Hei
En ole kirjoitellut pitkään aikaan. Syynä on ollut se, että olen koettanut pysytellä vähän pois täältä kaksplussalta. Vauvattomuus painaa mieltä (hoidot meneillään) ja olen koettanut siksi pitää ajatuksia muualla. Pari viimeistä viikkoa on mennyt syömisten suhteen "vapaalla", en siis ole jaksanut merkkailla niitä PV-rompulleni. Ensimmäinen pitkä repsahdus huhtikuun alun jälkeen! Mutta ilmeisesti olen syönyt jotakuinkin terveellisesti, sillä paino oli eilen illalla 70,0 (lähtöpaino 82,2 huhtikuun alussa) eli takaisin ei ainakaan ole vielä tullut. Tosin ihana, rakas mieheni sanoi illalla, että osa painon putoamisesta saattaa olla seurausta nestehukasta, kun olen kuumeessa enkä ole juonut tarpeeksi. Halusi suojella minua pettymykseltä, jos paino nousee tervehdyttyäni enkä ole varautunut siihen. Oikeassahan hän on. Ihana kultani.
Olen juuri siivoamassa vaatekaappiani ja laitan samalla pois kesävaatteet ja toiseen laatikkoon vaatteet, jotka ovat liian suuria nyt pidettäväksi. Monet ihanat farkut ja viidet uudet rintsikat sinne ainakin sujahtivat. Henkarivaatekaappiin asti en ole vielä päässyt edes. Nyt en tee samaa virhettä kuin tasan 1v sitten, että heittäisin väärän kokoiset vaatteet UFFille. Minulla olisi ihania vaatteita käytettävänä nyt, ellen olisi viimeinkin saanut tarpeekseni ja heittänyt kaikkia vuosikausia kaapissa seisoneita liian pieniä vaatteita pois! No, nyt minulla on ainakin kivoja vaatteita odottamassa, jos toivottavasti tulen raskaaksi ja tarvitsen isompia vaatteita.
Mutta nyt sitten juhlahetkeen:
sovitin äsken mekkoa, joka on ollut tuolla kaapissa ja josta olen puhunut koko kesän sanoen "jos tämä minulle joskus vielä sopii niin, että sitä voisi oikeasti käyttää ihmisten ilmoilla, olen tosi, tosi tyytyväinen". Moneen vuoteen se ei ole mennyt edes päälle, ollenkaan. Viimeksi sovittaessani mekko kiristi vielä jonkin verran ja jenkkakahvat näkyivät läpi.
NYT SE SOPI UPEASTI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Maltan tuskin odottaa, että saan näyttää miehelle mekkoa ylläni
. Ompelin mekon -97 keväällä. Viimeksi se on mahtunut ylle ehkä 2002 tai 2003 kesällä..
Ja ne valkeat tsemppifarkut, joista talvella luulin, etteivät ne koskaan enää mene kiinni, ne ovat jo hiukan isotkin. Ja yksi ompelemani jakku, joka ei mennyt kiinni enää vuosikausiin (ja jonka hameen pöhkö laitoin pois jo vuosia sitten), on jo jäämässä isoksi... Toisaalta ihanaa, toisaalta jotenkin haikeaa.
Rintojen pieneneminen surettaa minua kauheasti, ja miestäni
. Hän osaa ilmaista sen niin kauniisti, mutta silti harmittaa hänen puolestaan. No, joka tapauksessa minulla on vartaloni kanssa nyt paljon parempi olla, joten ehkä tissit ovat kuitenkin pieni uhraus. Ja haluaisin pudottaa vielä tuonne 65 kilon tienoille, vaikka tämä loppu onkin ihan kauhean vaikeaa. Paino on nyt ollut viikkokausia suunnilleen samassa. Olisi ihanaa, kun saisin itsestäni irti vielä lihasten treenauksen, saisin kerran elämässäni kauniit lihakset- nyt ne ehkä saisi pienemmällä vaivalla näkyymäänkin, kun rasvaa on sulanut pois ympäriltä.
Tsemppiä kaikille!