**Helmikuun Helmet 2008** elokuiset kuulumiset

Mulla on ihan päivästä kiinni onko mulla omasta mielestä mahaa näkyvissä vai ei.. Viikonloppu meni niin hyvin että aloin jo miettiä että jotain on sattunut. Noh, ei tarvi enää miettiä. Mähän en ole voinut syödä aamiaista ennen klo 8:aa ja siksi ottanut eväsleivät töihin mukaan. Tänään jouduin toteamaan että edes klo 8.30 ei ole hyvä.. Laatta sit lensi töissä :x . Jo kotona oksetti vaikka en ollut syönyt mitään!
Eli sintti ilmoitti olemassaolostaan ihan kiitettävästi ;)

Nyt on appivanhemmille ja pomolle kerrottu. Pomo oli jo epäillytkin asiaa ja otti asian älyttömän hyvin. Antoi jopa vinkkejä millä sais pahoinvoinnin pienemmäksi!

 
Marie82!

Hädensan kohdalla lukee Pharmacassa, että käytöstä raskauden ja imetyksen aikana on neuvoteltava lääkärin kanssa. Hädensan voidetta on vaikeasti saatavilla, puikkoja vaan ainakin täällä tarjoavat. Itseleni neuvolalääkäri suositteli Scheriproct Neo-voidetta. Vaikka pakkausselosteessa lukee, että käyttöä ei suositella ensimäisen raskauskolmannekesen aikana, sanoivat neuvolassa, että se on turvallinen, teksti on lähinnä hätävarjelun liiottelun vuoksi. Muuten sitä voi käyttää vapaasti koko raskauden ja imetyksen ajan. Sen antoivat poikkeavaksi ohjeeksi, että käyttö lopetetaan oireiden hävittyä, ei jatketa viikkoa, korkeintaan pari päivää. Itse en ottanut aloitusannosta 4 krt/pv, vaan vain aamuin illoin ja päivä riitti helpotukseen, vaikka oli pahasti tulehtunut pömpylä pyllyssä.
 
Tillukas Tuota minäkin hain tuota rasvan nimeä mut ei sitten millään tullu mieleen...Ihan ok voide ollu. Oon aiemmin kans käyttäny sitä.

Äitsy Tottakai ymmärretään. :hug:

Me ollaan kerrottu vauvasta jo molempien vanhemmille ja eipä muuten oo tarvinu pahemmin kertoakaan kun on tieto levinnyt ympäriinsä. Alkuun kerroin vain yhdelle hyvälle ystävälle. Nyt kuljen ylpeästi pömpö esillä. :D

Nyt pitää mennä jatkamaan serranojen katselua kun tyttökin nukkuu! kahvihammasta kolottaakin sopivasti.. =)

Lämmintä päivän jatkoa kaikille!
Jepsu ja toukka 13+0
 
Tyttiliini
Kertomisesta vielä,

Me ollaan kerrottu mun vanhemmille, mun siskolle, yhdelle miehen siskoista ja parille ystävälle, joita nähdään paljon. On ollut nimittäin niin huono olo (ja on siis vieläkin...) ettei koko ajan jaksa esittää skarppia. Töissä kun en kuitenkaan halua vielä aikoihin mitään sanoa.

Ja toisaalta, vaikka tässä raskaudessa onkin ollut paljon enemmän dramatiikkaa ja keskenmenon pelko on suurempi kuin esikoista odottaessa, kumma kyllä en tunne mitään erityistä tarvetta salailla asiaa. En tiedä miksi.

Mukavaa päivää kaikille, pysykää viileinä B)
 
Tyttiliini
on akne! Ihan törkeä sellainen! Eikä mullakaan ole ollut aikaisemmin, ei teininä eikä esikoista odotellessa. Nyt sitten naama kukkii niin ettei paremmasta väliä eikä mikään pesu tai auringossa paahtaminen auta :eek:
 
Kia77: täälläkin on todella murrosikä tullut takaisin! Eli naama rasvoittuu ihan kamalasti ja finnejä pukkaa... :ashamed: Mulla oli tosin teininäkin samoja ongelmia ja vähän pelkäsinkin, että näin käy, kun tuun raskaaksi. Täytyy vaan kärsiä, oon hankkinut kunnon puhdistustuotteet sun muut ja kuorin ihon kerran viikossa ja käytän naamioita jne., mutta silti niitä vaan tulee. Eli kerrohan ihmeessä, jos saat lääkäriltä jotain "järeämpiä" keinoja, jotka on raskausaikana sallittuja!
 
