ELOKUISET LEIJONANPENNUT 2009 - heinäkuussa

Kotiintulovaatteista juttua:
mä varmaan laitan pitkähihasen kietasumallin bodyn, puolipotkarit, tumput ja veluurisen haalarin (paitsi jos on hirmu lämmintä ) ja jonkin leuan alta kiinni laitettavan päähineen. Meillä ei autossa oo ilmastointia, et jos on tosi lämmintä niin tarvii miettiä tarkkaan mitä laittaa ettei vauva läkähdy, matka kotiin on kuitenki n. tunti. :)

Imetysliivejä en oo ostanu, ostan ehkä jossain kohtaa.
 
Luettu, ja kasassa siis vielä ollaan! :wave:


Ollaan nyt tällä lomareissulla, tällä hetkellä vielä Lappeenrannassa, mutta huomisesta eteenpäin lähdetään työntämään autolla johonkin suuntaan.

Minulla on sitten alaselästä aina jalkoihin asti päättänyt tosiaan kroppa leikata kiinni |O
Ei nyt onneksi ihan jatkuvaa särkyä, mutta heti kun on jonkun verran kävellyt, alkaa järkyttävät hermo/iskiassäryt. Eilen kaaduin kivun voimasta lattialla ja siinä sitä sitten makoiltiinkin ainakin vartti, kun en uskaltanut/voinut liikkua. Leevi kilttinä poikana tuli ihmettelemään siihen viereen ja tää on "Leevi, mee hakemaan isi, mene hakemaan, isi on parvekkeella". Toinen katsoo hetken ja istuu sen jälkeen suoraan äidin naamalle :LOL:

Lopulta pääsin omin avuin ylös kun alkoi sapettaa tarpeeksi se hiuksien syöminen ja repiminen, kävin kauniisti kiittelemässä miestäkin kun oli niin lahjakkaasti unohtunut täyttämään ristikkoa. :D

Mutta että tällaista. Ei juuri mitään supparijuttuja eikä muitakaan merkkejä ettäkö tänne tien päälle syntyisi.

kielletty 35+3
 
Kotiintulovaatteita:
- kietaisubody
- velour-huppari ja -housut
- sukat ja tumput sekä ohut leuan alle solmittava lakki
Pitää varmaan ostaa yhtet tuommoset puolipotkarit. En ollu sellasia tullut ajatelleeksi, että pitäis olla housujen alla...

Kävin tänään neuvolassa. Mullahan piti olla se lääkäri, jossa katotaan mun häntäluuta ja olisin voinut saada lähetteen äitipolille. Noh, mulla oli vaan hoitajalle aika. Se viime viikkoinen hoitaja oli kait unohtanut varata sen lääkäriajan mulle. Nyt se aika on sit ens viikolla. Mua vaan jännittää, että ehinkö synnyttää ennen ku pääsen äitipolille. Mun äiti on saanut mut (esikoinen) rv 37+6... Sf-mitta ei ollut kasvanut viime viikosta. Sen on vaan 29! Mun mielestä tosi vähän, koska meni ihan alakäyrän alareunassa tai jopa alla. Hoitaja ei siitä sanonut sen kummempaa, kuin että vauvan laskeutuminen voi vaikuttaa tuohon, ettei mitta oo muuttunut.

Sorry, ku tuli näin paljon omaa napaa.. nyt vaan vasyttää niin, että pakko mennä pehkuun.

Mandy ja Aksu 36+2
 
Citilda, minullekin on tullut painoa todella paljon. Enää en mene vaakaan, koska pahoitan siitä vain mieleni. Ihmiset eivät onneksi ole kommentoineet (yhtä lukuunottamatta), mutta ei se kivalta itsestä tunnu. Minulle on tullu selluliittia joka paikkaan, naama on pyöristynyt kamalasti ja olo on muutenkin kuin valaalla. En uskalla edes kuvitella, miten paljon painoa on kertynyt yhteensä, koska en tosissaan vaakaan enää suostu menemään, mutta ennen raskautta painoni oli 57 kg ja nyt se luultavasti alkaa lähemmäs 8:lla. :( Miekin oon ollu asian takia melkein itkun partaalla. Uskon kuitenkin, että myö saadaan kilot hitoille, kunhan vauvat on maailmassa. :hug: Tiedän, että syön liikaa, mutta minkäs sille voi, kun on nälkä? Ennen raskautta esim. aamulla join vain kahvin, nyt on pakko saada puurot ja höysteet... Oon yrittäny tietenkin lisätä liikuntaa (onneksi meille tuli koiran perheenjäseneksi), mutta ei sitä "huonolla hapella" jaksa liiemmin liikuskella, pieniä lenkkejä ja pyöräilyä lukuunottamatta.

