Heinäkuun Hellemasut-15 *Tammikuussa*

Nt-ultra takana, huh ja kaikki näytti siltä kuin pitääkin, paria päivää pienemmältä näytti taas kuten varhaisultrassakin, mutta ei muuttanut la:ta. Niskaturvotukseksi tuli 1,3mm, aikansa sai etsiä sopivaa mittauskulmaa kun pikkunen oli niin liikkuvaa sorttia :) oli kyllä ihanaa nähdä toinen siellä potkimassa ja venyttelemässä, välillä piti päästään kiinni molemmilla käsillä :) koko ajan kätilö selitti mitä on missäkin, puolisen tuntia meni ja mahan päältä ultrasi.

Olosta, pahoinvointi on astunut kuvioihin, ja nyt on täytynyt oksentaa monena aamuna peräkkäin, ilmeisesti vatsa on vain niin tyhjä että paha olo tulee. Päivisin tuleekin syötyä parin tunnin välein vähintään. Onneksi melkein kaikki maistuu :)
Paino ei ole vielä noussut kuin kilon.

Pomolle arvelin maanantaina kertoa. Ja pikkuhiljaa muillekki työkamuille ja muille tutuille.

Sokerirasituksesta ei ole ollut puhetta neuvolassa, ehkä ensi kerralla kun on se laaja terveyskysely.
Doplerilla saan sydänäänet kuulumaan, todella alhaalta kuten monet muutkin, pari ekaa kertaa ei kuulunut kun yritin (10+jtn) mutta sitten oisko ollu tasan 11 kun kuulin ekan kerran.

Onnea muillekin ultrassa käyneille ja tsemppiä teille ketkä vielä odotatte sinne pääsyä.

Mukavaa viikonloppua kaikille :)
piatu& pikkuinen 12+0
 
Perjantaita kaikille!

Alkukuu onkin mennyt aika haipakkaa. Töissä on ollut joulun jälkeen hirveä kiire ja kotona melkein yhtä hässäkkää. Uuden vuoden jälkeen oli myös mun isoäidin hautajaiset ja sekin vei osan energiasta. Ompeluhommineen ja suremisineen. Onneksi ehdin kertoa mummolle ennen hänen kuolemaansa, että hänelle on vielä yksi lapsenlapsenlapsi syntymässä. Äitini olisi vissiin hautajaisissa halunnut kertoa jo sisaruksilleen uutisen, mutta jätimme asian vielä salaan.

Onpa paljon jo ihania ultrauutisia! Toivottavasti ultran ja seulojen jälkimainingeissa kaikki saavat lopulta hyviä uutisia. Kurjaa, että tuloksia ja jatkotutkimuksia joutuu odottamaan kauan. Jaksamista Lilian odotukseen!

Neuvolakäyntien määrästä olette jutelleet. Edellisessä raskaudessa tuntui, että neuvolassa käyntiin KOKO ajan ja radiseurannan ä-polikäyntien ja liikehälytyskäyntien kanssa mun äitiysneuvolakortista loppuikin tila lopulta :D Viimeiset merkinnät tehtiin virallisten rivien alle sinne päin :) Saas nähdä kuinka nyt käy. Vaan nyt noita peruskäyntejä on kyllä musta paljon harvemmin kuin silloin 2011. Ensimmäinen neuvola oli rv 8+4, UÄ on rv12+4, seuraava neuvola ja lääkäri on samaan aikaan rv 17. Sen jälkeen onkin RU ilmeisesti siinä 20-22 paikkeilla ja sitten ns. Kela-neuvola jossain siinä main. 4-6 viikon välein viikolle 30 asti ja sen jälkeen noin 3-5 käyntiä. Eli normaalitapauksessa enimmilläänkin 10 käyntiä + ultrat. Sopiva määrä mun mielestä :)

Starr kurjaa, että radi osui kohdallesi, mutta toivottavasti saat sen ruokavaliolla kuntoon. Eipä se insuliinin piikittäminen mitään herkkua ole, mutta mua ainakin helpotti tieto, että insuliini ei suoraan vaikuta sikiöön. Ja josko insuliinille joudutkin niin toivottavasti pärjäät minimiannoksella. Hyvin se menee! Jos haluat kysyä jotain radista raskaana olevan näkökulmasta niin heitä yksityisviestillä tai vaikka tähän ketjuunkin :) Ja muista, radia voi koittaa lähinnä ehkäistä, mutta loppujen lopuksi sitä ei voi oikein estää. Se joko tulee tai ei tule. Mä aloitan kotimittaukset ihan omatoimisesti nyt viikonloppuna ja katson miten sokerit pelittää kotioloissa. Jos ne pysyy nyt kunnossa ruokavaliolla niin sit en mee siihen alkuraskauden sokerirasitukseen. Ei pysty kykenemään 12 tuntia syömättä.

