Heinäkuun Hurmaajat 2010

Ekaksi paljon tsemppiä meille kaikille!

Eka neuvola takana 26.11.09. Tulikin yllätyksenä, että verikokeita ei otettukaan enää neuvolassa täälläpäin, vaan vasta ekan ultran yhteydessä. Mulla tulee aina niin huono olo verikokeiden jälkeen, että on ihan hyvä, kun on vasta silloin. Mieskin on sitten mukana pitämässä mua tolpillaan.

Vielä ei ole tullut kutsua ultraan, mutta terkkari arveli sen osuvan viikolla 53. Eka lääkärineuvola jää täällä pois possuflunssakiireiden takia.

Ostin sellaiset pahoinvointirannekkeet ja niistä tuntuu olevan apua. Ei koko ajan, mutta ainakin nyt tuntui auttavan viikonloppuna. Sain sunnuntai-aamuna siivottuakin vähäsen.

Meinaan synnyttää alakautta, jos lääkäri suosittelee. Yli nelikiloinen lapsi on tulossa, kun esikoinenkin oli 4145 g. Mulla oli aika vaihderikas eka synnytys. Kätilö myös leikkasi välilihan multa kysymättä. Hän oli sitä mieltä, että siinä tilanteessa oli oikea ratkaisu, kun olin itse niin poikki. Eikä siinä muuten olisi mitään ollutkaan, mutta hänellä meni tikkejä ommellessa ulkopuolista solua haavaan ja sen johdosta siihen kasvoi ns. granulooma ihoa (ylimääräistä ihoa), jota sitten lääkeliuoksella poistettiin vähän yli puoli vuotta. Jälkikäteen ajateltuna se olisi kannattanut heti kirurgisesti poistaa. Nyt olen viisaampi, jos niin vielä käy.

Kerhon salasanan voisi minulle laittaa, jos tilaus näin käy.

Viikkoja 7 + 3
 
Heippakeikka!

Täällä pahoinvointi on hitusen taas helpottanut, ihanaa. Tosin aamulla kouluun pyöräillessä oli niin lähellä ettei oksupoksu lentänyt ihan kaaressa :x Taitaa toi matka olla sen verta pitkä, että aamutuimaa se on liikaa. Sitkeesti silti poljin perille asti ja vielä takaisinkin sitte päivän päätteeksi. Muutoin polkeminen on kivaa, kun vaan saisin paremmin pyörän! B)

Väsymys sen sijaa on ihan totaalista. Ei jaksa mitää, ei kiinnosta. Nyt tekis mieli tehdä vaan kaikkia ihan turhaa, kuten tilata vaatteita netistä, kattoa leffoja yms. Mutta ei mitää semmosta mitä pitäis tehdä. Joulukoristeita ois kiva laittaa jo...

Joulunvietosta: Me ei vielä tiedetä minne suunnataa, meillä on neljä vaihtoehtoa, joten katsotaa jäädääkö ihan vaan kaksistaan kotiin vai mennäänkö muualle. Tavallaa ois kiva tehdäkin jotain.

Ihon kutinasta: Mulla kutisee tosi paljon nyt, ja sitten mulle on tullu ihan ihme pikkufinnejä rintakehään ja selkään - niitä ei ole ikinä ennen ollut!

Nyt sitten pohtimaan miten illan kuluttais, kouluhommien parissa vai jotain muuta mukavaa ;)
 
Nela kutinasta.. mulla kutisee selkä ihan hirveesti.. ja olen sitä raapinutkin.. :(

helise mullekin on ilmennyt pieniä näppyjä rintakehälle ja hartioille/selkään ja ne kutiaa.. oon vähän laiska rasvailemaan, ehkäpä intoudun tässä raskauden myötä

raskausarvista: mulla on teinivuosilta raskausarvet näkyvissä edelleen.. kun sillon tuli lihottua naisen muotoihin.. uskon et raskaudestakin tulee.. mutten jaksa ottaa siitä stressiä.. rasvailen jos intoudun.. vielä en ole intoutunut..

mahakivuista: mulla on tuntunut vasemmalla puolella vatsaa nyt useita kertoja päivässä kipua, mutta ei kovaa.. mutta silti mietityttää..

tänään 8+0 POKS Poks ja ylihuomenna on eka neuvola.. jee :)

:D :D

sit vielä joulusta: en viel tiedä missä vietetään.. luultavasti mulle tulee työvuorot just joululle joten kun ne saan niin sit aletaan pohtia mikä päivä mennään kylään minnekin (vanhemmille ja muu lähisuku).. joten tällänen joulu ilmeisesti tulossa..

