Heinäkuun Hurmaajat 2010

Huomenta ja mukavaa alkavaa viikkoa! Mulla viikko alkoi oikein hyvin, kun saikulla olen eikä tarvinnut herätä herätyskelloon. Mä pitkään mietin tuota saikkuasiaa ja viimeinen niitti oli se, että mulla ei tällä viikolla ole oikeasti töissä mitään tekemistä. Sen enempää selittämättä, mitä teen, niin asiakastapaamisia olisi ollut koko viikolle yksi. Tulin siis siihen tulokseen, että nyt riittää tämä pelleily. Työtilanne on ollut tosi ikävä koko syksyn ja hittoako mä siellä työpaikalla voin pahoin ja haukottelen leukani sijoiltaan jos siellä ei ole mitään tekemistä.

Pahoinvointi on täällä kääntynyt vähän iltavoittoisemmaksi ja yhdistän sen kyllä väsymykseen. Toivottavasti se nyt alkaisi helpottaa, kun tällä viikolla poksuu jo rv 10 rikki. Kuten joku sanoikin, niin innolla odotan sitä energistä toista kolmannesta. Aika tuntuu taas matelevan, kun kahden viikon päästä on se np-ultra.

Synnytysasioista sen verran, että vaikka alakautta toivonkin saavani synnyttää, niin yritän olla asettamatta liikaa toiveita. Se, minkä olen päättänyt, on että perätilassa jos lapsi on, niin en edes yritä alakautta. Muuten luotan lääkäreihin ja kätilöihin ja heidän ammattitaitoonsa. En ole vielä pahemmin edes perehtynyt synnytykseen, kun siihen on vielä niin pitkä matka. Ihan tarpeeksi pään vaivaa kaikissa muissa asioissa, kuten esim. nämä ruokarajoitukset. Olisivat edes yhdenmukaisia ja selkeästi ilmaistuja. Tyyliin, että jotain EI SAA syödä, eikä tuota ei suositella raskaana oleville liiba laabaa. Huokaus.

Ehkä lähden tästä tekemään koulutehtäviä, niin saan muuta ajateltavaa. Taitaa alkaa noi raskaushormoonit vaikuttaa, kun pikkuasiat alkaa niin ärsyttää.
 
Voimia dana88 ja äitix2 :heart: :heart:
Toivon todella että kyseessä olisi mahdollisimman harmitonta vuotoa ja masuasukit pysyy lujasti kiinni. Toivon niin todella, koska itsellänikin ollut pienesti tuhrua ja tuntuu että maailma kaatuu. Vasta huomenna pystyy neuvolaan soittamaan ja todella toivon, että saan sen neukkutädin kiinni tai taas menee seuraavaan viikkoon. Sit soitan kyllä opiskelupaikkakunnan neuvolaan sanovat mitä sanovat. Kyllä mie jonkunlaista varmuutta johonkin rupean haluamaan.

Täällä pienesti ollut oireita, tissit lähinnä kipeet ja pienesti väsymystä. Ja hirveen läheisyydenkaipuinen ja hellyydenkipeä olen ollut, ukolta menee jo hermot :LOL:

Rae ja ihme 6+4 (?)
 
danalle piti kommentoida vielä, että jos olette kovin aktiivisia olleet makkarissa, niin se tiputtelu voi johtua siitäkin. Helpommin menee paikat rikki kuin aikaisemmin, kun limakalvot muuttaa muotoaan. Toivottavasti kaikki hyvin teillä nyt.

Ja samaa toivon äitix2:lle. :flower:
 
huomenta :wave:
danalle ja äitix2:lle :hug:
neuvola kuulumisia: painoa mulle tullut huimat 4kg :eek: :eek: th olikin sitä mieltä että tää raskaus olisikin pidemmällä, tai sitten siellä kaksoset, no ultrassa varmistuu :whistle:
:heart: äänet kuului
hb oli 148
eli kaikki siis hyvin, paitsi tuo painon tulo....
ootteko muut huomanneet, kutiseeko teillä iho paljon? mua kutittaa koko ajan joka paikkaan, jatkuvasti saa jostaiin raapia :p
 
Nela: Mulla ainakin syhyää iho ja kosteusvoiteita joutuu käyttämään jonkun verran (tosin onhan talviaika, että muutenkin kuivuu). Viimeeksi ei ainakaan tullut yhtään raskausarpea, lieneekö syynä tää jatkuva rasvaaminen sit :)

