Haaveena vauva 2027

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja aida91
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
En tiiä miks kiusaan itseäni tekemällä raskaustestiä. Katsoin tilannetta esikoisen kohdalta. Oon tehnyt 3+5 negatiivisen testin, kp 26. Haamun sain vasta 4+3 eli kp 31. Joten jos se olisi tärpännyt niin vielä on aivan liian aikaista testailla on kuitenkin menossa vasta 3+6 ja kp 27. Ennuste on toki et menkat alkaisi huomenna, mu ei oo kyllä mitää tuntemuksia moiseen. Kai niiden ois pitänyt jo tänää alkaa. En oikein tiiä mitä aatella, jos se ei oo tärpännyt niin tavallaa tiputaan korkealta. Toisaalta jos se on tärpännyt niin hämmennys olisi suuri et näinkin nopeasti. Esikoista kuitenkin tehtiin reippaat pari vuotta, sinä aikana kerkesin olla kolmessa haaveilen ryhmässä. Niin ja tavallaan tää ois ihan virallisesti ensimmäinen yritys kierto, kun edellisen aikana vaan todettiin et voitaisiin jättää ehkäisy pois ja katsella mitä tapahtuu. Molemmilla meillä oli toive ettei tulisi mahdottoman pitkää ikä eroa, mut katsellaan mitä tapahtuu. Jännäillään ja pelätään pahinta.
 
Haaveena vauva 2027

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä edellisen listan päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä, kuka tahansa voi päivittää listan.
Listan päivitys: kopioi edellinen lista + tekstit ja liitä ne uuteen viestiin, muokkaa kierto- ja piinapäivät ajan tasalle. Muokkaa myös päivämäärä. Selaa viestit läpi edelliseen listaan saakka ja lisää käyttäjien ilmoittamat päivitykset. Uusi käyttäjä lisätään oikeaan kohtaan listaa yrityksen alkamisajan perusteella laittamalla @-merkki ja sen perään käyttäjätunnus, sitten yrityksen alkamisajankohta ja monesko lapsi on kyseessä.

Plussanneet siirtyvät YA-listalta plussanneiden listalle, muista ilmoittaa kun haluat siirtyä.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee totta kai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi
@Haaveistatotta91 ★ 01/22 ★ 4.
@haaveillen ★ 11/22 ★ 1.
@Tuimatar89 ★ x/24 ★ 2.
@Soulsister85 ★ 03/25 ★ 4. (1.yhteinen)
@EKarolina ★ 04/25 ★ 2.
@Jazmyn ★ 05/25 ★ 2.
@viivaviivi ★ 09/25 ★ 8.
@Adelae ★ 10/25 ★ 1.
@Menna90 ★ 10/25 ★ 3. (1.yhteinen)
@miumau* ★ 11/25 ★ 4. (1. Yhteinen)
@Rilja ★ 01/26 ★ 2.
@Maicy ★ 03/26 ★ 5.
@heltsuli ★ 05/26 ★ 2.
@Emulii ★ 05/26 ★ 1.
@Jenzbyyy ★ 05/26 ★ 3.
@Lukija621014 ★ 05/26 ★ 2.
@Lukija622792 ★ 05/26 ★ 1.
@Tamulii ★ 06/26 ★ 2.

★★★★★★★★★★★★★★★★

1.7.2026 keskiviikko

Nimi ★ Kiertopäivä ★

@Rilja kp 33/32-36
@Lukija622792 kp 31/31-34
@heltsuli kp 28/28-34
@viivaviivi kp 28
@Liilja kp 25/36-40
@Lukija621014 kp 22/26
@Haaveistatotta91 kp 22
@Tamulii kp 20/28
@Emulii kp 19/24-33
@Jenzbyyy kp 18
@EKarolina kp 12/25-26
@miumau* kp 5/26-33
@Jazmyn kp 3/28

★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat
Nimi ★ DP0 ★

@heltsuli DPO 14
@Lukija622792 DPO 14
@Rilja DPO 13
@viivaviivi DPO 12
@Tamulii DPO 5

★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3
@aida91 ★ 10/25 ★ 2. ★ 04/26
@Lukija613986 ★ 04/26 ★ 2. ★ 04/26
@Minnix ★ 11/25 ★ 3. ★ 05/26
@Nennikki ★ 04/26 ★ 2. ★ 06/26
 