Syömisestä puheenollen. AIVAN JÄÄTÄVÄ NÄLKÄ KOKO AJAN. Mies tuossa naureskeli, että yritän syödä meitä vararikkoon, mutta kun nälkä on ihan jatkuvasti. Eilen söin normaalin iltapalan seitsemän jälkeen. Toisen, vähän vielä tukevamman iltapalan yhdentoista aikaan. Ja aamulla kun herättiin seitsemältä viemään muksu hoitoon, oli mun pakko syödä jotain että selviän vaatteiden pukemisesta ja tuosta yhteensä kilometrin matkasta...Nii, 12 tuntia ilman ruokaa olis kyllä semmonen kidutusmekanismi, että huhhuh.

Mummoloissa meillä on molemmissa syöttötuolit ja sen lisäksi yksi matkasänky joka kulkee mukana. Pohdin kyllä, että kun se nyt on ton vanhemman muksun yökäytössä tuossa lähimummolassa niin kauempaan mummolaan vois ostaa toisen. Ei tarttis erikseen raahata sit aina mukana. Molemmissa mummoloissa on myös paljon vilttejä, kirjoja ja leluja jo mummojen omista varastoista kaivettuina, joten niitä ei oo tarvinnut kuskata mukana. Sitteriasiaa täytyy ehkä pohtia vielä. Mä toivoisin, että ehdittäis viettää lasten kanssa enemmän aikaa mummoloissa nyt kun on autokin millä liikkua. Esikoisen vauva-aikaan oltiin bussin varassa ja se kaukalosäätö oli aina niin hirvee homma, että ihan herkästi ei lähdetty reissuun. Kaukomummolaan meinataan ostaa myös vaunut, jotta kotoa ei tarvitse ottaa mukaan. Pitääkin ruveta jo etsiskelemään.

Zenille ihanaa viikonloppua! Kuulostaa aika mainiolta kaikkine bonussektoreineen ;)

Annulle tsemppiä! Kuulostaa todella ikävältä :/

Aurora: Periaateessa ei saa syödä mozzarellaa ja savukalaa. Ite savustettua söisin ja suurten kotimaisten juustoloiden juustot pitäisi olla puhtaita. Mutta oon kyllä varuiksi vältellyt. Kaikki kiva ruoka kielletään raskausajaksi :D

ON: Olot on muuttuneet erikoisemmiksi. Välillä huimaa kauheasti ja mä voisin edelleen nukkua lähes ympäri vuorokauden. Luulin jo tissikivun menneen mutta e-hei! Palasivat viisi kertaa pahempina. Tuntemukset on samansorttisia kuin maidon noustessa, ihan kuin joku tökkis sukkapuikkoja tuosta nännipihasta sisään :( Ja lisäksi liivit alkaa käydä ahtaiksi ja se ei itseasiassa ole lainkaan toivottu juttu. Edellisessä raskaudessa selvisin samoilla liiveillä loppuun asti, mutta nyt tuntuu että rinnatkin on kasvaneet. Tätä omaa rintaa on sen verran paljon jo valmiiksi, että kiitos riittäisi ihan mun tarpeisiin..

Mies tuossa jo uumoili, että onko meille kaksoset tulossa kun olen näin pullahtanut ja syön vähintään neljän edestä. Samaan aikaan paino on ensimmäisestä neuvolasta pudonnut kilon. Mutta maanantaina se nähdään. Silloin on ultra ja nähdään onko siellä ketään ja kuinka monta ja mitä sinne kuuluu :) Vähän jo jännittää!

Pomolle kerron varmaan sitten ultran jälkeen jahka ollaan taas samaan aikaan töissä. Se onkin itseasiassa reissussa alkuviikon, joten vasta sit loppuviikosta. Toisaalta kävin juuri työhaastattelussa, joten senkin puolesta on jännät paikat tämän raskauden ja työn yhdistämisessä.