Mulla on kans sellanen olo, et joko täällä o kaksoset tai sit tää on pidemmällä mitä pitäis eli ultraa odotetaan innolla. Ens viikolla ois äippäpolille ihan muissa asioissa aika, mutta toivon että ultraisivat samalla :saint:

Hyvää viikonalkua kaikille :flower:
 
Muuten noista juustoista...tutulta kuulin (taas en tiedä kuinka "oikeaa" tietoa tämä on), että sinihomejuustolla olisi vaikutus ennen aikasiin synnytyksiin...tosin olen vain yhdeltä tämän kuullut, mutta näin heidän lääkärinsä oli sanonut.
 
Huomenia!

Voihan vitale, kirjotin äsken pitkät pätkät ja sitten hops se teksti jotenkin hävisi :| No pikaisempi versio tähän sitten.

Kävin tänä aamuna ekassa neuvolassa, ja kaikkien kokeiden ottamisten ja ohjeiden antamisten jälkeen se reipas täti pisti mut siihen petiin makaamaan ja sanoi että kuunnellaas vähän. Ja samantien sieltä kuuluikin nopea *tumtumtumtum* :heart: En olis uskonut että vielä (9+1) kuunnellaan, mutta se täti sanoi että jos ei ole paljon vatsanpeitteitä eikä kohtu ole taaksepäin kallellaan niin yleensä kuulee jo 8+2 eteenpäin. Olipas kiva ylläri, sain taas ainakin hetkeksi mielenrauhan :) Ja todistettavasti se lilliputti siellä jo liikkuikin, koska välillä se aina karkas dopplerilta. Hyvä että raahasin miehenkin mukaan, se ei aluks meinannut tulla kun ajatteli että on vaan paperien täyttämistä jne.

Tiputtelijoille en osaa muuta sanoa kuin :hug: :hug: :hug: Tiedän tuon vuodon tuoman paniikin, mutta kaikki on hyvin kunnes toisin todistetaan! Aika monella kuitenkin noita vuotoja on ja silti kaikki menee hyvin :)

Nyt takas töihin.. mukavaa päivää kaikille! :)
 
Huomenta kaikille!
Täällä kuuluu huonoa oloa tähän(kin) aamuun, heti kun jotain tekee niin tuntuu että taju lähtee kun alkaa niin heittää päässä. :( Välillä ois kyl kiva päästä töihinkin.
Mulla on taas kontrolli käynti lääkäriin klo 13 ja sitten pyörähtää käyntiin 3.saikkuviikko.
Hirmu huono omatunto on kyllä, mutta yritän järkeillä että ei siitä työteosta tule mitään jos koko ajan pitää kulkea seiniä pitkin ku meinaa taju mennä.

Eilen ekaa kertaa todella tyhensin koko mahan sisällön, aikasemmat on tainnu olla vaan harjotus laattoja.. Harjasin hampaita ni lens kaaressa siihen lavuaariin ja jatku ja jatku, ei toivookaa että oisin päässy vaihtaa pytylle.. Tosi kiva sitten miehelle huutaa että tuo pussi ja kodin putkimies..lavuaari ei vedä.. :D

Mä kun nyt kerta olen alkanu tän huonon oman tuntoni kanssa pelleilyn ni voin sanoa että huonoa omaa tuntoa poden myös koska ärjyn ja karjun koirille kokoajan.. En oikeestaa ollenkaa tiuski ihmisille, mutta koiriin menee ihan hermo tosi helposti, toiset oikee kattoo että mikähä tota mammaa riivaa ku ei nyt ymmärrä olleskaa että mitähä tuli tehtyä väärin.. :ashamed: Vanhempi koira istu mun eteen eilen ton ärjymisen jälkee ihan korvat luimussa ja alta kulmien katteli mua pitkän aikaa.. Hitto ku teki pahaa ku ne ei ees ymmärrä että miks ärjytään, miehelle vielä jos ärjyis ni se ymmärtäs että se on tän raskauden takia.

Oikein mukavaa alkavaa viikkoa tänne kaikille..
ja dana ja äitix2 tsemppiä teille.. toivotaan että menee tiputtelu ohi pian ilman mitään kummempia seuraamuksia.. :hug:
 
Hei,

aamupäiväpahoinvointi tuli tänä aamuna selätettyä, kun terkkarin vinkistä söin voileivän vielä maatessa sängyssä ja odottelin vähän aikaa sitten ennen kuin nousin.

