** Elokuiset elohiiret tammikuun tuiskeessa **

Miikulainen ja Raitis, meillä on kokemuksia noista sisarusvaunuista kun tytöillä on "vain" 1 v 9.5 kk ikäeroa, eli esikko oli liian pieni vielä kävelemään pitempiä matkoja pikkusiskon syntyessä. Meillä on sellaiset Teutonian vaunut. Olen ollut tosi tyytyväinen Teutoniaan, ja näissä vaunuissa oli se hyvä puoli, että ne oli kapeimmat mitä markkinoilta ilmeisesti löytyi, missä lapset istui vierekkäin. Mulle oli nimittäin tärkeää, että näin on, niin että vauva ei joudu makaamaan siellä alla. Kyllähän se varmaan sen ekan puoli vuotta siellä menee, mutta jossain vaiheessa sekin varmaan kuitenkin haluaa alkaa katsella maisemia... näissä vaunuissa oli se huono puoli, että molemmat lapset joutuivat istumaan samaan suuntaan. Mikä osottautui kuitenkin pitemmän päälle hyväksi puoleksi, esikko, joka oli tottunut istumaan menosuuntaan reilut puoli vuotta ennen vauvan syntymää ei pannut ollenkaan pahakseen katsella äitiä ja ennen kaikkea jutella mun kanssa. Se on siis kyllä sellainen suupaltti, ja puhui jo tosi paljon ennen 2 vuoden ikää, mutta luulen, että nää vaunut ei todellakaan ole haitanneet sen kielenkehitystä. Eteenpäin istuvan lapsen kanssa kun tulee ihan oikeasti juteltua paljon vähemmän.

Mä olen täällä hekotellut teidän koiranruokahimoille :LOL: Itsellä mieliteot tulee ja menee. Aikaisempien raskauksien alussa teki tosi paljon hedelmiä mieli, koskaan ei ole tehnyt makeaa mieli (vaikka kyllä se hyvinkin alas menee kun sitä nytkin syö, vajaat 2 kg tuli joulun ja uudenvuoden aikana painoa lisää kun aamulla kävin vaa'assa :kieh: ). Tällaista pahoinvointia ei mulla ole ennen ollut, mutta enpä ole toisaalta kuitenkaan laattaamaankaan joutunut. Ja tää lihan himo on kyllä kanssa uutta. Silti on vaikea sanoa onko tyttö- vai poikaolo, mutta kun noita tyttöjä on jo kaksi kappaletta siunaantunut niin oletan että tyttö täältä tälläkin kertaa tulee.

Painon kanssa tulee kyllä ongelmia. Edellisten raskauksien +24 ja +26 kg:n jälkeen lupasin, ettei sitä tällä kertaa tule kuin max 12 kg. Joista siis 2 kg on jo tullut... tsemppiä vaan mulle :(
 
Huomenta!
mammy-:Mulla unohtuu se tämäntästä. Ei vain ole oireita, paitsi älytön väsymys/saamattomuus ja lievä alakulo +jotain pientä mahavaivaa.

Tänään on eka neuvola! Jännää. :) Ja mulla on tyttöolo. Mies toivoo poikaa.

Tsemppiä huonovointisille ja painonhallintaa harjoittaville!
Nyt töihin!

-Mandalay

 
Kokeilin myös tota meille tulee vauva -sivustoa mutta en saanyt nyt tota laskuria liitettyn tänne ?!

Joskus esikoisen aikaan lisäsin sinne vain muutaman masu kuvan ! :)

Onko täällä muita mahallaan nukkujia ? Miten vielä onnistuu ?
Itse nukun lähes aina mahallani, ja nyt on alkanut tuntumaan sellasta "paineen tunnetta" mahalla ollessa. Mutta muuten kyllä pystyy vielä ihan helposti nukkumaan mahalla ! :)

majj & 8+1
 
Viimeksi muokattu:
jeeni
mammy- en minusta ainakaan tunnu, että olisin raskaana. Tähän asti ollut vielä oikein hyvä olo :) Lukuunottamatta pientä tissiarkuutta ja sitä, että ruoka röyhtäyttää ja jotkut hajut on ikäviä. Liikunnan jälkeen sen yleensä tajuaa paremmin, kun masua hieman turvottelee/tuntuu painavalta.