Iskiaskivuista. Talvella kärsin niistä enemmän kuin nyt, saatoin jäädä esim. kaupan eteen seisomaan tai keskelle ylämäkeä hengailemaan, liikkuminen oli mahdotonta.

Täällä ei liiemmin merkkejä tulevasta synnytyksestä... Paitsi ehkä liitoskipuilua jonkun verran (sattuu muuten järettömästi). Tänään katsoessani Kätilöt-sarjaa tuli konkreettisemmin selville, mitä itsellä on edessä. Onneksi oma (seitsemän lapsen) äiti sanoi, että se näyttää paljon hurjemmalta, mitä on.

En ole teitä ketään unohtanut, vaikka en ole liiemmin tänne kirjoitellu. Olen kuitenkin lukenut kuulumisianne joka päivä! =)

Hyvää yötä!

M & Elvis 35+2

Muokkaus. Oliko unikuu "kestovaippaekspertti"? Minä mietin niitä äitiyspakkauksessa tulleita kestoja, että tarviiko niihin laittaa mitään "kiinnikettä" sen kuoren alle? Ja mikä se pitkä "lituska" vaipan sisällä on? Olen vähän hönö, kun ei niistä mitään tietoa... :ashamed: Ja kuinka monta vaippaa olisi hyvä olla käytössä? En tiedä, oletko aiemmin kirjoitellut vastauksia juuri noihin kysymykseen, en jaksa selailla...
 
Moikka =)

Sairaalakassia en oo pakannu vielä. Otan mukaan vaan perus pesutarvikkeet, omat rintsikat ja lukemista. Laitan päälle lähtiessä samat vaatteet ku mennessä, koska matka on vaan muutana 100 metriä. Vauvelille normi sisävaatteet, ohut ulkopuku ja pipo.

Synnytyksen jälkeen oon niin pahvi, et oikeestaan niillä omilla pesutarvikkeillakaan ei oo väliä. Jotakin ku päähänsä suihkussa länttää, vaikka saippuaa :D Se ei oo niin tärkeää vauvan kuvia vaan silmissä vilistää =)
Esikon synnytyksen jälkeen menin kauppaan tukka pystyssä ja pyjama paita päällä :LOL: ja huomasin sen vasta ku olin tullu jo takas kotiin. ( niin ja siis mulla ei ollu takkia ku esikko synty kesällä)

Mulla on krooninen päänsärky viidettä päivää ja sen takia oon joutunu käymään äippäpolilla ja labrassa verikokeissa, sekä mittaan joka päivä verenpaineita kotona. Kaikki mahdolliset arvot on kunnossa, mut päänsärky sen kun vaan jatkuu, mut onneks sain luvan syödä buranaa. Onko muilla päänsärkyä?

Tässä masukuva eilisestä käyrästä äippäpolilta



Onnea poksumisista ja täysaikaisuudesta :flower:

Hudjuke ja kajsa 36 poks
 
SpringSummer
Moi kaikille.
Palasin eilen mökiltä ja sukulaisilta vihdoinkin. Pitkä reissu takana, ja nyt en sitten uskallakaan lähteä enää minnekään pidemmälle.
Mulla oli ihan uskomaton luku-urakka täällä elokuisten palstalla odottamassa, luin useita sivuja sekä kesäkuun että täältä heinäkuun puolelta. Kiitos Mandy81 uudesta pinosta.
Tekisi mieli kommentoida kaikkea lukemaani, häitä, neuvolakäyntejä, polikäyntejä, kipuja, kolotuksia, poksumisia ja täysiaikaisuuksia. Valitettavasti kaikkea ei muista millään, mutta ilmoittelen että kaikki oon ajatuksella lukenut. Tuntuu aivan käsittämättömältä että monella (itselläkin oikeastaan) on jo viikkoja niin paljon kasassa! Ajatteletteko paljon synnytystä? Mä en oo vielä ajatellut, varmaan kun en yhtään tiedä mitä on tulossa. Mitäköhän asioita siihen liittyen kannattaisi etukäteen miettiä....?
Kotiintulovaatteista: mulla ei ole kunnon käsitystä kuinka paljon pienelle puetaan päälle kotiin lähdettäessä, joten tosi hyvä että ootte keskustellut aiheesta. Varmaan siis body, tumput, sukat, hattu, päälle haalari tai joku ns. "verkka-asu". Mun omat vaatteet on mulle ihan sama, tuun varmaan takas jossain samoissa verkkareissa joissa laitokselle suuntaan.
Painonnousu ahdistaa täälläkin, vaikka on pysynyt kuitenkin ehkä kohtuullisissa lukemissa...tai en tiedä. Tää pitkä reissailu lisäsi taas joitakin kiloja. Toisten kommentointi painoon liittyen on kyllä ärsyttäviä, eikä sellaista toivo kenellekään!
Liikunnasta joku kyseli aikaisemmin. Mä pyrin liikkumaan varmaan ihan loppuvaiheille asti. Oon tehnyt pitkiä kävelyitä, pyöräillyt, käynyt kuntosalilla yms.
Kivut ja kolotukset on varmasti tässä vaiheessa raskautta tosi yleisiä. Onko muita joilla ei ole mitään kipuja tai vaivoja? Täytyy olla iloinen...

Mullakin on vihdoin loma, jipii! Töitä ei tule ihan heti ikävä.
Pk-seudulla on hurja sade, ei taida ulos uskaltaa.

Kiva olla takaisin täällä =)
SpringSummer 35+4
 
unikuu108
Alkuperäinen kirjoittaja M86:
M & Elvis 35+2

Muokkaus. Oliko unikuu "kestovaippaekspertti"? Minä mietin niitä äitiyspakkauksessa tulleita kestoja, että tarviiko niihin laittaa mitään "kiinnikettä" sen kuoren alle? Ja mikä se pitkä "lituska" vaipan sisällä on? Olen vähän hönö, kun ei niistä mitään tietoa... :ashamed: Ja kuinka monta vaippaa olisi hyvä olla käytössä? En tiedä, oletko aiemmin kirjoitellut vastauksia juuri noihin kysymykseen, en jaksa selailla...
ne pitkät lituskat on ns lisäimua vaippaan. se taitellaan pojalle/tytölle sopivaksi siihen kohtaan esim kaksinkerroin mihin pissa tulee eniten. niihin ei oikein voi laittaa mitään irtonaisia kiinnikkeitä kuten näpsyjä koska se ei ota flanelliin kiinni.
siis tällaisen:http://www.babyidea.fi/vauvanhoidosta/snappi.html

mutta voi ommella vaikka puuvillanauhat niihin siivekkeisiin tai napin ja reikäkuminauhaa.. niin ne saa paremmin pysymään.
lisäksi ne kannattaa pyörittää 60 asteessa muutamia kertoja jotta saavat paremman imun.

Alkuperäinen kirjoittaja SpringSummer:
Ajatteletteko paljon synnytystä?
mä olen nyt ruennut ajattelemaan. nähnyt unia jne..ekasta jännitin sitä kipua ja muuta, nyt jännitän sitä että jos tulee jotain komplikaatioita ja imetys ei lähdekään sen takia käyntiin. en itse synnytystä tai kipua jne. jos menee edes yhtään sinnepäinkään kuin ekasta niin siitä selviän kyllä.
ihan hullun hommaahan se synnytys on mut edessä se on kuitenkin.
lisäksi nyt jännään sitä että kuhan ei käynnisty täällä maalla koska haluun ehdottomasti kättärille. siellä tunnen olevani ns turvassa. viimeksi oli sen verran hyvä ja asianmukainen palvelu.


Alkuperäinen kirjoittaja SpringSummer:
Kivut ja kolotukset on varmasti tässä vaiheessa raskautta tosi yleisiä. Onko muita joilla ei ole mitään kipuja tai vaivoja? Täytyy olla iloinen...
SpringSummer 35+4
mulla ei ole kolotuksia ja kipuja niin että ne mitenkään haittasi elämää. närästys ja satunnaiset suonenvedot/krampit on ainuat vaivat. harkkasuppareita tulee ja menee mutta ei ole kipeitä. tietysti maha on tiellä ja se ärsyttää kun ei voi normaalisti olla. alan olla jo kypsä tähän tynnyriin.
mut nukun edeleen osittain mahallani ja käännyt mahan kautta ja saan sukat jalkaan itse jne.
 
unikuu108
niin ja tuli vielä mieleen että oletteko ostaneet rinnanlämmitimiä ja millaisia. itsellä tuli kaksi hc-rintatulehdusta ja nyt haluan välttää ne.. vaikka kuinka yritin suojata rinnat kaulahuivilla niin pyh.
antibiottia en niihin kyllä enää ikinä syö.kaalinlehti toimii parhaiten. eikä tule "jälkitautina"sitkeetä hiivaa..
 