HEL**TIN HELLE |O |O

Joo yritin läheä kaupunkiin. Pääsin pysäkille ja olo oli ihan hyvä,vähän hiki vaan meinas. Noh, linkkua ei kuulunu ja olo rupes olemaan tukala. Sitten yhtäkkiä meinas tulla oksennus, silmissä sumeni ja korvat meni ihan kuuroiksi ja rupes tinnittää. Jes :( Äkkiä vaan kotia juoksu jalkaa ja vessaan oksentaa. Pelotti koko matkan takaisin että pyörryn ihan justiinsa. Arvasin että näin saattaa käydä. Liian kuuma on niin huonosta :(

VOI MÄTÄ |O
 
Tyttiliini
aiotteko pitää lapset päiväkodissa kun äitiysloma alkaa? Tällaisten pohtiminen on tietysti tooooosi ennenaikaista, mutta mietin silti... Meillä esikoinen on päiväkodissa, koska ollaan molemmat töissä. Olisi toisaalta aika järjetöntä maksaa päivähoidosta ja pitää paikkaa varattuna sitten, kun on itse kotona. Mutta toisaalta taas huolettaa, tuleeko esikoinen ihan hulluksi jos se joutuu olemaan vaan kotona mun kanssa... Se kun viihtyy niin hyvin päikkärissä. Ehkä osapäivähoito voisi olla ratkaisu? En tiedä, rahaakin tietysti pitää ajatella. Miten muut?
 
Jahvetti komea masu :D itsellä tuntuu vaan litistyvän :( Mutta kyllä sulla on puusilmäisiä sukulaisia, jos eivät mitään huomaa! :LOL: Tai sitten ei vaan uskalla kysyä... mä olen kaksi kertaa ollut eri ihmisistä ihan varma että hei, tuohan on jo aika pitkällä raskaana, mutta en ole kehdannut suutani avata ja myöhemmin onkin sitten osoittautunut, että ei ole vauvaa ilmaantunut :whistle: Joten onneksi olen ollut hiljaa! Aika korkea kynnys olisi mulla alkaa kysymään keltään, että oletko kenties raskaana, noitten aiempien analyysien vuoksi. :D

Itselle ei kuulu sen kummempia... masusta ei ole elämöintiä tuntunut :/ joten edelleen huolettaa. Parempi, ettei liikkeitä olisi tuntunut lainkaan, sitä ei näillä viikoilla olisi edes ihmetellyt. Mutta kun ensin tuntui viikon verran päivittäin, ja sitten loppui... :( No, varmaan vauva on vaan vaihtanut asentoa ja potkii nyt tuonne selkärankaan päin... ei auta kuin odottaa ja katsoa. :/

Hissukka rv14+1
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tyttiliini:
aiotteko pitää lapset päiväkodissa kun äitiysloma alkaa? Tällaisten pohtiminen on tietysti tooooosi ennenaikaista, mutta mietin silti... Meillä esikoinen on päiväkodissa, koska ollaan molemmat töissä. Olisi toisaalta aika järjetöntä maksaa päivähoidosta ja pitää paikkaa varattuna sitten, kun on itse kotona. Mutta toisaalta taas huolettaa, tuleeko esikoinen ihan hulluksi jos se joutuu olemaan vaan kotona mun kanssa... Se kun viihtyy niin hyvin päikkärissä. Ehkä osapäivähoito voisi olla ratkaisu? En tiedä, rahaakin tietysti pitää ajatella. Miten muut?
Meillä on tuo esikoinen ollut koko ajan kotona, joten en ole ajatellut päivähoitoon laittaa, kaipa se tuossa menee kuin ennenkin. :whistle: Mutta muuten sanoisin, että riippuu ihan lapsesta. Jos on kovin sosiaalinen tapaus niin pelkkä kotona oleilu voi olla ikävystyttävää. Osapäivähoito kuulostaisi ihan hyvältä ratkaisulta, jäisi sullekin kahdenkeskistä vauva-aikaa =) tai sitten jos löytyy jotain kerhotoimintaa teiltä päin?
 
