(.)**//** Elokuiset helmikuussa 2010 **//**(.)

Alkuperäinen kirjoittaja Sannuli88:
Oon aina ollu tosi huono hakemaan sairaslomaa, ja kun itsekin päätin ettei raskaus ole sairaus. Mutta eikö tässä tilanteessa pitäisi ajatella itsensä ja syntymättömän lapsensa parasta kuin että mitä muut ajattelee? Ja se että olen siivousalalla..ei sekään paranna asiaa :D
Sannuli ja vaavi 12+2
samma häär - olen päättänyt että raskaus ei ole sairaus - ainakaan ennen viikkoa 21; kaksosraskaudesta ku on kyse. sitten voinkin jo jäädä saikulle.
mä teen myös siivoushommia; laitoshuoltajana sairaalassa. ja on muuten ollutkin raskaampaa kuin kuvittelin... :|

Dreamer sekä hipsunipsut rv15
 
Jokohan sitä uskaltaa liittyä mukaan joukkoonne? :) eli kerronpa vähän itsestäni näin aluksi.Itse olen 23v ja meillä tyttö 1v 8kk, takana yksi keskenmeno viime kesänä ennen tätä raskautta ja nyt sitten laskettuaika olisi 31.8 mikäli sinne asti päästään( neuvolan mukaan 26.8 mutta mulla on pidempi kierto kuin minkä mukaan he laskevat) . Kovasti vaan pelottaa sillä tämäkin on täysin oireeton , mutta neuvolassa pääsin toissa viikon perjantaina käymään ultrassa ja siellä se pikkuinen :heart: sykki :) Np-ultra 17.pv, eli sinne saakkka täytyisi jännätä..

Onko täällä muita joilla raskaus oireeton?

marsa ja nyytti 10+6
 
Alkuperäinen kirjoittaja n11na:
iippanen mulla on kans koko ajan ollu ihan tyttö olo :) Millasia oireita sulla on?
Tässä raskaudessa mulla on ollut niitä "perus raskausoireita" eli huonoa oloa ja väsymystä. Oksentamaan en onneksi ole joutunut. Edellinen raskaus mulla oli oireeton ja silloin siis odotin tyttöä. Mutta nämä raskaudet kun voivat olla melkein millaisia tahansa, niin oireiden pohjalta en osaisi epäillä kumpi tulossa. Mulla vaan on tyttö olo =) Katotaan nyt sitten kuuden viikon päästä pitikö se paikkansa. Meille siis tervetullut kumpi vain (pakko oli selkeyttää, ettei mun höpötyksistä saa väärää kuvaa). Välillä kun vaan kirjoittaa ja myöhemmin lukee omaa juttuaan, niin huomaa, että sen voi käsittää monella tavalla... Vaikka siis eiköhän meille kaikille ole ihan sama kumpi tulee, mutta silti se jännittää ja on kuin tulisilla hiilillä, minä ainakin
:LOL:

No joo menihän löpinäksi, täytyy vissiin lähtee nukkumaan :)
 
iippanen meillekin on myös kumpi vaan tervetullut. Mulla on kans oireina ollu jäätävä väsymys ja pahoinvointia, muutaman kerran oon oksentanu. Ennen oon ollu suolasen ruuan ystävä.. kebab ja kaikki on menny ihan heittämällä mutta ei enää! Ei vaan uppoo. Tekee mieli jotain tuoretta ja raikasta ja makeeta. Juur ikinä en oo syöny karkkia, pulla, jädee tai muuta makeeta mutta nyt menee!! Jätski vasta aivan ihanaa onki! kingis puikko!! NAM :LOL:

vauvahaaveita tyttö olo!

n11na ja tiitti 14+3
 
MiljaK täällä kohtalotoveri :wave: tuntu yhessä välissä et värkki tippuu..tai joku sieltä :LOL: Nohh, ei ole naurun asia..googletin sitten kohdunlaskeumat ja muut ja olin ihan varma että se on sitä..mutta nyt se on menny ohi :eek: tuntuu ihan normilta..siis raskausolohin nähden normilta. Mutta kivaa se ei ollu..aattelinki siitä puhua torstaina tohtorille et onko kaikki oikeella paikallaan :D

