~Elokuun Epelit 2012~ *TAMMIKUU*

Inieh, jos sulla oli eka käynti neuvolassa niin se on tosiaan semmonen "paprujen täyttökäynti" enemmänkin, ei meillä ainakaan sydänääniä kuunnella vielä tossa vaiheessa. Ja verikokeetkin otetaan sit vasta ultran yhteydessä, hemppa ja pissa ja paino ja kortin ja lappusten täyttelyä. Meillä ei alkuraskaudessa ole edes lääkärin tarkastusta, seuraava neuvola mulla tais olla jossain maaliskuun puolen välin tietämillä....
 
Heippa kaikki!

Liittyisin mielelläni joukkoonne, jos huolitte. Olen tätä ketjua käynyt lukemassa siitä saakka, kun plussaa testasin ja varmistui, että meillekin elovauva tulee. Piti sitä varten nyt ihan tänne sivustollekin kirjautua, että pääsisin joukkoonne :wave: .

Olen neljättä lasta odottava 34-vuotias uusperheen äiti. Miehellä lisäksi kaksi lasta edellisestä suhteesta, joten tämä vauva on perheemme kuudes lapsonen. Nuorimmaisemme on yhteinen ja täytti vastikään vuoden, joten ikäeroa tulee näille iltatähtösille 1v7kk. Muut lapset ovat jo koululaisia ja oma esikoisenikin jo rippikouluikäinen =).

Tiedoikseni listalle voisi laittaa:

Emppuli77, laskettu aika 4.8., neljäs lapsi, synnytyssairaala TYKS

Eka ultra mulla on nyt tulevana torstaina 19.1. Emme osallistu seuloihin, sillä periaatteena on, että se otetaan vastaan, mitä meille annetaan. Käymme vaan tsekkaamassa, että vauveli on olemassa (yksi tuulimunaraskaus itselläni myös takana, joten jännittää, onko kaikki ok), raskaus oikeassa osoitteessa jne.

Oireista täällä on ollut puhetta paljon. Olen jokaisessa raskaudessa ollut pahoinvoiva ja kolmen aiemman lapsen kohdalla oksentanut päivittäin viikolta 6 viikoille 20-30 lapsesta riippuen. Nyt olo on kestokrapulainen, paha olo vaivaa 24/7, mutta oksentanut olen vain viitisen kertaa koko aikana. Väsymys on ihan tajutonta. Voisin painua talviunille.. Turvotusta on siihen malliin, että näyttää kuin olisin jo yli rv 20 :D.. Paino on noussut jo kaksi kiloa, koska vähintään 2 h välein täytyy syödä, jotta paha olo pysyy edes hiukan aisoissa. Rinnoista en osaa sanoa, koska imetän edelleen muutaman kerran päivässä tuota kuopusta, joten rinnat eivät ole palautuneet imetyksestäkään vielä normaaleiksi.. Suussa on koko ajan paha maku, vaikka kuinka pesisi hampaita ja söisi purkkaa. Alkuviikkoina oli hillitön vilu, mutta se on nyt mennyt ohi. Eniten itseäni haittaa tuo paha olo, joka tekee mielen matalaksi. Se vaikuttaa niin kaikkeen. Edellisten lasten perusteella kun en odota, että se loppuisi vielä pariin kuukauteen :(. Olen kuopuksen kanssa päivät kotona, joten tässä raskaudessa helpotusta tuo se, että voin nukkua päiväunet kun kuopuskin nukkuu ja syödä milloin huvittaa.

Minuakin muuten kiinnostaisi tuo elokuisten Facebook-ryhmä. Vieläkö joku olisi kiltti ja neuvoisi, kuinka sinnekin pääsee mukaan?

Emppuli ja Vaavi rv 11+2
 
  • Tykkää
Reactions: Jenny90
Tervetuloa Takiainen! Ja onnea hyvistä ultrakuulumisista! :heart:

Moikka taas "pitkästä" aikaa. :) Niin hirveesti oli tullut juttuu että nyt kun kaiken sain vihdoin luettua, niin pää on ihan tyhjä enkä muista yhtään mitä muut oli kirjoittanu!

