R
Rita9
Vieras
Olenko tullut tieni päähä. Suhde ei anna minulle mitään ts. ei ole antanut moneen vuoteen yhtikäs mitään. Meillä on 11 V tyttö. Isä on työlle tärkeä. Itse ole vuodesta toiseen odottanut jotain muutosta, mitä ei todellisuudessa ole tullut. Aikoinaan ennen tytön syntymää, mies oli vielä naimisissa ed.vaimonsa kannsa jonka kanssa hänellä on silloin 16 V tyttö nyt tämä tyttö on jo 29V.
Seksi elämämme kuoli pian tyttömme synnyttyä. Olisin halunnut toisen lapsen heti tyttöni jälkeen, lapseni isä tajusi että olin ottanut kierukan pois. Ja luulisin että yhteiset seksi seikkailut loppuivat siihen, hän ei ilmeisesti halunnutkaan toista lasta. Vaikka aluksi kun tapasimme (tapaamisemme oli rakkautta ensi silmäyksellä) hän halusi myös 'lisää lapisa' kun hänelle tunnustin heti alkuun haluavani lapsia.
Nyt elämämme on jatkunut lähes 13 Vuotta! Elämme eri maissa, häenllä on työ eri maassa ja minulla täällä. Käytännöllisesti olen kasvattanut tyttöni yksinhuoltajana. Hyvin hän on myös meistä huolta pitänyt.
Ei ole viinaan menenvä. On sen sijaan tietokone triikki ja elokuvaihminen. Kun hän tulee kotiin, avaa tietokoneen tai istuu myöhään tuojottamassa tv:tä. Minä en tunnu hänelle merkitsevän yhtikäs mitään.
Tyttömme joka on 11V nukkuu minun kanssani samassa makuuhuoneesa kuitenkin onmassa sängyssään. Lapseni isä (emme ole naimisissa) tulee nykyään silloin harvoin kun on kotona myös myöhään viereeni nukkumaan, mutta meillä ei ole minkäänlaisia muhinointeja ollu yli 9 Vuoteen!!
Olen hänent heittänyt jo moneen kertaan ulos! Olen ottanut sormukset pois (muisto sormukset jotka olen häneltä saanut) En ole kihloissa enkä naimisissa hänen kanssaan!
Mitä teen , mua raivostuttaa tämä suhde! Itkettää ja kiukuttaa tämä suhde ei anna minulle yhtään mitään. Tyttö on ainoa jonka vuokai jotenkunten olen jaksanut. Ja onhan mulla täällä työpaikkakin ...