G: Minkä ikäisenä SINUT on viety lapsena hoitoon?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tytsi-89
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Täältä saa joskus sellaisen kuvan, että ne päiväkodit olisivat jotain ihan kauheita paikkoja :whistle:. Olen itse ollut tarhassa, niin hoidossa kuin töissäkin eikä mulla ole niistä pahaa sanottavaa :).
 
Mut tuupattuuin julmasti hoitoon joskus 2-4kk ikäsenä (en muista tarkasti enkä viitti äitiä tän takia herättää). Äitee ruokatunnilla/kahvitunnilla pumppas maitoa mulle seuraavaks päiväks mukaan hoitoon ja hoitopaikka oli yksityisellä pph:lla.

Mun hoitajani oli aivan mahtava täti. Hällä oli hoidossa mun lisäksi siskoni, omia lapsenlapsia ja jokunen naapurin tenava. En pysty muistamaan yhtäkään negatiivista asiaa siitä hoitopaikasta ja hoitotädistä tuli mulle "mummo" ja käydään edelleen 20 vuoden jälkeen kylässä kun sinne päin Suomea satutaan =) En olisi parempaan paikkaan voinut päästä ja tavallaan olen hyvinkin onnellinen, että äitini on lähtenyt töihin minun ollessa noin pieni ja olen mennyt hoitoon. Ilman sitä minulla ei koskaan olisi ollut tuota ylimäärästä mummoa (ja ukkia) elämässäni :heart:
 
En tiedä, varmaan alta vuoden ikäsenä vietiin mummolle hoitoon, kun vanhemmat oli tehtaassa molemmat töissä. Tarhaan menin vasta esikouluun. Pikkusiskoni alotti tarhassa vuoden iässä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tytsi-89:
Täältä saa joskus sellaisen kuvan, että ne päiväkodit olisivat jotain ihan kauheita paikkoja :whistle:. Olen itse ollut tarhassa, niin hoidossa kuin töissäkin eikä mulla ole niistä pahaa sanottavaa :).

Mä ihan oikeasti pelkäsin lapsena, että joutuisin sinne, kun siellä oli (ja ihan oikeasti oli siihen aikaan) pakko nukkua päikkärit ja pakko syödä lautanen tyhjäksi.

Mä olisin varmasti seonnut sen syömisen kohdalla. :|
Mummonkin tuputus oli tuskaa joskus.

 
Alkuperäinen kirjoittaja tytsi-89:
Ei mun mielestä voi sanoa, että se on aina paras vaihtoehto =). Esim. joillekin erityislapsille suositellaankin päiväkotia :). Päiväkodissa on hyvätkin puolensa: oppii toimimaan ryhmässä, odottamaan vuoroaan jne.jne. Voihan noita muutenkin oppia, mutta kuitenkin :).
Paras vaihtoehto on aina yksilöllinen. Mun erityislapselleni kotihoito oli parempi, koska kotona lapsi sai enemmän mahdollisuuksia opetella tulemaan toimeen erikoisuutensa kanssa kuin suuressa päiväkotiryhmässä. Myös tulevaisuuden kannalta tärkeitä virikkeitä oli kotona enemmän kuin päiväkodissa.

 
Äiti oli pph, joten hoiti mua ja pikkuveljeä kotona siihen asti et pikkuveli meni esikouluun.
En siis oo ollu päivääkään muualla hoidossa.

Isoveli oli 6kk, silloin äitiysloma loppui tuolloin. Äitikin oli kuulemma onnekas kun sai olla "noin kauan" kotona.

Eskaris tietty olin sen 4 tuntia päivässä. Pienempänä kävin kerhossa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tytsi-89:
Musta toi 3v on sitäpaitsi tosi kaavamainen rajanveto :whistle:.

Kaavamaisesta en tiijä, mutta siinä vaiheessa lapset suunnilleen kiinnostuu yhteisistä leikeistä muiden lasten kanssa. Pienemmätkin kyllä leikkii "yhes koos", mutta omiaan.

Hoitoon menin kai joskus 9kk iässä. Ommaani hoidan kotosalla niin kauan, kun tunnen tarpeelliseksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kangasajuruoho:
Mä ihan oikeasti pelkäsin lapsena, että joutuisin sinne, kun siellä oli (ja ihan oikeasti oli siihen aikaan) pakko nukkua päikkärit ja pakko syödä lautanen tyhjäksi.

