Eroon rakastajasta

Ihan vilpittömästi kysyn teiltä salarakkaina olevilta/olleilta, joille se salarakkaana oleminen ei ole pelkkää seksiä vaan jotka rakastutte salarakkaisiinne, niin miten te kestätte sen tilanteen, että tiedätte miehen (tai naisen) jakavan pääosan elämästään toisen naisen (siis sen avo/aviovaimon) kanssa, viettävän tämän kanssa arkea ja juhlaa, heräävän tämän vierestä aamuisin ja harrastavan seksiä hänen kanssaan? Eikö teille tule ahdistunut ja mustasukkainen olo? Uskon, että minusta ei ikinä olisi kenenkään salarakkaaksi juuri siksi, että haluan parisuhteeni olevan juuri PARIsuhde.

Tässä minun tilanteessa on sellainen perustavaa laatua oleva seikka, jonka takia tämä on näin pitkälle mennyt...hänen vaimo on ulkomaalainen ja asuu alle kouluikäisen muksun kanssa ulkomailla. Mies käy siellä silloin tällöin ei todellakaan mitenkään säännöllisesti. Vaikuttaa hyvinkin pitkälti ns kulissiliitolle...mutta, kun en teidä kun vain toisen osapuolen tarinan.
Minäkin olen tätä asetelmaa katsonut kovasti itseäni loukkaavana...ansaitsen sen KOKONAISEN parisuhteen! Pitäköönsä kulissinsa, mutta jos edes sitten kertoisi vaimolleen minusta. Kovasti tuntuu, että tämä rva ei kyllä asiasta välitä, mutta taas mutta.
Pitää vain olla tarpealksi vahva tempasemaan itsensä irti tästä.

 

Tätähän tämä on, hyvin sanottu "koettu on" - rakastaa ja halveksii yhtä aikaa. Toisaalta todella toivoo että mies eroaisi ja saisi hänet itselleen, ja välillä löytää itsensä pohtimasta että kaveri on sellainen asshole että varmaan pettäisi myös minua. Suuri kysymys onkin, että onko mies lähtökohtaisesti pettäjä vai onko hänen avioliitto niin kuollut, että on edes jonkin verran inhimillisempää hakeutua muiden seuraan. Tätä en voi tietää. Intuitio miehen suhteen on kuitenkin se, että hän on pohjimmiltaan hyvä, muutenhan en olisi roikkunut ja toivonut.

Jostain syystä en ole vaimolle mustasukkainen kuin ihan ajoittain. Enemmänkin mietin sitä, että minulle oikeasti tuottaa surua se, että satutan häntä. Toki olen ollut mustasukkainen ajasta, jonka mies jättää viettämättä kanssani, sitä kun on sen verran vähän että se on minulle tärkeää. Kuten sanoin aiemmin - tiesin alusta asti että mies on varattu, joten olen ikäänkuin hyväksynyt pelin säännöt. En ole tästä normaalia parisuhdetta edes yrittänyt rakentaa - olen sisäistänyt roolini kakkosena. Kaikkeen sitä suostuukin kun on hullaantunut.

Tuota samaa olen minäkin miettinyt. Omien sanojensa mukaan ei ole pettänyt vaimoaan koskaan, ennen kun asiat alkoivat meennä niin vaikeaksi, että teki oman päätöksensä olla enää ns yksiavioinen. Vaimo on ulkomaalainen ja asuu ulkomailla. Onko mies lähtökohtaisesti pettäjä vai onko tämä heidän tilantensa nyt vain ajanut asiat tähän. Eiväthän he edes tapaa toisiaan, kun satunnaisesti ja tyttären olemassa olo vaatii tietenkin isää siellä käymään. Minäkin tiesin alusta asti kuinka asiat ovat. tietenkin vain tämän miehen tarinan.
Joitan arsistisia piirteitä hänessä kyllä on...juurikin se kuinka hän saa minut tuntemaanitseni maailman ainoaksi naiseksi!! Näinhän pitäisikin olla...olisi helpompi uskoa jos hän olisi vapaa ja asiat tksinkertaisempia, selkeempiä.

 

Ketjun aloittajalle tai teille muille samassa tilanteessa olleille:
Tämä on vanha ketju, joten miten kävi? Pääsittekö irti? Miten kauan kesti? Vai palasitteko yhteen? Miten teidän kävi?

