HE 243/2010:n PakkoRokotusPykälä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja zmiez
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

zmiez

Jäsen
04.11.2010
402
2
16
Hallituksen esityksessä 243/2010 ehdotetaan tartuntatautilain 12§ muutettavaksi siten, että kuntien olisi järjestettävä pakkorokotuksia, kun niin päätetään:

Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Tarja Halonen ja Paula Risikko
HE 243/2010

12 §

Kunnan on järjestettävä yleisiä pakollisia rokotuksia sellaisen tartuntataudin leviämisen estämiseksi, joka voi saada aikaan huomattavaa vahinkoa väestön tai sen osan terveydelle, taikka muusta terveydenhoidollisesti tärkeästä syystä. Valtioneuvosto päättää pakollisen rokotuksen toimeenpanon ajankohdasta ja siitä, mitä väestönosaa, ryhmää tai ikäluokkaa rokottamisvelvollisuus koskee, minkä ajan päätös on voimassa sekä mitä rokotuksessa on muutoin noudatettava. Ennen päätöksen tekemistä asiasta on hankittava Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lausunto, jollei Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ole tehnyt asiaa koskevaa esitystä.
 

Yhteistyössä