Eläinten ruuat Varmaan se ainoa asia, minkä mielellään kierrän kaukaa. Koiran kuivanappuloiden haju, kun ne turvotetaan vedessä. yyäählll...
 
Heips!

Täällä poksui tänään viikot, nyt 8+0 :) Ja huomenna varhaisultra, jännittää.. Toivottavasti tulee hyviä uutisia. Oireita ei vieläkään ole paljoa, mahassa välillä nipistelee sivuilta ja keskeltä,väsyttää, välillä tissit kutisee ja suihkussa olen huomannut et nänneistä tulee vähän jotain valkoista "töhnää" :D Niin ja eilen illalla oli maha tosi turvoksissa.
Nyt pitänee vissii lähtä töihin, mukavaa päivää kaikille! :)

Nannie ja pirpana 8+0 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Eka nevola takana! EI kuunneltu sydänääniä :( Harmittaa vähän. Kiireellä hoideltiin vaan paperihommat alta pois ja sain taas kamalan nipun paperia...joistain papereista kyllä kieltäydyin kun vasta äskettäin samat paperit sain. Nyt vaan ultraa varaamaan,se onkin jo parin viikon päästä :) Varaan sen heti viikolle 12+0 jos vaan saan kun se päivä sopii meille muutoin ja on kertomisen kannalta hyvä päivä!

Oloista
Mulla on ehkä ihan vähän tyttöolo. Toisaalta,kaksi poikaa jo on niin voipi olla että kolmaskin tulee..:whistle: Ompahan vaatteet valmiina!

Mittumaaria ja Lahja 9+5
 
Moro! Toinen ultra polilla takana. Vuotoja on tullut edelleen, eli jouluna alkoi tulemaan sellaista ruskeata vuotoa. Mutta masussa oli edelleen kaikki ok. Alkion koko vastasi viikkoja 7+2, lasketut viikot ovat 7+4. Nyt erotin sykkeenkin. :heart: Mitään näkyvää syytä vuotoihin ei löytynyt, eli kaikki pitäisi olla hyvin. Sain vielä 2 viikon päähän polille ultra-ajan. Jos vuodot loppuu kokonaan ennen sitä, ei ole pakko mennä vaan voin siirtyä neuvolan puolelle. LA pysyi samana, eli 19.8. Hyvä mieli!

Olosta sen verran, että väsymys iltapäivisin on edelleen kova, töitten jälkeen on ihan pakko ottaa tirsat. Tissit on kipeet kans. Mut muita oireita ei vielä ole.

äitiyspakkauksesta, varmaan otetaan, koska kyseessä ensimmäinen.

Oikein ihanaa alkanutta Uutta Vuotta kaikille!!!
 
Eilen kävin sitten ensimmäisessä lääkärissä. Verikokeet otettiin ja ultralla kurkattiin masuasukkia. Siellä se potkiskeli ja ui villinä ympäriinsä :) Tuli heti olo että poika se on vaikka kumpikin olisi erittäin tervetullut. Meillä on ennestään ihana rauhallinen esikoispoika ja sitten riehakkaampi ja myös temperamenttisempi (mutta ah niin suloinen söpöstelijä) pieni prinsessa, joten en tiedä ollenkaan kumpaa tällä kertaa toivoisin. Kumpi vaan yhtä tervetullut! Yksi sikiö siis kohdussa.

Moniraskauksista
on ollut puhetta ja pakko tänne kertoa, että oma äitini on kaksonen, isäni on kaksonen ja miehen äiti on kaksonen. Mutta helpottunut olo tavallaan että vain yksi on tulossa, onhan kahdessa vauvassa varmasti paljon paljon töitä (joskin paljon iloa sitten vastapainoksi ;) )

Äitiyspakkausta ei oteta. Ensimmäiselle otin ja ainoat asiat mitkä sieltä tuli käyttöön oli makuupussi, puklurätit, kynsisakset&harja ja ihan muutamat vaatteet. Nyt käyn itse ostamassa vaatteita rahalla ja kankaita.. ajattelin ommella ainakin sellaiset velour-potkuhousut "vanhaan tyliin". Ne on mielestäni niin söpöjä pikkuvauvalla! Pitää vielä hillitä etten ihan vielä ala ompelemaan mitään.

