ELOKUISET LEIJONANPENNUT 2009 Tammikuussa

Eka ultra tehdään yleensä alakautta, mutta jos jossain on paremmat laitteet kun nuo 2-ulotteiset, niin silloin se tehdään mahan päältä.

4D-ultraan olen ajatellut meneväni. Kävin esikoisestakin ja on kiva kun sieltä saa sen dvd:n mukaan.

Tuima ja rv 6+6
 
Matkustamisesta sen verran, että viikon 28 jälkeen tarvitaan lääkärintodistus raskauden "normaaliudesta" ja viikon 36 jälkeen ei pitäisi lentää enää pitkiä lentoja eli kotimaan ulkopuolelle lainkaan. Nämä säännötkin riippuvat lentoyhtiöistä eli kannattaa tarkistaa. Me oltiin kans menossa Phuketiin maaliskuun lopussa, mutta päätetiin vaihtaa se viikon Turkin matkaan osittain raskauden ja toisaalta miehen työtilanteen takia. Ykkösen oli tarkoitus nukkua lentomatka sylissä ja mulla taitaa silloin jo mahaa olla niin ajateltiin vaihtaa ja mennä Thaimaahan myöhemmin. Me kans harkitaan vielä jos lähtis touko-kesäkuussa Espanjaan mun vanhempien kämpälle. Sinne on niin helppo mennä, kun tuntee jo paikat. Paikallisen sairaalan ensiapukin tuli jo tutuksi ekassa raskaudessa kun jouduin käymään alkuraskauden vuotojen takia tutkituttamassa onko sintti vielä kyydissä. Täytyy kyllä sanoa, että melkein tuli äitiä ikävä kun vuodot alkoivat kaukana kotoota ja matkaa oli edessä vielä neljä viikkoa.

Herkut ja ylipäätänsä ruoka maistuu täälläkin aivan liian hyvin. Siis kokoajan pitää jotain syödä tai tulee paha olo. Sit haaveilen ties mistä herkuista. Oon kuin simpsonien Homer donitsien kanssa, kuola vaan valuu ku ajattelen ruokaa. Mä oon saman painonen nyt kun ekaa aloin odottaa, mut silloin ei tehnyt makeeta mieli ollenkaan. Nyt soisin kilokaupalla karkkia jos antaisin itseni syösä. Ekan kanssa olin muutenkin tosi tarkka syömisestä ja painoa tuli 10 kiloa (BMI 26), joka lähti tosi nopeesti pois. Olin juuri ennen raskautta laihduttanut 13kg enkä halunnut takaisin niitä kiloja raskauskiloina. Söin siis hyvin ja riittävästi, mutta pysyin herkuista erossa. Pohdin voisko masussa asustella nyt tyttö kun tekee mieli niin makeeta ja poikaa odottaessa kaikki karkki etoi aluksi.

Väsymys on täällä myös tosi pahana riesana. Mitään en jaksa tehdä ja nukun paritkin päikkärit poitsun kanssa. Yövaatteissa saatan hillua vielä kolmelta ja ihan kamalan näköisenä. On ne raskaana olevat vaan niin hehkeitä :LOL:

Kerrottiin tänään mun vanhemmille vauvauutiset ja eipä tuo ihmeemmin mitään keskustelua aiheuttanut. Ainoastaan asunnon koosta tuli puhetta ja meidän muuttoaikeista. Ekasta molemmat oli ihan sekaisen onnesta kun oli heille eka lapsenlapsi. No mut hyvä näin. Ei tämä raskaus meidänkään maailmaa mitenkään mullistanut. Molemmat lapsoset ovat saanet alkunsa ekasta yrityksestä. Ykköstä tosi edelsi 1,5v epätoivo kun mulla ei ollut kuukautisia eikä hormoonitkaan saanet niitä käyntiin. Mieskin möläytti äidilleen mun pahoinvoinnista eli enää puuttuu miehen isä ja sit tietää kaikki.

Nyt ulos koiruuden ja ipanan kanssa. Hyvää loppiaista kaikki!

