ero tuli, en selviä

[Jerri]

Ei koko loppuelämää pysty ""ahmaisemaan"" yhdessä hetkessä, ei kannata yrittääkään - semminkin kuin se leviää edessä tuossa mielenvireessä kuin rannaton tuskan meri. Ottakaa hetkestä kiinni; vaikka miten ahdistaisi ja tuntuisi että maailma kaatuu päälle, on lupa nauttia justiinsa tästä kupillisesta kahvia justiinsa nyt. Ja sitten seuraava askel, sisäänhengitys ja uloshengitys. Ja lopulta siinä tuskassa alkaa näkyä välejä, ensin pieniä vain mutta aina suurempia...ja siitä se elämä lähtee toipumaan.

 

[minäkin]

selvisin!

Aika moni varmaan käy läpi juuri nuo samat epätoivon tunteet, niin minäkin. Erosin samasta miehestä kaksi kertaa (ja muutaman pienemmän tauon pidin), ja viimeisellä kerralla osasin jo ajatella itseänikin niin paljon, etten tuon säälittävän petturin antanut musertaa itsetuntoani.

Kävin eron jälkeen tansseissa joka viikko, aluksi pakotin itseni ihmisten ilmoille, en miestä hakemassa vaan nauttimassa tanssimisesta ja musiikin kuuntelusta. Teki tosin hyvää itsetunnolle, kun miehet yrittivät iskeä ja ihailivat jne. Moni sanoikin, että taidat olla tosi onnellisessa liitossa, kun olet noin tasapainoinen ihminen. Nauroin ja sanoin, että aika kauas meni totuudesta, mutta totta toinen puoli, olen onnellinenja tasapainoinen, koska en ole enää huonossa suhteessa, nyt nautin itsestäni ja tutustun itseeni, hyviin puoliini ja myös huonoihin.

Sanotaanhan, että ensin on rakastettava itseään, sitten vasta joku voi rakastaa sinua.

8 kk:n yksinolon jälkeen kohtasin miehen, joka on nyt rinnallani. Hän on kiltti, hyvä, hellä, kunnioittava, huumorintajuinen, hyvä kumppani niin arjessa kuin juhlassa, keittiössä ja sängyssä

Älä haikale luuserin perään, hän ei ollut arvoisesi, tulet sen huomaamaan, kun tutustut itseesi ja arvostat itseäsi.

Paras ""kosto"" exälle on se, että olet entistä paremman näköinen, tyytyväinen ja hymyilevä. Sinun on silloin helppo kohdata exäsi pystypäin ja silmiin katsoen, ajattele, että hän menetti enemmän kuin sinä.

 

[kyllä voi!!]

Tekstisi kuulosti niin tutulta, että en voinut uskoakaan. Minä olin ihan samassa tilanteessa. Elämä oli kaatua päälle kun poikaystavani jatti minut, hän tapasi samantien uuden ja rakastui tähän tyttöön enemmän kuin olen koskaan ihmisen nähnyt rakastuvan. Oli vaikeaa katseltavaa, voitte vaan kuvitella kuinka hirveää ja vaikeaa elämä oli. Olin todella katkera ja masentunut. Purskahdin itkuun koko ajan ja rämmin pitkin pohjamutia.

Suru oli jo fyysista, rintaan ihan toden teolla koski!! En nukkunut kahteen viikkoon aluksi enka syönyt juuri mitään kuukauteen. Olin ihan hyvissä mitoissa jo valmiiksi, mutta syömättömyyteni ja urheiluvimmani myöta olin aivan huippukunnossa vain kuukausi eron jälkeen.

Viinaan en koskenut ja itsemurha ei ikinä käväissyt edes päässani! Minulla oli niin vahva toivo kokea rakkautta(molemmin puoleista sellaista) että odotin vain tulevaisuutta sillä tiesin että aika parantaa haavat. Nyt siitä on jo vuosia, mutta siltikin joskus ajattelen exääni, tosin negatiivisesti eikä minulla ole kuin halveksivia tunteita häntä kohtaan.

Olen uudessa suhteessa nyt kuin myos exäni edelleen saman tytön kanssa, mutta heidan suhde on ERITYISEN vaikea. Rakkautta heillä riittää, mutta muuten hirveän hankala tilanne (en viitsi tässä yks. koht. kertoa..) En voi sanoin kuvailla kuinka vahingoniloinen olen. Huomasin myos exääni käyttäytymisestä noin vuosi eromme jälkeen kun tapasin nykyiseni, että hänellä oli vaikeaa. Kyllä olin vahingoniloinen!! En edes häpeä vahingon iloa, sillä ihmisluonto nyt vaan on tällainen, uskon että muutkin olisivat!

TSEMMPIA!! minäkin selvisin, mutta aikaa se vie. älä yrita vakisin uutta suhdetta, vaan anna aikaa vaikka vuosi tai kaksi.

Minä kasvoin alkuahdistuksen jalkeen (jota minulla kesti vuosi) ja kun olin päässyt siitä paskiaisesta eroon, olin vahvempi, itsetuntoni kohosi ja huomasin iloitsevani naiseudestani aivan uudella tasolla. Kaikki siis muuttui parempaan, nyt olen jopa kiitollinen exälleni.... ja huomasin että tämä uusi olemukseni veti miehiä puoleensa kuin magneetti!!!=)

 

[Marita]

Jerri, juuri sinun sanasi tuntuvat tepsivän minun kohdalla hyvin. Join kaiken kukkuraksi juuri aamukahvia sitä viestiä lukiessa. Ja myös muiden viestit saivat ymmärtämään, ettei se apu löydy viinistä ainakaan pidemmän päälle. Niinpä lopetan nyt viinin lipittämisen ja keskityn lenkkeilemiseen. Laitan myös kropan kondikseen, päässyt tulemaan muutama ylimääräinen kilo tässä kaiken surun keskellä, kun ei ole jaksanut liikkua.