kuulumisa

eilen käytiin ultrassa ja kaikki oli hyvin =) pikkuisen sydän hakkasi kovin,jalat ja kädet viuhtoi joka suuntaan :heart: nt oli 1,1 eli hyvä =) peppu-päämitta 6cm,jättiläinen jo =) :heart: viikkoja olikin muutama päivä enemmän mutta la:ta ei vielä muutettu,muutetaan kuulema vasta rakenneultras jos siltä näyttää.
te kenellä kotidoppleri:millaisia sykkeitä teillä on?meillä heittelee 160-200!!vieläkö pikkuista joutuu kovin etsimään?välillä saa tooosi pitkään etsiä ennenkuin sykkeet löytyy.

hulipumpsis 12+6 (ultran mukaan)mennäänköhän täs nyt neuvolan vai ultran viikkojen mukaan...? :whistle:
 
Heipsistä.

annas mä en kans välittäs näi kauheesta helteestä! Mua ei kyl okseta tms, mutta hengenahditusta on ollu ja pumppua alkaa kiskomaan, eikä tunnu yhtää hyvältä, ku ei happee saa :kieh: .Just kattelin sääennustuksii pidemmälle, ens viikol alkuviikosta satelee, mut yli 20C ja sit taas alkaa tää kauhee helle.

jahvetti mulla kans noi arvet iha karseet :( . Pahimmat perseessä ja reisissä, sieltä mä leviän, ku kilot lisääntyy. Mut mahassakin, ja navasta lähtee hieno tähtikuvio, ku joskus ollu lävistys, ni se repes siitä ympäriltä tasaseen jo ekassa raskaudes ja siihen jäi.

Onks muilla neuroosia painontulosta? hitto, mä oon osannu vetää sen sunteen nii rennosti edelliset raskaudet, no, sen kyllä siis huomaskin. Ekaa kertaa aikoihin sain itteni suht hoikaks ja olin pitkästä aikaa tyytyväinen itteeni, ni nyt ärsyttää, ku tasan plösähdän taas. Kyllähän mä yritän kovasti, ettei tulis niitä kiloja liikaa, mut minkäs teet, ku koko ajan nälkä, ja se suklaakin maistuu nyt, ja liikkuminen aika vähille jäänyt. Haluisin lenkkeillä ja salille yms, mut illasta ku siihen mahkut on, alkaa väsyttää ja laiskottaa. Päiväl jos pääsis, ni varmaa kävisin. Toki mä liikun tyttöjen kaa apostolin kyydillä, mut enemmänki vois. Noo, ehkä ens viikolla, ku kerhot ja muut jutut alkaa ja sit, ku vähä viilenee.
Karu totuus vaan tänä aamuna, 2kg tullut jo, ja tosta toinen kilo nyt vkl jälkeen, kun alko suklaa uppoamaan. Enpä oo syöny ku yhen levyn, mut vissiin seki riittää kaiken muun lisäks, ruoan siis.
Joku valitteli neuvolan reagoinnista painonnousuun. Ne kyl osaa olla sellasii tyränneja, jos haluuvat! Mulla oli eka raskaudessa sellanen täti, joka jakso valittaa mun painosta joka helvatan kerta! Sanoin sille, että mä kyllä saan pian kilot pois, jos haluun, laihdun meinaa nopeeta, jos vaan haluan. Ei se uskonu, pani kahesti 2vkon sisään sokerirasitukseen ym valivalia. Jälkitarkastuksessa sit naureskelin vaa sille, ku niistä 21kg:sta oli jo 12kg lähteny. Tokaa odottaessa oli sellanen alta 30vee neuvolan tätsy ja ei hää mulle koskaan painosta maininnu, sano vaa, että kyllä ne siitä taas lähtee aikanaan. Ja muutenki nii kauan ei hätää, jos vauvalla kaikki hyvin, itehän jokainen laskinsä kantaa!

