ELOKUISET LEIJONANPENNUT 2009 Tammikuussa

Ei näkynyt tammikuun pinoa joten laitoin uuden :wave:

Pikana kuulumisia että 15.01 on meille varattu ultra, sittenpähän nähdään mitä tuolla vatsassa oikein tapahtuu. Aikaisemmin ei ole osannut suhtautua oikein mitenkään koko asiaan mutta nyt alkaa jo vähän jännittää :D Kukahan siellä oikein on?!

kielletty 8+6
 
Sori, sekoilen...

Yritin saada tuota mein listaa tähän uuteen pinoon mutta tulikin ongelmia...
Jätän sen siis mandyn huoleksi... Olihan se mandy :ashamed: ...

Hyvää uutta vuotta vaan kaikille!

Täällä ollaan oltu ahkerasti taustalla, mutta ei vaan saa koskaan aikaiseksi kirjoittaa mitään... Jouluna kerrottiin mun vanhemille ja ottivat tiedon onnellisena vastaan. Miehen äidille ei sitten tullut vielä kerrottua, vaikka totuus olisi ollut hänen silmiensä edessä eli tytöllä oli päällä paita jossa luki minusta tulee isosisko. Mutta eipä hän huomannu tekstiä, joten kerrotaan sitten kuun lopussa kun ovat kai tulossa käymään. Sattuu muuten la olemaan miehen äidin syntymäpäivä...

Olo on parempi... Ei enää huonovointisuutta, mikä saa tietenkin sitten pelot heräämään... No 21.pvä on sitten np-ultra, sinne asti jännittäessä... Oireita ei siis juurikaan ole, paitsi yölläkin saa käydä vessassa... Yksi vaiva on ummetus :ashamed: Epämiellyttävää varsinkaan kun ei ole moiseen tottunut... Sekin lisää tuota mahan turvotusta... Mulla on jo viikkoihin nähden mielestäni mahaa... Kyllä varmaan luulisi jo näkyvän päällekkin päin...

Äitiyspakkauksesta... Mä en taida kyllä sitä ottaa kun on vielä tytön pakkauksesta tallella ne mitä tuli käytettyä eli makuupussi ja haalari... Muut vaatteet eivät vaan sopineet mielestäni mein tytölle ja jäi käyttämättä... :kieh:

Kaikille tasapuolisesti onnea odotukseen ja tsemppiä ultriin!!! Tää varmaan jatkaa taustailua...


Lenan 9+3
 
Kiva että pino jatkuu näin =) Itsellä ei kummempia. Tää kamala paleleminen on vaan tosi ärsyttävää, yleensä kun en ole mikään palelija. Mä varasin sen varhaisultran siis to. 8pvä. Mun on pakko saada tietää tästä kolmosesta et onko kaikki ok? vaikkakin se maksaakin :/
Varasinmyös tänään meidän luppikselle ajan eläinlääkärille, pojalta lähtee PALLIT :whistle:
Sen takia operaatio tehdään, kun kuseksii joka paikkaan ja nylpyttää :x
 
Alkuperäinen kirjoittaja hellu77:
Kiva että pino jatkuu näin =) Itsellä ei kummempia. Tää kamala paleleminen on vaan tosi ärsyttävää, yleensä kun en ole mikään palelija. Mä varasin sen varhaisultran siis to. 8pvä. Mun on pakko saada tietää tästä kolmosesta et onko kaikki ok? vaikkakin se maksaakin :/
Varasinmyös tänään meidän luppikselle ajan eläinlääkärille, pojalta lähtee PALLIT :whistle:
Sen takia operaatio tehdään, kun kuseksii joka paikkaan ja nylpyttää :x
Ai nih, hellu ja pömperö 7+1

 



:heart: :heart: :heart: MEITÄ ON JO 133 MASUNKASVATTAJAA! :heart: :heart: :heart:


nimi.............ikä........synnäri.....monesko lapsi....tyttö vai poika


Heinäkuun 2. päivä
nannuz.....................19............K-SKS......esikoinen

Heinäkuun 18. päivä
EjaV..........................19...........KOKS.......esikoinen

