~elokuun epelit 2012~

Täällä myös aika usein mielessä että onko kaikki hyvin, varmasti vaikuttaa se syksyinen keskenmeno. Mutta yritän kovasti nauttia ja pysyä positiivisena.Muille ei olla vielä kerrottu mitään, keskenmenossa kerrottiin ja sitten kävi miten kävi..Kai yritän suojella itseäni nyt jotenkin ja kertoa vasta myöhemmin. 15 päivä olisi jo ensimmäinen neuvolakin :)

jonskuuh 5+4
 
Meillä mun ja miehen lisäksi tietää kolmosen kummitäti, sekä kaksi mammakaveriani. Sukulaisille kertomista ei ole vielä tarkemmin mietitty, muille aletaan kertoa np-ultran jälkeen sitä mukaa kun nähdään. Mitään fb-vauvaa ei tule tästäkään, julkistetaan vasta syntymän jälkeen. Jos siis jotain ei nähdä, niin jää kuulematta koko raskaus.

Viimeksi kerroin mun siskolle heti ja äidille muutamaa viikkoa myöhemmin. Loput sukulaiset kuuli np-ultran jälkeen. LApsille kerrottiin kun oltiin kylään menossa viikolla 14, siellä otlaisiin arvattu ja oli kiva että lapset tietää ennen "ulkopuolisia".

Tällä kertaa lapsille kertomista ei ole myöskään mietitty. Kerrotaan kun on ajankohtaista. Molemmat kyllä odottavat kovasti elävää vauvaa tulevaksi.

Töissä kerroin viimeksi np-ultran jälkeen, lähimmät tiesi jo aiemmin kun oli pahoinvointia. Tällä kertaa yritän venyttää mahdollisimman pitkälle. Tosin joudun varmaan jo ennen puoliväliä jäämään saikulle selän takia niin se täytyy ottaa huomioon. Sekä jos ultra-aikaa en saa työn ulkopuolelle, ajattelin siinä tapauksessa esimiehelle kertoa, jotta voin lähteä töistä aiemmin.


Jaahas, olikohan tässä jälleen tarpeeksi romaania...

Ai niin! Pyyntönä kaikille: voisitteko laittaa viikot aina viestin perään niin olisi helpompi seurata missä kukakin menee.

S 4+5
 
Jospa sitä ilmottelis ittestäänkin jotain pitkästä aikaa :)

Täällä menee muuten iha hyvin mut tää kuvotus alkaa mulla aina heti kun plussaan tai oikeastaan se kuvotus on eka merkki siitä että raskaana ollaan :)

Mä oikeesti nukkuisin varmaan viikonki putkeen jos vaan voisin kun on niin väsy melkee kokoajan,mut kummasti sitä silti jaksaa päivät vaikka väsyttääkin :)

Mutta nyt täytyy taas mennä kun täytyy tuo pikkumies viedä nukkumaan :wave:

 
Moikka, paljon tullut uusia, onnea plussista :)

Täälläkään en osaa keskenmenoa pelätä, olen vähän tulee mitä on tullakseen - asenteella. Meillä kuitenkin niin helposti tämä raskautuminen kävi, että on pää pyörällä vielä itelläänkin.

Varasin tänään aikaa neuvolaan ja sieltä tarjottiin jo ensi viikolle..sain sen sitten vaihdettua tammikuun alkuun, kun ehtiihän sitä vielä. On vähän kiirettä näin joulun alla ja ensimmäinen nla on kuitenkin vain papereiden täyttelyä ja ihan tuttua puuhaa jo.