Hyvää viikonloppua kaikille :)

Anskutin ja Muikku 12+1
 
{Anskutin} : Kiitos, varmaan tulee jossain vaiheessa jotain mieleen kysyä, käännyn sitten sinun puoleen =)
Mulla kans rinnat välillä järkyttävän kipeät, niin kipeät että pelkkä toppi tai paita sattuu : / Välillä sit ei koske niihin ollenkaan mutta kosketusarat ovat melkein koko ajan silti.

Mulla on tänään tuntunut paineentunnetta alamahassa ja pissattanut koko ajan. Näitä päiviä tulee aina välillä enkä usko että pissatulehduskaan ( mulla ei ole koskaan ollut ) olisi kun annoin pissanäytteen eilen neuvolassa niin olisi th varmaan jotain maininnut tai soittanut perään.
Oltiin shoppailemassa siskon ja mun miehen kanssa muutama tunti ja käytiin hoitamassa asioita, nyt väsyttää. Vauvanvaatteita hypistelin taas kaupassa mutta jäi vielä hyllyyn kun ei vielä sukupuolta tiedä..
Tuli vaan sellainen juttu mieleen että saakohan sukupuolen tässä vaiheessa miten helposti selville? Mietin vaan että mulla on rakenneultra joskus ens kuussa ( ei ole vielä kutsua tullut postissa ) mutta jos joudun äitipolille noiden sokeriarvojen vuoksi jo muutaman viikon sisään ja ne ultraa niin voinkohan kysyä sukupuolta? Nyt on 15+2.. ja äippäpoli todennäköisesti parin viikon sisään.. Mitenköhän ne suhtautuis jos kehtais udella ultrassa? :D
 
Edellisellä kerralla mä ainakin jouduin joka kerta ä-polilla sanomaan, että emme halua tietää sukupuolta kun olivat auliisti sitä kertomassa tai kyselivät, että jokos te tiedätte kumpi on tulossa :D Eli jos asian esittää siinä jossain kun ovat saaneet mittauksia jo vähän matkaa tehtyä, niin eivät ole niin "loukkaantuneita" asiasta :)

-Anskutin
 
Viikot vierii nopeasti ja kohta useammalla edessä jo rakenneultra...Toivottavasti kaikki saisivat hyviä uutisia ultrista.

Onko kellään muulla vatsantoiminnan kanssa ongelmia? Itsellä toimii liiankin hyvin. Jos syö vähänkin erilaista. Tänään mies toi hesen ateriat ja oli pyytänyt jättämään majoneesit pois..no kyllä niitä oli sinne ruiskautettu vvähän kylläkin. Mietin tovin ja söin kun kova nälkä...maha meni sekaisin. .näin on käynyt muissakin rasvaisemmissa ruoissa...toivottavasti ei muuta :/
Uskaltaako muut syödä pikaruokaa? Olen tosi tarkka missä ja mitä syön...raskaana yleensä syön vain kotiruokaa...
 
Heipsis

Onnea mukavista ultrakuulumisista taas niitä saaneille =)

Tänne ei kummosta. Olo melko hyvä. Ei pahoinvointia eikä lamauttavaa väsymystä. Eikä tässä joutaskaan potemaan noilta lumitöiltä. Mua niin korpee ja loppua ei näy. Talven tulee olla talvi jne.. mutta jotain rajaa. Huomenna sataa ennusteen mukaan koko päivän taas. Mieshän ne tekee paitsi ku on töissä ollu ni mun luonteella tota pihaa ei pidetä iltaan asti lumessa ni ite oon työntänyt. Eikä ole pieni piha. Eilen illalla meinas häpyluu pirstaloitua ja murentua jalkoväliin.. Hyvin nukuttu yö aauttoi.

Soitin neuvolaan tänään ja kysyin josko ne seulat.. NO EI OLE!! En voi käsittää. Maanantaina tulee kaks viikkoa nt ultrasta ja seuloista ei mitään hajua. Kuulemma pyhät sotkenu. Ja th sano vaa että ois ne soittanut jos jotain ois ollu pielessä.. joo toki. Mutta silti ihmettelen mihin ne on hukkunu :O

Lumista vkl kaikille!

Nelli & Timpsu 14+4/15+0
 
Moikkelis!