Bebek "salaisuuden kantaja" 8+0 :heart: :heart: :heart: :heart: :D :D
 
Joulugallupia: Aattona minun vanhemmille, joulupäivänä anoppilaan ja tapanina takaisin kotiin. UV varmaan kaveriporukalla mökillä. Tänään kerroottiin yhdelle hyvälle yhteiselle ystävälle meän vauvasta ja pyydettiin samalla sitten kummiksi :) Suostu kummintehtävään ilomielin, kunnianasia kuulemma :)

Kävin tänään apteekista hakemassa Ceridalin kosteussuihkeen (lipolotion), sen pitäis kosteuttaa kuivaa ihoa hyvin ja estää raskausarpien syntymistä.. Tuota suositellaan käytettäväksi myös välilihan rasvaukseen viimisen kolmanneksen aikana. Pitäis ilmeisesti tehdä lihasta "joustavampi" ettei repeis niin helposti.

Dana88 & Pikkune 8+2
 
Danalle ja äitx2lle :hug: Toivottavasti tuhruttelu on tosiaan ihan vaaratonta.. Mulla ainakin oli toista odottaessa. Tuhrua tuli juuri sinä päivänä, kun piti mennä niskapoimu-ultraan ja ennemminkin, mutta mitään hätää ei ollut!

Joulusta: Suunnittelin itsekseni, että mentäis mun vanhemmille aattona syömään, sit kotia jakamaan lahjat ja viettämään aattoiltaa. Miehen vanhemmille voitais mennä sit joulupäivänä syömään. Viime jouluna oltiin kotona ja mun vanhemmat tuli sit illalla kattomaan pukkia ja syömään iltapalaa (kinkkua,rosvofilettä,salaatteja ja viiniä :p ). Miehen vanhempia emme nähneet koko jouluna, kun he olivat sairaana :snotty:

Mulle kans ilmestyny rintaan ja selkään "pikkufinnejä", ikinä ei oo aikaisemmin ollut :whistle: Myös naama kukkii mallikkaasti.. Just kun sain ihon suht hyvään kuntoon, niin oon taas niinku teini :kieh: :LOL: Selkää myös kutittanu ja välillä on tullut vertakin kun oon raapinu niin :ashamed:

Tänään tuli ihka ensimmäinen HIMO :D Oli pakko saaha punasia isoja mehukkaita omenia.. Onneksi on näin terveellinen himo :D

Kohta lenkille, kun ukko kotiutuis ylitöistä! Otan sauvat käteen ja lähen laahustaa! Inha sää vaan, mutta pakko lähteä, kun tuntuis siltä että virtaa olis.. Siivota ei kylläkään huvita, mutta oon yrittäny opetella ottamaan rennommin kodin suhteen.. Mutta pakko melkein imuroida päivittäin, kun koirasta lähtee kuiteski karvaa, niitä karvatolloja on joka nurkka täynnä, jos päivänkin imuroimatta! :kieh:

Heipparallaa ja huomiseen :wave:


maamin ja TOIVO 8+1 (8+3) :heart:
 
Heips taas kaikille aktiivisille kirjoittajille, ja muillekin! :D

Itse en ole myöskään kovin paljoa uhrannut vielä ajatuksia tuohon synnyttämiseen, se tuntuu vielä niin kaukaiselta, kun nyt ensin päästäis tämän kriittisimmän vaiheen yli ja edes kevääseen, niin ehkä sitten. ensimmäinen kun on kyseessä, niin ei paljoa vielä osaa edes ajatella sitä, kun ei ole aikaisempaa kokemusta. luotan lääkäreihin ja kätilöön, joten mutu-tuntumalla mennään... :p siispä en osaa väliliha-asiaan mitään sanoa! :D

olen myös vähän samaa mieltä tuosta kerhosta, että tuntuu kyllä aika helpolta kirjoitella tänne, mutta privaatimpia juttuja voi toki jakaa tuolla kerhon puolella. mutta toivottavasti tämä ei lakkaudu ihan täysin (ei ainakaan nyt siltä vaikuta!) :LOL:

Täällä ei ainakaan päde tuo menkkakivut = raskauspahoinvointi. itsellä todella kovat menkkakivut, eikä mitään pahoinvointia raskaudessa!