(.): olo iha jees, ei valittamista. Hyvin kesti iskiaskin pitemmän kävelyn tänä aamuna, ei ainakaa viel tunnu, muutenki vähemmän vaivannu viime päivinä..ehkä :/ . Maha kasvaa kauheeta vauhtia!! Tuntuu, että joka aamu on isompi. Ja viikosta 13 viikoon 17 vauvahan kasvaa puolet lisää pituuttaan..JOten kasvuvauhti on näistä viikoista alkaen hurjaa. Musta tulee iha sotanorsu, ja näkyy tohon eteen pystyyn ton nostavan.

Mut hellepäivän jatkoa siskot!

:heart: nelli&pulla 13+5
 
nelHM, mä oon kanssa yhtä raskausarpee koko nainen :'( Tissit, maha, perse, jalat...kädet ja selkä vissii ainoot missä ei oo :LOL:
Kaikki tuli ekassa raskaudessa, seuraavissa ei sit tullu onneks yhtään enää lisää, ei ois mahtunukaa :LOL: :LOL: Onhan noi silleen ihan vaaleet eikä niihin sillee huomioo tuu kiinnitettyy (iteasias oon ylpee niistä!!),mut valokuvissa ne näyttää aivan järkyille!! |O |O

Painonnoususta, mä olen kanssa päättäny, että NYT EI NOUSE!!! Ei ainakaan yli 15kg mee!!! Katsotaan ;)
Ekassa mulla tuli 25kg...10kg jäi, tokassa tuli 16kg...sain kaikki pois ja painoin 1v synnytyksestä saman kuin ennen lapsia. kolmannessa tulikis sitte 30 kiloa!!!! |O Noh, kaikki sain taas pois ajan kanssa kyllä ja painoin saman kuin ennen lapsia (55), mutta tupakanpolto lopettamisen myötä tuli 10kg että hups vaan...eli nyt oli alkupaino 10kg enemmän, kui ennen esikoista! Ei sinänsä paha...
Mulla vaan on tapana turvota lopussa aivan sairaalloisesti. kolmannessa raskaudessa viimeset päivät mulla tuli 2 kiloa per päivä, miettikää, huhhuh!!! :'( :'( Se jos joku oli kamalaa, edes liikkeelle ei meinanu päässä...että nyt todella aion pitää painoni kurissa vaikka päällä seisoen :D

(.) Sain tänään postissa nettitutultani tilaamani kasan äitiyshousuja, jippii!!!! Kaikki oli muuten hyviä, mut pituutta pitää hiukka rukata, kun tällänen hukkapätkä olen :saint: :LOL: Jäi housuihin sopivasti lihomisvaraakin :LOL: toivotaan ettei sitä varaa tarvii :whistle:

Jahveti 14+5
 
Ilman mitään ennakkokokemuksia koitan olla todella tarkka painon kanssa. Toivoisin saavani painonnousun pysyvän 12-16 kilossa. Syynä ei ole niinkään mitkään ulkonäköjutut tms., vaan ihan vaan se, että suvussa ei ole kolmeen sukupolveen tullut kuin yksi alle nelikiloinen, joka painoi neljä viikkoa ennen laskettua syntyessään 3880g. Itse olin esikoisena vuonna 1980 vaatimattomat 4550g. Eli haluan pitää painon kurissa, etten ainakaan itse olisi syypää siihen, jos vauva painaa viisi kiloa.

Nyt ainakin on ihan hyvin mennyt, ekan kolmen kuukauden aikana panoa oli tullut 200 grammaa. Neuvolat olivat samaan aikaan aamulla ja ekalle punnitukselle en ollut voinut juuri syödä, kun oksetti aina aamupalat ja toiselle olin syönyt tukevasti, että siinä se 200g. Ensi viikollaalkavat työt ja siirryn syömään kaksi lämmintä ateriaa, eli korvaan yhden välipalan lämpimällä ruualla. Se varmaan vastaa sitä energiatarpeenlisäystä, jonka raskaus näillä viikoilla saa aikaan. Katsotaan sitten lopummalla, miten sitten syön. Niin ja marjoja syön aina, kun alkaa tehdä hyvällistä mieli, koitan oikein vältellä pullaa, karkkia yms, etten retkahda. Sovimme meille oikein karkkipäivänkin. Mies laihduttaa ja minä koitan hallita painonnousua, mutta su ei ole tuohesta. Vain lauantai-iltaisin päiväruuan jälkeen saa syödä hyvällisiä.