Suru on surtava, ainakin minun tapauksessani. Mutta pitäisi osata olla surematta liikaa. Minun elämässäni on ollut niin paljon vastoinkäymisiä, että noita ""erossa kasvaa vahvaksi"" juttuja en jaksa. Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen minun pitäisi olla tosi vahva, eikä siltä kyllä nyt tunnu yhtään.

 

[Sandra]

No, meillä ei vielä ole ero tullut, mutta uhkaavalta näyttää. Kihloissa on oltu jo jonkin aikaa, häät siirretty jo kerran ja nyt _mikään_ mitä minä ehdotan ei sovi, kaikki on tehtävä hänen tahtonsa mukaan.

Olen aika pahasti umpikujassa. Rakastan häntä edelleen, meillä on paljon yhteistä ja todella paljon kaikkea hyvää tässä suhteessa, mutta ilmeisesti toimii liiaksi hänen ehdoillaan. Minun tarpeilleni ja haluilleni ei ole tilaa. Ja seksi, no, joo. Ei todellakaan mitään taivaita räjäyttävää, mutta tarpeet tyydyttävää.

Suren nyt jo - tapani surra asioita etukäteen. Tiedän, että jos tämä nyt päättyy, itken ja parun pari viikkoa yötä päivää. Se, mikä tässä oikeasti mättää, on lapsen suunnittelu. Olen jo sen ikäinen, etten voi kovasti odottaa ja hän on ensimmäinen mies, jonka kanssa olen voinut edes kuvitella hankkivani lapsia. Hän on ollut enemmänkin ""vauvakuumeessa"" ja sen takia asia tuntuukin niin pahalta.

Mutta, niin se vain on, että kun ollaan pohjamudassa, niin sieltä on vain yksti tie ja se on ylöspäin.

TSemppiä teille kaikille.

 

[Trauma]

Jotenkin muutamista viesteistä saa sen kuvan, että eronnutta naista vaan isketään ja elämä on niin ihanaa kun miehet suosii ja kaikilla on niin helvetin hyvä itsetunto ja pälä pälä.

Oikeasti masentunut ihminen on niin syvissä vesissä, ettei vedä puoleensa vastakkaista sukupuolta eikä jaksa panostaa ulkonäköönsä liiemmälti. Kun on toipumassa erosta, siis oikeasti toipumassa eli käymässä läpi raskaitakin asioita, ei huomiota riitä joka suuntaan.

Rakkaan ihmisen menetys tai jättäminen on niin rankkaa, ettei tarvitsekaan esittää heti menestyvää miesmagneettia tai elämäänsä loistavasti kontrolloivaa uraohjusta.
Kannattaa antaa surkeuden huuhtoa kaiken yli oikein kunnolla, itkeä, vihata, masentua, valvoa ja nukkua liikaa, syödä liikaa tai liian vähän. Vasta tämän vaiheen jälkeen alkaa aurinko pikkuhiljaa valaista kaamoksen jälkeen. Valitettavasti prosessissa saattaa mennä todella kauan.

 

[kylla voi!]

Niinpä juuri, niinkuin aikaisemmin kirjoitin. Ensin masennutaan, ollaan vihaisia ja kieritään pohjamudissa, mutta kyllä se aurinko alkaa jossain vaiheessa paistamaankin. Olet oikeassa että ei niitä usia miehiä heti aleta iskemään, vaan sittne kun ollaan ensiksi selvitty!!! Toiset hankkii korvikkeen samantien, mutta minä en niin tekisi.

Itselläni kesti kuukausia että itkut loppui, sitten pikkuhiljaa elämä alkoi maistumaan paremmalta ja vuoden kuluttua aloin todella uskomaan huomiseen. Tosin vielä kahden vuoden kuluttua erosta exääni nähdessä ruokakaupassa uuden naisen kanssa menin paniikkiin ja masennuin hetkellisesti. Mutta nyt 5 vuotta takana ja tunteet ovat täysin kadonneet!! uusi mies ollut rinnallani 3v.

TSEMPPIä!!!

 

[Jari]

Tuohon tautiin ei ole olemassa mitään muuta lääkettä, kuin, että aika parantaa haavat. Asiaa voit ainoastaan aouutta, käymällä lemkillä ja menemällä aina paikkoihin, kun se on mahdollista missä on muita ihmisiä. Valitettavasti mitään muuta ei ole tehtävissä, mutta älä missään tapauksessa jää istumaan vain kotiin.

 

[marita]

Mäkään en ymmärrä mitään miesmagneetti -juttuja. Olen ollut miesmagneetti ihan riittävästi ja nytkin saisin vaikka kuinka paljon hyviä miehiä. Kyse ei ole siitä, että nyt menetin sen ainoan miehen, joka olisi ollut minun kanssani. Ei, kyse on siitä, ettei jokainen kelpaa, pitää olla tiettyjä piirteitä ja mitä vanhemmaksi tulee, sitä korkeammalle rima asettuu.

Valvoin viime yön jälleen kerran. Mutta ehkä se tosiaan kuuluu tähän ns. surutyöhön, eron läpikäymiseen. Olen ajatellut myös sitä, että kun asian käy läpi heti alusta voimakkaasti kaikkine tunteineen, niin ehkä siitä saattaa päästä sitten nopeammin pitkällä aikavälillä eteenpäin. Tiedä häntä.