V
vieras
Vieras
"Viime lauantaina tein ensin juoksu- ja pyorälenkin ja illalla menin kaverin kanssa Amsterdamiin baareihin.
Oli aurinkoinen ja lämmin paiva, hölkätessa tuli kuuma, ja niinpa riisuin takkini. Minulla oli sitten hihaton sporttinen paita paalla. Kun olin riisunut takkini, viereisellä pyörätiellä pyoräili minuutin välein mustia miehiä. Joka ikiseltä heistä sain korviin asti ulottuvan hymyn, silmäniskemistä, viheltelyjä ja huomautuksia. En ymmärtänyt kaikkia huomautuksia, koska heidän hollantinsa ei ollut tarpeeksi standardia minulle. Minua inhotti (ja tätä tapahtuu joka päivä, joten inho on jokapäiväistä). Miksen voi menna lenkille rauhassa? Minusta on ollut aina kiva, kun koiranulkoiluttajat ovat tulleet juttelemaan, mutta kylla sen kuulee jo heti ensimmaisesta avauksesta, mitä jokin onnenonkija minulta haluaa.
Ja jos nämä mustat miehet eivät ole pyörän selässä vaan autossa, ja näkevät minun lenkkeilevän viereisellä kävelytiellä hihattomassa paidassa, niin usein hidastavat vauhtia, tööttäävät useaan kertaan, kurottavat päänsä auton ikkunasta ulos ja lausuvat minulle hehkeällä äänellä ehdotuksia. Pitäisikö minun tuntea oloni imarrelluksi? En tunne. Kaikki kalpeat naiset ne ottais, joilla näkyy paljasta ihoa olkapäästä sormeen asti.
Saman päivän iltana menin junalla Amsterdamiin baarikierrokselle kaverin kanssa. Minulla oli lyhyehkö mekko ja peittävät lilansiniset sukkahousut. Kun menin kioskille ostamaan lippua, siellä istuskeli tummaihoinen Securitaksen vartija. Tervehti minua ja iski silmää. Kyseli minulta, minne olin menossa. Sanoin vähäsanaisesti: "Kaverin kanssa Amsterdamiin", mutta hän ehdotti, että voisin mieluummin jäädä tänne Almereen pitämään hänelle tänä iltana seuraa. Hänen äänestään kuuli, millä mielellä hän oli liikkeellä. Jätin hänet omaan arvoonsa ja ostin lippuni ja kävelin rappuset laiturille. Laiturille mennessäni tämä Securitas-mies vihelsi minulle.
Amsterdamissa asemalta baareihin ja takaisin kuljimme sellaisten katujen kautta, jossa ei illalla ole ketään, joten ei tarvinnut mustia miehiä kestää. Onneksi Damissa on muutamia tällaisia reittejä iltaisin.
Kun olin saapumassa takaisin kotiasemalleni, sama musta Securitas-mies, jota olin aiemmin joutunut kestämään, olikin samassa junassa. Kaverini jäätyä pois aiemmalla asemalla hän nousi ylös ja otti paikan minua vastakkaisesta penkistä. Katseli siinä minua päästä varpaisiin, nyökytteli ja kehui vartaloani, mutta sanoi, että "naisella ei saa olla lyhyet hiukset". En vastannut hänelle mitään.
Kun olin melkein avaamassa junan ovea, hän asettui seisomaan taakseni noin kymmenen sentin päähän ja se tuntui painostavalta.
Asemalla pyörääni avatessani tuli vastaan mustaihoinen poliisi. Hän toivotti maireasti hyvää iltaa ja kysyi, voisiko tulla pyöräni tarakalla kotiini, niin tehtäisiin kaksin jotain kivaa. Olin saanut yhdeltä päivältä jo ihan tarpeeksi, olin mielessäni vimmastunut, mutta koitin olla ulkopuolelle kuin ei mitään olisikaan. Sanoin: "Ei". Hän sitten siihen: "Mutta me ollaan sentään samasta kaupunginosasta, miksei me voitais tutustua toisiimme paremmin?"