Tillukas 12+6
 
Hellou :wave: Kolme päivää olin Helsingissä töissä ja oli niin hektistä, etten jaksanu enää töitten jälkeen koneelle |O Ilta, pitkä päivä ja aamu peräkkäin...

Eilen oltiin sukuloimassa Riihimäellä. Ekan kerran näin anopin puolen sukulaiset. Anopin 3 sisarusta asuu niiden kotitilalla samassa pihapiirissä :) Mie pääsin vihdoin niiden lehmiä lulluttelemaan :heart: Tykkään lehmistä ihan hirveesti! 3 vasikkaakin oli, nuorin oli syntyny viikonloppuna. Säälitti kyllä kamalasti, kun ne vasikat heti syntymän jälkeen eristetään emoistaan omiin karsinoihin, eivätkä edes tissimaitoa saa :'( Eka maito lypsetään ja annetaan vasikalle ämpäristä. Sen verran saavat olla emon kanssa, että emo nuolee ne puhtaaksi ja sitten kiikutetaan vasikkakarsinaan missä on vaan puuritilä pohjana ja heinää pehmikkeenä :ashamed: Mie en pystyis tuolleen elukoita pitämään...

Mie olen edelleen tuhottoman väsynyt |O Nukkua vois ihan koko ajan. Töissäkin heitin ruokatauolla pitkäkseni kahvihuoneen sohvalle, kun ramasi niin kamalasti.
Mies on onneks meiän kodin hengetär ja hoitaa kotityöt. Ei kyllä olla kumpikaan innokkaita siivoomaan, siivotaan sitten, kun törkymäärä rupeaa ärsyttämään. Mies hoitaa keittiöhommat ja laittaa ruoat, mie pesen pyykin. Tää jako toimii meillä :)

Mie olen ihan vainoharhanen painonnoususta :( En haluais, että paino nousis yhtään!! Päivittäin käyn vaa´alla ja toivon, että koko raskauden aikana tulis vaan ne "pakolliset kilot", jotka tulee vauvasta, lapsivedestä, istukasta jne. Miulla on niin reilusti ylipainoa, ettei tarvi tulla grammaakaan ylimäärästä.

mimoniandra ja Takku 14+1
 
tillukas, meillä taas taitaa olla päinvastoin, tehdään pieniä vauvoja :kieh:
meidän esikoinen oli tosin ISO poikkeus kokonaisella 3610g:n elopainollaan :LOL: Kakkonen oli 2590g ja kolmonen 3220g...itse olen ollut 2500g, veljeni 2900g...ja kaikki ihan ajallansa on syntynyt =)
Niin ollaan erilaisia ja erimallisia :D
Mulla on :heart: :n muotoinen kohtu, niin sekin vissiin osaltaan jarruttaa vauvan kasvua :/ Muistelen jonkun joskus näin sanoneen.
Äidillenikin oli ennen veljeni syntymää sanottu, ettei hän tule yli 3 kilosta lasta koskaan tekemään =)
Noh, jännityksellä odotetaan mimmonen tästä tulee :D
Kaveri sai vuoden vaihteessa kolmantensa...5100g |O |O
 
Tyttiliini
hirveästi! Kuten joskus aiemmin kitisin, on jo kolme kiloa tullut.. Ja kun mulla on sellainen historia, että olin ylipainoinen kun aloin odottaa esikoista ja painoa tuli raskausaikanakin rutkasti, joten synnytyksen aikoihin olin jo aika paksu. Verenpaine nousi ja jouduin sairaalassakin makoilemaan loppuraskaudesta.

No, sain sitten painon laskemaan synnytyksen jälkeen todella hyvin ja olen ollut yhtä hoikka kuin teininä, siis se on ollut niin ihanaa! Mutta nyt pelottaa ja ahdistaa, että paino lähtee räjähdysmäiseen nousuun. Mulla on aika säästeliäs keho, valitettavasti, ja saan itseni pysymään hoikkana, kun pidän tosi tarkkaan ja niukkaa ruokavaliota. Niin että voitte vaan arvata, mitä käy, kun pahoinvoinnin takia pitää joka tunti syödä jotain että töissä pärjäis.

Eikä se ulkonäkökään nyt niin hirveä asia ole, enköhän pystyisi laihduttamaan taas. Mutta en todellakaan haluaisi taas sairaalapotilaaksi loppuraskaudesta. Huhhuh.
 