Mä olisin varmasti seonnut sen syömisen kohdalla. :|
Mummonkin tuputus oli tuskaa joskus.
Mä en ollut 6-vuotiaaksi mennessä tottunut julkikusemiseen ja mulle oli järkytys, ettei lastentarhassa ollut vessassa ovia. Sinne vaan pissalle, kun pojat tirskui vieressä. Syöminen oli kanssa kamalaa, sattui olemaan suklaamannapuuroa ( olin lapsena suklaalle allerginen ja siihen maailman aikaan ei mitään allergiaruokia laitoksissa tehty ) ja kun nielu alkoi turvota ja aloin itkemään, keittiön täti...mikä lie emäntä oli... läimäsi mua kumihanskalla poskeen ja karjaisi, että SYÖ. Onneksi äitini oli ymmärtäväinen eikä mun tarvinnut mennä toiste.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Juures Suikale:
Alkuperäinen kirjoittaja tytsi-89:
Musta toi 3v on sitäpaitsi tosi kaavamainen rajanveto :whistle:.

Kaavamaisesta en tiijä, mutta siinä vaiheessa lapset suunnilleen kiinnostuu yhteisistä leikeistä muiden lasten kanssa. Pienemmätkin kyllä leikkii "yhes koos", mutta omiaan.

Hoitoon menin kai joskus 9kk iässä. Ommaani hoidan kotosalla niin kauan, kun tunnen tarpeelliseksi.

Niin, mutta sekin on hyvin yksilöllinen juttu, lapset ovat niin erilaisia ja kehittyvät omassa tahdissaan :). Useimmat taitavat sen vuoksi vetää sen rajan kolmeen vuoteen, että vain siihen asti saa kotihoidontukea. Luulisin, että esim. minä olisin jo ollut paljon ennen 3v ikää kiinnostunut muiden kanssa leikkimisestä..opin kuitenkin niin varhain puhumaankin ym.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja kangasajuruoho:
Mä ihan oikeasti pelkäsin lapsena, että joutuisin sinne, kun siellä oli (ja ihan oikeasti oli siihen aikaan) pakko nukkua päikkärit ja pakko syödä lautanen tyhjäksi.

Mä olisin varmasti seonnut sen syömisen kohdalla. :|
Mummonkin tuputus oli tuskaa joskus.
Mä en ollut 6-vuotiaaksi mennessä tottunut julkikusemiseen ja mulle oli järkytys, ettei lastentarhassa ollut vessassa ovia. Sinne vaan pissalle, kun pojat tirskui vieressä. Syöminen oli kanssa kamalaa, sattui olemaan suklaamannapuuroa ( olin lapsena suklaalle allerginen ja siihen maailman aikaan ei mitään allergiaruokia laitoksissa tehty ) ja kun nielu alkoi turvota ja aloin itkemään, keittiön täti...mikä lie emäntä oli... läimäsi mua kumihanskalla poskeen ja karjaisi, että SYÖ. Onneksi äitini oli ymmärtäväinen eikä mun tarvinnut mennä toiste.


No hyi hitto, ensinnäkin, julkikuseminen :| , toisekseen suklaamannapuuro (vaikken allerginen olekaan) :x , ja täti kumihanskaineen olisi sietänyt saada turpiinsa. |O
 
Alkuperäinen kirjoittaja kangasajuruoho:
No hyi hitto, ensinnäkin, julkikuseminen :| , toisekseen suklaamannapuuro (vaikken allerginen olekaan) :x , ja täti kumihanskaineen olisi sietänyt saada turpiinsa. |O
Kansakoulussa opettaja antoi tukkapöllyä, kun oksensin kalakeitossa lilluneen kalansilmän.

 
Alkuperäinen kirjoittaja tytsi-89:
Kun täällä aina jaksetaan kinata siitä, miten alle 3v lapsen paikka on kotona ja, että lapsi saisi siitä jotakin traumoja, jos ei ole ollut kotona kolmivuotiaaksi niin moniko on todellisuudessa kokenut lapsuutensa sen vuoksi jotenkin traumaattiseksi?

Ei siitä varmaankaan traumoja saa, mutta ihan asiantuntijoiden tutkimusten mukaan oikeanlaisen kiintymyssuhteen kehittyminen voi vaarantua. Oletkohan koskaan tällä palstalla törmännyt referaattiini joulukuun 2001 Gloria-lehdestä? Liitän sen tähän, koska se kuitenkin liittyy aiheeseen. Lisäksi voisin muistutella sua lukion psykan tunneilla opituista kiintymyssuhteen muodostumisesta.

Tässä se referaatti:

Äitiys on merkittävä yhteiskunnallinen tehtävä.

Lastenpsykiatrian erikoislääkäri Anna Tuliharju on mm. tuota mieltä vuoden 2001 joulukuun Gloriassa.