Hankintoja; vaunut pitäisi hankkia. Varmaan tilaan ulkomailta ellen löydä käytettyjä hyväkuntoisia järkevään hintaan kotimaasta. Omat annoin ystäväpariskunnalle kun saivat nyt syksyllä vauvan.. "pois varastosta tilaa viemästä".. kuka olisi arvannut että itse niitä tarvitsisin näinkin nopeasti. Turvakaukalo on olemassa, mutta apua! Miten saadaan kaikki 3 mahtumaan tuohon autonrötiskään? No, onneksi aikaa on vielä reilusti.

Eilen iski hirmuinen niskan jumitus päälle, aivan kuin lihas olisi jotenkin selkärangan välissä jumissa. Kokoajan särkee eikä juurikaan voi päätä käännellä turhia. Täytyy kaivaa kauratyyny esiin ja yrittää sillä pehmentää kun en särkylääkkeitäkään oikein uskalla ottaa, panadolia ei ole kotona.

Jotain piti vielä kirjoittaa.. Niinpä! Mahan kohdalla ihan selkeä kova pallo jo muodostuu. Sitä on aamulla maatessa kiva painella ja tunnustella. Toivottavasti maha alkais jo kohta näkyä (muuna siis kuin inhottavana turvotuksena). Mä niin rakastan vauva-mahoja :D

Oikein ihanaa päivää teille kaikille!
maami ja maha-asukki 10+1
 
Mikä on gojimarja? Ikinä kuullukaan...:ashamed:
https://www.hyvinvoinnin.fi/tuote/7582/Of-The-Earth-Goji-marja

Tuota merkkiä olen itse tykännyt käyttää ja sen lisäksi rakastan sieltä saatavaa mehua: https://www.hyvinvoinnin.fi/tuote/8803/The-Berry-Company-Goji-marjamehu

Ja miksi syön/juon?
Kokeilin piruuttani aikaa sitten ja havaitsin miten hyvä olo tuli ja syitä voi hakea esim. näistä teksteistä:

Goji

Reseptit > ruokaohje: GOJI-marja - Kotikokki.net
 
Heeeippa kaikille!

Kiitos ihanasta uudesta pinosta :heart: Ja täällä on jotenki poikaolo tai jotenki kahtelen vaan poikien vaatteita ja mies on sitämieltä että tää on poika, yllätys miehiltä ;)

Nooh, ensinnäki täällä on ihan kamalasti tullu tekstiä! oon kyllä käyny lukemassa mutta en oo ite kirjotellu..

Äitiyspakkauksesta.. En tiedä otetaanko, jos ite tulee osteltua vaatteita paljon.. niinkun varmaan tuleekin niin tuskin otetaan.. mutta saas nyt nähdä.. Riippuu millanen se 2011 paketti onkaan :D

Ruokahimoja.. Tuoremehu! nam! voisin juua monta tölkkiä päivässä! ja tekis mieli jotain oikein jäistä juomaa.. ja appelsiineja :D mutta vastapainoksi maistuu kyllä ihan hampparit ja pitsatkin :D

Ja kun ootta jutellu nuista painon nousuista.. Nii mua huolettaa, ennen neuvolaa painoin 62, ja neuvolassa painoinki 64 ja viimeks ku olin vaa'alla niin 66! APUA! :stick: Mistä ihmeestä johtuu noinkin hurja painonnousu? kamalaa, mielestäni en oo lihonut noin montaa kiloa.. mutta sormet on turvoksissa varsinkin aamuisin..