Jenny sullahan oli np-ultra tänään? Miten meni? :)
Ihanaa tosiaa ku alkaa näitä np-ultria nyt olemaan niin pääsee kuulemaan uutisia!
Toivottavasti pelkkiä hyviä tietenkin. :)

Täällä on alkanu ihan hirvee turvotus! Ja nyt ei mee enää omista farkuista napit kiinni. Viime raskaudessa meni ihan hyvin loppuun asti. Apua mikä jättimaha mulle viel tulee.
Tänään käytiinkin sitte ostamassa ekat mammafarkut ja voi että nää on ihanat!!! Haluun lisää näitä! Ja samalla ostettiin vauvalle 50-60cm bodeja, puolipotkareita ja potkupukuja. Sit ostettiin ihanat töppöset ja pipo, ja sukkia. :) Nii ja sitten kaikkia hoitotarvikkeita, rasvoja, vaippoja, kosteuspyyhkeitä ymym.. Ihanaaaaa! :) Mä oon nyt ihan innoissaa noista hankinnoista, koko alkuilta niitä tossa tytön kanssa hypisteltiin. :D

Minea kauhean keskustelun olet joutunut äitisi kanssa käymään! Ihan hirveetä tollanen! Kyllä se on jokaisen ihmisen oma päätös ja tosi ikävää kun ihmiset sitten tollasia tulee sanomaan.

Hei mä en nyt oikeesti muista mitään mistä täällä oli keskusteltu. Elikkä varmaan parempi painua nukkumaan.

Ainiin se piti kysyä että miten muilla, tuntuuko kohtu jo paineltaessa alavatsalla? Mä kun luin jostain tollasesta raskaus viikkoviikolta -jutusta että viikolla 12 se alkais jo tuntumaan kovana kohtana tuolla ihan alavatsalla. Mä en kyllä oo huomannu mitään muutosta, ihan samalta se tuntuu kun aina ennenkin. Mutta en siis tosiaan ole huolissani, kun viimeksi eilen sydänäänet kuultu niin kyllä se siellä hengissä on ainakin. :)

Nepo ja Pirpana 11+1
 
Nepo: Mä en oo vielä edes kokeillu painelemalla, mut kylhän se voi ehkä jo näillä viikoilla tuntua =)

Mulle tuli ihan kamala herkistelykohtaus, kun löysin youtubesta johanna kurkelan musiikkivideon, mitä en oo kuullut :eek: Johanna Kurkela: Kulta pieni +Lyrics - YouTube Ihan itku tuli ku sanoja kuunteli :'(

No, nyt pitää mennä pissittämään koirat ja nukkumaan. Pääkin on niin täynnä räkää, että olis huomenna ees jokseenkin virkeänä siellä ultrareissulla!
 
Kommentoin ensin paria.
minea tiedän miltä susta tuntuu, ekassa raskaudessa vaikka olin 19 ja asuin kotona niin me ihan tosissaan haluttiin miehen kanssa lapsi. Kun isä sitten kuuli siitä äidiltä, niin sanoi että "ettekai meinaa pitää sitä?" Ja mä sanoin että "mä en oo koskaan harkinnutkaan muita vaihtoehtoja" ja isä ei puhunut mulle moneen kuukauteen. Mutta se tasottuu siitä. Välit isän kanssa on edelleen kireät, mutta tiedän että se rakastaa lastenlastaan ja eritoten mua ja sen takia ainoastaan sano niin kun pelkäs että mun elämästä tulee onnetonta. Tällä kertaa odottelen taas ihan viime hetkille, ennen kuin raskaus alkaa näkyä, ennen kun uskallan kertoa,.

pampulainen meillä ei koskaan ollut mitään "pesää" pinniksessä esikoisen kanssa. Siellä se nukkui ensimmäisestä yöstä lähtien tyytyväisenä. Ainoastaan reunapehmus oli. Siis kukin tyylillään, ja tällä kertaa ajattelin jopa sen pesän tehdä! Mutta siis se ei ole välttämätön:)

Nippe ihanaa, että molemmat voi hyvin!

Tervetuloa uusille, päivittelen listaa vielä myöhemmin:)

ULTRASTA! Eli siis kaikki hyvin! NT oli 1mm. Ensin jouduin vartin yskimään ja tökkimään mahaa, että saatiin pieni kääntymään, jotta saatiin se mitattua. Vastasi viikkoja 11+6 niinkuin pitikin ja kaikki oli kehittynyt hyvin (aivot, virtsarakko jne..) Istukka nyt valitettavasti on TAAS etuseinämässä sitte kuitenkin ja kyllä harmittaa.. Saampahan sitte ootella taas useemman kuukauden niitä liikkeitä. Eli siis vittu..
Ärsytti kun kätilö otti joku 10 kuvaa ja anto mulle niistä 2 huonointa. Joten en laita nyt siitä kuvaa tänne, kun se minkä laitoin viimeks, oli rutkasti parempi.

