Esikoista yrittämään-pinosta plussanneet keväällä ja kesällä 2011

Liisakaisan kuulumisia täällä jännäilen! Mahdatkohan olla jo tositoimissa? Hui, oikein ottaa vatsan pohjasta kun jänskättää!

Meillä on tänään ollut isojen ja kurjien päätösten päivä.. Meillä on siis kaksi koiraa joista toinen on ollut meillä about vuoden, semmoinen venäjän kulkukoira. Tämä kujakoira ei sitten ole millään sitkeästä opettamisesta huolimatta tottunut olemaan yksin kotona, ja me ei olla koko koiran omistus aika oltu oikein poissa kotoa. Töissä ja koulussa tietty pakko käydä ja sitten kipin kapin kotiin. Edellisessä asunnossa naapurit jo kypsyi ton mölinään, ja nyt muuton jälkeen se on hermostunut jo asunnon vaihdoksesta, ja pari kertaa ollaan täällä uudessa jätetty se yksin kotiin ja naapurit on jo valittaneet :( Ja ollaan nyt aika puun ja kuoren välissä kun ei haluta eikä voida naapureita pakottaa jaksamaan haukkumista, ja koira ei opi jos se ei ole joskus yksin. Mulla alkaa taas syksyllä työt ja sitten tulevaisuudessa haluan päästä päivisin vauvan kanssa kotoa ulkoilemaan jne, ja koiran pitäisi pärjätä yksin. Eli me nyt päätettiin se hankalin päätös, eli vien sen huomenna viimeiselle eläinlääkäri reissulle. Mies on töissä niin mä käyn sen yksin viemään, on varmaan sikälikin parempi että mä olen nähnyt kuolleita lemmikkejä ennenkin ja tiedän mitä odottaa, mies ottaa tommoiset vähän herkemmin. Vaan eipä tämä helppoa ole. Perhana mikä pattitilanne.

Surullinen Susimieli ja Pieni 18+3
 
Käytiin synnärillä näytillä. 8 tuntia supistelua oli saanut aikaiseksi vain sen verran, että kohdunsuu oli 1,5 cm auki ja kanava hävinnyt. Nyt lepäämään, ja meen mieluummin kotiin kuin osastolle. Palaan sitten kun supistukset tihenevät. Tärkeää itselle oli kuulla ja nähdä vauvan sydänäänet, kun liikkeet ovat olleet vaisuja koko illan. Ei siis turha reissu, tietääpä mikä on tilanne.
 
Liisakaisa miten siellä sujuu? Toivottavasti sait lepäiltyä ja kerättyä voimia kotona.
Voi pikkuinen Myyrä, kohta saatte hänet syliin!

omanapa mulla on nyt pari päivää ollut jännää kipua alavatsalla molemmin puolin ja etenkin oikealla, sellaista kiristävää, kipu ei ole kovin voimakasta, enoten tossa häiritsee kun en tiedä mitä se on. Ei se mitää harjoitussupistelua kai ole, mutta mitä sitten. Maanantaina on neuvola niin pitää kysyä. Mies epäili sen johtuvan siitä että masu kasvaa nyt nopsaan, on selvästi pullahtanut esille. Onko muilla ollut tän tapasta? Niin ja kohdunkannattimien löystymistä tää ei oo, se sattuu ihan erilailla!

Susimieli ja Pieni 18+4
 
Liisakaisa : Tsemppiä, kohta on nyytti kainalossa !!! =)

Susimieli: Voimia koiran menetykseen :'( oli varmasti vaikea päätös:hug: Erittäin eläinrakkaana ihmisenä ymmärrän varsin hyvin. Mun siskollakin on venäjältä otettu katukoira ( aivan ihana pakkaus! ).

