Heinäkuun Hurmaajat Kesäkuussa (1. Hurmaaja syntynyt)

Mä olen ollut tasan viisi vuotta sitten synnytyssalissa! B)
Eli mun vauva täyttää tänään viisi vuotta!!! Ja mä voisin mielelläni olla salissa nyttenkin..

Joo ja "iltapäivää" vaan kaikille. Olen ollut puoli viidestä pystyssä. Heräsin tietysti neljän aikaan ja pyöriskelin sen tunnin.. sitten luovutin. Olen pessyt pyykit, vienyt ne pihalle kuivumaan ja samalla ystävällisenä ihmisenä ruokkinut tienoon itikat. Hitto että niitä onkin nyt paljon.

Tänään pitäisi tähän remppakaaokseen tulla mun äiti, ja isäpuoli ja mun velipuoli kakkukahville. Olen ihan jätti-ihastunut asiasta.... NOT.
Vielä ei uskalla alkaa touhuamaan mitään kun talon miehet nukkuu, paitsi mahassa. Se tuntuukin olevan ainoa aamuvirkku...
No jos vanhat merkit paikkansa pitää kohta tuo kuusivuotias nousee ylös, ja viimeisenä vasta synttärisankari.



Lasten kanssa jaksamisesta Mullahan on tilanne kun itsellä on masennusta, niin pojatkin on hoidossa, että saan "levätä". Lisäksi poikien hoidossaolon syynä on niiden puheenkehitys, sosiaalisien taitojen kehitys JA nyt lisäksi tämä remontti. Koska täällä ei ole tilaa...
Mutta kyllä siis viisi ja kuusivuotiaat osaa käydä voimien päälle sen illankin aikana mitä ne tässä rempan keskellä on. Sympatiat mm. Virpille!!

Ja Turvakaukaloista Silloin kun pojat syntyi, meillä oli Römerin babysafe Plussa. Ja nimenomaan autoliiton testeistä bongailtiin se, sehän oli vuosi 2004-2005. Mä olin kans silloin kovin tarkka noista istuimista. Ja oli se testivoittaja silloin. Mutta miinusta siinä oli painavuus, ja sen silloinen aurinkolippa.
Nyt meillä on samaa merkkiä oleva, mutta vuosimalli taitaa olla 2009. Se on lainassa minun serkultani. Ei enää tälle "iltatähtöselle" ostettu omaa. Kun saatiin kuitenkin hyvässä kunnossa oleva kaukalo... Ja siitä oli varma tieto että se on ehjä.


Supistuksista Mulla on koko kirjo ERILAISIA supistuksia. On ollut niitä pelkkiä mahaa kovettavia supistuksia. Tosin niitä on ollut koko raskausajan, ja edellisillä raskaukskerroilla ja varsinkin loppuakohti tuntuu että niitä on koko ajan. Kun istut, kovettuu, kun seisot, kovettuu, kun kävelet, kovettuu... Joskus ottaa hengen kiinni kun on niin vaikea olla.
No sitten on sitä selkäsärkyä. Ja sitten on sitä "menkkajomotusta". Ja nyt uusimpana on selkä-mahasärky joka säteilee reisiin.
Huoh. Ja mikään ei tietenkään kypsytä, avaa, eikä mitään muutakaan.. Siis alapäätä. Yläpäätä noi kypsyttää :LOL: Olinkos mä kertonut jo että mä olen IHAN VALMIS :D

TATUOINNIT Joo iiik, mulle!!!!!! Mä haluaisin kans opetella moisen taidon. Siis tatuoinnin. Minulla on yksi. Viimevuonna otettu, noin kymmenen vuoden haaveilun/rahankeruun jälkeen. Omani sijaitsee lapaluu-olkapää-solisluu-akselilla ja siinä on neljä tähteä jokaiselle perheenjäsenelle. Paitsi että nyt siihen pitää tehdä yksi tähti lisää.

Haaveena on myös saada jalkaan toinen tatuointi. Minulla on visio.... :D Tai montakin visiota.. pitää nyt vaan valkata sitten the best. Ja kunhan tästä tilasta ja imetyksistä päästäis niiiiiiin.... (sitten pitää etsiä hyvä tatuointistudio) MAAMIN82 Oletsää missä muuten ottanut oman tatuointisi? Seinäjoella? Vai?