Onko muilla karmeeta pahoinvointia öisin? Mä olen heränny nyt muutamana yönä ja voi kauhee kun tekee pahaa, missään asennossa ei ole hyvä ja oikein tuskanhiki nousee pintaan. Muutoin kun palelen koko ajan, niin on vähän kummallista. Mulla tämä raskaus ei ainakaan jää pois mielestä, kun koko ajan "tuntee" että tuolla vatsassa tapahtuu jotain. Vaikea selittää, mut on vihlontoja ja välillä tuntuu kuin koko alavatsa pullistuis kuin ilmapallo..esikoisesta ei ollut mitään ja toisesta muistelen, että jotain tunsin mutten kyllä tämmöstä! No, siitäkin huolimatta pitää vielä testailla :D Yksi testi taitaa olla vielä jemmassa ja kai mä muutaman vielä kaupasta varuiksi hankin...

runttis 4+6 tai 5+2 jotain siltä väliltä...
 
Me ei olla vielä kerrottu muille kun molempien vanhemmille ja parille ystävälle. Jotenkin pelkään niitä "taas!?" kommentteja vaikka kuinka uhosin miehelle että ilmoitan kaikille tyhmiä kommentoiville että tämä on meidän elämä ja muiden ei onneksi tarvi meidän lapsista huolehtia! :D

Pahoivointia on ollut enemmän kuin esikoisen raskaudessa ja varsinkin myöhään illasta tulee tosi huono olo ja välillä en saa unta kun tuntuu että kohta oksennus lentää.. Tunteet on koko ajan tosi pinnassa ja itken vähän väliä.. En kyllä tiedä kuinka kauan pystyn tätä piilottelemaan kun heti plussaamisen jälkeen alkoi mega turvotus ja maha on tosi iso, sen näköinen kun olisin ainakin rv15!

LA 2.8/ Jensku90 / 21v / PHKS / toinen

rv 5+6
 
Heippa taas!

Olitte puhuneet tuosta asian kertomisesta... me kerrotaan läheisille ja lähimmille ystäville pikkuhiljaa. Viime raskaudessa julkistin asian facebookissa kun olin viikolla jotain 18, no, sitten tulikin rakenneultra ja oli pakko siellä kertoa sitten sekin murhe... yh. :( En siis tällä kertaa laita sinne MITÄÄN. Ainakaan ennen kuin tämä homma on ihan varma.

Mutta jotenkin meistä tuntuu siltä, että eipä sillä väliä että milloin läheisille kertoo. Meidän tapauksessa kun surut ja huonot uutiset ovat tulleet vasta rakenneultrassa...

No mut nyt positiivisempiin tunnelmiin. :) Mun tekis mieli kailottaa tämä uutinen kaikille mut koitan vähän nyt hillitä kuitenkin. Tai siis niille läheisille ystäville. :) Yhdelle oon vasta kertonut, mun vanhemmatkaan ei vielä tiedä. :D


Mut jepjep. Nyt suklaantekoon. ;)

-EM 4+3
 
Niin minulle siis sais päivittää tiedot kans :

Devil~34~?~toinen

Tervetuloa taas uusille :)
Minulla ei tosiaan ole yhtään sellainen olo että olisin raskaana. Pientä pahoinvointia lukuunottamatta. Eka neuvolakin vasta joulun jälkeen.
Kuinkas moni meinaa osallistua niihin sikiö seulontoihin?
Me meinataan ne otattaa samoin kuin tehtiin ekalta lapselta.
 
Me ei osallistuttu, tuskin nytkään...mieli voi tietysti muuttua. Peukut pystyyn kaikille, et ei tule huonoja uutisia. Me kerrotaan sit kun kerrotaan niin ensin lähimmille (kävi mielessä et josko ystävänpäivänä värkkäis jonkun ihanaisen kortin jossa ultrakuva, mut mahdanko sinne asti malttaa..) ja sit varmaan kirjottelen facebookkiinkin, oon muutenkin tosi aktiviinen päivittelijä ja mulla on serkkuja melkein 100, ja haluan sit sitä kautta jakaa heillekkin tiedon :heart: Kovasti täällä pohditaan et kumpihan meille sitten tulee, itellä on ihan semmonen olo et meitä siunataan toisella pienellä pojalla :heart:
 
Onpas tänne tullut tarinaa :)

Täällä ollaan vieläkin onnellisesti raskaana, on meinaan tuo keskenmenon pelko aikamoinen. Koko ajan miettii milloin se vuoto alkaa ja tulee kokeiltua rintoja onko ne vielä arat jne. Tänään tuli vielä pieni rusehtava klöntti valkovuodon mukana niin sekin pisti taas entistä enemmän miettimään.. huoh!