Heinäkuun 24. päivä
Anna333...................21...........Kät...........esikoinen.....poikaolo

Heinäkuun 25. päivä
Suveon........................?............?.............esikoinen

Heinäkuun 26. päivä
Treelo..........................29.........TYKS.........toinen

Heinäkuun 27. päivä

pippuri81....................28...........KOKS.......toinen

Heinäkuun 29. päivä
outiko.........................24..........K-SKS......esikoinen
piuli............................24..........PKKS.........toinen

Heinäkuun 30. päivä
Stellina.........................27.........TAYS.......esikoinen

Heinäkuun 31. päivä
Kaksonen80...............28..........OYS.........esikoinen
meelaie......................23...........TAYS........toinen

Elokuun 1. päivä
Aaka..........................25..............?...........toinen

Elokuun 2. päivä
Zebu...........................33...............?...........toinen
mari82.........................26............TYKS.......esikoinen

Elokuun 3. päivä
heitu...........................27............NKL.........vitonen.....tyttöolo
chick-82......................26............KYS..........kolmonen
Mansikkatee...............25...........PHKS........esikoinen.....poikaolo
Mandy81.....................27...........K-SKS......esikoinen
misu75........................33............Kät..........toinen....poikaolo

Elokuun 4. päivä
lenan...........................23.........Kät/H.........toinen
halinallet.....................34...........HYS..........vitonen
nasu29........................30...........OYS..........esikoinen
Ameliini.......................25............NKL..........toinen

Elokuun 5. päivä
Tikru70........................38............NKL.........esikoinen
NuuNuu83...................25............PHKS.......esikoinen
Belle70........................38............HYS.........kolmonen
Unicco..........................30...........MKS.........kolmonen
Starre..........................23............HYS.........toinen
mezzzy82....................26............NKL.........esikoinen

Elokuun 6. päivä
baby butterfly.............18.............JS..........esikoinen

Elokuun 7. päivä
Hudjuke......................31..........MHSO.......kolmonen
Jonna-........................26..............?...........nelonen
Lime89.......................19............TAYS........esikoinen
Parilisi.........................?.............SatKS.......esikoinen

Elokuun 8. päivä
Annitanni....................24.......,......?...........esikoinen
Luminella....................30........NKL tai PS...esikoinen
Jeppis84.....................24.............?............esikoinen....poikaolo
ajatar..........................?...............?............toinen
wannabemommy........28.............NKL.........toinen

Elokuun 9. päivä
L3nen.........................28..............?............kolmonen
kielletty......................22..............JS............toinen.....tyttöolo
PeeJii.........................26..........PHKS.........esikoinen.....tyttöolo
Soila...........................30...........K-HKS.......toinen

Elokuun 10. päivä
pisita.........................28............TAYS........kolmonen
nibbler.......................21...........MHSO........esikoinen
miranda-81................27............NKL..........toinen
äiti ja esikko................?.............JS............toinen
M86............................?..............?.............esikoinen
anwi...........................21..........SatKS........toinen
vintage......................30............Kät..........esikoinen
OnSiisKevät...............26..........EKKS.........esikoinen

Elokuun 11. päivä
Sini74.........................35.............JS............toinen.....tyttöolo
Päksäkkä...................25.............HYS.............?
Sanniko......................32............SeKS........esikoinen
Ezmeralda..................26..............NKL........nelonen

Elokuun 12. päivä
aurora81....................27...........PHKS.........esikoinen
elizabeta....................28...........TAYS..........toinen
surppi.........................27...........TAYS.........esikoinen
Jopsu87......................21..............JS..........esikoinen
Rimprenssa................26............Kät...........esikoinen
Helmiir........................21............OAS........toinen
Minerva81..................27.............HYS........kolmonen
Maaria-76.................32.............?..............esikoinen.....poikaolo

Elokuun 13. päivä
Irmeli09......................34............TAYS........kolmonen.....poikaolo

Elokuun 14. päivä
kiana78.....................30.............TYKS........vitonen.....poikaolo
Kardemumma80........28.............PHKS.......esikoinen
Illusia85....................23.............VKS..........esikoinen
PojanÄiti....................23..............?.............toinen
iinaZ..........................27.............KYS..........kolmonen
Tooka.......................18.............TAYS.........esikoinen
vilmav2.....................21.............SeKS........esikoinen.....tyttöolo
tiltaltti.......................31.............SEKS........toinen.....tyttöolo

