G: Nolointa mitä sanoit (=huusit) synnyttäessäsi?

Mä en hokenut kuin näitä "perinteisiä" : V*ttu,s**tanaa,p*erkelettä"...oksensin kivusta istukka-astiaan ja kuuntelin kun naapurisalissa joku huusi kuin hyeena...Minä päädyin 42h kipuilun jälkeen sektioon,jolloin tuumasin tulleeni taivaaseen...

 

En ole huutanut yhdessäkään synnytyksessä. Viimeisimmässä sitten olin kuulemma huolehtinut miehestäni ja siitä ettei hänellä olisi liian kuuma. Kätilötkin olivat todenneet, että on se suloista, kun huolehdit toisesta, mutta nyt pitäisi keskittyä sinuun

 

"ei kai se oo kalju?" kun kätilö sanoi, että pää näkyy. (ja oli muuten paksu musta tukka vauvalla )

 

Aluksi kiroilin perkeleitä jne, mutta kun jossain vaiheessa kivut alkoi olla niin kovat, ettei pystynyt edes kiroilee enää. Jotenkin vaan kovaa murisin ja karjuin, tuntui että se karjuminen helpotti kivun kestämistä, enkä pidätellyt yhtään vaikka normaalisti olen aika häveliäs. Kätilöltä kyllä pyysin anteeksi manaamistani joka kirosanan jälkeen

 

Ihan hävettää joidenkin täällä olijoiden puolesta, kun tavat ja hyvä käytös on unohtunut.

 

Mä oon kanssa sitä hiljempaa mitä kipeempi.Mä en oikeesti sanonut varmaan sanaakaan koko 5tunnin aikana mitä olin synnytyssalissa.Jos multa jotain kysyttiin joko en sanonut mitään tai sitten nyökytin/puistelin päätä.Se ehkä just jälkeenpäin hävetti,etten sanonut mitään

 

[QUOTE="vieras";23926887]Jos oot iha tosissaan, niin voi vittu miten nuijaa käytöstä.[/QUOTE]

sä se tässä nuija olet, etkö tosiaan tajua miten sekaisin pää tuossa vaiheessa voi olla? Siinä et enää ihan oma ittes ole ja käytös voi olla vaikka minkälaista.

 

En huutanut enkä kiroillut vaikka olin ihan varma että lukeudun kiroili-porukkaan kun normisti aika kova suustani jotenkin kun oli niin kipeä niin keskitty vaan siihen kipuun,hengittämiseen ja oleelliseen niin huudolle ei ollut tilaa :/

Mies sensijaan oli hieman nolo kun nukku sikeästi kuorsaten kovaäänksesti ja pierasi oikein kovaa yöllä kätilön tehdessä mulle sisätutkimusta.pikkasen naurettiin sille muutenkin se nukku koko yön ja herätettiin seuraamaan ponnistamista klo 5 aamulla

 

Ihan hävettää joidenkin täällä olijoiden puolesta, kun tavat ja hyvä käytös on unohtunut.

hormonit, lääkkeet, hirveä kipu, erittäin stressaava tilanne ja silti oletat että ihminen on edelleen oma itsensä ja päällimmäisenä mielessä käytöstavat?

Mä rukoilin jumalaa ääneen. Enkä todellakaan ole uskovainen tai mitään sellaista. En koskaan tekis niin, mutta kappas vaan. Eikä muhun oltu edes tupattu mitään lääkkeitä.

 

Mä oli etukäteen varma, etten karju ja huuda enkä kiroile. No, en kiroillut, enkä tiuskinut kenellekään vaan olin ihan oma ystävällinen itseni, mutta ponnistusvaiheessa joka ponnituksen ajan karjuin aivan täysillä, alkukantaisesti ja niin että koko synnäri raikasi. Hävetti, mutta ei voinut mitään. Ei ollut mitään kivunlievityksiä (tullessani sairaalaan olin jo 8 cm auki, viimeiset kaksi senttiä kestikin aueta vielä 6 h ja ponnistaminenkin kesti 1,5 h), en tiedä oliko liian myöhäistä saada vai miksi en saanut.

 

Kummastakin aina niitten viimeisten, kovien supistusten aikana näin:

Auuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu.

Tai sitten muuten vaan jotain epäselvää korkeaoktaavista mölinää.

Pelästytin esikoista pusatessa raskaana olevan kätilön tällä huudolla ja naapurisalin äitinkin.
Gyne sanoi naapurisalin naiselle (joka EHKÄ tais olla mun miehen pomon vaimo), että "onnesta se vaan huutaa".

 

Mä oon vaan itkenyt hiljaa siellä salissa jokaisessa synnytyksessä.

Esikoisen synnytys venyi 25h ja mulle nousi kuume loppu vaiheessa ja sen takia vissiin mun kysymykset pojan synnyttyä oli varmaan kätilöstä huvittavia: "Tunnustetaanko se isyys nyt tässä teidän kuullen?" ym.

