vierailija
Huh miten hurjaa, toivottavasti kaikki menisi nyt hyvin! <3Meillä tosiaan esikoinen syntyi RV 23+ ja aika nopsaan vieläpä. Synnytyskin meni lähes kivuitta, joten kiittelin kyllä luojaani, että tajusin mennä sairaalaan. Toki poika menehtyi yrityksistä huolimatta. Olisin kuollut itsekin verenvuotoon, jos olisi kotiin syntynyt. Nyt on alkanut iskeä noi pelot päälle, varmaan osin johtuu raskauden etenemisestä ja osin siitä, että pojan syntymäpäivä lähenee koko ajan. Nyt on myös tullut ikävä niitä teho-osaston hoitajia ja lääkäreitä, ne oli kuitenkin niin tiiviisti mukana meidän matkalla ja ne joutui vaan jättämään yhtäkkiä. Ja koronan takia ei oikein heitä voi tavatakaan, kesällä käytiin siellä viemässä kiitokset ovella, mutta ei ollut tuttuja hoitajia paikalla. Toiveena on se, että sais käydä tulevaa vauvaa heille näyttämässä ens syksynä.
Mä tosiaan vaikka roikun pää alaspäin loppuraskauden, jos se takaa minulle terveen ja elävän vauvan, ja mielellään vielä täysaikaisen. Tosin mun tavoite ois päästä edes RV 35 asti. Kaikki yli pojan syntymäviikkojen on plussaa.
Täällä eka ultra ensi viikolla, kyllä odottavan aika on pitkä. Ja allekirjoitan kyllä tuon, että huonot yöunet vaikuttaa heti pahoinvointiin ja olotilaan yleisesti. Nimimerkillä tämä maanantai meni darrassa.
Seulontoja en ole ottanut ollenkaan.
Mulla ei oo oikein mitään mielikuvaa vauvan sukupuolesta. Ajattelen sen vain vauvana. Ekan kohdalla oli vahvasti tunne, että se ois poika, ja niin olikin. on kyllä aivan rehellisesti sanottuna ihan sama, kumpi tulee. Aiotaan kyllä sitten rakenneultrassa kysellä.