Meinattiin kertoa raskaudesta sitten kun alkaa näkymään ;) Eli vielä jonkunlainen matka siihen, osa saattaa jo arvata tässä matkan varrella. Toivottavasti nyt vaan kaikki menisi hyvin! Tuntuu niin raskaalta ajatukselta jos kesken menisi vielä näin joulun alla :(

Eilen kävin ostamassa raskausvitamiineja :) Meinasin ensi viikolla soitella neuvolaan kun nuo viikot on vähän epäselvät edellisen keskenmenon takia. Toiveena olisi päästä ultraan missä voitais nähdä miten pitkällä ollaan :) On pieni aavistus kyllä, että viikkoja olisi jotain 6 tällä hetkellä.. mutta terkkarille aion sanoa ettei ole mitään hajua viikoista ;) Yksityiselle ei ole varaa mennä näin hoitovapaalla kun ollaan, hyvä kun rahat riittävät pakollisiin menoihin niin jos sitä pääsisi kunnalliselle.

Täälläkin on ihan sellainen olo, että toinen poika tulee. Vaikka kiinalaisen kalenterin mukaan tyttö tulisi. Toivon tyttöä, mutta kyllä toinen poikakin on ihan yhtä tervetullut..pääasia kunhan elävänä ja terveenä pääsisi tänne maailmaan. Mutta sinne nyt on vielä niin pitkä aika..kesäkin vielä välissä ja talvi.

Mukavaa päivää kaikille!! Viedään kohta poika mummolle ja papalle hoitoon ja suunnataan miehen kanssa jouluostoksille :)
 
Viimeksi muokattu:
Me tultiin just vauvan kanssa perhekerhosta laulamasta joululauluja! olipa kivaa, onneksi ei kovin huono olo ollut joten pystyin kahvikupposenkin juomaan tuosta noin vaan... Eilen jäi kahvit juomatta. Ei sitä kyllä tee enää mielikään. Onneksi tuo eilinen heikotusolo on jo helpottanut ja olo suht ok. Mutta sellainen olo on että tiedän vahvasti olevani raskaana..

Devil kyseli sikiöseulonnoista. Molemmissa aikaisemmissakin raskauksissa olen niissä käynyt, joten nytkin tulee mentyä. En sitten tiedä mitä tekisin jos niissä jotakin hälyyttävää olisi...

Nyt kun täällä on ollut puhetta noista keskenmenopeloista, ja kerroin ettei mulla sellaisia ole.. No, viime yönä sitten näin unta että mulla oli pikkuhousuihin tullut joku veritippa ja siinä unessa pelkäsin kovasti keskenmenoa... No, toivotaan että oli uni vaan.

Meillä olisi illalla tytön luokan askarteluilta jonne ajattelin tehdä sellaisia juustolla kuorrutettuja voitaikinasuikeroita. Helppoja ja nopeita tehdä ja tyttökin pystyy niissä auttamaan! Mutta nyt on lähdettävä koululaista vastaan, Moi!

Ansukka 5+6
 
Uusia tulee vain lisää! Hyvä juttu :) Onnea!