Voi olla että oli jo puhetta aikaisemminkin, mutta jos olette jouluna alle 12 viikon, meinaatteko silti kertoa sukulaisille? itsellä jouluaattona 10+4 tai tasan 11 (tarkka varmistuu viikon päästä ultrassa). ja ajattelin kyllä että voitaisiin kertoa, olis mukava jouluyllätys! :heart: kun miehen puolen sukulaisille olis ensimmäinen pikkunyytti, niin olis varmaan ihana vastaanotto... :D

:hug: kaikille sitä tarvitseville!! :heart:
 
Meillä jouluaatto vietetään miun vanhempien luona ja sit joulupäivänä käymään appivanhempien luona. Jostain syystä tykätään aattona olla miun kotipaikalla:D

Mie en onneks ole pahemmin kutissut :LOL: Tosin nämä vatsakivut ja pieni tuhruttelu ovat vieneet huomion kaikesta muusta :ashamed: Väsymystä on jonkin verran ja tänään tuli ensimmäisen kerran ihan oikeasti paha olo, mut ei onneks tullut pihalle asti. Mietityttää kaikki kovasti.... Huomenna soittelemaan sinne neuvolaan. Onneksi sain ilouutisen ja huomenna ei olekkaan koulua, joten aikaa tehdä tehtäviä silloin, nyt väsyttää ja kehtuuttaa niin paljon, että taidan vaan telkkarin eteen mennä löhöämään|O
 
Bambina Miula (Jos ei mitään mullistavaa käy ja ultrassa ollaan samaa mieltä miun kanssa) olis jouluaattona tasan rv 10 ja ajateltiin kyllä tuleville isovanhemmille paljastaa..Miun vanhemmille olis eka lapsenlapsi ni olishan se mukava ylläri :heart: Mutta mitään varmaan en tosiaan osaa sanoa ennenkuin sinne ultraan pääsen (jos pääsen)
 
rae meillä jo tulevat isovanhemmat tietää...oli pakko kertoa... :D mutta ajateltiin, että kerrotaanko muille, esim. miehellä on äiti kuollut ja tädit ovat hyvin läheisiä ja heistä varmaan tulisi sellaiset "varamummut", niin on pohdittu että kerrotaanko...

pai miettinyt tuota ihan samaa, mistä virtaa??? mutta ajattelin, että olen vain ajattelematta ja menen pukemaan kengät jalkaan ja lähden lenkille. en voi jäädä miettimään, on vaan mentävä! ;) eli vaikka kuinka toinen jalka vetää sohvalle, niin lähdettävä on! ei tehoo mulla mikään muu lääke...
 
Moikka!

Hieman on taas kirjoittelu jäänyt, niin huonoa oloa nyt pukkaa... :$
Heti aamusta tosi järkky kuvotus ja pahaolo, oksentaa ei oo vielä tarvinnut käydä.
Haittaa kyllä arjen kulkua aika pahasti, kun tuntuu ettei mihinkään voi mennä ja väsymyskin vaivaa siinä rinnalla, eikä ainakaan helpota oloa
:(

Toivotaan, että alkais pian mennä ohi, ei tätä näkkileivällä eloa kyllä kovin kauaa jaksa.
Salmiakki helpottaa aina hetkeksi ja kurkku myöskin. Perunaa voi syödä lämpimänä ruokana ainoastaan... :(

Tuosta kerhosta... Eli, kun olet pyytänyt tunnukset Zirppalta, niin kirjaudu kerhoon ja hae jäsenyyttä kerhoon kerhon sivuilla olevasta linkistä. Kun olet päässyt jäseneksi, niin ei muuta kuin kirjaudut vaan kerhoon ja sieltä avaat keskustelu-osion!! That's it!
Sinne voi luoda tosi kivasti eri aiheita, niin on tosi selkeää kirjoitella ja vastata toisille =)
Esim neuvolakuulumisille on oma aiheensa jne.
Ei tarvi selata koko litanjaa aina läpi =) Kun kaikki pääsee sinne jäseneksi, niin eiköhän siellä juttu ala kehittyyn :heart:
Toivotaan runsasta osanottoa :flower:
 
Ei oo aamuisen tuhrun jälkeen ollu vuotoo joten toivoa vielä on...en meinannu mennä alkraskauden ultraan mut nyt mieli muuttu ja tilaan huomenna ajan :/