Nyt sitten muiden ultria odotellessa!:)<3

Huomenna poksuu ja rikotaan maaginen 12vk raja!

Jenny ja Papu 11+6
 
  • Tykkää
Reactions: Maygory ja Nepo
Löysin myös katsomaan jakson Miian kuolemasta, vanhoja hyviä salattuja elämiä. Ihan oikeesti pillitin täällä läppärin ääressä :D Taisin sillon penskana niin eläytyä noihin salkkareihin :p

Meinas muuten tulla myös tippa linssiin viime viikolla kun ilmotettiin etten pääsekään yhteen harjottelupaikkaan vaan mahdollisesti joutusin kulkemaan johoki hevonpeehen 60km päähän... voi luoja :D
 
Kilu87 Kyllä mä yritin kieltää, mutta enpäs tiiä menikö läpi. Tuli niin yllättäen, että vähän häkelty itekin:ashamed:

Vanilja 87 Ihana masu!

Callisto & Jenny90 Kiva kuulla, pitää varmaan vakavasti sit sitä Porvootakin harkita.

pampulainen87 Mä en usko, että auttaa vaahtoomaton hammastahnakaan. Etuhampaat saan ihan hyvin pestyä, mutta heti kun takahampaisiin meinaa edes vähän koskea, lentää oksennus: / Ei mulla aikasemmissa oo tämmöstä ollut.. Suuvedellä mäkin oon väkisin huuhtonu perään. Ja nukuttamisesta sen verran, että meillä esikoinen nukkui ihan alusta asti pinniksessä. Se olikin siitä harvinainen lapsi, ettei tähän päivään mennessä oo yöllä heräillyt kun kipeenä (kolmoselle toivon samanlaisia unenlahjoja:D ). Vauvanakin veteli 10-13 tunnin yöunia ilman syöttöjä eli oli helppo opettaa heti sänkyyn. Kakkonen nukkuikin sit ekan kokonaisen yönsä vasta yli 2-vuotiaana.. Kakkosella oli aluks semmonen riippumatto-sänky, joka oli tosi kätevä. Helppo siirtää huoneesta toiseen, vauvan sai myös helposti uneen, kun sänkyä keinutti ja mahtui hyvin meidän sängyn viereen. Tyttönen tosiaan heräili yleensä semmoset 15 kertaa yössä eli helpotti paljon, jos välillä sai nukahtamaan vaan pienellä keinutuksella. Se "sänky" nyt odottelee tätä kolmostakin:)

-pansku- Kokeiltu on myös sähkö-harjalla, ei vaikutusta, ikävä kyllä.


Mä kerroin tänään omalle äidille. Paremmin otti sen kun ehkä kuvittelin, mutta olis tietty voinut ottaa paremminkin.. Toki ymmärrän, että sitäkin vähän varmasti hirvittää miten jaksan yksinään kolmen kanssa. Hirvittää muakin. Mut kyllä mä uskon kaikesta selviäväni! Onneks nää kaks on jo sen verran isompia.
Mulla on tosi ristiriitaset fiilikset. En oikeen tiedä mitä pitäis tehdä. Me siis erottiin ja aluks ajattelin, että mies vaan panikoi ja säikähti tätä "ylläriä" ja tulee järkiinsä. Nyt ei kuitenkaan siltä näytä. Ja mä en oo mikään kärsivällinen ihminen eli en haluis odotella. Silti tuntuu, että jos en odottele tuleeko järkiinsä vaiko ei, menettääkö tää lapsi mahdollisuuden isäänsä. Välillä on olo, että tekis vaan mieli pakata kamat ja häipyä, välillä sit taas itkeä tihrustan ja haluisin saada asiat selvitettyä. Kauheen vaikeeta:(

Sit olis kysymys. Tietääkö kukaan onko neuvolassa mahdollista käydä toisella paikkakunnalla? Me majaillaan lasten kanssa toistaseks yli 100km päässä kotoa eikä mulla ole autoa. Neuvolassa ei meillä vieläkään vastata, vaikka tänään sen piti aueta loman jälkeen eli sieltä en voi asiaa kysyä.

Jotain muutakin mukamas tärkeetä asiaa oli, mutta nyt lyö kyllä jo ihan tyhjää!


Heja & Toukka 7+6
 
huomenta !