Tuliharjun mielestä tärkeämpää on myös huolehtia alle yksi- ja kaksivuotiaista, jotka viedään kymmeneksi tunniksi päiväkotiin kuin koululaisista, jotka viettävät iltapäiviään yksin. Hän toteaa, että kahdeksanvuotiaalla on paljon paremmat valmiudet olla iltapäivä yksin kotona kuin vuoden ikäisellä totaalisesti uudessa maailmassa, missä aikuiset ja lapsiryhmät vaihtuvat.

Haastattelussa Tuliharju sanoo myös, että suurin osa äideistä nauttii pienen vauvan hoitamisesta, jaksaa herätä yöllä ja antaa jakamattoman huomionsa. On palkitsevaa olla täydellisen tarvittu, välttämätön. Mutta kun lapsukainen kasvaa ja ryhtyy tekemään asioita "itse", ei olekaan yhtä helppoa jaksaa olla hänessä kiinni kaiken aikaa. Kuitenkin lapsi tarvitsee äitiään yhtä paljon kuin ennenkin, vain eri tavalla. Monet nuoret äidit ovat ristiriitatilanteessa - pyydetään, jopa vaaditaan tulemaan töihin eivätkä he ehkä omasta mielestään saa toista tilaisuutta, jos nyt kieltäytyy. Tuliharjun mukaan asia, mistä varmasti putoaa pois töihin mennessä, on oman lapsen kehitys.

Nykyisin Tuliharjun mukaan lapsen paras on hukassa, ja sitähän useimmat vanhemmat lapselleen haluavat. Hänen mukaansa vanhemmat uskovat liian vähän omaan arvoonsa. Mikä tahansa muu asia tuntuu olevan tärkeämpää omalle lapselle: virikkeet, kaverit, ryhmä, harrastukset. Kuitenkin lapsi kehittyy lapsen ja vanhemman välisessä suhteessa. Ensimmäisellä, toisella ja kolmannella ikävuodella syntyy perusta itsetunnolle, arvoille ja vastuun kantamiselle. Pienen lapsen kehitys on riippuvainen lähimmästä ihmissuhteesta, jossa hän elää. Alle kolmivuotiaana lapselle päivittäinen ero ensisijaisesta hoitajasta on aina stressi. Sitä kautta se on riski kehitykselle.

Toki Tuliharjukin ymmärtää, että kaikilla vanhemmilla ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia hoitaa lapsiaan kotona kolmivuotiaaksi. Sen vuoksi hän on ollut mukana Auta lasta kasvamaan -hankkeessa, jossa tärkeimpinä pointteina on omahoitaja päiväkodissa, vanhempien pitäminen mielessä päiväkodissa esim. kuvia katselemalla, ikävän yllättäessä huomiota ei yritetä kääntää muualle, vaan lasta lohdutetaan.

Ikävä tunteena on tärkeä, sillä jos vanhemmat ajattelevat, että päivähoito on hyvä aloittaa aikaisin, kun lapsi ei vielä osaa ikävöidä. Jos lapsi ei vielä osaa ikävöidä, hänellä on kiintymyssuhteen kasvaminen vielä kesken. Ja kesken se voi jäädä, jos tätä asiaa ei ymmärretä.

Hän puhuu artikkelissa myös syyllisyydestä ja syyllistymisestä, josta tälläkin palstalla aika ajoin keskustellaan. Hän sanoo, että joka ikinen tekee virheitä. Semmoista äitiä tai isää ei ole, joka ei tekisi.
Hän muistuttaa tunnetusta termistä riittävän hyvä vanhemmuus, joka tarkoittaa sitä, että elämässä on enemmän rakkautta kuin vaikeuksia. Tiedetään myös, että yksi kehityksen edellytyksistä on se, että ei ole täydellistä. Jos lapsillamme olisi täydellinen palvelu, ei yksikään heistä kehittyisi. Täytyy olla myös jotain, mitä puuttuu Tuliharju toteaa. Ei lapsia pidä pitää pumpulissa, vaan auttaa vaikeuksien yli.
Hyvä vanhemmuus edellyttää kykyä myös syyllisyydentunteen kestämiseen. Jokainen kokee sitä joskus. Jos se kielletään, kipeät asiat eivät korjaannu. Sanotaan, että vanhempia ei saa syyllistää, mutta syyllistäminen on Anna Tuliharjun mukaan jo käsitteenä mahdoton. Syyllisyys on terveessä ihmisessä valmiina oleva tunne, sitä ei voi ulkopuolelta toiseen istuttaa. Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen on sanonut, että ihminen ilman syyllisyydentunnetta on psykopaatti. Ja joku toinen on sanonut, että syyllisyys on rakkauden vartija. Terveen syyllisyydentunteen kestäminen on lapsen etu, silläkin voi tehdä lapselleen vahinkoa, että jää syyllisyyteen kiinni ja ajattelee, että mitään ei ole enää tehtävissä.