Elokuun 15. päivä
ssihinä........................32............K-HKS........kolmonen
Oinastyttö85..............23..............TYKS........toinen
Heili Karjalasta...........28...............EKKS.......nelonen
Jeremias äiti...............27...............NKL.........toinen.....tyttöolo
Äiti-84........................24..............OYS..........kolmonen
iitu-............................21..............OYS..........esikoinen
Innaliina....................33..............K-HKS.......esikoinen
vaavitar......................?................SeKS.......esikoinen
Piritta88.....................20.............PHKS........esikoinen.....poikaolo

Elokuun 16. päivä
kolme pientä porsasta..31...........OYS..........nelonen
RangaTanga...............26................?............kolmonen
maritta1.....................36...............?.............kolmonen
lime83........................25..............KOKS.......esikoinen.....tyttöolo

Elokuun 17. päivä
kleopatra....................29................JS...........nelonen
londiliina85.................23...............NKL.........esikoinen
elokuun 09 mamma....25.................?............esikoinen
Sunflower-78..............30...............Kät..........kolmonen
tokka..........................26............K-SKS.........esikoinen
kilpimama...................25..............LKS...........kolmonen
Liisako.......................?................Kät............esikoinen

Elokuun 18. päivä
Iina72........................36................KAKS........nelonen
Kapri..........................?...................?.............esikoinen

Elokuun 19. päivä
SpookyMama.............36..............NKL...........kahdeksas
pekunalle...................28............K-PKS.........toinen
Pikkukakkonen21......21..............VKS...........toinen
Pompula81................27............TAYS...........toinen

Elokuun 20. päivä
hellu77......................31..............JS.............kolmonen....poikaolo
pikku tassu...............30..............NKL...........esikoinen
Citilda.......................23...............LS............esikoinen....poikaolo
La vida es un destino....21........SKS............toinen

Elokuun 21. päivä
pikkupeikko85...........23...........K-SKS..........toinen
Aniit...........................24...........TYKS...........esikoinen
muratti88..................20............OAS...........esikoinen

Elokuun 22. päivä
Tinu...........................25............Kät/H........toinen
sissihullu82...............26............KOKS........esikoinen
mertsu85...................23...........KAKS.........nelonen

Elokuun 24. päivä

panda09...................31.............NKL...........toinen
Sinderella.................36..........K-PKS...........vitonen....poikaolo

Elokuun 25. päivä
meeruska..................29...........SeKS.........kolmonen
denise.......................26............VKS..........esikoinen
omppuli74.................34.............JS.............nelonen
Kimalle84...................24.................Kät..........toinen

Elokuun 26. päivä
tuu-tikki.....................36............Kät...........kolmonen.....tyttöolo
Ritsanampuja............32............TYKS...........nelonen
mum84......................24...........K-SKS..........kolmonen
Tuima........................30...........SAS..............toinen

Elokuun 27. päivä
Lymypiilo...................27..........TYKS.............esikoinen

Elokuun 28. päivä
Heidi-79........... ........29..........KOKS.............toinen
Kuuttis......................22.............?................esikoinen

Elokuun 29. päivä
jenzka......................21.............?.................esikoinen
Kendi........................22...........TAYS..............esikoinen

Elokuun 30. päivä
VV06.......................21............OAS...............toinen....poikaolo

Elokuun 31. päivä
esmeralda-.............26............KYS................toinen
Timjami77...............?.................?.....................?
Äippyli81.................?................?.................toinen
Vuokko-75............33..............Kät..............esikoinen

Laskettuaika ei tiedossa
HelinäKeiju75.........33.........KOKS...............esikoinen
Tigrita.....................25..........Kät.................toinen
Moonlight-80..........28..........TAYS...............toinen
mielikuva................18..........KOKS..............esikoinen
Hanksuli.................25...............?................esikoinen





Synnytyssairaaloista käytetyt lyhenteet:

EKKS = Etelä-Karjalan Keskussairaala
HYS = Hyvinkään aluesairaala
JS = Jorvin sairaala
K-HKS = Kanta-Hämeen Keskussairaala
K-PKS = Keski-Pohjanmaan Keskussairaala
KAKS= Kainuun keskussairaala
K-SKS = Keski-Suomen Keskussairaala
KOKS = Kotkan/Kymenlaakson keskusairaala
KYS = Kuopion Yliopistollinen Sairaala
Kät, KOS = Kätilöopisto
Kät/H = Kätilöopisto, Haikaranpesä
LKS = Lapin Keskussairaala
LPKS = Länsi-Pohjan Keskussairaala
LUS = Länsi-Uudenmaan Aluesairaala (Tammisaari)
LS = Lohjan aluesairaala
MKS = Mikkelin keskussairaala
MHSO = Malmin terveydenhuoltoalue/Pietarsaari
NKL = Naistenklinikka
OAS=Oulaskankaan aluesairaala
OYS = Oulun Yliopistollinen Sairaala
PHKS = Päijät-Hämeen Keskussairaala
PKKS = Pohjois-Karjalan Keskussairaala
PS = Porvoon sairaala
Ras = Raahen aluesairaala
SAS = Salon aluesairaala
SKS= Savonlinnan keskussairaala
SeKS = Seinäjoen Keskussairaala
SatKS = Satakunnan Keskussairaala
TAYS = Tampereen Yliopistollinen Sairaala
TYKS = Turun Yliopistollinen Keskussairaala
VAS = Vammalan aluesairaala
VKS = Vaasan Keskussairaala
VSAS = Vakka-Suomen aluesairaala
ÅCS= Ålands centralsjukhus



Ikäviä uutisia saaneet: :hug:
Otawa
H-a-n-n-e
Hempukka87
P123
paimentyttö
Suzyco
AnnaStiina82
Mooka
adama
marian3
Tipi
kipinäkenkä
Tuiskuliina
maaliskuu
marceille
sukkapari


EDELLISET LISTAT:
Eka: http://kaksplus.fi/keskustelu/t1244377
Joulukuu: http://kaksplus.fi/keskustelu/t1261651
 
Lista ei nyt tullut ihan alkuun, mutta ei auta. Tulin tänään vasta Tahkolta, joten en ole ehtinyt uutta aiemmin tehdä. Nyt ryhdyn lisäämään kaikki uudet jotka ovat liittyneet joukkoomme joulun jälkeen. :)
 
neuvola aikaa yritin tänään soitella, mutta täti huiteli jossain teillä tietämättömillä...ensi viikolla soittelen sitten uudelleen, eipä tässä kiirettä ole vielä. kuvottaa aina kun masu alkaa olla tyhjä, siispä sapuskaa vaan ääntä kohti;) masussa viiltelee, mutta sekin kai okei

meeruska 6+3
 
heippa,
Mandy, mun la muuttu ultrassa eli jos viitsisit vaihtaa tuohon listaan 21.8. :) kiitos.


veristä vuotoo ei oo nyt tullu. kai se on pakko pitää vähän taukoo noista petipuuhista.
Muutoin tänään oon ollu normaalin väsyny ja tää palelu on ihan kamalaa. Mut pahoinvointia ei juurikaan. ja vaan kertaalleen oon joutunu yökkäämään.

jänniä uutisia Nannuz :D
 
Nonni. Nyt on listaa päivitetty. =) Kertokaa, jos huomaatte jonkun tiedon vanhaksi tms.

Tervetuloa uudet! :heart: Ja onnea kaikille mukavia ultrakuulumisia saaneille.

Mulla on np-ultra ens viikolla, 7.1. ja neuvolalääkärin tapaaminen 15.1. Onko joku käynyt jo np-ultrassa?