Toi "me ollaan samasta kaupunginosasta" on kyllä jo niin vanha selitys. Sitä olen saanut kuunnella useampaan kertaan, kun olen mennyt paikallisasemalla junaan ja jäänyt keskustassa pois. Keskustassa on silloin jäänyt joku musta mies pois, joka on huomannut minut myös, kun alunperin nousin junaan. Sitten ne yrittävät kaikin voimin saada minut puhumaan heidän kanssaan, ensin asemalla, sitten kaupungilla, jos tulevat minua uudestaan vastaan. Meillä on Almeressa valitettavasti noin 200 metrin "tyhjä alue" aseman ja iltaelämän keskuksen välillä. Minua pelottaa aina kulkea sillä. Mutta pelottaa myös junassa.
Meillä on muutenkin paljon eri etnisiä jengejä täällä. Olin kerran hieman kello kuuden jälkeen kaupunginosamme keskustassa, missä kaupat menevät siihen aikaan kiinni ja muutama lähiöbaari on aukeamassa. Yhtään valkoista ihmistä ei tullut vastaan. Se oli todella yllättävää. Eri jengit vihelsivät minulle kävellessäni ohi. Marokkolaisjengiläiset ääntelehtivät tuttuun tapaansa suhuäänellä: "zzzssszzhhhszzhhszhh.... Mesje!" Tarkoittivat "meisje", eli tyttö. Kun taas "mesje" on sama kuin veitsi. No olipa kumma näky, kun tyttö meni ohi! Tähän aikaanhan ei islamilaisissa yhteiskunnissa tyttöä saisi kadulla näkyä, kotona pitää olla hellan ääressä! Aloin miettimään, miksi valkoihoisia ei näkynyt siihen aikaan enää missään, kuten vaikkapa Turussa tai Tamperella. Ehkä he tuntevat, että kun keskusta on näiden jengien hallussa, heillä ei ole sinne enää asiaa? Ehkä he jättäytyvät vapaaehtoisesti kotiin, kun eivät tunne oloaan hyväksi siellä. Voin vain kuvitella, miltä paikallisista alkuperäishollantilaisista tuntuu, kun oman kaupunginosan keskustaan ei ole enää ilo mennä.
Almeressahan on vieläpä se erikoispiirre, että tähän uuteen kaupunkiin ovat muuttaneet monet amsterdamilaiset suurkaupungin ongelmia, kuten etnisiä alkuperäiskansaa nöyryyttäviä jengejä, pakoon. Nyt niitä ongelmia alkaa esiintyä täälläkin. Arvatkaa vain, miltä tuntuu asukkaista, jotka ovat tulleet tänne saadakseen hengähdyksen Amsterdamin paineista ja luulleet muuttavansa turvallisempaan paikkaan, jossa voi tuntea olevansa osa ympäristöään. Syyt muuttaa tänne ovat verrattavissa niihin, miksi jotkut turkulaiset muuttavat Raisioon tai tamperelaiset Lempäälään perhettä perustettaessa.
Tulin kerran lukeneeksi erään hollantilaisen vihreän moku-positiivisen blogia. Hän sanoi, että hän puolustaa naisten hunnun käyttöä jo pelkästään siksi, että hunnulla naiset voivat välttää joutumista miesten ehdottelujen kohteeksi. Minä en ymmärrä tuota. Eikö pitäisi katsoa sinne, mikä tämän tilanteen aiheuttaa, eli näihin miehiin? Tuo hänen ehdotuksensa kuulosti siltä, kuin että tulvaa pitäisi korjata heittämällä vettä pois ämpärillä.