Tässä tämän aamun kuulumiset... Ja hitto että kestikin kauan kirjoittaa, kun tää kone ei aivan toimi...

Hyvää Torstaita Leidit :hug:

Mattila ja sen mamma 36+3
 
huomenta :D

mä täällä nautin rauhassa aamukahvia kun muut nukkuu vielä =)
meillä nuo tytöt 5 1/2v ja melkein 3v ovat kesälomalla nyt ja äitin pinna ei kestä!!!!!! siis ihan mahotonta kiukkua ja tuo reilu 5v on alkanut näsäviisastelemaan ja kokeilemaan rajojaan todella paljon :kieh: noh, onneks ukko nyt ainakin maanantaihin asti kotona niin saa sekin hieman komentaa noita :attn: musta tuntuu et tytöiltä puuttuu kokonaan kunnioitus mua kohtaan, eikä mun auktoriteetti tunnu oikein riittävän...


täällä eilen illalla alkoi koskemaan alavatsaa ja alaselkää aika kovastikin, sitten jonkun ajan kuluttua hellitti ja lähettii nukkumaan. yöllä heräsin pari kertaa kun koski ja nyt tänä aamuna sitten pongattu limatulppaa :eek: :eek: :eek:

saas nähä miten tässä käy :whistle: nytkin koko ajan pientä menkkamaista kipua havaittavissa :p

näin taas omaa napaa yliannostus teille :LOL:

NeLa ja lassi 36+2
 
POKS POKS 34+0 :heart: :heart:

Hirveesti olitte taas kirjotelleet vaikka illalla vasta kävin..itekkii tuolla 4 maita olin hereillä jonkun puoli tuntia, mutta sitten nukahdin...nyt tässä tunnin verran sitten ollut hereillä ku kohta pitäs lähtee kaverin luo ajeleen ja sit Kuopioon!!!!!

Mattila Onnittelut teidän 5v:lle :flower:

Nyt pitää kiiruhtaa, että ennättää :D
 
Huomenta!

Täällä ollaan herätty puoli viiden aikaan, kun poitsu potki äipän kirjainmellisesti ylös. Alkoi riehumaan masussa ihan kunnolla, rauhoittu vasta kun nousin ylös. Mies lähti tunti sitten reissuun, meinasi vielä aamutuimaan perua lähtönsä, tulee kuulemma liian ikävä mua ja poikaa sekä eikä ois raskinut mua jättää tänne kotiin. Piti pistää se lähöille. Eilen puunas autoa yömyöhään asti ja valitsi sopivaa musiikkia ajomatkalle :D Oli keikasta ja reissusta innoissaan kuin pikkupoika joulupukista :D
Eipä sitä enää saanut unenpäästä kiinni, sama alkaa kattoon digiboksia tyhjäksi.

Eilen oli kiva, mutta väsypäivä. Oltiin miehen kans kaupungilla asioilla koko päivä ja illalla se tuntui jäsenissä. Lueskelin eilen muiden kuulumisia, mutta en jaksanut kirjoitella enää mitään. Eilen olisi ollut tasan kuukausi laskettuun aikaan, niin tänään sitten on tj 29. Illalla ja yöllä supisteli kipeästi :( nyt vatsa ollut kestosupistuksessa viimeiset pari tuntia
:kieh:

Täsä pitää jännäillä labratuloksia puoleenpäivään saakka :/ Anoppikin meinasi jossain välissä tänne ilmaantua seuraneidiksi mulle.

Meillä on kans Brio Primon -turvakaukalo isofix-jalustalla. Autoliiton testeistä tuon silloin bongasin ja tosiaan kaukalo saatiin tilaajalahjana Vauva-lehden mukana. Jalusta ostettiin erikseen.