Olisi mielenkiintoista tietää näin vuosien jälkeen..

 

Ketjun aloittajalle tai teille muille samassa tilanteessa olleille:
Tämä on vanha ketju, joten miten kävi? Pääsittekö irti? Miten kauan kesti? Vai palasitteko yhteen? Miten teidän kävi?

Olisi mielenkiintoista tietää näin vuosien jälkeen..

En olisi ikinä uskonut ajautuvani kakkosnaiseksi kenellekään, ja kuinkas sitten kävikään. Olin aina päättänyt, että liittomme kestää, tuli mitä tahansa, mutta loppujen lopuksi jatkuva arvottomuuden tunne, halveksunta ja henkinen väkivalta sekä miehen monta vuotta kestänyt alkoholinkäyttö ajoi minutkin siihen pisteeseen, että päätin ottaa hatkat. Niin monen tsemppaamisen jälkeen annoin periksi, kun oikeanlainen mies tuli ja vei jalat alta. Rakkaus syttyi salamana, kun molemmat elimme kuolleessa suhteessa tahoillamme. Vain minä olin meistä kahdesta tehnyt sen eropäätöksen - hän ei.

Niinpä minä pääsin lentoon ja pois vuosia itsetuntoa nakertaneesta suhteestani, hän jäi omaansa. Rimpuilimme irti pariinkin otteeseen ja pisimmillään paussia näkemisestä kesti 2 kk, kunnes taas vedimme toisiamne puoleemme kuin magneetit. Hän lässytti, että kohtalo johdattaa meidät yhteen, jos niin on tarkoitettu. Ei tullut valoa tunnelin päähän tai konkreettisia lupauksia hänen erostaan. Hän roikkui salasuhteessamme rakkauden nimeen vannoaen ja roikotti minua todella rumasti kakkosena.

Olin itkenyt kokonaisen kesän yksin ja aloin hajoilla palasiksi. Tuntui pahalta ajatus, ett rakastamani mies jakaa sängyn ja vapaa-aikansa viikonloppuisin puolisonsa kanssa. Olin yhtä romuna kuin huonossa avioliitossani....eihän siinä ollut mitään järkeä, miksi en arvostanut itseäni enemmän ja heittänyt tätä suhdetta roskiin???

Sitten se heitettiin mun silmille kuin märkä rätti. Mies tuli vastaan oman puolisonsa kanssa ja silloin mun lamppu syttyi. Tätä en halua, en halua olla mitätön kakkonen, jota voidaan ajaa vastaan kuin ketä tahansa tuntematonta. Kylmästi ja julmasti. Tuo sekoilu kesti 9 kk ja kyllä en enää ikinä sotkeudu varattuun mieheen. Se on 100-varma!!!!

Nyt olen ihanan ihmisen kanssa suhteessa, jossa rakastamme toisiamme täysillä, puhtaat jauhot pussissa, reilusti ja rehdisti. Tämän olemme kaikki ansainneet

 

En olisi ikinä uskonut ajautuvani kakkosnaiseksi kenellekään, ja kuinkas sitten kävikään. Olin aina päättänyt, että liittomme kestää, tuli mitä tahansa, mutta loppujen lopuksi jatkuva arvottomuuden tunne, halveksunta ja henkinen väkivalta sekä miehen monta vuotta kestänyt alkoholinkäyttö ajoi minutkin siihen pisteeseen, että päätin ottaa hatkat. Niin monen tsemppaamisen jälkeen annoin periksi, kun oikeanlainen mies tuli ja vei jalat alta. Rakkaus syttyi salamana, kun molemmat elimme kuolleessa suhteessa tahoillamme. Vain minä olin meistä kahdesta tehnyt sen eropäätöksen - hän ei.

Niinpä minä pääsin lentoon ja pois vuosia itsetuntoa nakertaneesta suhteestani, hän jäi omaansa. Rimpuilimme irti pariinkin otteeseen ja pisimmillään paussia näkemisestä kesti 2 kk, kunnes taas vedimme toisiamne puoleemme kuin magneetit. Hän lässytti, että kohtalo johdattaa meidät yhteen, jos niin on tarkoitettu. Ei tullut valoa tunnelin päähän tai konkreettisia lupauksia hänen erostaan. Hän roikkui salasuhteessamme rakkauden nimeen vannoaen ja roikotti minua todella rumasti kakkosena.

