) toivotaan, et on katsastus miehellä hyvä päivä.

pahoinvointi ei ole palannut, mutta selällään en pysty oleen enää juuri ollenkaan, tulee tosi kamala olo noin muuten. Tuntuu, et jalat on ihan maitohapoilla ja semmonen olo, et pyörryttää, ei kiva ollenkaan.
 
  • Tykkää
Reactions: pikku yllätys
Onpas ollu ihanan ihana päivä!

Ensiksikin ystäväni synnytti tänään tyttövauvan vaikean raskauden päätteeksi viikolla 37+2, kun lääkärit eivät alussa luvanneet viikolle 30 asti raskauden kestävän ollenkaan!! Ja tänään sitten syntyi terve tyttö painoa 3090 :heart:
Ja sitten tuli oma kummityttö äitinsä ja veljensä kanssa käymään ja piristämään päivää, neitokainen on puolivuotias ihanuus! VOI KUN OMAKIN MYTTYNEN SYNTYSI JO!!!
Ja ihan aamulla kävin siellä äippäpolilla tsekkauksessa sokrujen takia. Vauva voi hyvin ja on siro rakenteinen, painoarvio tällä hetkellä 1918g ja syntymäpainoksi arvioitiin n. 3500 jos menee viikolle 40 tällä kasvuvauhdilla :heart: Aterian jälkeisiä insuliineja tarjottiin, mutta en ottanu. Lupasin kävellä enemmän ja vähentää vähätkin herkut loppuajaksi pois ja syödä vähemmän ja useammin... eikä ne heitot olleet edes suuria, eikä edes jokapäiväisiä, mutta kun tuota painoakin on niin sain sitten sellaisen elämäntapa muutos luennon jälleen kerran...
Lisäys: Niin ja sisätutkimuksessa kohdunsuu kiinteä ja kiinni, kaulaa jäljellä 3,5cm!

Adii: ihanaa että olit päässyt kotiin! Ystävälläni kanssa takana pitkä sairaalassa makuuaika ja tosiaan "vasta" viikolla 37 sitten neitokainen syntyi, joten tsemppiä sinullekin :hug:

pahoinvointi: ei ole minkäänlaista tietoakaan sellaisesta, onneksi!

nyt taidan lähteä lepäilemään hulina päivän ratoksi :)

Heidukka ja Mytty 33+2
 
Viimeksi muokattu:
Kengumamma, voi ei minkälaisia naapureita!!! Pistää ihan vihaksi sun puolestasi!

Ikeassakin on muuten seinään kiinnitettävä hoitopöytämalli: ANTILOP Seinähoitopöytä - IKEA Saa näemmä tilattua netistäkin, ihan mukavan hintainenkin. Meilläkään ei ole vielä hoitopöytäasia ihan loppuun saakka mietitty, suunnittelin hoitavani vauvaa ihan sylihoitona tai sohvalla (alakerrassa, jossa päivisin oleillaan), mutta selkäni on kyllä melko rikki... Ehkä hommaan kuitenkin kokoontaitettavan mallin jostain, meille kun tuo seinään kiinnitettäväkään ei oikein mahdu, vessa tosi pieni ja pöntön yläpuolella ikkuna... Kokoontaittuva ratkaisu saattaisi siis olla kätevin täällä, mitään lipaston tapaista en halua edes koittaa tänne mahduttaa, sen verran lyhyt käyttöaika meillä on aina hoitotasolla ollut ja tämä vauva on meillä tosiaankin nyt se viimeinen laatuaan. ;)

Sängyn suojauksesta
; Itse en ole koskaan vielä sänkyä mitenkään suojaillut, tosin imetysaikana ollut pyyhe lakanan alla, kun maitolätäköstä on niin kiva heräillä... Mutta noita kestovaippojen kosteussulkukankaita minäkin suosittelisin, niitä saa ainakin meillä päin (Turusta) ihan Eurokankaastakin. Lapsilla olen todennut ne miellyttävimmiksi kosteussuojiksi sänkyyn, nyt juuri vauvalle kuminauhalakana sängyn suojaksi työn alla, eli kangas ostettu ja odottaa inspiraatiota. ;) Jos ei tykkää ompelemisesta, voi valmiita kosteussulkukankaasta tehtyjä lakanoita myös ostaa. Muistaakseni niitä oli myytävänä ihan parisänkykoossakin. Etolasta siis joskus ostin keskimmäiselle sellaisen (nykyisin kuopuksella käytössä), tosin melko tyyriitä ovat. Tuo junior-koko maksoi lähes 40€ (kosteussulkukankaan metrihinta taisi olla 15,90, ellen ihan väärin muista...). Tikkikankaisen petarin alla olen noita lapsilla pitänyt, sen kaltainen petari kun on kuitenkin helposti pestävissä, rumpukuivattava ja aika harvoin on vahinkoja sattunut, mutta kuvittelisin, ettei ole kovin hiostava ihan lakanan allakaan käytettynä, ehkä siihen voisi vielä imupinnaksi laittaa pyyhkeen päälle?

Täällä on myös ollut hieman huonovointisuutta, tai lähinnä huimausta. Raudanpuutos saattaa olla kyseessä, sillä jouduin jättämään rautalääkkeet pois ummetuksen vuoksi. Ja kokeiltu on siis Floradix, jonka piti olla hellävarainen jne. Obsidaniin en edes uskalla tällä kertaa vilkaista, sen verran kamalat vatsaoireet siitä aiemmissa raskauksissa saanut. Koitan sitten syödä pinaattia ja vihreitä kasviksia ja syödä samalla aterialla sitrushedelmiä ja välttää samanaikaista kalsiumia, että imeytyisi hyvin... Hemoglobiinia ei täällä jatkuvasti mittailla, joten mulla ei ole hajuakaan siitä, millaiset arvot nyt ovat.
Selällään en minäkään voi olla enää lainkaan, onneksi pari viikkoa sitten hammaslääkärissä vielä onnistui (tehtiin mulle "purukiskot" yökäyttöön), olisipa muuten ollut tuskaisaa. Yöt nukun kyljelläni, herään kyljenkääntöön ainakin pari-kolme kertaa yössä ja lisäksi ravaan vähintään saman verran vessassa... Eipä ole unen laadussa kehumista... Onneksi en kuitenkaan näe pahempia painajaisia, outoja unia kyllä. Jalat on umpiturvoksissa jo, seistessä on olo, että painuu lattiasta läpi, huh. Tosin kakkostamme odottaessani jalkani olivat vielä paljon pahemmin turvoksissa loppuvaiheessa, toivottavasti nyt ei käy niin!

