Haaveena vauva 2023

Dpo 13, kp 28/ 26-27.
Kevyttä menkkamaista juilintaa, maanantaina, eilen ja tänään ihan tippa vaaleanpunaista. Tänään haamuista haamuin testiin jota ei edes kuvaan saa silmiin erottuvaksi. Mitätääon??
Miksi kroppa kiusaa kun kuitenkin ne menkat vielä alkaa 😭

(toivon et tää viesti auttas niitä alkamaan 🤭)
 
Täällä sitä odotellaan menkkoja ja addiktiota lievittääkseen ens kierron testit pääsee jo käyttöön 😂


Ja huvikseen vähän ovistikkuakin


Kauhea päänsärky oli aamulla. Eilen tuli pikkuhiljaa ja pari panadoliakin otin mutta aamulla silti heräsin siihen särkyyn. Nyt taas onneks helpottaa kun otin kaksi kerralla 🥲
 
Jos nyt ehtisi kahvikupin ääressä vähän vastailemaan.
Ihanat ilmat on ollut, pihahommia tullut tehtyä kaikki vapaa aika!
Dpo 4 tänään ja eilen aloitettu keltarauhashormonituki!

Pahoittelut @Saaga86 uudesta kierrosta 😔

@Hopeanopea medigoot ilmeisesti on aika hyviä testejä! Herkkiä eikä _pitäisi_ tulla turhia viivoja! Joskus itsekin oon miettinyt niiden ostoa.
Dpo 8 tosiaan ei suurella todennäköisyydellä mitään vielä näy, mutta jos juot muutaman lasin, ei siitä haittaa pitäisi olla.

Mä en ole ennen saanut haamun haamua testiin joten hankala sanoa. Yleensä on menkkojen aamu tai yhden päivän myöhässä jolloin siihen on jotain tullut , ja silloin selkeämpi viiva kun nuo mun aikaisemmat. Odotellaan siis vaan!
@Niisq mulla palautui myös kivut samantien poiston jälkeen! Toivottavasti siellä ei uusi kierto ala vaan tulisi plussa!

@Poiski toivottavasti menkat jää tulematta!

@neahenriikka valitettavasti en itse erota tuossa testissä mitään! Teetkö/Teitkö tänään uutta?
Tsemppiä!

@Fazeriina82 täällä kans naama kukkii minkä ehtii! Ihanaa että siellä on loma alkamassa ❤

Pahoittelut uudesta kierrosta @Unikko29 😔

Toivottavasti @Sipiriina se yk 20 toisi plussan ❤❤ toki dpo - 4 tallettelut ei oo ihan mahdoton ajatus onnistumisen kannalta!

@Kyfi toivotaan että on vahvempi! Mulla pregcheck vahvistui viimeksi niin, että dpo 9 ei mitään (kahdella herkällä haaleat haamut), dpo 10 ehkä jotain näkyi (herkällä selkeä punainen plussa) ja dpo 11 sitten pregcheckissäkin jo selvä haamu.
 
Sun vastaus näyttäis olevan siellä lainatun viestin keskellä!

Tosiaan ei välttämättä kaikki oo seurannut miten vahvistuu ennen menkkoja ja ymmärtääkseni voi myös eri raskauksissa vaihdella :)
Hyvä että jossakin näkyy se viesti! Mä oon kyllä ahkerasti vuosia testejä tehnyt mutta aina sillon kun oon ennen menkkoja testannut niin tyylipuhdas nega sieltä on tullut. Nyt ekaa kertaa ajoissa aloittanut että tietää miten aikaisin se voisi näkyä.
 
Vastasin tähän mutten tiedä minne se mun vastaus hävisi. Ole ole ennen menkkojen alkua koskaan saanut mitään viivaa, joten itse en tiedä miten mulla ne vahvistus. Huomenna uutta testiä siis, onhan noita onneksi jäljellä ihan reilusti!
Täytyy koittaa olla testaamatta. Huomenna onkin pitkä päivä odottaa kun menkkojen pitäisi alkaa.. onneksi on sentään töissä iltavuoro etten koko päivää jouda odottamaan menkkojen alkua.
Hyvä että jossakin näkyy se viesti! Mä oon kyllä ahkerasti vuosia testejä tehnyt mutta aina sillon kun oon ennen menkkoja testannut niin tyylipuhdas nega sieltä on tullut. Nyt ekaa kertaa ajoissa aloittanut että tietää miten aikaisin se voisi näkyä.

