Onpas täällä spekuloitu melkoisesti miehen harrastusten sisältöä, vaikka se ei ollutkaan pointtini. Sen verran voin ihmettelijöille kertoa, että mereltä on saanut kalaa (ainakin haukia) heti jäiden lähdön jälkeen ja nämä viimeiset metsästysreissut ovat olleet kytiksellä olemista. Tarkoituksena vähentää pienpetoja riistansuojelullisista syistä. Tuttavan metsissä kun halutaan säilyttää fasaanikanta runsaana. Harrastuksien laatu ei siis ole ongelma, vaan määrä. Parempi näin, kuin jos mies juoksisi baareissa.
Olen ajatellut, että paljon huonomminkin asiat voisivat olla. Aikoinani seurustelin mm. peliriippuvaisen, sovinistin, täysin uusavuttoman mammanpojan, patologisen valehtelijan, sairaalloisen mustasukkaisen, seksiriippuvaisen, maanis-depressiivisen ja kiihkouskovaisen kanssa. Tällaisia tapauksia (+alkoholiongelmaisia tai väkivaltaisia) en voisi ajatellakaan lasteni isäksi. Näihin verrattuna mieheni puutteet ovat täysin mitättömiä. Saammehan kuitenkin elää nyt henkisesti, taloudellisesti ja fyysisesti turvallisessa kodissa, ja kaikesta valituksestani huolimatta rakastamme toisiamme yhä.
En minä tällaisesta syystä aio eroa hakea. Enpä usko, että aivan täydellistä ihmistä on olemassakaan. Vuosien saatossa ihmiset, elämäntilanteet ja toiselle asetettavat odotukset muuttuvat, joten tuskin tilanne miestä vaihtamalla paranisi. Jos löytäisinkin hyvän isätyypin, niin varmasti tulisi vastaan jotain muuta, joka ei vastaisi toiveitani.
Hyviä neuvoja olette antaneet. Kun ei valittaminen kerran tuota tulosta, niin pitää ottaa konkreettiset toimenpiteet avuksi. Nyt raskausaikana en pysty juuri poistumaan kotoa, paitsi töihin ja imetyskin tulee pitämään minut lieassa jonkin aikaa. Ensi keväänä viimeistään aion alkaa pitämään puoleni menojen suhteen ja käyn vaikka väkisin yhtä paljon kuin mieheni kodin ulkopuolisissa harrastuksissa. Uskon, ettei minulla ole siihen mitään kynnystä, sillä aion olla kotiäitinä seuraavat pari vuotta. Haluan ehdottomasti muutakin elämää. Se on kyllä totta, etten raaski jättää alle 2-vuotiasta lastani viikoksi (isältä se onnistuu hyvin), mutta lyhyempiä reissuja voin hyvin tehdä. Pelkään vain, että lopputulos on se, että kumpikin käy vuorotellen harrastamassa, eikä perheelle jää yhteistä aikaa lainkaan. Toisaalta eipä sitä tunnu nytkään liikenevän ilman painostusta.
Kiitos teille ihanille vastaajille vertaistuesta. Helpottaa kummasti, kun kuulee muidenkin kokemuksista vastaavan tyyppisessä tilanteessa.
Minä olen alusta asti patistanut miestäni hoitoamaan lastaan ja ottamaan mukaan sellaisille reissuille, joissa joutuu itse huolehtimaan lapsesta. Kyläilyjä anopin luokse en huomioi, koska siellä mummo hoitaa kaiken ja mies pääsee taas kuin koira veräjästä. Haluaisin nimenomaan, että isälle ja lapselle rakentuu läheinen suhde. Nyt kun toinen lapsi on tulossa, niin olisi entistä tärkeämpää, että esikoinen voi turvautua yhtä lailla isään kuin äitiinkin. Melkein hirvittää tuleva, sillä nyt lapsi turvautuu aina minuun, jos olen näköpiirissä. Isin kanssa sujuu hyvin vain, jos minä en ole paikalla.