Olin itkenyt kokonaisen kesän yksin ja aloin hajoilla palasiksi. Tuntui pahalta ajatus, ett rakastamani mies jakaa sängyn ja vapaa-aikansa viikonloppuisin puolisonsa kanssa. Olin yhtä romuna kuin huonossa avioliitossani....eihän siinä ollut mitään järkeä, miksi en arvostanut itseäni enemmän ja heittänyt tätä suhdetta roskiin???

Sitten se heitettiin mun silmille kuin märkä rätti. Mies tuli vastaan oman puolisonsa kanssa ja silloin mun lamppu syttyi. Tätä en halua, en halua olla mitätön kakkonen, jota voidaan ajaa vastaan kuin ketä tahansa tuntematonta. Kylmästi ja julmasti. Tuo sekoilu kesti 9 kk ja kyllä en enää ikinä sotkeudu varattuun mieheen. Se on 100-varma!!!!

Nyt olen ihanan ihmisen kanssa suhteessa, jossa rakastamme toisiamme täysillä, puhtaat jauhot pussissa, reilusti ja rehdisti. Tämän olemme kaikki ansainneet

Kiitos tästä tarinasta! Toivottavasti ketjun aloittaja ja muutkin kakkosen osaan tyytyneet ovat päässeet irrottautumaan.

Olen aina ollut pettämistä vastaan ja sitten ajauduin tekemään sitä itse. Tapasin huonossa avioliitossani ollessani miehen, johon rakastuin täysillä. Meni melkein 2 vuotta ja erosin aviomiehestäni. Tämä varattu mies sai minut tajuamaan, että huonossa avioliitossa ei kannata olla. En olettanutkaan hänen eroavan, mutta elättelin mielessäni toiveita siitä.

Suhde varattuun mieheen on kestänyt tänään jo kolme vuotta. Haluaisin perhettä ja oikean parisuhteen, mutta en pääse irti varatusta miehestä omaa heikkouttani ja voimakkaiden tunteiden takia. Olen lähes varma, että mies ei eroa ja että hän tulee pettämään vaimoaan uudestaan. Rakastan kaikesta tästä huolimatta miestä ja kaikki muu välillämme on ihanaa.

Kertokaa tällaisesta tilanteesta irti päässeet miten irti päästäminen onnistuu ja kaduitteko/ikävöittekö vielä vuosien päästä?

 

En olisi ikinä uskonut ajautuvani kakkosnaiseksi kenellekään, ja kuinkas sitten kävikään. Olin aina päättänyt, että liittomme kestää, tuli mitä tahansa, mutta loppujen lopuksi jatkuva arvottomuuden tunne, halveksunta ja henkinen väkivalta sekä miehen monta vuotta kestänyt alkoholinkäyttö ajoi minutkin siihen pisteeseen, että päätin ottaa hatkat. Niin monen tsemppaamisen jälkeen annoin periksi, kun oikeanlainen mies tuli ja vei jalat alta. Rakkaus syttyi salamana, kun molemmat elimme kuolleessa suhteessa tahoillamme. Vain minä olin meistä kahdesta tehnyt sen eropäätöksen - hän ei.

Niinpä minä pääsin lentoon ja pois vuosia itsetuntoa nakertaneesta suhteestani, hän jäi omaansa. Rimpuilimme irti pariinkin otteeseen ja pisimmillään paussia näkemisestä kesti 2 kk, kunnes taas vedimme toisiamne puoleemme kuin magneetit. Hän lässytti, että kohtalo johdattaa meidät yhteen, jos niin on tarkoitettu. Ei tullut valoa tunnelin päähän tai konkreettisia lupauksia hänen erostaan. Hän roikkui salasuhteessamme rakkauden nimeen vannoaen ja roikotti minua todella rumasti kakkosena.

Olin itkenyt kokonaisen kesän yksin ja aloin hajoilla palasiksi. Tuntui pahalta ajatus, ett rakastamani mies jakaa sängyn ja vapaa-aikansa viikonloppuisin puolisonsa kanssa. Olin yhtä romuna kuin huonossa avioliitossani....eihän siinä ollut mitään järkeä, miksi en arvostanut itseäni enemmän ja heittänyt tätä suhdetta roskiin???