Vauvanvaatteiden pesusta
; meillähän koko perhe olemme atoopikkoja, joskin aika lieviä oireita tällä hetkellä kenelläkään, mutta ehdottomasti nestemäisiä, hajusteettomia ja allergia- ja astmaliiton "hyväksymiä" pesuaineita meillä käytettään. Neutral, Minirisk, LV, Erisan, siinäpä taitaa olla meidän suosikkiainevalikoimamme. Viime aikoina eniten käytetty Neutralia. Laitan kyllä lisäksi aina ylimääräisen huuhtelunkin pyykille, että varmasti on pesuaine huuhtoutunut hyvin. Eli meillä vauvanvaatteet saavat muun pyykin kanssa saman käsittelyn. :) Tämä lapsukainen taitaa kuitenkin olla ensimmäinen, jonka vaatteita en aio silittää edes ensimmäistä käyttökertaa varten, nyt laiskottaa jo sen verran ja muutakin hommaa on riittämiin. Osan kuivaan rummussa, osa saa mennä sellaisenaan. Huuhteluainetta (sekin Neutral) käytän kyllä, joten vaatteet eivät jää koviksi tai karkeiksi. Mutta jokaisen vaatekappaleen kyllä pesen ennen käyttöönottoa!

Nyt jos jaksaisi mennä takaisin kaappien järjestelyhommiin... Hurjasti hommaa olisi edessä, ja kunto nollassa. Huh.

Bliss ja Poikanen 35+2
 
Pesuaineena meillä käytetään koko perheelle LV'tä, oma iho ei kestä mitään hajustettuja pesuaineita. Menee ihan punaiselle ihottumalle pienestäkin altistuksesta.

Kaappien järjestely odottaa täälläkin vuoroaan. Piti aloittaa tänään, mutta nyt taas supistelee sen verran että taidanpa suosiolla jättää sen tekemättä ja ottaa iisisti. Mulla tuntuu auttavan supistuksiin kun keikun jumppapallon päällä, tai ainakin tekee siitä siedettävämpää. Joka päivä näitä kyllä tulee vaan lisää ja kovempina, saa nähdä onko lähtö jo nurkan takana kurkkimassa. Viikkoja on nyt kasassa 35+5, ja aika moni meidän suvussa on syntynyt näillä viikoilla ja vielä hyvänkokoisina. Itsekin synnyin kuukauden ennen laskettua aikaa oikein hyvinvoivana ja pirteänä. Alkaa olla siis jännät hetket käsillä =)
 
  • Tykkää
Reactions: Viivi76
vauvanpyykki pestään meillä hajusteettomalla Erisanilla, muut vaatteet ihan normaalilla Omolla. Pesen kaikki vauvanvaatteet ja lakanat ennen käyttöä, tuntuu jotenkin mukavammalta.

Lääkäri soitti tänään ja meillä lähdetään tavoittelemaan alateitse perätilasynnytystä. Kahden viikon päästä katsotaan tosiaan vauvan koko uudestaan, jos ei ole syntynyt, ja mietitään sitten vielä, että mitä tehdään. Nyt jo vähän jännittää, vaikka onneksi tuntuu olevan aika tarkat kriteerit tuon suhteen, että milloin lähdetään edes yrittämään. Kunpa nyt vain kaikki sujuisi hyvin (meillä kaikilla) :heart:

Pilkku_ ja pyllerö 36+1
 
  • Tykkää
Reactions: Kengumamma
Moi kaikille, ja tervetuloa uudet! Olen käynyt muutaman kerran viikossa lueskelemassa kuulumisianne, mutta itse ei ole tullut kirjoiteltua. Eli myöhästyneet onnittelut Pialiisalle pienestä pojasta ja hänen kotiin pääsystään! Ja onnea Maaritille, toivottavasti kaikki alkaa olla siellä rauhoittunutta ja onnellisesti ohi <3

Ostin viimein Manducan, ja muutenkin alkaa olla hyvin hankinnat kasassa. Sitteriä ei olla kyllä vieläkään ostettu, mutta kaipa sen ehtii sitten vauvan synnyttyäkin, jos siltä tuntuu. Meille ostettiin Wallaboon kaukalolämpöpussi, joka käy vaunuihinkin. Aivan ihana: Lastentarvike Baby Style Oy - Wallaboo Kaukalolämpöpussi, Chocolat + Lämpötossut

Yhdet imetysliivitkin ostin jo, ja vähän mietin ostaisinko siskoni suosittelemia imetysliivejä, jotka pitäisi tilata nettikaupasta UK:sta. En nyt yhtään nimeä muista, alkoi B:llä :). Jotenkin jäi ekassa imetyksessä kokonaan ostamatta imetysliivejä, selvisin bikineillä ;''-). Nyt myöhemmin en kyllä yhtään ymmärrä, miksi niitä en koskaan sitten saanut hommattua...

Meillä ei ole minkäänlaista hoitopöytää, kokeillaan tolla siirreltävällä hoitoalustalla miten pärjätään. Tosiaan kun kylpyhuone on niin järjettömän ahdas, niin en tiedä miten pyllyn pesujen kanssa onnistutaan. Toivottavasti ei tule useita kertaa päivässä kakkaavaa tapausta! :)

Vauvanpyykki peseytyy meillä Ecover-pesuaineella, niin kuin ekallakin kerralla, ja pestään tosiaan vauvan vaatteet ja kestovaipat iloisesti sekaisin.

Onko teillä miten hankittuna villavaatteita vauvalle? Meillä on yksi villabody ja -potkuhousut, -kypärämyssy, iso läjä villahousuja (kestovaippailua varten) sekä villahaalari, kun kerran on hyväksi havaittu tuo villan tehokkuus kosteuden siirtäjänä iholta seuraaviin kerroksiin :). Tosin villabodyja voisi kyllä hankkia useammankin vielä.