Minnie82 : itse olen kyllä uskaltanut syödä roskaruokaa, tosin harvoin kylläkin. Silloin kun himo iskee :D Mieheni on keittiömestari, niin häneltä olen saanut kyllä hyvät inffot mitä saa kohtuudella syödä. Mieheni mukaan Suomessa valmistetuissa majoneeseissa on käytetty suomalaisia kananmunia joissa salmonellariski on kuulemma lähes olematon. Majoneesia ja hieman valuvia munia olen kyllä uskaltanut syödä :) Joskus kuulin että Hellmans merkkinen majoneesi on jenkeissä ainut jonka joku raskausliitto on hyväksynyt käytettäväksi raskauden aikana, mut en tuosta mitään virallista infoa ole löytänyt :)

Mites muuten te jotka olette synnyttäneet aiemmin, ootteko huomanneet että tyttöä odottaessa himoitsisi enemmän makeita juttuja ja poikaa odottaessa suolaisia? Meillä kaikki veikkaa masuasukkia pojaksi, ja itellänikin on sellainen olo. Ja makea ei maistu mutta suolainen kylläkin! Tänäänkin kun odottelin pääsyä töistä, mietin vain monta tuntia mitä syön kun pääsen kotiin :LOL:

Minnimys & Mölli 13+4
 
Minnimys; juu tuosta olen lukenut. Lähinnä se majoneesin huono säilyvyys mietityttää.

Mieli ei oikein tee mitään, mutta suolaista jos jotain kanssa :) Esikoinen on poika ja näin taisi olla hänenkin aikaan. Poika olo on nytkin..pahaolo jatkuu tai on muuttanut muotoaan et nyt enemmän kakotuttaa, aiemmin etoi. Viimeksi loppui jo 11+ viikoilla. Hengästyminen ja pojan kantelu lisää yökkäilyä. Ulkoilut eivät ole kovin herkkuja :)

Munnie82 ja Hippu 13+1
 
Onnea iloisista labra- ja ultrakuulumisista niitä saaneille! Ja hurjasti tsemppiä Lilian odotukseen, kädet kyynärpäitä myöten ristiin että kaikki olisi hyvin..

Pajunkissa meillä nt-ultra tehtiin sisäkautta. Kokeili vatsankin päältä, mutta sisäkautta näkyi paremmin. Ja sanoi että rakko piti olla tyhjä joka tapauksessa :O

Nelli meillä tulee nt-ultrasta maanantaina jo kolme viikkoa, verikokeista neljä viikkoa, eikä mitään ole kuulunut! :( Maanantaina neuvolalääkärille meno sikiön rakon takia, kysyn sitten asiasta.

Terhitär minun vanhemmillani on muiden lastenlasten jäljiltä ennestään potta, koroke pytylle/käsien pesuun, joitain leluja ja kirjoja, ruokalappu.. Tuskin ihmeempää sinne tullaan hankkimaan, matkasänky korkeintaan. Toisessa mummolassa on syöttötuoli, ukkilassa tuskin mitään. Käytyä tulee kaikissa, minun vanhemmillani ollaan yleensä pari yötä mutta pärjätään sillä mitä raahataan mukana :)

Aurora lämminsavukalaa olen syönyt, mozzarellaa kiehuvan kuumaksi kypsennettynä, samoin kuin auraa ja vuohenjuustoa. Tosin vuohenjuustoa saa onneksi pastöroituna :)

Minnie82 minulla toimii vatsa myös turhankin hyvin. Muuten normaalisti, mutta jos syön yhtään marjoja tai vähänkään enemmän hedelmiä (joita olen lisännyt raskausaikana ruokavalioon kun yleensä en ole niitä juuri syönyt) niin tasan tarkkaan on seuraavana päivänä aina maha sekaisin.. Että mikä raskausajan ummetus?! Ei täällä ainakaan :p Ja majoneesia olen itsekin syönyt.