Pampulainen : meillä esikoinen nukkui trixi riippumatossa. Kokeiltiin kanssa sitä äitiyspakkauksen laatikkoa sängyksi, mutta poika nukkui siinä 10 kertaa huonommin. Mies vielä ruuvasi meidän sängyn päälle sen riipparin roikkumaan, josta poika oli tosi helppo öisin aina syöttääkkin, kun ei tarvinnut alkaa sitä pois erikseen nostella. Itse nousi vain istumaan. Että en voi kun suositella !

Taas tullut niin hurjasti tekstiä, tosi kiva ! Tämän pitäsi kohta lähteä neuvolalääkäriin ja papaan. ihanaa silmät ihan ristissä kun viimeyö oltiinkin ensimmäistä kertaa ilman tuttia, ja kiesus sitä huutoa. toivotaan että ensi yönä saisi enemmän kuin 2h nukuttua, taitaa tosin olla toive ajattelua.

nyt mukavaa tiistaita kaikille, ja onnea onnistuneista ultrista !!

-pauliina ja pallo 9+5-
 
Onpas taas tullut tekstiä. =)

Tervetuloa Uudet!

Onnea hyvistä ultra kuulumisista!

Scarlett89 Olit synnyttys sairaaloista kysellyt, itse synnytin Hyvinkäällä ja synnytyksestä on ristiriitaiset tunteet, mutta joka tapauksessa sinne menen tälläkin kertaa synnyttämään. Taitaa olla niin että joka sairaalasta on ihmisillä erilaisia kokemuksia niin hyviä kuin huonoja.

Nepo Mulla alavatsaa painaessa tuntuu siltä että siellä olisi ilmapallo, tiedä sitten onko kyseessä kohtu vai mikä.

Oireet on aikalailla hävinnyt, eipä noita hirveästi ole ollutkaan. Maha on turvoksissa aamusta alkaen ja omia housuja varsinkaan farkkuja ei voi enään käyttää joten mennään verkkareilla ja mamma vaatteilla.
Flunssa on iskenyt ja olo vaan pahenee. Yskä on aivan kammottava, päätä särkee ja nenä vuotaa. Ei kivaa! Kuumetta ei sentään ole.
Huomenna olisi se eka ultra ja kovasti jännittää!! :)

Shadowy ja Pieni 11+2
 
Huh kun on taas tullu eilisen aikana tekstiä! Kiva että on aktiivinen pino :) Onnittelut kaikille pikkuisten sydänäänet kuulleille ja ultrassa käyneille :heart: Jenny ihanaa että kaikki oli nt-ultrassa hyvin :)

minea_ aika ajattelemattoman kommentin äitisi päästänyt, ei mikään ihme jos pahoitit mielesi :hug: voihan olla että on vaan huolissaan sinusta ja tarkoitti vain hyvää?

Kovasti vähän on itsellä oireita myös! Ainoastaan väsy jatkuu... Ja vissiin hormonimyrskyissä mennään, eilenkin oli aika tunnepitoinen päivä ja kovasti itkeskelin, on tässä miehellä kestämistä ;) Turvotusta on kyllä melkoisesti!

Nepo Mulla on kohtu tuntunut alavatsalla jo rv 5+ lähtien! :whistle: Aluksi pelkkänä kovettumana ja siitä lähti pyöristymään JO muutaman päivän päästä. Lääkäri kyllä ultrassa 7+0 sanoi, että kohtu ei siinä vielä tunnu, vaan kohtu työntää edestään siihen alavatsalle ohutsuolta. Nyt tuo kovettuma on jo muutaman sentin koholla ja erottuu peilistä katsottaessa. Mulla ei tosiaan vielä muille vaatteet päällä näy.

Mulla on tehny viime aikoina mieli tosi hiilarihöttöistä ruokaa: pastaa, kiinalaista valkoisella riisillä, croissantteja ja pullaa. Eilen söin sitten pitkästä aikaa kunnon satsin punaista lihaa kun mies oli ihanasti tehnyt mulle pinaattilettuja jauhelihatäytteellä. Ja voi jestas sitä oloa! Vielä muutaman tunnin päästäkin oli ihan kauhea ähky, vaikka näiden pastaruokien jälkeen on ollut jo muutaman tunnin päästä uudelleen nälkä! Voisko olla niin, että keho pyytää helposti sulavaa ruokaa, nyt kun ruoka sulaa hitaammin (vau.fi -kirjan mukaan ruuan "läpimenoaika" on kaksinkertainen normaaliin verrattuna, vaikka tossa täytyy tietysti olla yksilöllisiä eroja)?? Eikä sitten osaa tollaista lihamäärää samalla tavalla sulatella kuin normaalisti. Mua aina kiinnostaa pohtia näiden mielitekojen syitä :)

