Hei vaan kaikille! :wave:
Olen aika kauan ollut breikilla palstailusta! Ja ihan tietoisesti. Näin jälkeen päin voin sanoa, että olin aivan liian väsynyt ja uupunut tekemään mitään . Tai sanoisinkin näin, että vihdoinkin voin myöntää itselleni sen. Koitin olla arjen supersankaritar ja selviytyä kaikesta. - siis ihan kaikesta.
Viime perjantaina postiluukustani kolahti uusin Vauvat- lehti. Jossa oli artikkeli "Äitikin saa väsyä" tämä kyseinen artikkeli kosketti minua erittäin paljon. Artikkelin innoittaman- haluan teillekin kertoa omasta uupumuksestani ja sen ajan tuntemuksistani...
Kaksi kuukautta Neidon syntymän jälkeen koitin todellakin olla se "super" äiti joka jaksaa tehdä kaiken aina hymyissä suin. Olla lapselleen erinomainen äiti, joka ei koskaan hermostu tai pode väsymystä ( tai ainakaan näytä sitä). Ajatuksenani oli täysimettää neitoa 6kk ja sen jälkeen aloittaa kiinteiden syöminen. Loistavan äidin kotikin kiiltaa puhtauttaan ja miehen ei koskaan tarvitse syödä eineksiä. Vaan lämmin itse tehty kotiruoka odottaa aina töistä palattua. Ja kaiken tämän rinnalla täytyi olla vielä loistava puoliso, joka näyttää aina hyvältä.
- aika kärjistetysti esitin asian, mutta suurinpiirtein kaksikuukautta neidon syntymän jälkeen meidän arki oli tälläistä. Jota yritin pyörittää yksin. Mieheni olisi ollut innokas apulainen ja tarjoituikin, mutta en hyväksynyt hänen apuaan. Sillä tämä arjen pyörittäminen oli sillä hetkellä minun työtäni. - sitä vartenhan minä jäin omasta työstäni lomalle, että voin olla hyvä äiti kotona.
No tämä "hyvä" äiti alkoi käymään liian suurilla kierroksilla ja yö unethan siinä hävisivät. Saatoin valvoa yön läpensä, eika tuntunut missään. Neidon päiväunien aikaan saatoin ottaa pienet torkut, jotta jaksaisin. Mutta torkkujen jälkeen podin huonoa, että olin tuhlannut kallista aikaa nukkumiseen arjen pyörittämisen sijaan. Podin myös huonoaomatuntoa siitä, jos lähdin aivan yksin käymään ystävieni luona. Olin omasta mielestäni pettänyt omaa tyttöäni, kun jätin hänet ilman äitiä isän kanssa kotiin.
Unettomuuden kaveriksi tuli kiukkuisuus. Tiuskin miehelleni kaikesta- jopa siitä, kuinka itse joudun kaiken tekemään, eikä hän tee mitään, vaikka itse en antannut hänen tehdä mitään...
Tässä vaiheessa mies, ystäväni, omat vanhempani ja miehen vanhemmat alkoivat ymmärtää tilanteen ja uupumukseni. Ja jossain määrin myös itse aloin tiedostamaan asian, mutta en hyväksynyt sitä.
Miehen vanhempien patistamana... lähdimme mieheni kanssa lomalle päiväseltään. Tätä pientä reissua varten olin pumpannut rintamaitoa tuttipulloihin kahdenpäivän ajan. Hermoilut/pelännyt, että neito alkaa inhoamaan minua, kun jätän sen isovanhemmille hoitoon. Reissu meni hyvin. Ja Tytölläkin oli mennyt hyvin, jopa niin hyvin.. Ettei Äidin rinta enää maistunut... Neito oli päättänyt, että tuttipullosta saa maidon pienemmällä työmäärällä, ja nyt saa rinnan lutkuttaminen loppua tähän.
Ja se oli kova pala minulle. - kuinka minun "super" äitiyden nyt käy. Lapsi inhoaa minua ja rintaani tämän yhden typerän reissun takia. Viikon yritin saada Neidon jatkamaan imemistä- mutta turhaan. Päätös, kun oli tehty. Ei muu auttanut, kuin antaa periksi. Meillä ei täysimetetä 6kk asti.
-Tämän episodin jälkeen alkoi pikku hiljaa murentua ajatukseni "super" -äitiydestäni. Ei tämä tietenkään ihan yksikseen ole tapahtunut. Apuna on myös ollut läheiseni, puoliso ja neuvolan henkilökunta.
Täytyy kyllä kiittää myös, meidän neitiä siitä, että hän on ns. "helppo ja perustyytyväinen" vauva. Ehkä alku olisi ollut vieläkin raskaampaa, kuin mitä se nyt oli.
Onhan meillä tietenkin niitä huonojakin päiviä, (kuteen tänään on ollut) mutta se helpottaa, ettei minun tarvitse olla se super- äiti.
En tiedä, ymmärtääkö kukaan kirjoitukseni sisältöä, mutta minulle itselleni oli tärkeää, että sain kirjoittaa teille tästä.
Eli siis muistakaa Äitikin saa väsyä
Daadeli & Neito 4kk+