Tinu + itu 6+6
 
Eka ultra tehtiin mulle esikoista odottaessa alakautta ja semmonen tuli tuossa mieleen et ultran jälkeen noin parin päivän päästä mulle tuli vähän vuotoa. Säikähdin sillon hirveästi ja pääsin sit tk:n ja siel lääkäri totesi et ultra oli ärsyttäny limakalvoja sen verran et niistä vuotoa tuli. Näin voi käydä eikä sitä kannata kauheasti säikähtää.

Mun mielestä on kiva pitää yllätyksenä loppuun asti kumpi sieltä tulee. Ekaltakaan en kysyny ja sanoin ultrassa että ei saa kertoa koska joskus voivat vaan möläyttää kumpi tulossa.

Järkyttävää tämä syöminen, koko ajan on nälkä ja jos ei syö niin siitä vasta huono olo tulee. :eek: Onneks sentäs makeaa ei tee mieli.

Jaksamista kaikille työssäkäyville. Ite oon hoitovapaalla ja silti tuntuu ettei millään jaksais edes kotitöitä tehdä, väsyttää vaan eikä tahdo oikein mikään huvittaa.
 
Kaksonen80 Kiitos tiedosta, oiskin kyllä hienoa, jos raskauden aikana ei voitais irtisanoa. Helpottais oloa, kun ei tarttis miettiä, olenko yksi niistä, joka joutuu YT neuvottelujen jälkeen pois.

Kiitos myös kaikille, jotka antoivat lisätietoa koskien ekaa ultraa. En kyllä tiedä, miten Jyväskylässä se tehdään. Mahan päältä vai alakautta..? Mandy81 tai muut Jkl:n äidit, sattuisitko tietämään?

Mä en tajua, miten tätä unta voikin riittää :D Nukuin aamulla 12 asti ja sitten otin klo 14-16 päiväunet, huh huh. Pitäs kyllä tehdä kaikkee hyödyllisempääkin, kuten siivota..
 
Heippa heippa =) Onpas täällä tullut taas monta sivua lisää kun olen pitänyt pari päivää taukoa.
Voimia ja jaksamisia tosiaan niille jotka on tippunu listalta :hug: :hug:
Täällä päin on alkanu raskausoireet painaa päälle joka päivä eri muodoissa, joinain päivinä ketuttaa suunnattomasti, joskus taas - niinku eilen - on tosi paha olo, oksettaa, ja joinain päivinä vaan menkkamaisesti koskee. Nyt on alkanu olla jo nivuskipuja, eli niitä liitoskipuja vai mitä ne olikaan.
Tänään ei sit mitään erikoista oo ollutkaan, vähän höntti olo vaan, väsyttää kovasti. Mä en oo viime viikkoina saanu nukuttua, ja mulle on määrätty jo ennen raskautta unen tueks klotriptyl miteä, joten viime yönä mun oli ihan täysin pakko ottaa puolikas semmosesta et saisin nukuttua. Koska mun unirytmi on nyt sellasta et klo 02 nukkuu, 12 ylös ja päiväunet sit päillä :(

Mut mut, enää viikko ja 2 päivää siihen lääkärineuvolaan! :D Apuva, tulis jo pian =)

Ja tuosta ultrasta, kaikilta kenen synnyttäneen kaa oon jutellu, on sanonu et on alakautta ultrattu.. Useimmissa paikoissa varmaan sieltä? Riippuiskohan se viikoista kans...?

arianrhod + papana 8+4 :heart:
 
Mulle oli ihan uutta toi ultraus mahan päältä näillä viikoilla. se jälkimmäinen ultra (milläs viikoilla se olikaan) tehdään päältä.
outiko: eikö sulle oo tullu papereita sieltä missä ultrataan? Mulle tuli paperit missä kerrottiin. Löytyisköhän netistä miten teilläpäin?

misu75 rv 10+0
 
Alkuperäinen kirjoittaja tuu-tikki:
Yahoo leijonanpennut:

http://groups.yahoo.com/group/eloleot2009/

Olen huono antamaan ohjeita käytöstä, kun vain joten kuten itse sitä kykenen käyttään. Huhuilin muita perustamaan, ettei itse vain joutunut opettelemaan. :)
En huomannut, että Tuutikki oli perustanut tämän yahoo ryhmän ja perustin myös helpon suomenkielisen yhteisön, jonne helppo liittyä kai
kaikki toiminnot ovat suomeksi.
Toimintoja tuossa yhteisössä on esim. voi lisätä kuvia, videoita, chätätä livenä,
pitää omaa blogia, tapahtumat, omat sisäiset yhteisöt esimerkiksi leijonanpennuille eri kaupungeissa jne. Ja kaikki toimii suomeksi!