NeLa erottaakko sen limatulpan aivan selvästi? Itekki oon vähän epäilyt, että limatulppa tullut pihalle, kun tullut tosi paljon limaista vuotoa *yäk*

Itellä on useampi vuosi haluttanut hankkia tatuointi, joku pikkunen huomaamattomaan paikkaan, mutta mulla on aivan hirveä neulakammo, niin en oo uskaltanut
:whistle:

Kolmea ässää ei täällä ole ollut käytössä moneen viikkoon :| Lääkäri kielsi :kieh: Onneks perjantain jälkeen voi ottaa ässät käyttöön :p erityisesti kahta ässää ollut ikävä :D ja yksikään niistä ei ole siivous :D Yhden ässän kans kyll tehnyt tosiaan tiukkaa, kumpikin tahtoo,mutta ei voi :ashamed: noh kohta voi :LOL:

Mattila onnea teän juniorille :flower:

Vois kait lähtä kokeileen nukkumista uudestaan, alkoi silmät lompsia uudestaan kiinni |O

Dana88 & Pikkune 35+6

p.s. Joo EI nukuta, joku aasi alko ajaan nurmea tähän aikaan :headwall:
 
dana juu no kyllä mun mielestä erottaa selvästi mut sehän voi irrota niin ettei sitä huomaakaan... mut mulla se niin sitkeetä limaa ja kunnon köntti ettei epäilystäkään.... edellisessä raskaudessä mukana oli vertakin joten ei sen vuoksi jäänyt epäselväksi mitä se oli... mutta tosiaan kun ei tuo välttämättä mitään synnytystä enteile vaan saattaa mennä yliaikaiseksi tästä huolimatta :|
 
Huomenia |O |O

Pai80 meillä on pinnasängyn pehmuste, mutta verhoa en ajatellut laittaa, ei oo ollut poikienkaan aikana!! Kaunishan se ois, mutta taitaa kerätä hyvin pölyä.. :whistle:

kepsukka eikö käytettyä turvaistuinta sais lastentarvikkeesta?? Täällä Seinäjoella lastentarvikeliike myi käytettyjä istuimia ja ne on tarkastettuja!! Välillä on huokeaan hintaankin ;)

mattila juu seinäjoella oon ottanut tatuoinnin.. Torikeskuksessa! ;) Sinne varmaankin suuntaan toisenkin kerran.. Se ukkeli oli niin mukava :D

Täällä jälleen yks aamuvirkku |O Illalla sai pyöriä hyvän tovin sängyssä ennenkä unenpäästä oon saanu kiinni, mutta sitten oonkin nukkunut sikeästi aamuun asti! Pieni parannus, mutta nyt on taas niinku krapulainen olo, kun on tullu herättyä niin aikasin... ja liian vähän tunteja nukuttu!

Ihanaa huomenna tampereelle :D :D toivottavasti aurinko mollottais meille B) Tänään ainakin täällä paistaa, kiva kiva! Mennään poikien kanssa liikennepuistoon!

Miehen kanssa sai sitten ottaa eilen yhteen :kieh: Rupes niin vitutt****** koko äijä :kieh: Illalla kyllä jo puhuttiin ihan asiallisesti, mutta silti kihisen kiukusta vieläkin.. PRKL!

Oon myös harjoittanut kolmea ässää... Eilen tuli siivottua poikien huone aivan perusteellisesti! Kaikki lelut käytiin läpi ja rikkinäiset ja turhat lelut heivattiin roskiin, pojatkin olivat yllättävän innokkaita :D Sängyn alta siivotessa meinasin jäädä jumiin sängyn alle :LOL: Aiheutti muutaman mukavan supparin :whistle: Ei taida kuitenkaan tää mamma ihan notkeimmillaan olla :LOL:

JEEEE HUOMENNA siis IKEAAN ja särkänniemeen ja samalla reissua vois pyörähtää REIMAN-tehtaanmyymälässä Parkanossa, siellä oli viime kesänä hyviä tarjouksia!! Tämä masu-asukki on saanut ekat vaatteet sillon ;)

Aurinkoista torstaipäivää mammoille!!


Maamin ja Toivo-Justiina 35+6 :heart:
 
Pai80 Meillä on parit pinnasängyn reunapehmusteet ja parit katoverhot sänkyyn. Vielä ei oo varma pistetäänkö verhoa paikalle, en oo varma saako verhotelinettä kiinitettyä meän pinnasänkyyn. Noh huomenna sen näkee, kun vihdoin ja viime pinnasänky tulee kotiin :) Toinen tulevista mummoista on ommellut verhot ja reunapehmusteet.
 