Meillä odotellaan vauvaa innolla, ihan sama kumpi tulee mutta tokihan poika ois kiva noiden neitien jatkoksi, mutta luulempa että meidän iskä osaa tehdä vaan tyttöjä :D Ajattelin kysyä rakenneultrassa näkymiä, mutta edelliseltäkään ei sukupuolta nähty ku istu ujona jalat ristissä. Tuo 3,5v on niin hellyttävä kun se kyselee että voiko äiti tehdä sitä tai tätä kun on vauva masussa, älä vain äiti kaadu, saako vauvakin tätä ruokaa tänään ku äiti syö jne..se on niin huolehtivainen ja odottaa tosi kovasti että pääsee vauvaa hoitaan, siitä taitaa tulla suurperheen äiti tai joku lastenhoitaja kun sillä on niin kova hoivavietti..hoitelee kaikkien vauvoja antaumuksella ja tosi hellästi :heart:

Tervetuloa uusille, on meitä jo iso sakki täällä!!

Meillä sairastellaan, itse vieläkin flunssassa (ilman kuumetta), esikoinen viidettä päivää kuumeessa ja kauheessa kurkkutaudissa..ei ollu angiinaa vaan jotain virusperäistä nielutulehdusta, ei meinaa helpottaa millään ja tänään tuli kuopus kuumeeseen, päivällä mittasin 39,5C ja muuta oiretta ei vielä olekaan..huoh..Jospa tämä taas tästä..ollaanki saatu olla pitkään terveinä! muistakkaan millon viimeks sairastettu..onneks ei useesti, on sen verran tympeetä.

Kohtsielleen nukuksiin, öitä mammat!!

Jonnuli ja iltavilli-hipsu 15+1 :heart:
 
huomenta!
voi kaamee mikä olo :snotty: :snotty: mistä tätä räkää voi vaan tulla ja tulla :eek:
mulla 2 ekaa raskautta oli oireiltaan ja oloiltaan ihan vastaavat ja eka tyttö ja tota poika -ainoa ero et tytön aikaan söin makeeta, pojan raikasta. nyt oon sit syöny kaikkee mahdollista tai ollu syömättä.. nyt on muutenkin jotenkin täysin erilainen fiilis, ei pystyis sanoo yhtään kumman luulis tulevan -ellei tietäs ;) :p tosin ei mulla kyllä aiempienkaan aikaan ollu epäilyoloja -toka sit kysyttiin ja täällä kyllä kerrotaan jos vaan näkyy.

mun täti ja sen mies oli avassu suusa ultrassa yhtäaikaa -toinen kysy onko se terve ja toinen kumpi se on. no siitähän kätilö riemastunu "eikö äitiä kiinnosta mikään muu kuin sukupuoli? isää onneksi edes kiinnostaa -kyllä tämä terveeltä näyttäisi" vois iskee pikkasen huono-äiti fiilis -vaikka todellakaan ei ois ees syytä :|

nyt tää lähtis töihin niiskuttelee -hitto ku vois jäädä vaan nukkumaan -mutta mulla kans tosi vaikee jäädä saikulle, vielä ku tietää et niitä saikkuja siellä on jo ennestään sen verran et jotku joutuu sit tehä ylipitkää päivää...ja niin kauan ku ei oo kuumetta niin :LOL:

katoin muuten noita jonnulin viikkoja et hui ku jotku on jo tosi pitkällä...sit rupesin ajattelemaan :headwall: :ashamed: itellä viikot 14+6.. tää aika vaan on menny jotenkin ohi, luulin olevani jossai viikolla 12+.... :ashamed: oho..
 
Matilda84
dreamer78 Pissatestistä katsotaan kait vaan pissatulehdus, joka mullakin on otettu aika monta kertaa jo tässä raskaudessa.Tuntuu että ne aina tyrkyttää pissatulehdusta syypääksi.
on kaksi eri näytettä, toinen jonka ottaa lääkäri gynen yhteydessä eli katsoo valkovuodon onko se normia vai ei, siitä ei näe vielä tulehduksia välttämättä jos se ei pahemmin oireile.
Labrassa lähetteellä otetaan vanupuikolla ihan tuosta emättimestä näyte jota viljellään ja siitä näkee sitten onko tulehdus. Eli kannattaa vaatia ihan labraan otettavaksi se testi =)
Näin se meni ainakin mun ymmärryksen mukaan :p
 
Tervetuloa marsa22 :wave: Tosta oireettomasta raskaudesta,mieluummin olisin oireeton kun kärsisin tästä jokapäiväsestä pahoinvoinnista :(

Mulla on ihan tyttöolo ja moni on sanonu mulle ku on tuota pahoinvointia ollu ja on edelleen,että tyttö sieltä tulee mut en mä noihin uskomuksiin silti usko :) Monella vain jotka on tytön saanu niin ollu pahoinvointia kauheesti. Tiiä sitte mut kumpikin on todella tervetulleita tottakai <3
Esikoinen on poika ja siitä ei ollut kyllä pahoinvointia juuri ollenkaan.