Toisessa synnytyksessä mulla oli mies kätilö ja se kävi katsoo tilanteen ja ilmoitti vievänsä toisen asiakkaansa leikkuriin sektioon. Mulle tuli sit melko pien tarve ponnistaa ja käskin miehen painaa hälyytysnappia. Paikalle tuli nainen ja sanoin sit sille "et mä en synnytä pälkän lastenhoitajan läsnäollessa, pyydä se Jyrki paikalle". Kuulin sitten, et hän oli myös kätilö ja mun oma kätilö tulee kohta paikalle :ashamed:

Kolmannen kohdalla osui saliin mennessä opskelija ja sille sit tuli sanottua: "Musta on kiva, et opiskelija on mukana", kun tiesin vuoronvaihdon olevan lähellä. No tässä synnytyksessä oli myös mies kätilö ja mielessäni surin huonoa kohtaloa, mut tää tyyppi olikin aivan mahtava ja vähemmän mukava opiskelija oli matkassa silläkin. Siis muuten se opiskelija oli ihan jees, mutta ne sen kysymykset supistusten aikana oli jotain uskomatonta. Sanoin sille synnyksen jälkeen: "et kyllä susta hyvä tulee ajan kanssa"

 

Empä tainnu laukoa mitään kummallisuuksia.
Mutta jälkeenpäin hävettää ku märisin räkä poskella kipuja, ennenku sain epiduraalin. Tunnin jouduin odottelemaan vielä siinä sietämättömässä pisteessä anestesialääkäriä.
Epiduraalin jälkeen en enää tuntenut ku vähän painetta supistusten aikana. Nukuinki pari tuntia, ennenku aloin ponnistamaan. Mulle laitettiin kipupumppu ja sain epiduraalia koko koko ponnistusvaiheen ylikin. Olin ihan hiljaa ponnisusvaiheen.

Ensisynnyttäjäksi oli aika nopea synnytys, n. 11h. Kätilö ihan ihmeissään katteli käyriä, että miten voikin olla nuin napakoita supistuksia

 

Mä oon vaan itkenyt hiljaa siellä salissa jokaisessa synnytyksessä.

Esikoisen synnytys venyi 25h ja mulle nousi kuume loppu vaiheessa ja sen takia vissiin mun kysymykset pojan synnyttyä oli varmaan kätilöstä huvittavia: "Tunnustetaanko se isyys nyt tässä teidän kuullen?" ym.

Toisessa synnytyksessä mulla oli mies kätilö ja se kävi katsoo tilanteen ja ilmoitti vievänsä toisen asiakkaansa leikkuriin sektioon. Mulle tuli sit melko pien tarve ponnistaa ja käskin miehen painaa hälyytysnappia. Paikalle tuli nainen ja sanoin sit sille "et mä en synnytä pälkän lastenhoitajan läsnäollessa, pyydä se Jyrki paikalle". Kuulin sitten, et hän oli myös kätilö ja mun oma kätilö tulee kohta paikalle :ashamed:

Kolmannen kohdalla osui saliin mennessä opskelija ja sille sit tuli sanottua: "Musta on kiva, et opiskelija on mukana", kun tiesin vuoronvaihdon olevan lähellä. No tässä synnytyksessä oli myös mies kätilö ja mielessäni surin huonoa kohtaloa, mut tää tyyppi olikin aivan mahtava ja vähemmän mukava opiskelija oli matkassa silläkin. Siis muuten se opiskelija oli ihan jees, mutta ne sen kysymykset supistusten aikana oli jotain uskomatonta. Sanoin sille synnyksen jälkeen: "et kyllä susta hyvä tulee ajan kanssa"

Mitä se sitten kyseli?

 

Ai se opiskelija? No, se kyseli mm:
-Suvun perinnöllisistä sairauksista.
-Miksi sä, et vastaa kysymykseen?
-Jos kipu pitää arvioida 1-10 asteikolla, niin kuinka kovaa kipu on? En osannut arvioida, niin jatkokysymys seurasi: Onko kipu yhtä kovaa, jos sulta leikattaisiin jalkaa irti ilman puudutusta?
-Miksi sä itket, sattuuko suhun?

 

ei tää nyt ole erityisen noloa, mutta leikkaussalissa nauratti henkilökuntaa, kun mä puudutteen saatuani kysyin, miksei tätä saa synnytyksessä. Lääkäri vain nauroi, että rouva hyvä, millähän lihaksilla sä silloin synnyttäisit. Mulla oli siis täysin tunto ja liikuntakyky pois rinnasta alaspäin.