Jouluaatto vietetään kotona ja käydään minun ja miehen vanhempien haudoilla. Joulupäivänä käydään varmaan siskolla kylässä :heart:
 
Äh, mä alan taas iltani kuluksi friikkailla. En tiedä, kykenenkö oottamaan nt/np-ultraa 17.12. asti :$ Haluan ehkä käydä sitä ennen "mielenrauhaultrassa" yksityisellä. En mä tajua, nään vaan sellasen kauhukuvan päässäni, että kuulen silloin 17. joulukuuta (omana synttäripäivänäni) että alkion kehitys on pysähtynyt/se on supermegavammainen (what..) ja sitten koko joulu on ihan katastrofi, synttäristä puhumattakaan. Emmmmtiä ääääh.

Leikin, etten lukenut tota viestiä ravintoterapeutin juustokielloista :D
 
Hellou!

dana88, äitx2 & muut tiputtelijat - kovasti tsemppiä sinne! Kyseessä on varmasti ihan normaalia vuotoa. Ymmärrän minäkin hyvin, että paniikkihan siinä meinaa pukata, muttei auta kuin koittaa ottaa rauhallisesti ja soittaa vaikka neuvolaan.

Oon suuntaamassa jouluksi kotiin Ouluun. Mies tulee perässä sitten pari päivää myöhemmin. Harmittaa kun mulla on sellanen työ, että vuoden loppu on aina ihan järkyttävän kiireistä aikaa, eikä ehdi kuin käydä kääntymässä pohjoisessa. Kadehdin syvästi kaikkia, jotka voi pitää joulun välipäivät vapaana! =)

Ja sitten päivän valitukset - eka työpäivä tänään melkein kahden viikon saikun jälkeen ja voi tsiisus tätä väsymyksen määrää! Ei meinaa pysyä ja hereillä jo KOKO AJAN oksettaa! Ja siihen päälle vielä tämä ikuinen flunssa. Jouduin töissä koko ajan syömään jotain, lounaan jälkeen helpotti pariksi tunniksi kunnes taas alkoi oksettaan. Mahtavaa! Ainakin 5 eri ihmistä sanoi mulle tänään, että "et sä kyllä näytä ollenkaan terveeltä" tai "oot ihan valkoinen"

Tänään 8+2 :)
 
Koitanpahan vastata omalta osaltani galluppeihin:

Synnytystapa Molempia tapoja on tullut kokeiltua. Esikoinen syntyi alakautta, keskimmäinen kiireellisellä sektiolla lapsesta johtuvista syistä. Nuorimmainen alakautta. Kaikki kokemukset olleet hyviä. Kaikista myös olen toipunut mielestäni nopeasti. Alakautta synnytyksen jälkeen olen molemmilla kerroilla itse käynyt suihkussa ja kävellyt osastolle. Esikoisesta leikattiin eppari (vauvan sydänäänet heikkenivät) joka parani nopeasti, kolmannesta tuli muutama pieni nirhauma jotka paranivat myös nopeasti. Keskimmäisen kiireellinen sektio tehtiin yöllä yhden maissa ja heti aamulla kävin jo yksin suihkussa ja olin pystyssä. Normaalisti hoitelin itse vauvan, nostelin yms. jo ekasta päivästä alkaen. Hieman piti miettiä missä asennossa mitäkin tekee, mutta kipuja ei juurikaan ollut. Ekana päivänä vielä söin muutaman panadolin mitä tarjosivat automaattisesti, mutta sitten en enää tuntenut tarvitsevani edes niitäkään. Eli kaikille ei välttämättä todellakaan sektiokaan ole sen kivuliaampi toipua kuin alakautta synnyttäminenkään. Kätilöt osastolla tukivat nopeaa ylösnousemista ja liikkeellelähtemistä, sanoivat vaan että sitä nopeammin toipuu mitä reippaammin lähtee liikkeelle.

Raskausarvet Ensimmäisestä ei tullut yhtään arpea. Toisesta tuli muutama pienen pieni navan luo. Kolmannesta olikin maha aivan valtaisa ja arpia tuli muutama lisää. Mutta eiköhän ne ajastaan haalistu nuokin.