Joku taisi mainita, että hänellä on esiintynyt huimausta ja niin täälläkin. Se saattanee johtua tässä tapauksessa raudanpuutteesta (eilen neuvolassa Hb oli enää 108, ja aloitin Obsidanin kun sitä kaapista kerran jo löytyy), mutta tilasin nyt ajan varuilta sokerirasitukseen vapaaehtoisesti. No, ensi maanantaina on neuvolalääkäri ja terveydenhoitaja kehotti vielä häneltä kysymään, olisiko se minun tapauksessani tarpeen. Sf-mitta kun on koko ajan ollut lähes täsmälleen yläkäyrällä, mutta eilen se oli mennyt jo sen yli, ollen 34cm. Neuvolan mukaan mulla oli eilen rv 35+1, omien laskujeni mukaan 35+6... Mitkäs on muilla olleet sf-mitat viime aikoina?

Paino oli noussut joulun aikaan lähes 800g viikossa, ja nyt kokonaispainonnousu on 13,7 kiloa. Viime raskaudessa nousi kokonaisuudessaan 14 kiloa, joten taitaa nyt kyllä ylittyä tuo lukema! :D

Sängyn suojaksi laitoin kosteussuojan, joka tuli aikoinaan äitiyspakkauksesta vuonna 2009. Ajattelin kyllä laittaa vielä pyyhkeen siihen päälle, kun on vähän hiostava aluslakanasta huolimatta... Muutenkin ensimmäistä kertaa elämässäni selviän talvesta ilman peittoa pussilakanan sisällä! Kerrassaan legendaarista, on tää vauva melkoinen lämpöpatteri jopa tällaiselle vilukissalle, joka paleli koko viime kesän paksusta peitosta huolimatta :)

Puhelias nappikeitto + R 36+0 (kääk! niin ne viikot hupenevat!)

P.S. Mieheni lähtee huomenna kahdeksi viikoksi matkalle, ja aikas paljon jänskättää meitä ja puolta sukua, päättääkö vauva syntyä ennen hänen paluutaan... Äitini on tarjoutunut tarvittaessa mukaan synnytykseen, mutta jotenkin itsestä tuntuu, että mieluummin olisin silti yksin, äitini kun ei ole mikään paras tsemppaaja :D Ottaisiko joku teistä äitinsä mukaan synnytykseen jos miehen pääsy yhtäkkiä estyisi? :)
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa uudet!

Ihania uutisia Adiilla, kiva kun pääsit kotiin välillä. :)

Kengumamma noi kyylänaapurit on kyllä jotain sellaista, että kuvailuun löytyy vain ärräpäitä ja järjetön määrä muuta painokelvotonta tekstiä. Grr. :mad:

J+ onneksi eivät sitten lähteneet käännöstä yrittämään... tsiisus, että joskus voi olla pöljiä ihmisiä. Kaiketi jäi huomaamatta ne riskitekijät sieltä potilastiedoista. Phuuh.

Nukkuminen on katkonaista ja ihan turha kuvitella, että kunnolla nukahtais ennen kolmea tai neljää... Siks varten on yöpöydällä iPad ja Netflix. :D Useana yönä olen herännyt siihen, että olen ihan kauttaaltaan märkä - hiestä. Vessassa käynyt siinä samalla ja juonut vettä, heittänyt yöpaidan pois päältä ja nukahtanut jonkin ajan päästä uudelleen. Se hiki on siitä jännää kyllä, että on täysin hajutonta. Kaipa sitä jotain painajaisia on nähnyt, mutta muistan vain ne hyvät ja onnelliset unet. Sekin perin outoa.

Imetysliivejä olen ostanut pari kappaletta, ja sitten on nää raskausajan liivit, joita olen nyt pitänyt silloin, kun laiskottaa eikä muutenkaan tarvi mennä mihinkään. Tilasin kyllä erikseen Victoria's Secretiltä kuppikokoa isompia liivejä, joita olen sitten pitänyt töissä ja jos on pitänyt jossain edustaa - ne on hyvin topattuja niin noi jatkuvasti pönöttävät nännit eivät aiheuta hämminkiä. :D

Lämpöpussi tuli itsekin hankittua kaukaloon laitettavaksi, kun sitä niin kovin suositeltiin. :) Lisäksi eräs kaveri muistutti, ettei sitten kannata liikoja pukea sinne sisälle, tulee meinaan kuuma vauvalle. Eli kotiutumisvaatteiksi otan normaalin vaatekerran pipon ja hanskojen kanssa, sitten pieni vain lämpöpussin sisälle kaukaloon. :)

Maanantaina ajattelin katsastaa sitä sairaalakassia valmiiksi, viikonlopun pyöritän sit pyykkiä - omia ja vauvan. Nyt on aikaakin, kun lomailen alkuviikon ja torstaina alkaa äitiysloma virallisesti. :) Hassua, vastahan tähänkin oli pari kuukautta. Kuka syö päivät mun kalenterista? :D

nappikeitto mulla oli neuvolassa vko sitten rv33+1 sf-mitta 32cm - kääntyi sitä edellisessä neuvolassa keskikäyrältä kohti alakäyrää ja nyt sitten yläkäyrälle, mikä oli hyvä homma, koska muuten olisin joutunut polille. Kahden viikon päästä olen jokatapauksessa menossa polille painoarvioon sokerirasitustuloksen vuoksi.

Oli varmaan miljoona muutakin asiaa, mihin kommentoida, mutten oikeasti muista, kun en kirjottanut ylös. :LOL:

lomaileva MrsR&MrR ja EePee 34+1
 
Kiva juttu, että tämä on niin aktiivinen palsta! Aina on uutta lukemista kun täällä piipahtaa! Ja samoja vaivoja ja tilanteita muillakin, mukavaa kun on kohtalotovereita :)

Nukkuminen on mennyt minulla nyt aivan höpöksi.. Viime yönäkin nukahdin yhden maissa ja sen jälkeen heräilin arviolta vartin välein, kun lonkkia vihloi niin julmetusti! Kääntelin koko ajan kylkeä, mutta hetken päästä jo se alempi lonkka oli tulessa.. Vessassakin ravasin sen sata kertaa ja vielä kuopuskin päätti tulla meidän väliin nukkumaan. Nukuin mutkalla jalkopäässä sen minkä vihlonnoilta ja kuopuksen pyörimiseltä pystyin, kunnes mies rupesi puhumaan unissaan englantia kovaan ääneen :D Siinä vaiheessa päätin luovuttaa (kello oli ehkä 04) ja aloin hommailemaan kaikenlaista.. Laitoin muksuille aamuksi kouluvaatteet valmiiksi, pesin pyykkiä, järkkäsin kuopuksen vaatekaapin ja lajittelin vauvapyykkiä :heart: Toki tulikin tuossa sitten vetäistyä 3 h päikkärit, niin saas nähdä miten ensi yönä nukuttaa!