Onnea kaikille hyvistä neuvolauutisista! ja iik, itellä ens vkolla toinen neuvolakäynti, jossa on lääkärin tarkastus.. iik. :eek:

Hyppy ja kirppunen 7+5 neuvolan mukaan (menkoista 8+4) tiiä nyt sitte :D
 
Heippa kaikille.

Jospa sitä kerkeisi pikkaisen kirjoittamaan. Tuntuu että kaikki ne hetket kun olisi hetki aikaa niin ne menee asioilla juoksemiseen tai tavaroiden pakkaamiseen. Asunto meillä vaan ei vieläkään ole, ei omaa eikä edes vuokra-asuntoa.

Ensiksikin paljon kiitoksia Miuskille uudesta pinosta. Loppuiko sulla ne vuodot kokonaan?

Mites miimiin ultra meni? Eikö se ollut viime viikolla?

Elzulle paljon voimia muuton kanssa. Meillä niitä on tulossa lyhyen ajan sisään joko kaksi tai kolme ilmeisesti.

Soulmama hienoa että kaikki on hyvin vuodoista huolimatta. Toivottavasti ne nyt loppuisivat.

mammy mulla ei oikeen ole mitään oloa että olisin raskaana, varsinkin kun väsymyskin alkaa helpottamaan. Turvotuksesta sen kyllä huomaa.

Tyttö-/poikaola mulla ei ainakaan vielä ole. Pojasta mulla just rasvoittui hiukset, naama kukki, säärikarvat ei onneksi kauheesti kasvaneet, maha ei juurikaan näkynyt takaapäin ja väsymys oli kova. Niin ja ruoka maistui, etenkin makea.vNyt en oikein osaa vielä sanoa. Toisaalta on tyttöolo mutta toisaalta sellainen tunne että jos sinne asti päästään niin poika tulee.

Ruokahimoja mulla ei kauheesti ole. Tavallista kurkkua on alkanut tekemään mieli ja samoin kiinalaista etenkin nuudeleita. Suolakurkkua jonkun verran olen syönyt mutta en edelleenkään hampurilaisen välissä. Lämpimissä voileivissä kyllä. :)

Painoa yritän pitää kurissa kun on vanhojakin kiloja jäljellä. Herkuttelu jäi joulun jälkeen päälle ja paino nousi alle kilon mutta nyt on taas tiukempi linja. Varsinkin kun väsymyskin alkaa helpottamaan niin jaksaa taas eritavalla liikkuakin. Varasin itselleni paikan mammajumppaankin. Se alkaa parin viikon päästä.

Mulla on perjantaina se np-ultra ja jännittää jo ihan mielettömästi. Mullakin on jotenkin sellainen tunne ettei kaikki voi olla hyvin. :( Se keskenmeno ennen esikoista taitaa aina vain kummitella. Tuskin siitä pelosta pääsee koskaan. Tulin silloinkin ekasta yk:sta raskaaksi kun meni kesken ja esikoista saatiin odotella 2 vuotta ennenkuin tärppäsi. No täytyy vaan pitää peukut pystyssä että kaikki on hyvin!

Päksäkkä 10+4:heart:
 
Mul on ihan järkky tää mun naama :( jostain ihme ihottuman iski jo ennen ku plussasin. Koskaan ennen ei ole ollu...vaikka kuinka rasvaisin ei auta mitään :( ei mulla kummankaan pojan raskudessa ollu tämmästö ja ei koskaan muutenkaan oo ollu. Onko kenelläkään vinkkiä mikä tähän tehois? Oon kokeillu monelaisia erilaisia rasvoja,mut ei vaan tunnu helpottavan :(
 
Kävinpäs taas ultrassa.. Mahan päältä siis ultras,jossa en kyllä nää hirveästi mitään järkee kun noi omat makkarat on tossa tiellä. Tuli niin paska fiilis,kun ei se vieläkään saanu kuulumaan sydänääniä ja sit se multa kysy,että "eikös tää nyt isompi oo sunkin mielestä kuin viimeviikolla" Hemmetistäkö minä semmosia tiijän/muistan.. Joo ja sano,että jotain sellä on ja oikeessa paikassakin jopa.. Ei taho mikää info pysyä päässä,kun kaikki on niin uutta ja ihmeellistä.. Viikon päästä torstaina sitten lääkärineuvola.. Jospa se lääkäri osais käyttää tuota sisäultra-laitetta. Sais jotain käsitystä tähän meininkiin.. Nyt vain itkettää ja murehdin. Ja sit kun se neuvolassa sano,että onhan sulla oireet viel tallella,että tuskin siellä mitään hätää on.. Mutta pelkään niin kamalasti kaikkee. :(