 

Perinteisten kiroilujen, avunpyyntöjen ja karjumisen lisäksi nolottaa ilokaasun aiheuttamat höpinät. Ekan synnytys kesti vuorokauden ja ehdin höpistä ilokaasussa aika levottomia. Mutta kakkosesta ehdin olla sairaalassa vain tunnin ja ne ilokaasuturinat oli aivan omituisia. Kaikki äänet tuli pään sisällä luupilla ja muut eivät eläneet mun kanssa samaa aikaa. Kuvittelin, että mies ja kätilö elivät noin 10 sekuntia myöhäisempää aikaa. Aina, kun puhuin, odotin, että mies kuulee sen 10 sekuntia myöhemmin. Puheeni olivat varmasti kuin kunnon narkilla. Sellainen oli olokin. Toki selitin tämän aikamuutoksen muillekin. Varmasti ymmärsivät selityksen Itse välillä hermostuin, kun tuntui ettei mua ymmärretty.

 

Avautumisvaiheessa käytin jonkinaikaa ilokaasua ja sitten sain epiduraalin. Naurahdin kätilölle synnytyksen jälkeen, että "oliko se oikeesti noin helppoa!?" kun epiduraali poisti ihan kaikki kivut (sit ku puudutukset loppu en päässy enää edes kylkeä kääntämään liitoskivuiltani..) Ilokaasu oli hauskaa, naureskelin miehelle, että "vedin ekat kännit synnytyssalissa raskauden "jälkeen"" yms. Sit kun alkoi ponnistuttaa valitin miehelle, että "apua, en mä uskallakaan synnyttää!"

Mulla kesti ponnistusvaihekin vaan 15min, puskin varmaan kuusi kertaa yhteensä enkä oikein edes väsynyt siitä

 

Meiän naapurisalista kuului kanssa aika karmiva karjunta - en varmana mene ikinä luomusti synnyttämään sen huudon kuultuani Kuulosti kuin siellä olisi mies huutanut ja en oo varma huusiko ne molemmat siellä yhtä kurkkua jossain vaiheessa. Tosi eläimellistä. Kätilö totesi vaan, että "siellä haluttiin synnyttää luomuna" me vaihdettiin miehen kanssa katseita, että "ei ikinä"... Sit se huuto lakkas ja tuli sellasia helpottuneita "ihanaa" huohotuksia perään ^^

 

[QUOTE="vieras";23925455]mie pyysin mieheltäni että hän tappais mut.. itellä ei muistikuvaa, mutta mies kerto jälkeenpäin. On muutenki aika pimennossa koko synnytys ..[/QUOTE]

Sua on varmaan sattunut kovin

 

mä oon laittanu molemmissa synnytyksissä jalat kiinni ja jankannu et mähän en synnytä,nooh,luonto tekee kyllä tehtävänsä ja kätilöt tietty....mulle on lääkäri tullu saliin huutamaan et "nythän synnytät,jalat auki"...ja kätilöt väkisin vääntäny jalat auki kunnes oon luovuttanu.mut nyt puhutaan niinkin lyhyeist ajoist että kun oon sairaalaan saapunu ni vauvat ollu kainalossa 15min myöhemmin.katotaan sit 6viikon päästä miten tää kolonen syntyy...

 

[QUOTE="Vieras";23925848]Synnytyksestä ei voi tehdä täysin kivutonta, sillä muutoin kärsisi vauvakin. Niin voimakkaita lääkkeitä ei voi äidille antaa.[/QUOTE]

Minun vauvani ei kärsinyt vaikken avautuessa viimeiseen muutamaan tuntiin saati ponnistusvaiheessa ollut enää yhtään kipeä (paineen tunne ponnistaessa toki)

Tosin ne ekat n. 6h minkä olin ilman kivunlievitystä avautuessa oli epämukavia, mutta ei se kipu ollut yhtään niin paha kuin mitä olin synnytyskertomuksien perusteella kuvitellut..

 

mä oikeastaan itkin vaan kovimpien suppareiden aikanaponnistusta en tuntenut kun sain epiduraalin,ainoastaan hartioiden tullessa vihlas:Omä oon aika kova kiroilemaan mutta silti ei yhtään kirosanaa tullut synnärillä

 

En mä nolona sitä pidä, mutta ainoa huutamani asia synnytyssalissa liittyi siihen, kun kätilö käski lopettamaan ponnistamisen, kun lapsen pää tuli ulos. Karjuin, että "ei oo jarruja!" ja tuuppasin tenavan samalla ponnistuksella vyötäröä myöten ulos. Oikeasti, olisihan ne jarrut olleet, mutta mä halusin vauvan pihalle heti enkä vasta seuraavilla supistuksilla.

 

Mä en nyt oo mitään silleen huudellu, mut yli 12 tunnin avautusvaiheen jälkeen huusin ja itkin että mä en enää jaksa (ja siinä oli vasta 7cm auki) joten tippa otettiin pois ja pari tuntia siitä mentiin kiireelliseen sektioon.