Devil Päivitin tietosi jo aikaisemmin, katsopas se minun lista etusivulla toisena ;)

Kiitos kaikki, kun nostitte minut taas tuolta itsesäälin pohjamudista! Nyt on taas olo ihan hyvä ja töissä kun taas on, niin ei sitä niin kerkiä aatellakaan. Siskokin soitteli eilen, mutta olin töissä. En siis kerennyt juttelemaan oloista ym mielessä olevista asioista. Mutta on se kyllä ihanaa, että on joku jolle voi jutella tästä raskaudesta ja joka vieläpä tietää jotain omasta kokemuksestaan. Mulle taitaa riittää tällä hetkellä siis tuo sisko, jolle kerroin ekana. Omat vanhemmat saa tietää, jos/kun arvaavat kuitenkin ensi viikolla. Muuten sukulaiset ja kaverit saa tietää sitten np-ultran jälkeen, kun siltä tuntuu..

Voinen jo paljastaa, että ostin muuten viime viikolla jo yhden yökkäripotkarin tulevalle vauvalle :ashamed: Meinasin kyllä, etten kerro siitä vielä täälläkään, kun ei ole sitä ekaa ultraakaan ollut vielä, mutta aivan sama! Jos ei vauvaa nyt tule, niin onpahan sitten seuraavalle tai jommalle kummalle ystävien vauvalle, jotka syntyvät maaliskuussa. Onko joku muu jo ostellut jotain vauvatarviketta? Jonkun muistan ostaneen jo vaunut ja jotain muuta?

Minä aion varmaan niihin seulontoihin osallistua. Itse ajattelen niin, että jos vielä rakenneultrassa tai mieluiten jo aikaisemmin ilmenisi selviä rakenteellisia poikkeamia, aika varmasti keskeyttäisin raskauden. En haluaisi tieten tahtoen saattaa maailmaan semmoista lasta, joka luultavammin ei tule selviämään kohdun ulkopuolella kovinkaan kauaa. Mutta ainahan sitä saa uhota! Mietitään sitä sitten kun on ajankohtaista.

Unista vielä. En ole nähnyt vielä yhtään unta raskaana olessa raskauteen liittyen. Aikaisemmin kyllä jos jonkinmoista.

-pansku- ja bubu 5+3
 
Viimeksi muokattu:
No mä oon lajitellut esikoisen vaatteista semmoset jotka aion säilyttää ja käyttää tällä kakkosella, ni kaappiin jo 8) Ja serkku on hommissa Kanadassa tammikuun lopulle, ni oon kytänny netistä sikäläisten lastenvaatepuljujen sivuja ja tilannu hänen mukanaan jotain pientä... JA kyl täst varmaan aika pian tulee ostettua muutakin. Tuplia katoin jo, kun toi meidän esikko on sit sillon ehkä just ja just kaks ni tarvitaan kyllä. :) Ekassa odotuksessa mulle oli pientä stressiä tai jotain sentapaista kaikista hankinnoista, mut nyt on jo kaukalo ja pinnis ja tämmöset niin ei oo isoja hankintoja tiedossa. Ja viimeodotuksessakin sain esim.kaikki äippäpakkauksen tavarat lahjoina sukulaisilta ja kavereilta jo ennen viikkoa 20, joten en sitä ottanut. Enkä ota nytkään. Oon melkoinen kirppislöytöjen tekijä - ehdoton kylläkin siitä että niiden vaatteiden on oltava uudenveroisia, inhottais kulkea itte tai pukea lasta johonkin nukkaisiin rytkyihin. Enivei, kun otan rahana sen 140€ niin sillähän ostelee jo aika kasan kirpparilta -ja miksei vähän kaupastakin :eek:) - vaatteita tälle meidän Bomballe <3 Just katoin noita kaapissa olevia taas, kun on pari Benettonin 50cm settiä oottamassa..voi ei miten pieniä :`)
 
Mielikuvitus tekee kai tepposensa, mut mun maha vaikuttaa ihan pallolta (oon kyllä siis ylipainoinen et varmaan vaan sen takia nyt tuntuu et se olis pallona tossa). Töissä tuntui vähän oudolta, ku tuntu et toi vatta oli entisestään tiellä.
Paleltaa ja väsyttää.. tosin teen töitä kylmiössä/kylmässä tilassa ja meen pikku neiti valvotti viime yönä.