Tärkeää on myös eriytyminen aikanaan, joka on elämänkaaren keskeinen ja kipeä asia. Se on yhtä vaikeaa äidille kuin itseään haltuun ottavalle lapselle. Ja silti se on välttämättömyys. Mutta ei voi eriytyä, jos ei ole mistä eriytyä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tytsi-89:
Alkuperäinen kirjoittaja Juures Suikale:
Alkuperäinen kirjoittaja tytsi-89:
Musta toi 3v on sitäpaitsi tosi kaavamainen rajanveto :whistle:.

Kaavamaisesta en tiijä, mutta siinä vaiheessa lapset suunnilleen kiinnostuu yhteisistä leikeistä muiden lasten kanssa. Pienemmätkin kyllä leikkii "yhes koos", mutta omiaan.

Hoitoon menin kai joskus 9kk iässä. Ommaani hoidan kotosalla niin kauan, kun tunnen tarpeelliseksi.

Niin, mutta sekin on hyvin yksilöllinen juttu, lapset ovat niin erilaisia ja kehittyvät omassa tahdissaan :). Useimmat taitavat sen vuoksi vetää sen rajan kolmeen vuoteen, että vain siihen asti saa kotihoidontukea. Luulisin, että esim. minä olisin jo ollut paljon ennen 3v ikää kiinnostunut muiden kanssa leikkimisestä..opin kuitenkin niin varhain puhumaankin ym.

Kyllä mä olen muiden lasten kanssa leikkinyt ja paljon silloin kun olin kotona äidin kanssa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja kangasajuruoho:
No hyi hitto, ensinnäkin, julkikuseminen :| , toisekseen suklaamannapuuro (vaikken allerginen olekaan) :x , ja täti kumihanskaineen olisi sietänyt saada turpiinsa. |O
Kansakoulussa opettaja antoi tukkapöllyä, kun oksensin kalakeitossa lilluneen kalansilmän.


Me hankittiin ala-asteella potkut sille opelle, joka kävi käsiksi...

Mutta tavat taisivat olla hieman erilaiset sinun aikaasi.
:/ Törkeää moinen...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ananaskirsikka:
Olen ollut siinä onnellisessa asemassa, että olen saanut olla kotona äidin ja sisarusten kanssa koko lapsuuteni koulun alkuun asti. Seurakunnan kerhossa kävin muutamana päivänä viikossa.

mä peesailen tätä,kerhossa kävin kanssa.mut ihan kouluun asti oon kotona ollu
 
Alkuperäinen kirjoittaja tytsi-89:
Alkuperäinen kirjoittaja Juures Suikale:
Alkuperäinen kirjoittaja tytsi-89:
Musta toi 3v on sitäpaitsi tosi kaavamainen rajanveto :whistle:.

Kaavamaisesta en tiijä, mutta siinä vaiheessa lapset suunnilleen kiinnostuu yhteisistä leikeistä muiden lasten kanssa. Pienemmätkin kyllä leikkii "yhes koos", mutta omiaan.

Hoitoon menin kai joskus 9kk iässä. Ommaani hoidan kotosalla niin kauan, kun tunnen tarpeelliseksi.

Niin, mutta sekin on hyvin yksilöllinen juttu, lapset ovat niin erilaisia ja kehittyvät omassa tahdissaan :). Useimmat taitavat sen vuoksi vetää sen rajan kolmeen vuoteen, että vain siihen asti saa kotihoidontukea. Luulisin, että esim. minä olisin jo ollut paljon ennen 3v ikää kiinnostunut muiden kanssa leikkimisestä..opin kuitenkin niin varhain puhumaankin ym.

Joo, kaikki on toki yksilöllistä, mutta toi 3v.-raja taitaa perustua aika laajoihin tutkimuksiin. Joskohan kotihoidontukikin loppuu nimenomaan tästä syystä 3-vuotiaana?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ananaskirsikka:
Olen ollut siinä onnellisessa asemassa, että olen saanut olla kotona äidin ja sisarusten kanssa koko lapsuuteni koulun alkuun asti. Seurakunnan kerhossa kävin muutamana päivänä viikossa.


peesailen tätä =)
 

Yhteistyössä