HELMIKUUN HELMET 2013 *elokuu*

La 28.2.2013 / Helistin2013 / 1. Lapsi / KOS

Moi vaan kaikille:)
Liittyisin joukkoon vaikka viikkoja on vasta vähän, voi kun tuo aika menisi vaan hiukan nopeammin:) Eka neuvola käyty ja ensi viikolla olisi ensimmäinen ultra. Kotona ollaan jo kuunnella sydänääniä ja hyvin on kuulunut jo viikosta 9. Aikamoista turvotusta ja väsymystä pukkaa, pahoinvointia ei niinkään ole ollut kuin todella harvoin.

10+5
 
FlowerBy tilasin mammaleggareita pari kappaletta H&M:n nettikaupasta, mut luulis, et löytyy ihan sieltä liikkeestäkin. :) Alkkareita pitäis itekin jostain löytää, kun kaikki alkkarit nyt rullaa vatsan alle.

Omppuf isä oli kyllä kovin suloinen, äitin mukaan ei edes silloin juurikaan innostunut raskauksista kun odottivat minua ja pikkuveljeäni. Innostui vasta sitten synnytyksen jälkeen. :D Appiukko vaan harmitteli sitä, ettei laskettu aika ole 8.pvä, kun olisi sitten sama syntymäpäivä kuin hänelläkin. :) Olympialaiset on kyllä ihan parasta tuijotettavaa, varsinkin lentopallo, Beach Volley ja yleisurheilu. :)

Tervetuloa uusille ja onnea ihanista ultrakuulumisista! :)

Äiti maa kiitoksia, kiitoksia. :) Mä kyllä tykkään kesästäkin, mutta kaikista eniten tykkään näistä ajoista, kun kesä taittuu kohti syksyä... Mun pitää kyl oikeesti hankkia uus tuulipuku, et tarkenee tuolla ulkona sitten kuljeskella. :)

Tukivyö pitäisi hankkia kanssa - kollegat tuossa viikonloppuna mökkireissulla sitä kovasti suosittelivat, että kannattaa jo melko alkuajoista sitä pitää niin jaksaa paremmin. Varmaan itse hankin sellaisen tuubimallisen, jonka kanssa on sitten helpompi liikkuakin. :)

Voi, miksi teidän piti kirjoittaa ruoasta? :D Mulle on iskenyt mahdoton juustohimo - voisin siis syödä Oltermannia isoilla haukuilla. Ja jostain syystä kaurapuuro oikealla voisilmällä maistuu kanssa... pitää vaan hakea mökiltä vedenkeitin, että voi syödä pikapuuroversiota. Mä mitään jaksa keittelemään ruveta. :D

(.) Hyvä olo jatkuu, pitänee siis nauttia siitä. :) Ylösnoustessa tulee niitä repimiskipuja ja yölläkin saattaa siihen herätä, jos kääntyy liian nopeasti. Onneksi oon oppinu nyt nukkumaan kyljilläni tai selälläni - enää en hakeudu mahalleni ollenkaan. :) Hiusten rasvoittuminen on rauhottunut, mutta naama meinaa puskea hormooninäppyjä ja toki tuo rosaceani kanssa on karmiva, kun en voi lääkitystä käyttää. Mutta onneksi sen peittää tarvittaessa meikillä. :)

MrsR&MrR ja Jorma-Irmeli 12+5
 
MrsR, hei kerrohan oliko H&M:n leggarit mistään kotosin! Itsekin ajattelin niitä tilailla ja viettää koko syksyn pitkissä neuleissa ja pitkävartisissa saappaissa (uusissa tietty ;) )

Oon vähän tippunut kärryiltä tästä keskustelusta, mutta yritän hivuttautua takaisin ja kommentoida muiden juttuja kun pääsen kärryille :)

Oma napa on edelleen turvoksissa.. :) Ensi viikon torstaina olisi ultra. Jännää!

lauwra 11+0
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa jälleen uusille helmimasuille ja onnea ultrakuulumisista ultrassa käyneille!