Olen liittänyt ryhmään nyt n. 10 henkilöä. Jottei hajaannuta eri ryhmiin niin tehdäänkö yhdessä päätös mitä ryhmää käytetään :)

Eli tuon ryhmän jäseneksi pääsee kun laittaa minulle yksityisviestillä sähköpostiosoitteen ja kutsun ryhmään. Näin ryhmään pääsee vain kutsusta ja on suljettu ja turvallinen.

Mutta kertokaa mitä mieltä olette :)
 
vintage: juuri olin tuota tulossa kans kyselemään, et mihin kerhoon porukka on liittymässä.. mulle käy parhaiten tuo suomenkielinen tai sit kaksplus sivuston oma.. mitä mieltä muut on! Tietty toimitaan siten, et tämä yleinen keskustelu ei hupene..
 
Alkuperäinen kirjoittaja sukkapari:
vintage: juuri olin tuota tulossa kans kyselemään, et mihin kerhoon porukka on liittymässä.. mulle käy parhaiten tuo suomenkielinen tai sit kaksplus sivuston oma.. mitä mieltä muut on! Tietty toimitaan siten, et tämä yleinen keskustelu ei hupene..
Ajattelin, että tuo suljettu ryhmä voisi olla hyvä niille, jotka haluavat käydä keskustelua yksityisemmin sekä aktiivisemmin (lisätä kuvia jne turvallisesti).

Sinne voisi turvallisesti lisätä kuvia ja videoita ja tiedämme, ketä siellä on, koska ulkopuoliset eivät pääse edes katselemaan ryhmää, saati sitten liittymään siihen. Tuota Yahoon ryhmää pääsee linkkiä klikkaamalla kuka vain tarkastelemaan....

Tänne kirjoitan itse joka tapauksessa :)



 
misu75 Just tuossa kattelin noita papereita mitä neuvolasta sain koskien ekaa ultraa ja ei siinä kyllä kerrota, miten se tehdään. Lukee vaan että täytyy olla väh. 3h virtsaamatta ja juoda vielä ennen ultraa nesteitä, niin onnistuu parhaiten.

vintage Minäkin mieluusti tulisin siihen suomenkieliseen ryhmään. En vaan kyllä yhtään tiedä millanen tuo systeemi on ja missä tuo on... :whistle:
 
outiko: mulla taas lukee että rakon pitää olla tyhjä! Iseasiassa mulla lukee näissä papereissa molempien ultrien kohdalla että rakon tulee olla tyhjä. Muistelisin edellisestä raskaudesta, että sillon toisessa ultrassa rakon piti olla täynnä ja se tehtiin päältä. Voisko sitten olla että sulla se ekakin tehdään päältä? Enpä tiiä... Toisaalta eihän mulla se toinenkin ultra voi olla alakautta :eek: Tietäisköhän joku paremmin :attn:
 
Minerva:

Mulla ei ole antaa sulle laskettua aikaa. .kun kone antaa mulle 22.8, mutta nyt kun kävin siellä ultrassa niin siellä joko ei kehity mitään.. tai sitten kehittyy jotain joka on 2 viikkoa myöhemmin hedelmöitynyt. Eli voi olla että mun laskettu aika menee aivan elokuun loppuun tai jopa syyskuun alkuun. Sen näkee sitten.
Mulla on nyt sitten viikon päästä uusi ultra, jossa näkee mikä on tilanne ja onko siellä vauva. Toivotaan parasta. Kirjoitti se kyllä se lääkäri tuohon lappuun, että kohdussa näkyy sikiöpussi joka vastaisi viikkoja 4+3.. eli nyt siitä on viikko. Vaikka oikeesti olis menossa jo viikko 7.