Huh, onpas kurja ilma. Taitaa tänään jäädä aamulenkki väliin. Sateessa on kyllä se hyvä puoli että mun ei tarvitse käydä kastelemassa mun vanhempien luona kukkia. On vielä satanut sopivasti joka toinen päivä. =)

Jeppis kyselit lonkkakivusta. Mulla on ollut lonkkakipua joka nyt on kääntynyt enemmän tonne takpuolen puolelle iskiaskivuksi. Se on kipeä aina kun nousen sängystä ja liikkuminen todella auttaa siihen. Toivottavasti ei pahene.
Muuten mulla on olo hyvä ja minkäänlaisia kipuja ja kolotuksia ei oikein ole. Neuvolassakin kysyttiin että supisteleeko ja mä sanoin että eiä juuri niin musta mun oma terkka katsoi mua vähän hassusti. No kyllä ne kivut kerkeää vielä tännekin tulemaan!

Hudjuke onnittelut poksuista! =) Krooninen päänsärky kuulostaa kamalalta!

Mä en oikein osaa ajatella synnytystä ku en yhtään tiedä mitä on edessä.

Päksäkkä 35+2 :heart:
 
heippa eilen kävin neuvolassa kaikki oli hyvin.. painoa ei onneksi ole tullut lisää (yht.9kg tullut). vauva oli rt1 ja pää vähän jo kiinnittynyt.. sf oli 33cm jota vähän kyllä epäilen (tai en suostu uskomaan kun niin kauniisti maha on kasvannut keskikäyrällä ja nyt yhtäkkiä noussut ylä käyrälle ja oli eri mittaaja kun yleensä).. no joo ei tolla niin väliä ole.. samalla mulla oli se loppuraskauden lääkäri paikat kiinni ja kiinteät ja kohdun suun pituus 2cm.. samalla lääkäri kokeili lantion "leveyttä" sisä kautta tuntu mun mielestä tosi epämukavalta, samoin ku se kun kokeili että onko pää kiinnittynyt. ja lääkäri oli sitä mieltä että mahtuisi tulemaan. hmm no mä ilmeisesti voisin viellä uimaankin mennä kun ei paikoissa muutoksia..ei koskaan muista kysyä siellä mitään mitä on ajatellut.
Olin eilen kaupungilla, mutta en löytänyt mitään.. rahaa ei mennyt kun syömiseen (2kertaa kävin subwaysta ostamassa puolikkaan kinkku subin ku oli tarjouksessa 2.90e, voi että se on hyvää) :p Yritin ettiä vaaville jotkut ihanat kotiintulo vaatteet ja nimenomaan sellaiset mitkä kävisi tytölle sekä pojalle, mutta ei löytyny.. Onneks olemme äitini kanssa lähössä vklp helsinkiin päin vähän shoppailemaan..
vitsi meillä hajos telkkari olohuoneesta ja pesukone.. pitiki just samaan aikaan.. :kieh: muutenkaan ei olisi rahaa hirveästi.. telkkaria ainakin aattelin käytettynä etsiä ja pesukoneen ehkä tilaan uutena jostain.. tai sit pitäs käydä sielllä hobbarin poistomyymälässä tai sitten vahinkovarastolla..