Vitamiineista mulla menee Ladyvita mamaa, koska siinä on myös kalsiumia ja käytän maitotuotteita melko vähänlaisesti. Joudun ottamaan myös lisäksi rautaa, koska hb oli 113. Ilmeisesti Ladyvitan rauta ei oikein imeydy tuon kalsiumin vuoksi. Täytyy kyllä tunnustaa, että rauta unohtuu aina välillä. Se on viheliäinen otettava, kun pitäis ottaa tyhjään vatsaan ja sitten joudun aina siirtämään sitä, kun muistan sen yleensä just syötyäni ja lopulta sitten unohdan koko asian, kun oon sitä riittävän monesti siirtänyt... :headwall:

Äitiysvaatteista mulla on juurikin HM:n äitiysleggarit jalassa ja mukavilta tuntuvat. Ei kiristä eikä purista mistään. :D

Syömisistä raskausaikana saa takuuvarmasti keskustelua ja kiivastakin sellaista aikaan. Mielipiteitä ja tapoja kun tuntuu olevan ja ohjeet vaihtelevat vähän neuvoloidenkin välillä. Itse ajattelen niin, että voin kyllä yhdeksän kuukautta elämästäni katsoa vähän tarkemmin, mitä suuhuni laitan ja en. Kyllä niitä juustoja ym. riskiaineita ehtii sitten taas vetää napaansa kyllästymiseen saakka myöhemminkin.

Kertomisista: Töissä lähin esimies tietää. (Työn luonteen takia oli pakko kertoa jo aikaisessa vaiheessa.) Lisäksi molempien vanhemmat tietää ja tulevalle isoveikallekin on kerrottu. Viimeisin ei oikein tosin asiaa ole tajunnut. Eilen kyseli kovasti, että tuleeko se vauva äitin masusta autolla? :LOL: Muuten pidetään matalaa profiilia ensi viikon ultraan asti...

(.) Omaan napaan ei kuulu juuri mitään uutta. Oireita tai oloja ei suuremmin ole. Jos ei lasketa sitä, että nännit aristavat hiukan edelleen ja vessassa saa käydä sen kerran yössä. Toissailtana tunsin aivastaessa mojovan repäisykivun mutta muuten ei mitään tuntemuksia ole masussa ollut pitkiin aikoihin. Viikon päästä olisi neuvolalääkäri ja siitä parin päivän päästä vihdoin np-ultra. Pelonsekaisin tuntein mennään päivää kerrallaan eteenpäin.

Koittakaahan kasvatella masujanne tasaisesti kanssaketjulaiset!

nessuli & nasu 11+2
 
paulinmamma, tottakai! jospa tällä kertaa ostaisi matalakorkoiset.. ja vielä kun ei noi jalat turpoaisi, että mahtuisivat pohkeesta kiinni! :D

luotan nessulin kommenttiin ja lähden tilailemaan netistä legginssejä.. :)

kertomisista voisin vielä kirjoittaa, että meillähän tietää kohta jo kaikki. En ole muutenkaan sen tyyppinen ihminen, että pitäisin asioita sisälläni. Jos jotain on tapahtuakseen, niin on ihmisiä, joille jakaa suru. Töissä tietää esimies ja pari työkaveria, mutta täällä muuten pidän asian salaisuutena niin kauan kuin pystyn (nimimerk. määräaikaisena mutta lähellä vakipaikkaa). :)
 
Matkailusta Me oltiin viime vuonna Turkissa 5 tähden hotellissa, jossa ruuat ja juomat sisältyivät hintaan. Paikka oli tosi puhdas mm. pihakivetys hinkattiin joka päivä harjalla puhtaaksi. Mä en kuitenkaan etukäteen ollut varma miten pullotettua vettä saa hotellista, joten raahasin matkalaukullisen vettä Suomesta mukaani ja join sitä sitten. Meitä kun oli 5 henkeä reissussa, niin sain helposti laitettua 20 litraa vettä yhteen laukkuun ja sitten täytettyä se paluumatkalla shoppauksillani :) Ei tosin oli tarttenut, kun hotellista sai pullotettua vettä joka päivä huoneeseenkin, mutta joinpahan sitten tyytyväisesti makoisaa kotimaan vettä turvallisin mielin. Onhan Suomessakin näitä vesiongelmia jatkuvasti jolloin vedet pitää keittää ja ulkomailla kyllä huolestuttaa se hygieniatasoa just näissä ei-ihan-länsimaisissa maissa.