Ainii ja viikkoja siis pitäis olla omien laskujen mukaan nyt 7+5 ja neuvolan mukaan 8+4
 
Viimeksi muokattu:
Tervehdys kaikille ja Oikein paljon onnea vuodelle 2011!

Suuret kiitokset Miuskille uudesta pinosta! :)

Vitsit, kun aika vain on hurahtanut. Joulun ajan meillä oli tietokone tietoisesti boikotissa. Haluttiin viettää loma ihan vaan perheen kesken ja hyvin onnistui. :) Paljon on tekstiä tullut, etten ole kaikkea ehtinyt lukemaan, mutta muutamasta jutusta kommentoisin.

Täällä on ollut puhetta:

Poika- tyttöolosta Jaa-has, enpä tiedä. Aluksi ajattelin, että kyllä se taitaa tyttö tulla, kun heti alkoi kauhea turvotus, mikä onneksi on vähentynyt ja tilalle jo on selvä vauvamaha. Naama kukkii edelleen. Ja jouluna oli kauhea himo kaikkiin kaloihin mitä ei tietenkään saanut syödä. Nämä kaikki vaivat/oireet olivat kun esikoista odotin ja tyttö tuli. Ja Chinese Lunar Calender netissä näytti tyttöä meille.

Ultra17.päivä olisi ultra, saas nähdä.. edellisistä raskauksista en kysynyt kumpi tulee.. mutta nyt tekisi mieli kysyä.. en ole vielä miehen kanssa jutellut, että toimitaanko kuten edellisissä vai kysytäänkö. Niin, ja meille on monet jo sanoneet, että kaksoset sieltä on tulossa, kun jo varhaisessa vaiheessa masu pompahti esiin. Mutta mies latelee kaksoisvitsejä jatkuvalla syötöllä. Itse en usko kaksoisraskauden mahdollisuuteen, sillä ei meidän kummankaan suvussa (ainakaan lähisuvussa) ole kaksosia. Kunhan siellä sykkisi edes se yksi syke! <3

Muistanko oikein, että keskustelitte myösdopplereista? En muista oliko se tässä pinossa, mutta nyt kyllä tekis mieli hankkia kyseinen laite, mutta onkohan aivan turha? Tänään iski kova hinku tilata moinen kapistus itselle.. mutta täytyy tuosta vielä miehen kanssa jutella.. ja ainakin odottaa siihen ultraan asti, ennen kuin sellaisen menee ostamaan. Omistatteko kyseisen laitteen? Mielipiteitä hyvistä ja huonoista puolista!

Mieliteoista Juuh, mainitsinkin nuo kalat jo.. sitten mandariinit, viinirypäleet, kaikki kiinalainen ruoka.. mausteita menee.. salmiakit, mutta ei suklaa.

Kauhea väsymys iski äsken. Huoh. Haukottelen vähän väliä. Pihallekaan ei päästä lasten kanssa, kun pakkasta on -20 ja sitten kun peltoja on kummallakin puolella pihaa, niin viima tekee siitä vielä kylmemmän.. ei pääse mihinkään tuulensuojaan.. joten iltapäivä näillä näkymin sisätiloissa..

Palaillaan,
Manzu 10+4




ai juu, välillä tosiaan unohtuu, että raskaana ollaan, kun ei pahemmin tuota pahoinvointia ole.. aivan kuten esikoistyttöä odottaessa.. toisin oli poikaa odottaessa.. oksensin 24/7 rv 5-20.. joten siinä mielessä olen tyytyväinen olemattomaan raskausolotilaani.. :) Täällä odotellaan niin jo potkuja! :)
 
taiska87, mikset mene yksityiselle varhaisultraan? Turhaa stressiä vaan pikkuiselle tuollainen murehtiminen.