Imetysliivejä kävin ostamassa nyt kahdet, toivottavasti ei ole pienet sitten kun pääsee tosi toimiin, sillä ne on aika sopivat jo nyt.. Ostin kuppia isommat kuin normaalisti (vitsit että tuntui juhlavalta :D ), mutta ois sittenkin saaneet olla ehkä kahta kuppia isommat! Suht. pieni rintaisena tää onkin ollut joka raskaudessa asia, joka miellyttää kovasti :D

Raudan syöminen on näköjään hassu juttu, kun ihmisten mahat reagoi siihen erilailla, mulla maha menee aivan sekaisin siitä ja olen hyvin varovasti sitä joutunut ottamaan, koska etenkin töissä on mahdotonta lähteä vessaan kesken toimenpiteen.. Nyt kun jäin äippälomalle, olen syönyt rautaa urhoollisesti, vaikka maha onkin lähes ripulilla koko ajan :( Tosin mun maha on älyttömän herkkä muutenkin ja menee sekaisin mistä vaan. Mulla on kuitenkin ollut hb melkein koko ajan tosi matala, niin pakko vaan yrittää kestää. Viimeksi oli muistaakseni 104.

nappikeitto, mää olen ihan hulluna villavaatteisiin! Olen tehnyt parit villasukat (suuri saavutus mulle, koska en ollut kutonut vuosiin), työkaveri oli tehnyt tumput, toiselta ystävältä sain villapuvun, johon kuuluu valkoiset housut, neuletakki ja sukat, tänään vielä kävin eräällä rakkaalla ystävällä kylässä ja häneltä sain samaa sävyä olevat sukat ja suloisen villapipon, joka on otsalta kuvottu hauskasta kiilamaiseen muotoon. Samaa mallia kuin ruskovillan sillkimyssyt. Voi, kun osaisi itsekin tehdä!

Jos mieheni ei pääsisi mukaan synnytykseen voisin ottaa nimenomaan äitini tai siskoni mukaan, muita en huolisi :)

ila Luin juuri eilen aikaisemmissa raskauksissani kirjoittamia päiväkirjoja ja molemmilla kerroilla oli maitoa tihkutellut itsekseen vain toisesta tissistä. Olin niissä myöskin pohdiskellut, että alkaako se toinenkin toimimaan. Ja voin kertoa, että hyvin toimi molemmat ja jopa alkuun paremmin se tisuli mikä ei ollut tihkutellut ollenkaan. :) Tässä raskaudessa molemmista rinnoista on tullut vähän maitoa ja saunan jälkeen pari päivää sitten puristin kevyesti nänneistä ja molemmista tuli semmoista kuvailemaasi melko kirkasta maitomaista nestettä.

Hauskaa, kun aina tässä koneella ollessa alkaa masussa hirveä vilske, ehkä pieni yrittää osoittaa mieltä, että nyt mamma liikeelle :D

RouvaRuusunen ja PoikaPiikkinen tänään poks rv33.
 
Heippa kaikki!

Yksi uusi kirjoittelija tulisi mukaan, jos vielä mahtuu. Olen seuraillut jo jonkun aikaa, mutta nyt vasta uskaltauduin mukaan. Elikkäs vähän tietoja itsestäni;
Sokerityttö/26.2.13/1.lapsi/LS

Olen ollut sairaslomalla rv 28 asti supistelujen ja pitkän työmatkan vuoksi. Muuten raskaus on sujunut hyvin. Äippäpolille menen reilun viikon päästä tarkastukseen vauvan suuren koon, perätilan ja hieman liiallisen veden määrän vuoksi. Vatsa onkin suuri ja korkealla sekä tuntuu venyvän vaan yhä suuremmaksi koko ajan....

Sokerityttö ja Eetupeetu 32+3
 
Tervetuloa mukaan, Sokerityttö!

Mä täällä toljotan Voice of Finlandia ja vollotan... aivan upeita laulajia taas kerran tuolla mukana. :heart:

Mulla on kans kauheen tukala olo tän mahan kanssa; painaa tosi paljon tohon kylkiluihin jo ja EePee vaan mätkii potkuja kivasti kylkiin vähän väliä. Mahtava meno siis. :D Närästyskin on pahentunu täs parin viikon aikana, kun maha on niin korkeella. Sit kun valvottaa pitkään niin syön viel puolen yönkin jälkeen jotain pientä niin ei tahdo toi happotoiminta rauhottua ennen aamuviittä-kuutta. Äh.

Kohta saunaan, ihanaa kun se ei aiheuta supisteluja. Tänään ei ole itseasiassa supistellut ollenkaan, kun oon ollu niin rauhassa koko päivän. :)
 
Tervetuloa Sokeritytölle! Kiva kuulla muistakin perätilaodottajista, meitäkin siis on useampia täällä:)

Sf-mitta oli 30 cm viikolla 35+0, eli ilmeisesti ihan keskikäyrällä mennään. Vettä on kuulemma normaali määrä, indeksi oli viikolla 36+0 13.

Villavaatteita ei ole. Merinoa haluaisin kyllä, mutta se on aika arvokasta, niin en ole raaskinut investoida. Muuten meillä on kaikki varusteet hankittuna. Manducakin löytyy, toivottavasti vauveli viihtyy kantorepussa. Olen jo miettinyt, miten kiva on ensi kesänä kävellä metsässä vauvan kanssa.