Sassy ja Santeri 35+5
 
Koiran viimeiseltä reissulta kotiuduttu, olo on hirveä, ja kauhulla odotan iltapäivää kun ukko tulee kotiin, en kestä katsoa kun se on niin murheissaan. Tiedän kyllä että tehtiin oikea päätös ja että olo tästä helpottaa, mutta juuri nyt voisin vetää itseni vessan pöntöstä. Meidän jäljelle jäänyt koirakin katselee mua vähän sillä ilmeellä että on samaa mieltä, se on vähän kummissaan kun kaveri jäi tolle reissulle.

Jotain pikkuisen positiivistakin tälle päivälle, huutonetistä ostamani neljä imsevimsen sisävaippaa ja kaksi vaippakuorta tulivat postissa! Aika ihanan pikkuisia, hämmästyin vain kun sisävaipoissa ei ollut mitään sulkumekanismia, miten niiden pitäisi pysyä paketissa? Riittääkö pelkkä kuori pitämään sen paikallaan.. Opeteltavaa riittää kestovaippojen saralla :D
Meille tulee nyt alkuun lisäksi ne meidän oman ÄP:n vaipat ja sit saan kaverilta kahden äitiyspakkauksen (2010) vaipat, eli ihan hyvä strattipaketti taitaa tulla, isompia ostellaan sit kun näkee millaiset tuntuu hyviltä, ja vaipatettava kasvaa.

Katselin neuvolan vihkosesta mitä mahassa näillä viikoilla tapahtuu, Pieni on jo 20cm pitkä! Hui! Mitenköhän kippuralla se on kun tuntuu ettei tonne millään ketään niin isoa mahdu. Sitten katsoin mitalla paljonko on 50cm.. APUA! Miten sellainen mötkö mahtuu mun mahaan? Näytti niiiiiiin isolta. Ja hassuinta siinä on se että sitten kun se syntyy niin se tuntuu niin pikkuriikkisen pieneltä.
Ihmeellinen juttu tämä masuhautomo.

Susimieli ja Pieni 18+4
 
Ai niin, piti mun muutakin kirjoittaa.

En ole mielestäni parina päivä tuntenut Pienen liikkeitä kovin selvästi ja alkoi jo vähän hermostuttamaan. Tänään kävin aamupalan jälkeen pitkäkseni sänkyyn ja ajattelin että nyt kuulostelen niin kauan että tunnen sen varmasti kunnolla!
Ja siellähän se potki, naputteli mun navan viereen monen monta kertaa ja kun laskin käden siihen päälle niin potkut tuntuivat sormissa! Ja monta potkua eikä vaan yhtä!
Hymy korvissa soitin miehelle kesken sen työpäivän ja kerroin ja laitoin mun porukoillekkin viestin (sitten vasta tajusin että kello on puoli seitsemän aamulla ja äiti oli vielä nukkumassa.. ).
Meidän viikonloppu meneekin siinä että koitetaan saada ukollekkin näppituntumaan tulokkaasta! Se on jo ootellut malttamattomana että tuntisi liikeet ulos päin!

Liikeet on jotenkin muuttuneet aiemmasta, ehkä siksi en ole tajunnut niitä kunnolla. Lapsella on kai vähemmän tilaa ja se on vahvistunut kovasti, liikkeet on enempi sellaisia tökkäyksiä jotka saa kohdun seinän pullistumaan ulos, kun ennen se vain hipaisi kohdun sisäseinää.

Susimieli 18+5
 
Liisakaisalle suuren suuret onnittelut pikkuisesta!!! :heart:

Perästä tullaan, vaikkakin "muutama" viikko tässä pitää odotella. :D Tein eilen varmistustestin digillä ja sieltä napsahti 3+ todella nopeasti :heart: Soitin neuvolaan ja elokuussa (9+1) on ensimmäinen sekä neuvola- että lääkärikäynti. Oma neuvolatäti on silloin vielä lomalla, mutta tuuraaja paikkailee tämän ensimmäisen kerran. Jään tästä pariksi viikoksi nettipimentoon, joten palataan asiaan taas elokuussa! Ihania kesäpäiviä kaikille!