Mulla on tullut kolme kiloa lisää tähän mennessä. :/ Vaikka niin vannoin että tällä kertaa ei tule sitä 18 kiloa niinkuin viimeksi... :ashamed: mutta huonon olon iskiessä ei viitsi kärsiä, vaan suuntaa vaan jääkaapille. :whistle: Täytyy yrittää vähän hillitä, tai on taas kova laihdutusurakka edessä...
 
Joko ootte huomannu kauhean uutisen tällepäivälle. Suvelassa Espoossa löydetty 3 lasta tapettuina. Äiti ilmeisesti tappanu ne. 8v kaksoset tytöt ja alle 2v poika. Ihan karmeaa! Kuka tollaseen pystyy! :'( :(

painonnoususta täälläkin otetaan paineita. Viimeksi tuli yli 20 kg ja nyt yritän olla (mutten pysty :/ ) syömättä herkkuja kovin paljon. Marjaan pitäs päästä niin vähän sais kuntoa sielläkin kohotettua. Enpä kuitenkaan tohi täällä yksin mettään lähteä kun karhuja oli nähty. :|

on: aamusta virkeänä olosta nyt on olotilalle tapahtunut todellinen lasku. :| Mä oon ihan yliväsyny. Nukahdin sohvalle kesken ohjelman. Onneksi tyttö nukku päikkäreitä vaunuissa pihalla niin ei haitannu. Pää tuntuu halkeavan ja pahaolo TAAS kerran vainoaa jossain kurkun pohjalla.

Nyt kuitenkin ruuan laittoon .
 
autoista...

hei onko kellään kokemusta pikkubusseista? =) olis auton vaihto edessä =) on meillä nytkin 7 paikkainen mut takatila on onneton jos taaimmaiset penkit on käytös :/ ja mä en haluu lapsia laittaa istumaan niin kiinni takaluukkuun...pelkään et joku ajaa perään :/
ollaan mietitty vitoja ja transporttereita,varsinkin niistä kaipaisin kokemusta ja mielipiteitä :attn:
viimeinkin sain profiiliin ultrakuvan :heart: =)
 
Painosta: tietysti sitä toivoisi, ettei mahdottomaksi paisuisi. Luulisin, ettei vielä ole paljoakaan tullut, ei ole nimittäin entiseen malliin herkut maistuneet. Kunnon ruokaa+välipaloja olenkin sitten syönyt reilummin, mutta karkit, pullat, viinerit, sipsit jne. on jääneet kokonaan pois =)

Musta tuntuu, että maha on ihan valtava jo! Ihmettelen suuresti, ettei kukaan asiakas ole asiasta vielä kysynyt.. Työkaverit siis tietää. Töissä olen käyttänyt vanhoja vaatteita, mutta vapaalla sitten jo mammafarkkuja. On vaan niin ihanat jalassa, kun ei purista yhtään! Muutamia t-paitoja olen myös jo ostanut. Niitähän voi sitten käyttää muulloinkin, ovat sivusta rypytettyjä.

Meillähän on perheessä sellainen ihana juttu, että veljeni perheeseen odotetaan myös vauvelia syntyväksi pari viikkoa meitä myöhemmin :heart:
Itse kun sitä on ensikertalainen, niin kiva jutella asioista veljen avokin kanssa. Turha edes mainita, että äitini on onnesta soikeana "tuplavauvoista" (ekat lapsenlapset) :D

Pessi ja Jätti 14+0
 
Ultrassa käyty ja kaikki OK, nt 1,1mm. Lääkäri katsoi samalla aivot, vatsanpeitteet, mahalaukun ja tietysti raajat ja istukan. Vastasi viikkoja 12+1 eli laskettu aika pysyy samana.

Ja maksoi 103 euroa, kelasta onneks saa hiukan takaisin. Koko toimitus tais kestää 15 min. eli ihan hyvät taksat noilla yksityisillä. Mut aika pieni hinta kun sai mielenrauhan siit et siel todella on elämää ja kaikki näyttäis olevan ok.

Kysyin muuten niistä liikkeistä et voiko tuntea näin aikaisin niin lääkäri sanoi vaan ei, eikä kommentoinu asiaa mitenkään enempää...