Täälläkin kamala yö takana. Heräsin puol neljä ja sen jälkeen ei ole uni tullut. Nousin sit miehen seuraksi puol seitsemän. Onko tää nyt joku hormonijuttu, että meitä valvojia on näin paljon.

Minä kävin äsken saunan lauteiden alla mutkan, tiukkaa teki mahan kanssa mahtua. Meille on tulossa putkimies ja piti käydä varmistaan, mistä saadaan vedet poikki. Olipas siellä likaista :x

Tänään olis ohjelmassa lepoa sikäli kun nuo lapsoset antaa. Mulla on ollut pari päivää tosi huono olo. Pelkään, että saan mahataudin tässä vielä. Eilenkin masu toimi useita kertoja ja se on minulle paljon, kun yleensä ummetus vaivaa.

Mukavaa torstaita heinämammoille.
 
Täällä taas ihan toisin... uni maistuu eikä loppua näy tulevan :p Aamusella tuo koiruus herättelee aamupissalle yleensä tossa ysin maita, muuten varppina porskuttelisin untenmailla pitkälle päivään. Eilen tosin olikin ylirankka päivä, aamusta iltaan saakka liikkeellä, paljon kävelyä ja silleen. Oli kyllä illasta niiiin kipeä olo, ettei aikoihin ole ollu. Jalat muussina, selkä krampissa, maha kovana jne... nyt on onneksi jo parempi olotila, kun sai koisailla rauhassa. Täytyy vaan tunnustaa, ettei näin loppumetreillä oikeesti enään jaksa humputelle koko päivää...

Lähdetään viimeistään huomen aamuna savo tourneelle, pari vkoa pitäis reissun päällä olla. Ja kilometrejä tulee kertymään reilusti yli 1000. Toivon mukaan pysyy Önni-poika matkassa mukana ettei tartte lisä-äksöniä reissulle hankkia :whistle: Jos kuitenkin varmuuden vuoksi ottais pikkuiselle vaatteet mukaan... Heti kun tullaan reissusta, juhannuksen jälkeen, niin ois se synnytystapa-arvio. Mielenkiinnolla odotankin kardemummman kommentteja siitä keikasta, toivon mukaan siellä olis ultra!!

Hassua torstaita kaikille :wave:

retuli ja Önni-poika 34+1
 
Huomenta!

Poikkeuksellisesti tuli nukuttua yhdeksään asti...

Mullakin on synnytystapa-arvio vielä Tyksissä heti juhannuksen jälkeen, etä olis kiva kuulla Kardemumman kokemus siitä reissusta!

Tänään poksahti sitten 34+0!
 
Huomenta

Täällä on ainakin yks joka ei oo noussu ylös neljältä. Sillon kyl taisin käydä vessassa ja supisti kipeesti, mut vasta tossa puol 10 aikaan heräsin uudestaan ja sillonkin supistukseen. Tais eilinen puuhastelu yms vähä kostautua.

Limatulpasta oli juttua. Mulle just eilen terkkari sano et tässä vaiheessa voi valkkari muuttua klönttisemmäks ja paksummaks jos se tulppa alkaa sieltä pikkuhiljaa sulamaan ja siihen voi myös liittyä veriviiruja (mut ei siis kait aina...) Täällä on nyt viikon ajan ilmaantunu sellasia "sattumia", liekkö sitten ois tota tulppaa jopa ? Yäk eikä siitä sen enempää. :x

Aika hyvin kyllä heinäkuiset pysyneet kasassa, vaikka tosi monilla on ollu jo aikasessa vaiheessa supistuksia ja riski et syntyy etuajassa. Jospa niitä vauvoja alkais tulemaan jo tässä kesäkuun puolella tai sitten ollaan vielä tosi moni täällä elokuussakin . :D
Eikös Danalla ainakin ollu sektioaika sovittuna ? Oliko se kesäkuun puolella ?

Täytyis alkaa vauvaa herättelemään et vois alottaa päivän rauhallisin mielin. Eli verenpaineen mittauksen kautta aamupalalle.

