*Esikoista yrittämään 2013!*

Eniten mua ärsyttää, kun tämä eräs ihminen kuuluttaa koko luokan kuullen näitä sen raskausoireita ja kaikkee mahdollista siihen liittyvää. En ainakaan usko olevani yhtä huomionhakuinen, toivottavasti sellaista aivopierua ei koskaan tule mahdollisen raskauden aikana, että alkaisin olemaan sellainen... Onneksi on Kaksplussan keskustelut, joissa voi huoletta kasvottomasti jutella kaikesta mieltä painavasta muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Tämä on monelle varmasti korvaamaton henkireikä!
Mutta tällä hetkellä en pysty ajattelemaan raskausasioita, vaan tulevaa tutkimusta, jonka jälkeen voi olla hiukkasen viisaampi, mikä mua vaivaa... Pelottaa :(
 
Viimeksi muokattu:
Mary Ann Mitä varten olet menossa tutkimuksiin? Pitkittyneen vuodon takiako? En ole ihan vielä perillä koko ketjun tapahtumista sori :ashamed: Tsemppiä kuitenkin ja toivottavasti syy selviää heti!

Itsellä oli pitkittynyttä vuotoa koko viime vuosi mutta se kyllä loppui kuin seinään kun kierukka otettiin pois. Jostain tulehduksen mahdollisuudesta gyne silloin puhui ja sanoi että yleensä hoituu pienellä ab-kuurilla. Itsellä onneks loppui ilman lääkitystä :)

Tänne ei oikein mitään uutta. Alkukierron kuluttamista ja ovistestailun alun venaamista. Välillä katselen kotona ympärilleni ja mietin, että minnehän se lapsi edes mahtuisi täällä. No ensimmäiset 9kk on onneksi varmasti tilaa ja senkin jälkeen kait vauva-aika menee vielä jossain kattoon ripustettavassa sängyssä :D Meillä ei todellakaan mahdu makuuhuoneeseen mitään vauvasänkyä nimittäin...
 
*Stiinalle halituksia! On se niin murskaavan surkeeta aina tuo menkkojen aloitus...

Tuosta lapsettomuudesta vielä ajatuksena, että kyllähän sitä itsekin ajattelee sinällään olevansa lapseton, kun ei lapsia kertakaikkiaan vielä ole.. ei yritetä kakkosta tai kolmosta..tuossa yrityksen alussa tuli itselle ainakin järkytys siitä, ettei raskautunutkaan, vaikka ystävillä ja sukulaisilla oli ihan toisenlaisia kokemuksia. Vaikka ymmärränkin hyvin, että asia on ihan eri mittasuhteissa kun yritystä on takana jo esim vuosi ja joutuu harkitsemaan uusia hoitoja ja kaikkea muutakin ei niin kivaa. Voimia teille kaikille "pitkänmatkalaisille"! Toivotaan meille kaikille vahvasti plussaista uutta vuotta!

Omaa napaa: kaivoin perjantaina digin tuolta kaapin perältä pölyyntymästä, kun testipatteristo oli muuten aivan tyhjä :O Ei raskaana, se julisti, kahdella kielellä, samperi... :) tulipahan testattua. Eilen taas ovistestiin tuli todella voimakkaat viivat, eli kyllä se joulun outo täti taisi olla ihan vaan etuajassa olleet superniukat menkat. Eilen siis kp 14, ennen ovis on ollut kp 17 tienoilla, kierto pyörii 25-29 välillä.
 
Eniten mua ärsyttää, kun tämä eräs ihminen kuuluttaa koko luokan kuullen näitä sen raskausoireita ja kaikkee mahdollista siihen liittyvää. En ainakaan usko olevani yhtä huomionhakuinen, toivottavasti sellaista aivopierua ei koskaan tule mahdollisen raskauden aikana, että alkaisin olemaan sellainen...
Joo ja näitä ihmisiähän riittää. Omassa ryhmässänihän oli nainen, joka tuli raskaaksi kuukauden sisällä alettuaan tapailemaan nykyistä poikaystäväänsä. Itse tiedän tuon ryhmäläisen alkuvaiheen panikoinnin ja kertomukset siitä, että kyseessä on ilmiselvä vahinko. Koulussa sitten antoi kaikkien ymmärtää miten "suunniteltu" lapsi onkaan kyseessä, vaikka asia oli alussa ihan toisinpäin :x Ja mistään muusta ei voida hänen seurassaan keskustella kuin hänen raskaudestaan ja parisuhteestaan...