Tukivyö mulla on sellainen Patrician kunnon leveä vyö, johon sai jatkopaloja. Enää eivät valmista ko. tuotetta, mutta sellaista suosittelisin. Eli siinä ihan kunnon tuet ja pystytukenakin jotkut taipuisat muovi(?)tuet. Tuubeista ei minulle olisi mitään iloa tällä mahan koolla :D

enni ja helistin2013 tervetuloa

Lapsille kertomisesta Kerrottiin heti raskaustestin teon jälkeen ja osasivat pitää taas salaisuutena nt-uä:hän asti (heh mikä lyhenne!). Alle kouluikäisille en kertoisi kovin aikaisin, sillä raskaus on tositosi pitkä aika odottaa ja lapsille vieläkin pidempi. Vaikka olisi kiva kertoa, niin meillä ainakin tytöt aikanaan 4v. ja 1,5v. olivat niin malttamattomia odotuksen suhteen, että esikoista harmitti odottaa 6kk vauvaa. Olisin näin jälkikäteen kertonut raskaudesta vasta joskus rakenneultran tietämillä.

Maarit
 
Hellou!
Tervetuloa uusille ja onnea ihanista ultrakuulumisista kaikille niitä saaneille!

Itsehän odottelen edelleen nt-ultraa, aika ei kulu millään!!! Meillä on tulossa kahtena seuraavana viikonloppuna ristiäiset, joissa ollaan kummeina, joten vauvan tuoksua tiedossa läjäpäin :D IHANAA!!!
Äitiysvaatteista: mulla on parit housut ja yks paita, pitäis lisää hommailla, selailla nettikauppoja, koska mä en ainakaan tiedä täällä Kuopiossa muita liikkeitä misät sais äippävaatteita kun H&M ja sieltä kävin tarjonnan jo tsekkaamassa :D
Kertominen: ollaan avoimesti kerrottu kaikille läheisille ja sukulaisille, eihän tässä mitään salaista ole. Jos menisikin kesken, niin kerrottaisi siitäkin :) Tämä on elämää!
Tukivyö: mistä sellaisen saisi hankittua?? Tulisi varmasti tarpeeseen...

Heidukka ja Mytty 11+2
 
Kertomisesta täällä on nyt lähipiirille paljastettu raskaus, tekis mieli jo huutaa koko maailmalle (tyyliin FB-statukseen), mutta yritän hillitä itseni vielä hetken. On vielä miehen mummi, jolle pitäisi kertoa. Sitten voikin olettaa, että juttu on kahden päivän sisällä koko kylän ja naapuripitäjänkin tiedossa - saattanee olla paikallislehdessäkin, niin sitten sitä voi vaikka huutaa koko maailmallekin. :D

Piti sen verran nyt sitten vielä käydä kirjoittamassa. :)
Kauniita unia ja hyviä huomenia helmimasujen kasvattajille - tääkin palaa työelämän kiireisiin huomenna. Ihanaa, kun vihdoinkin jaksaa. :)
 
J+
Erikois äitiysraha (korotettu sairaslomaraha) Ei anneta minulle, tai kela tuskin hyväksyy sairaslomani ja vaivani niin vakavaksi. Kyseistä tukea annetaan henkilölle joka työssään joutuu alttiiksi kemikaaleille tai muulle säteilylle joka on sikiölle vaarallista. Vain jos työn kuormittavuus on sikiölle haitallista kyseistä extrasummaa maksetaan.

Sain taas yllätys-yllätys kahden viikon s-loman, näillä ohjeilla. Lääkäri haluaa itse kysyä työpaikallani voivatko tarjota kevennettyä työtä. Minun sanani ja kyselyni olivat ihan turhia, lieneekö luottamuspula? Jos en saa kevennettyä s-lomat kirjataan kahden viikon mittaisissa pätkissä.

Hoitona lepo ja töihin vasta kun selkä on täysin terve, ei kipuilua. Eli ei varmaan koskaan töihin, koska edes levolla kivut eivät katoa. Mutta ei saa valittaa, näin on melodiat täällä.