Juu ja täällä on kans yks jolla ei tunnu olevan muuta tekemistä ku netissä roikkumista. Mulla on päivät tää ketju koneella auki ja käyn lueskelemassa kuulumisia melkein jatkuvasti.
Vähänkö ois hyvä jos täälläkin ois chat-ominaisuudet !? :)
 
Heippa!

En ole näköjään ollut neljän ja viiden välillä hereillä yksin !! :D Täällä heräilin miettimään turvakaukaloita, gradua ja synnytystä keskellä yötä ja nukuin tosi huonosti etenkin aamuyöstä. Nyt haukotuttas |O

Tulin just tuolta veden mittauksesta. Noh. Vettä oli ihan normaalisti tolla tarkemmalla ultralla. Samalla katsottiin myös vauvelin kokoa ja jos arviot pitää paikkansa, masussa on todellakin Myttynen, sillä aika pieneksi he vauvelin arvioivat! Painoarvio nyt kun melkein 36 vkoa on täynnä, oli 2250 grammaa! Vkon päästä meen uudestaan, koska ne haluu tarkkailla, ettei kasvu ainakaan yhtään hidastu. Vielä tuo koko oli kaikilta osin normaalin mittakaavassa, mutta ei saisi yhtään hidastua ainakaan. Jokin mitta oli siinä rajoilla, et onko "normaali"...Meni kyllä ohi, että mikä.Samalla kertaa kävi nyt sitten myös lääkäri tsekkaamassa lantion ja ronkkimassa --> iyh.. :/ Ja kuulemma erinomainen synnytyslantio :D

Mutta tosiaan vkon päästä taas ultraan ja sitten vielä juhannuksen jälkeenkin! Eli tiukasti ainakin tarkkailevat , mikä on toki hyvä. Itse en koosta huolestunut, sillä ollaan miehenkin kanssa suht pienikokoisia ja mies on 10 päivää lasketun ajan jälkeen syntyessään painanut alle 3,5 kiloa!

Kivaa reissua maamin82 ja retuli82!

Turvakaukaloista vielä...Minä siis kehitin tästä asiasta itselleni stressin! :eek: Niin typerää kuin se onkin. Ilmeisesti käyn vähän ylikierroksilla muutenkin tällä hetkellä, kaikki jotenki stressaa, enkä osaa ottaa rennosti. :'( Onneksi ihana ystävä tulee tänään kylään, pääsee kunnolla juoruamaan ja purkamaan tuntoja :) Mutta joo. Käydään varmaan testaamassa sitä Britaxin baby safe plussaa turvavyötelakalla meidän autoon, koska sen saisi satkulla. Meille kävis myös isofix, mut alkaa tulla budjetin rajat vastaan :headwall: Jos rahasta ei olisi kiinni, hankkisin varmaan Maxi cosi cabriofixin isofix jalustalla. Mut kun ei raaski...Ja kiitos tuosta Brio Primo vinkistä--> se on myös yksi hyvä vaihtis, jos toi käytetty kaukalo ei meidän autoon istu!

A + M 35+5

MUOKS: Miehen vauvakirjaa lukeneena ja omalle äidille soittaneena olen kovin rauhaisin mielin tuon vauvelin koon suhteen. Molemmat ollaan synnytty käynnistettynä 10 päivää la:n jälkeen: mies painoi 3350 g ja minä noin 3500 eli pikkuruisia ollaan oltu mekin :)
 