Lasten lukumäärä Aina olen toivonut paljon lapsia, kuten myös miehenikin. Itse tällä hetkellä öklöolon vallassa olen kyllä ihan valmis jättämään lapsiluvun tähän tulevaan neljään :ashamed: Mies välillä vitsailee että vielähän autossa olisi yhdelle lisää paikka :LOL: siis tämän jälkeenkin.. :D Kuka lie mennytkään valitsemaan noin tilavan auton :whistle:

Joulu Vietetään varmaan aatto miehen isän tykönä, miehen veljet tulevat myös sinne ja se on jo perinnekin. Käydään ensin porukalla haudoilla ja sitten vietetään mukava aattoilta siellä papan tykönä. Joulupäivä ollaan kaikessa rauhassa kotosalla ja tapanina varmaan tuleekin taas sitten minun sisarukseni meille. Jouluruoat ovat perinteiset eli kinkku, laatikot, rosolli, kalat yms. Itse aion laitella kotonakin laatikot, kinkun ja muut, varmaan papalle viedään taas mennessä itse tehdyt laatikot. Ei tartte niitä kaupan laatikoita syödä :p Mitään muuta normaalilta jouluruokalistaltani ei tarvitse jättää väliin kuin vain graavilohi, ja sitä en nyt ole useampaan vuoteen voinut syödä imetysten ja raskauksien ansiosta, niin enpä sitä osaa nyt niin kaivatakaan. Saahan sitä herkullista kalaa muissakin muodoissa :p

Mutta nyt olen taas välillä "suorittanut" oman osani gallupeista :LOL: Joten katsomaan kaikessa rauhassa Täydellisiä naisia =)
 
Iltaa

Ei ole enää sen pikkuisen tipottelun jälkeen verta tullut :) Nyt hieman rauhallisempi mieli

" Enää kolme yötä neuvolaan on, laskin ihan itse " :xmas: Sitä ennen pitäisi selvittää yksi tentti ja yhdet pikkujoulut. Saa nähdä miten itseni saa pois puhuttua pikkujoulun baarireissusta, olen vähän niin kuin "järjestäjänä" koko jutussa :D Taidan vedota aikaiseen menoon aamulla ja otan auton alle ;) Eihän sitä katos voi ottaa ja ajaa samaan aikaan :D Tahdon olla pikkuheinä-yllätyksestä vielä ihan hissun kissun koulukavereiden suhteen.

Dana88 & Pikkune 8+2
 
Huomenta!

Se ois jo joulukuu...näin ne kuukaudet äkkiä vierähtää. Mun pitäis kanssa saada jostain vähän virtaa. Eilen oikeasti nukahdin sohvalle hieman jälkeen seitsämän :D

Mä löysin uuden mieliteon...piimä. Yleensä en juo lainkaan, mutta eilen ostin purkin. Autto kyllä pahoinvointiinkin. Salmiakki kanssa uppois, mut sitähän ei suositella.

Enää pari päivää ja äitiyspolille :)

 
Huomenta ja tervetuloa mukaan uudet. Erityisesti mieltä lämmitti Marza1970 mukaan tulo - samanikäisiä kun ollaan ja joukon vanhimpia :hug: .

Poitsun kävin viemässä eskariin ja tytön hoitoon, nyt pitäis alkaa kotihommien pariin. Omassa olossa ei edelleenkään mitään mainittavaa.

SMSM ja hippu rv 7+1

 
Heipä hei!

Minulle on alkanu tulla unettomuutta, kahtena yönä on menny varmaan puolituntia ainaki että saan unen päästä kiinni,kun on pitänyt käydä vessassa..eikä illallakaan oo nukahtaminen käyny ihan helposti. :/ uutta mulle. Sitten selällää nukkuessa muka oon tuntevani että kohtu on kasvanut, ja on hankala maata selällään...

Huonovointisuus senkus jatkuu.. aamulla jäi leipäki syömättä, kun ei tehnyt yhtään mieli. Aamuisin kaikki ruoka näyttää epämielyttävältä ja tuoksuu pahalta, mutta illalla menee kyllä kaikki alas.

Tänään menen parturiin lyhentämään hiuksiani :) joten jotain mukavaa tiedossa tämän harmauden ja vesisateen keskelle..