Ja jos kaikki hyvin, niin mun synnäri oli TYKS, ei Tays niinku olit tuonne vahingossa listannu :)

Raskaana matkustamisesta.. Muistakaa vain juoda paljon, kävellä ja venytellä paljon jalkoja ettei tule tulppaa ja ostakaa lentosukat.
Thaimaaseen on kauheen pitkä matka, mutta sekin menee raskaana hienosti. Kuitenkin sulle Lenan haluaisin sanoa, että sulla voi olla aikamoinen matka sen sun 1,5 vuotiaan lapsen kanssa :whistle: Meillä on poika just nyt sen ikäinen ja ei puhettakaan että se jaksais olla paikoillaan niin pitkää matkaa.. puolen tunnin kauppareissukin on aivan maksimi. Tietty jos on yölento niin antaa hieman armoa. Me oltiin viimeksi Phuketissa kun poika oli 9 kk ja ei vielä kävellyt menomatkalla ja lento meni hienosti, mutta tulomatkalla käveli ja sitten ei oliskaan ollu paikallaan yhtään..
Tietty kaikki lapset on erinlaisia. Meillä on nyt kyllä matkustus tauko, kun ei jaksais istua nyt paikoillaan niin kauan. Inhottavaa kylläkin.

Töissä kertomisesta; Mulla myös sama ongelma, en tiedä milloin. Perjantaina aloitin uuden työn ja eilen kirjoitin työsopimuksen pomojen kanssa.. en vaan kyllä uskalla hetkeen kertoa vaikka kyllähän tämä sit jo pian näkyy kun nyt jo niin turvoksissa.. Vaikka eihän sitä tiedä ennenkuin ultran jälkeen onko tuolla elämää.. joten ei ainakaan ennen sitä kannate mitään pukahtaa turhaan..

Hyvää loppiaista kaikille ja huomenna sitten taas paluu arkeen..

Moonlight
 
Alkuperäinen kirjoittaja outiko:
misu75 Just tuossa kattelin noita papereita mitä neuvolasta sain koskien ekaa ultraa ja ei siinä kyllä kerrota, miten se tehdään. Lukee vaan että täytyy olla väh. 3h virtsaamatta ja juoda vielä ennen ultraa nesteitä, niin onnistuu parhaiten.
Outiko: Löysin tällaisen tekstin sivulta http://www.jkl.fi/sote/terveys/neuvolat/aitiysneuvola/ultra

"Ultraäänitutkimus tehdään alkuraskaudessa raskausviikolla 10-12. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää raskauden tarkka kesto ja arvioitu synnytysaika sekä sikiöiden lukumäärä.

Tutkimus on vapaaehtoinen ja vaaraton ja se tehdään vatsanpeitteiden päältä. Tästä syystä vitsarakon on hyvä olla täynnä. Alkuraskaudessa ei vielä voida arvioida syntyvän lapsen terveyttä tai sukupuolta, mutta voidaan nähdä sikiön liikkeitä ja sydämen syke. Tutkimuksesta saa mukaan kuvatulosteen."

Ja muistelin myös, että se neuvolantäti puhui, että rakon olisi hyvä olla täynnä... Huomenna mulla on se ultra, niin voin sitten kertoa, että miten se piti. Helppohan rakko on tyhjentää, jos täydellä menee. :D Mut ei toisin päin.

Mandy ja nappula 10+2
 
Ultrasta Näyttäs siltä että toi np-ultra voidaan tehdä molemmin kautta. Tossa Mandyn laittamassa artikkelissahan puhutaan vatsanpeitteiden päältä tehtävästä ultrasta. Mä sain neuvolasta lapun, jossa lukee että PHKS:ssa kaikille odottaville äideille tehdään vaginaalinen eli emättimenkautta tehtävä ultraäänitutkimus 11+0-12+6 raskausviikolla. Ohjeita siinä ei lue, eikä mulle ole tullut vielä kutsua tohon ultraan..

Mandy, ai niin sulla on jo huomenna np.. Tsemmpiä sinne, varmaan on aika liikuttava hetki..
 