Luin 3 päivän viestit putkeen,olihan noita jokunen :LOL:
Olin mummolassa lasten kanssa,ja lapset jäi sinne lomailemaan sunnuntaihin asti =)
Kylla nuo isommat lapset saa äidin jaksamisen välillä lujille,esikola alkaa murkkuikä painaa päälle ja kilahtelee helposti,tuo 7-vuotias poika taas on nyt helpoin tapaus,mutta 3-vuotias kuopus saa äidin pinnan välillä hyvinkin kireelle..jospa se mummo sais nuo koulutettua,ja palaisivat kiltteinä kotiin :LOL:
Itse pyrin järjestämään lapsille kaikkea ohjelmaa,etteivät tylsisty,sillä silloin on sota päällä :ashamed:
Ekat vauvan pyykit on pesty,vielä on monta konetta tavaraa,mies hakee tänään uuden äitiyspakkauksen postista =)
Vapailla on luvassa sinkkuelämää elokuvaa(meillä mies lähtee minun kanssa =) )
Huomenna mennään ulos ilmaiskonserttiin,jos ei sada,ja viikonloppuna mökkeillään,ruuat varmasti noudetaan tai käydään ravintolassa,mitään en jaksa kokata ;)
Olin jo varma että täällä on vauvaja iso liuta syntynyt kun poissa olin,mutta ei :heart:
Nyt täytys lähtee hakemaan vauvapyykille pesuainetta lisää,ja apteekista mökille lääkkeitä..samalla vois vähän pyöräillä ja kuntoilla =)
Tylsistyneille:Muistan kun odotin esikkoa,ja mies oli armeijassa enkä tuntenut paikkakunnnalta muita kun miehen..oli kyllä tylsää..mutta nauttikaa rauhasta,kyllä sitä ohjelmaa sitten riittää kun vauva syntyy =)
hipsu 33+4
 
Pitihän se tulla taas poksumaan...ja kun nyt vielä täysiaikaisia ollaan virallisesti! =) :heart: Ihanaa kun tietää, että pienellä ei ole enää mitään hätää vaikka syntyiskin! Jippii!!

Lääkäriin 2 tunnin päästä...toivotaan että tekee sisätutkimuksen, että sais tietää kohdunsuun tilanteen. Tulen varmaan sitten raportoimaan,että mikä tilanne!

Zeenah ja pikkunen 37+0!!!!! :heart: :heart:
 
Pai80 Mulla ei vielä ole tarkkaa aikaa sovittu, mutta pitäis olla heinäkuun ekaviikolla. Mutta jollekkin heinämammalle oli sektioajaksi sovittu 26. tai 27.6

Täällä kanskaan ei elämää, koko ajan pinon auki koneella. Chat - ominaisuus ois kyll aika hyvä.

Tridian Itekki oon syntynyt jotain 10 päivää myöhässä ja oon painanut 3400g.
 
Jos on tylsää ja tykkää lukee niin suosittelen Ee Hietamiehen kirjaa Yösyöttö. Aivan sairaan hyvä kirja.. mulla menee kirjan lukemisessa yleensä kauvan paitsi jos se on hyvä ton luin pe-ti Mulle se on tosi nopeesti:)
 
Vihdoinkin, on tätä odotettukin! Laitoin täysiaikaisuuden kunniaksi profiiliin tämän päiväisen mahakuvan. Kuvista huomaa mimmonen kivikova rantapallo mulla on :LOL: Ässät on otettu käyttöön, ihan kiva miehellekin.. Olotila on mahtava, supistaa ja hengästyttää, mut mieliala on korkealla. Tällä fiiliksellä voisi lähteä vaikka heti synnärille. Mä oon yhtä hymyä koko ajan. Taitaa hormonit heittää häränpyllyä tai sit lähtö tulee ihan kohta :)

Kotia oon tänään vähän sisustanut uusiksi tai aloitin ompeluhommat jo eilen. Kiva saada jotain näkyvää aikaan. Nyt lähden jatkamaan, heippa!

omenaruusu 37+0
 
Hui, kuinka paljon tullut tekstiä sitten viime kirjoitteluni - lukemiseni... Eka luin tota toukokuun pinoa ja ihmettelin, et eipä oo montaa sivua tullut... sit hokasin, et kuukin on vaihtunut ja uus pino alkanu... nyt kun pääsin tänne - jee 16 sivua. En vielä jaksanut kaikkee kahlata läpi, joten en vielä kommentoi oikein mitään eli tule omanapaista kirjoittelua..