On surullista katsoa, miten tällaisessa maassa kuin Hollanti naisille ei anneta muuta vaihtoehtoa kuin pikkuhiljaa liukua tämän mamuporukan keskiaikaisten ja machojen naisuskomusten alamaisiksi. Muistakaa siellä Suomessakin, että kun täysin eri kulttuurista tulevia mamuja on tarpeeksi suuri määrä, heidän arvonsa ja heidän hyväksymänsä kanssakäyntitavat (jotka eivät länsimaisen käsityksen kanssa mene yksiin, esim. että nainen ei saa kulkea yksin illalla), saavat enemmän jalansijaa siellä. Halusivat suomalaiset tai eivät, sillä on vaikutus jokapäiväiseen elämäämme kodin ulkopuolelle astuessamme. Kun olen menossa jonnekin, minusta tuntuu usein, että "En halua mennä. En jaksa kuunnella enkä katsella niitä." Mutta enhän minä voi kotiini linnoittautuakaan. Luulen, että ollakseen positiivinen Hollannin tilanteesta, täytyy 1) olla kaikki vapaa-aikansa kotona, 2) ei käyttää julkisia kulkuvälineitä, 3) asua Eteläosassa maata maaseudulla tai pikkukaupungissa, missä monikulttuurisuus on hieman vähemmän voimissaan kuin Randstadissa.
Kuntosalikäynneistäni olisi kanssa sanottavaa, mutta sen taidan jättää toiseen kertaan.
Luulin vetoavani ulkonäölläni vain vaihtoehtoisempaan naismakuun, jollainen afrikkalaisilla tai marokkolaisilla mitä varmimmin ei ole. Silti tuntuu, kuin minua piiritettäisiin. En ole kokenut tällaista Suomessa ikinä. Italiassa kyllä, mutta enemmän tyyliin "saanko koskettaa sinua, vaalean neidon koskettaminen tuo onnea."
En enää tunne, että poliisin tai järjestysmiehen läsnäolo tuo lisää turvallisuutta, kun he ITSE tekevät oloni epämukavaksi. Suomessa en olisi vielä osannut kuvitellakaan, että tällaista kohtelua voisi saada poliisilta tai järjestysmieheltä.
Vai, kun minulla kerran oli lyhyehkö hame, kerjäsinkö minä tätä kaikkea ihan itse? Oikeauskovaisten mielestä varmasti kerjäsin. Omasta mielestäni en. "
Oli aurinkoinen ja lämmin paiva, hölkätessa tuli kuuma, ja niinpa riisuin takkini. Minulla oli sitten hihaton sporttinen paita paalla. Kun olin riisunut takkini, viereisellä pyörätiellä pyoräili minuutin välein mustia miehiä. Joka ikiseltä heistä sain korviin asti ulottuvan hymyn, silmäniskemistä, viheltelyjä ja huomautuksia. En ymmärtänyt kaikkia huomautuksia, koska heidän hollantinsa ei ollut tarpeeksi standardia minulle. Minua inhotti (ja tätä tapahtuu joka päivä, joten inho on jokapäiväistä). Miksen voi menna lenkille rauhassa? Minusta on ollut aina kiva, kun koiranulkoiluttajat ovat tulleet juttelemaan, mutta kylla sen kuulee jo heti ensimmaisesta avauksesta, mitä jokin onnenonkija minulta haluaa.
Ja jos nämä mustat miehet eivät ole pyörän selässä vaan autossa, ja näkevät minun lenkkeilevän viereisellä kävelytiellä hihattomassa paidassa, niin usein hidastavat vauhtia, tööttäävät useaan kertaan, kurottavat päänsä auton ikkunasta ulos ja lausuvat minulle hehkeällä äänellä ehdotuksia. Pitäisikö minun tuntea oloni imarrelluksi? En tunne. Kaikki kalpeat naiset ne ottais, joilla näkyy paljasta ihoa olkapäästä sormeen asti.
