Monella on ollut oksettavaa oloa, niin täälläkin tulee välillä. Muistuttaa sitä alkuraskauden etovaa oloa ja tulee aika-ajoin.
Juup, meillä tulee mies mukaan synnytykseen. Onneksi on sellainen työ että pääsee lähtemään melko nopsaan ja pääsee synnärillekin puolessatunnissa.
Hemu2 Onnea matkaan, jos nyyttiä lähdette aiemmin hakemaan. Hyvä, kun on sulla seurattu tarkkaan ja mieluumminhan sitä on sitten seurattavana kuin kokoajan huolissaan kotona, jos supistuksia tulee ja he ovat sanoneet että vauvalle se ei ole hyvä.
Tässä on kyllä itekin odottavlla mielellä..ei viitsi kovin kauas vierailuja tehdä enää, jotenkin ei vain huvita kuin nää kotikuviot. Korkeintaan siten että joku tulee käymään ja josssain kauppareisuulla viittii käydä,mutta on sitä maailma pienentynyt oman navan ympärille :ashamed:
kassu Kiitos vinkistä. Pitänee metsästää haulla ja näkeehän sen allakasta että mikä piinavko silloin on ollut. Ajattelin että josko jollain oli jäänyt mieleen suoraan pinon nimi. Mulla on mielessä, kun keräsin esikoiselle sellaisen "elämänkerran" syntymästä rippikouluikään, jonka sitten sai rippijuhlien yhteydessä ja joka kiersi myös siellä juhlissa vieraiden ihmeteltävänä. Säästin siis kaikenmaailman liput ja laput ja lehtileikkeet, kuvia, tapahtumia, piirroksia jne kaikkea mikä noihin vuosiin mahtui ja laitoin kansioon. Suppari- ja sydänäänikartatkin on siellä naistenklinikalta. Juu, niin ajattelin että printtailen tään tulevan vaavin elämänkertaa alkaen näistä kirjoitteluista kuumeesta ja plussaamisesta-syntymään. Saa sitten lukea mietteitä vanhempana..Tietenkin vähän sensuroin pois sellaset mitkä ei ehkä nyt välttämättä ole tarpeen tietää.
Pitäs lähteä täsät Lidliin. aajttelin sieltä ostella sairaalaa varten dödöt ja joskso löytys aamutossut, kun kertoivat NKL:stä että siellä on pula niistä, heh.
Jaksamista massun kanssa!