Sitten se heitettiin mun silmille kuin märkä rätti. Mies tuli vastaan oman puolisonsa kanssa ja silloin mun lamppu syttyi. Tätä en halua, en halua olla mitätön kakkonen, jota voidaan ajaa vastaan kuin ketä tahansa tuntematonta. Kylmästi ja julmasti. Tuo sekoilu kesti 9 kk ja kyllä en enää ikinä sotkeudu varattuun mieheen. Se on 100-varma!!!!

Nyt olen ihanan ihmisen kanssa suhteessa, jossa rakastamme toisiamme täysillä, puhtaat jauhot pussissa, reilusti ja rehdisti. Tämän olemme kaikki ansainneet

Kiitos tästä tarinasta! Toivottavasti ketjun aloittaja ja muutkin kakkosen osaan tyytyneet ovat päässeet irrottautumaan.

Olen aina ollut pettämistä vastaan ja sitten ajauduin tekemään sitä itse. Tapasin huonossa avioliitossani ollessani miehen, johon rakastuin täysillä. Meni melkein 2 vuotta ja erosin aviomiehestäni. Tämä varattu mies sai minut tajuamaan, että huonossa avioliitossa ei kannata olla. En olettanutkaan hänen eroavan, mutta elättelin mielessäni toiveita siitä.

Suhde varattuun mieheen on kestänyt tänään jo kolme vuotta. Haluaisin perhettä ja oikean parisuhteen, mutta en pääse irti varatusta miehestä omaa heikkouttani ja voimakkaiden tunteiden takia. Olen lähes varma, että mies ei eroa ja että hän tulee pettämään vaimoaan uudestaan. Rakastan kaikesta tästä huolimatta miestä ja kaikki muu välillämme on ihanaa.

Kertokaa tällaisesta tilanteesta irti päässeet miten irti päästäminen onnistuu ja kaduitteko/ikävöittekö vielä vuosien päästä?

 

Kalla, tiedän miten vaikeaa asiaa käyt läpi.
Petin varatun miehen kanssa tämän tyttöystäväänsä 4 vuotta. Muistan miten ajattelin olevamme täydelliset yhteen, koska olimme pohjimmalta aivan samanlaisia syvällisiä ja rationaalisia ajattelijoita ja sen vuoksi luotinkin häneen täysin. Olimme olleet kolmannelta luokalta samalla luokalla ja tiesin yläasteen tienoilla, etten ehkä koskaan pystyisi näkemään häntä vain ystävänä. En kumminkaan kyennyt kertomaan tunteistani tälle kuin vasta yli 20 vuotiaana sen jälkeen kun hänen aloitteestaan päädyimme vuosien ystävyyden jälkeen salasuhteeseen.

Suhde alkoi rakoilla siihen, että koin palavaa halua kehittyä ihmisenä ja parantua kaikesta kokemastani ja tekemästäni. Minulle ei riittänyt, että olin ainut joka sai mahdollisuuden elää totuudessa ja parantua, ja vaadin miestä kertomaan meistä niin kauan että meni itsekkin psykologille ja tätä kautta sai rohkeutta kertoa tyttökaverilleen meistä. Eron hetket olivat rumia, ja sain pahan paniikkikohtauksenkin, mutta sen jälkeen olo oli koko ajan jotenkin puhdas, vaikkakin itkua riitti. Kaipasin häntä vuodenkin verran romanttisessa mielessä, mutta tiesin myös ettei se olisi kuin väliaikainen tunnetila. Kaipaan edelleenkin häntä ystävänä, mutta pystyn puhtaasti näkemään sen etten olisi koskaan ollut hänen kanssaan parisuhteessa onnellinen, haluan miehen jonka kanssa on vieläkin syvempi ja rakastavampi yhteys ja jonka luotan valitsevansa vain minut. Jotta se olisi mahdollista niin se vaatii henkisesti edelleenkin töitä, jotta voisin olla avoimesti oma itseni.

Itsekkin olen aina ollut jyrkästi pettämistä vastaan ja olen enemmän kuin hämmästynyt kun olinkin valmis pettämään rakkauden tähden. En halunnut kumminkaan antamaan neitsyyttäni tälle miehelle, kun tiesin aina että tahdon odottaa sellaista ihmistä elämääni joka tietää kuka on ja mitä haluaa.

Jos ette heitä kerralla toisianne ulos elämästänne niin eroaminen on mahdotonta. Se sattuu äärimmäisen paljon mutta se on ainut tie jonka kautta voit päästä kokemaan ne asiat joita kaipaat.