Mä ihmettelen tätä lähes oireetonta alkuraskauttani. Edelleen vaan rintojen aristusta ja salamana iskevää nälkää. Tänään vähän vatsakipua kylläkin. Mahasta ei aamulla huomaa, että olisin raskaana. Illaksi muuttuu kyllä turvotukseksi. :) Kävin ostamassa alesta kokoa suuremmat Haltin veden ja tuulenpitävät housut. Tuolla Tahkolla laskin vielä vanhoilla vastaavilla housuilla, mutta alkoivat jo uhkaavati puristaa masua. Jospas nuo suuremmat menis vielä maaliskuussa, kun mennään Leville. Silloin en kylläkään enää aio laskea. =)

Mandy ja nappula 9+5
 
Heipodei :)

Mulla siis se np-ultra vasta 27.1., neuvolalääkäri 15.1.
Täällä on viime päivinä tullut hurjaa känkkäränkkää, koko ajan kenkuttaa joka ikinen asia. Pieniä hetkiä on jolloin olen hymy korvasta korvaan, mut tänään on kyl koko päivän ollu känkkä-ränkkä päivä :D
"menkkakivut" hellittäneet, pieniä nipsaisuja silloin tällöin, pahinta on kyl tää rintojen kolotus ja aristus.
Mulla kyllä tuota turvotusta iltaisin niin että näyttää kuin olisin jollain 15+ viikolla :D

Viime päivinä tuottanut mielipahaa myös se, että kun olen niin nuori ja kavereilla päämääränä tällä hetkellä bilettämine, että kaverit ei oikeen jaksa mun kanssa jutella, eikä tuo ukko jaksa koko aikaa kuunnella ja puhua samasta asiasta ja sit joudun olemaan sen ja sen kaverin kanssa ja kuuntelemaan niiden ruudinkeksijä juttuja...
Harmittaa, kun kaverit kääntää näin selän :'(

arianrhod + papana 8+0
 
Itse olen kärsinyt migreenistä yli 10v. ja nyt viimeiset viisi vuotta olen kärsinyt harvinaisista päänsärkykohtauksista (kipu on ainakin migreeni*100), suomessa yksi ainoa lääke mikä tähän tehoaa, olen heti alkuraskaudesta ollut yhteydessä lääkäriini ja valitettavasti raskauden aikana ei kuulema saa missään tapauksessa syödä mitään migreenilääkettä, eikä tätä olemassa olevaa lääkettä kohtauksien saapuessa. Ainut apu on panadol 500mg.
Kysykää ihmeessä lääkäriltänne, ennen kuin otatte mitään migreenilääkkeitä..
 
Alkuperäinen kirjoittaja tuu-tikki:
Niin ja onko kellään kivaa tekstariRUNOA jolla ilmoittaa vauvan odotuksesta???? Kerokaa jos jotain kivaa itse käytitte/käytätte!

Tuu-tikki ja menninkäinen 6+2
Eläväksi muuttui,
suurin toiveemme.
Vauva kohdun täyttää,
rakkaus sydämemme.

Silitti hiljaa enkelin siipi,
kauneinta kaikista käytti.
Onnen ovesta sisään hiipi,
todeksi toiveet täytti.

Perään vielä vaikka laskettu aika tms.

iinaZ & "Kerttu" 8+0
 
tosiaan oli ilo kuulla, että viikot on menny näinkin
sujuvasti ja hyvin ja ollaan jo pitkällä.
oli mulla sillon lokakuussa kuukautiset,
ja musta ne oli ihan normaalit...
mut oon aavistellu, että olisin pidemmällä
on vaan ollut sellanen tunne jotenkin.
ja maha tosiaan on jo näkyny kunnolla hetken verran.
ei oo kyllä missää vaiheessa tuntunu,
että "voi onpa harmi kun meni 1kk odotusaikaa sivusuuhun" :D
mulla meni niin sanotusti pahoinvointi kk sujuvasti ohi :D
 
Kiitos Iinaz runoista. Noihin olen ennenkin törmännyt. Löytyykö jotain lisää?

Nannuz, uskon että kaikille se tietty käy että pysyt tässä pinossa. Olet sitten ehkä eka joka nyytin kainaloon saa, toivotaan ainakin niin!!! Eli toivottavasti kukaan ei saa kovin ennenaikaista vauvaa!