Niin siis gynehän sanoi mulle, että varhaisultraan kannattaa tulle kolme viikkoa kuukautisten poisjäämisestä eli siitä milloin seuraavien menkkojen olisi pitänyt tulla mutta eivät tulleetkaan... Eli se siis on se noin seitsemäs viikko. Ei siis kolmea viikkoa siitä, kun menkat viimeksi tulivat :)

Itse olen menossa nyt perjantaina ja jännittää jo. Neuvola olis sitten vuorossa ens viikolla.

Mekkala ja Pulla 6+5
 
Terve! :wave:

Ihan ensiksi tsempitykset danalle ja äitix2:lle! Toivotaan tietenkin kaikkeista parhainta, eli kaikki on hyvin ja niinkuin pitääkin! :hug:

lapsiluvusta on ollut puhetta, ja minä kuulun niihin, jotka haluavat ison perheen. :D n. 5 lasta olis sellainen unelma :heart: mutta katsotaan nyt. Ehkä se olo sitten (TOIVOTTAVASTI) tulee, kun on sitä mieltä, että lapsiluku on täynnä. Ja eihän kaikki asiat mee niin, että päätänpä tässä nyt, että teen 5 lasta. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan...

Hyvä olo jatkuu. Siis hyvinvointisuus. alkuraskaus oli olotilana sellainen etten raskaana oliskaan. Rv:t 6-8 olivat kokopäiväpahoinvointia ja nyt taas on sellainen olo, ettei raskaana oliskaan. No enemmän on liitoskipuja taas esiintynyt nopeissa liikkeissä, muttei mitään muuta mainittavaa.

Tein eilen elämäni maukkaimmat broilerkastikkeet. Kokeilkaapas:

Toisessa pannussa paistoin broilerin ohut fileitä tilkassa öljyä ja kasarissa valmistin kastikkeen, johon laitoin sitä
-kevyt&paksu kermaa 3prk
-4 kokonaista valkosipulinkynttä
-makean suippopaprikan pilkottuna
-aromattia
-vasikan fondia
-cayennepippuria

ja siirsin aina valmiit fileet kastikkeen sekaan.. Tuli kyl ihan mahtavan hyvää. Reseptinkin keksein ihan niistä aineksista, joita kotoa sattui löytymään! :D

Nyt pitänee mennä siivomaan. Kämppä on kuin pyörremyrskyn jäljiltä ja parin tunnin päästä tulossa ystävä lapsineen kyläilemään. Moikat :wave:

Stra86 & Hope 8+3 :heart:
 
Unohdin poksua: 9+0 Wou!

Siis ei kai tää pahoinvointi nyt voi viikolla 10 alkaa.. Mulla on juuri nyt ekaa kertaa aika paha olo. Voi kyllä johtua siitä, että heräsin tosiaan kuudelta kaverini lasta hoitamaan, enkä nukuskellut puoli kymppiin, kuten tavallista. Toivotaan jälkimmäistä :$
 
Hui kauheeta nyt mua alkaa jänskättää huominen ihan tosissaan.
Tekis mieli vielä tehdä yksi testi ennen sinne neuvolaan menoo, et oon varmasti raskaana. :ashamed:
No hitsiläinen jos kahdet menkat on jääny jo välistä, niin eiköhän se ole ihan selvä tapaus ? :LOL:

Voi teitä kunnolla pahoinvoivia :hug: Itellä on vaan sellasta epämäärästä kuvotusta ja yrjötystä + pyörrytystä, eli ei mitään niin kauheen selkeetä ja normaaliin elämään vaikuttavaa.
Onkos ihmisillä jotain hyviä poppakonsteja pahoinvoinnin selättämiseen ? Pahoinvointiranneke tulikin jo aikaisemmin mainittua, mutta onkos muita ?
 
Päivää vaan kaikille, piti tänään nukkua vähän pitempään, kun viikonloppu oli aika rankka. Esikoisen 6 v. synttäreitä valmistelin ja juhlittiin niitä lähisuvun ja kummien kans eilen, keskiviikkoiltana tulee sitten 10 kaveria ja kaikki poikia - huhhuh, mitenkähän siitä selvitään...?