Kertomisesta.. viimeks kerrottiin silloin ku viikkoja oli noin 14, katsotaan nyt mitenkä tällä kertaa toimitaan. Odottelen kovasti et pääsisin sinne ultraan ni tietäisin missä mennään..

Maijamehi rv joko 5+4 (6+0) tai neuvolan mukaan 10+5
 
Täälä yks uus ilmottautuu mukaan:) Eka haalea plussa ti aamulla ja tänään päivällä toinen haalea plussa,mutta plussa kumminki:) Toivotaa et se viiva siitä vahvistuu:) Oireita ei kauheesti oo ja nyt oon kovas flunssas niin on muutenki ällö olo jo siitä johtuen. Muille kertomisesta. Viimeks kerrottii n. rv 7 ja nyt jotenki tuntus et olis niin kiva kertoa joulunaikaan miten suuri lahja meille on tulossa:) Elikkä seki olis aikailla rv 7 aikaa sitte. Tosi aikasta,mutta ihan silloinki vaan kerrottiin molempien vanhemmille ja sit ekan rakenneultran jälkeen jotai rv 11-12 kerrottii vähä useimmille jo.



Elikkä mulla rv 5+5 ja la 4.8.2012 ja sairaala SeKs,ikä 25v,Niin ja tämä on toinen lapsi:)
 
Viimeksi muokattu:
Täällä olo on tänään ollut pään osalta parempi :) Aamun varmistustestissä testi viiva oli jo ajanut kontrolliviivan ohi ollen vahvempi :D

Sikiöseulontoihin osallistutaan. Osallistuttiin viimeksikin. Sitten ainakin osaa varautua jos jotain on.

Vauvan tarvikkeista meillä on kaikki muut paitsi kaukalon telakka jonka kävin palauttamassa jotta saadaan isofix ;) Oli meinaan turvavylkiinnitteinen ostettuna, mutta se vei liian paljon tilaa autossa. Meillä siis tuolla huoneessa odottavat kasatut pinnasänky ja hoitopöytä sekä vaunut, pullot, imetystyyny ja vaatteet ja lakanat pestyinä ja viikattuina kaapissa jne... Meillä siis on sen näköistä että vain se vauva puuttuu..

Neuvolan täti soitteli tänään, täytyy käydä labrassa ottamassa kilpirauhaskokeet ennen käyntiä. Onko täällä muita joilla vajaatoimintaa?


S 4+6
 
Neuvola-aikakin tuli vähän kuin vahingossa varattua tänään! :D Ajattelin että vasta joulun jälkeen olisin soitellut, mutta meidän nla-täti soittikin mulle tänään äiti-lapsi piiristä, jota ehdotti mulle ja esikolle. Siinä sitten samalla kerroin, että taas ollaan raskaana! Eli ensimmäinen nla-aika on 11.1. pari päivää ennen typyn 8kk lääkäri-nlaa.

Sikiöseulontoihin aion osallistua, niin tein esikoisenkin kohdalla.

Jos oikein hurja olen, niin joulun jälkeen ostelen alennuksesta pienenpieniä bodeja.. :) Meillä suurin osa pienistä vaatteista oli tytyllä lainassa, joten niitä ei montaa ole, ja nekin vaaleanpunaisia! :D Eli jotain neutraaleja bodeja yms katselen.. Tuplat täytyy jossain vaiheessa hankkia myös, ehkä kuitenkin vasta keväämmällä.. Ikäeroa näille kahdelle kun tulee 1v3kk..