Manzu, kotidopplerista = jotkut tykkää ja jotkut näkee tarpeettomaksi. Täältä löytyy, mutta käyttöön ei ole vielä päässyt. Jos sinne asti edes päästään, niin todellakin tulee käyttöön, ENKÄ STRESSAA, vaikka en joku päivä sillä mitään kuulisi, koska laitehan ei ole mikään superhuipputehokas :)

5+1(7+1)(?)
 
kävin äskön ultrassa ja mun 21.12 tuulimuna tuomio muuttui nopeasti sykkiväksi sydänmeksi! itkettiin siellä minkä keretettiin.

mun ovulaationi onkin ollu 6.12 ja 7päivää siitä sain jo plussan eli vahvaa toimintaa <3
eli rv6+1 mennään LA MUUTTUU 31.8!
edelleen ei konetta joten käyn harvoin täällä <3

miimii10 ja pieni ihme rv6+1
 
Hei vaan Kaikille!

miimii10 ihania uutisia! Onnea :heart:

Mulla ei ole ollut aikaisemmin paljoa oireita, mutta nyt on alkanut heikottamaan jos ei syö säännöllisesti. Vähän myös kuvottaa, eikä enää kaikki ruoat maistu. Ei ole kuitenkaan tullut mitään erityisiä mielihaluja.

Kääk. Mun naama on alkanut kukkimaan kuin pahaiselle teinillä:O

Tyttö/poika-oloista ei ole vielä selkeästi kumpaakaan. Mies on ehdottomasti sitä mieltä että nyt tulee tyttö :heart: Esikoisestakin mies oli varma, että tulee poika ja poikahan sieltä tuli. Joten uskotaan nyt miestä ja sanon, että on tyttöolo.

Olette ehtineet kirjoitella niin paljon jo tähän uuteen pinoon, että en enää muista mitä minun piti kommentoida:confused: Ei vaan, ihanaa kun kirjoittelette paljon. On aina mukava tulla lukemaan teidän kuulumisia.

hillatar ja rv 6+1
 
Täällä ei kyllä raskaus pääse unohtumaan tämän huonon olon takia. Tosin tänään taas vähän parempi olo :) Ja heti tietty iski taas pelko et nyt meni kesken kun paha olo alkoi jo helpottaa... On tää alkuraskaus niin piinavaa.

Tupla/sisarusrattaat olis tännekin tulossa, kun ikäeroa tulee esikoiseen n.1v10kk. En kyllä vielä edes mieti niitä. Kyllä sitä sitten ehtii.

Täällä on vähän tyttöolo :) Esikoinen on tyttö ja vaikka raskaus on aika erilainen kuin ekalla kerralla niin silti on tyttöolo. Mut se kyllä varmaan vaihtelee vielä paljon. Esikoisesta oli ensin pitkään ihan poikaolo, mutta sitten loppuvaiheessa tyttöolo, kun hän oli niin pieni :)

painoa tuli esikoisesta 12kiloa, vaikka en todellakaan katsonut mitä söin vaan menin ihan hampparilinjalla keskiraskaudessa kun oli kamala himo. Joskus viikolla 30 päätin kyllä et nyt saa hampparit jäädä. Mut eipä mun syömiset kyllä vauvaankaan vaikuttanu, kun oli alle 3kg syntyessään.

taiska tää pelkääminen on kyllä jotain ihan kamalaa :( Mullakin koko ajan takaraivossa et kaikki ei ole hyvin, mut en mä nyt enää mene yksityiselle ultraan kun viikon päästä on jo np-ultra. Ei osaa yhtään nauttia raskaudesta. Kyllä sulla varmasti on kaikki hyvin :) Ja itseäni koitan tsempata, et jos np-ultrassa tuleekin vastaan kuollu sikiö, niin siinä on ollu jotain niin paljon pielessä, että ei kuitenkaan olisi pystynyt elää. Se auttaa mua vähän.