Dana ja äitx :hug: , toivottavasti se on vain harmitonta tiputtelua ja kaikki on hyvin. Varmasti huolestuttaa paljon tuo tilanne, voimia teille ja toivottavasti pian selviää tiputtelun syy.

Ja sitten vastausta kyselyihin:
Alakautta toivon voivani edelleenkin synnyttää, kuten kaksi aikaisempaakin lasta.
Välilihan leikkauksesta: esikoisen synnytyksessä (3840 g ja 53 cm) vähän leikkasivat, koska minun voimat alkoivat ehtymään ja vauvan sydänäänet heikkenivät. Hyvä, että leikkasivat, mutta tikkejä ei tarviinut laittaa kuin yksi ja ihan hyvin pystyin istumaan. Ei ollut kovinkaan kivulias alapää välilihan leikkauksesta huolimatta. Toisesta lapsesta (4070 g ja 53 cm) välilihaa ei tarvinnut leikata, vaikka lapsi tuli maailmaan käsi poskella 2min ponnistuksella (olis kuulemma tullut 1 min ponnistuksella, mutta piti varoa vauvan kättä).
Puudutuksesta: Esikoisen synnytyksessä sain epiduraalin ja se oli oikein hyvä kivunlievitys. Kivut lähti kokonaan ja ei jäänyt mitään jälkijuttuja, itse kävelin osastolle, vaikka rullatuoliakin tarjosivat. Mutta en tarviinnut rullatuolia, kun olo oli mitä mainioin. Yksin kävin myös suihkussa synnytyssalissa, eikä mitään ongelmaa epiduraalista huolimatta. Toisella lapsella ei olisi enää kerennyt epiduraalia antaa, eikä kätilö sitä suositellut (kertoi myöhemmin syyn, et on niin huono anestesialääkäri vuorossa, ettei suositellut siksi epiduraalia). Sain siis kohdunkaulanpuudutteen ja se oli myös oikein hyvä kivunlievitys, olen ollut molemmissa synnytyksissä oikein tyytyväinen kätilöiden toimintaan ja kivunlievitykseen, ettei ole ollut mitään valittamista ja synnytyssairaala on ollut molemmilla kerroilla OYS ja on tällä kolmannellakin, jos sinne asti päästä ja toivottavasti päästään.
Lapsiluku: Kyllä tämä 3:s lapsi saa olla meidän viimeinen. Mies meinas jo noihin 2 jättää, mutta muutti sitten mielensä. Ikääkin alkaa jo olla niin paljon (39 v, kun lapsi syntyy), että ikäkin alkaa jo tehdä tehtävänsä. Tosin on miehen puolella sukulainen, joka on saanut molemmat lapsensa yli 40 v., tämä jälkimmäinen syntyi 46 v. ja olikohan esikoinen 44 v.
Ja joku kommentoi, et tota rasikauspahoinvointia vois jakaa, niin minäkin voisin siitä osani ottaa, kun ei ole ollut vielä yhdessäkään raskaudessa minkäänlaisia pahoinvointeja.

ON: Edelleenkin mitä mainioin olo, rinnat vaan isontuneet ja nännit on tosi arat. Kävi eilenkin melko makiasti, kun makoilin sohvalla ja esikoinen tuli viereen ja otti rinnan kohdalta tukea - auts. Lapset kun ei paljon katso mihin kohtaan ne kätensä lyövät ja kun ovat tottuneet rymyämään äidin ja isän päällä =), no äidin päällä rymyäminen ainakin vähenee jatkossa =). Lapsista tuo vanhempien päällä rymyäminen on hauskaa, mutta meistä vanhemmista ei ehkä aina niin hauskaa =).
Kaikenlaisia vihlaisuja ja kipuja on alavatsalla ollut, mutta ne menee aina ohi. Vatsa on ehkä hivenen kasvanut, mutta edelleen menee normaalit housut jalkaan, eikä vielä ole tarvinnut äitiyshousuja ajatellakaan. Sukulaisetkaan/ystävät eivät ole huomanneet mitään, eikä ole vielä paljastettu. Katotaan nyt eka neuvola eka ja mietitään sitten milloin paljastetaan. Miehen kaverit jo kutsui perinteisille joulupäivän illanistujaisiin ja siellä varmaan on joko paljastettava (ihmettelevät kyllä kovasti, jos en juo mitään, kun aiemmin kyllä on tullut otettua =) ) tai sitten tehtävä sama temppu kuin aikoinaan. Eli mies joi siiderit ja sen jälkeen laitettiin pulloihin mehua - eikä jääty tempusta kiinni =).
Ens viikolla olis vasta neuvola, joten sitä odotellessa.
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille.
SMSM ja hippu 7+0 POKS POKS
 