No sen verta kommentoin tohon isän rooliin synnytyssalissa. Meillä ei ole koskaan etukäteen mietitty miehen roolia siellä - ei olikeestaan ole tullut mieleenkään - vaan ihan spontaanisti on menty eteenpäin. Omalla kohdalla kuitenkin miehen jo läsnäolosta synnytyssalissa on ollut apua - on joku tuttu ja turvallinen mukana siellä. Mies on hieronut selkää kipeiden suppareiden aikana ja muutenkin ollut apuna ja rauhoitellut minua - pitänyt kädestä - luulisin ainakin - hirveesti ei ole muistikuvia miehen tekemisistä kovimpien kipujen aikana... Vauvan synnyttyä mies on ottanut kuvia, pitänyt vauvaa sylissään ja auttanut minua jos on tarvinnut. Mutta ilman rakasta miestäni en synnyttämään lähtis - pitäsin sit vaikka jalkoja ristissä :LOL: :LOL: .

ON: Kahteen viikkoon en ole kirjoitellut, kun en ole kerinnyt - enkä ole kyllä teidänkään tekstejä kerennyt lukeen. Viime viikko meni töissä ma-ke - aamulla lähdin ennen klo 7 töihin ja kotiin tulin joskus klo 19 aikaan - ja olin aivan poikki.. mutta siivoilla koitettiin miehen kans paikkoja, kun muksut oli mummulassa - ja samalla "hävitettiin" lasten taiteellisia tuotoksia - joita ei siis saa hävitettyä heidän kotona ollessaan, kun mitään ei saa laittaa roskiin, vaikka siinä ois vaan pari viivaa ristissä :LOL: . No paljon tietty jätettiinkin ihania lasten töitä muistoksi, mutta pakko on osa hävittääkin - tai sit me saadaan kohta muuttaa eri asuntoon asumaan ja jättää tää taiteelle...
Sit siivottiin muutenkin kotia ja järjesteltiin tytön synttäreitä päiväkotikavereille. Lauantaina lähdettiin mummolaan ja käytiin hakeen lapset, ylioppilasjuhlissa ja su juhlittiin isovanhempien, sisarusten ja kummien kera typykän 5 v. synttäreitä. Sunnuntaina tultiin iltasella kotia ja oliki jo niin myöhä et suoraan petiin... Maanantaina mulla oli amk-pääsykokeet ja illalla typyn synttärit päiväkotikavereille. Tiistaina oli toiset amk-pääsykokeet, joissa meniki koko päivä, kun oli psykologiset testit ja kaikki... ja illalla käytettiin muksuja suunnistamassa rastireitillä ja mies kävi suunnistaan A-radan. Keskiviikkona oliki typyn 5 v. neuvola ja kaupassa käyntiä yms. ja piti nukkua univelkojakin pois... Tänään oli pojan käyttö tk:ssa, käytiin Oulussa kaupassa ja sit kotiin syömään, jonka jälkeen vein muksut srk:n kesäkerhoon vajaaksi 3 tunniksi. Nyt on vähän aikaa omaa aikaa levähtää.... Sit hakeen muksut ja mies, et se kerkee illaksi suunnistaan taas. Mies on lähdössä Jukolaan reilun viikon päästä, niin pitäähän sen käydä harjoitteleen.

Onkohan joku muukin mattimyöhänen minun lisäksi, jolla on oma ja vauvan sairaalakassi vielä pakkaamatta. Sänkykin on laittamatta. Vaatteet olen onneksi saanut pestyä. Eilen löysin kirpparilta vielä vähän lisää neutraaleja vaatteita. Tytöllekin löytyi tosi hyviä vaatteita - todellisia löytöjä tuli siis tehtyä.

Huomenaamuna ois neuvola ja muksut kun on jääneet jo kesälomille, enkä viitti niitä neuvolaan ottaa mukaan (täti tekee sisätutkimuksen)... jää mies aamuksi lasten kans kotia ja viedään sit iskä töihin porukalla .

Mutta nyt käyn laittaan pyykkikoneen laulamaan ja rupeen sit lukeen teidän tekstejä - ööööö - sivulta 1 :ashamed: .
 
En tiiä ollaankohan me ihan hulluja, mut varattiin vielä Vaasasta hotelli 2 yöksi ja samalla liput Waasalandiaan ja Tropiclandiaan koko perheelle... sillonhan on kuitenkin jo rv 37+4, kun reissuun lähdetään...
 
