Ja sadetta piisaa.
Sokerirasituksesta selvisin kunnialla. Aika pahaahan se litku oli ja vähän huono olo tuli (ei yhtä huono kuin vierustoverimummelille, jolla alkoi hiki virrata pitkin naamaa), mutta kyllä se siitä. Iltapäivän huono olokaan ei kääntynyt onneksi oksentamiseksi.
Tuuliannaliina kyseli siitä
voimavaralomakkeesta. Joo, me käytiin se miehen kanssa kotona läpi ennen neuvolaa, mutta ei siinä eteen tullut mitään sellaista, mistä ei ois jo puhuttu jossain vaiheessa. Neuvolassakin se käytiin sitten läpi ja isoin kysymysmerkki taisi olla se, että mitä palveluita tässä kaupungissa on meille tarjolla.
Olen ajatellut, että
vauva nukkuu mun vieressä, siitähän se on näppärin imettää. Laitetaan sitten sängyn viereen sivuvaunuksi sille pinnasänky. Näppärimmin se sängyn laitto onnistuu niin, että vaihdamme miehen kanssa puolia. Saa nähdä, miten tämä valtava muutos hoidetaan.
Tuttipulloja taisin saada tuossa rintapumpun mukana kaverilta, mutta niitä tai tuttia mietitään vasta sitten, jos tuntuu, että sellaiseen on tarvetta. Ei etukäteen. (Mutta tosiaan mehän asutaan kaupungissa, mies hakee tarvittaessa melkein mitä vain kädenkäänteessä.) Tosin en ole vielä ymmärtänyt, mihin sitä tuttia tarvitsee, eikös siitä ole lähinnä vain haittaa vähän kaiken kehitykselle?
Minun mahani on siirtynyt selkeästi jo "oletko raskaana" -kyselyistä/ilmeistä kysymykseen, milloin sulla on laskettu aika. Tuo maha on valtava.
Raskausarpia ei ole tullut vatsaan yhtään, mitä vähän hämmästelen, kun muuten olen niitä elämäni varrella saanut. No ehtiihän noita tulla. Mies silitteli yksi ilta vatsaa ja totesi hänkin hämmästyneenä, että ei ole yhtään arpea. Vähän ihmettelin kommenttia, mutta kävikin ilmi, että oli töissä nähnyt suunnilleen samoilla viikoilla olleen naisen, jolla oli vatsa ihan täynnä viivaa.
Äiti maa, jos Suomessa olisi edes jonkinlainen kulttuuri kotisynnytyksille ja saisi yksinkertaisesti koulutetun kätilön kotiin, niin minä synnyttäisin kotona. Mutta meiltä siis tosiaan ajaa sairaalaan viidessä minuutissa. No, ensisynnyttäjänä turha haaveilla polikliinisesta synnytyksestäkään, joten mun olisi nyt vaan parasta alkaa etsiä hyviä puolia sairaalasynnytyksestä (vaikka näen vain ahtautta, kiirettä ja ahdistusta) ja asennoitua, että ei haittaa. Suomihan on kotisynnytyksen takapajula, muut Pohjoismaat ovat edellä, Hollannissa noin joka kolmas synnyttää kotona (toki siellä ei koskaan voi olla pitkä matka sairaalaan, kun on niin pieni maa).
Tiudeliini meidän vauva oli ultrassa noin 320 grammaa viikolla 20+2 (tai jotain) ja nyt olen näiden keskustelujen myötä todennut, että jonkin verran pienempi kuin monilla. Yksilöitähän ne vauvat ovat ja millaiset lie mittavirheet...
Mutta hei. Mitä nämä ovat nämä
kivut? Koskee alavatsaan jokainen liike. En pysty edes muutamaa askelta kävelemään normaalisti, kun tuntuu pahalta. Alaselkäkin on kipeä. Niinpä vaapun kuin ankka. Ei siis ole mitään järisyttävän kovaa kipua (luojan kiitos, tuo välillä helvetillinen käsikipu riittää), mutta inhottavaa kuitenkin.
Nyt alkaa Kimmo!
P-L