Niin ja mitä se Mandy höpisee. ;) Meidän listan päivittäjä, ylläpitäjä ja kuvittaja ja ties mitä ei karkaa minnekkään!

tuu-tikki ja menninkäinen 6+2
 
Moikka,

taas oli tullut niin paljon tekstiä ettei muista kyllä kerralla kommentoida kaikkia. Ihanaa kun meitä on niin paljon, siis 110 odottajaa. Aika huisia! Jokus jo tuolla aiemmin kommentoikin että hassua kun suunnitteilla on jo pino syyskuisille vai oliko jo aloitettukin.. Niin se aika vaan lentää eteenpäin..

Mooka Aina pysäyttää miettimään nuo huonot uutiset. Jaksamista.. :hug:

Tuutikki, kiitos muuten iso-fix selosteesta. Täytyy tutkailla vähän meidän autoa tarkemmin.. :) Muistanko oikein että tossa meidän edellisessä pinossa oli ihania vauvarunoja jossain kohtaa..?

Mandy, ai teillä on vielä Leville lähtö maaliskuussa?Millasessa porukassa ootte lähössä? Me ollaan oltu yleensä Levillä siinä maalis-huhtikuun vaihteessa, mutta nyt ajattelin että jätetään väliin. Ois ihanaa sit ensi vuonna mennä nyytin kanssa.. :) Mun miehen vanhemmilla on siellä mökki missä majotutaan eli voidaan päättää sit ihan lähellä ajankohtaa jaksanko lähteä. Mutta meillä on myös pääsiäiseksi varattu tosi magee mökki Tahkolta kaveriporukan kanssa. En nyt oikeen tiedä lähenkö vai en.. Kun ne kaikki muut on tietty lapsettomia ja tietäähän sen mikä meininki siellä on.. :LOL: Mut jos ei saada ketään tilalle niin joudutaan maksamaan majotuksesta osamme..

Arianrhod Älä välitä vaikka just nyt tuntuiskin ettei saa kavereilta tukea, ehkei ne vaan heti osaa oikeen suhtautua asiaan. :hug: Mä oon kertonut mun raskaudesta parille lapsettomalle kaverille eikä nekään oikeen osaa sanoa mitään..Ja ikää on kuitenkin vajaa kolmekymmentä.. :) Eikä munkaan mies jaksa äärettömästi vauvajuttuja höpistä, joten tullaan vaan tänne sitten kertoilemaan kuulumisia muille yhtä innoikkaille. Onneks meillä on näin aktiivinen pino.. :heart:

Turvotuksesta&kivuista Tänään oli kahen viikon loman jälkeen töissä. Lomalla olin tietty ollu vaan löysissä housuissa. Noh, aamu meni hyvin ja mustat housut sujahti jalkaan. Puolen päivän aikaan maha alko turvota ja vihlomaan. Jouduin oikeesti avaamaan KAIKKI napit ja puolet vetskaristakin :eek: . Onneks mulla oli suht pitkä paita, en sit tiiä huomasko kukaan mitään. Mut nyt siis maha kuin rv15! Mun on pakko mennä huomenna ostoksille.. Oli muuten inhottavaa kun mahaa kivisti kovasti töissä. Lomalla nimittäin ei kipuja ollut ja kun pääsin töistä kotiin lepäilemään niin kivut rauhottu.. Onks muilla??

Miehen reissailusta&autosta Tekeekö kenenkään muun mies paljon reissuhommia? Mun mies on joka viikko 2-4yötä pois ja anoppi on nyt ihan paniikissa miten mä pärjäisin yksin lapsen kanssa. Ja se on nyt vähän tarttunut muhunkin. :/ Meillä on vaan yks auto, eikä oltu ajateltu hankkia toista kun meillä on keskustaan n.1,5km. Mies on siis reissussa autolla ja mä oisin lapsen kanssa ilman autoa. Nyt anoppi vouhkaa toisen auton ostosta.. Lisäks mulla on työmatka reilu 3km, jonka kuljen kävellen että kauankohan mä pystyn sen kävelemään?

Äitiyspakkauksesta Mä ootan ihan innolla äitiyspakkausta, tietty kun ensimmäinen on.. Ihan mielellään ottaisin 2009 pakkauksen..

Pitiköhän vielä muuta, noh palaan jos taas musitan jotain..

Aurora maha-asukkeineen 8+2
 

Yhteistyössä