Lääkärissä käyty... Paino oli laskenu 300 g, JEE! =) Muuten kaikki ok..kohdunsuu oli avautunut reilulle sormelle nyt kokonaan ja oli kuulemma todella pehmeä. Vauvan päätä ei enää vatsan päältä tuntenut, mutta alakautta kuulemma tuntui oikein hyvin, kun oli jo niin laskeutunut ja kiinnittynyt. Vähän lupaili, että on kyllä kumma jos yliaikaiseksi mennään, mutta eihän sitä silti koskaan tiedä. Uimisen kielsi multa ainakin ihan ehdottomasti kun kuitenkin tuo kohdunsuu niin selvästi jo auennut. Ihanaa tietää, että jotain tuolla alhaalla ehkä tapahtuukin..tänää sitten illalla saunaan ja jospa vaikka sitä kivointakin s:ää kokeilis taas. =)

 
SMSM: Niin joo..ja on mattimyöhäsiä noiden sairaalakamppeiden kanssa. Tosiaan tänään tuo 37+0 tuli täyteen ja kassi ammottaa vielä tyhjyyttään. Lääkärikin kyllä juuri tuossa kehotti laukun pakkaamaan, kun totesi, että vauva voi alkaa syntymään ihan milloin tahansa. Pitäisiköhän se tosiaan alkaa asiaan miettimään... hmm! =) Jotakin herkkuja vois käydä kassiin ostelemassa ainakin. Tunnin päästä viimeiseen valmennukseen, joka on tällä kertaa vauvan hoidosta...toivottavasti tulis jotain hyödyllistäkin. Vaikka aika paljon tullut kyllä noita lapsosia hoideltua..mutta varmasti silti hyödyllisempi kuin se edellinen parisuhdesoopa! :LOL:

Äsh..itselläkin tulee näköjään täällä käytyä vissiin vähän turhan tiuhaan..sitä se mammaloma teettää!! =)
 
Hei taas, pitkästä aikaa. Minulla oli jo tänään synnytystapa-arvio, kun esikoinen syntyi etuajassa ja oli vielä perätilassa. Mulla nyt viikkoja 34+, paikat kuulemma "höttöä". Kovin lääkäri ennusti ennenaikaista synnytystä nytkin. Sanoi, että yritä levätä, että pääsisit vkolle 36... Saas nähdä, osuuko oikeean vai kärvistelenkö vielä elokuussakin?!
Samalla kyllä paniikki kasvoi, kun olen täällä lukenut, kuinka valmiina teille lähes kaikki jo onkaan. Meidän pitäisi muuttaa parin viikon päästä -> joten mitään vauvalle ei ole laitettuna... Sänky maalla, vaatteet pesemättä. Onneksi esikoiselta on sentään kaikki tavara olemassa. Ja mitenhän sen muuton voi hoidella rauhassa??!
 
heips!

plaah, huonosti nukuttu yö takana täälläkin. ja mä kun niin tykkäisin nukkumisesta!!! :headwall:

sairaalakassi täälläkin vielä pakkaamatta... tiistaina ä-polilla paikat olivat vielä kovat ja kiinni, joten sen puoleen ei varmaan ole kiirettäkään. ajatuksen tasolla olen tuota kassia kyllä työstänyt... :D

vinkkejä kaivataan... eli sanokaa nyt miten noita paikkoja saa pehmiimään ja aukeemaan????? :kieh: kun nyt näyttää siltä että sitä käynnistystä meinataan siinä heinäkuun alussa, niin haluisin, että tuolla alakerrassa olis jo jotain tapahtunut etukäteen ettei tarvii ihan nollasta alotella tota synnytystä... ne ässät tiedän mäkin, mutta onko vielä jotain keinoja???? *nimim. valmis kokeilemaan ihan mitä vaan!*

liplatus en oo kenellekään kertonut meidän tämänhetkistä painoarvioo, koska koen siitä jotenkin kauheeta syyllisyyttä enkä kestäis sitä, että asiaa sitten päivitellään porukalla (niin kun meidän suvulla on tapana...), mutta voin se laittaa sulle yv:nä, tänne en viitti... :/ on jotenkin kummallisen arka paikka. :(

helteestä nauttimaan, kohta sekin taas loppuu... :wave:

34+4 :heart: :heart: :heart:
 

Yhteistyössä