Mä olen alkanut miettimään aika paljon synnytystä ja pelkään sitä jonkun verran.. tai oikeastaan aika paljon.. pelkään sitä kipua (huono kipu kynnys) ja sitten että jos sattuu jtn.. ponnistan väärin tai en pysty ponnistamaan kunnolla.. Katoin eilen kannsa kätilöt sarjan. ja pilllitin siinä.. musta on tullut tosi itku herkkä.. ja tuntuu että menee mielimaahan tosipienistäkin asioista.. mutta odotan kuitenkin innolla tulevaa vaavia että pääsee hellimään ja rakastamaan sitä.. :heart:
niin niistä kotiiin tulovaatteista vielä, niin olen ajatellut että juuri pitkähihainen body sitten puolipotkarit ja sitten just joku ihana gollege tai velour asu (joka pitäisi vielä löytää, ehkä kenties joku nallepuh teemainen), sitten tietty solmittava myssy ja hmm varmaan sitten vielä tumput ja ehkä sukat.. katsotaan..:)
Onnea Outikolle täysiaikaisuuden saavuttamisesta.. :heart: ihanaa kun kohta kaikilla nyytin käsissä..
nyt on tullu jo niin hirveen pitkät stoorit että pakko lopettaa..
piritta ja moggulaa 34+6 tai 35+0
 
Hassua, kun ei oo minkäänlaista unirytmiä. eilen heräsin 11 ja tänään 6.30. No sehän on vain valmistautumista tulevaan epäsäännölliseen elämänrytmiin :)

Tallinnan kauneuslomalla oli ihanaa. Otin täydellisen jalka-ja käsihoidon. Nyt on ihanat pinkit kynnet varpaissa sekä sormissa.
Mulla on lahjakortti kasvohoitoon niin menen sinne varmaan ens viikolla. Ihanaa!

Eilen oli neuvolalääkäri. Kaikki ok. Paikat kiinni, kaulaa 2cm jäljellä. Lekuri arveli, et vauva olis jotain 3,2-3,3kg jos syntyy lähellä laskettua-aikaa. Sopii mulle vallan mainiosti :)

Mulla on pyykinpesuoperaatio menossa, kun ulkona on karsee keli. Sataa ku esterin peestä. Melkein kaikki vauvan vaatteet oon pessy, mut muutamat lakanat ja peitot vielä pesemättä. Silitysurakasta puhumattakaan...

Tsemppiä ja jaksuja kaikille!

Rimprenssa ja Leppis 35+1

 
Moikka!

Mandy81:
Pitää varmaan ostaa yhtet tuommoset puolipotkarit.
Äitiyspakkauksessahan tuli ainakin parit puolipotkarit..mutta ne on kyl sen verran käteviä esim. bodyn kanssa että kandeehan niitä ostaakin :)

Tulin justiin äippäpolilta, viimeksi viikko sitten kävin. Kaikki oli ok ( siis lähinnähän ne seurailee verenpainetta/protskuja)
Vauva painaa tällä hetkellä 3- 3,1kg eli kasvanut viikossa 300-400g =) Hyvänkokoinen vauva on siis meille tulossa. Tässä on vielä vajaa 3 viikkoa laskettuun, joten jos tuota vauhtia kasvaa ja menee tuonne heinäkuun loppuun asti niin voi olla nelikiloinen vauva tiedossa :)
Hyvä, kun tää vaavi on nyt jo isompi kun isänsä syntyessään :D Saanut varmaan äitinsä geenit ;)

Huomenna on neuvolakin, mikä sinällään tuntuu aika turhalta, kun tuolla lääkärissä katottiin jo kaikki oleellinen..

outiko 37+1
 
Täälläkin neuvolassa käyty. Kaikki hyvin ja vauva edelleen raivotarjonnassa, vaikka luulin sen kääntyneen. Olikin vain vaihtanut kylkeä :) Sain vielä ensi viikoksi luvan lähteä reissuun, mutta sitten pitää jo asettua. Mut asiat tärkeysjärjestykseen tottakai! 22. päivä olis seuraava neuvola ja viimeinen lääkäri 28. päivä.

Kaikkien neuvola ja äippäpolikuulumiset bongailtu :wave:

Nyt aamupalalle kun en ennen neuvolaa ehtinyt syödä!

Vilma ja Elma 34+6
 
Kotiintulovaatteet vauvalle Mä olen pakkaillut tämmöset:
- pitkähihainen kietaisubody
- puolipotkarit
- velour-collegepuku (jossa siis housut ja huppari)
- tumput
- sukat
- naruilla sidottava myssy (collegetakin huppu tulee kuitenkin vielä päälle niin en ota kypärämyssyä )

Mekin mennään autolla ovelta ovelle niin voisin kuvitella että tuo varustus piisaa =)