Äitiysvaatteita kovasti odotan että posti toisi, toppahousut ei oo menny tosiaan viikkoihin kiinni ja alkaa samat mekot jo kyllästyttää.. Koko ajan on nälkä, paha olo tulee jos ehtii maha tyhjäksi. Mies saikin eilen illalla tuoda muroja sänkyyn kun nukkumaan mennessä tuli tosi huono olo kun ei ollut kunnon iltapalaa syönyt.. :D Nyt jo tuntuu maha aika isolta, puoli vuotta vielä kasvaa vaan niin minkähänlainen valas sitä on heinäkuussa.. Tai näytän ainakin syöneen valaan varmaan. Paino on noussut tähän mennessä noin kolmisen kiloa, korkeintaan neljä. Liikaa kai sekin on? Liikkeitä odottelen että tuntisi, jospa ne pian.. :)

Annimiina 14+1
 
StaRR saattais jo näkyä (jos vauva yhteistyössä) ja jos osuu mukava ultraaja, niin kertoo, jos näkee...mutta mun kaverille oli rakenneultrassa sanottu, että "tämä ultra on sikiön rakenteiden katselua varten, kai haluatte mieluummin tietää onko vauva terve. Täällä ei ole tarkoitus ruokkia vanhempien uteliaisuutta" ja niin oli jättänyt kertomatta : / Ainakaan ensimmäiseksi ei kannata sanoa, että haluaa tietää vauvan sukupuolen :rolleyes:

Onpa osalla omituista kuinka kauan menee seuloihin...itse kävin verikokeissa 22.12 ja tulokset olivat nt ultraajalla kerrottavana 7.1.

Täällä ei juurikaan makea maistu, suolainen kylläkin...tosin sekin valikoiden, kai tästä lapsesta on tulossa joku puoli vege, kun mulle maistuu lähinnä täysjyväleipä, kana, joskus kala, marjat, hedelmät ja vihannekset sekä juusto. Normisti siis oon kaikkiruokainen :p niin tytön kuin pojankin odotusaikana meni kaikki makeasta suolaiseen, en tiedä mikä nyt vaivaa :D
 
Moi


Täällä eletään pahoinvoivaa elämää edelleen..
En edes jaksa enää laskea kuinka monta kertaa tulee juostua oksentamassa, miten monta tuntia olen tällä viikolla maannut sängyssä..
Ravinto juomia yritän saada alas, ettei oltaisi taas osasto kunnossa, vaikka väkisin alas. Mitään tavallista ei kannata edes harkita syövänsä, ei mitään! Vesikin tulee pahimmassa vaiheessa ylös.

[Isovanhemmille en tiedä mitä hankitaan, ensimmäinen lapsenlapsi kun on. Varmasti muutama lelu, ehkäpä sitteri.. Molempien vanhemmat käyvät vielä töissä joten.. Äitini kertoi ostavansa sinne ainakin joskus myöhemmin potan, syöttötuolin ja ehkä jotkin vaunut/rattaat :)

Tälläistä tänään, tänäänkin nukkunut tai maannut sängyssä koko päivän.

Tsemppejä kaikille! :)

Annu 15+3
 
Tervehdys :)

Täällä odotellaan kolmatta saapuvaksi 27.7.15 Jorvissa.
Kovasti olen kaipaillut jo kyselyryhmää ja muita joilla samat mietteet, mutta..
mulla on ollut voimakkaat pahoinvoinnit ja ei oikein koneellakaan ole jaksanut olla :/ Nyt ehkä silloin tällöin voisi jaksaakin. Aiemmissa raskauksissa kestänyt puoleenväliin asti ja tipassakin käyty. Joten nyt ois ehkä puolessavälissä pahaa oloa yök.

Huomenna olisi eka ultra. Unohdin jo mitä sinne piti mukaan ottaa. Täällä on varmaan jo siellä käyneitä? Riittääkö vaan neuvolakortti?

Nytkään en vielä pääse kunnolla perehtymään lukemiseen. Mikäköhän siinä on, että makuullaan olo on helpompaa. Pitää koittaa saada kännykässä toimimaan tämä. Ainakin siinä voi lukea =)

Kunhan tästä virkistyn kunnolla, koitan alkaa myös aktiivisemmaksi vastailemaan sitten. Jos joku ystävällinen sielu voisi nuo tiedot lisätä listaan.. en taida itse osata. Vaikka joskus sen tehnytkin edellisten kanssa, mutta niin ne vaan kaikki unohtuu.