Nyt haukkaamaan jotain aamupalaa ja jos alkais tänään siivoushommiin!

Sirri81 ja masuasukki 15+0

 
Alkuperäinen kirjoittaja dreamer78:
Alkuperäinen kirjoittaja Sannuli88:
Oon aina ollu tosi huono hakemaan sairaslomaa, ja kun itsekin päätin ettei raskaus ole sairaus. Mutta eikö tässä tilanteessa pitäisi ajatella itsensä ja syntymättömän lapsensa parasta kuin että mitä muut ajattelee? Ja se että olen siivousalalla..ei sekään paranna asiaa :D
Sannuli ja vaavi 12+2
samma häär - olen päättänyt että raskaus ei ole sairaus - ainakaan ennen viikkoa 21; kaksosraskaudesta ku on kyse. sitten voinkin jo jäädä saikulle.
mä teen myös siivoushommia; laitoshuoltajana sairaalassa. ja on muuten ollutkin raskaampaa kuin kuvittelin... :|

Dreamer sekä hipsunipsut rv15

Sama täällä!! Viime raskaudessa olin laboratoriossa töissä, helppo homma oli, mutta olin silti jatkuvasti saikulla. Olin vaan niin kamalan väsynyt enkä päässyt aamuisin yksinkertaisesti sängystä ylös. Töissä ruokkiksen jälkeen meinasin nukahtaa työpöydän ääreen :ashamed: Mutta nyt päätin että valmistun huhtikuuhun mennessä ja pakko painaa pitkää päivää :p Ja tavoitteena on myös urheilla mahdollisimman paljon, ettei paino pääse nousemaan...

Niin huomenta vain :) Mun piti kommentoida jotain muutakin mitä eilen jo luin, mutten enää muista mitä... Oon ollu taas ihan hirveen aamu-uninen ja luulen että se pahenee vaan taas loppuraskautta kohden. Onkos muilla havaittavissa jo sellaista, että kun nukkuu kylellään maha on aamulla ihan toispuoleinen :LOL: Mulla maha pömpöttää eniten just aamulla, ja tänäki aamulla mahan vasen puoli oli ihan kova ja oikea pehmee. Olin nukkunu vasemmalla kyljellä :) Tytöstäkin maha oli ihan hassun näkönen aamulla (loppuraskaus) kun oli ihan toispuoleinen...

Nyt pullakahvit :wave:
 
Huomenta.. täällä kouluun lähdössä, joten nopsasti jotai rustaan!!! Tervetyloa Marsa22, täällä myös yksi oireeton odottaja ja ainaki np-ultrassa muutamia viikkoja sitte kaikki oli ok. Ei tosiaan haittaa vaikka ei oireita olekkaan, tyttöä odottaessa oireita oli liikaaki siis pahoinvointia lähinnä.. vauvan liikkeitä tuntuuaina iltaisin :) silti taas on alkanu pelottaan et onkohan kaikki hyvin siellä.. pääseeköhän tästä pelosta ennen ku se vauva on sylissä. :ashamed: Täällä en osaa yhtään päätellä kumpi olis tulossa, ehkä kuitenki enenmmän sellane tyttö-fiilis.. vaikka kaikki ovat mahasta päätellen sanoneet että poika tulis. Noh siitä tuskin oikeesti voi mitään päätellä. Himoistakaan vaikea sanoo mihinkään suuntaan, välillä tekee mieli kaikkee raikasta ja välillä taas makeaa :) kumpi vaan on tervetullut tietysti, viiden viikon päästä se sitte ehkä selviää rakenneultrassa. Millon teillä muilla oli rakenneultrat??? Meillä on 15.3. Täällä bmi 27, joten sokerirasitukseen mennään rv 26-28. Onko täällä muita jotka ei oo ihan kokonaan päässy irti tupakasta? Täällä on tullu polteltua aina sillo tällön.. kuitenki aika harvoin, ennen rakautta poltin sellaset 10-15 päivässä. Eikai mulla sitte muuta tällä erää... Hyvää päivänjatkoo kaikille!!!