Jeppis & Pikku-papu 35+5
 
No niin, nyt olis sit meidän pikkuisen syntymäpäivä tiedossa, eli tänään tarkastettiin et oli edelleen perätilassa, eikä käänny enää niin veikkasivat, Painoarvio oli jo huimat 3,6kg. Eli iso vaavi on tulossa. Leikkauspäivä 20.7 olis sit varattu =) , ja tekevät sen sit kuitenkin nukutuksessa :eek: . Nyt rupes sit oikeesti jännittämään :x Muuten kaikki ok. turvotusta aivan kamalasti, jalat on kuin ilmapallot :ashamed: . Huomenna vielä viimeinen neuvolakäynti ja sit enää 10pv niin pääsen nyytin hakuun :wave:

Tinuli71+ Morttiina 37+1
 
voi jee!
tinuliko on eka sit joka saa vauvan heinäkuisista.. ja voihan se olla jos itekseen lähtee tulemaan et aikasemminkin sit leikkaavat..tsemppiä koitokseen.
oma synnytys tuntuu olevan jossain hamassa tulevaisuudessa, kaukana kuitenkin.
mä otan mukaan suosiolla 60cm vaatteet, yhtään 56cm en oo hankkinut kun mun vauvat on suurentunu joka kerta, eka oli 3655g ja 51cm, seuraava 3410g ja 52cm ja kolmas 3780g ja 53cm..
tää on sit varmaan sen 4000g ja 54cm :kieh: , jotta muistaa taas synnyttäneensä!
oon niin pihi et aattelin et 56cm ei mee meillä ees kahta vkoa, roikkukoon tääkin rääpäle sit 60cm vaatteissa ekat viikot kuten on isommatkin tehneet..

jos elämä on kauheeta niin nyt. suhde se loppui mut seksihalut ei. että voi olla ongelmat mullakin. prkl! :LOL:

viimestään nyt vinksahtanut omppuli ja öttiäinen 33+1
 

Katselin minäkin eilen sitä Kätilöt sarjaa...
Taisi olla virhe koska koko loppu illan/ yön pyöri synnytys mielessä :D
Mutta siis omasta mielestäni mietin ihan tyhmiä asioita synnytyksestä.
Siis kun ei mua se kipu pelota oikeastaan ollenkaan, vaan pelkään että alan hyperventiloimaan ( neuvolassa sanoivat etten saa ottaa ilokaasua ton hyperventilaatiotaipumuksen takia ( olin siis saanut niitä kohtauksia koko ikäni ) ) ,
ja toinen mitä aloin miettimään että mitä jos alan itkeä.

Siis kun mulle on aina ollut todella vaikeaa mikään tunteiden näyttäminen, ja jouduin "opettelemaan" itkemään ( meillä kotona ei saanut itkeä, eikä muutenkaan näyttää tunteita ja luultavasti siitä johtui myöhemmin masennus ja muut oireilut )
Tuntuu tosi tyhmältä miettiä tälläisiä asioita, mutta nyt tuntuu että kauheinta mitä synnytyksessä voisi tapahtua olisi että menettäisin tilanteen hallinnan, siis itkisin, huutaisin, hyperventiloisin yms...
Tiedän kyllä että näin voi tapahtua, eikä ole edes mitenkään kamalan epätavallista, mutta en vaan haluaisi että näin käy.
Varsinkin kun mies ilmeisestikin on tulossa mukaan synnytykseen..
Kaikkea minäkin alan miettimään :headwall:

Ja siis näitä asioita kun siinä illan ja yön pyörittelin mielessäni niin ilmeisesti sain sitten vielä joskus aamuyöllä jonkun lievän paniikkikohtauksen kun heräsin enkä enää pystynyt nukkumaan, enkä pysymään paikallani, ja tärisin vaan kauheasti.
Lopulta sitten menin kylmään suihkuun ja sain itseni rauhoitettua sen verran että pystyin menemään takaisin sänkyyn ja sain jopa nukuttua vielä muutaman tunnin.
 
tinuli71 Miksi meinasivat nukutuksessa tehdä sektion? Mitä tekivät tuolla käynnillä?