miimii ONNEA! IHANAA!!! Tuollaiset uutiset pistää hymyilemään :)

Päksäkkä täällä myös nuudelit himona :) Tai nyt on jo vähän laantunu, mut pari viikkoa sitten oli ihan kamala nuudelihimo, ja tulista piti olla :)

mammy iho-ongelmat on kyllä tylsiä :( Mulla on normaalisti tosi puhdas iho, teini-iässäkin tais olla muutama hassu finni. En oo koskaan mitään peitejuttuja tarvinnu, mut nyt ennen plussaa jo alkoi yhtäkkiä naama kukkia! Olin ihan järkyttyny! Se kyllä helpotti aika nopeasti. Mitähän se voide oli mitä laitoin...Basiron. Joo, se se oli.

Manzu
joo kyllä täällä dopplerista puhuttiin. Itse en sitä aio hankkia, kun luulen, että jos en saakaan joskus sydänääniä kuuluviin niin alan panikoida :)

Huomenna käyn antamassa pissanäytteen labraan ja samalla otetaan verikokeet. Katsooko ne muuten raskaushormonipitoisuuden tosta verinäytteestä?

hemari 10+3
 
jeeni
tyttö-/poikaolo ehkä enemmän poikaolo

Mikäs villitys tämä kaksosten toivominen nyt miesten keskuudessa on? Meillä isäntä on myös sitä mieltä, että kaksoset tulee :D Itse en kyllä usko.
 
Terveisiä varhaisultrasta ja neuvolan ensikäynniltä! :wave:

Mulle voi muuttaa synnytyssairaalaks NKL:n.

Kävimme siis eilen 7+4 yksityisellä ar-ultrassa ja siellä näkyi pienen pieni alien ja syke. :heart: Oi onnea! Alkio oli 9,5mm pitkä ja vastasi viikkoja 7+0, mikä mielestäni on ihan oikein kun olin ovulaatioplussan bogannut kp 16 (eli siis ovulaatio on ollut kp 16-17).

Tänään olimme neuvolan ensikäynnillä. Aivan ihana terkka, kuunteli mun huolet ja oli tosi ystävällinen ja opastava muutenkin. Sen verran poikkesi Vantaan nettineuvolan ohjeista siten, ettei mun tarttenu olla pissaamatta 4 tuntia. Oishan se ollu aamulla aika tuskasta käydä eka neljältä pissalla ja sit kasiks neuvolaan, jossa kuitenkin meni kaks tuntia..! Vien sitten lähipäivinä terveyskeskuksen kautta pissanäytteen. Mittasivat hemoglobiinin, verenpaineen ja painon ja tehtiin tikkutesti pissasta, missä katsottiin sokeri ja valkuaiset. Kaikki ok! Oon niin tyytyväinen ku mullakin tän ylipainon vuoks on ollu vähän verenpaineet koholla, ja nyt ne oli viitearvojen sisällä. :) Iso pinkka tuli kaikenlaista paperia kotiin luettavaksi, vaikka netissä on ollut kaikenlaista. Osa on samaa tietoa, osa uutta.

Tänään on nuo muutamat tunnit neuvolan ja töihinlähdön välillä menny kyyneliä nieleskellen kun tunteet on ollu niin pinnalla. Nytkin meinaan ruveta pillittämään. :) :heart:

Ei ole tyttö- taikka poikaoloa, katotaan millon sellanen tulee..

u & Kallo 7+5 (ar-ultran mukaan 7+1)
 
Heipä hei, paljon tulee tekstiä päivittäin ja itse ehtii vain silmäillä niitä ku käy töissä ja illat on lapsen kaa ja käyn treenaamassa. Mulla ei ole kumpaakaan olo, eli tuleeko tyttöä vai poikaa. Johtuu varmaankin siitä, että ei tunnu edes että olisin raskaana. Maha vähä pömpöttää mutta ku tuli joulun seutuun muutenkin hyvin syötyä että tuskin raskaudesta kaikki johtuu. Onnea hyvistä ultrauutisista kaikille!

t schnappy 7+1?
 

Yhteistyössä