Jos mies ei pääse synnytykseen niin otan ystäväni. Äitiä en haluaisi missään tapauksessa, jotenkin en kokisi oloani kotoisaksi niin intiimissä tilanteessa kenenkään muun perheenjäsenen kuin oman miehen kanssa. Meillä tuon perätilan takia synnytyksestä tullee muutenkin vähän isompi show, kun yleisöä on varmaan paikalla ihan riittämiin.

Voi kun monella alkaa olla jännät paikat, montahan tammikuista meille saadaan? Itse veikkaisin aika montaa, yli kymmentä ainakin, kun on supistelijoita, kaksosia ja aina osan vauvat vielä yllättää:)
 
Hyvää tätä vuotta mammat!

Tervetuloa uusille! Ja Adii, ihania uutisia, että pääsit kotoilemaan hetkiseksi ennen vauvan tuloa! :)

Aika mennyt nyt pyhien ajan ihan hurjan nopeasti, kun mieskin on ollut oikeastaan kotosalla. Tänään menin neuvolaan (onneksi oli puhelin siitäkin muistuttamassa) ja puhuin koko ajan keskiviikosta. Onneksi th oli pikkasen enemmän asialla, muuten olisi tullut väärät viikot äitiyskorttiinkin :D

Neuvolassa ei mitään sen ihmeempää. Verenpaineet olivat ne mun normaalit, eli pikkasen koholla, mutta eivät aiheuta mitään toimenpiteitä tähän hetkeen. Hb pyörii siinä 125 nurkilla, jota hiukan ihmettelin, kun unohdan tuon monivitamiinin ottaa joka toinen päivä ja ruokavalio nyt on joulun aikaan varsinkin ollut mitä on ollut.. Sf mitta oli noussut 3,5cm reilun kahden viikon takaisesta takaisin yläkäyrälle, mutta selittyi sillä, että tyyppi on muuttanut asentoaan radikaalisti tällä viikolla. Kun vielä alkuviikosta makoili tuolla oikean kyljen nurkilla selkä mun selkää päin, niin nyt ollaan peppu mun navan ja rintalastan välissä punkeamassa pihalle. Raivotarjonnassa ollaan siis pysytty ja pää alkaa menemään selvästikin kuulemma tuonne lantioon. Kuinkakohan tuskaisat viikot tässä onkaan edessä? Perhevalmennusta meille ei saatu järjestymään ollenkaan, osaan ottajia kun ei olisi ollut tarpeeksi. Noh, kävin katsastamassa SeKS:n synnärin virtuaalikierroksen ja niillä nyt sitten mennään. Seuraava käynti kahden viikon päästä ja sitten seuraavalla viikolla turhakekäynti- lääkäri. Jospa tämä tyyppi olisi silloin jo syntynyt?! :) Liikeseurantalomakkeen täytöstä sain pikkasen palautetta, kun en sitä ole täyttänyt, mutta meillä kun liikutaan se 10 liikettä joka tunti, kun olen vaan niitä "laskemassa". Nukkumaan mennessä saatan niitä sitten laskea oikea oppisesti kyljelläni, toki silloinkin oikealla enkä vasemmalla kyljellä, kun vasemmalla kyljellä alkaa kylkeä, selkää ja lonkkaa kramppamaan samoin tein. Onko muuten muillakin ohjeistus, että silloin pitäisi maata nimen omaan vasemmalla kyljellä?

Sellaisen yllätyksen kuitenkin koin neuvolassa, että meille on tulossa lasten neuvolan th ensi viikolla kotikäynnille. :confused: Joku Vavu-käyntiköhän se oli? Onko muualla tällaista käytäntöä? Kaverille sitten ihmeissäni rimpautin, niin täällä se on ihan normikäytäntö ilmeisesti. Muuten olisi mitään haitannut, tervetuloa vaan, mutta aloitin keskiviikkona vauvan vaatteiden pesun, ajatuksella että saan sairaalakassin varmuudeksi pakattua. Noh, sehän aiheutti sitten sen, että niille on pakko saada tila jostakin ja tämän myötä meillä on tällä hetkellä aikaslailla kaikki vaatehuoneen, kaappien ja lipaston tavarat siellä täällä, kunnes saan ne taas paikoilleen (ja tietysti kaikki turhat heitettyä pois). Toivottavasti paikat kestää viikonlopun riehumisen, ettei mene sitten koko alku viikko sängyssä selkää ja nivusia potiessa. Se se vasta olisi, että th tulee käynnille ja meitsi makaa raatona sängyssä :LOL:

Mä menen yksin synnyttämään, jos niin käy ettei mies sinne pääse. Äidin varmastikin tappaisin, jos se siellä olisi, ja muuten ystävät ovat sellaisissa töissä, etten ole edes viitsinyt ajatella heidän mukaan pääsyään.

Villavaatteita ei ole, mitä nyt tulevat mummut ovat jotain kutoneet, mutta nämä vaatteet voivat kyllä olla isoja lapsen syntyessä. Toppahaalarin ostoakin tässä pohdin, kun lämpöpussit ovat sekä kaukaloon että vaunuihin ja sitten taas ns. välivaatetta on yllin kyllin. Ja varmasti tulee vaan lisää tyypin synnyttyä. Tuntuu vain hurjalta maksaa maltaita haalarista, jota tulee käytettyä ehkä muutaman kerran.. Mielummin ehkä sitten satsaisin niihin villasiin vaatteisiin! Ja huomenna oon taas muuttanut mieleni! :LOL:

Unettomuudesta on täällä puhuttu, ja itse ajattelin silloin kun keskustelu alkoi, että onneksi ei ole mun kiusana. No ei mennyt kuin yö tai kaksi niin johan alkoi. Nukun kyllä suhteellisen hyvin, vessassakaan ei tarvitse juuri koskaan käydä (tai siis en käy, koska muutenkin ihan oman mukavuuden takia nykyään suurin piirtein kellotan vessassa käyntini- virtsarakko oli ihan hajalla liiasta ravaamisesta, kun koko ajan oli olevinaan hätä ja mitään ei tullut), mutta en saa unta. Monena yönä mennyt tuonne 3 tai 4 ennen kuin on ollut ajatustakaan sänkyyn menosta. Aamulla sitten nukuttaisi vaikka kuinka pitkään. Ja oon nyt muutamana aamuna noussut jo 8 pintaan, jos saisi rytmiä käännettyä enkä ole nukkunut päiväunia, niin ei onnistu ei sitten millään. Kai musta joku yöeläjä vielä tulee..ihmisestä joka on aina ollut iltauninen!