Nyt internetin valtakautena myös nuo sosiaaliset mediat täyttyy näistä vauvajutuista. Olen kyllä vilpittömän onnellinen jokaisesta lapsesta, mutta välillä sitä raskausjuttua tulee niin joka tuubasta, ettei sitä vaan jaksa enää kuunnella. Varsinkin, jos facebookissa raskaudesta tehdään kunnon numero ja näiden raskaana olevien esikoista odottavien jokaikinen tilapäivitys liittyy jollain tavalla raskauteen. Eikö raskaana olevat osaa enää mistään muusta keskustella vaan se vauvan odotus täytyy vetää jokaiseen asiaan? Parin kaverin jutut on menneet jo niin yli, että on täytynyt piilottaa heidät etusivulta - kamalaa, mutta ei voi mitään :(

Kyllähän se on varmasti ihan ainutlaatuista aikaa elämässä, mutta toivottavasti omasta itsestä ei koskaan tule niin huomiohakuista...

ON... Täällä ei mitään ihmeempää. Ovista en bongannut tässä kierrossa ollenkaan, joten mitään odotuksia ei ole. Kummallisien menkkojen takia en oikein tiedä mistä alkaisi kp:iä laskemaan, nyt on ehkä menossa kp21/28.
 
miss_piggy
kp34, vissiin dpo 8. En oo ny testaillu ku oottelen postista lisää testejä. Parina viime päivänä on maha ollu vähän kovalla, nyt on mahassa semmonen "kupliva" tunne, lieneekö sitte menkat tulossa tai sitte tää on jotain muuta... En kyllä haluais että tarttis enää pyöräyttää käyntiin tuota yk 9:ää, on tässä jo yritetty tarpeeks.
 
Here we go again..!! kp 9 menossa ja rintoja (nännipihoja/nännejä) alkoi pistelemään ihan hulluna ja tää on ihan ihme tunne... :D Aattelin tehdä huomenna viimeisen pregcheckin... Vaik ei pitäis kyl olla mahdollista varmaankaan mikään raskaus mut tehdään nyt mielenkiinnon vuoksi. Voihan tää tietty olla jotain hormonien heittelyäkin.
 
Onko kellään kokemusta Pregcheckin liuskatesteistä? Olin nimittäin näkeväni vahvan plussan siinä, mutta kun nyt äsken tein apteekin oman testin, tuli taas vahva nega. Ehkä mä en vain osannu lukee sitä Pregcheckiä oikein mut vähän kismittää toi nyt kuitenkin!
 
Minä ainakin ymmärsin tuon *Stiinan lapsettomuuskommentin niin, että tarkoitetaan nimenomaan ihmisiä, joilla ei vielä lapsia ole. Tuolla lapseton-sanallahan kun on kaksi merkitystä. Tosiaan nuo ihmiset, joilla ei lapsia ole ja sitten tuo lääketieteellinen puoli, josta tosiaan voidaan alkaa puhua vuoden yrittämisen jälkeen. Oikein mietin tuota *Stiinan kommenttia lukiessa, että ei-lapsellisille ei taida sen parempaa termiä suomenkielessä ainakaan olla kuin se lapseton. Jonka käyttöä toki varmaan moni koittaa välttää, koska se aiheuttaisi vain väärinymmärryksiä.

Mä en todellakaan tiedä mihin mun vauvakuumeeni on kadonnut. Jo joskus syksyllä 2010 oli kova kuume ja tyyliin laskeskeli että koska voisi alkaa lisääntyä aikaisintaan, että ehtisi valmistua jne. Nyt ei sitten enää oikein mitään. E-pillerit jätettyäni olen kyllä huomannut, että jotenkin kummallisesti siinä (oletetun) oviksen aikaan ajatukset enemmän kiertää aiheen ympärillä ja miettii että pitäisikö kuitenkin pikkuhiljaa alkaa yrittää. Mutta nääh... Syytän töitä, saan siellä yliannostuksen raskauksista, synnytyksistä ja vauvoista. :D
Kyllähän sitä toki edelleen lapsia haluaa, mutta ajankohdasta vain ei ole hajuakaan. Kait sitä nyt on joku pienimuotoinen "kriisikin", kun tuli 25v mittariin ja miettii että sitä vissiin ihan oikeasti alkaa olla aikuinen. Ja kun joskus muutama vuosi sittenkin laskeskeli, että esikoinen olisi tehtynä ennenkuin 25v täyttää tai sitten justiinsa 25-vuotiaana. Tietysti voisi myös olla, että kuumekin iskisi jos mies olisi lapsiasiasta innostunut, mutta kun hän lähinnä tuntuu kauhulla ajattelevan sitä, että koska moista keksin "vaatia".