Kiitos Mandy81 Pinon päivityksestä!! =) Mulla on eka ultra huomenna yksityisellä, kun en malttanut enää odottaa tietoa, olenko raskaana vai en/onko kaikki hyvin mahassa. Raskausoireita ei ole ollut muita, kuin väsy, mahan turvotus ja jatkuva palelu. Kotonakin saa olla välillä kaksi villapaitaa päällä, että tarkenee... :LOL:
 
Alkuperäinen kirjoittaja outiko:
Mandy81 Onnea ultraan ja kerrohan sitten miten meni. Ilmeisesti se siis tehdään Jyväskylässä mahan päältä. Onko sullakin tuos keskustan terveysasemalla se, vai?
Mun neuvola on Palokassa. Tuun huomenna kertomaan miten meni ja mitä näkyi. :) Varhaisultra yksityisellä otettiin emättimen kautta. Jospas nyt sais vähän tarkemman kuvan masuasukista, kun viimeksi hän oli vasta 6,1 mm. Tai lähinnä toivon, että mahassa kaikki on edelleen hyvin. Oloja kun ei hirmusti ole edelleenkään ollu.

Huomiseen!

Mandy ja nappula 10+2
 
Vanhus kertoo ultrista :ashamed:

Yleensä alkuraskauden ultra tehdään vaginaalisesti JOLLOIN rakon tulee olla tyhjä.

Ja nt- ultra tehdään yleensä mahan päältä JOLLOIN rakon pitäisi olla täynnä.

Tuollaisen yleissäännön olen omien ultrieni mukaan havainnut mutta ei nuo mitään lakeja ole mutta jos rakon toivotaan olevan täynnä se kertoo siitä, että ultraus tehdään mahan päältä. Ja jos ei tiedä kannattaa hieman pinnistellä mennessä ja kysyä sitten hoitajilta kummin pitää olla, nopeahan se rakko on sitten tyhjentää :D
Näkyyvyydestähän tuossa kuitenkin käsittääkseni on kyse.

Hyviä unia!

Unicco ja Taimi rv 10 (kai?)
 
Mahtuukos mukaan? Täällä olis elokuun 20pv. LA. Ja Sairaala taitaapi olla LS
Ikää mulla olis 23-vuotta :)
Ja esikkoa odotellaan.
Huomenna olis varhais ultra. Mulla niin "hyvä" tuuri että pääsen ihan vaan poli maksulla kun tutkivat multa kaks kuukautta sitten löytynyttä endoa... Ja sitten viimeksi ennen joulua kun ultrasivat totesivat myös raskauden alkaneen. Vaikka olinkin kyllä testin tehnyt jo. Mutta gyne halusi sitten varmistaa että raskaus alkaa ja että kaikki on ihan hyvin niin sain uuden ultra ajan. :) ei haittaa mua ainakaan yhtään! Kyllä tässä niin epätodellinen olo on ollut, kun vuosi yritystä takana ja sitten ihan yhtäkkiä, kun sitä vähiten odotti, plussa pärähti ruutuun :)
Että sellaista tänne... :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja wannabemommy:
pikkupeikko 85: koita pistää klexane sillee ettet purista ihoa,pidä ihan höllästi kiinni,jos puristaa niin mustelma tulee herkemmin =) oon sairaanhoitajana tuon homman huomannut

joo mä tänää pistinki sen sillai et en puristanu ni kovin ku honasin jo eilen et ite psitäminen ei tunnu millekää..se klexaan vaan tuntuu ikävälle,eli ite aine.. kirvelee ja nipistää jne.. :( mä ny pidin höllemmin kii ja hieroin pistos kohta hiukan,katsotaa kui käy.. kerron si huomenna... :D

mulel tosiaa on tehty kaikissa raskauksissa alle 12 viikolla ultra alakautta.. ja edellisessä raskaudessa vielä sen 12rv jälkeeki jos on ollu vagina anturi siinä..parempi toisaalta niin koska näkymähän on paljon paljon tarkempi sieltä kautta kun vauva on pieni.. ;)
 

Yhteistyössä