Huomiselle toivon hyviä uutisia, heti aamusta mennään :heart:

Janke 11+6
 
Viimeksi muokattu:
Samour Kiitoksia! pitääkin etsiä mihin oon sen tunkenut :ashamed:

Annuulle piti kertoa, että mä jouduin kanssa esikoisen kanssa tippaan. Olin koko ajan kuiva kun mikäään, edes vedet ei pysyneet sisällä. Imeskelin jotain tosi haaleita mehujäätelöitä.
Tokassa auttoi suolaset jos vaan söi ihan koko ajan esim suolatikkuja. Siis oikeasti, koko ajan. Salmiakkikin välillä antoi paremman olon. Yksi pikku pastilli riitti.
Kolmannessa olen pyrkinyt nyt vaan syömään väh kahden tunnin välein. Syön vaan vaikkei mieli tee. Vaaleaa paahtoleipää, karjalanpiirakka, peruna on nyt pop ja menee alas aurinkokuivatun tomaatti levitteen kanssa. Aina kun saan syötyä olo on parempi hetken aikaa. Joskus käyn oksentamassa ennen ruokailua jotta saan sen yökön pois ja syötyä rauhassa. Öisin syön myös leipää, viiliksiä, rahkaa. Mä heräilen aika usein joten joka kerta syön. Aivan jää kylmä vesi on ehdoton janojuoma, välillä vichyä kun vesi alkaa tökkiä. Se tosin vähän närästää. Nyt on pakko laittaa leivän päälle myös lauantaimakkaraa mikä ajatus aluksi ällötti. Mutta se liha pitää nälkää paremmin. Einekset ei enää mee alas, aluksi pinaattikeitto joku saarioisen oli just hyvä. Kurkkua leikkaan välillä ja dippaan herbamareen.

Kannattaa vaan siis kokeilla kaikenlaista jotta löytää niitä mitä itsellä menee alas ja auttaa. Tää on kamalaa ja oonkin nyt koko ajan fiiliksellä että "enää tää vika". Tuntuu että kaikki joille kerron sanoo ettei heillä ollut pahoinvointia ollenkaan jeps. Vähän vaan kadettaa. Töissä kerroin jo rv6 pomolle asti, koska eihän sitä voinut piilossa pitää..

Tsemppiä sinne ja koita löytää niitä omia keinoja selvitä! :)
 
Voi Annuu ja Janke! Hurjalta kuulostaa, jaksamisia molemmille. Selvästikin vain kokeilemalla selviää, mikä tänään/tässä raskaudessa auttaa pahoinvointiin...

Pahoinvointi on itsellä alkanut jo hieman helpottaa 12. viikolla, silti meinasin oksentaa töissä x4 eräänä päivänä. Koko ajan ei tarvitse olla enää ruokaa saatavilla. Tänään meinasikin sitten 5h ruokailuväli kostautua... Ruokailua muuten saa jo tarkkailla, ettei paino nouse liikaa, jatkuvasti on kamala nälkä.

Vaatteista. Ajattelin, että pituus ja vatsalihakset auttaisivat, ettei masu ala heti pullottaa. Turha toivo! Perjantaina vatsaa ei enää saanut vedettyä sisään. Ostinpa sitten H&M mamafarkut ja totesin, että muu valikoima oli aika onnetonta. Stockalta ja Lindexistä näyttää äitiysvaatteet hävinneen. Tietääkö joku Helsingin keskustassa kohtuuhintaisia äitiysvaateliikkeitä? Nettikirppiksiä?

-Ninuka pian h12
 
Hei taasen!

Nt-ultra minullakin huomenna edessä. Saamieni ohjeiden mukaan ultra tehdään vatsan päältä, joten rakon täytyy olla täynnä. Noinkohan muistan tuon vielä aamusta. Edellisen raskauden aikana muistan käyneeni juuri ennen ultraa vessassa. Just ennen kotoa lähtöä oli niin järkyttävä vessahätä, että pakko oli vielä pissalla käydä. Eihän sitä muuten olisi voinut olla ultrassa kuin kippurassa jalat ristissä, kun hätä olisi ollut niin suuri. Kuten arvata saattaa, noottiahan tästä tuli. Onneksi ei hirveästi vaikuttanut näkyvyyteen, mutta silti sen rakon olisi suotavaa olla edes suht täynnä.

Ninuka: Vaikka en helsinkiläinen olekaan, niin suosittelen Kampin Bebesiä jos se yhä edelleen on siellä. Ainakin tässä vaiheessa saattaa olla vielä ale-kamppis meneillään, joten hinta on varmasti monen tuotteen kohdalla kohdallaan.
 
Täällä idässä seulojen tulokset saa vasta seuraavalla neuvolakäynnillä..jos häikkää poli soittaa. ..