-Jonetta&Peukku 15+4-
 
Tilasin Suomen nettitilauksesta eilen angels soud kotidobblerin,
olin pitkään miettinyt ja taistellut ajatusta vastaan, mutta en sitten kuitenkaan malttanut olla tilaamatta.
Jotenkin tahtoo kuulla mitä mahassa tapahtuu, pidemmän ajan kun on ollut taas epäuskoinen olo koko hommasta.
Mies ei yhtään ymmärrä :)

Mies On myös huolissaan, ettei vaan mun paino putoa,. Tätä massaakin on jo entuudestaan bmi 27 ja oon yrittänyt selitellä, ettei sitä paino nyt tämän raskauden myötä tarvitsisi tulla, oon kyllä painoa ja syömisiä tarkkaillut, mutten laihtumis merkeissä, mutten haluaisi enään niinkuin edellisissä raskauksissa painon nousut n +30kg, sitä en jaksaisti.

Mukanaa päivää 15+6

Dobbleri tulee jo tänään joten ihanaa päästä kuuntelemaan, iltaa odottaessa =)
 
Tervetuloa Marsa22 :)

Mulla on nyt aivan erillainen raskaus tähän asti, kuin pojilla. Toivottavasti tulis tyttö vaikka en poikaakaan yhtään väheksy. Kummatkin yhtä rakkaita. :heart: Kun vaan saa tän vauvan, kun niin kauan joutui kärvisteleen vauvakuumeessa.

Mun puolesta voi laittaa tuntemuksia perään, niitä on kiva lukia. Mulla ei oo hajua vielä suuntaan tai toiseen. Ilmoittelen sitten. Tuolla nuorimalla tuli ennen rakenne ultraa vahva poika tunne.

Meillä on ottanut hyvin lapseton pariskunta sen, että meille tulee vauva. Sitä vaan oon välillä miettinyt miltä niistä tuntuu, kun pyydetään kummiksi. Toivottavasti suostuvat. Onko muut vielä kummia miettineet? Sitten oon ajatellut, että pyyretään mun ystävää miehinensä toiseksi kummipariksi. En tierä vaan mitä mies sanoo, kun en oo vielä sille puhunut mitään. :) Tuo toisen parin mies on mun miehen vanha kaveri. Tunteneet jo koulusta asti.

Kuinka monelle tää on aika varmasti viimmeinen raskaus. Ikinä en sano itte ei enää koskaan, mutta 95% on viimmeinen.

En muista oonko vastannut siihen kyselyyn kuinka kauan ootte ollut yhressä. Vastaan ehkä sitten uurestaan. :LOL: Syyskuussa tulee 7 vuotta naimisissa ja heinäkuussa tulee 14 vuotta yhressä. Eli kakarasta asti ollaan oltu, mutta eipä ainakaan vielä oo tullut mieleen, että pitääs vaihtaa. :LOL: Oon sitä mieltä , ettei se vaihtamalla parane, jos mitään suurempia vikoja ei löyry.

Mutta jos jaksais mennä hakeen puita ja laittaan takkaan valkian, sais lämmintä tupaan.
Hyviä vointeja kaikille!!

Elli Ja Öttis 13+2
 
Matilda84
Mä oon ollut polttamatta jo pari päivää vajaa 2kk3vko :) Lopetin pari päivää ennen plussaa. Kertaakaan en oo sortunut. Oon polttanut 15vuotiaast saakka ja aina oon ollut polttamatta raskaudet kokonaan/imetys ajan. Sitten se on ku lähtee viihteelle ekoja kertoja niin ratkee,mutta tällä kertaa mä aijon pysyä kovana koska on elämän tavatkin muuttunut tosi paljon ja tää olis ollut tavoite ilman raskauttakin. Ei oo tehnyt päivääkää tiukkaa toi röökin lopettaminen,en tajua. Tosin mä oon aina ollut vähän sellainen polttaja että saatoin olla kolmekin viikkoa polttamatta ja sitten tupruttelin 0-10päivässä jne...