Outo vatsakipu/jomotus/painontunne Tulee navan alapuolelle, häpyluun kohdalle. Ehkä jopa paineen tunnettakin. Sivuttain makoilu saattaa sattua tai tuntua epämukavalta. Liika seisominen tai istuminen saa aikaan tunteen. Päivälevolla sen saa pois ja maatessa ei tällaista tunnetta. Onko normaalia?
Hysteerinen ensiodottaja (minä) soitin yöllä kättäriin ja kyselin oko normaalia. Eiät osaneet sanoa juuta tai eitä niin varasin yksityiselle ajan. Saa tutkia kohdunnipukkaa ja katsoa onko laskeumaa? Ääh, en halua mennä lomailemaan ulkomaihin ellen tiedä onko kaikki hyvin.
 
Ihanaa, tänä aamuna on tosi pirteä olo :) Ja mua selkeästi piristää myös se, että ilmat vähän viileni! Mä jotenkin odotan niitä raikkaita syysaamuja.

Ulkomailla syömisestä Meille sanottiin, että ihan rauhassa saa syödä, mutta pehmeät juustot pitää jättää syömättä listeria riskin vuoksi. Ja siis Pariisiin olemme lähdössä. Ja tämän sanoi varhaisultran yhteydessä synnytys ja naistentautien erikoislääkäri. Muutenkin aijon jättää maitotuotteet siellä käyttämättä. En ole itsekkään ikinä ulkomailla mihinkään sairastunut, mutta en todellakaan halua ottaa riskiä nyt raskaana ollessa. Niinkuin joku sanoikin jo, niin kerkeää niitä juustoja ja muita maitoherkkuja syödä sitten taas kun vauva on syntynyt :) Mutta tietysti jokainen tekee niinkuin itse parhaaksi katsoo!

H&M mammaleggarit on myös mulla ollut jo pari viikkoa käytössä :D Ovat todella mukavat jalassa eikä mistään purista. Ostin käyttöön jo sen takia kun maha niin kovin pömpöttää...Tulis jo se oikea vauvamaha :heart: Kaapissa mulla on odottamassa yksi äitiys neuletakki ja yksi t-paita. Ostin jo varhaisessa vaiheessa kun olivat alennuksessa. Toi neuletakki ois oikeasti ollut melkein 70e, mutta alessa oli 19e!

Kertomisesta Meillä tietää molempien vanhemmat ja sisarukset, mun lähimmät ystävät ja muutamat mun työkaverit. Ei se oikeastaan salaisuus ole, mutta ei nyt olla kuitenkaan huudeltukkaan pitkin kyliä :)
Huomenna meillä on ultra ja jos siinä on kaikki hyvin, niin sitten ehkä huudan sen koko maailmalle :heart: :D No ei nyt ehkä sentään :D

Bumble ja masukki 11+3
 
Innostuin katselee H&M:n mammavaatteita ja täytyy kyllä illalla tilailla.. Meinasin sen ihanan mustan takinkin tilata, vaikka välttämättä oma maha ei edes tarvitse tulevana syksynä mammatakkia, mutta oli se vaan niin nätti! :) Tai sitten käyn töiden jälkeen kaupassa katsomassa löytyskö se sieltä.

Täällä puhuttiin aikaisemmin vitamiineista. Kannan nyt korteni kekoon siihenkin keskusteluun, eli itse olen nyt syönyt jotain monivitamiinia neuvolantädin kehoituksesta. Lähinnä foolihapon ja kalsiumin takia, helpoin oli vaan ostaa monivitamiinipaketti.

Bumble, onnea ultraan! Mä en malta odottaa kun meillä se on vasta viikon päästä! :p

J+, onhan se oma mielenrauha tärkeä. Hankala se on ensiodottajan sanoa mikä kuuluu asiaan ja mikä ei! Kaikki on varmasti kunnossa, mutta eipä se haittaa tarkastaa :)

lauwra & sulo 11+1
 
Huomenta päivää kaikille. :)
Mie aina käyn lueskelemassa näitä ja sitten aina jää kirjoitttamatta, on vain niin hauska lueskellakkin vain :D

Jännä tuo Omppuf sinun tilanne, itse olisin varmasti ihan sekaisin :D Nytkin jännittää että montahan masussa mahtaa olla vai onko ketään kun tuntuu niin isolta pallolta :D Meillä suvuissa kaksosia. :eek:

Mie oon kans syönyt niitä multitabsin raskaus ja imetys vitamiineja ja sit niitä omeaga3 samaa sarjaa.