Sori nyt tuo omanapainen yllätysavautuminen tuohon (ei ollut edes tarkoitus moista kirjoittaa mutta se vain tuli jostain mielen syövereistä :D). Täällä taustalla edelleen pörräilen kyllä. :)
 
Juuri näin tarkoitin sen ymmärrettäväksi, kuten Verna- asian aukaisi, eli lapsettomuudella tarkoitin sitä, ettei ole lapsia, enkä siis sen lääketieteellistä tarkoitusta. :) Kiva, että kävit piipahtamassa!

Mary Ann saitko selvyyttä testistä?

miss_piggy toivottavasti enteilisi positiivista! Olisi niin sun vuoro saada plussaa kehiin!
 
Ilmoittaudun mukaan! :)

Alexandra89 23 yk 1, ya 01/13

Ei tikutella ovulaatiota, laskeskella sen oletettua ajankohtaa tms. Yksinkertaisesti vain pupuillaan vähintään kerran päivässä ja toivotaan parasta. :popcorn: Yksi keskeytetty raskaus hieman yli vuosi sitten on tehtynä, kun suhteemme oli vielä niin alkutaipaleella ja minulla opinnot kesken, eikä mitään halua lapsen hankintaan.

Joku jännä juttu tuon kahdeksan viikkoa kestäneen raskauden aikana sitten tapahtui minussa (biologinen kello käynnistyi?), kun siitä asti olen potenut vauvakuumetta enemmän ja vähemmän säännöllisesti. Koskaan en siis aiemmin ole lapsia halunnut. Mieheni on suhteemme alusta asti sanonut haluavansa lapsia, mutta ei kuitenkaan ole painostanut minua. Olemme siis odottaneet minun mieleni muuttumista. Nyt olen 100 % KUUMEESSA, enkä juuri pysty ajattelemaan tällä hetkellä mitään muuta kuin vauvajuttuja. :heart:

Kp 10/28-35 nyt siis menossa, ja mieleni keksii raskausoireita oikein urakalla. Samanlaista paineen tunnetta ja muita erikoisia tuntemuksia alavatsassa on (olevinaan?) kuin edellisessä raskaudessani. Hajut tuntuvat voimistuneen ja pari kertaa on tullut myös äkillistä pahoinvointia. Olen ihan seonnut, mutta kaipa se kuuluu asiaan. :saint:
 
Mie liityn myös joukkoon. Oon 26v ja naimisissa. Kova on vauvakuume molemmilla. Nyt on kp 14 ja yk 1. Ovulaatiotestejä oon muutaman tehny, kaikki ollu negatiivisia tähän asti. Mut ei kai sillä testillä niin väliä oo kun joka päivä pupuillaan.
 
Viimeksi muokattu:
*Esikoista yrittämään 2013!*


Tervetuloa mukaan kaikki esikoista yrittävät!
Jos haluat mukaan listalle tai haluat tietojasi päivitettävän, niin laitathan tiedot punaisella.

Esikoista yrittävät:

Nimimerkki________ikä_________yk/ya

pienitiikeri.............26................. yk 1
Alexandra89.........23................ yk 1, ya 01/13
elsanen.................26................ yk 1
pikkupingviini........29................ yk 1
Milya.....................21................ yk 3
ralliruutu...............23................ ya 10/2012
haaveuni...............27................ ya 7/2012
Mylvinen...............25................ yk 5
Mary Ann..............29................ yk 6
LilyAlice................33................ yk 5
mamiksi................21................ yk 7
*Stiina..................24................ yk 9, ya 3/2012
miss_piggy...........31................ yk 8, ya 2/2012
tarana..................25................ yk 10

Taustalla:
Hydrangea
kukkurukuu



Plussanneet:


Plussainneiden ketju:

http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2146826-esikoista-yrittamaan-pinosta-plussanneet-2011-ja-2012-a/sivu12.html