Supistuksia mulla vissiin on ihan omiksi tarpeiksi, mm.suihkuun meno aiheuttaa niitä jostain kummasta syystä. Loppuvat aina kun menen saunaan. Ja muutenkin olen nyt huomannut, että ilman tukivyötä jos menen vähänkään pidemmälle kuin keittiöön tai vessaan niin se laukaisee supistukset. Ovat vielä kyllä kivuttomia. Outoa menkkamaista kipua on kyllä selässä päivittäin, mutta se on mulle normaalia muutenkin ihan selän ja pakaroiden jumituksen vuoksi, joten ota siitä nyt selvää. Ei osannut neuvolan th:kaan siihen kantaa ottaa. Maidosta ei ole tietoakaan!

Oon taas saanut romaanin aikaiseksi.. Nyt on pakko lopettaa, kun tyyppi selvästikin vihaa tätä naputusta-peppu meinaa tukkia väkisin pihalle tosta pallean alapuolelta, auh!

Keisha 34+1
 
Keisha aika jännä, liikeseurantalomakekin on siis olemassa - ei oo täällä näkyny. Eikä muuten tietoakaan tollaisesta terkan kotikäynnistä. :D Liikkeistä kyllä kyselevät nlakäynneillä ja meilläkin liikutaan kovastikin se 10 tunnissa, kun liikkeet on käynnissä. Monesti menee alle puoleen tuntiinkin. :) Ja joo, yleinen ohjeistus on se vasen kylkiasento, mut kyllä mäkin väkipakosta välillä oon mieluummin oikealla kyljelläni. Yritän kyllä totuttaa itteni siihen vasempaan, kun se on ilmeisesti helpoin asento kaikinpuolin tulevien viikkojen aikana. :)

Täällä köllitään pääasiassa oikealla peppu melkein kiinni kylkiluissa. Välillä on takamus tuossa navan yläpuolella eli käydään hienosti "oikeassa asennossa", mutta sitten päädytään taas mun riemukseni työntämään takapuolta tohon oikealle. :D Johtunee siitä, että mies kuorsaa kovaa oikealla niin tahtonee pepullaan kuunnella niitä sulosointuja. :LOL:

Pilkku_ mulla on sillai jännä tutina, et tää meidän lapsukainen tulee maailmaan joko 29.1., 7.2., 14.2. tai 21.2. Jotenkin sellainen hassu olo noiden päivämäärien osalta - mä olen itse syntynyt 29.pvä ja samoin pikkuveljeni sekä serkkuni esikoinen, joka on juuri tammikuun 29. syntynyt. :D Jos se ei natsaa niin sitten tullaan joko laskettuna aikana tai viikon ennen tai jälkeen. Toivon kyllä, ettei menisi yliaikaiseksi, koska olen niin kamalan kärsimätön ihminen (paraikaa tekee mieli repiä hiuksia, kun ei vieläkään kuulu mitään mun iPad ministä :D ).

Jos mies ei pääse synnytykseen niin pyydän sitten parhaan ystäväni, koska äitini tuskin pääsee, ellei synnytys jostain syystä tapahdu viikonloppuna - työt pitää yksinyrittäjän kovastikin pois mun stressileluna olemisesta. Tosin, eräs miespuolinen kaverini oli nähnyt jokunen aika sitten unta, että oli ollut mun mukana synnytyksessä, kun mies ei ollut sinne ehtinyt. :LOL:

Tuossa jokunen päivä sitten mietin tätä varpajaistraditiota ja mieleeni vaan pompsahti, että miksi sekin on miehille, kun naisethan koko homman oikeastaan tekee? :D Rupesi heti tympimään ja päätin, että pidän ihan omat kekkerit omien naispuolisten frendien kanssa sen kunniaksi, että mulla on maailman siisteimmät raskausarvet, koska synnytin maailman upeimman lapsen. Nih. :LOL:

Syönpäs vielä jätskiä ja sitten kohta sänkyä kohti - iPad ja Netflixin Charmed odottaa. :heart:

MrsR&MrR ja EePee 34+2 (tj40 enää)
 
Sektio meni hyvin. Istukka irtosi ilman tuhoja virtsarakosta ja kohtu saatiin poistettua. 5 t operaatio olo ja verenhukka suuri, yli 5 litraa. Neitokainen kärsi märistä keuhkoosta ja oli hengityskoneessa puoli vuorokautta ja sen jälkeen hengitellyt itse. Syödä ei jaksa joten nenämahaletkussa on. Sokeritippa saatu purettua eilen ja lähtöpaino oli 2645 ja nyt pudonnut 2465. Pituus 46 ja lakki 31,5. Jatkohoidossa varmaan useamman pvän riippuen mm. Bilirubiiniarvoista.
Ihana neiti ja mustaa tukkaa pää täynnä.
 
Neuvolan kotikäynnit
Meille ei kyllä yksikään yliutelias neuvolantäti tunge nokkaansa, se on ihan varma juttu. Kyllähän niistä neuvolan kotikäynneistä on oikeus kieltäytyä, jos ei ketään halua nurkkiinsa pyörimään. Mä olen itse tosi tarkka siitä, ketkä meillä ylipäätänsä edes vierailee, enkä todella aio päästää tänne ketään ulkopuolista kun ei siihen mitään aihetta ole. Meillä ei käy edes huoltomies ilman, että seuraan kokoajan mitä tapahtuu. Vuokralla asuessa hävisi tavaraa kyseisten tyyppien matkaan, joten luottamus% ei ole kovinkaan suurehko. En sano, että neuvolan th mitään varastaisi, mutta pelkkä ajatuskin inhottaa, että kotiin tulee joku kutsumatta. Yllätysvieraitakaan en mielelläni vastaanota, haluan aina ennen vieraita siivota kunnolla vaikka koti muutenkin olisi puhdas. Meillä asustelee myös useampi karvakorva, jotka eivät pidä vierailijoista. Mm.eläinsuojelutapauksena meille tullut kissa, joka pelkää kuollakseen ulkopuolisia. Tämä asunto on myös hänen kotinsa, jossa on oikeus kokea olonsa turvalliseksi ja suojatuksi.
Koti on perheen oma "turvapaikka", eikä sinne mitään yliuteliaita nuuskijoita tarvita. Vaikkei niistä käynneistä saisi stressata, niin mä voin ihan rehellisesti sanoa että kyllä meillä siivottaisiin maanisesti päivän tai pari ennen sovittua käyntiä. Joten ei, meille ei ole tulemista.
Mä en edes synnytyksen jälkeen huoli kotinkäyntiä, ellen sitten ole täysin palasina itse tai jos ulkona on kamala pakkanen. Auto kun kuitenkin on pihassa lämmityspiuhassa, ja neuvolaan 1,5km matka. Ja enhän mä loputtomasti voi muutenkaan eristäytyä asunnon ulkopuolisesta elämästä, menee vielä nuppi sekaisin lopullisesti :D Kaupassakin on toki joskus hyvä mennä poikkeamaan, kynsiä puremalla ei kovin kauas pötkitä :LOL:


Yö meni taas tosi hyvin. Tasan yhdellä vessareissulla selvisin, vaikka pikkuinen painaakin tonne lantioon päiväsaikaan melkoisen tehokkaasti. Välillä tuntuu oikein punkeavan itseään alaspäin-ihan kuin hänellä olisi kiire jonnekin, lieköhän klaustrofobia iskeneen :D Olen näköjään alkanut joka aamu heräämään pirteänä siinä 5-6 aikaan.
Nyt latailen mp3-soittimeen rentoutusmusiikkia synnytystä varten, ja osastolla oloa varten vähän muutakin siinä samassa. Sairaalakassin sain eilen hammasharjaa ja imetysliivejä vaille valmiiksi, seuraavalla sisällöllä:
-Oma yöpaita
-Imetyspaita kotimatkaa varten, mies saa tuoda puhtaat housut jos tarvitsen
-Unisukat+sukat kotimatkalle
-Pillimehuja
-Urheilujuomajauhetta
-Pari hyvää kirjaa
-Pesuainetta ja kosteusvoidetta+kasvovoide
-Varahiusharja+hiuslakka
-Kosteuspyyhkeitä
-Deodorantti
-Synnytystoivelista
-Neuvolakortti kulkee aina käsilaukussa, jota ilman en mene minnekään. Samoin kännykän laturi.
Jos jotain jää puuttumaan, niin mies kyllä osaa tuoda ne sairaalaan. Tuoreita hedelmiä saa käydä hakemassa "tilauksen" mukaan tullessaan mua ja vauvaa katsomaan. Meillä sairaala on bussipelilläkin n.30min matkan päässä. Ja eihän siellä sairaalassa muutenkaan tarvi ikuisuutta viettää jos kaikki menee hyvin. Yritän päästä ulos niin pian kuin mahdollista, jos mulla ja vauvalla on synnytyksen jälkeen kaikki ok. Mun mielestä siellä on ihan turha vaan huvin vuoksi roikkua, ei se lapsenhoito mitään rakettitiedettä ole ja imetys lähtee varmasti paremmin käyttöön stressittömässä ja tutussa ympäristössä. Muutenkin kun olen aika herkkäuninen, herään pieneenkin risahdukseen joka ei entuudestaan ole "tuttu ja turvallinen". Toki ne hoitajat osastolla tekevät hyvää ja arvokasta työtä, mutta kun mä en koe että mua tarvii mitenkään vahtia tai kädestä pitäen opettaa johonkin pyllynpesuun jne. Jos tuntuu epävarmalta niin mä kyllä saan suuni auki ja kysyn. Enkä halua ketään ulkopuolista silloin viereen häseltämään, kun ruokin jälkikasvuani. Imetyksen kun pitäis olla stressitön ja miellyttävä tapahtuma. Enkä voi kyllä sanoa sen sitä olevan, jos heilun rinta paljaana ja siihen tulee joku viereen toljottamaan.

Huoh, tänään pitäisi aloittaa kunnollinen perussiivous asunnossa. Vaikka viikoittain meillä siivotaankin kunnolla, niin joskus on ihan hyvä ottaa vieläkin perusteellisemmin. Kunhan tuo armas puoliso nyt ensin herää tuolta sängynpohjalta (usean tunnin päästä, aamutorkku se on). Pitää ainakin hyllyistä pyyhkiä pölyt perusteellisesti, ja hmm pitäisköhän vahata lattiatkin vielä kun siihen pystyy. Ja samalla kun siivoan, voisin heittää turhaa rojua kierrätykseen. Mistähän tota krääsää kertyy aina nurkat täyteen, kuka sitä tänne meille kantaa :whistle:
 
Huomenta vaan ja tosiaan tervetuloa uusille :)

Jos mies ei pääse synnytykseen mukaan, mikä voi olla todellista koska meillä ei ole kun yks ihminen kuka voi tulla lasten kans olemaan ja jos hän ei pääsiskään niin sitten se on mentävä yksin. Mä en kans äitiäni ottas ikinä, en todellakaan. Luoja...

Sairaalakassia oon vähän jo pakkaillut, siellä on:

-vauvan vaatteet
-omat kotiin lähtö vaatteet
-hygieniatuotteet, eli dödö, hammasvehkeet, naamarasva, huulirasva, harja ja ponnari.
- imetysliivit
-liivinsuojat
- maidonkerääjän ( on viel kaupassa)
-neuvolakortti
-känny ja kamera

Mä en kans sairaalassa pysty nukkumaan joten mielelläni max sen yhden yön oon tai polikliinisesti lähden himppeen heti, jos vaan vauvalla ja itellä kaikki ok.

Liikelaskenta mä oon aina ihmetelly sitä, siis siinä määrin et miksi se tarvii olla just vasen kylki? Eniten liikettä tulee ihan vaan jos istun.

Neuvolan kotikäynti on meillä sitten vasta kun vauva on syntynyt, ei ennen sitä oo kyllä kukaan käynyt, mut tervetuloa vaan jos tulis. Mua ei haittais yhtään :)

Jee, yö tuli nukuttua pitkästä aikaa. Vessaankaan ei tarvinnut herätä vaikka illalla kittasin kauhean lasin mehua. En uskaltanut limuun koskea kun parina iltana on närästänyt niin paljon, ettei renniekään oo auttanu. Nyt ei vaivannut.