Ensi viikolla olis ensimmäinen ultra, ei malttais millään odottaa :D tuntuu kuin olis ekaa kertaa raskaana vaikka ensimmäinen menee jo eskariin. tuntuu että kaikki on taas ihan uutta. :)

Itseäni tuo talvi jännittää miten mahtuu takkia päälle kun viimeiksi tuli myrkytyksen takia 30 kg pieneen mittaani lisää painoa että millähän varustuksella tänän talvena kuljetaan. :D ei mahtunut omat kengät eikä oikein mikään päälle. Se oli kamalaa :S

Mamma vaatteita olen saanut käytettynä joita joutuukin jo toisinaan käyttämään. olisi mukava töissäkin jo käytttää muita housuja puristavat mutta vasta ultran jälkeen aion kertoa. Saas nähdä mitä sielläkin tuumitaan.

Olisko toi tukivyö mullekkin hyvä kun olen kaupassa töissä? nostelen ja kanetelen kaikkea painavaa joka päivä ja selkä vähän kipuilee toisinaan.

Mun tekis kans vaan koko ajan mieli syödä :D Jos jotain tulee mieleen niin melkein pitäis aina saada xD

Nyt suursiivousta tekemään. Ajattelin kaapista heittää kaikki turhat vaatteet ja rojut nyt pois! Vaatteita mitä ei o yli vuoteen käytetty niin tuskinpa niitä tuleekaan käytettyä.

Syysvuokko ja masukki 11+1
 
Heipodei!
Olipa mukava reissu, turun linnassa käytiin ja caribiassa uimassa. Voi, että mä rakastan sitä linnaa, ei ahdistanu ahtaus yhtään :D Teki vaan mieli lääppiä seiniä ja ajatella, että kukahan näissäkin on kulkenut. Aivan mahtava paikka.

Käytiin raision myllyssä kotimatkalla ja :kieh: hennesillä juurikin katselin niitä leggareita ja oli vaan s kokoa, en kaipaa polvihousuja. Olisi pitäny myyjältä kysyä, mutta en sitten jaksanu. Lindex:ltä tai kappahallista en edes mamma vaatteita löytäny. Tyhmää.. Kai tarvii vaan netistä laittaa tulemaan.

Pika päivitys nyt, kahvia koneeseen tai nukahdan pystyyn.

Äiti maa & Usko 14+4
 
Moikkelis :)

Terveisiä sokerirasituksesta, neuvolasta ja neuvolalääkäriltä! Sokeri olivat ok (4,9-8,7-7,3), mutta viikolla 28 kai sit uudestaan sama karsee litku, olivat vaihtaneet sen siitä hyvänmakuisesta sellaiseen appelsiinisokerilillinkiin, joka maistui samalta kuin limppari ddr:ssä aikanaan... oksennusta pidättelin puoli tuntia juomisen jälkeenkin vielä :( Mutta pääasia, että se nyt ei selittänyt huonoa oloani, ja saan syödä edelleenkin pizzan, jos joskus tekee mieli. Nykysin tekee mieli lähes ainoastaan täysjyvämannapuuroa, se onkin melkein ainoa ruokalaji, jonka jälkeen ei tarvitse mennä makuulle :) Neuvolassa kaikki ok, hemppa oli 130 ja sitten verenpainekin oli ihan ok. Lääkärin mukaan kohtu oli sopivasti kasvanut viikkoihin nähden ja sydän pompotti reilut 150. Kaikki siis reilassa. Paitsi mun työpaikka... eli viikko saikkua nyt aluksi ja katsellaan sitten, kun palaan ensi viikon perjantaina töihin saikun ja vapaapäivien jälkeen, että kuinka pitkään jaksan olla, niin sitten mietitään uudestaan.

Jaarittelen enemmän, kun jaksan, nyt menen maate, kerta olen saanut oikein lääkäriltä luvan levätä. Kaikkea muuta saan siis tehdä, mutten töitä, koska siellä on sitä kävelyä se parin kilon säkki päällä niin paljon ja alavatsaa särkee taukoamatta. Lepo varmasti auttaa :)

Hauskaa syksyn tuntuista päivää,
Viivi+Tiiti 13+6
 
Heipähei,

tulin piipahtamaan ja kertomaan, että hengissä ollaan ja kai vielä raskaanakin.