Puran tuntojani myös täällä. Eilen ystäväni kertoi eroavansa, en osannut odottaa. Tuntuu pahalta lasten puolesta :/
Tänään kuulin, että kälyni on myös raskaana, taas yhtä aikaa. Eroa nyt joku 8-9 viikkoa..viimeksi oli jo stressaavaa ja tajusin sen miten lapsia kuitenkin verrataan koossa yms..en olisi toivonut nyt samaa..ja
Mieheni kanssa pelätään oman vauvan menettämistä, emme kestäisi sitä että heille syntyy ja meille ei..takana lapsettomuus ja vaikea raskaus..tätä pelkäsimme viimeksikin..heillä jo kolmas ja pitäävät ihmeenä, vaikka tulleet raskaaksi tuosta vain. .ärsyttävää! Olemme luottaneet myös isovanhempien tulevaan apuun, joka ei ole enää itsestään selvää :/ Voi kuullostaa naurettavalta...olisinvain halunnut odottaa rauhassa ja tuli yllätyksenä että halusivat enää lasta..He tiesivät meidän raskaudesta aika alussa jo...toki toivon,että kaikki menee molemmilla hyvin..
 
Viimeksi muokattu:
annuu Voi sinua. Kunpa alkas jo helpottaa! Kaikenhan sitä tietysti vauvanda puolesta kestää, mutta joutas sulla jo heretä. Hali!

Janke Tervetuloa ja jaksamista sinullekin valtavasti!

Tsemppiä huomiselle ultraan menijöille. Mulla oli mukana vain neuvolakortti ja sen riitti.

Oma (.) Nyt kun pahoinvointi ja närästyskin herinny kiusaamasta niin voi luoja kun mulla on nälkä! Esikoinen totesi tänään että "äiti, syötnihan kauheesti"! Normaalisti syön ihan hiiren annoksia ja tulen niistä täyteen. Nyt voi vetää vaikka kuinka ja mielellään edes jotain parin tunnin välein. Vauva taitaa kasvaa hurjasti. Mahakin on todella tullut esille. Helposti vois luulla että oisin puolen välin ylittänyt :O

Nelli&Timpsu 14+6/15+2
 
Ultrasta. Kättärillä ainakin ohje,et rakko tyhjänä jokatapauksessa. Vatsan päältä ultrasi ja hyvin näkyi. Mukaan äitiyskortti ja Kela-kortti.

Lindex myy netissä äitiysvaatteita. Bebes on hyvä,vaikkakin aika kallis, mutta laadukkaita vaatteita.

SalVe ja Lahja 12+6
 
Jännittää! Huomenna meilläkin ultra vihdoin. Melkein jo panikoin, kun rupesin miettimään, että ei mulla kyllä mitään lappuja ole ja viimeksi tehtiin ultraus sisäkautta ja piti olla rakko tyhjä ja äää :D Mutta löysinpäs netistä paikallisen ohjeen ja siellä sanottiin, että rakon pitää olla tyhjä ja tehdään ensin päältä ja tarvittaessa vielä sisäkautta. Siispä pelkän neuvolakortin ja kelakortin kanssa huomenna aamulla matkaan.

Huh, toivottavasti kaikki on hyvin.

Tsemppiä kaikille muillekin huomenna ultraan menijöille ja Annuulle ja Jankelle erityistsempit jaksamiseen!

Anskutin ja Muikku 12+3
 
Tsemppiä kaikille tänään ultraan menijöille =)

Mulla oli nt-ultra tasan 3 viikkoa sitten ja kutsukirjeessä luki et rakossa pitää olla virtsaa. Mahan päältä katsottiin mutta näkyvyys oli niin huono että otettiin alakautta sitten vihdoin. Käytäntö näköjään vaihtelee hurjastikin eri paikoissa.

Mulla tänään 15+5 ja kaikki ok. Ei ole muutamaan päivään ollut ollenkaan mahavihlomisia eikä muitakaan "oireita". Väsymystä on kyllä ilmassa.
Verensokereita oon mittaillut ohjeiden mukaan ja aamu-arvot koholla. Aterioiden jälkeiset arvot ok. Saa nähdä joutuuko äitipolille tuosta aamu-arvosta kun joka aamu koholla. Pieniä kävelylenkkejä oon tehnyt miehen kanssa mut ei oikein huvita pihalle mennä kun siellä on niin kylmä..
Yritän terveellisesti syödä mutta myönnän et on tullut pizzaa muutamana päivänä haettua ja just söin jätskiä :ashamed:

StaRR 15+5
 
Viimeksi muokattu:
Annuu ja Janke; tsemppiä aivan hirmuisesti, toivottavasti pian alkaa helpottaa!