Hyödyllisiä linkkejä:
Ovulaation tunnistamisesta juttua

Listaa päivittää: Stiina
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa kaikki uudet yrittäjät! :)

pienitiikeri ootko käyttäny hormonaalista ehkäisyä ennen yritystä? Jos olet, niin kierto voi ottaa oman aikansa ennen kuin normalisoituu, joten malttia. Toivottavasti käynnistyisi normaalisti. Teillä on ainakin pupuiluissa hyvä tahti, ei jää ovikset hyödyntämättä :)

miss_piggy tsemppiä piinailuun! Vielä on kuitenkin toivoa jäljellä, kun päivät vasta vähät ;)

Alexandra89 ootko varma, ettet voi vielä olla raskaana? Hyvin kyllä oireet täsmäisi..:) Oman yrityksen aikana on saanut huomata omasta kehosta jos vaikka mitä raskausoireita, mutta joutunut kyllä pettymään.. Vauvakuumeisen mieli on ihmeellinen :D
 
  • Tykkää
Reactions: miss_piggy
Kivaa kun uusia tulee mukaan! Tervetuloa myös mun puolestani! :)
Mä toivun täällä inhottavasta tähystyksestä ja aloitin juuri lääkekuurin tulehdukseen. Nice nice.. No, toivottavasti lääkitys tehoo eikä tulehdus uusi, että voi sitten paremmilla mielin jatkaa vauveli-prokkista :)
 
Sitten ne jää tulematta mikäli munasolu ehtii kiinnittymään :) Ilmeisesti hyvin lyhyessä luteaalissa on vaarana juurikin tuo, ettei munasolu oikein ehdi kiinnittyä mutta viikko pitäis kyllä riittää....Korjatkaa jos oon väärässä

Ja korjaankin koska luin että ilmeisesti luteaalin pitäis olla vähintään se 12 päivää että alkio ehtii kiinnittymään :/
 
Viimeksi muokattu:
*Stiina: Eihän se raskaus tietenkään mahdoton ole, mutta raskausoireita en kyllä usko olevan vielä näin aikaisessa vaiheessa. Nyt kuitenkin vasta kp11 menossa, ja pupuilu on aloitettu kp6 kohdilla, jolloin vielä tuli hieman menkkavuotoakin. Kiertoni on normaalisti jotain 28-35 päivän välillä eli eihän ovulaationkaan pitäisi vielä tulla? : / Hmmm, taitaa vaan oma mieli tehdä tepposet. :whistle:
 
miss_piggy
*Stiina: Eihän se raskaus tietenkään mahdoton ole, mutta raskausoireita en kyllä usko olevan vielä näin aikaisessa vaiheessa. Nyt kuitenkin vasta kp11 menossa, ja pupuilu on aloitettu kp6 kohdilla, jolloin vielä tuli hieman menkkavuotoakin. Kiertoni on normaalisti jotain 28-35 päivän välillä eli eihän ovulaationkaan pitäisi vielä tulla? : / Hmmm, taitaa vaan oma mieli tehdä tepposet. :whistle:
Ei sulla oo kyllä vielä varmaan ovis ollut, yleensähän se on noin 12-14 päivää ennen seuraavien menkkojen alkua vissiinki, eli jos sun kierto ois vaikka tuo 28 päivää, niin ovista kantsis ruveta pongailemaan kp 14 alkaen.
 
Kai mäkin sitten kuulun tähän porukkaan. Reilu vuosi yritetty mentaliteetilla tulee jos on tullakseen. Tämä kierto on varmaan sitten se varsinainen yk1. Juon joka aamu greippimehua ja otan teelusikallisen vehnäalkioöljyä. Mies sanoo mua höperöks. XD ei noista varmaan ainakaan haittaa ole? :) kp9/34 Aikaa oviksen vielä 14 pv. Sitten alkaa se haamuviivojen metsästys. ;)
 
Täällähän on sutinaa :) tervetuloa kaikille uusille! Ja kivaa viikonloppua kaikille :)

Mulla meneillään dpo 4, meneepä päivät hitttttaasti... :) jos tässä kierrossa ei nappaa, niin taidan mennä gynelle, ihan vaan tarkastukseen. En oo nimittäin käynyt nyt sitä ennen kun alettiin yrittämään. Mutta jospa se nappaisikin... :)

Ootteko te käyttäny noita laskureita / kalentereita? Mä latasin syksyllä iPhonelle sellasen Womanlog- kalenterin, saa aika näpsäkästi kierron ja tärkeät päivät ylös, ja se sitten ennustaa täytettyjen tietojen perusteella hedelmälliset päivät ja ovulaation. Aika hyvin on mulla arvannut ovulaatiopäivän, tässä kierrossa meni vaan päivällä vikaan!
 

Yhteistyössä