Ensiviikolla on np-ultra ja toivottavasti sen jälkeen saa sitten vähän hengähtää jännityksistään.
Perjantaina kuului kyllä sydänäänet neuvolassa, joten ehkäpä siellä on kaikki ihan hyvin.

Mukavaa viikkoa kaikille!

RiiMini rv 12+0
 
  • Tykkää
Reactions: Neiti-81 ja Viivi76
Oonpas tässä miettiny sitä kestovaippailujuttua, tänään sitten lähti kirpparilta mukaan yksi isomman koon vaippa ja esikoinen sitä parhaillaan testiajaa. Muuten meillä menisi talvella noin 20 kertakäyttövaippaa/päivä. :eek: Tuntuu että vieläkin oon ihan ulalla asiasta, mutta kaitpa tuota kokeilemalla oppii?

Minäkin sain viimeks sitä appelsiinilitkua!! :S Oli tosiaan aika kamalan makusta :D
 
  • Tykkää
Reactions: Viivi76
Milloin tuo sokerirasitustesti tehdään? Siis voiko sen tehdä missä vaiheessa vaan vai onko joku määrätty hetki? Kun ensimmäisellä neuvolakäynnillä se sijaishoitaja mainitsi siitä, mutta ei puhunut sen enempää. Seuraava neuvolakäynti mulla on vasta hmm... lokakuun alussa. Siihen on vielä aikaa. Tietty jos mieltä alkaa joku kaihertaa, voi varmaan varata ajan aiemminkin, mutta ilmeisesti tuossa on tää "omahoitaja" taas töissä.
 
Tervetuloo taas uusille! :)

Rautaa oon syöny jo jokusen viikon, en tiiä johtuuko siitä vai mistä, mutta mulla on ainaki väsymys helpottanu ihan jonku verran tässä viime- ja tämänviikon aikana.

Liikkeitä tunsin minäkin eilen ekaa kertaa :heart: Niitä niitten oli pakko olla, koska tuntui niin selvästi istuessa ihan kun joku olis sormella vetäny kevyesti mahan sisäpintaa pitkin, kutitti kivasti, mut loppu sit ihan hetken päästä itekseen, en oo ikinä ennen tuntenu mitään tommosta :D ihanaa!! minä taijan olla oikeesti raskaana!! :p (Ihanku sitä ei näkis tästä mahasta jo kilometrin päähän!)

(.) Meillä on töissä tulossa hiljanen syksy siis töitä tiedossa aika vähän ja kenties vielä lomautuksia, oli puhetta pomon kans, että voin sit varmaan pitää siihen mennessä kertyneen ensvuoden kesäloman jo pois ennen äitiyslomaa, siihen ku pien vielä talviloman ja muutaman pekkaspäivän, ni minun ei varmaan tarvii mennäkää enää joulukuussa töihin ollenkaan (äitiysloma alkaa 28.12.), jos en jää jo lomautukselle ennen sitä. Mut se ei oikein ois hyvä, kun haen äitiyslomarahan näitten viimesten kuuen kuukauden mukaan. Saapa nyt nähä, miten tää syksy vielä menee.

minä vaan -84 + juniori 14+4
 
EtelänHetelmä sokerirasitus tehdään yleensä kai viikolla 28, paitsi jos on kohonnut riski, kuten mulla, niin se tehdään jo viikolla 12-16 ja sit uusinta, jos ei tossa näy mitään, niin niillä normiviikoilla. Mulla on siis takana yksi raskausdiabetes, keskivartalolihavuus (mikä? Mähän oon vain sopivasti lihava eli keskimittainen ja sopusuhtainen, suomeksi rehevä nainen :) ) ja pco-syndrooma, jotka jokainen nostavat riskiä entisestään+painoindeksi on jotain mitä en tahdo ajatellakaan :D Tosin jännempi juttu on, että mulla on luustolihasprosentti muuten ihan normaali ja sisäelinrasvan tasokin normaali, kehon rasvaprosentti taas ihan kaikkea muuta kuin normaali... mutta näkisitte nää hinkit :D