Joulusta: Me vietetään jouluaatto kotona, syödään ja pukki käy. Kuopus ei kuulema pukkia kaipaa, kun pelkää sitä. Ja isommat ei usko pukkiin,mutta halauvat pukin :D Ennen joulua k käydään mun isän ja isovanhempien luona parin sadan kilometrin päässä Kainuussa. Ennen joulua tullaan siis kotiin kinkkua paistamaan. Joulupäivänä käydään miehen sukulaisten luona.

mut pitää lähtee haukkaamaan jotain ja sitten tytön kanssa ulkoilemaan...

rv9+2
 
Hei ja tervetuloa uudet odottajat mukaan.
Täällä myös piimä ja salmiakkiyhdistelmä on kovassa käytössä. Olo helpottuu nopsaan niillä eväillä.

Joulu meinataan viettää täällä kotona. Tämä on sellainen "wanha"maalaispaikka, että useammat ystävät ja sukulaiset tulevat tänne joulun pyhinä käymään. Talovanhuksen hirret on 1790-luvulta ja täällä on "jouluntuntua". Kyllä varmasti käydään vanhempieni luona ja anoppilassakin.

Mitenkäs olette ottaneet possunuharokotetta? Ystäväni mies on parhaillaan teho-osastolla possunuha-keuhkokuumeen vuoksi ja uutinen sai minut pysähtymään. Kyseessä siis ihan perusterve henkilö. Olin meinannut odottaa viikolle 12, mutta nyt en olekaan varma...Joku räkätauti meilläkin sairastettiin, kuopuksella oli korkea kuume ja klassiset influenssaoireet. Meillä muilla perheenjäsenillä tauti meni vain kurkkukivulla ohi. Sitähän ei tietenkään testattu possunuhaksi :|
Toisaalta taas ammatti-ihmisista osa suosittelee rokotetta ennen viikkoa 12 ja osa taas ei.

Jännää ja toisaalta kurjaa miten lähellä toivo ja epätoivo voivat toisiaan olla. Jos paha olo hellittää hetkeksi, kuvittelee kaikista pahinta vaihtoehtoa. Ja joka vessareissulla pelkää näkevänsä paperissa verta. :ashamed:
 
Mä en ole rokotusta vielä saanut, kun eivät mulle sitä suostuneet antamaan. Kävin siis poikaa rokottomassa ja rokottaja ei vissiin uskonut, että olen raskaana ja vähintäänkin meinasi, että keskenmeno voi tulla, kun oot noin alussa (muoks. siis ei rokotteesta, vaan ihan muuten vaan). En nyt sitten tiedä, että pitäisikö ottaa se ekalla neuvolakäynnillä puolentoista viikon kuluttua. En osaa päättää :kieh:
Mun äiti on itse asiassa myös kolmatta päivää sairaalassa possunuha-keuhkokuumeen kanssa, ei tosin teholla, mutta kuitenkin. Ei onneks olla nyt nähty, kun ollaan tässä puolin ja toisin oltu sairaina.
 
Mä otin rokotteen 2 viikkoa sitten. Tulin siihen tulokseen että tuskin sitä suositeltaisiin raskaana oleville jollei se olisi turvallinen.

Tänään kävin ekaa kertaa neuvolassa. Jäi kyllä ihan hyvät fiilikset käynnistä. Mitä nyt alapaine oli kohollaan (yli 90) molemmilla mittaus kerroilla ja sokerirasitus on edessä sitten aikanaan. Tänään pääsen tilailemaan ultra-aikaakin. Toivottavasti saisin sen vielä ennen joulua.
Tänään mennään jo 8+3 että kyllä se 12 viikkoakin sieltä alkaa lähestymään.
 



nikki..........monesko tulossa..........synnytyssairaala......oma ikä

30.6
Cabo..............toinen..................nkl...............33v.
tuulie..............esikoinen.................................28v.
Marika75s.......esikoinen.............Hyvinkää........24v.

1.7
Minotchkin.........toinen................Jorvi...........37v.
Zeenah.............esikoinen.............OYS...........24v.
susanna85.........esikoinen...........TAYS.........24v.

2.7
Marta.................esikoinen............SKS..........27v.
omenaruusu.......kolmas..............KOKS.........32v.
Tipu Topakka......kolmas................??.............??
helise.............esikoinen.................KOKS........21v.

3.7
Rumo.................toinen...............Kättäri........23v.
Solnushka.........esikoinen..........KOS.............33v.

4.7
Nuu82............esikoinen...............PHKS.........27v.

5.7
pauliina82...........neljäs..............OYS...........27v.
kopkop....................??................??..............??
Kardemumma......esikoinen..........??...........28v.
FunkyMama........toinen.............Jorvi..........29v.
Ellunaa................toinen............SATKS........20v.
toiveissa4 ...........neljäs............ MKS..........30v.
Samanta.............kuudes...........PKKS..........39v.