Hei nyt tuli mieleen ehkä vähän typerä kysymys.
Ainakin täällä meillä pitää ekalle neuvolakäynnille täyttää sellanen Audit-kysely (alkoholin käyttökysely).
Täytänkö sen raskautta edeltävien tottumusten ja tapojen mukaan vai tämän hetken tilanteen mukaan ? Tämänhetken tilanne nyt on kuitenkin ihan totaalinen nollalinja.
 
Mä nyt kun olen kovasti mietiskellyt näitä pahoinvointeja jne.. niin tuli mieleen tällainen juttu kun että:
gallup
Voisko menkka kivuilla ja raskauspahoinvoinneilla olla jotain yhteistä? siis että tuleeko raskauspahoinvointia helpommin niille joilla on kovat menkkakivut. Kokemuksia?
Mulla on aina ollut tosi kovat menkkakivutkin, e-pillerit sain sen takia aluksi että niillä toivottiin että kivut saadaan hallintaan. Ja kipukynnys on mulla muuten todella hyvä, on tullu murtuneilla sormilla pelattua matseja joissa käsiä tarvitaan jne..

Synnytyksestä: Itse kovasti toivon että saisin synnyttää alakautta, jotenkin vaan tuntuu että kaikki tutut ja puolitutut jotka on alakautta synnyttäneet ovat paljon nopeemmin toipuneet, mutta saa nähdä miten käy omalla kohdalla.. =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja susanna85:
Mä nyt kun olen kovasti mietiskellyt näitä pahoinvointeja jne.. niin tuli mieleen tällainen juttu kun että:
gallup
Voisko menkka kivuilla ja raskauspahoinvoinneilla olla jotain yhteistä? siis että tuleeko raskauspahoinvointia helpommin niille joilla on kovat menkkakivut. Kokemuksia?
Mulla on aina ollut tosi kovat menkkakivutkin, e-pillerit sain sen takia aluksi että niillä toivottiin että kivut saadaan hallintaan. Ja kipukynnys on mulla muuten todella hyvä, on tullu murtuneilla sormilla pelattua matseja joissa käsiä tarvitaan jne..

Synnytyksestä: Itse kovasti toivon että saisin synnyttää alakautta, jotenkin vaan tuntuu että kaikki tutut ja puolitutut jotka on alakautta synnyttäneet ovat paljon nopeemmin toipuneet, mutta saa nähdä miten käy omalla kohdalla.. =)
Tuossa voi kyllä olla perää, että jos on menkkakivut niin on raskauspahoinvointiakin. Itsellä kun ei ole koskaan ollut minkäänlaisia menkkakipuja, täti on tullut lähes kellonlyömällä aina ja tädin vierailun on tiennyt ainoastaan lorahduksesta housuun... Eli siinä suhteessa olen kyllä päässyt helpolla aina.

Joku myös kommentoi raskausarvista. Nehän ovat ilmeisesti jollain lailla perinnöllisetkin ja riippuvat kudostyypistä. Äidilläni oli raskausarpia, mutta itselleni niitä ei ole tullut, vaikken ole mitenkään itseäni rasvaillut vatsan/rintojen seudulta. Muutoin rasvaan kyllä kasvot, kädet ja jalat suihkun jälkeen, koska muuten tulee jumalaton kutina - atoopikko kun olen. En tiedä onko rasvauksella mitään merkitystä raskausarpiin, mutta tuskin siitä haittaakaan on.