-Minki ja kyytiläinen 4+1-
 
Täällä myös tehty vielä varmistustesti ja tosiaan nyt plussaa osottava viiva ilmesty paljon ennen kontrolliviivaa ja paljon tummempana. Kai sitä on uskottava :) NO ei sen puoleen, kyllä tästä etovasta olosta jo huomaa, että kyllä masussa jotain tapahtuu. Mitään en saa tehtyä ja väsyttää koko ajan ja suuhun pitäis koko aika saada jotain, ettei vaan pahaolo yllätä. Tervetuloa kilot tähän jo valmiiksi ylimääräisiä kiloja omaavaan kroppaan! No, eipä tuo haittaa. Kerkiihän niitä sit toivottavasti vauvan kanssa pois saamaan.

Meillä tästä ilouutisesta ollaan kerrottu anopille ja appiukolle (meikäläisen terapeutteja ollu tässä koko syksyn :) ), parille ystäväpariskunnalle ja esikoisen ja tämän tapauksen kummisedälle..ja toivottavasti hän saisi tälläkertaa pitää kummilastaan jopa sylissä. Muille ollaan ajateltu kertoa sitten kun sitä kyselevät. Salailemaan en jaksa alkaa, koska esikoisesta sitä tein pitkälle ja tulos oli silti mikä oli, mutta faceen en todellakaan aijo mitään ilmoittaa. Enpä sitä kyllä enää aktiivisesti käytäkään.

Äh..kai sitä täytyis nyt yrittää nostaa takamus sohvalta ja ruveta siivoamaan ennen ku mies tulee töistä! Jaksuja leidit!

Annubella ja onni-ilona 5+5 - 6+6
 
Runttipulla Mulla on tähän mennessä pahoinvointia ollut juurikin öisin. Vatsaa kivistää (vähän menkkamaista kipua), ja kuvotusta. Olen hoksannut että siihen yleensä auttaa kun nousee hetkeksi ylös, tyhjentää rakkonsa (jota saa muuten koko ajan olla tyhjentämässä) ja haukkaa jotain huikopalaa. Mulla menee tolla kaavalla ohi.

Mutta nyt on tullut sellaisia pieniä pahoinvointikohtauksia myös iltaisin ja töissäkin..... ajattelin etten kerro työkavereille mitään vielä, mutta ehkä täytyy jos alan voimaan töissä oikein pahoin. :$

ja -pansku-, kyllä mä ainakin kävin jo netistä shoppailemassa vaatetta vauvalle, heti kun olin plussannut... mutta en uskokkaan mihinkään huonoon onneen tms. :) tulee ne sitten ainakin joskus jollekulle käyttöön.

*ekaa odottamassa 5+2*
 
Iski muuten se väsymys. Menin eilen illalla nukkumaan 1830, heräsin aamulla 0630 pojan kanssa ja sit pakotin miehen (se on tän viikon lomalla) nousemaan kaheksalta kun meinasin nukahtaa pystyyn ja nukuin vielä kaks tuntia.. :D Ja nyt on kyl aikomuksena väsätä jotain pientä iltapalaa ja mennä hetkeks sänkyyn lukemaan - eli eiköhän se nukkumatti tuu moikkaamaan mua tänäänkin jo ennen salkkareita :D Ps. Tänään tehty TAAS yks testi ( se on vaan niin kivaa ?! ) ja ihanasti viiva vahventunut. Luulen että mulla on nyt 4+0, joten sikavähän viikkoja alla vasta..nyyh.
 
Santtu81: täällä tuli kans tänään rusehtavaa valkovuodon mukana ja nyt tullu enempi. Molemmat keskenmenot on alkanu rusehtavalla vuodolla joten ei tässä auta kun odotella mitä tapahtuu. Nuo vuodot oli ne sitten minkä värisiä tahansa voi olla ihan harmittomia tai sitten merkki jostain.. jos ei siulla kipuja ole niin ei kannata vielä täysin menettää toivoa. Tarrasukkia sinne pikkuiselle :hug:
 

Yhteistyössä