Olen seuraillut edellisissä raskauksissa. Omalla kohdallani ensimmäinen haaleaakin haaleampi viiva, on tullut edellisenä päivänä ennen oletettuja menkkoja.
Selkeän, myös miehen nähtävän viivan olen saanut vasta, kun oletetut menkat olleet 2 päivää myöhässä.

Näin siis käynyt 3 kertaa, kaksi raskauksista keskeytynyt myöhemmin.
 
Olen seuraillut edellisissä raskauksissa. Omalla kohdallani ensimmäinen haaleaakin haaleampi viiva, on tullut edellisenä päivänä ennen oletettuja menkkoja.
Selkeän, myös miehen nähtävän viivan olen saanut vasta, kun oletetut menkat olleet 2 päivää myöhässä.

Näin siis käynyt 3 kertaa, kaksi raskauksista keskeytynyt myöhemmin.
Mulla on tälleen just edellisenä päivänä. Muissa kierroissa en tosiaan ole testannut.
 
Olen seuraillut edellisissä raskauksissa. Omalla kohdallani ensimmäinen haaleaakin haaleampi viiva, on tullut edellisenä päivänä ennen oletettuja menkkoja.
Selkeän, myös miehen nähtävän viivan olen saanut vasta, kun oletetut menkat olleet 2 päivää myöhässä.

Näin siis käynyt 3 kertaa, kaksi raskauksista keskeytynyt myöhemmin.
Pahoittelut keskeytyneistä raskauksista. ❤
 
@Oliivi3 kuinka varma sä oot oviksen ajankohdasta? Koska toi kuulostaa mahdolliselta kiinnitymisvuodolta, jos testit alkoi ton vuodon jälkeen haamuilemaan. Toivottavasti pääset pian epätietoudesta!
Testillä testattu joten melko varma. Kyllä oon tässä piinaillessa pyöritellyt kaikki vaihtoehdot myöhäisestä kiinnittymisestä kaikkiin eri vaihtoehtoihin 😅 Piinailut siis jatkuu... Testaan aamulla uusiks jos ei menkkoja kuulu.
 
  • Tykkää
Reactions: Hopeanopea
Oon niin pahoillani teidän menetyksestä. Toivottavasti uus yritys tuo vauvan teidän syliin asti.

Meillekin tämä tuntuu kolmannelta lapselta. Vaikka virallisesti onkin toinen. Ensimmäinen tuhisee tuollaa sängyssä ja pikkuveli katselee pilven reunalta.
Kiitos kauniista sanoista ❤ Ja pahoittelut myös teidän menetyksestä, juuri pahempaa en tiedä kuin lapsen menettäminen, tapahtui se sitten missä vaiheessa tahansa. Vertaistuki on ollut kyllä kultaakin kalliimpaa ❤
 
  • Tykkää
Reactions: Kirahvi-Koo
Mäkin voisin taas liittyä tänne, kun ei sitä lasta ole kuulunut. Olin tuolla Haave
ena vauva 22 ryhmässä jo. Meillä siis yk9 menossa.
Tällä hetkellä kp 26/25-28.
Toinen vauva haaveissa. Yritys siis aloitettu 9/21. Tänään tein tuon clearbluen testin, jonka pitäisi näyttää jo 5pv ennen menkkoja, mutta nega oli.
Olin jo positiivisella mielellä, koska ovulaatio testillä bongattu kp. 14 ja sen jälkeen oli menkkajomoja, joita ei aiemmin ole ollut. Mutta ei ilmeisesti silti.
Helmikuussa mulla näytti digitestit pos. mutta 3 päivän päästä tuli vuotona pois :/

Että mahdollisuus kaiketi silti on, mutta silti tulee sellainen olo, että pitäiskö jotain tutkimuksia tehdä jo. Mulla on aina ollu säännöllinen kierto, mutta koronan sairastamisen jälkeen ei oikein ole palautunut, vaan saattanut olla vain 25pv kierto.
 