Niin, nyt on nt-ultra takana. En erityisemmin osannut asiaa stressata. Jännästi tämä toinen raskaus ei ole jatkuvasti mielen päällä kuten ensimmäinen raskaus. Hyvä vaan, aika kuluu nopeasti kun ei jatkuvasti stressaa ja hermoile. Ultrassa tosiaan oli kaikki hyvin. Pikkutyyppi oli lääkärin mukaan niin sotilaallisessa asennossa, että mittojen ottamisessa ei ollut mitään ongelmia. Niskaturvotus oli 1.7mm, joka kuulostaa omiin korviini aika isolta kun aika monella se on alle yhden millin. Silti pitäisi ihan ok olla. Viikon päästä pitäisi tulla yhteydenotto jos seula hälyttää. Toivottavasti mitään ei kuulu :)

Laskettu aikakin muuttui, menkkojen mukaan laskettuna pitäisi olla 26.7 (12+1), mutta nyt ultran mukaan olisin menossa rv 12+6 tai jopa tasan 13, joten korjattu laskettu aika on nyt 21.7. Huhhuh, onpas tää jännää kun odotusaika lyheni nyt melkein viikolla!

Toivottavasti kaikilla muillakin ultraan menijöillä menee asiat hienosti!

Lapanen 12+5
 
Oma napa: Ultra takana ja vauva vastasi viikkojaan. Matkassa on myös vain yksi vauva :) Mies sanoi leikillään, että hän on vähän pettynyt kun ei ollutkaan kolmea :D Pituuden mukaan hän oli tismalleen 12+4 mutta koska pituus ylitti 60mm, olisi la pitänyt määrittää pään mitan mukaan. Se näytti 12+0, mutta laskettua ei lähdetty kuitenkaan muuttamaan. Ja hyvä niin :) Kaikki raajat ja muut kriittiset toiminnot löytyi :) Tyyppi oli kauhean liikkuvainen, mutta sitten kun hän lopulta vähän rauhottui, oli asento aina väärä ja siinä sitten pojotettiin aina piitkään. Oli ultraajalla tekemistä, että hän sai molemmat kädet näkyviin. Saatiin kaksi kuvaa, joista toinen on maailman kaunein sivuprofiili päästä :heart: Ny voi huokaista helpotuksesta ja vetää ihan överiksi höpsähtämisen kanssa :) Ja tosiaan rrakko tyhjänä tehtiin ensin päältä ja sitten vielä emättimen kautta. RU tilattiin 24+ viikoille ja se aika saadaan joskus myöhemmin postitse. Sen tekeekin sitten kuulemma lääkäri, johtuen edellisen raskauden insuliinihoitoisesta radista. Ehkä sekin on ihan hyvä juttu niin saa jo vähän kokoarviota silloin.

StaRR: Mihin aikaan ja millaisia arvoja olet aamulla saanut? Radissa, niin kuin ilmeisesti tavallisessakin diabeteksessä, aamunkoittoilmiö alkaa nostaa verensokereita aamun tunteina. Mä sain aamuarvot pysymään kurissa, kun heräsin riittävän aikaisin syömään aamupalaa. Vapaapäivinä menin ehkä sit takaisin nukkumaan hetkeksi ja työpäivinä hyppäsin junaan. Jos ylitykset ei ole nyt aamuisin ihan valtaisia ja jaksat herätä vähän aiemmin, niin voisihan sitä ainakin kokeilla, että saako aikaisemmalla herätyksellä ja aamupalalla sitä aamuarvoa pidettyä kurissa. Mutta muistelisin, että se aamuarvo on vielä kriittisempi kuin ruokailunjälkeiset, mutta saatan muistaa väärinkin. Mullekin laitettiin semmoisilla 0,3-0,5 aamuarvon ylityksillä (kun en enää jaksanut herätä niin aikaisin loppuraskaudesta) lopulta insuliinin minimiannos silloin iltapiikkiin ja se teki tehtävänsä ja arvot pysyi kuosissa. Tsemppiä!

Nyt päivän puuhiin ja vielä illaksi töihin. Tänään hymyilyttää töissä vielä enemmän kuin eilen :)

anskutin ja Muikku 12+4
 

Yhteistyössä