K
kauris
Vieras
Älä Epeli nostata paineitasi tuollaisen takia. Tolloja on maailma täynnä, ei jokaisesta kannata herpaantua ; )
Niin ja en tarkoittanut, että se Doppler olisi minun mielestä nolo tai huono hankinta. Toivottavasti ette ymmärtäneet niin : (
Minullahan oli se eka keskenmeno juuri sellainen kuin olin kuvitellut keskenmenon olevan. Kipua, joka oli kyllä yllättävän vähäistä, ja vuotoa, joka koveni aina vaan...
Ja toinen olikin sitten ihan huijausta. Sydämensyke nähtiin rv 7 , mutta np-ultrassa rv 13 ei sikiö enää elossa ollutkaan vaan oli kuollut heti sen ultran jälkeen : ( Sen lisäksi, että olin kuvitellut olevani onnellisesti raskaana reilun kuukauden vielä ultran jälkeenkin, jouduin vielä pari päivää odottamaan kaavintaan pääsyä kuollut sikiö kohdussani. Ja vielä yöllä juuri ennen aamuista sairaalaan menoa, piti mennä päivystykseen, kun pieni sitten päättikin tulla pois ihan itse. Hui, kun puistattaan vieläkin se tunne ja kamala kipu...
Meillekin sanottiin toisessa raskaudessa siellä utrassa, jossa sydämensyke näkyi, ettei mikään voi enää mennä pieleen, ja heti sen jälkeenhän se pikkuinen oli kuollut...
Samaa sanoi neuvolassa ollut sijainen ja silloin sikiö oli jo kuolleena sisälläni...
Että kyllä se Doppleri olisi minullekin kelvannut, mutta hölmöyksissäni sitten uskoin ammattilaisia. (kuullostaapa hasulle...)
Vaikka on uudelleen raskaana, niin aina kun ajattelee keskenmenoja, niin meinaa itku tulla. Usein pohdin, että olisikohan vauvat olleet tyttöjä vai poikia ja tumma vai vaalea tukkaisia. Ei varmaan pitäisi miettiä tuollaisia, mutta en voi sille mitään.
Pääseeköhän keskenmenoista koskaan yli?
Ei niitä ainakaan unohda ikinä.
Niin ja en tarkoittanut, että se Doppler olisi minun mielestä nolo tai huono hankinta. Toivottavasti ette ymmärtäneet niin : (
Minullahan oli se eka keskenmeno juuri sellainen kuin olin kuvitellut keskenmenon olevan. Kipua, joka oli kyllä yllättävän vähäistä, ja vuotoa, joka koveni aina vaan...
Ja toinen olikin sitten ihan huijausta. Sydämensyke nähtiin rv 7 , mutta np-ultrassa rv 13 ei sikiö enää elossa ollutkaan vaan oli kuollut heti sen ultran jälkeen : ( Sen lisäksi, että olin kuvitellut olevani onnellisesti raskaana reilun kuukauden vielä ultran jälkeenkin, jouduin vielä pari päivää odottamaan kaavintaan pääsyä kuollut sikiö kohdussani. Ja vielä yöllä juuri ennen aamuista sairaalaan menoa, piti mennä päivystykseen, kun pieni sitten päättikin tulla pois ihan itse. Hui, kun puistattaan vieläkin se tunne ja kamala kipu...
Meillekin sanottiin toisessa raskaudessa siellä utrassa, jossa sydämensyke näkyi, ettei mikään voi enää mennä pieleen, ja heti sen jälkeenhän se pikkuinen oli kuollut...
Samaa sanoi neuvolassa ollut sijainen ja silloin sikiö oli jo kuolleena sisälläni...
Että kyllä se Doppleri olisi minullekin kelvannut, mutta hölmöyksissäni sitten uskoin ammattilaisia. (kuullostaapa hasulle...)
Vaikka on uudelleen raskaana, niin aina kun ajattelee keskenmenoja, niin meinaa itku tulla. Usein pohdin, että olisikohan vauvat olleet tyttöjä vai poikia ja tumma vai vaalea tukkaisia. Ei varmaan pitäisi miettiä tuollaisia, mutta en voi sille mitään.
Pääseeköhän keskenmenoista koskaan yli?
Ei niitä ainakaan unohda ikinä.