Tosihan se on, että kun synnyttää alakautta, niin toipuu nopeammin. Itse pystyy hoitamaan vauvaa osastolla jne. Huonekaverinani oli sektioäiti tätä nuorempaa lasta hakiessani ja auttelin häntäkin siinä mm. hain hänelle juotavaa, täytin mehukannua jne., mutta hänen vauvaan en suostunut koskemaan, vauvan koppaa kyllä saatoin siirtää hänen pyynnöstään, mutta vieraan vauvaan en koske. Pieni lapsi on kuitenkin niin herkkä kaikille bakteereille jne. niin en ehdoin tahdoin halua kenenkään lasta niille altistaa - vaikkei itsellä mitään tauteja olisikaan.
Hänen piti aina hälyttää hoitaja, jos halusi vauvan rinnalle tai viereen tms. ja monta päivää joutui vain makaamaan sängyssä kovien kipujen ja kipupumpun kanssa. En halua pelotella ketään sektiota suunnittevaa tai siihen joutuvaa, mutta kun näin tämän huonekaverin tuskat jne. niin en haluaisi sitä omalle kohdalleni. Tottakai synnytys on varmaan kivuliaampi alakautta kuin sektiossa, mutta synnytyksen jälkeinen aika on sektiossa kivuliaampi ja hankalampi vauvan hoidon kannalta.
Myös toipuminen on nopeampaa alakautta synnyttäneillä.
Mutta kaikkea hyvää toivon kaikille oli synnytystapa mikä tahansa. Tarkoitus ei tosiaan ollut pelotella, jokainen valitsee synnytystavan itse ja joskus kohtalokin puuttuu peliin ja on pakko synnyttää sektiolla.

SMSM ja hippu 7+0

 
Mulla ainakin sinänsä korreloi, että oon pitänyt kuukautiskipuja ihan urbaanina myyttinä. Veri pöksyissä on ainoa kuukautisoireeni :LOL: Ja samalta näyttää nyt tää raskaus; öö siis ei veren osalta onneksi :eek: vaan oireettomuuden. Joten mun osalta sopii teoriaan, mutta joku tais jo tossa toista todistella. Että ei ehkä vielä kirjata lääketieteen oppimateriaaleihin? :whistle:
 
Muhun toi kk-kiputeoria ei kyllä päde. Mulla ei ole ollut menkkakipuja ikinä, mutta pahoinvointia ihan riittämiin tässä ja edellisessä raskaudessa :$ .

Rasvaamisesta mä kyllä suosittelen rasvaamaan ihoa raskausaikana. Mä en tajunnut esikoisen aikaan rasvata ja raskausarpia tuli paljon, ihan reisiinkiin kun lihoin raskausaikana. Kahdesta seuraavasta rasvailin aina suihkun jälkeen koko vartalon ja yhtään uutta raskausarpea ei tullut.

Lapsiluvusta mä luulen, että meilläkin on tämän nelosen jälkeen lapsiluku täynnä. Nyt on ainakin sellainen olo, etten jaksa yhtään raskautta enää :whistle: .

Ihan tolkuton väsymys taas iskenyt, suostuiskohan tuo kuopus jo päiväunille...
 
ekan neuvola ajan varattua viikolle 8+3..sitä ootellessa.Täällä nimittäin täti lupas tehdä ultran silloin,tuolla neuvolassa on oma ultra =) Kuulema vuoden vaihteen jälkeen ei enää ultrata kun kaupungissa,mutta mä ehdin vielä tuohon :) Sitä kun jaksais nyt odotella vielä 2,5viikkoa..
 
:heart: ennen joulua päästään ekaan meidän kolmanteen ultraan joka tosin on alkuraskauden ensimmäinen normi ultra :) pahoinvointia ja paino pudonnut jonkun verran,ekassa neuvolassa käyty ja nyt vaan ootellaan ja valmistellaan joulua :heart: miten muuten sen salasanan saa?? siis siihen kerhoon? keneltä sen pyydän?? ja miten?? :LOL:
 
Oi oi kun vauvakuume iski taas päällensä. kävi kaveri kohta 2 kk vauvan kanssa kylässä :heart: Oli tuon meidän neiti hetken hieman mustis kun otin tytön syliin, mutta kovasti jutteöi vauvalle tuota omaa kieltään. Piti sitten oikeein kokeilla osaanko kahta lasta pitää samaan aikaan sylissä ja onnistu, vaan tosin istuen...

on: aamupäivä oli ok, nyt kun join 1½ kuppia kahvia ja pari pullaa, niin yöks.... -no tyttö meni onneksi nukkumaan jos vaikka söisi jotain kunnollista. appelsiinit on kyllä nyt ykkös juttu. Niin oli ekassakin raskaudessakin. Ja mies osti trippejä jääkaappiin niin ne vie hyvin huonoa oloa.
Väsymys hieman helpottanut, mutta illat on kyllä aika naatti kun jo 21 tekis mieli sänkyyn mennä. No onneksi voi mennä jo aikaisin sänkyyn, aamulla joutuu kuitenkin aika usein ennen 7 herätä.

lapsiluvusta meillä taitaa jäädä tähän eli sitten mieheelä on 3 ja mulla 2, ja joka toinen viikonloppu meitä on täällä aina se 3 lasta sitten, että eiköhän se riitä hulinaksi meille.