Mukavaa viikonloppua :)

Äiti maa & Alli Pokspoks 36
 
  • Tykkää
Reactions: Viivi76
Huomenta!

Neuvolankotikäynti on musta kiva juttu. Luulen että osaan sit viel kaksosten kans arvostaa sitä enempi, kun ei tartte 3 pientä pukea ja rahaata neuvolaan :D toi kuopus kun on nyt vasta 1v2kk niin helpompi varmasti hoitaa kotona kun sillä on tekemistä :D

Liikelaskenta, mä taas oon pohtinu et pitääks mulla tuntua tuplaliikkeet?:LOL:

Vauvan asento, meillä on toinen selkä oikealle kylkeen (pää alas) ja toinen selkä vasemmalle (pää alas), sit sheikkaavat tossa navan seudulla pylly pyllyä vasten PUM PUM:LOL::heart: Näyttää veikeelle ulospäin :D

MAARITILLE onnea tytöstä :heart:

( . )


maha kasvaa ja banjo soi :D

Sain yön nukutuksi!! Ihan uskomaton fiilis! Ja mies viel aamulla otti likan ja antoi mun jatkaa unia! Tuli niiiiiiiiiiiiiiiin tarpeeeseen.
Josko jaksais taas lenkille tänään kuopuksen kans :):heart:

T:Neiti+ tytöt 33+1
 
Maarit: Paljon Onnea! Ja pikaista toipumista molemmille!

Minä ottaisin äidin todella mielelläni synnytykseen mukaan jos hän olisi elossa <3

Nyt pylly ylös penkistä ja ensin pikku lenkki koiravanhuksen kanssa ja vähä isompi lenkki itekseni. Illalla miehen kanssa kahdestaan syömään ja elokuviin...edellisestä kerrasta onkin melkein vuosi aikaa...no sitä ennen oli monen vuoden tauko ja voi olla et tulee taas kun vauva syntyy!

äitx2 ja riesa rv 34+4.
 
  • Tykkää
Reactions: Viivi76
Onnea Maaritille! :flower: Ja kiva kuulla, että kaikki olosuhteisiin nähden teillä hyvin :)

Tervetuloa sokeritytölle :)

Kantoreppua tai -liinaa ei olla hommattu, esikon kanssa testattiin Manducaa, joka saatiin onneksi kaverilta lainaan, mutta ei tuo tykännyt yhtään siitä vaan huusi kuin vietävä. Eli ihan turha ostos olis ollut meille. Kun taas ystäväni lapsi tykkäsi siitä, se on ihan lapsesta kiinni. Kantoliina on harkinnassa, mutta katsotaan nyt...

Neuvolan kotikäynti on mun mielestä aivan ihana! Varsinkin esikoisesta kun itse oli niin kipeä ja hormonit heitteli miten sattuu, oli ihana kun joku tuli käymään meillä katsomassa, että kaikki on kunnossa. Lisäksi en haluais altistaa vauvaani viikon-kahden ikäisenä ylimääräisille pöpöille ja neuvolassa ja tk:ssahan niitä vilisee, joten senkin takia koen sen turvallisimmaksi vaihtoehdoksi vauvalle :)

Täällä sitten heivattiin esikko omaan sänkyyn viime yönä nukkumaan. Nukahti tosi nätisti ilman huutoja, mutta sitten klo 4 heräsi ja kitinää kesti tunnin verran. Rauhoittui lopulta kun mies piti kättä vieressä ja nukkui aamuysiin... Mulla taas ei uni tullut ja lapsen itkun aikana tuli pari harkkasupistusta vaikka olin ihan levossa, joten ei masuasukki tykännyt kyllä isoveljen kiusauksesta :ashamed: Mutta jospa ens yö menis paremmin, toivossa eletään.. :)

Turvotuksesta: täällä on nyt sormet alkaneet välillä mennä ihan nakeiksi! :D Tuuliannaliinallahan oli viimeksi myös tullut reilusti painoa ja turvotusta? Miten nyt, oletko vertaillut? Kun itse katsoin viime neuvolakorttia niin tähän mennessä oli tullut 20kg!!! :D Ja nyt tässä raskaudessa kiloja kertynyt 10. Että vaikka terkka sanois mitä niin itse olen tyytyväinen :) Ja turvotuksen määrä on ihan eri siis nyt kuin ekasta, vaikkakin se ehtii kyllä vielä tässä lisääntyä... Toivotaan kuitenkin ettei ihan kahtakymmentä kiloa tule tässä lopussa, kun viimeksihän kertyi yhteensä 30kg... :D

Jos mies ei pääse synnytykseen, niin en todellakaan ottais äitiäni! Pyörtyy jo kun otetaan itseltä verikoe ja lapsena kun oli mukana mun kynnen leikkauksessa, niin äiti piti viedä toipumaan toiseen huoneeseen kun minä tapitin innolla kynnen irrotusta :D Ja muutenkin on sellainen hösöttäjä, että ei tosikaan. Ottaisin varmaankin parhaan ystäväni jos sellainen tilanne tulis. Toivottavasti kuitenkin mies pääsee, isovanhemmille on annettu reissukielto lasketun ajan tietämille :)

Ja nyt hernerokalle, mukavaa viikonloppua helmikuiset :)

cannes ja piskunen 34+1
 
Onnea Maarit ja tyttö!

Neuvolan kotikäynti tuntuu ihan kivalta ajatukselta. Meillä ei tulla ennen synnytystä, mutta sen jälkeen tullaan yhden kerran kotikäynnille. Helpompi talvivauvan kanssa varmasti, jos sattuu kovat pakkaset.

Turvotus sormus ei mahdu enää sormeen (tai en uskalla pitää, kun ei meinaa tulla pois), mutta muuten ei ole mitään havaittavampaa. Punnitusta en ole viikkoon tehnyt, mutta en usko painon juurikaan kohonneen. Pitäisi kyllä nyt saada aikaiseksi...

Viikonloppuja kaikille!

Pilkku_ ja pyllerö 36+2
 

Yhteistyössä