Oho, onpa myöhään sulla kääntynyt sit nega vielä plussaksi sillon 😯

Täällä menkkaolot alkaa olla, saa nähdä aukeeko hanat tänään vai huomenna.. tässä kierrossa piti jo mennä johonkin hemmotteluhoitoon rentoutumaan mut jospa nyt ens kiertoon ehtis 😅
 
Täällä ei vieläkään oo ovistestit tummentuneet, eilen tuli limoja aika reilustikin että voihan se vielä tästä tummentua, ehkä inan tummempi oli tänään versus eilen. Pientä pistelyä vasemmalla alavatsalla/kyljessä. Yritän olla nyt juomatta sen enempää ja iltapäivällä tehdä toisen. Nyt vaikeutuu tallettelutkin aika paljon kun vieraissa ollaan, mutta kyllä sitä luonto tarjoaa parhaat paikat jos ei muuta😂💐
 
Haaveena vauva 2027

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä edellisen listan päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä, kuka tahansa voi päivittää listan.
Listan päivitys: kopioi edellinen lista + tekstit ja liitä ne uuteen viestiin, muokkaa kierto- ja piinapäivät ajan tasalle. Muokkaa myös päivämäärä. Selaa viestit läpi edelliseen listaan saakka ja lisää käyttäjien ilmoittamat päivitykset. Uusi käyttäjä lisätään oikeaan kohtaan listaa yrityksen alkamisajan perusteella laittamalla @-merkki ja sen perään käyttäjätunnus, sitten yrityksen alkamisajankohta ja monesko lapsi on kyseessä.

Plussanneet siirtyvät YA-listalta plussanneiden listalle, muista ilmoittaa kun haluat siirtyä.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee totta kai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi
@Haaveistatotta91 ★ 01/22 ★ 4.
@haaveillen ★ 11/22 ★ 1.
@Tuimatar89 ★ x/24 ★ 2.
@Soulsister85 ★ 03/25 ★ 4. (1.yhteinen)
@EKarolina ★ 04/25 ★ 2.
@Jazmyn ★ 05/25 ★ 2.
@viivaviivi ★ 09/25 ★ 8.
@Adelae ★ 10/25 ★ 1.
@Menna90 ★ 10/25 ★ 3. (1.yhteinen)
@miumau* ★ 11/25 ★ 4. (1. Yhteinen)
@Rilja ★ 01/26 ★ 2.
@Maicy ★ 03/26 ★ 5.
@heltsuli ★ 05/26 ★ 2.
@Emulii ★ 05/26 ★ 1.
@Jenzbyyy ★ 05/26 ★ 3.
@Lukija621014 ★ 05/26 ★ 2.
@Lukija622792 ★ 05/26 ★ 1.
@Tamulii ★ 06/26 ★ 2.

★★★★★★★★★★★★★★★★

1.7.2026 keskiviikko

Nimi ★ Kiertopäivä ★

@Rilja kp 33/32-36
@Lukija622792 kp 31/31-34
@heltsuli kp 28/28-34
@viivaviivi kp 28
@Liilja kp 25/36-40
@Lukija621014 kp 22/26
@Haaveistatotta91 kp 22
@Tamulii kp 20/28
@Emulii kp 19/24-33
@Jenzbyyy kp 18
@Maicy kp 15/24-28
@EKarolina kp 12/25-26
@miumau* kp 5/26-33
@Jazmyn kp 3/28

★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat
Nimi ★ DP0 ★

@heltsuli DPO 14
@Lukija622792 DPO 14
@Rilja DPO 13
@viivaviivi DPO 12
@Tamulii DPO 5
@Maicy DPO 1

★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3
@aida91 ★ 10/25 ★ 2. ★ 04/26
@Lukija613986 ★ 04/26 ★ 2. ★ 04/26
@Minnix ★ 11/25 ★ 3. ★ 05/26
@Nennikki ★ 04/26 ★ 2. ★ 06/26
 
Pääsin koneelle niin lisäsin itteni matkahan piinailijoihin ja kiertopäiviin. :)

Yritän kattella ja palata muihin viesteihin et pääsis sisäle mikä meno ja meininkin. <3
 
Yhteistyössä