Mistäköhän muusta olitte jutelleet. hitsi kun unohtaa aina kaiken mitä on lueskuellut.

Rasvaaminen ei mulla ainakaan auttanut, että ei ois tullut arpia, ne tuli vasta rv 39, mutta sitten siinä 2 viikossa niitä kerkes tulla aika lailla, mutta ehkä se voi vaikuttaa niiden repeämislaajuuteen ja siihen kuinka tummia niistä tulee..???

no pistetääs galluppia joulusta mitä kukin on silloin tekemässä?
Meidän joulu menee kierrellen ensin mennään anoppilaan aatoksi ja joulupäivän mun vanhemmille.

Emmy ja ppirpana 6+5
 
Hitto!
olin kirjottanu pitkät pätkät ja kone tilttas.. :kieh:

Eli en sitten kirjotakaan mitään kirjaa tms tuosta menkkakivut-raskauspahoinvointi... mutta on kyl kiva kuulla miten muilla on tämän teorian kanssa.. :D

Lääkärissä k'äyty taas ja viikko saikkua lisää, meinas tulla lähete TAYSsiin , mutta sovittiin et ei sittenkää ku kuitenki paino noussu jo melkeen lähtölukemiin.
Ens viikolla taas kontrolli..

Joulusta Me mennään jouluksi äidin mökille, tulee koko meijän perhe, siis siskot ja veljet lapsineen ja sitten tapanina varmaankin kävästään miehen vanhemmilla.
 
Joulugalluppiin: Mennään varmaan kotiseudulle mun mummon luo kuten kaikkina muinakin jouluna (paitsi yhtenä, kun nuorempi lapsemme sairastui toispuoleiseen keuhkokuumeeseen 1,5 v:na ja oltiin OYS:ssa lasten infektio-osastolla, jouluaattoiltana päästiin kotiin, tosin lupauksen kera, et tullaan kiireesti takaisin, jos alkaa oireet pahenemaan. Varmaan siksi päästiin kotia jouluksi, kun asuttiin niin lähellä n. 20 km, jos ois asuttu kauempana, niin ois oltu joulu sairaalassa). Mummo kun asuu yksin niin hänelle on kiva, kun tullaan sinne ja teen kaikki jouluruuat yms. Joulupäivänä käydään anoppilassa, jonne kokoontuu myös miehen kaikki sisarukset perheineen. Joulupäivän iltana todennäköisesti jätetään muksut anoppilaan ja lähtään juhliin kavereiden kans - perinteisesti sekin. Tosin mun pitää joko paljasaa raskaus kavereille silloin tai huijata niitä taas, kuten joissain pippaloissa aimmin tehtiin - en muista kumpaa lasta silloin ootin, saatto olla, et esikoista. Mut silloin tosiaan mies joi siiderit ja sit laitettiin pulloihin mehua ja täydestä meni =). Saa nähdä miten nyt onnistuu, maha ei ainakaan vielä ole iso, joten sen puolesta kyllä menee läpi - uskoisin.
Jouluaattona on tietenkin nämä meidän perheen perinteiset traditiot, haudoilla kynttilöiden sytytykset läheisten haudoille, jouluruoka, joulusauna ja sitten joulupukin käynti. Nyt on vaan onkelma, kun miehen siskontyttö, joka on ollut meillä joka vuosi pukkina, odottaa nyt vauvaa ja maha on sen verta iso (laskettu aika helmikuussa) ja vointikin varmaan sellainen, ettei nyt pukiksi pysty. Pitää ettiä siis uusi pukki ja ketään vierasta en halua, joten pitänee käydä suku läpi...
Muutoin onkin sitten vaan yhdessäoloa ja ollaöllöttelyä jouluruokia sulatellen =).

SMSM ja Hippu rv 7+0
 

Yhteistyössä