Nyt kun oon lukenu teidän kirjoituksia alkoi hirveesti huolettamaan, että sydänäänet ei kuulukaan vielä huomisessa neuvolassa. Vedän kyllä varmaan hirmuiset paniikit jos ei kuulukaan, onneks ultra on sitten parin päivän päästä. Jos siis esim. Maygoryllä kuului vasta pitkän metsästyksen jälkeen, enkä ole kuin viikon edellä niin varmaan pitää varautua siihenkin, että niitä ei löydetä (vaikka kaikki oiskin kunnossa).

Vanella ja pikkuinen 11+6 (huomenna maaginen 12 viikon raja :))
 
Huomenta!

Nyt on sitten ensimmäisessä neuvolassa käyty. Sinänsähän asiassa ei ollut mitään uutta, hieman eri tavat vain kuin Helsingissä aikoinaan esikoisen kanssa. Ei tarvitse edes virtsanäytettä toimittaa, kun katsoivat sen samalla kuin noi sokerit ja valkuaiset. Nyt pitäisi sitten tilailla verikoeaikaa.

Nt-ultra on 14.2.

Laskettu aika siirtyi muutaman päivän, niinkuin oletinkin, mutta katsotaan sitä tuonne etusivulle sit ultran jälkeen.

Nyt vois viedä esikon ulkoilemaan.

Aracia + Ankanpoika 8+1 (neuvolan mukaan, ni mennään ny näillä sitten)
 
  • Tykkää
Reactions: Jenny90
Liitympä minäkin sitten tähän ketjuun kun kuitenkin käyn monta kertaa päivässä lukemassa teidän kuulumisia! :)

Olen siis 21v ensimmäinen lapsi ja EKKS on synnytys sairaala LA 11.8 NP-ultra 23.1
mitäs muuta :D alkuun oli miulla hirvee kuvotus ympäri vuorokauden sekä hirveä väsymys. nyt alkaa olla takana päin kaikki. dopplerilla saatu sydän äänet kuuluviin vajaa viikko sitten :)
 
  • Tykkää
Reactions: Jenny90
hei, lääkäristä kotiuduttu, ja yllätyksekseni meidän neuvolaan oli tullut ultra!! lääkäri ultrasi ja löytyi yksi sikiö, raskaus pidemmällä kuin luultu, mutta ei kuulemma ennen NP-ultraa lähdetä lasketua aikaa muuttamaan. Huh, miten helpotti ! eipä muuta tällä kertaa :)
 
  • Tykkää
Reactions: Nepo ja Jenny90
no hyvä kun en ole vielä kenellekään kertonut ja haluan jotenkin vielä odottaa ainakin sinne nt-ultraan asti..jotenkin se on alkanut kalvaa hirveesti ja nyt pelkää sitä niskaturvotusta ym..mitä vois löytyä...:ashamed:

oonkohan mä liikaa lukenu juttuja tuosta ultrasta...??:snotty:
 
Minä voisin kans liittyä fb-ryhmään.
Aamu meni todella huonosti. Nokka täynnä räkää ja yskitti ni maan perk.... Kauhia olo. Nyt se vielä flunssan pukkas päälle.
Onneksi mies on saikulla kun loukkas koipensa hypättyään monttuun.
Meilläkään ei ole kenellekään kerrottu vielä ei edes lapsille. Hiukan jännittääkin mitäs äiti tuumaa, kun o monta kertaa aiemmin jo tuumannut ettet kai enempää meinaa tehdä :D Ja juu en aikonutkaa vielä, mut kerta on tulossa niin on hyvin tervetullut. Ajattelin kyllä laitattaa piuhat kiinni tämän synnyttyä.
Olen tosiaan 27v ja meillä on jo 4 lasta 2 tyttöä ja 2 poikaa. 9vpoika,7v tyttö,5v poika ja 3v tyttö.
Olin kyllä niin onnellinen et kaikki oli np-ultras hyvin. Jotenkin se on aina kauhean jännittävä. Nyt seuraavaksi saa alkaa jännittämään rakenne ultraa.
Oyssissa ois tarkotus synnytellä.
Onkos teillä muilla lemmikkejä tai muita elikoita? Itsellä meillä on koiria. Kasvatetaan pienimuotoisesti saksanpaimenkoiria ja niitä onkin 4kpl ja yx pihavahti laumanvartija. 2 ravihevosta ja kissoja.
En tiiä voiko olla totta mutta mulla tuntuu maha pyöristyvän kauheasti. Eilen jo miehelle naureskelin et koht ei voi piilotella enää.
Ja kauhea nälkä koko ajan.
Joten eikun siis syömään...taas..
Tanja rv.11,6
 