Kestovaippa-asiassa sanoisin ainoaksi ohjeeksi ja oikeastaan käskyksikin sen, että ei ota asiasta minkäänlaatuisia paineita. Minusta se luonnistui sillain parhaiten! Jos ei just tänään huvita, niin so what, ehtii niitä huomenna taas käytteleen. Välillä käytin koko viikon joka päivä ja yöksi laitoin liberon, välillä saattoi mennä viikko, ettei hotsittanu lainkaan. Kannattaa ehkä kokeilla eri mallisia vaippoja, jos saa vaikka lainaksi joltain, niin ettei tule ostettua sellaisia, mistä ei tykkää, tai jotka ei toimi juuri sinun lapsella. Toiset lapset tekee niitä niskakakkoja ja toiset ei koskaan... Minä käytin vaipoissa riisipaperia kuivikkeena, sitä myydään isoina rullina lastentarvikeliikkeissäkin usein, maksaa jonkun kolme euroa. Ja ne paperitkin pesin pari-kolme kertaa ennenkuin heitin pois. Kyllähän siinä kuule säästää pitkän pennin, eikä se silti minusta mitenkään liian työlästä ollut, ei mulla ollut muutakaan tekemistä, kun vauva vain nukkui. Tosin sulla Omppuf on niitä sitten kaksi, et ehkä vähän enempi vaatii. Mutta luulen, että kun otat raskausajan vaan lunkisti ilman liikoja stressejä, syöt paljon kalaa ja muutenkin terveellisesti, saatat hyvinkin saada pari rauhallista vauvelia, joiden kanssa yhteistyö sujuu muitta mutkitta :) Muistathan, että sinun rytmisi on vauvan rytmi jo ihan kohta, eli jos syöt esim. jatkuvasti, varmasti vauvatkin syövät ties kuinka pitkään jatkuvasti... kannattaa siis kiinnittää huomiota siihen jo nyt, että syö iltapalaksi jotain, mikä pitää yönkin kylläisenä, niin ei sitten tarvitse kolmen kuukauden jälkeen enää juuri öisin syötellä, kun tottuvat jo nyt siihen :) Tai ainakin voi yrittää... mä luotan tähän konstiin, voihan olla, että uusin tulokas romuttaa koko mun systeemin, joka on kahdella ekalla toiminut :D

Taas näitä mun mielipiteitäni, älkää vetäkö herneitä ;)

Jatketaan harjoituksia, ai että on hyvää taas: auringonkukkaleipä goudajuustolla, venäläisellä meetvurstilla, kielileikkeellä sekä oman kasvihuoneen kurkulla :D

Iltaa: Viivi+Tiiti
 
Täällä tänään käyty uudestaan nt ultrassa kun viimeksi pikkuinen ei suostunut muuta ku takapuolta näyttämään. Tänään käänty samantien meihin päin ja ihana pieni nenännykerö näky hienosti sivuprofiilissa. Pikkuinen näytti peukkuja, joten pakko kait uskoa että siellä kaikki kunnossa :) muutenkin kaikki siis ok ja turvotus normaali 1.2.

J+ mullakin samanlaisia kipuja, jomotuksia ja vihlontaa. Kysyin siitä tänään ja mulle sanoi neuvolassa täti että johtuu suurella todennäköisyydellä kohdun kasvukivuista. Oireet ovat lähinnä vasemmalla puolella nivusen ja häpyluun kohdalla. Lisäksi mulla vielä kohtu taaksepäin aikalailla vieläkin kallellaan niin kuulemma se voi lisätä noita kipuja. Sanoi että kannattaa mainita lääkärille asiasta ensi viikolla. Mulla nuo oireet tulee enimmäkseen iltasella, pitkään istuessa/seisoessa ja kävellessä. Oireet helpottaa kun pääsee pitkälle, mutta siinä voi kestää pitkäänkin ennen kuin olo on mukava.

Ainiin laskettuaika siirtyi päivällä aikaisempaan eli uusi La. 7.2.2013 en saa tällä ipadilla tuota väriä punaiseksi.

Annalinnea ja murunen 13+5
 
  • Tykkää
Reactions: MrsR

Yhteistyössä