Itsekin kävin tänään neuvolassa, ja laitettiin aika vetämään äitipolille. Terkkari sanoi, että laittaa lähetteen tärkeysluokaksi 1-8päivää mun supistelujen takia, kun tavallisesti se menee 8-30 pv:n mukaan. Niinhän tuo meinasi, että kun vieläkin on perätilassa ja lapsivettä on niukasti, niin ei todennäköisesti enää itsekseen käänny. Ja sitä kääntöäkään eivät vähäisen lapsiveden ja istukan sijainnin vuoksi kuulemma mielellään yritä. Että leikkausaikaa menen ilmeisesti minäkin äitipolilta sitten hakemaan.. Saas nähä sitten, että mihin antavat sen sektioajan. Terkkari meinas, että kun on supistellu, niin voi tulla jo 37-38 viikolle. Hui, siihen on enää muutama viikko!

iitu 34+4
 
meillä on kaavailtu kotiintulovaatteiksi pitkähiaista bodya, housut, sukat+tumput, narulakki ja sitten sellainen nallehaalari päälle ( ei ole mikään paksuvuorinen) :) Varalta varmaan otan vielä napitettavan paidan mukaan jos nyt sattuisi muka hirveän kylmät ilmat olemaan...
Sairaalakassin sisältöä on myös mietietty ja ostinkin nyt pesuaineet ja hammasharjan etteivät unohdu ku pitäisi h-hetkellä pian hyllystä kerätä :LOL: sitten otan laturit kameralle ja kännykälle, kotiintulovaatteiksi mustat collegehousut ja joku normi t-paita/toppi ja huppari. Imetysliivit ostin Kappa-ahlista mutta ne olivatkin pienet kun en hölmö sovittanut niitä... Eilen täällä oli kauppojen yö ja kävin taas metsästämässä liivejä niin isoimmat olivat D 80 ja pienethän ne olivat jo nyt, saatikka sitten ku maito nousee! pitää kaivella täältä ne teidän keskustelut ja tilata netistä =) Tuskailin illalla miehelle että miten voi olla, ei minulla edes ole suuret rinnat...Huoh
Ostettiin myös pinniksen patja ja hoitoalustan pehmuste eilen kauppayöstä, enää puuttuu punkka ja arvelin varalta hakea kaappiin äidinmaitokorviketta jos imetys ei menekkään niinku on suunniteltu. Oletteko muuten ostaneet itkuhälyttimiä? me ajateltiin, kun nukutetaan kuitenkin vauvaa tuossa parvekkeella ja ovea ei voi pitää auki ettei kissa karkaa. ja kaveri kehui että he tykkäsivät aikanaan kun oli esim. saunassa niin saattoi ottaa hälyttimen mukaan kuivaan tilaan niin ei tarvinnut koko ajan ressata itkeekö pieni.

Mun serkku sai viime yönä pienen nyytin :heart: oon niin onnellinen kun kaikki meni hyvin, mutta nyt haikea olo kun jäi "yksin" odottamaan, ollut niin iso tuki kun kuitenkaan eroa lasketuissa ajoissa ei ollut kuin reilu kuukausi. Ei malta odottaa että pääsevät nyytin kanssa kotiin ja saa nuuskutella pientä pilttiä, miten vauvat voikin tuoksua niin hyvälle

Muratti ja maha-asukki 34+0
 
Me kanssa ollaan puhuttu että ostetaan itkuhälytin , tai no, minä olen puhunut.
Luultavasti kuitenkin ostetaan vasta sitten ensimmäisestä äitiysrahasta joka tulee 11.8 ( päivä ennen LA:ta )
Juuri tosta samasta syystä kun muratti , kun ajattelin myös nukuttaa vauvaa sitten parvekkeelle ja vaikka ovea voisikin pitää auki, niin mulle on parempi että on se itkuhälytin etten kokoajan oli parvekkeen ovella kuuntelemassa itkeekö vauva, vaan mahdollisesti saan jopa jotain tehtyäkin kun voi sitä hälytintä pitää vaikka kokoajan mukana jos vaikka vessassa laitan pyykkejä koneeseen.
Osaan nimittäin hyvin kuvitella kuinka hysteerinen olen ainakin aluksi sitten kun on vauva saatu kotiin :D
 
Tosta nukutuksesta ku kyselitte, niin sanovat vaan et on parempi mulle itelle ja lapselle. En sit tiedä sen enempää, mut meinaan vielä kysyä ku mulla aika 17 pv osastolle ja anestesialääkärille niin eiköhän se selviä sit paremmin. Ku tulin kotia niin sit itekki vasta tajusin et miksi muuten se leikkaus tehään nukutuksessa. :/ Mut nyt täytyy ottaa kaikki irti viimeisestä viikosta ja laittaa sit kaikki kuntoon ;)

Tinuli (samat viikot)
 

Yhteistyössä