Moikka! Tervetuloa uusille ja onnea!
Täälläkin ultra/B]ssa käyty. Meillä meni samoin kun Jennyllä, jouduin hyppimään ja yskimään että tyyppi saaatiin hereille. Aluksi tosin säikähdin, kun nukkui niin sikeesti. Tais kans pientä matalapaine vaivata :) Ultrassa paljastu, että ollaan viikkoa pidemmällä kun luultiin elikäs LA siirtyy 29.7 Mut mielelläni jäisin tänne elokuisten puolelle. Huikea olo. Kourassa usea ultrakuva ja pitää jossain vaiheessa postaa tänne kans meidän pikkunen. Niskaturvotusta oli toi 1,7mm.pää-perä mitaltaan 5,7 cm pitkä..

T: Maygory ja pieni 12+2
 
  • Tykkää
Reactions: Jenny90 ja Nepo
Onpas taas tullu tekstiä. :)

Maygory, kyllä varmaan sopeutuu äitikin tilanteeseen ja ei ole ensimmäinen lapsenlapsi kyseessä. siskolla on 8 kuinen poika, mutta sisko onkin mua 8v. vanhempi... Ja kun oon iltatähti niin ehkä äitillä on pientä kriisinpoikasta sen takia.

Luckygirl, et oo ainut joka huolehtii! Mä en oo aikasemmin ollu mikään huolehtija kummemmin, mut nyt raskaana ollessa on esim. ihan kauheeta jos mies on illalla jossain kavereiden kans ja oon yksin kotona. Tuntui kun kerran piti mennä yksin nukkumaan etten saa edes happea :D Ihan hassua! Oon miehellekin puhunu ja se on mua yrittäny lohduttaa että kyllä se tästä tasaantuu joskus :D Kiitos kannustavasta viestistäsi, mulla on just semmoinen tunne että en haluais äitin kans enää puhua ainakaan hetkeen, vaikka aion tän asian kyllä sen kans käsitellä kunhan pystyn. Äitini tuntien tiedän että huolehtii kovasti ja jotenkin ymmärränkin, mutta abortti-kommenttia en henk.koht. ymmärrä ja sitä on vaikea antaa anteeksi vaikka ei pahaa tarkoittanutkaan.

Pampulainen, kiitos:heart:Ihan rupes itkettään sun kommentti. Oot niin oikeessa! Siis sitä sanoinki äitille että me ei olla ees ajateltu et abortti ois tässä tilanteessa vaihtoehto enkä vieläkään ajattele niin! Tottakai halutaan vauva pitää ja meillä olikin miehen kans tästä eilen keskustelua. Lohdutti mua ja yritti sanoa että anoppi nyt vaan höpisee mutta miten tuommoisesti voi oikeesti olla välittämättä? Tottakai tuli epävarma olo että mitä tästä tulee mutta en kyllä aborttia tee vaikka kuka ehdottais :D En oo ihminen joka ois suostuteltavissa mihinkään vasten tahtoa. Ja kyllä mäkin aika hiljaseks menin, en oo vielä pystyny soittamaan sille kun on itku niin herkässä. Täys lukko! Onneks sentään jotain sain sanottua.

Jenny, onpas sullakin ollut kurja juttu! Mutta kyllä me selvitään :) Onnea poksumisesta!

Ja KAIKILLE yhteisesti iso kiitos ja halit kun ootte jaksanu kommentoida ja tukea! :heart: Otin tuon äidin puheen jotenkin niin raskaasti... Vaikka hyvää tarkoittaa ja minusta välittää niin silti olisi voinut vähän miettiä mitä sanoo... Tosiaan ihanaa kun on saanut asiaa purkaa ja puhua täälläkin tästä. :) Vähän helpottaa! Vielä kun jaksais äitille soittaa jossain vaihees...

Onnea kaikille jotka on käyny ultrassa/kuullu sydänääniä! Täällä jännätään, enää alle viikko! Niin ja anteeks kauhee romaani tämä viesti!

Minea ja maha-asukki 11+2
 
  • Tykkää
Reactions: Maygory

Yhteistyössä