Saman päivän iltana menin junalla Amsterdamiin baarikierrokselle kaverin kanssa. Minulla oli lyhyehkö mekko ja peittävät lilansiniset sukkahousut. Kun menin kioskille ostamaan lippua, siellä istuskeli tummaihoinen Securitaksen vartija. Tervehti minua ja iski silmää. Kyseli minulta, minne olin menossa. Sanoin vähäsanaisesti: "Kaverin kanssa Amsterdamiin", mutta hän ehdotti, että voisin mieluummin jäädä tänne Almereen pitämään hänelle tänä iltana seuraa. Hänen äänestään kuuli, millä mielellä hän oli liikkeellä. Jätin hänet omaan arvoonsa ja ostin lippuni ja kävelin rappuset laiturille. Laiturille mennessäni tämä Securitas-mies vihelsi minulle.
Amsterdamissa asemalta baareihin ja takaisin kuljimme sellaisten katujen kautta, jossa ei illalla ole ketään, joten ei tarvinnut mustia miehiä kestää. Onneksi Damissa on muutamia tällaisia reittejä iltaisin.
Kun olin saapumassa takaisin kotiasemalleni, sama musta Securitas-mies, jota olin aiemmin joutunut kestämään, olikin samassa junassa. Kaverini jäätyä pois aiemmalla asemalla hän nousi ylös ja otti paikan minua vastakkaisesta penkistä. Katseli siinä minua päästä varpaisiin, nyökytteli ja kehui vartaloani, mutta sanoi, että "naisella ei saa olla lyhyet hiukset". En vastannut hänelle mitään.
Kun olin melkein avaamassa junan ovea, hän asettui seisomaan taakseni noin kymmenen sentin päähän ja se tuntui painostavalta.
Asemalla pyörääni avatessani tuli vastaan mustaihoinen poliisi. Hän toivotti maireasti hyvää iltaa ja kysyi, voisiko tulla pyöräni tarakalla kotiini, niin tehtäisiin kaksin jotain kivaa. Olin saanut yhdeltä päivältä jo ihan tarpeeksi, olin mielessäni vimmastunut, mutta koitin olla ulkopuolelle kuin ei mitään olisikaan. Sanoin: "Ei". Hän sitten siihen: "Mutta me ollaan sentään samasta kaupunginosasta, miksei me voitais tutustua toisiimme paremmin?"
Toi "me ollaan samasta kaupunginosasta" on kyllä jo niin vanha selitys. Sitä olen saanut kuunnella useampaan kertaan, kun olen mennyt paikallisasemalla junaan ja jäänyt keskustassa pois. Keskustassa on silloin jäänyt joku musta mies pois, joka on huomannut minut myös, kun alunperin nousin junaan. Sitten ne yrittävät kaikin voimin saada minut puhumaan heidän kanssaan, ensin asemalla, sitten kaupungilla, jos tulevat minua uudestaan vastaan. Meillä on Almeressa valitettavasti noin 200 metrin "tyhjä alue" aseman ja iltaelämän keskuksen välillä. Minua pelottaa aina kulkea sillä. Mutta pelottaa myös junassa.
Meillä on muutenkin paljon eri etnisiä jengejä täällä. Olin kerran hieman kello kuuden jälkeen kaupunginosamme keskustassa, missä kaupat menevät siihen aikaan kiinni ja muutama lähiöbaari on aukeamassa. Yhtään valkoista ihmistä ei tullut vastaan. Se oli todella yllättävää. Eri jengit vihelsivät minulle kävellessäni ohi. Marokkolaisjengiläiset ääntelehtivät tuttuun tapaansa suhuäänellä: "zzzssszzhhhszzhhszhh.... Mesje!" Tarkoittivat "meisje", eli tyttö. Kun taas "mesje" on sama kuin veitsi. No olipa kumma näky, kun tyttö meni ohi! Tähän aikaanhan ei islamilaisissa yhteiskunnissa tyttöä saisi kadulla näkyä, kotona pitää olla hellan ääressä! Aloin miettimään, miksi valkoihoisia ei näkynyt siihen aikaan enää missään, kuten vaikkapa Turussa tai Tamperella. Ehkä he tuntevat, että kun keskusta on näiden jengien hallussa, heillä ei ole sinne enää asiaa? Ehkä he jättäytyvät vapaaehtoisesti kotiin, kun eivät tunne oloaan hyväksi siellä. Voin vain kuvitella, miltä paikallisista alkuperäishollantilaisista tuntuu, kun oman kaupunginosan keskustaan ei ole enää ilo mennä.