  • Tykkää
Reactions: Hopeanopea
Mikä on kun eilen oli oireita vaikka miten ja tänään ei mitään 😅. Eilen pisteli kohdunseudulle ja munasarjat juili (tai näin luulen, että munasarjoista kyse). Oli niin kipeää, että jos en olisi ovista tikuttanut niin olisin varmaan luullut oviksen olevan käsillä. Tietääkö muuten kukaan, että jos kipuja tuntuu luteaalivaiheessa molemmin puolin, niin onko se vaan, että kipu jotenkin heijastaa molemmille puolille (kipu ei kai muutenkaan aina tunnu täsmällisesti kivun lähteessä?) vai voiko olla, että molemmilta puolilta olisi ironnut munasolu? Mielenkiinnolla odotan, tuleeko oireita vai perus menkkaoireet tässä muutaman päivän päästä.
 
  • Tykkää
Reactions: Poiski ja Wintersun
Hei kaikki,
Hyppään mukaan ketjuun. Tunteiden vuoristorataa näyttää olevan täällä. Onnea onnistuneille ja tsemppiä yrittäville!

Yrityskerta 7 käynnissä. Terolut tukena loppukierron tiputteluun tukemaan keltarauhasta.

Kiinnostaisi kuulla, onko teillä ollut kiinnittymisvuotoa/tiputtelua hyvin hyvin vähän. DPO 6 (kp19) yhdynnän jälkeen (kondomi+liukkari) vessassa paperiin tuli punertavan ruskea pikkurillin kynnen kokoinen venyvä limaklöntti, joka jousti sormien välissä. Voi joustaa toki jos oli sekoittunut liukkariin, joka oli venyvää itsessään. Muuten valkovuoto oli yhdynnän jälkeen valkoista tahmeaa paakkuista, mutta seassa tuollainen yksittäinen "klöntti". Tänään DPO 8 (kp21) tarkastelin sisäisesti sormella millaista valkovuoto nyt on. Kun pyyhin saamaani vuotoa paperiin, se näytti erittäin haalealta punertavalta.

Tietääkseni en ole tällaista ennen huomannut, joten mietin voisiko olla kiinnittymisen takia tuollaista hyvin hyvin minimaalista "vuotoa". Eikä tämä ole tiputtelun kaltaista ollenkaan, koska näin aikaisin ei ole koskaan ollut ilman terolutia eikä terolutien kanssa. Tasan viikon päästä alkaisi kuukautiset. Kierto siis 27pvä.
 
Onko muuten joku tyypillinen oire loppukierrossa valkoiset näpyt rintoihin ? Tänään oli niin outo tunne alavatsalla, semmoinen täysi, kuin olisi vesi ilmapalloa täytetty tosi hitaasti. Ja rintojen arkuus hävinnyt mutt ne näpyt ilmestyi.
 
vierailija
Heipsun, liityn linjoille. Toiveissa ensimmäinen lapsi. Hormonaalinen ehkäisy jätetty pois viime kierron lopuksi eli nyt ekaa luomueloa vuosikausiin! Wohoo, ihana tuntea itsensä näin! 🧖

Viimeisin tyhjennysvuoto alkoi 29 päivää sitten ja pms oireet on kokonaan puuttuneet nyt joten saa nähdä mitä tapahtuu. En ole tehnyt ovistestejä ja no mentiin miten huvitti joten en tiedä onko mitään oikeita mahdollisuuksia vielä olla raskaana siis. En edes tiedä sainko ovulaatiota, että onko keho edes palautunut senkään vertaa. 😐 Jossain vaiheessa kuuta, pari viikkoa menkkojen lopusta tunsin pienen nipistyksen oikealla vatsassa muutaman minuutin, mikä ehkä oli ovulaatio tai sitten ei mitään kummempaa kuin ilmavaivoja.

Jännän äärellä, jään seuraillaan ketjua.

-Elise
 

Yhteistyössä