6.7
toiveissa4............neljäs.............MKS..........29v.
tyhmäblondi73.....toinen............TAYS.........36v.
Kanelitäti............esikoinen............??...........24v.
kausa............esikoinen.......Kättäri/NKL.......33v.
JP-78

7.7
Chili24...........esikoinen.........TAYS...............25v.
NeLa..............kolmas............KYKS..............25v.
Muffin.............neljäs..............HYS................36v.
Liplatus..............??..................??..................??

9.7
Star86...........kolmas..........SatKS..............23v.

10.7
jonttu79........kolmas.................................30v.
dana88.........esikoinen.........OYS...............21v.
Ennu.............toinen..............SATKS...........29v.
Sadee80.......neljäs...............HYS..............29v.
Heta-h..........toinen................??...............35v.

11.7
Maamin82.....kolmas.............SEKS............27v.
Olivia81......esikoinen............Jorvi.............28v.
Pai80..........esikoinen............Jorvi.............29v.

12.7
Madrigal........kolmas............OYS..............31v.
Bebek..........esikoinen .......Kättäri...........23v.
Nedra...........kolmas............TYKS.............26v.

13.7
elmeri99...........kolmas.........TYKS...........37v

14.7.
Lumo.............esikoinen....Hyvinkää...........20v.
Virpi1980.........neljäs.........OYS.................29v.
Marza1970......toinen.........??...................39v.

15.7.
Amati............seitsemäs.......PKKS.............37v.
Hiipi..................toinen..........KHKS............28v.
Tiuhti-81...........kolmas..........KYS...............??

16.7.
Musta Pantteri....??................??....................??
Toka0710...........toinen.........NKL...............33v.

17.7.
Pennonen80......neljäs........KPKS...............29v.
Sherine..............neljäs........NKL..................33v.

18.7
Hexuli................viides.........kättäri..............26v.
EricaH...............toinen........TAYS.................28v.

19.7
Bambina...........esikoinen.......??................26v
Jonskuu84...........??.............PHKS............25v.
SMSM...............kolmas........OYS...............39v.
Retuli82............esikoinen......??..................??
Punaposket82....kolmas......KPKS..............27v.

20.7.
Aranel.............toinen...............PS..............22v.
Kaneli77........esikoinen............??...............??

21.7.
Ninzuliini..........toinen................??..................27v.
Mekkala.......... esikoinen..........TYKS...............29v.
Sussu80...........esikoinen...........NKL................29v.
Emmy83...........toinen............ ..Kättäri............26v.
Päpsy79...........neljäs................TAYS..............30v.
Miranha............esikoinen...........SEKS..............27v.


22.7.
Von Lin Lin........toinen...........kättäri..............31v.
Rae89..............esikoinen...........??................20v.
Laura-vm86....esikoinen.............PKKS...........23v.

23.7.
Fiinukka............??.....................??................??

24.7
Ärrieri...............kolmas............KSKS..............33v.

25.7
Minsku82.........toinen................??.................27v.
Pikkumyy-82....ensimmäinen......??................27v.
Sitruunapippuri....toinen..............??...............26v.
Vats.ilm.vauv......viides...............??................33v.

26.7
Hipsu79...........neljäs................KSKS..............??
Stemia.............toinen............Hyvinkää..........27v.

27.7
Sirri81..............toinen..............OYS................28v.
Enkelinäiti.......viides.................??..................33v.
muumurskanen..toinen..............??................??

28.7
Sankkuli............kolmas...........SATKS.............29v.
IituPiitu77.........esikoinen.............??.................??
zirppa................toinen..............KOS...............24v

29.7
Äitx2................kolmas...............EKKS...........28v.
Millanen...........esikoinen................??..............??
Juuliai...............toinen..................??.............29v.
Huisi hippu........esikoinen..............OYS..........19v.

30.7
Viivi ja vagner...kolmas................??.............31v.


Aika vielä hukassa
Marie1981.......toinen................??................??
Taatu..............esikoinen.............TAYS...........26v.
Espoir..................??...................??................??
Kesäkurmitsa...toinen.................??................??


isän näkökulmaa joukossamme edustaa JP-78.



[/quote]

[/quote]

[/quote]

[/quote]

[/quote]

 

Yhteistyössä