Almeressahan on vieläpä se erikoispiirre, että tähän uuteen kaupunkiin ovat muuttaneet monet amsterdamilaiset suurkaupungin ongelmia, kuten etnisiä alkuperäiskansaa nöyryyttäviä jengejä, pakoon. Nyt niitä ongelmia alkaa esiintyä täälläkin. Arvatkaa vain, miltä tuntuu asukkaista, jotka ovat tulleet tänne saadakseen hengähdyksen Amsterdamin paineista ja luulleet muuttavansa turvallisempaan paikkaan, jossa voi tuntea olevansa osa ympäristöään. Syyt muuttaa tänne ovat verrattavissa niihin, miksi jotkut turkulaiset muuttavat Raisioon tai tamperelaiset Lempäälään perhettä perustettaessa.
Tulin kerran lukeneeksi erään hollantilaisen vihreän moku-positiivisen blogia. Hän sanoi, että hän puolustaa naisten hunnun käyttöä jo pelkästään siksi, että hunnulla naiset voivat välttää joutumista miesten ehdottelujen kohteeksi. Minä en ymmärrä tuota. Eikö pitäisi katsoa sinne, mikä tämän tilanteen aiheuttaa, eli näihin miehiin? Tuo hänen ehdotuksensa kuulosti siltä, kuin että tulvaa pitäisi korjata heittämällä vettä pois ämpärillä.
On surullista katsoa, miten tällaisessa maassa kuin Hollanti naisille ei anneta muuta vaihtoehtoa kuin pikkuhiljaa liukua tämän mamuporukan keskiaikaisten ja machojen naisuskomusten alamaisiksi. Muistakaa siellä Suomessakin, että kun täysin eri kulttuurista tulevia mamuja on tarpeeksi suuri määrä, heidän arvonsa ja heidän hyväksymänsä kanssakäyntitavat (jotka eivät länsimaisen käsityksen kanssa mene yksiin, esim. että nainen ei saa kulkea yksin illalla), saavat enemmän jalansijaa siellä. Halusivat suomalaiset tai eivät, sillä on vaikutus jokapäiväiseen elämäämme kodin ulkopuolelle astuessamme. Kun olen menossa jonnekin, minusta tuntuu usein, että "En halua mennä. En jaksa kuunnella enkä katsella niitä." Mutta enhän minä voi kotiini linnoittautuakaan. Luulen, että ollakseen positiivinen Hollannin tilanteesta, täytyy 1) olla kaikki vapaa-aikansa kotona, 2) ei käyttää julkisia kulkuvälineitä, 3) asua Eteläosassa maata maaseudulla tai pikkukaupungissa, missä monikulttuurisuus on hieman vähemmän voimissaan kuin Randstadissa.
Kuntosalikäynneistäni olisi kanssa sanottavaa, mutta sen taidan jättää toiseen kertaan.
Luulin vetoavani ulkonäölläni vain vaihtoehtoisempaan naismakuun, jollainen afrikkalaisilla tai marokkolaisilla mitä varmimmin ei ole. Silti tuntuu, kuin minua piiritettäisiin. En ole kokenut tällaista Suomessa ikinä. Italiassa kyllä, mutta enemmän tyyliin "saanko koskettaa sinua, vaalean neidon koskettaminen tuo onnea."
En enää tunne, että poliisin tai järjestysmiehen läsnäolo tuo lisää turvallisuutta, kun he ITSE tekevät oloni epämukavaksi. Suomessa en olisi vielä osannut kuvitellakaan, että tällaista kohtelua voisi saada poliisilta tai järjestysmieheltä.
Vai, kun minulla kerran oli lyhyehkö hame, kerjäsinkö minä tätä kaikkea ihan itse? Oikeauskovaisten mielestä varmasti kerjäsin. Omasta mielestäni en. "