Hei onko toi sit normaalia ku on noi rasvat tuolla alakerrassa niin että ne aamulla valuu osa pois ?!? :whistle:

punakaneli mulle tosta dopplerista on ollut hyötyä tosissaan.Mieskin eka oli että mikä järki tossakin laitteessa on, mutta nyt ku on ollut näitä ongelmia niin aivan ääretön helpotus ollut kun on saanut kuulla että vauva sentään hengissä. Mieskin tuumas nyt että oli hyvä ostos,ainakin koko rahan edestä mä oon jo kuunnellut vauvaa :LOL:
 
Huomenta!
Täällä ei vielä oikeen mitään tuntemuksia sukupuolesta.Haluan kyllä tietää,mikäli se kerrotaan.Kahdesta ensimmäisestä oli todella vahva tyttö-tunne ja prinsessathan sieltä syntyi =) .Nuorimmainen istui jalat ristissä ultrassa ja mies tuumaskin,että "selvä tyttö,pienestä pitäen jalat tiukasti ristissä" :LOL:

Meillä tämä 95% viimeinen lapsi.Mies tosin oli pitkään sitä mieltä,että jo nämä kaksi riittää......
 
Huomenia!

Poltin just kieleni teehen..auts! Uusia tullut taas, tervetuloa!

Tyttö/poikaolosta, ei mitään hajua!
En yhtään osaa sanoa, välillä tekee mieli jäätelöä ja suklaata ja toisinaan taas kaikkea suolaista ja rasvaista... eli mieliteoista ei ainakaan osaa sanoa, et kumpi tuloillaan.
BMi mulla taitaa olla jossain 28-29 nurkilla, aamulla kävin vaa'alla ja paino on edellisestä neuvolakäynnistä noussut 600g. Tänään siis lääkärineuvola..

Matilda, on kyllä hyvä että sait sen lääkityksen, jännä että noita tommosia tulehduksia ja muitakin juttuja (eikös joku pneumokokki-bakteeri tai hepatiitti tai joku... aiheuta kans varsinkin synnytyksessä jotain pahaa vauvalle), eikä niistä sitten kuitenkaan puhuta pahemmin - tai tutkita rutiinisti. Tietysti jos kaikkea tutkittas niin labrassa sais varmaan juosta tuon tuosta.. mutta hyvä että löytyi syy ajoissa.

Mulla oma olotila on nyt ollut hyvä, iltaväsymyskin ehkä vihdoin alkaa väistymään - eilen valvoin yli kymmeneen :LOL: Hirveet ilmavaivat mulla kyllä on, ja ummetusta on liikkeellä. Muutoin vointi ok- vielä kun tämä iho tästä jotenkin paranisi, naama on kuin teinillä ikään...ja tänään tulee vielä vuosia täyteen 32, eli teiniksi ei voi itseään ährätä enää millään :D

Mulla on ystävänä lapseton ja kovin lapsirakas mimmi, joka ei koskaan tule saamaan lapsia. Ekasta kerroin ihan naamatusten ja ihan ok säilyi välit vaikka tietysti tiedän, että katkeruus on kyllä niiiin hänessä jo selkärangassakin, että pakko on kuitenkin varoa mitä tästä sanoo... No, nyt vieläkään ei siis tiedä kuin yksi työkaveri ja kosmetologi miehen lisäksi. Ja neuvolan :D Ens viikon viikonloppuna lähimmille kai kerrotaan, tai mies kertoo. Ens viikolla ehkä kerron töissä, en tiedä, kun jotenkin on vain semmonen olo että v***uako se mun pomolle kuuluu.. heh. No, kohta tää huomataan jo niin kai se on vaan kerrottava sitten. Jännä, että esioista odottaessa meinas haljeta ja piti kertoa kaikille heti kun vaan uskalsi, mutta nyt sit olen ihan tuppisuuna ollut....

Sairaslomalle en minäkään mielellään jää, kun olen miesvaltaisella alalla töissä niin en varsinkaan raskauden takia haluaisi olla. Vaikka jos tilanne tulee eteen, niin jään kyllä jos neuvolasta näin käsketään. Viimeksi taisin jäädä reilu vko ennen äitiysloman alkua, kun vauva oli poikittain masussa ja käskettiin levätä. Toivon, että voisin töissä olla ainakin kesäkuun lopulle, kun sit heinäkuun puolessa välissä alkaa se äitiysloma. Kesälomaa en meinannu pitää, vaan säästän molemmat kesälomat sitten vanhempainkloman jälkeiseen aikaan.

Jaaha, palaverivalmistautumista ja sitten palaverin jälkeen syömään.. päivän kohokohta :D

runttis ja sytkylä 13+4

 

Yhteistyössä