Kirskis 5+1
 
  • Tykkää
Reactions: Leeniliini
Onnea Liisakaisa, ihanaa! :heart: Mä tiesin, että se limatulppa enteili tätä ;)

Ja onnea myös Kirskis digiplussasta :)

Meille tuli eilen postin lappu äitiyspakkauksesta ja tänään mies hakee sen niin pääsee illalla ihastelemaan :)
 
Onpas kaikilla nyt jänniä hetkiä ja mukavaa odotettavaa :)

eltsu sä kun olet tuorein ÄP:n saaja nyt niin koska te anoitte sitä? Milloin sitä voi anoa ja kauan menee että sen sit saa? ...Nimimerkillä kärsimätön odottaja :ashamed:

Kirskis: Ei mene sullakaan kauaa ekaan neuvolaan, hitsit kun muistan kuinka juhlavalta tuntui miehen kanssa odottaa siellä neuvolan aulassa ekaa kertaa.
 
Onnitelut Liisakaisalle ja muulle perheelle!! :flower:

Nyt omaa napaa...
Käytiin tänään ultrassa ja kaikki oli hyvin. :) Niskaturvotusta oli se 1 mm ja kaikki osat löyty mitä pitikin. Päästä peppuun mittaa oli 5,6cm ja vastas viikkoja 12+1 eli 3 päivää enemmän kun mitä varhaisultrassa laskettiin. Oli kyllä omituista katsella kun tyyppi siellä heitteli kuperkeikkaa ja viskoi käsiään yms. eikä itse tunne mitään :heart: Pahoittelen skannerin puuttumista niin en saa ultrakuvaa koneelle.

-Namppis ja tirppana 12+1

ps. jos joku haluaa korjata listaan niin la on nyt 26.1.
 
Liisakaisa: Isot onnittelut pienestä tyttösestä! :heart: Hyviä vointeja teille! Varmasti ihana tunne, kun vihdoin näkee sen oman pienen lapsen siinä. Sitä varmaan voisi tuijotella vaikka kuinka kauan. On se niin ihana asia varmasti.

LeenaT: Onnea myös sinulle! :flower: Olet päässyt tänne mahaa kasvattelemaan =) Luin ilouutisesta jo aiemmin mutta on jäänyt onnittelematta, kun olen vältellyt palstaa.

Onnea teille muillekin!
 
Susimieli: Äitiyspakkausta varten tarvii Kelalle sen raskaustodistuksen, jonka saa neuvolakäynnillä, kun on 154 raskauspäivää (22 rv) täynnä. Helpointa oli musta tehdä se hakemus Kelan nettisivuilla ja pistää sitte todistus postissa menemään. Ja sitten meni about 2 viikkoa niin paketti tuli. Hain samalla kerralla netissä äitiyspäivärahat ym.
Vielä en oo ehtinyt perehtyä laatikon sisältöön :)

NiQ on ollut ainakin vielä viime yönä yhtenä kappaleena :)
Jeeni: Harmi kun ette saaneet vakuutusta :( No haette sitten myöhemmin, toivottavasti ei tuu tarvetta koko vakuutuksen käyttöön :)
Namppis88: Onnittelut ultrauutisista :)
Ja LeenaT:lle poksumisista :)
Ja mitäs vielä..hyvää viikonloppua kaikille!

Eltsu ja pena 27+3
 
Kiitos te kaikki ihanat:) Luen teidän kuuumiset tarkemmin sitten kotona. Kännykällä vaikea kirjoittaa.

Ninni (olkoon hänen nimensä ainakin nyt, ei tiedetä vielä) voi hyvin. Imee pitkään rinnalla, muttei vielä saa sieltä juuri mitään, joten nukkuu paremmin kun saa myös lisämaitoa vähän. Jospa se omakin maito nousee. Itse yritän levätä ja toipua. Hetki hetkeltä parempi olo kuitenkin:)

Liisakaisa ja Ninni kohta 2 vrk
 
  • Tykkää
Reactions: Namppis88

Yhteistyössä