Ja vein lapset hoitoon varamummulle jota ei olla nähty pariin kuukauteen niin se laitti heti käden mun vatsalle ja sanoi et sä odotat vauvaa, ei oo tollast pömppist viimeks ollu =)
Täytyy varmaan alkaa kertoilemaan ainakin isovanhemmille ja tytöille pikkuhiljaa, ei kiva jos kuulee jotain juoruja kyliltä.

Ja hiki lentää, paidan selkä ihan märkä ku istuin hiekkalaatikolla tyttöjen kanssa vaik koitettiin varjon puolella olla. Vähän kärttyisiä ovat tytötkin täst kuumuudesta.
Mut nyt iltapalaa antamaan lapsukaisille.

Toivottavasti muutkin saaneet hyviä uutisia!
 
Täällä myös yritetään pitää painonnousu kurissa, sillä minua synnytys ja imetys eivät laihduta. Aikaisemmissa raskauksissa paino on pudonnut 8kg laitokselle lähtö painosta... Mulla pahimmat ovat nämä 20 ekaa viikkoa, sitten tuo painonnousu "loppuu" eli kun saan nämä viikot pidettyä +-0 tilanteessa niin tuonkaan jälkeen ei montaa kiloa tule. Nälkä vaan vaivaa ja makeanhimo. Ainut pelastus on, että tämä imetettävä on allerginen suklaalle (eli reagoi siihen rintamaidon kautta), joten suklaasta on pakko pysyä erossa...

Meillä oli myös tänään np-ultra. Turvotusta oli 1,4mm ja kokoa olikin sitten enemmän kuin mitä alkuraskauden ultra oli antanut ymmärtää. Nyt lääkäri päätti, että päättää lasketun ajan vasta rakenneultran jälkeen. Kuukautisten mukaan se olisi ollut 21.1. alkuraskauden ultran 25.2. ja nyt tämän ultran 16.2. Muuten erittäin hienoa, mutta hain hoitovapaan tuon 25.2. perusteella ja otin siihen vain viikon aikaisemmaksi siirtymismahdollisuuden eli täyden palkan saamiseksi 72 työpäivää laskettuaika saisi olla aikaisintaan 18.2. plääh, jos tuo "kiva" tuloero on parista päivästä kiinni. |O Tiedän, että rakenneultrassa saadaan tuo reisiluunpituus, joka on aika hyvä lasketun ajan määrittäjä. Mulla tuskin on yliaikaisuusongelmaa sillä edelliset lapset ovat syntyneet 37+4 ja 38+0, mutta noin aikaisilla viikoilla parikin päivää tekee jo ihmeitä siihen kuinka valmis vauva on syntymään. Lisäksi meillä molemmat ovat olleet "pienipainoisia" syntyessään 2970g ja 2800g, joka tuo vielä omat haasteet. Eli nyt mielessä on synnytys ennemmin tuolla 38+ viikolla kuin 42+.

Me päätettiin miehen kanssa, että eipäs kerrotakaan sukulaisille ja vanhemmille, että vauva on tulossa. Katsotaan koska huomaavat. :kieh: :LOL:

Mun laskettua aikaa ei siis kannata vielä listaan päivittää. Tehdään se kerralla oikein tuon 1.10 olevan rakenneultran jälkeen.

Heltu ja masu viikot 12+3 tai 11+1 tai jotain siltä väliltä =)
 
Tosta painonnoususta. Mulle sanottiin ekassa neuvolassa, että tänä vuonna täti pitää huolen, että kenenkään paino ei nouse yli 10 kg. Mahtaa olla aika kova tavoite, mutta toisaalta on hyvä, kun on joku tsemppaamassa.
Mulle on uutta, että pitää syödä välipaloja. Pomokin sano aamukahvilla, että ai oot ruvennu syömään aamuisin jogurttia. Sepitin vaan jotain, että ei oikeen aamuisin klo 6 maistu mikään, että näin on paljon parempi. Iltapäivän välipalan (joku hedelmä) syön sitten oman työpöytäni vieressä. Oon huomannu, että vettä oon ruvennu juomaan kyllä enemmän ja luonnollisesti juoksen myös vessassa sen mukaisesti.
 

Yhteistyössä